Pohdintaa ilmastonmuutoksesta ja päivän "arkiruoka"

Minua kiinnostaa ilmastonmuutos. Olen niitä ihmisiä jotka katsovat kaiholla vanhoja joulukortteja, haaveilevat ensilumesta joka jää jo lokakuussa maahan, joulukuussa jouluun tultaessa Saimaan kantena olisi niin vahva jää, että se kantaisi hevosen ja reen joulukirkkoon. Kuten silloin aikaa ennen minua on ollut.

Sen sijaan on marraskuu, -2 pakkasta, tiet peilijäässä, joku älykääpiö televisiossa paasaa suu vaahdossa kitkarenkaiden puolesta "kielletään nastarenkaat" kampanjaansa kun hädintuskin selviän yhden talven ajetuilla nastarenkaillani nytkään yhtenä kappaleena töistä kotiin, tien muistuttaessa vasta jäädytettyä luistelukaukaloa. Että vielä kitkat? Hiphuraa.

Muistan kampajan maaseutu asutetuksi. Tai jotain sinnepäin. Meillä on Suomessa satoja ja satoja hehtaareja viljelykelpoista maata, metsää, kyliä jota kuolevat asukas kerrallaan, poismuuton lisääntymistä, kunta(pakko)liitoksia...

Meillä on myös päättäjät joiden unelmissa siintää kaikki viitisen miljoonaa ihmistä ahdettuna kaupunkeihin, keskustassa on puistoa ja puskaa ja sitä ja tätä viheraluetta, kaikki autot ovat sähköautoja joiden sähkö tuotetaan todella "vaarattomalla ja ympäristöystävällisellä" ydinvoimalla, ihmiset kävelevät töihin/kauppaan/harrastuksiin/kouluun/päiväkotiin/kyläilemään jne jne. Ajavat hienolla sähköautollaan ehkä 30km päähän sukuloimaan.

Sitten meillä on Todellisuus.

Viitisen miljoona ihmisiä joista noin nelisen miljoonaa asuu muualla kuin pk-seudulla. Ihmisiä joiden koulu/työ/kyläily matka on keskimäärin 80-100km. Ihmisiä jotka viljelevät maata, omistavat metsää, asuvat kaukana palveluista, katuvaloista, sivistyksestä, tukiverkostosta, näissä "kuolevissa kylissä". Jotka haluavat vaalia perinnettä, sitä omaa asuinympäristöä, sukupolvelta toiselle vuosisatoja ehkä kestänyttä sukutilaa. Kaksi autoa, joihin iskee jokainen bensa ja dieselveron korotus armottomasti, samoin kuin autoveron. Jotka ovat valinneet tämän elämäntavan ja yrittävät päättäjien jauhavasta koneistosta huolimatta siirtää sitä myös jälkipolville.

Minä kannatan ruuhkamaksuja. Olen asunut Helsingissä ja siellä auto on suuri turhake, julkinen liikenne on siellä erittäin hyvä, siinäkin on ongelmansa vaan itse kuljin 95% ajasta julkisilla siellä asumiseni ajan.
Minä kannatan autoveron laskua niille joiden työmatka ylittää 60km suuntaansa. Samoin bensan ja dieselin verotus alas.
Norjan malli käyttöön. Maaseudulle, kauas kaikesta sivistyksestä perustetaan vaikka uusi tehdas, työpaikkoja luova yritys. Päiväkoti lähistölle jonka hoitomaksut ovat verratain halvemmat vrt lähin suuri kaupunki. Yrityksen verotus myös kevyemmäksi vrt yritys jonka sijaintipaikka on suurkaupungin "ytimessä". Ihmiset muuttavat helpommin näin työn perässä ko. paikkakunnalle elvyttäen sen.

Lopetetaan tämä kulutushysteria. Ei osteta uutta puhelinta aina sellaisen tullessa markkinoille. Aletaan valmistaa vuosikymmeniä kestäviä, taloudellisesti ja järkevästi tuotettuja atk-, tietotekniikka laitteita, jääkaappeja, pakastimia, pesukoneita.... Ei tehdä halpaa Kiinalaista kertakäyttökamaa, uusi Lumia tai Iphone, Samsung siellä ja täällä. Puhelin joka vaihdetaan kun vanha menee rikki. Lakataan saastuttamasta luomalla turhia kulutushysteriaa lisääviä tuotteita, kuten edellämainitut. Autoilu on pieni ilmastoa saastuttava tekijä vrt. kaikki turhuudet, esimerkkinä vaikka tulostimet joita valmistuu liukuhihnalta ja sisäänrakennettu laskuri "hajottaa" tulostimen kun x sivumäärä on täynnä ja eikun kauppaan ostamaan uusi. No hupsista, ostetaan 600e puhelin, vuotta myöhemmin tulee uusi malli ja taas tungetaan satasia uuteen puhelimeen vanhan ollessa toimiva. Sekö ei muka saastuta, niiden valmistus, komponenttien valmistus, rahtikulut mantereelta toiselle?
Äidilläni on yhä mummini (isän äitinsä) vanha pyykinpesukone joka on vuosikymmeniä vanha ja toimii. Kuinka monella on tänäpäivänä esim. 2000 luvulla valmistettu pyykkikone kotona joka toimii?
Sähkölämmitteisiä omakotitaloja, 800 neliön tontilla, lähiöissä. Se sähköhän on niin "edullista" ja hyvä tuottaa ydinvoimalla. Eikä yhtään saastuta, eihän?
Jännä silti, että asiaa tutkineet toteavat puun olevan vähiten saastuttava lämmitysmuoto kun puun on kuivaa, se poltetaan oikein, takka on varaava ja tulisija asianmukaisesti nuohottu. Ydinvoima häviää perinteiselle, Suomalaiselle puulle jota meillä on, kiitos suurten metsiemme. Ja siti, meille yritetään tuputtaa ydinvoimalla tuotettua sähkölämmitystä. Vaan siellä se dollarinkuva puhuu päättäjän suun taustalla.

Minua niin sapettaa päättäjien vouhotus siitä, että suuri osa meistä Suomalaisista, haluamme asua muualla kuin kehä III sisäpuolella ja meitä rangaistaan siitä, autoilu on pahasta, maalla asuminen hyh heti pois ja kaupunkiin missä palvelut ovat käden ulottuvilla.
Minä en halua asua palveluiden ulottuvilla. Haluan asua maalla, keskellä puhdasta luontoa josta on pitkä matka sukuloimaan, kauppaan, töihin, kavereille. Jossa ainoa liikkumismuoton on oma auto. Haluan nähdä maaseudun jolla asuu ihmisiä kuten vielä vuosikymmeniä sitten kun maatalous oli kannattavaa. Joille luonnon varjeleminen, viljely, perinteiset arvot painavat enemmän kuin kaupunkilaistuminen, lähiöt ja maaginen kulutushysteria. Se, että kaikki palvelut ovat "käden ulottuvilla".
Ja minä haluan tehdä sen, ilman, että päättäjät yrittävät ajaa meitä maaseudulle haluavia tai siellä asuvia kaupunkeihin poistamalla asuntolainojen verotusta, lakkauttamalla päiväkoteja/kouluja, kiristämällä autoilun kustannuksia vuosi toisensa jälkeen.

Tämän purkauksen taustalla oli tänään arkiruoka, johon ainekset noudin autolla kaupasta.
Kokeilin kasvisruokaa. En ole suuri kasvisruokien ystävä vaan kun olen alkanut käyttää mielikuvitustani ja lukenut sivusilmällä töissä naistenlehtiä, olen törmännyt kiinnostaviin ruokaohjeisiin.

Pinaattilasagne

1.5pss pakastepinaattia
2 punsipulia
2 valkosipulia (yksikyntisiä)
1prk fetaa
1/2 ruukullista basilikaa
1.5dl auringonkukansiemeniä
Tomaattimurskaa
Parmesan-raastetta
Juustokermaa (Minulla oli Kipparia)
Täysjyvälasagnelevyjä

Sulatin pinaatit pannulla. Pilkoin sipulit renkaiksi, vedin pikakokilla valkosipulit ja basilikan hienoksi. Kippasin valkosipuli-basilika sotkun, punasipulit, fetat ja auringonkukansiemenet pannulle pinaatin joukkoon. Maustoin pienellä määrällä aromisuolaa ja suolatonta cajun-maustetta.

Pinaattisotku pannulla

Laitoin tomaattimurskaa vuoan pohjalle ja ladoin lasagnelevyt päälle. Ripottelin vähän juustoraastetta levyille ja kippasin pinaatisotkun levyjen päälle. Seuraavaksi juustokerma ja seuraava kerros levyjä. Päälle vähän tomaattimurskaa, juustokermaa, parmesan-, ja emmental raastetta ja uuniin kiertoilmalle 190°C ja 42min taisi olla tarkka aika :P

Alla vielä jouluinen kuva tontusta joka muutti kaupasta pientä korvausta vastaan meille.

Syksy taipuu jouluun

                      

Taas se on mielessä, kotona, kaupoissa, lehdissä, joulu. Juhla, jota odotan vuoden ja johon minulla alkaa valmistautuminen 1.11. Kaivan joulukoristeet ja joulukirjan laatikoista, alan virittäytyä tunnelmaan. Minulla on joulukirja, johon kirjoitan muistiinpanoja jouluvalmisteluista, joulukorttien saajat ja osoitteet, lahjalista – mitä ostin ja kenelle. Jouluaaton kulku ruokineen. Säätilasto 26.11 – 26.12. Olen pitänyt joulukirjaa nyt 4 vuotta, loistava keksintö.

En halua tukea hillitöntä kulutushysteriaa, vaikka rakastan kaiken jouluisen shoppailua. Minulla on joulukoristeita, valoja, verhoja, pöytäliinoja… En osaa saati tykkää askarrella, mutta en myöskään osta ”päättömästi”. Vaan harkiten, tänävuonna tätä ja ehkä seuraavana vuonna jotain muuta, koristeen/valon tms. tulee kestää useampi vuosi.

Lahjoissa ajattelin hyödyntää vasta opettelemaani taitoa, neulomista. Nyt kun viimein kunnostauduin ja opettelin oikeasti neulomaan. Miehelle olisi tarkoitus myös neuloa villasukat lahjaksi joka tuottaa hieman ongelmia, sillä saman katon alla kun asutaan tulee neulomisen tapahtua aina kun hän ei ole kotona.

Muutoinkin olen pyrkinyt ostamaan hyödyllisiä ja järkeviä lahjoja, jotka kuitenkin ilahduttavat vastaanottajaa. Tiettyä sarjaa esim. astioissa jos toinen kerää, mummolle laadukkaampia päivä/yövoiteita, ystävien lapsille esim. Muumi dvd:itä, jotka mielestäni ovat huomattavasti parempaa viihdettä kuin nykypäivän älyttömät lastenohjelmat, hemmottelu-,/ruokakoreja tms. Nyt ajattelin myös kokeilla sytykeruusujen tekemistä esim. anopille, itse tehtyjä herkkuja, netistä löytyy loistavia ohjeita erilaisten herkkujen tekemiseen, mm. lumiukko soppa jonka googlettamalla tulee paljon eri vaihtoehtoja.

Olen nauttinut pakkasista, vaikka pakkasta on vain 1-2 astetta, maa on jäässä, on miellyttävää ulkoilla ja koti pysyy pidempään siistinä, ei kanna kaikki 8 tassua niin paljon rapaa sisälle. Nuorempi koira pudottaa pohjavillaa joten karvaa riittää kyllä. Olen istunut sohvalla, juonut vihreää teetä, nauttinut rauhasta, puikkojen kilinästä ilman television tai radion taustahälyä, kynttilät palavat, jouluvalot, uusi stockan jouluosastolta ostamani lumihiutale karuselli jatkaa pyörimistään kynttilän lämmön vaikutuksesta.

Eilen kokeileva keittiö valmisti terveellistä ja hyvää ruokaa, alla kokeilunhaluisille resepti J

5 palleroa pakastepinaattia

n. 1½dl herneitä

n. 1½dl katkarapuja

2 punasipulia

2pss täysjyvänuudeleita

1prk chilitonnikalaa

Kiehautin herneet, annoin kiehua pari minuuttia, kaadoin sekaan jäiset katkaravut, minuutin kiehautuksen jälkeen kaadoin lävikköön. Laitoin jäiset pinaattipallerot paistinpannulle odottamaan. Kiehautin nuudeleita pari minuuttia ja kaadoin ne myös lävikköön odottamaan. Pilkoin punasipulin ja laitoin voita 1rkl pinaattien sekaan ja pannun levylle kuumenemaan. Sipulit pinaatin sekaan ja paistoin sen verran, että pinaatit sulivat ja sipulit kypsyivät hiukan. Sitten kaadoin sekaan purkin tonnikalaa ja taas hetken paistaminen. Tämän jälkeen kippasin sekaan nuudelit ja herne-katkarapu seoksen ja levy pois päältä. Annoin kuumentua ja kääntelin pari kertaa, lopuksi ripottelin päälle juustoraastetta. Nopeaa, hyvää ja toivottavasti myös terveellistä J

Uskon - asiaa avioliitosta

Minut on kastettu luterilaiseen uskoon. Uskonto ei ole kotonani näkynyt juuri koskaan, muistan hämärästi äitini kanssa puhuneeni uskonnosta kai kouluun liittyen ala-aste ikäisenä, ja äitini on tuonut oman näkökantansa, en usko, tuputtamatta ilmi.
Mummini uskoi, hän opetti minulle jo pienenä iltarukouksen joka on joka iltainen rutiinini yhä. En ole uskontoani voimakkaasti tuonut koskaan esille, ystävieni, perheen tms. sidosryhmien kesken. Rippileiri oli lähinnä jotain muuta kuin uskonnollinen tapahtuma, silloin teini-iässä.

