Elämäntapaintiaani

Kävin eilen illalla poimimassa vadelmanlehtiä. Törmäsin googlettamalla marjojen kuivaus ohjeita sivustoon jolla oli v. 1942 artikkeli. Siinä ohjeistettiin itse tekemään teetä vadelmanlehdistä. Koska kaikkea itse tehtyä pitää kokeilla, otin pussin ja sakset mukaan ja lähdin rämpimään lähimetsään vadelmapuskien perässä. Vadelmapuskia löytyi, jokin vieraslajike kuitenkin kasvaa käsi kädessä vadelmapuskan vieressä, en tiedä mikä, sain siis olla todella tarkkana, että poimin vain vadelmanlehtiä. Ties mikä hulluruoho se toinen kasvi voi olla? Ohje opasti poimimaan uusia, nuoria versoja. Saaliini jäi aika laihaksi, pyrin katsomaan, että keräsin pienimpiä ja vihreimpiä, nuoria lehtiä ja versoja. Niitä ei sattuneesta syystä enää hirveän paljoa näin heinäkuussa ollut. Alkukesä olisi eittämättä parasta keräysaikaa tee-se-itse- teelle. Mustikat alkavat myös kypsyä. Pohdin, onko tee turhan mautonta jos se koostuu pelkistä vadelmanlehdistä, siksi poimin kypsiä ja suuria mustikoita, ne harvat jotka olivat jo poimittavissa, vadelmanlehtien keräämisen ohessa. Marttojen sivuilta löytyi vinkki marjojen kuivaamiseen ja tänään on vuorossa operaatio kuivaa mustikat. Kuivatuista mustikoista toivottavasti saa lisää makua teehen.

Vadelmanlehdet kuivataan ohjeen mukaan seuraavalla tavalla: Levitä lehdet vuorokaudeksi lämpimään paikkaan levälleen ja anna lakastua. Lehtien lakastuttua ne pinotaan tiiviiksi kasaksi, päällekkäin ja päälle asetetaan paino. Pino laitetaan lämpimään, vedottomaan paikkaan ja annetaan olla 3-4 päivää. Lämpö ja käymisprosessi saavat aikaan teen maun ja tuoksun. Liian kauaa lehtiä ei saa pitää pinossa tai ne mätänevät ja mustuvat. Katsotaan kuinka minun käy kuivausprosessini kanssa.

Olen muutenkin pohtinut tätä tarvetta olla eräänlainen elämäntapaintiaani. Puhdasta, luonnonmukaista ruokaa. Tilasin viimein ensimmäisen erän lähellä tuotettua naudanlihaa, seuraavana tilausvuorossa on sitten lammas. Haluan tietää mistä syömäni ruoka (liha) tulee ja miten se on elänyt elämänsä. 

Olen pitkälti käsitöitä inhoava ihminen, neulominen tuli siksi viime syksynä aivan puskista, toivon, että sama neulomisinto jatkuu ensi syksynä. Voi olla että pelkkä villan kehrääminen langaksi saa hermoni pahasti jumiin, mutta ajatus olisi kiehtova, kehrätä itse villaa ja neuloa siitä sukkia – itse.

Mistä juontuu tarve tehdä asiat itse? Moni tyytyy siihen, että ruokaa saa kaupasta, joku tekee kaiken ”omasta puolesta”. Marjat saa torilta, putsattuna tai vähintään valmiiksi kerättynä. Ei tarvitse itse kuin pussittaa ja pakastaa. Minä haluan itse nähdä sen vaivan, että lähden metsään kyykkimään viikko toisensa jälkeen, ensi mustikoita, sitten sieniä ja puolukoita keräämään. En ole tähän asti käyttänyt poimuria, sormin poimittuna välttyy putsaamiselta, mutta marjasato toki jää hieman heikommaksi vrt. poimurin kanssa.

Talon suhteen kaipaan samaa, työtä. Remontointia, ehostusta. Olen ymmärtänyt tässä vuoden aikana kun olemme taloa etsineet, että en halua talon itsensä olevan työläs (remontin valmistuttua) pitää siistinä ja kunnossa. Helppohoitoiset pinnat ja materiaalit, keittiössä, lattioiden osalta ja kylpyhuoneessa. Mutta pelkkä asuminen ei riitä minulle. Haluan maata jossa voin kasvattaa ruokaa itse, kitkeä rikkaruohoja, manata puuttuvaa vapaa-aikaa koirien juostessa jaloissa ja kesän sujahtaessa hetkessä ohi, lampaita ja kanoja hoitaen, istuttaen, kitkien, hoitaen ja kastellen kasvimaata. Perunat, porkkanat, kesäkurpitsat, herneet, pavut, pinaatit… Mitä ikinä keksiikin laittaa kasvamaan.

Siinäkin meissä on miehen kanssa ero, vapaa-ajassa, kun puhutaan illoista kotona. Minä haluan tehdä kaiken valmiiksi ja vauhdilla. Ystäväni sanoi, että optimistiset ihmiset ovat myöhässä koska uskovat saavansa jäljellä olevaan aikaan mahdutettua 100 ja 1 asiaa – kuten minä. Akateeminen vartti on minun kohdallani vakiintunut käsite. Illalla minä laitoin vadelmanlehtiä kuivumaan, tyhjensin astianpesukonetta, tein sämpylätaikinaa, siivosin pöytiä – samaan aikaan. Mies aina sanoo, että minä teen monta asiaa yhtä aikaa ja kaikki jäävät vähän kesken. Eilen ei kyllä jäänyt, lehdet ovat kuivumassa keittiössä, pöydät pyyhitty, sämpylät paistoin aamulla ennen töihin lähtöä ja tiskit ovat koneessa. Sitten kun olen mielestäni saanut kaiken tarpeellisen tehtyä, pesen hampaat ja menen sänkyyn, 5min ja olen unessa.

Huikkasin hampaita pestessä miehelle, että tänäänkään et tule samaan aikaa nukkumaan, hieman ironisella äänensävyllä. ”No kun sinä huiskat taas ympäriinsä” kuului vastaus sohvalta. Kysyin, miten minun huiskimiseni sinun sohvalla istumiseen – mies ja hänen pyhä rauhoittumishetkensä television äärellä – liittyy? En saanut vastausta. Miehellä oli saunalonkero yhä kesken, minä hörpin omani siinä kaiken touhuamisen ohessa keittiössä puuhatessani. ”Joitko muka lonkeronkin?” Kuului vastakysymys sohvalta. ”Join” vastasin ja menin vällyjen väliin.

Minä en kaipaa varsinaista rauhoittumista ennen nukkumaan käymistä. Rapsuttelen kissaa viitisen minuuttia sängyssä, sitten kissa petaa itselleen paikan minun jalkopäähän, minä laitan silmät kiinni ja käyn nukkumaan. Tässä kohtaa mies vasta tekee eväsleipiä töihin, laittaa kahvinkeitintä valmiiksi, käy pesemässä hampaat, etsii vaatteet aamuksi..

Ehkä minä sitten haluan nähdä vaivaa elämäni eteen. Ehkä tämä tietynlainen elämäntapaintiaanin leikkiminen antaa jotain merkityksellisyyttä minun elämääni? 

Lisäksi yritän ehtiä treenaamaan vartaloa omaan ihannemuottiin sopivaksi, olet mitä syöt, kovin terveellisesti ei ole tullut syötyä ja se näkyy. Tuskastun ja hermostun kun en liiku omalla mittapuullani tarpeeksi, saatan 2-3 viikkoa liikkua 7-9h aktiivisesti viikossa ja sitten voi mennä 1-2 viikkoa kun liikunta jää (aktiivinen) koko viikon tasolla siihen kahteen tuntiin. Minulla on oma tapa elää elämää täysillä, ja nautin siitä juuri näin, kiireisenä, itse tehden. Toisille täysillä eläminen tarkoittaa elämää ilman sitoumuksia, puolisoa, lapsia, asuntolainaa, juhlimista, matkustelua… Minulle se on jotain aivan päinvastaista, vaan silti koen eläväni täysillä kun saan sen oman tilan jota hoitaa, vaalia ja muokata minun näköiseksi, silti, luontoa kunnioittaen. 

Televisiota kammoava introvertti?

Juteltiin ystäväni kanssa aamulla televisio-ohjelmista. Olen tainnut joskus kirjoittaa samasta aiheesta ennenkin tekstiä.

Meillä on telkkari. Minä seurasin joskus salkkareita, greyn anatomiaa ja ties mitä. Kummasti ne ohjemat ovat karsiutuneet vuosien mittaan pois, nyt seuraan Outlander sarjaa joka tulee torstaisin ykköseltä. Sarja perustuu nimittäin yhden parhaimman kirjailijan kirjoihin, joten seuraan mielenkiinnolla, kuinka lähelle kirjoja sarja on saatu tehtyä. Toistaiseksi olen tykännyt sarjasta.