Uskonto ei ole ollut iso osa elämääni näkyvällä tai tiedostavalla tavalla läpi elämän. Se on ollut hiljaa mukana kulkeva, tiedostamaton voimavara viimevuosiin asti. Olen pohtinut ja pohjustanut omaa uskoani ja omia näkemyksiäni viimeisten 5 vuoden aikana enemmän. Viimeisen vuoden aikana olen kasvanut uskossani ja itse henkisesti, tehnyt matkoja sisimpääni ja kyseenalaistanut eri tavoilla uskontoamme ja uskoani. Olen tutkinut muita uskoja, eritoten islamin uskoa, naisten asemaa, lukenut kaikkea mahdollista käteeni osuvaa kirjallisuutta, muista kuin luterilaisesta uskosta.

Antti Eskolan, vaikka en niinkuin kirkko opettaa oli voimakkaasti omaa näkemystäni peilaava kirja. Sain siitä todella paljon ja myös eräänlaista johdatusta kirjaa lukiessani. Ystäväni uskoon tulo kesällä kyseenalaisti omaa näkemystäni vs. hänen näkemyksensä.
Olen persoona joka kyseenalaistaa kaiken, mielestäni juuri mitään ei voi olla olemassa ilman syytä, kuten olen aiemminkin kirjoittanut.

En ole pohtinut uskontokunnan vaihtoa koskaan, vaikka en juurikaan tutki omaa uskontoani, luterilaisuutta. Olen erittäin kiinnostunut katolilaisuudesta, islamin uskosta ja juutalaisuudesta, heidän tavoista, tavasta uskoa ja näkemyksistään.
Minä myös kritisoin vahvasti omaa - ja muiden uskontojen tapoja. Minä en käy kirkossa, en lue raamattua. Käyn toki häissä, hautajaisissa, kastetilaisuuksissa, olen kummi ja pyrin kertomaan uskonnosta, minun tavasta uskoa kummipojalleni.

Suurinta harha-oppia on mielestäni uskonnon maallistaminen, monet islamin "uskoiset". Jotka islamin varjolla tekevät äärettömän julmia tekoja ja oikeuttavat ne Allahin nimissä. Siitä saisin kokonaan toisen blogitekstin ja en aio tässä siihen puuttua tämän enempää.

Uskominen ei vaadi joka sunnuntaista kirkossa käymistä. Sanan julistamista, peittäviä vaatteita, paastoamista, alkoholista, nautinnoista (suklaaleivokset :P ) luopumista... No ajatukseni harhailee, pahoittelut.
Jos ihminen uskoo hän ei tarvitse siihen maallista välikappaletta. Minulla on yhteys Jumalaan, vaikka en ole raamattua avannut rippileirin jälkeen. Vaikka en ole kirkossa käynyt aiemmin mainittuja tilaisuuksia lukuunottamatta. Jumala ei ole pappi, puiset tai kiviset kirkon seinät, Hän on kaikkialla, ja kaikki. Se joka häneen uskoo, uskoo puhtaasta sydämestä, ei teoilla. Jos oma usko edellyttää tekoja niin toki, jokainen voi oman uskonsa puitteissa käydä kirkossa, paastota, evankelioida, mutta se ei takaa puhdasta, sydämestä lähtevää uskomista.

Minä (ja tapani uskoa) joka uskon Jumalaan, uskon Häneen vankasti, horjumattomasti, luotan Hänen arvostelukykyynsä, suunnitelmaan jota en itse näe tai ymmärrä. Rukoilen ja elän Hänen tahdossaan. Minä en koe uskoni muuttuvan millään tavalla jos kävisin kirkossa tai lukisin raamattua. Ne ovat välikappaleita uskonnossa, eivät itse usko. Kuten kirja jota luin, elävä usko ei uskonto. Jotka lopulta minun silmissäni ovat kaksi eri asiaa.
Minulla on risti kaulassa, ehkä näkyvin merkki uskostani. Rukoilen joka ilta ja toisinaan myös muina aikoina. Kun on asiat hyvin, kiitän ja apua tarvitessani pyydän. En tuomitse ihmisten tapoja uskoa, vaan en hyväksy ihmisiä jotka tuomitsevat toisella tavalla uskovat "huonommiksi" uskovaisiksi.

Kuulun kirkkoon enkä ole koskaan siitä aikonut erota, vaikka monet niin tekevät. Kirkot ovat minulle myös arkkitehtuurillisesti, ja meidän kulttuurille, merkittävä asia, kuten Pappien, lähetystyöntekijöiden, ulkomaan avun jne. työkin. Minä voin mielelläni maksaa kirkollisveroa ja pitää Suomen kirkot toimivina, kauniina ja kaikkien meidän käytettävissä olevina.

Eniten usko vaikuttaa omassa elämässäni arvoina. Vaikka en lue raamattua, siellä on olennaisia asioita joita arvostan ja kunnioitan. Siinä on myös yksi epäkohta, että raamatun pitäisi olla Jumalan sana. Jonka ihminen on koonnut. Vaikka kaikki raamatun kadonneet kappaleet, julkaisemattomat evankeliumit jne. olisivat vain salaliittoteorioita, skeptikko minussa ei luota painettuun sanaan, on niitä korruptoituneita pappeja aivan varmasti (voinut) ollut silloin kun raamattu on koottu. Siksi minä uskon Jumalaan, en raamattuun. Kirjaimellisena teoksena.

Mutta asiaan. Minä en usko avioeroon. Kertakäyttöisessä maailmassa jossa pariskunta alkaa tapailla/seurustella, muuttaa yhteen, saa lapsen, menee naimisiin, elää yhdessä ja eroaa 5-6v. tarinan alkamisesta, on kertakäyttöisyyden makua. Ei olla valmiita sitoutumaan yhtään mihinkään eikä yhtään keneenkään. Vaihdetaan puolisoa kuin sukkaa ja lapsia tehdään samaa tahtia, minun, meidän, tuon. Vaihdetaan asuntoa, asuinpaikkakuntaa, työpaikkaa, kavereita, autoa, puhelinta, lemmikkejä... Mikään, ei mikään elämässä ole pysyvää. Mihinkään ei sitouduta ja mistään ei kanneta vastuuta.

Minun arvomaailmassa ei ole avioliittoa kertakäyttöisenä. Kun Jumalan kasvojen edessä pyydetään avioliitolle siunaus, lausutaan tahto ääneen, se on peruuttamatonta. Huonona vertauskuvana kuin itsemurha. Ei siitä enää sitten montusta kukaan takaisin palaa.
Vihkikaavassa on lause, kunnes kuolema teidät erottaa. Pala paperia, käräjäoikeuden päätös, halu muuttaa pois yhteisestä kodista, ei lopeta avioliittoa. Sitä ei voi mikään maallinen taho mitätöidä. Mikään maallinen taho. Monet tekevät/saavat lapsia ennen avioliittoa, ennen minullekin oli sama missä järjestyksessä ne tulevat, lapset ja avioliitto. Enää ei ole. Punnittuani omaa uskoani ja arvojani ymmärrän, että lapset syntyvät siunattuun suhteeseen, avioliittoon, parille joka on alttarilla luvannut asettaa toisen - perheen (johon kuuluvat ne syntymättömät lapset) kaiken edelle, rakastaa, kunnioittaa ja huolehtia. Katkaissut (kuvainnollisesti) siteet entiseen elämään, vanhempiin ja isovanhempiin, luodakseen perheen, yksikön, kaiken kestävän yksikön aviopuolison kanssa, jossa vanhemmat, isovanhemmat ja ystävät tulevat sijalla 2, tukena, turvana ja läheisinä, vaan eivät sen ydinperheen jäseninä, enää.

Nykyään, tässä kertakäyttö maailmassa ollaan valmiita tekemään lapsia tai menemään naimisiin, tai kihloihin tai ostamaan vaikka se talo. Mutta kaikkeen ei kuitenkaan olla valmiita. Saat lapsen muttet avioliittoa. Tai haluat naimisiin, muttet lapsia.
Avioliitto, se kaiken ydin, mihin mies ja nainen on luotu, on yksikkö joka kestää ja ottaa vastaan sen mitä Jumala heille suo. Lapsia, lapsettomuuden. Terveyden, sairastumisen, köyhyyden, lottovoiton. Ennen alttarille astumista se kaikki täytyy punnita, itse, omassa päässä. Olenko minä valmis elämään tuon, tulevan aviopuolisoni rinnalla niin kauan, kunnes toisen meistä on aika poistua maallisesta maailmasta? Valmis tukemaan, kunnioittamaan, haluamaan, rakastamaan tuota ihmistä, tässä suhteessa vaikka tulisi mitä eteen? Monta lasta, syöpä, läheisten menetyksiä? Tai lottovoitto, kaikkien unelmien toteutumien, yltäkylläisyys? Valmis elämään arkea, olemaan vankka kuin peruskallio jokaisessa hetkessä, tässä elämässä, ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla tätä perhettä varten?

Kuinkahan moni todella pohtii ja lupautuu tuohon koko elämäkseen? Pelkät tilastot vastaavat tähän, aniharva.
Itse miellän sen niin, että ihminen joka ei näe avioliittoa, sen vakavuutta ja sitoutumista samalla tavalla kuin minä, ei ole oikea kumppani rinnalleni. Mikään ei ole niin harmillista, kuin pariskunta joista toinen sanoo, että juu onhan miellä jo kolme lasta vaan mies ei koskaan halua naimisiin. Äidiksi ja lasten tekijäksi, kodin hengettäreksi nainen siis kelpaa vaan ei aviovaimoksi? Minun ymmärrys ei riitä nyt ja tuskin tulevaisuudessakaan moiseen "valikointiin". Tuollainen mies saisi minulta lähtöpassit jo heti kättelyssä.

Minä en myöskään hyväksy homoparien avioliittolain ehdotusta. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Se sanotaan raamattussa ja on juuri näin yksinkertaista. Heille voidaan minun puolestani suoda täysin samat oikeudet kuin aviopareille, laillisesti vaan kirkko ei voi vihkiä homopareja avioliittoon, koska heille ei sellaista ole olemassa, ei raamatussa, ei Jumalan edessä. Minulla ei ole mitään homoja vastaan, uskoni ei kuitenkaan näe sitä edes hypoteettisena mahdollisuutena, että joku muu kuin mies ja nainen voitaisiin vihkiä avioliittoon.

Pyhä

Perjantaina oli halloween, sen kunniaksi tein torstaina haamu-muffinseja joiden haamut eivät ulkonäöllisesti vastanneet tavoitetta, mutta maku kylläkin ^_^
Perjantain heittäydyin hurjaksi ja hain alkosta kaksi pulloa punaviiniä, löysin tähän mennessä parhaan punaviinin koskaan, kyllä aion surutta mainostaa sitä täällä, Espanjalaista Santerra-punaviiniä ja hinta alle 10e pullo. Inhoan kitkeriä, tanniinisia, "täyteläisiä" punaviinejä, en tykkää en. Tuo siis upposi makunystyröihini ja hain sitä kotiin jemmaan. Perjantaina meni lasillinen punaviiniä muffinsien kera. Ulkona paloi myös kynttilät ja joka vuotinen halloween lyhtyni, jossa on virnuileva kurpitsa.

Lauantaina jatkoimme tontin raivaamista, olen jälleen pohtinut talo vs. mökki komboa. Toisella viikolla olen toisen kannalla, toisella toisen. Se on kaukana, 20km päässä nykyisestä asuinpaikasta, joka ei minua haittaa, sillä kyllä ne tosi ystävät ja sukulaiset tulevat kylään vaikka asuisi kauempanakin. Olenhan asunut toisella paikkakunnalla jokusen vuoden aikoinaan. Toisaalta se oleminen tontilla pelkästään rauhoittaa, kaukana kaikesta, Saimaa, vanhat, raivaamattomat metsät ympärillä, luonto ja rauha. Koskemattomuus.
Toisaalta mietin työmatkoja, työpäivän jälkeisiä asioita, lähtemistä kaverin kanssa tunnin lenkillä 20km päähän, kauppareissut, koirat... Talvi ja pimeys. Jos voisin hautautua sinne talveksi, tarvitsematta käydä töissä, se tuskin minua haittaisi. Mutta kun töissä on pakko käydä siihen asti, ennekuin voittaa lotossa. Joka on aika kaukainen haave, koska en lottoa.

Onneksi meillä ei ole aikatauluja tai lukkoon lyötyjä suunnitelmia sen suhteen. Kaikki omalla ajalla ja painollaa, luottaen johdatukseen ja rukoillen viisautta Jumalalta toimia oikein. Kuunnellen itseään, omaa sydäntään järjen sijaan.

Olen myös viikonloppuna kunnostautunut ja opetellut neulomaan. Koulussa kässätunnit olivat itsemurha. Yksi lapanen ilman peukaloa valmistui vuodessa kun muut neuloivat kaksi (peukalollista) puolessa vuodessa. En osaa neuloa, luon silmukat ja perus oikea-nurja sujuu vaan kaikenmaailman muut tekniset härväykset - ehhei.