Useilla on nykyään Elisa viihdettä, Netflixiä, Viaplayta ja ties mitä. Minun ensimmäinen ajatus oli, että eikö ihmisillä ole ajalleen parempaa käyttöä? Tai rahalle? Meilläkin on kaksi kertaa ollut Netflix, kun sai kuukauden ilmaiset kokeilujaksot. Silloin katsoin sieltä luontodokumentteja ja erään dokumentin joka kertoi Islamin naisten elämästä.

"Turhat" komediasarjat, saippuasarjat, ns. täyteohjelmat (Suomen kaunein tai kauhein se tai tämä) sen sijaan saavat minulta pelkkiä pyyhkeitä. Miksi ihmiset halutaan jumiuttaa sohvan nurkkaan, varsinkin kun yhä useampi tekee istumatyötä ja istumisen haittoihin valveudutaan kokoajan yhä enemmän myös ylemmillä tahoilla?
Toki, onhan helppo seurata mitä ihmiset katsovat, katsojaluvut ovat olennainen mittari ja niistä käydään epäilemättä sotaa eri kanavien kesken. Mainokset, saadaan ihmiset kuluttamaan ja ostamaan ties mitä turhia hilavitkuttimia kun mainokset ujutetaan niiden lempiohjelmien mainostauoille.

Meilläkin mies tykkää katsoa yhdessä leffaa sohvalla, viettää yhteistä aikaa. Minusta se, että kaksi ihmistä jakaa saman sohvan ja tuijottaa samaa ruutua joka on jokusen metrin päässä siitä sohvasta, on kaikkea muuta kuin yhteistä aikaa, et sinä anna aikaasi tai huomiotasi toiselle, vaan sille televisiolle.

Mies usein meillä katsoo iltaisin hetken televisiota, minä en. Tutkimukset ovat sen(kin) osoittaneet, että puhelimen/tietokoneen/television katsominen /käyttö ennen nukkumaanmenoa jättää aivot rauhattomaan tilaan ja hidastaa nukahtamista, kenties huonontaa unen laatua.

Itse olen alkanut laittaa puhelimen noin 21 maissa lentokonetilaan ja yöpöydälle, minulla ei ole tarvetta selata sitä enää ennen nukkumaanmenoa. Tietokonetta en avaa kotona edes joka päivä, toisinaan jos kirjoitan tai maksan laskuja, riittää, että istuin töissä koko päivän tietokoneella. Nimenomaan istun. Television katselua välttelen. Turhaa saastetta aivoille, katsojalukujen nostamista vain pitämällä televisiota päällä.

Itse kulutan aikani mielumin lukemalla tai pohtimalla, mitä sitten ikinä pohdinkin. Törmäsin eilen tähän linkkiin sosiaalisessa mediassa Oletko sinäkin introvertti?
Olen aina mieltänyt itseni enemmän ekstrovertiksi, mutta tajusin tekstin myötä ja akuutin 12 kohdan listan mukaan lopulta olevani ehkä enemmän introvertti mitä olen ajatellut.

Ylläolevasta tekstistä pisti silmään seuraavat kohdat:
Saan elämääni tasapainoa yksinolosta. Analysoin elämääni, tunteitani ja ajatuksiani, mutta myös ulkopuolisia havaintojani kirjoittamalla, ja tunnen tarvetta ymmärtää itseäni
Minulla on tarve jatkuvasti analysoida omaa toimintaa ja tunteita, uskon, että kaikille ajatuksille, käytösmalleille, hermostumiselle, ja eritoten muille negatiivisille tunteille löytyy ihmisestä itsestään syy kun osaa tutkia mikä on se kipupiste mihin osutaan kun tunnet negatiivista tunnetta, liittyi se sitten toisen ihmisen sanomisiin/ tekemisiin tms.

Olen laiska pitämään yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa en pysty keskustelemaan avoimesti kaikista tärkeistä asioista. Pieni piiri aidosti läheisiä ihmisiä riittää sosiaaliseksi elämäkseni, eikä minulla ole tarvetta pitää heihinkään yhteyttä joka viikko tai kuukausi
Minulla on hyvin pieni ystäväpiiri ja olen surkea soittelemaan ihmisille, inhoan soittelua. Jos joku ystäväni on soittanut, enkä ole ehtinyt vastata/kuullut puhelinta tms. en koskaan soita takaisin, saatan laittaa viestin, mitä asiaa oli, kommunikoin muutenkin viesteillä mielumin ja yhteydenpito on usein minun puolelta aika heikoissa kantimissa.