No kaivoin internetin syövereistä ohjeita. Pääsin harjoitussukassani kantalappuun asti ok, sitten jokin meni vikaan. Tuo on villasukka, vaan kavennukset, silmukoiden poimimiset jne ei ehkä menneet ihan kuin strömsössä. Sitä paitsi, kuka muka tunnistaa ne kantalapun sivuun jäävät langat silmukoiksi? Minä en ainakaan, poimin jotain lankoja sieltä ohjeen mukaisen kappalemäärän jotka tuskin ovat silmukoita vaan kierroksen neulomisen jälkeen muuttuvat sellaisiksi. Ja sitten ylivetokavennus, missään ohjeessa ei lue "nosta yksi neulomatta, neulo seuraava oikein ja vedä sitten neulomaton silmukka neulotun yli ja pudota pois puikolta. Kaikissa ohjeissa joita luin, piste tuli ennen boldattua lausetta. Harjoitussukan ajan pohdin, että pitääkö se sitten vetää sille puikolle takaisin mistä sen nostin? Vai neulotun silmukan eteen puikolle? Mutta kummassakaan tapauksessa se ei ole kavennusta nähnytkään. Ja taisin vain siirrellä sitä puikolta toiselle kunnes nyt varsinaisessa sukassa ko. ohje löytyi eräältä keskustelupalstalta. Sitten ne ennen kantalapun sivusilmukoiden poimimista tehtävät sivusilmukoiden kavennukset menivät muuten ok mutta yht'äkkiä toiset sivusilmukat on kavennettu, toisella puolella on 2 ja niide pitäisi olla niitä keskisilmukoita eikä sivusilmukoita. Oh my. No mutta nyt on kantalappu, kiilakavennukset tehty, ja muuten sujuneesti paitsi tuo edellämainittu mistä-nämä-kaksi-silmukkaa-jäi moka ja nyt on jalkapohjan neulominen menossa. Sukka menee joululahjaksi alle vuoden vanhalle kummipojalleni ja uskon pojan äidin ymmärtävän näkemäni vaivan ja pitävän noita villasukkaa muistuttavia kappaleita pojan jalassa kun he menevät vaikka ulos ja kun kukaan niitä ei näe :D No katsotaan jos kolmas sukka sitten onnistuisi ilman kommervenkkejä, ja toivotaan, että koko on sopiva, loin 8 silmukkaa/puikko kun harjoitussukassa niitä oli 9.

Onneksi minulla on neulomista rakastava mummo, joka tekee minulle villasukkia (ja no koko suvulle), jolla on laatikollinen vauvanvaatteita/lastenvaatteita josta käyn aina noutamassa lahjaidean kun ystävieni lapsilla on synttärit /joulu lähestyy. Toisinaan tilaustyönä myös valmistuu itselle/ minun ystäville/ ystävien lapsille nuttua, sukkaa, lapasta, huivia... Kunnioitettava taito ja itse haluaisin myös osata neuloa villasukat omiin, puolison ja joskus omien lasten tarpeisiin. Joskus se opettelu on siis aloitettava ja nyt tänä vuonna ensimmäisen kummilapseni synnyttyä on myös hyvä syy <3

Halloweenin syötävät haamut

Kotoa, ensimmäinen jouluvalo sisällä ja kynttilöitä palamassa

Erinomaista Espanjalaista punaviiniä, suosittelen maistamaan! Eritoten juustoille toimii

Henkisen yhteyden äärellä

Aloitin joogaamisen, haaveiltuani siitä ensin ylä-asteella, vain puoliksi tosissaan, nyt viime keväänä ihan ajatuksella aloin etsiä joogakursseja.
Kansalaisopisto järjesti järkevään hintaan astangajoogan alkeiskurssin ja ensi keväänä alkeisjatko-kurssin.
Ilmoittauduin alkeiskurssille, varasija 1 ja ei peruutuksia. Hemmetti. No keväällä uudestaan. Kurssin pyörittyä 2 viikkoa tuli spostia, että nyt olisi tilaa, tervetuloa jos vielä kiinnostaa. Ummikkona hyppäsin ryhmän sekaan - ilman mitään tietoa joogasta.

Ensimmäinen kerta meni keskittyessä liikeratojen opetteluun, hengityksen muistamiseen ja kavereiden kuikuiluun, joogan opettajaan ei kokoajan ole näköyhteyttä ja toisissa liikkeissä tipuin kärryiltä, että mikä käsi mihin ja mikä jalka, mitä katse seuraa. Pelkissä aurinkotervehdyksissä kädet tärisivät, hiki valui ja jalkoja heikotti. Hammasta purren tein sarjan A 5 kertaa ja sarjan B 4 kertaa, muiden tehdessä senkin viidesti.

Toinen kerta oli tämän viikon keskiviikkona. Oli jo luontevampi olo mennä mukaan, meitä oli tällä kertaa vähemmän kuin viimeksi. Hengityksestä sain paljon paremmin kiinni, bandhat tuottavat vielä hieman vaikeuksia, muistaa pitää ne kokoajan. Tosin eilen kyllä tuntui keskivartalolla, että jotain on tullut tehtyä, joten luulen tehneeni jotain oikein.

Henkistä puolta meillä ei vielä ole juurikaan otettu esiin tai korostettu. Liikeratoja ja hengitystä enemmänkin. En tiedä kuinka joogan opettajamme itse joogaa, henkisen ja fyysisen tasapainossa, vapauttaen sekä henkistä, että fyysistä olotilaa. Toki hän kyllä mainitsee mielen tyhjentymisen liikkeiden lomassa.

Olen ajatellut ottaa tavoitteeksi joogata myös kotona kunhan opin liikesarjat paremmin. Nyt muistan aurinkotervehdykset ja joitain asanoita, en tosiaan kaikkia mitä olemme opetelleeet. Kaikista rankalta tuntuvat yhä aurinkotervehdykset, fyysisesti. Kävin oman joogamaton ostamassa myös, jotta kotona tekeminen on helpompaa. Lattialla saan tosin kaksi karvaista, no hyvällä tuurilla kaikki kolme, karvakaveria mukaan jos en tee selväksi, että tämä on minun tila ja hetki nyt. Toisaalta kun pieni paimenpoika mötkäle ryömii jalkojen viereen ja heittäytyy selälleen, huulet lerpallaan ja korvat sojottaen, ei sitä kyllä raaski pois häätää.

Itse haen joogasta fyysisen suorituksen lisäksi henkisen kanavoinnin löytämistä, yhteyttä fyysisen ja henkisen tekemisen välillä, mielen puhdistamista joogaamisen aikana. Tutkimusmatkoja itseen teen usein ja eri ympäristöissä, pohdin miksi minä teen asiat näin tai noin, vaadin myös samaa mieheltäni. Kuten hän sanoi, on ollut outoa opetella elämään parisuhteessa missä mikään ei voi olla olemassa ilman perusteluja. (Olemme siis kerran saaneet väittelyn aikaiseksi miksi peset hiuksesi näin, jokin syyhän siihenkin on - keskustelun aloituksestani).

Toistaiseksi jooga on minulle fyysinen harjoitus, liikkeiden helpottuessa toivon voivani löytää myös henkisen olemuksen joka  olennaisesti joogaan kuuluu. Silmissä siintää myös jo ensi kesä ja toiveissa jooga luonnonhelmassa, vailla häiriötekijöitä, lintujen laulu taustalla, saimaan laineiden liplatus, auringon lämpö ja minä, hiljainen, luonnon rauhaa kunnioittava, keskellä kaikkeutta, pyrkien yhteyteen kaiken olemassaolevan kanssa.

Erakoituminen

Eilen kun käveltiin mökkitontilla, siellä pohdin taas sisälläni syntynyttä ajatusta, jos meillä olisikin talo täällä. Ryteikkö on luoksepääsemätön, tie 4km matkalta yhden auton levyistä, tosin erittäin hyväkuntoista sora/kivituhka tietä, naapurit ja katuvalot 4km päässä. Kesällä toki mökkinaapureita.
Mutta silti.

Jos.

Miltä tuntuisi haastaa itsensä, miehen ollessa poissa kotoa, olla yksin keskellä metsää, lahdenpoukamassa syksyn pimeällä, koirien (lasten?) kanssa tietäen, että on luonnon armoilla. Että se auto on toki pihassa mutta ihmisiä, ei lähimaillakaan. Miltä tuntuisi kesällä pulahtaa omassa rannassa järveen saunan jälkeen. Syksyllä kiertää koirat (ja lapset) kannoilla metsässä kuin hamsteri ja hamstrata talven varalle marjoja ja sieniä. Nähdä aamukahvia juodessa kettu/hirvi (karhuja - ei tietääkseni ja toivottavasti ei) oman pihan poikki kulkemassa.
Ajaa töistä kotiin ja kääntyä tutulle hiekkatielle, tietäen että kaikki turha jäi juuri selän taa. Ihmisten pinnallisuus, materian tavoittelun tarve, turhat riidat, oman egon nostatus, kilpailu paremmasta autosta /työstä /ulkonäköpaineet jne.
Voisi palata sinne juurille, todellisten perusasioiden äärelle. Missä oma henkisyys voittaa järjen ja turhamaisuuden, palaa siihen symbioosiin jossa ihminen ja luonto joskus elivät, toisiaan kunnioittaen ja suojellen.

Onko se tarve, henkinen tarve joka ajaa pois ihmisten parista luonnon keskelle, missä voit milloin vain pysähtyä omaan laiturin nokkaan onkimaan illallisen savustuspönttöön. Talvella opettaa jälkikasvun hiihtämään/luistelemaan/pilkkimään/ omassa rannassa koirien riekkuessa jaloissa. Voit kesällä nauttia vehreydestä, naapureista jotka ovat mökeillään, elämän äänistä, lämpimästä vedestä ja säästä, luonnon heräämisestä eloon ja kukoistukseen. Syksystä kun kaikki käpertyvät itseensä, kuin siilit kuoreen, viimeiset valmistelut ennen talvea, sadonkorjuu heti oman pihan reunalta alkavasta metsästä, polttopuut jotka itse on tehty taloa rakentaessa viedään sisälle takkaan palamaan, puhdasta, luonnon tuottamaa lämpöä.

Vai onko se tarve. Todistaa muulle maailmalle että kyllä minä, pystyn tottakai. Elämään erakkona ja kaukana. Olemaan mahdollisimman sopusoinnussa luonnon kanssa. Turhamaisuuden riemuvoitto korvien välissä johdattamassa väärälle tielle.

Sisintäni kuunnellessani uskon ensimmäiseen vaihtoehtoon. Että se on se tarve päästä kauemmas turhasta. Siitä merkityksettömästä kulutushysteriasta, euroviidakosta joka huutaa tienaamaan ja ostamaan kaiken turhan, uutta ja lisää mitä enemmän sen parempi. Ajaa ihmiset puukottamaan toisiaan selkään, kyräilemään, uhraamaan kaiken rahan alttarille ystävistä/perheestä/maailmasta ja kestään muusta kuin itsestä välittämättä.

Henkinen kasvu, matka itseensä kerta toisensa jälkeen uudestaa ja uudestaan, uuden tiedon etsiminen, omaksuminen ja sisäistäminen. Nostaa omaa henkistä minää ylös ja painaa sitä turhamaisuudessa, massassa vellovaa minää alas joka katsoo näkevillä silmillä. Se myös työntää kauemmas ihmisistä jotka eivät näin tee, kelluvat massahysterian mukana, hamuten uutta ja parempaa, kyräillen naapurin uudempaa autoa, naapurin lapsen parempaa koulumenestystä, unohtamalla sen, että ruumis ja ajatukset ovat ohikiitävän hetken tämän maailman vankeina, unohtaen sen, että henkinen virta, energia on loputon ja aina olemassaoleva vaikka ruumis ei ole. Siinä ei paina mersun tai ladan rahallinen arvo, ei koulutodistukset, ei työpaikka tai potkut, ei kauneus tai rumuus. Se on jotain mikä meistä kumpuaa sisältä ja yrittää saada näkemään asiat henkisen tason kautta, ymmärtäen meidän olevan muutakin kuin yksilö joka korostaa eroavaisuuttaan muista.

Ihmisen mitättömyys, pienuus

Olimme lomalla, parisen viikkoa sitten. Nautittiin Espanjan lämmöstä, lämpimästä, mutta suolaisesta merivedestä, hyvästä ruuasta ja uusista maisemista. Lentokoneessa, pois tullessamme istuin ikkunapaikalla. Katselin alla olevia vuoria, järviä, taloja, teitä. Mietin, kuinka mitätön ihminen on maailmankaikkeuden rinnalla. Mitä merkitsee yhden pariskunnan lomamatka maan, meren, ilman, tulen, luonnonvoimien rinnalla? Ihminen on luonnostaan liian ylväs, luulee olevansa paljon ja saavansa aikaan vielä enemmän. Toki meillä on välineitä tuhota luontoa, maata, vettä, tulta. Meillä on välineitä nujertaa sairauksia, parantaa sairaita. Mutta maailma, kaikki missä me olemme on ollut – ja tulee olemaan, ennen ihmistä ja ihmisen jälkeen. Sen rinnalla yhden pienen ihmisen elämä on pieni ja mitätön.

Yhtenä päivänä aallot olivat suuria, kun oltiin uimassa. Oli hauskaa koittaa rämpiä vellovassa vedessä eteenpäin, poskiontelot, suu, nenä ja korvat täynnä suolavettä. Uiminen tuntui huimalta, siinä kellui kuin korkki. Rantaa pääseminen oli suuremman työn takana, aalto tuli ja heitti vettä päälle, kaatoi mahalleen, veti mukanaan takaisin ulapan suuntaan ja työnsi taas uuden aallon mukana rantaa kohden. Mietin, miten suuri voima meressä on. Ja kuinka suuri osa maapallon pinta-alasta on juomakelvotonta vettä. Ja miten me, ihmisrotu, olemme kipanneet vuosikymmenien, satojen, saastat mereen yrittäen tahrata sen. Ydinjätettä, pommeja, laivanraatoja, muoviroskaa, turhaa ja vielä turhempaa, ihmisen keksimää, ostamaa ja sitten taas pois heittämää. Ja kuka siitä kärsii, luonto, eläimet, joilla on yhtä suuri oikeus elää täällä kuin meillä, tätä ei ole luotu vain meidän asuttavaksi.

Siihen liittyen silmään pisti tänään otsikko lehdessä, kuinka selkärangallisten nisäkkäiden määrä on puolittunut. Sarvikuonot ja Saimaan norppa oli nostettu eritoten esille. Potenssilääkkeenä käytettävä sarvikuonon sarvesta saatava jauhe on ajanut ne salametsästyksen piiriin. Niin, elikkäs siksi, että mies haluaa säilyttää potenssinsa, saada halunsa tyydytettyä vaikka ehkä ikä sitä ei enää sallisi, on ok ajaa sukupuuton partaalle mahtava eläinlaji joka on ollut olemassa miljoonia vuosia. Seksi, miehisyys, typerän ihmisen typerä tarve, halu sotia luonnonvalintaa vastaan oikeuttaa tappamaan sarvikuonot sukupuuton partaalle. Näinköhän.

Olen lukenut kirjaa ”Ettemme menettäisi yhtäkään”, kirja on avannut omia silmiä taas erittäin tehokkaasti. Toki, vaikka uskon Jumalaan ja elän uskossa omalla tavallani, koen jotkut kirjan asiat ehkä liiallisena tuputuksena. Mutta toisaalta, yleisen ajatusten herättämisen kannalta, kirjan voisi luetuttaa joka ainoalla ylä-aste ikäisellä nuorella. Kuinka me emme suostu heräämään siihen, että maailma todellakin kulkee kuin juna raiteillaan, luulen vain, kuten monet muutkin epäilemättä lisäkseni, että tämä raide ei jatku päätepysäkille asti, ne kiskot vain loppuvat yllättäen. Ei ole arvoja joita periyttää lapsille, ei ole moraalia. On ahneus ja tarve, ostovoiman lisäys sen sijaan, että pyrittäisiin vähentämään kulutushysteriaa ja varjelemaan jo olemassa olevia asioita, tukemaan kestävämpää suunnittelua, eritoten atk-, ja tietoteknisissä laitteissa.

Olen toisinaan turhautunut siihen, mikseivät ihmiset suostu näkemään asioiden oikeaa laitaa. Miksi viitataan kintaalla eläinten katoamiseen, mystisiin sairastumisiin, meren saastumiseen, saarten mereen vajoamisiin, otsonikatoon, ilmastonmuutokseen, ydinaseisiin, sotiin…

Tosin pohdin tätä ebolaakin tässä, aikani kuluksi. Afrikka, missä syntyvyys on hurjaa, luonto ei voi tarjota sille ihmismäärälle ravintoa saati eväitä elämiseen, ehkäisyä ei ole saatavilla tai sitä ei haluta, ei ole terveydenhuoltoa, on nälänhätää, puute ravinnosta /vedestä, no kaikesta. Sinne iskee ebola. Sairaus jota ei voida pysäyttää. Joka niittää ihmisiä kuin heinää. Sinne iskee luonto. Ebolan muodossa, joka iskee takaisin ihmiskuntaan, hillitsee ja säätelee meidän ylikansoittumista. Miettikää hetki, tsunamit, tulivuoren purkaukset, hirmumyrskyt/tulvat/sateet, maasto/metsäpalot, tajuttomat helteet, ja kaikesta niistä lopputuloksena on kuolleita. Enemmän tai vähemmän. Koska ihminen ei pysty, osaa saati halua rajoittaa omaa ahneuttaan, sen tekee kyllä luonto. Vaikka ihminen yrittää tuhota maapallon, se iskee takaisin, tavalla tai toisella ja ennemmin tai myöhemmin. 

En ole mikään 1 lapsen politiikan kannattaja, hittolainen minäkin haluan lapsia ja useamman. Mutta en halua asettua mihinkään lähiöön, kaupungin lähelle, missä on kaukolämpö ja katuvalot. Haluan maalle. Mutta mielenkiintoista oli lukea ELY keskuksen perustelu, miksei saareen saa vakituista asuntoa, ei ole tarpeeksi lähellä muuta asutusta. Tervetuloa meidän omien lakien, asetusten ja säädösten perusteella autioittamaan Suomi kehä III ulkopuolelta. Me olemme liian tottuneet poliisiin, palokuntaan, koulukyyteihin, lansseihin, u name it. Me vaadimme, että joka perkeleen syrjätielle pitää tulla poliisi/palokunta/lanssi 5 minuutissa kun meillä on hätä. Asuinpaikan valintakysymys sanon minä. Jos eläkeläinen haluaa vanhoilla päivillä muuttaa kesämökkinsä vakituiseksi asunnokseen huolimatta siitä, että sinne ei sitten ihan oikeasti tule lanssi kun ehkä tunnissa tai kahdessa, muusta puhumattakaan ja hän tietää sen riskin, niin antaisi hänen tehdä niin. Itsekin mielellän asuisin saaressa josta on lossiyhteys, lähellä luontoa ja sen antimia. Mutta kun me halutaan, että lapset haetaan kotiovelta taksilla 2km matkan päähän kouluun ja ihmetellään miksi ne lihoaa, miettien aikaa kun kouluun mentiin ympäri vuoden miten taidettiin, hiihtäen, pyöräillen, kävellen, matkat olivat 5km ylöspäin. Jos silloin lapset jaksoivat, ne jaksavat tänäkin päivänä, se on vanhempien korvien väissä se jaksamattomuus, ei lasten kunnossa. Joten tuskin, koskaan, voin muuttaa lossilliseen saareen perheellisenä, sillä eihän minun lapset nyt voi sieltä kouluun päästä kun ei sinne tule koulutaksia. Koska ELY keskus – joka noudattaa ylemmältä taholta tulevaa käskyä, ilmoittaa näin.

Asiasta kevyempään, luonnon antimiin. Kävin poimimassa puolukoita talven varalle. Pakkasessa on jo luumusosetta, omenasosetta, pensaspapuja, raparperia, mustikoita vajaa 10l, metsämansikoita ja sieniä olen poiminut mummolle säilöttäväksi, koska en itse tunnista tarpeeksi hyvin sieniä. Kanttarelleja löysin, puolukoita vain nimeksi. Jostain metsistä pitäisi se 9l käydä keräämässä talvea varten. Ensimmäiset yöpakkaset olivat viimeyönä, nyt puolukat ovat maukkaimmillaan. Kanttarelleista tein juureslaatikkoa, en oikein osaa syödä kuin etikkaan säilöttyjä sieniä, mutta yritän opetella. Kalastuksen suhteen tämä kesä meni no lokeille, ongella en käynyt kai kun 1-2 kertaa. Vielä Saimaa olisi auki joten sikäli mikään ei kyllä estä kalastamasta yhä. 

Toinen sana ruuasta

Tämä kirjoitus sai tänään minulta aplodit, noin kuvainnollisesti.

Sokerilla kyllästetyt lapset

Olen puhunut mieheni kanssa tulevaisuudesta, jos meillä jonain päivänä on lapsia. Olen itse ollut myös päiväkodissa töissä, syöden samaa ruokaa siellä kuin lapset.

Mielestäni Sanna Ukkola, tekstin kirjoittaja on asian ytimessä. Meidänkin päiväkodissa välipalat, rahkat, kiisselit jne. olivat niin makeita, että itse sokerista pikkuhiljaa vieroittuvana, en voinut niitä syödä. Kun 2v. syö kulhollisen vispipuuroa, joka ei uppoa aikuiselle liiallisen sokerimäärän vuoksi, joka kuitenkin käyttää puurossa ja kahvissa sokeria itse, miettikään sitä energian määrää joka vapautuu. Iltapäivät kaaoksessa, kun moni moni lapsi menee pitkin seiniä äkillisen energiapurkauksen seurauksena. Pihalla sitten saadaan purkaa sitä touhotusta, vaan kun vanhempi tulee 1-1.5h välipalan jälkeen hakemaan lapsen, sillä on taas nälkä. Sillä sokeri ei täytä, se nostaa insuliinitason pilviin, hetkellisesti. Ja kotona taas syödään, kierre on valmis.

Ilmoitin miehelleni, että meidän lapset tulevat päiväkodissa noudattamaan sokeritonta ruokavaliota. Kotona sokeri myös pannaan, en suosittele edes karkkipäivää. Mies, luonnollisesti oli eri mieltä, koska hänellä oli hyvät muistot lapsuudesta ja lauantain karkkipäivistä.

Mielestäni alle 5v. lapsi ei tarvitse sokeria herkkuna. Lapsen makuaisti on erilainen kuin aikuisilla, enkä keksi yhtään hyvää syytä, miksi pienelle taaperolle pitäisi aloittaa karkkipäivä, antaa suklaata, sokeroituja muroja, mehuja, limpparia jne.

Miksi karkkipäivä ei voisi olla jotain muuta? Sokerittomia lettuja ja mustikoita? Meillä lettuihin tulee kaikkea muuta kuin rasvaa ja hötöä, kuten jo aiemmassa tekstissä julkaisin oman lettu ohjeeni. Siihen lisukkeeksi mustikoita, mansikoita, muita marjoja ja annetaan lapselle.
Miksei? Koska eihän se nyt ole tarpeeksi makeaa.

Lapsi ei kaipaa sokeria, jos sille ei sitä anneta. Jos lapsi ei syö sokeria, sokeroituja muroja, sokeroituja kiisseleitä, vanukkaita, kakkuja, välipaloja jne. se ei niitä kaipaa. Se on vanhempien korvien välissä oleva harhaluulo, että lapsi kaipaa sokeria ja makeaa. Miten se osaisi sitä kaivata jos se ei ole sitä koskaan saanut?

Itse olen vieroittautunut sokerin käytöstä pikkuhiljaa, ennen käytin sitä paljon enemmän. Olen hitaasti vähentänyt sokerin määrää kahvissa/teessä/puurossa. Totuttanut makuaistini vähemmän makeaan. Jugurtit ne vasta sokeripommeja ovatki. Katsokaapa huviksenne, paljon on esim. Danonen jugurtissa sokeria? Jos en täysin väärin muista, määrä oli lähemmäs 20g/100g eli 20 palaa sokeria. Luomujugurtti mitä itse ostan on sekin minusta sokerista, 11-13g/100g, olkootkin luomusokeria. Maustamaton jugurtti on minusta yhä pahaa, joten siinä on vielä opeteltavaa, sitäkin epäilemättä oppii syömään kun totuttaa makuaistiaan.

En halua paasata samoista asioista kuin Sanna kirjoitti blogissaan, mutta siinä se kaikki on tiivistetysti. Lohturuokaa, matkaruokaa, arkiruokaa. Kuvitellaan, ettei lapsi ole tyytyväinen ilman herkkuja. Ollaan sokeuduttu todellisuudelle.

Ruoka mikä ennen oli ihmisen selviytymistä varten, on tänäpäivänä suurin rahasampo. Mitä epäterveellisemmin me syömme, sen enemmän me myös kulutamme, lihomme. Raha virtaa ketjujen/tuottajien/suunnittelijoiden jne. taskuihin. Kun ruoka sairastuttaa meidät, lääkefirmat, lääkärit, hoitajat, terveydenhuoltolaitokset saavat lisää rahaa, koska tarvitsemme hoitoa. Lääkebisnes ei ole ihan niin puhtoista kuin annetaan ymmärtää.

Jos löydätte esim. yle arenasta Lihavuusepidemian syntipukit sarjan, suosittelen katsomaan. Siinä itseni herättä kertomus glukoosi-fruktoosi siirapista, referoin sen tähän niin hyvin kuin muistan:

Kun maissi alettiin USA:ssa viljellä tehotuotantona, maissinviljely valtasi alaa muulta viljalta ja viljelyltä, syntyi osittain ylituotantoa. Eräs mies pohtikin, miten ylijäämä maissi voitaisiin hyödyntää ja tienata silläkin lisää rahaa.
Syntyi glukoosi-fruktoosi siirappi. Se valmistetaan ylijäämä maissista, sen tuottaminen on halvempaa kuin puhtaan sokerin. Se syrjäytti sokerin makeutusaineena, edullisen tuotantotavan vuoksi.
Glukoosi-fruktoosi siirapilla maustetaan limpparit, karkit, jäätelöt, kakut, einekset, grillimarinadit, kaikki, missä me kuvittelemme olevan sokeria. Todellisuudessa glukoosi-fruktoosi siirappi on syrjäyttänyt sokerin. Se aiheuttaa riippuvuutta ja altistaa metaboliselle oireyhtymälle. Vaikuttaa aivoihin ja on vaarallisempaa ainetta siten kuin sokeri.
Ja sitä on kaikkialla.
Meksiko yritti kieltää sen käytön ja siirtyä takaisin sokeriin koska Meksikossa väestön lihavuus alkaa olla epidemiamainen ongelma.
USA kielsi. Jos Meksiko kieltää sen, he rikkovat kilpailulakia tms. USA olisi menettänyt loistavan tulonlähteen jos Meksiko olisi onnistunut kieltämään sen käytön, ei onnistunut, vedottiin lakiin.
Kaiken tämän takana on ihminen ja ihmisen ahneus, tarve saada lisää rahaa normaalin kansan kustannuksella.