Akuutissa oli 12 kohdan listaus piirteistä jotka sopivat introverttiin tai ekstrovertti (introvertti vai ekstrovertti?)
Introvertin listauksesta minuun osui seuraavat 7 kohtaa:

1. Haluat rauhaa ja rentoutumista.
2. Pidät itsenäisestä työstä. Pystyt toimimaan pitkiäkin aikoja yksin kaipaamatta muiden seuraa.
3. Haluat analysoida ja pohtia asioita. Pyrit pitämään tunteet ja logiikan erillään.
4. Olet äärimmäisen keskittynyt. Pystyt paneutumaan tehtävään pitkäksikin aikaa ilman taukoja.
7. Viihdyt yksin. Sosiaalinen tarpeesi ei ole kovin suuri.
8. Ajattelut kuvallisesti. Sanojen visualisoiminen on sinulle helppoa.
9. Olet taitava kuuntelemaan. Keskustelussa panet merkille paitsi sen mitä sanotaan, myös sen mitä oikeasti tarkoitetaan.

On minussa ripaus ekstroverttiäkin:

1. Reagoit nopeasti- Suhtaudut aktiivisesti ympäristöösi
3. Olet tarkkaavainen, voimakkaasti läsnä hetkessä, teet valppaasti aistihavaintoja.
6. Olet verbaalinen. Osaat puhua melkein kaikeasta kaikkien kanssa spontaanisti ja luontevasti.
9. Pärjäät hyvin paineessa. Stressi saa sinut työskentelemään nopeammin laadun kärsimättä.

Itse ajattelen, että illat voisi käyttää ehdottomasti hyödyllisemmin kuin televisiota katsomalla. Voisi mennä sen oman puolison kanssa sänkyyn rauhoittumaan ennen nukahtamista, keskustella päivän tapahtumista, jakaa ajatuksia ja pohdintoja. Rauhoittua siinä ja olla läsnä toiselle. Usein ihmiset mieltävät television katselun rentouttavaksi toiminnaksi, mutta se ärsykemäärä mitä televisio syöttää aivoillemme, on kaikkea muuta kuin rentouttavaa.

Silti, jokainen tehköön televisiollaan mitä tahtoo ei se ole minulta pois jos sitä haluaa katsoa tunnin illassa tai 7 tuntia päivässä. Silti, kannustan ihmisiä pohtimaan omaa television ja median kulutusta, voisiko tehdä jotain oikeasti hyödyllisempää kuin katsoa salattuja elämiä tai istua lukemassa iltalehden sivuja mobiililaitteella? Televisio lastenvahtina aiheeseen olen ottanut aiemmin kantaa ja koen yhä kantani hyvin jyrkäksi, lapset eivät tarvitse televisiota, kehittyvät aivot saavat siitä liikaa ärsykkeitä, siksi 30min päivässä pienille lapsille on mielestäni oiva ohjenuora, yhden muumijakson verran. Ja alle kolmevuotias tuskin tarvitsee sitäkään.

Toivon voivani tarjota joskus omille lapsilleni iltaisin jotain muuta tekemistä kuin television tai muut turhat älyvempeleet. Iltasatuja, kuvakirjoja, lampaiden ja kanojen yöpuulle laitto omassa navetassa, lastenohjelmat ehkä lauantai aamuisin ja muuten jotain muuta tekemistä kuin ruutu lapsenvahtina. 

Hyvät, pahat bakteerit ja asiaa mansikoista

Poimin eilen metsämansikoita illalla. Mies katsoi minua hieman hitaasti, tuostako? Kyykistyin autotien viereen jossa oli kokonainen keko pulleita, meheviä, suuria punaisia mansikoita. Tästä, vastasin. Mutta pakokaasuja, saasteita, ne ovat ihan pölyisiä. Ensimmäiset mansikat tipahtelivat pakastusrasian pohjalle. Sitten? Esitin vastakysymyksen. Mies nojasi yhä pyörään, eihän noita voi syödä. Jaa, miksi ei voi? Ihmiset ostavat mansikoita kojuista, kuinka moni tietää missä sijaitsee se mansikkatila jolta ne mansikat on poimittu? 20 kilometrin päässä lähimmästä tiestä, mansikanpoimija desinfioi kädet joka välissä? Entisenä mansikanpoimijana voin murskata ko. harhaluulot. Monet mansikkatilat ovat teiden lähellä, kyllä ne saasteet samalla tavalla yltävät sinne. Mansikkamaalla pestiin kädet aamulla, vessassa käydessä ja tauoilla. Siinä välissä poimittiin mansikoita, näpelöitiin koreja, lehtiä, oksia, nosteltiin maahan pudonneita mansikoita.