Maailma muuttuu, kokoajan. Vaikka joka paikka ei ehkä pullistele salaliittoteorioita, ei kaikki ole niin sinisilmäistä. Miettikää mitä te syötte, mitä lapsenne syövät. Tykkään itse maustaa ruokia mm. marinadeilla, maustekastikkeilla. Se alkaa olla lähes mahdotonta, koska ainesosaluettelot alkavat hyvin usein "Vesi, glukoosi-fruktoosi siirappi..." Kiitos ei. Mitä enemmän me kulutamme tuota epäterveellistä moskaa, sitä kauemmin sitä myydään, se tuottaa voittoa ihmisille jotka tuhoavat meidän ja lastemme, kenties heidänkin lastensa terveyden.

Jos me valveudumme, boikotoimme sitä mikä ei elimistöllemme sovi, äänestämme jaloillamme, valitsemme tuotteemme tarkemmin, voimme vielä jonain päivänä saada muutoksen aikaan. Saada terveellistä ruokaa joka on tehty ihmisen ravitsemiseksi, ei yhden ahneen miehen taskuja täyttämään mahdollisimman edullisin kustannuksin ja huonoin ravintosisällöin.

Televisio ja sen merkitys

Kevyissä kuumehouruissa ajattelin kirjoittaa postauksen televisioon liittyen, voinhan vedota jokaisen typerän ajatuksen ja kirjoitusvirheen kohdalla tähän sohvalle minut kaataneeseen tautiin :D

Katsoin eilen bb:n avausjakson. Taisin seurata myös aikoinaan 2 vai peräti 3 kautta kyseistä sarjaa. Vitsit, että oli hauska taas arvostella taloon menijöitä, pohtia mikä aivovamma tuonnekin saa lähtemään.
Normaalisti meillä telkkari avataan harvakseltaan, 1-2 x viikoon, ellei jopa kahteen. DVD:itä tulee katsottua, mutta varsinaisesti ohjelmia tai sarjoja vähemmän. Tykkään itse piirretyistä, elokuvista ja luonto dokkareista.

Televisiossa pyörivät "älä arvioi esimerkin voimaa, myöskään liikenteessä" mainokset pistivät eilen miettimään kun BB:tä katsoin illalla. Että mitä esimerkkiä Suomi antaa nuorisolle / lapsille reality sarjojen perusteella? Lehdissä ja lööpeissä bb on esillä, vaikka kotona ei olisi, niin kaupasta voi helposti bongata (jahka nämä juorut alkaa) bb-otsikoita. Telkkarissa, mainoksissa tulee bb sieltä ja täältä. Aikuiset puhuvat siitä, somessa bb on vahvasti esillä... Sitä kautta se saa ehkä positiivisen latauksen nuorison mielessä, miten se on siistiä kun oot telkkarissa, voit tehdä melkein mitä vaan ja siitä saa joko lahjakortteja, tms. palkintoja tai voit jopa voittaa rahaa! Tai Martinan uutta ohjelmaa mainostava mainos, jossa sana turha julkkis nosti jo karvat pystyyn. Miksi nuorisolle opetetaan, että turhat julkkikset on ok ja kyllähän nyt tänne aina jokunen uusi 7-päivää lehden elätti mahtuu joka levittää kaiken törkynsä lehden ja kansan nähtäväksi ja elää sillä, rehellisen työn sijaan, olemalla nöyrä ja pitämällä ne asiat yksitysinä joiden kuuluukin olla?

Pieni nihilisti minussa sai taas eilen hepulin. Vaikka itse koen, että jokainen ansaitsee elää täällä ja pyrin olemaan suvaitsevainen, ei bb-Aslak (joka onneksi oli kuvitteellinen hahmo) tai eilinen taloon mennyt nuori mies joka käyttää meikkivoidetta ja tupsuttelee tukkaansa, saanut minulta yhtään sympatiapisteitä. Miksi kukaan haluaisi, että meidän nuoriso käyttäytyy kuin hän? Pyöritteli silmiä uusille tulijoille, käyttäytyi ylimielisesti, ollen jotain "parempaa" kuin ne muut taloon tulleet. Missä on vanhempien - tai kavereiden/muiden aikuisten/ ympäristön, esimerkin voima? Miksi suvaitaan muiden ylenkatsominen, nauresekellaan hauskoille ja erilaisille homopojille, vitsi se bb Niko (nuorempi versio) oli niin siisti tapaus kun se sai niitä hepuleita. Anteeksi, mitä hienoa on siinä, että viskoo toista - telkkarissa - tavaroilla päin näköä ja vetää päiväkirjahuoneessa itkupotkuraivarit? Oma lapsi jos tekisi noin, epäilemättä mieli tekisi kieltää hänet.

No siitä aasinsiltana, jokaisella vanhemmalla, tai ainakin toivon niin, on ideologia miten tai millaiseksi haluaa lapsensa kasvattaa. Monet myös ei lapselliset taivastelevat nykyajan nuorison pukeutumis/käyttätymis kulttuuria. Silti, jokainen meistä, myös ei vanhempi, antaa omalla esimerkillä nuorille jotain. Televisio suurena osana tänäpäivänä.
Perimmäinen syy tähän kaikkeen yhä raha. Mitä enemmän ihmiset istuvat tv:n ääressä, sitä enemmän he altistuvat mainoksille ja sarjojen/ohjelmien piilomainonnalle. Se ajaa välillisesti kulutushysteriaan, ostamaan, äänestämään. Puhumattakaan siitä, miten haitallista on jämähtää sohvan nurkkaan tuntikausiksi - liikunta vähenee ja terveys rapistuu.

Itse olen päättänyt boikotoida suurinta osaa tv:n tarjonnasta. En halua luopua kokonaan kapistuksesta, mutta en myöskään hyväksy tv:tä lapsenvahtina. Kaikilla ei varmasti ole sitä mahdollisuutta mitä omille lapsille toivon, aidattu piha maalla, kun ne alkaa käydä kierroksilla, pitää saada aikuisten hommat tehtyä (ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu u name it) laitan ne ulos. Kerrostalossa jos lasta ei voi tai uskalla laskea yksin ulos, on se tv varmasti helppo lapsenvahti. Monesti kun lapselle nykyään antaa leluja tai pelejä he tuntuvat kaipaavan toisen, esim. aikuisen kaveriksi, eivät halua tehdä /leikkiä yksin tai "eivät osaa". Sitten siinä taapero kainalossa suoritetaan edellämainittuja töitä, ellei se sitten katso telkkaria.

Lapsilla on mieletön mielikuvitus jos sitä vain osataan ruokkia. Itse katsoin lapsena piirrettyjä, viikolla ja viikonloppuisin. Maalla saatiin katsoa la aamuna ja la iltana uutisvuoto, se oli siinä. Muutoin jos oli tylsää piti lukea, piirtää, leikkiä, mennä ulos. Ei kelvannut selitys "en keksi mitään", se ei ollut aikuisen ongelma, lapsi keksii kyllä kun vain viitsii. Ja nyt en siis puhu alle 5v. lapsista. Kun vaihtoehto oli istua hiljaa tekemättä mitään ilman aikuisen huomiota /seuraa alkoi sitä tekemistä kummasti keksiä. Telkkari ei ole suoraan pahasta, ohjelmasisällöt, mainokset ja se miten se orjuuttaa ja lisää ruudun äärellä vietettyä aikaa, on.

Meillä ei katsota telkkaria, koska en halua nostaa katsojalukuja ja boikotoin muutenkin tätä ideologiaa, jossa kaiken takana on raha jota joku haluaa yhä lisää ihmisten kustannuksella. Jos katsonkin telkkaria, valitsen ohjelmasisällöt kohtalaisen tarkkaan ja televisio ei koskaan ole "taustahälynä" meillä päällä. Haluan omille lapsille opettaa sen, että lastenohjelmia tulee ja niitä on ok katsoa jokusen kerran viikossa, mutta jos on tylsää eikä äiti tai isä ehdi nyt leikkiä niin vaihtoehto ei ole televisio, pelit tai tietokone.

Aikuiset kuitenkin itse liikkuvat, käyvät salilla, ovat motivoituneita oman kunnon ylläpitämiseen, miksei siis myös lasten kanssa voisi sen ruudun äärellä vietetyn ajan sijasta panostaa terveelliseen harrastamiseen? Jos lapsen tulee olla 19.30 pedissä, tarhan jälkeen kotiin, lapselle leluja/peli ja ruuan laittoon. Syödään ja lähdetään ulos. Katselemaan maisemia, lenkille lapsen kanssa /lapsen ehdoilla, leikkipuistoon jos siltä tuntuu, luonnossa on vaihtoehtoja ja opittavaa uskomattoman paljon kun siihen vain jaksaa paneutua. Kun tullaan kotiin ja olisi aika rauhoittua, lapselle kirja, iltapalan teko, voi vaikka toisella korvalla eikun silmällä lukea jos lapsi jaksaa kiinnostua, iltapala, iltapesut ja iltasatu. Ei ruutuaikaa mihinkään väliin, jos arkipäivästä on kyse. Noin karrikoidusti. Sitten jos itsestä tuntuu, että haluaa vajota sohvalle rauhoittumaan, avaa sen telkkarin kun muksu on pedissä. Itse jos suinkin arkisin ehdin hetken hengähtää, en yleensä avaa televisiota vaan luen kirjaa sohvalla, poltan kynttilöitä, nautin tunnelmasta. Nollaan päivän ajatuksia, rauhoitun. Televisio ei kuitenkaan suoraan rauhoita, koska ärsyke se on sekin.

Mutta siinä tämänkertainen paasaus, kiitos ja kumarrus, jos tämä blogi suinkin on hengissä vielä, kun omat mahdolliset lapset ovat kauheimmassa uhma-taapero-2-3v. iässä lupaan tehdä postauksen uudelleen aiheena televisio lapsenvahtina, miten meillä? ;)

Miksi minä liikun?

Muistelen koululiikuntaa, kuka siitä tykkäsi, käsi ylös? Minä en juurikaan. Pesäpallo oli kivaa, samoin suunnistus - ala-asteella.
Kun muutin kotoa nuorena, liikunnalliset harrastukset oli oman koiran kanssa lenkkeily ja ratsastus tutulla vuokrahevosella 1-3x viikossa. Koiran lenkityksetkin oli jaettu minun ja silloisen avokin kesken puoliksi. Jos sinä viet aamulla, minä vien iltapäivällä. Tavallaan pakollinen paha.

Muistan kuitenkin, luultavasti kauppiksen liikuntatunneilta mieleen jääneen lauseen:
Kroppa pärjää koulun liikuntapohjilla sinne 25v. asti, kunnes se alkaa rapistua, kunto ja kroppa.

2011 ollessani sairauslomalla päätin opetella lenkkeilemään. Siihen asti liikuntaa en juuri harrastanut, meillä oli omakotitalo isolla pihalla jossa koirat saivat painella menemään vapaana. Lenkillä kävin vaihtelevasti viikottain, jos niinkään usein. En nauttinut mitenkään lenkkeilystä. Ehkä maailman typerintä puuhaa.

2011 syksyllä koulun alettua, muutettuamme Helsinkiin, pyöräilin kouluun joka päivä vajaa 7km ja yritin aina rikkoa nopeusennätyksiäni.
Helmikuussa 2012 kävelin töihin 4km edestakaisin joka ainoa päivä. Kävin uimassa kerran viikossa ja rakensin pohjakuntoa kesää varten. Inhosin yli kaiken kävelyä helmikuussa, lunta, kylmää, toppavaatteet hiostaa, askel painaa, ei kiinnosta pätkän vertaa, mikään ei voi olla yhtä typerää kuin tämä... Mutta en antanut itselleni periksi. Tämän taistelun vien loppuun asti, ja sitkeästi tallasin 6 viikkoa edestakaisin työmatkat.
Lumien sulettua aloin lenkkeillä, tosissani. Spotifystä sopivaa musiikkia, napit korville ja toisinaan koirien kanssa, toisinaan ilman. Kipinä löytyi kun kunto kasvoi. Askel kulki vaivattomasti ja motivaatio kasvoi kokoajan lisää. Kotona olin täyttänyt 0.5l termospullon vedellä ja treenasin (aiemmin) leikattua rannettani tekemällä satoja toistoja pienellä painolla.
Kuumimpina päivinä käytin koirat lenkillä ja sitten lähdin yksin lenkille. Sinä kesänä kävelin 8.0km aikaan 59min. Kävelin.
Ostin 4kg käsipainot joilla jatkoin yläkropan lihasten vahvistamista kotona. Ratsastus oli tauolla Helsingissä asumisen ajan.

Nykyään liikunta on minulle henkireikä, jotain, jota ilman en voisi elää. Käyn lenkillä pääsääntöisesti koirien kanssa, hyvin harvoin ilman. En juokse tai hölkkää, ei ole minun juttuni. Käyn kesäisin Saimaassa uimassa, talvella uimahallissa motivaation mukaan. Teen 1-4 x viikossa kotona treeniä käsipainoilla, vahvistan yläkroppaa. Venyttelen 2-4x viikossa illalla ennen nukkumaan menoa, rauhoitan elimistön.
Käyn pyöräilemässä ja ostin rullaluistimet, jotka odottavat vielä polven kuntoutumista. Koiran kanssa käyn agilityssä kerran viikossa. Syksyllä aloitan joogaamisen.

Omaan liikkumiseen vaikuttaa ihanne vartalosta, muotoja, mutta lihaksikas, ei liikaa mitään. Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tasapaino. Luonnon läheisyys lenkeillä, metsässä, uidessa Saimaassa. Jos meillä on vain yksi elämä, yksi ruumis, miksi pilata se ehdointahdoin? Ulkonäköön voi rajallisesti vaikuttaa, mutta siihen mistä ja miltä osin kehosi koostuu, meillä on vaikutusvaltaa.

Nykyään liikunta on pelottavan vähäistä eritoten lapsilla. On lapsia jotka eivät osaa uida tai pyöräillä vielä 8-9v. vanhempien mielenkiinnon puutteen takia. Liikkumattomia vanhempia jotka siirtävät saman taakan lapsille. Ei tehdä koko perheen kesken pyörälenkkejä, kävely lenkkejä, tutkimusretkiä metsään. Ei käydä kalassa, ei luistelemassa, ei uimassa. Ei kokeilla uusia harrastuksia.

Lasten liikunnan ja ravinnon suhteen liikaa vastuuta siirretään kouluille ja päiväkodeille. Vanhempi omalla esimerkillään näyttää lapselle sen kuinka itse elää ja lapsi imee vaikutteita vanhemmistaan kuin sieni.
Ystäväni jonka kanssa liikumme, harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Hänellä on oma hevonen. Kaksi lasta, alle 6v. molemmat. Mies juoksee, käy karatessa. Lapsista vanhempi käy lasten zumbassa, liikuntaleikkikoulussa. He tekevät perheenä pyörä ja kävelylenkkejä. Vanhempi osaa pyöräillä jo itsenäisesti. He käyvät uimassa, luistelemassa, lapset saavat leikkiä pihalla.
Jos me lähdetään yhdessä lenkille, nuorempi on yleensä rattaissa mukana. Lapset voi ottaa samalla tavalla liikunta harrastukseen mukaan, jos vain näkee siihen vaivaa.

Liikunta ei maksa mitään. Salikortit maksaa. Uimahallissa käynti maksaa. Ratsastus maksaa. Seurojen jäsenyydet maksaa. Minun harrastukset tällä hetkellä ei maksa. Joogakurssi maksaa kun sinne ilmoittaudun. Samoin uimahalli jonne syksyllä Saimaan viilennyttyä suuntaan.
Lenkkeily metsässä, hiljaisuudessa, luonno rauhaa itseeni imien, ei maksa. Uintihetki Saimaassa ei maksa sekään.

Minä aion opettaa lapsilleni liikunnan ilon. Ottaa sen kitisevänkin taaperon rattaisiin, kyse ei ole vapaaehtoisuudesta vaan tarpeesta, lähdetään ulos ulkoilmaan, liikkumaan. Se kitinäkin lakkaa kun tehdään jotain kivaa. Tutkitaan käpyjä, luontoa, lintuja, vaihtuvia maisemia jne.

Me liikumme kotona yhdessä. Koirat lenkitetään pääosin yhdessä miehen kanssa, meidän yhteinen harrastus. Käydään keräämässä marjoja, uimassa, kalassa, pyöräilemässä. Ei ole "sinun ja minun" lenkitysvuoroja, meidän lenkkeily hetkemme.
Lenkkeilen myös ystävien kanssa, nähdään ja käydään kävelemässä, jutellaan ja liikutaan siinä samalla.

Liikunta vie aikaa. Koirat käy lenkillä 3-4x päivässä, lenkkien pituudet vaihtelevat 20min (aamulenkki) - 1-2h päivän pitkä lenkki, välillä. Uiminen, koiran kanssa tai ilman, 15min - 1h. Lenkkeily mahdollisesti vielä ilman koiria, 1h. Kotitreeni 30min. Venyttely ennen nukkumista 10-20min. Tällä viikolla olen liikkunut 532min, poikkeuksellisen paljon koska olin eilen 2h marjastamassa. Lenkit koirien kanssa kesällä ovat lyhyempiä, koska on liian kuuma. Käydään enemmän uimassa kävelemisen sijaan. Keskimäärin olen liikkunut nyt polven toivuttua ~6h/viikko. Tähän en laske perus aamu/iltalenkityksiä jos ne ovat alle 30min, syötän siis Heiaheiaan/kiloklubiin vain "treenit" joihin ei esim. koirien aamulenkki kuulu, mutta päivän pitkä lenkki kuuluu.

Käytän liikunnan apuna ja motivaattorina puhelimessa SportsTrackeria, koneella HeiaHeiaa ja Kiloklubia jolla voin laskea liikunnalla kulutetut kalorit. Minulla on myös sykemittari joka ei kyllä ole joka lenkillä mukana. Motivaationi ylläpitämiseksi haastan itseni ja pidän kirjaa kulutuksista, tunneista, kilometreistä. Tarvitsen jotain konkreettista jotta saan tsempattua itseäni aina vain parempiin suorituksiin ja pidettyä motivaation korkealla.

Minulla on myös vapaapäiviä, päiviä jolloin en jaksa eikä huvita. Silti, 5-6 päivää viikossa tulee aktiivi liikuntaa, koirienkin osalta väistämättä joka ainoa päivä.

Liikunta tuntuu vieraantuneen arjesta. Pitäisi käydä salilla, olla kalliit urheilulliset vaatteet ja välineet. Se perusidea mikä liikunnassa on, on kateissa. Ilo, riemu ja hyvä fiilis siitä, että minä jaksa, minä osaan, minun kroppa ja mieli voi hyvin kun liikun ja eritoten enemmän painoa omaavilla ihmisllä tulokset, jotka näkyvät piankin liikunnan aloittamisen jälkeen.
Lajeja ja tapoja on niin monia, että jokainen varmasti löytää omansa jos yhtään viitsii nähdä vaivaa itsensä - harrastuksen aloittamisen eteen.

Sananen ruuasta osa 1

Eli mitä meillä sitten syödään ja rakasta miestäni lainaten, minun ruokavammat, tästäkin joudun tekemään epäilemättä pari tekstiä, mutta joku alku sentään.

Olen suhteellisen tarkka prosessoidun ruuan suhteen. Meillä eineksiä menee vähän, italianpadan ostan toisinaan pussina, joskus cittarista niiden keittiön tekemään vispipuuroa, leikkeleitä mies syö leivän päällä, minä juurikaan en. Makkaroita ja nakkeja menee vaihtelevasti grillaukseen / makkarapastaan. Valmisruokia (maksalaatikot, hampparit tms kaupasta saatavat) meillä ei syödä.

Ruokaan kuluu kahden hengen taloudeksi paljon rahaa. Kahden ihmisen eväät töihin täytyy myös tehdä joka päivä.

Kanaa, vaikka olen tietoinen broilereiden elin- ja kasvuolosuhteista, meillä syödään. Fileesuikaleita harvoin, pihvejä toisinaan, siipipaloja. Pyrin ostamaan Suomalaista.

Sianlihaa, jota olen koittanut pyrkiä laittamaan ruuaksi vain 1x viikossa, yleensä menee 2x viikossa, mutta vähennetty on. Kinkkusuikaleita ei missään nimessä eikä missään muodossa. Pekonia joskus aamiaisella, kinkkua jouluna. Pihvejä, ulko/sisäfilee pala mistä voi tehdä esim. pataa. Suolalapaa josta teen nyhtöpossua tai pataa.

Nautaa olen opetellut laittamaan, palapaistia josta saa hyvää pataa. Karjalanpaistia harvoin, koska en voi sietää kalvoja / läskiä joudun ruotimaan joka palan ennen kypsennystä, työlästä. Olen opetellut paistamaan naudan grillipihvejä, toistaiseksi aika onnistuneesti.

Jauheliha on aina nautaa ja mahdollisimman vähärasvaista.

Lammasta 1-3x kuukaudessa.

Kalaa hävettävän vähän, kylmäsavulohta joko salaatiksi tehtynä tai pastaruokana. Lohta jos on tarjouksessa. Itse kalastetaan, mutta liian vähän, koska mitään syötäväksi kelpaavaa ei toistaiseksi ole ylös saatu, no tämän kesän kalastukset on laskettavissa kahden käden sormilla.

Kasviksia menee aivan liian vähän. Päivittäin saadaan ehkä 100-200g eli murto-osa suosituksista syötyä vihreää. 

Sokeri on ruokosokeria, ruskeaa siis. Kaikki valkoinen on pääsääntöisesti pannassa. Vehnäjauhoista mainitsin ed. tekstissä, kotona on täysjyvä ja tavallisia. Löytyy myös ruisrouhetta, kauraleseitä, vehnäleseita, ohrajauhoja.

Lettuja teen aika usein seuraavan ohjeen mukaan muunnellen:

5dl rasvatonta luomumaitoa

2dl vehnäjauhoja

0.5dl täysjyvävehnäjauhoja

n. 2rkl kauraleseitä / isoja täysjyväkaurahiutaleita

2-3 isoa luomukananmunaa

1pss pakastepinaattia

TAI

1-2 raastettua porkkanaa

Menee loistavasti ruuasta kun en laita taikinaan suolaa saati sokeria ja syödä voi minkä lisukkeen kanssa tahansa.

Puuroa syödään aamulla. Talvella teen uunissa ”potinkaa” eli ruispuuroa. Miehelle mustikoista, itselle puolukoista.  Vettä, mustikka tai puolukkasurvosta, ruisrouhetta ja sokeria. Yön yli hautumassa, loistavaa ja siitä syö 3-4 päivää, kattilallisesta. Toki se tarkoittaa aikamoista marjan keräys urakkaa näin kesän lopulla/syksyllä.

Maito on luomua. Punainen olisi terveellisintä, mutta rasvatonta meillä menee koska käytetään lähinnä kahvissa maitoa kumpikin. Riisipuuron teen punaisesta luomumaidosta. En osta lainkaan normaalia maitoa kun selvitin sen prosessin jonka maito käy läpi (homogenisoitu maito). Juuston kalliuden takia meillä valitettavasti ei syödä luomujuustoa, Kermaa, pastassa. yritän katsoa, että se on oikeasti kermaa eikä vettä + jotain maitoa muistuttavaa sotkua, esim. Valio Creassa on vettä. Ihmettelin kun sitä haihtuu niin paljon pannulta vrt. Rainbow juustokerma, jossa ei ole vettä ja hintakin on muistaakseni halvempi.

Peruna, mielumin ei. Kesällä uusia pottuja, perunamuussia en ole kait kahteen vuoteen tehnyt, turhaa tärkkelystä ja hiilareita. Niin, niitäkin seuraan. Keittoruokiin laitan 2pss pakastevihanneksia ja ehkä 1-2 perunaa näön vuoksi, en edes sitä aina.

Pasta, tummaa ja täysjyvää. Myllyn paras ”täysjyvä” pastassa oli 55% täysjyvävehnäjauhoja ja loput tavallisia vehnäjauhoja, arvatkaa uppoaako, ei. Rainbown pasta on 100% täysjyvä durumjauhoista valmistettua. Myös lasagnelevyt on täysjyvää.

Jugurtti/rahka jne. hyvin vähällä käytöllä, niissä on sokeria tai makeutusaineita (mielestäni ehdottomasti vielä pahempi) älyttömästi. Joskus herkutteluna saatan ostaa esim. Kreikkalaista jugurttia. Mutta lähtökohtana sokeria tulee olla alle 10g tuoteselosteessa (/purkki) tai en osta. Olikohan A+ luomu vadelmajugurtissa luomumaitoa, luomuvadelmia, luomusokeria ja pari muuta ainetta, ei mitään ylimääräistä eikä paljoa sokeria. Sitä olen joskus ostanut, mutta normaaleja jugurtteja en.

Meillä siis kauppareissuilla todellakin tutkitaan tuoteselosteet ja syödään aika rajatusti ruokia. Meillä on kuitenkin vain yksi keho, yksi elämä, joten pidän ainakin omalta osaltani huolta siitä mitä syön, sillä meitä yritetään huijata joka taholta, maailmassa jota pyörittää raha ja ihmisen ahneus.

Tee se itse - sämpylöitä!

Minä ja minun vastahankaisuus kulutushysteriaa vastaan on yrittänyt opetella tekemään itse leipää. Sitä paitsi, kukapa ei tykkäisi tuoreesta leivästä? Meillä syödään suurimmaksi osaksi ruispaloja, sekin tukee isoa leipomoa pienten, paikallisten sijaan, no raaka-aineet sentään ovat suurimmaksi osaksi Suomalaisia. Toisinaan ostetaan paikallisten leipomaa rieskaa, mutta en tykkää ruisleivästä - poislukien ruispalat minkä tähden ei tule ostettua paikallisten leipomoiden ruisleipiä. Ja vaalea leipä on epäterveellisempää kuin ruisleipä, kuten kaikki valkoinen ja prosessoitu ylipäänsä, yllätyskö?

Kokeilin Sikke Sumarin namaste sämpyöitä. Ohje alkuperäisenä löytyy ko. linkin takaa. Namasten sämpylät Siken ohjeen mukaan

Mutta tässä tumpelovarma versio, minä, jopa minä - kittileivän leipoja, ikkunat ja hampaat hajottavien sämpylöiden mestari, sain näistä hyviä!

7.5dl lämmintä vettä, kädenlämpöistä
1/2 tuorehiiva
0.5tl merisuolaa (hienoa)

Murenna tuorehiiva korkeaan kulhoon/kattilaan tms ja kaada lämmin vesi päälle, sekoita isolla lusikalla.

1dl kaurahiutaleita, itse käytän isoja täysjyvähiutaleita
2dl täysjyvävehnäjauhoja
1.5dl Ruisrouhetta (Korpelan mylly -valmistaja)

Kippaa jauhot nesteen sekaan ja sekoita lisää.

7-9dl vehnäjauhoja

Itse laitan 5dl vehnäjauhoja ja sekoitan. Sitten desilitra kerrallaan lisää niitä kunnes taikina jää aavistuksen löysäksi. Yleensä miulla menee 7dl jauhoja, kerran taisi mennä 8dl mutta 10dl en ole (toisin kuin ohjeessa on) laittanut koskaan.

Itse lisään vielä ennen jauhoja nesteen sekaan rouhittua valkosipulia/kuivattuja yrttejä ja toisinaan Rainbown valkosipuliöljyä noin ruokalusikallisen. Kerran koitin rouhittua ja kuivattua chiliä. Toimii.

Taikina peitetään leivinpaperilla ja pyyhkeellä. Laita yöksi jääkaappiin.
Aamulla otat pellin ja leivinpaperia, katso, että leivinpaperisi kestää +250c, itse poltin nämä pari kertaa kiinni leivinpaperiin kun sen lämmönkesto oli vain 200c.
Uuniin lämpöä 230 paitsi jos on kiertoilma, kuten minulla kotona, 210 on riittänyt.
Ota kaksi isoa lusikkaa, lusikallinen (reilu) taikinaa ja kippaa pellille kasaksi. Itse teen 8-9 sämpylää / pelti.
Kun uuni on lämmin, pelti uuniin, itse paistan tasan 30min ja hyviä tulee. Rapea kuori, kuohkeita sisältä. Ja kuori sitten on todella rapea, suosittelen varsinkin lämpimänä kun leikkaat, varovaisuutta koska sormet saattaa joutua tulilinjalle, kokeiltu on ;)
Taikina säilyy huhujen mukaan jopa 5pv jääkaapissa, itse olen saanut yhden taikinan riittämään kahdelle aamulle, eli n. 18 sämpylää tulee yhdestä taikinasta meillä :)

Seuraavana alan säätämään täysjyvävehnäjauhojen ja normaaleiden vehnäjauhojen osuutta, sillä täysjyvävehnäjauhoilla voi ohjeen mukaan korvata max. 50% normaaleiden vehnäjauhojen määrästä, ja ne ovat terveellisempiä kun tavalliset vehnäjauhot.

Kuningas alkoholi

Alkoholi. Päihde, riippuvuutta aiheuttava, niin monen monen monen elämän tuhonnut. 

Islamin uskon tutkiskelu, jota olen viimeisen kuukauden ajan harrastanut, on avannut näkymän kulttuuriin jossa alkoholi on kielletty, syntiä. Toki käyttäväthän muslimit alkoholia, vaikka se onkin kiellettyä. Mutta lähtökohtaisesti Islamissa alkoholin käyttöön ei opeteta lainkaan.

Sitten, tervetuloa Suomeen. Viina, kirves ja mies. Maatalo, puukkojunkkarit. Niinpä, historiaa mistä tahansa kun luet, jotenkin sinne alkoholi liitetään.

Lähipiirissä yhtä lukuun ottamatta kaikki käyttävät alkoholia, enemmän tai vähemmän. Useat sanovat tarvitsevansa nollausta viikonloppuisin ja vetävät pään täyteen. Nämä samat ihmiset tammikuussa, joka minulle on ollut tipaton jo vuosia, kaivavat typerääkin typerämpiä lehtiartikkeleita joissa ei ole totuuden häivää, jotka julistavat tipattoman tammikuun olevan huisin vaarallinen. He eivät kestä katsoa omaan sieluunsa, eivät edes peiliin, koska siellä odottaa totuus ”Sinä et pysty olemaan juomatta edes 31 yhtä päivää, yhä tipatonta tammikuuta”. Joten heidän on pakko, oman itsetuntonsa pönkittämisen nimissä yrittää kaivaa vastaväitteitä tipattoman tammikuun hyödylle, jotta heillä olisi jokin millä vaientaa huutava omatunto.

Itse en ymmärrä, en ole koskaan ymmärtänytkään Suomalaista persekännit kulttuuria. Alkoholia juon. Käytän kohtuudella. Olen kyllä teininä ollut juuri sellainen ääliö mitä näin mm. viikonloppuna festareilla. Tosin, teininä en käynyt sentään festareilla itseäni nolaamassa, monessa muussa paikassa kyllä. Ilman viinaa ei voi olla hauskaa. On mahdotonta kerätä 3-6 miestä lauantaina pitämään porukassa hauskaa ellei siihen liitetä alkoholia. Jos jätetään uskonnollisista syistä juomattomat henkilöt pois, monta itse tunnette, jotka ovat valmiita viettämää viikonloppua ilman alkoholia, yleensä, nimenomaan miehiä, miesporukassa? Itse, en yhtään. Naiset onnistuvat siinä ehkä miehiä paremmin, mutta kyllä naisetkin sitä alkoholia tunnelman kohottajaksi kaipaavat. Sääli.  

Itse käytän alkoholia nykyään hyvin vähän. Saunan jälkeen lonkero menee toisinaan. Syksyllä, talvella on ihana juoda lasillinen punaviiniä, joulukuussa punaviiniglögiä. Illanistujaisissa en kieltäydy lasista punaviiniä tai yhdestä lonkerosta. En ole tai halua olla raivoraitis, en näe siihen tarvetta.

Ymmärrän alkoholin käytön kohtuudella, satunnaisesti hyvinkin pitkälle niissä naisille 5 ja miehille 7 annosta rajoissa. (Itse olen kyllä jo 5 aika tuiskeessa).

Mutta siihen ei minun ymmärrys riitä, miksi me opetamme lapsille kännikulttuurin. Että kotona voit alkaa maistella 14/15/16 vuotiaana alkoholia. Ei kehdata kieltää enää teiniltä kotona alkoholia, koska itsekin juodaan. Kaupungilla lapset ja nuoret näkevät viikonloppuisin kaikenikäisiä, teineistä eläkeläisiin humalassa, notkumassa baarien edustoilla, kesäisin kerääntymässä sinne missä elämää on, alkon edustalla…. Lehdet ja televisio pursuavat rattijuopoista, joita tämä yhteiskunta taputtaa päähän. Ei se mitään, että kännissä ajoit naapurin Pirkko-Petterin päälle, promillejakin oli 3, no kaksi vuotta istut linnassa ja mietit kannattiko. Nyt voit toki vapautua hyvällä käytöksellä vuodessa ja olet vapaa uusimaan rikoksesi.

Vrt. kavallapa rahaa, pienikin summa, tee vero- tai vakuutuspetos ja häkki heilahtaa ainakin 5 vuodeksi. Ainakin minä näen tässä sen, että meidän yhteiskuntamme arvostaa enemmän rahaa ja taloutta kun kansalaistensa henkeä. Jonkun lapsen, tyttären, pojan, aviopuolison, äidin, isän…. Jokainen rattijuopon takia kuollut tai vammautunut vaikutta lukemattomien läheistensä elämään, lähes koskaan vahinko ei koske vain yhä ihmistä.

Ne perheet, joissa alkoholi ei ole humaltumista ja örvellystä varten, joissa pyritään omalla esimerkillä opettamaan lapsille, että mielumin ei ja jos otat aikuisena, ota vain vähän, ovat kovin heikoilla tässä yhteiskunnassa. Teini-iässä kavereiden luona yökylässä tulee nähtyä aivan kotoa poikkevia tapoja käyttää alkoholia, kaupungilla, sosiaalisessa mediassa ja ylipäänsä, uutisissa, televisiossa, mainoksissa…. Kuinka vähemmistöön kuuluvat perheet pystyvät lopulta tekemään paljoakaan? Itse pelkään juuri tätä, jos joskus lapsia saan. Että oma esimerkki ja kasvatus ei enää teini-iän tunnemyrskyjen painaessa päälle, riitä. Kun koko Suomi antaa esimerkkiä, että festareilla on ok vetää pullo jaloviinaa, oksentaa lavan eteen, sammua pusikkoon ja herätä järkyttävässä krapulassa, vaatteet oksennuksessa ja joku vielä kaupanpäälle on luultavasti vähintään meikannut pärstäsi.

Kun viikonloppuisin terassilla, satamassa, ei oteta vain sitä paria, vaan örvelletään, kokoonnutaan sillä juopporevohkalla sen puun alle jonne lapset näkevät leikkipuistosta, jäätelökioskilta, joka paikasta alueella ollessaan. Siellä sitten isot ihmiset juovat, huutavat rivouksia ohikulkijoille, mesoavat, kiroavat, tappelevat, sammuvat housut puolitangossa puskaan jne. Jatkavat tätä syksyyn asti kunnes tulee liian kylmä olla ihmisten katseiden alla ja ryömivät kaverin luo pitämään juoppoluolaa taas seuraavaan kevääseen asti.

Tai ne suurimmat alkoholi ongelmaiset, työssäkäyvät ihmiset. Jotka perjantaina töiden loputtua hakevat ruokaa viikonlopuksi, lapsille filmi pyörimään ja kyllä nyt ihan rentoutumisen nimissä menee kaljalava, kirkkaita vähän ruuan päälle, pikkuisen nyt musiikkia, volyymit kaakossa ja kaatokännissä, mutta kun rentoutumisen nimissä. Ja lauantaina sama setti. Päivät ollaan ärtyneitä krapulan takia, huudetaan puolisolle, lapsille ja illalla ollaan sitten silmät sameina ja puhe sammaltaen taas tosi ”kivoja”.

Kun heitä erehtyy arvostelemaan olet itse tekopyhä, täysi paska, et tajua kuinka ei vaan pää kestä jos ei voi juoda, sinullahan se alkoholi ongelma on kun puutut muiden juomiseen, eihän ne lapset nyt tuossa iässä vielä tajua… Tekosyitä on yhtä paljon kuin alkoholisteja.

Kyllä minä väitän, että se on päässä se vika mikä joka viikonloppu alkoholia vaatii. Itsekurin puuttuessa turvaudutaan pulloon kun ei ole uskallusta kohdata omaa sisintä, kohdata niitä ongelmia mitkä johtuvat sitten työelämästä /ihmissuhteista /rahasta, mistä tahansa. Ei ole selkärankaa eikä kanneta vastuuta, siirretään se vastuu omille ja muiden lapsille, jätetään heidät selviämään tähän yhteiskuntaan joka työntää täysin ristiriitaista tietoa. Ollaan tekopyhiä, puheissa niin paljon, aina sitä ja tätä, mutta omalla esimerkillä ei pystytä tekemään mitään, koska ei ole mitään syytä eikä halua seistä niiden suurten puheiden takana.

Silti, monikohan isä tai äiti - kysyttäessä, toivoisi, että oma lapsi ei teini-iässä käyttäisi alkoholia? Jos nyt lähtisin tekemään galluppia kaupungille, kysyisin alle 10v. lasten vanhemmilta, kumpaa he toivoisivat, raitista teini-ikäistä vai alkoholia käyttävää teini-ikäistä, väitän että lähes joka ikinen toivoo raitista teini-ikäistä, nuorta, omilla aivoilla ajattelevaa aikuista. Joka ei tarvitse alkoholia päihtyäkseen, lievittääkseen teini-iän aiheuttamaa tuskaa.
Mutta miksi he sitten antavat kotona täysin päinvastaista esimerkkiä omille lapsilleen?

Huh. Voisin jatkaa aiheesta loputtomiin, mutta tässä kaikki tänään.

Millaisessa maailmassa eletään, fyysinen ympäristö

Olen tänään pohtinut elämää, eritoten fyysistä elinympäristöä.

En ole perehtynyt politiikkaan koskaan innolla. Seurannut sitä vaalien alla, sen verran, mikä itseä kiinnostaa ja hallituksen päätöksiä. Karrikoidusti näen, että poliitikkojen ihannemaailmassa me asuisimme kaupungeissa, kävelymatkan päässä palveluista, kerrostaloissa ja ehdottomasti vuokralla. Omistusasumisesta koitetaan tehdä mörköä ja ajaa meitä Saksan malliin, maassa jossa 55% väestöstä asuu vuokralla. Omistusasumisen ihannoimista yritetään kääntää negatiiviseksi. Motiivina mitä luultavimmin on raha. Kuinkas moni poliitikko asuu vuokralla kerrostalossa vapaaehtoisesti, vaikka olisi varaa ostaa oma, isohko omakotitalo? Liikkuu kävellen, ei omista autoa?

Itse kartan aivan täysin tätä elämismallia. Olen asunut omassa asunnossa, omakotitalossa maalla. Olen asunut vuokralla, kerros-, rivi- ja luhtitalossa. Olen asunut maaseudulla, taajamassa, pienessä alle 4000 asukkaan kunnassa, Helsingissä ja Kuopiossa.
Itse asun rivitalossa nyt. Rinnetontilla jonka ihminen on muokannut oman näkemyksensä ja toiveensa mukaan. Takapiha, joka ei ole luonnon muovaama vaan keinotekoinen ihmisen luoma. Älyttömyyden huipentuma. Mutta pakollinen ratkaisu, koska pankkien näkökulma ei kohtaa omia arvoja. Ei riitä kaksi työssäkäyvää ihmistä enää lainan saajiksi. Ei haluta myöntää lainoja, tai jos myönnetään, eivät ne riitä edes alkeelliseen asuntoon. Asunnot hinnoitellaan yli niiden arvon reilusti, vaahdotaan asuntokuplasta ja lamasta, koroista, niiden vaihteluista. Ei uskota, että 30v. työssäkäyvä voisi tulevan 30v. työuran aikana maksaa lainaa, vaikka 200 000e takaisin, koska tämä ihmisen luoma excel-taulukko nyt sanoo niin. Ihan sama, onko omat laskelmat asumis- ja elämiskuluista vai ei, pankkia ei kiinnosta, vain heidän näkemyksellä ja taulukolla on merkitystä.

Itse toivon voivani tulevaisuudessa asua maalla. (Välihuomautuksena, että tänä päivänä jos selaan myynti-ilmoituksia, navetta nähdään maalaisromanttisena elementtinä talon ohessa, ei käytännöllisenä ja hyödyllisenä rakennuksena.) Maatalossa, jossa on navetta, maata ympärillä. Meillä olisi lampaita muutama. Kanoja ja kukko. Munat saataisiin omilta kanoilta, omiksi tarpeiksi. Minulla olisi kasvimaa jolla kasvattaisin itse porkkanat, perunat, herneet, pavut, kesäkurpitsat. Niin paljon, että niitä voisi pakastaa talveksi. Talo olisi Saimaan rannalla, meillä olisi rannalla katiskoja, minä onkisin, mieheni virvelöisi kesäiltoina meille kaloja. Talvella voi pilkkiä, laskea verkot. Roskakalat antaa koirien ja kissojen syötäväksi, samalla Saimaa pysyy puhtaamapana ja rehevöityminen hidastuu.

Kaupasta ostaisimme välttämättömimmän, kulutushysterian sijaan pyrkisimme tuottamaan mahdollisimman paljon itse, omiin tarpeisiin. Talo lämpiäisi puilla, aamuisin laittaisin puuhellaan tulet, keittäisin samalla aamupuuron. Päivällä lämmittäisin puilla uunin, yöksi laittaisin uuniin lihapadan hautumaan. Jauhoja saisi joltain paikalliselta mylläriltä joista itse voisi leipoa leipää.

Ihmisten kunnioitus luontoa kohtaan on rapistunut täysin. Kaikkea halutaan yli omien tarpeiden, kaikkea pitäisi olla enemmän kuin paljon. Ihminen ei kunnioita enää luontoa, yritä suojella sitä. Työllä tehtyä rahaa tuhlataan uusimpiin kännyköihin, tietokoneisiin, tabletteihin, vaihdetaan pari vuotta vanha auto täysin uuteen ja arvotetaan ihminen auton arvon, talon hinnan tai muun, täysin turhan ja typerän mittarin mukaan.
Ennen jouluna riisipuuron päälle laitettiin kanelia ja sokeria. Tänään mennään kauppaan maustehyllylle ja ostetaan kaneli-sokeri seosta, koska ei nähdä niinkään pientä vaivaa, että siroteltaisiin eri purkeista ne kaksi ainesosaa.

Sen sijaan, että ihminen pyrkisi takaisin luontoon, yrittäisi elää sopusoinnussa luonnon kanssa, ottaisi sieltä vain sen mitä tarvitsee, me annamme rahan pyörittää ja määrittää elämämme. Emme kerää marjoja tai sieniä metsästä, keitä hilloksi tai mehuiksi. Pakasta. Me menemme kauppaan ja ostamme sieltä. Tai annamme isovanhempiemme, vanhempiemme tehdä sen. Emme ole valmiita raatamaan omamme eteen, ellei kyse ole 12 tunnin työpäivistä ilmastoidussa toimistossa jakkupuku päällä.

Työ ja vain työ merkitsee mitään. Jotta saadaan satojen tuhansien laina, kivitalo läheltä kaupunkia ja ihmisiä. Ei olla valmiita palaamaan juurille. Opettamaan lapsille kuinka ongitaan kala, sen jälkeen suomustetaan ja perataan. Kuinka kerätään marjoja, putsataan ja pakastetaan. Kuinka pilkotaan raparperit hilloa ja perunat päivällistä varten. Kuinka sytytetään saunan kiukaaseen tuli, jotta päästään illalla saunaan. Elämänarvoja, joissa asioiden eteen joutuu tekemään töitä ja silti kohtaamaan pettymyksiä, koska elämän kuuluu kulkea niin.

Sen sijaan lapset osaavat käyttää teknologiaa, ohittaa salasanoja, löytävät kaiken taatusti haitallisen alle 10 vuotiaana internetistä. Lapset eivät koe pettymyksiä, munankuori-malli on käytössä. Lapsilta ei kielletä mitään, ei vaadita mitään. Annetaan haistatella, antaa piupaut kotona vallitseville säännöille ja vanhemmille. Kotiarestista karataan, valehdellaan tarpeen mukaan.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, käsky joka löytyy myös Raamatusta, ei ole enää itseisarvo lainkaan. Vanhemmat hyväksyvät sen, että lapsi on hankala. Kyllä se päiväkoti ja koulu kasvattaa. Kun ei tuo usko, eikä siihen auta käskyt tai kuri. Annetaan olla.

Meidän kotona lapsille tullaan opettamaan auktoriteetti. On ok kokeilla omia rajoja, juosta, kaatua, saada naarmu polveen joka putsataan, laastaroidaan vain, jotta lapsi voi juosta ja kaatua uudelleen. Kuinka elämä ja luonto vaatii työtä ja kunnioitusta. Kuinka luonnosta otetaan se mitä tarvitaan, ja jätetään muu rauhaan. Arvostetaan toisia ihmisiä, vanhempia.
Mutta kolikolla on myös kääntöpuoli. Vanhempien tulee ansaita lasten kunnioitus. Aiheesta teen joskus erillisen postauksen, mutta sivumainintana asuinympäristöön liittyen.

Miettikää Saimaata, suurta suurta järveä. Joka on ollut olemassa jo ennen kuin minä olin pilke äitini silmäkulmassa. Ennekuin mummoni oli edes tavannut pappaani. Saimaata, joka tulee olemaan olemassa vielä kun minunkin lapsenlapseni siunataan haudan lepoon. Ellei ihminen tule ja tuhoa kaikkea kaunista, säilyttämisen arvoista maapallolta. Luontoa. Meidän elinympäristöä.

Sen sijaan, että hankkii uuden tabletin, kännykän, uudemman auton, harrastukseksi moottoripyörän, pleikkarin tms. Voisi säästää rahaa, opetella elämään vaatimattomammin, luontoa kunnioittaen ja  elämän eteen työtä tehden.
Omana tulevaisuuden tavoitteena on siirtyä tekemään 4 päiväistä työviikkoa, jotta voin olla kotona läsnä tulevaisuudessa lapsilleni, miehelleni, kodilleni ja maalle joka vaatii hoitoa, kunnioitusta ja huolenpitoa, jotta voin nauttia sen antimista vuosi toisensa jälkeen.
Kun työura on omalta osalta ohi, voin pysähtyä toivottavasti katsomaan omalta laiturilta Saimaata, joka jatkaa väsymätöntä liikettään, vuosi vuoden perään. Minua on lasteni myötä siunattu lapsenlapsilla joille pyrin opettamaan samoja elämänarvoja kuin omille lapsilleni. Jotka leikkivät navetassa, hoitavat eläimiä, opettelevat ukin kanssa korjaamaan traktorin, auton. Jotka ovat lopulta se syy, miksi olemme täällä. Miksi ihminen on luotu. Ei se kaikki maallinen turha, jonka ihminen keksii, luo, ostaa helpottaakseen elämäänsä. 

Sen rinnalla pankkitilillä olevat numerot, desimaalit, pilkut ja kaikki muu täysin turha ei paina. Rahaa ilman ei pärjää, mutta vähemmällä voi opetella pärjäämään. Auton ei tarvitse olla kymmenien tuhansien arvoinen. Se riittää, että sillä pääsee turvallisesti töihin ja kotiin. Talon ei tarvitse olla linna, se riittää, että siellä on tilaa kaikille asujille ja se palvelee meitä käyttötarkoituksellaan. Maata ei tarvitse olla satoja hehtaareja, sen verran, että me voimme tulla toimeen sen antimilla ja pitää kotieläimiä.

Kun sinut, lukija, lasketaan haudan lepoon, ei pankkitilisi saldo seuraa sinua. Toki voit rahoillasi ostaa vaikka kullatun arkun, vaan kun viimeinen henkäys on vedetty, vastataan seuraavassa todellisuudessa ihmistä suuremmalle voimalle, jonka minä tunnen Jumalana.
Joten sen henkäys, vajaa vuosisata jonka me kukin täällä kuljemme, on viisasta käyttää hyvin. Pysähtyä arvioimaan nykymaailmaa, kriittisesti. Voinko minä tänään tehdä toiminnallani maailmasta vähän paremman paikan, jotta se olisi olemassa lapsilleni ja heidänkin lapsilleen?

Mistä kaikki alkoi

Erilaisuudesta. Siitä, että omat näkemykset poikkeavat useissa asioissa valtavirran näkemyksistä.

Ensimmäisen tekstin on tarkoitus olla pohjustus blogille, miksi sen olen perustanut ja laittanut julkiseksi.
En allekirjoita nykymaailman arvoja kritisoimatta. Etsin omaa tapaa elää näiden miljardien ihmisten seassa, niin, että itsellä olisi henkisesti ja fyysisestä hyvä olo.

Länsimaisen kulttuurin rappio on ajanut pohtimaan Islamin uskontoa, kokonaisvaltaisena elämäntapana. Siellä on monia arvoja, joista meillä olisi opittavaa. Siellä on myös paljon asioita joita kyseenalaistan ja jotka minun näkemykseni mukaan kaipaisivat uudistamista. Itse olen luterilaisen kirkon alle kuuluva, uskossa elävä, siinäkin omalla tavalla.

Ruokakulttuuri on moninainen, koska on mahdollisuus matkustella, internet tarjoaa tuhansia ja taas tuhansia reseptejä, ohjeita, kokeiluja, epäonnistumisia. Ruokatarvikkeita kuskataan meidän kauppoihin ympäri maailmaa.
Silti, meidän ruokavaliota muokkaa yhä muutaman ihmisen liikkeelle panema lihavuusepidemia vuosikymmenten takaa. Kuinka moni tätä tekstiä lukeva, on esim. perehtynyt glukoosi-fruktoosisiirapin syntyyn, miksi ja missä sitä käytetään ja mitä se tekee ihmisille? Meksiko yritti kieltää sen, kielto olisi rikkonut jotain tasa-arvoista kaupankäyntiä tai muuta vastaavaa ihmisen keksimää typerää jorinaa vastaan. Meksiko koitti puuttua lihavuusepidemiaan, se kiellettiin.
Sianliha? Itse vannoutuneena lihansyöjänä, luettuani sen vaaroista ja haitoista ihmisen elimistölle, olen siirtynyt "sianlihaa 1x viikossa" ideologiaan. En ole vielä täysin valmis siitä luopumaan ja joulukinkku, Suomalainen joulu tulee laimeana ilman sitä, joten toistaiseksi näin, vaan miten kauan? En tiedä. Onneksi on myös nautaa, lammasta, kanaa, kalaa....

Uskonnot. Islam vs. länsimaiset uskonnot. Tutkimuksen alla, pohdintaa aiheuttaen. Pyhä Sota, Jeesus, Koraani, Raamattu. Pohjimmaisten erojen ymmärtämistä, oman ymmärryksen syventämistä. Lukemista, tunteja ja taas tunteja, kirjoja toisensa perään.

Luonto. Ekologisia valintoja, luomuruokaa. Autoja perheessä useampi, kävellään mahdollisimman paljon. Saimaa ja sen uskomaton upeus. Marjastusta, ruokaa lähimetsistä. Kalastusta, hoidetaan Piensaimaata, saadaan ruokaa itse hankkimalla.

Liikunta, pakonomaista liikkumista, elämäntapa. Kotona koiria, ratsastus lähellä sydäntä, kävely, uinti. Koirien kanssa harrastaminen. Enemmän kuin harrastus, kunnoitus omaa ruumista, kehoa, kohtaa, sen kunnossa ja hyvinvoivana pitäminen.

Myöhemmissä teksteissä perustelen ja avaan enemmän näkökulmiani, tässä ensimmäinen pintaraapaisu, jokin, mistä lähdetään liikkeelle.