Ihmisten bakteerikammo on saanut käsittämättömät sfäärit. Keksitään kaikenmaailman dettoleja jotta ei saada bakteereja mistään, kas kun ei ole koti ovellakin desinfiointi automaattia, kuten sairaaloissa.

Ihmisen suolisto ja elimistö kuolee ilman bakteereja, kas kun kaikki bakteerit eivät ole pahasta. Maaseudulla lapset yhä laittavat takuulla kaiken suuhun mitä löytävät, minäkin olen kuulemma tyytyväisenä pistänyt poskeeni hiekkaa, multaa, muurahaisia ja muurahaisten munia, ihan täys(järjetön)järkinen minustakin tuli .

Ihmiset vieraantuvat luonnosta. Lapsia ja vauvoja varjellaan kaikelta, ettei nyt vain koiria, kissoja, eläimiä, karvoja, pölypunkkeja… Samaan aikaan hengityselimistön sairaudet ja allergiat lisääntyvät, minä näen siinä jo maalaisjärjellä suoran yhteyden.

Maaseudulla, itsekin kasvaneena, vietettiin päivät ulkona, navetassa, heinäpellolla tai heinävintillä. Pölyä, eläinpölyä, karvoja, likaa ja elämä oli elämisen arvoista. Aamupalan jälkeen häädettiin lapset napakasti pihalle, mitään asiaa sisälle ei ollut ennen ruokakellon soimista. Ei annettu leluja, älypuhelimia, pleikkareita, tietokoneita… Käytä mielikuvitustasi. Ja sitähän lapsella on kun annetaan tilaa käyttää sitä. Mutta kun panee merkille miten vanhemmat ovat jo 2-3 vuotiaiden kanssa, joka paikkaan otetaan lelut/legot tms mukaan, ettei lapsi vain tylsisty. Mistä lähtien tylsistyminen on tappanut lapsen? Tai meteli muut kanssaolijat jos lapsi alkaa kitistä, että on tylsää? Nykyään on peliriippuvuus ja jännetuppitulehdus sormissa liian tekstailun seurauksena, vanhemmat manaa kun lapsi ei mene koskaan ulos. Ei minun lapsuudessa kysytty mitä haluan tehdä, mennä ulos vai istua sisällä, mentiin ulos kun vanhemmat niin sanoivat. Mielikuvitus sen kuin kasvoi, mitä enemmän sitä käytti. Nykyään lapsille ei edes anneta tilaisuutta käyttää mielikuvitusta, vaan vanhemmat ovat kilvan keksimässä tekemistä pienelle rusoposkelle ja valittavat kun tuo on niin vaativa ja kokoajan lahkeessa kiinni, ja mistähän se mahtaakaan sitten johtua?

Järkyttävää on myös vieraantuminen ruuasta. Jossain median julkaisemassa uutisessa oli maininta lapsesta joka järkyttyi kuultuaan maidon tulevan lehmästä. Maaseudulla lapset oppivat elämän kiertokulun ja työn teon. Eläinlapsi syntyy, parittelun seurauksena, no niin sekin oli kielletty aihe, lisääntyminen, epänormaalia ja lapsilta kiellettyä. Eläinlapsen synnyttyä se imee maitoa suoraan tissiltä, ok tämä voidaan ymmärtää, näin ihmisvauvatkin tekevät yhä. Sitten se kasvaa, joko se parittelee ja synnyttää lisää eläinlapsia tai saa napin otsaan, teurastetaan, otetaan lihat, nahat yms. talteen ja lopulta se sama eläinlapsi löytyy lautaselta. Se ei ollut vierasta. Nyt se pihvi jota iloisena popsitaan hesburgerissa tai mäkissä onkin jostain mystisestä ulko-avaruudesta pudonnut ruokalaji, eihän se nyt pieni vasikka tai lehmä ole ollut, eihän lapsi voi käsitellä tuollaista julmaa murhaamista, vaan hyvin näyttää silti ruoka maistuvan?

Lapset ymmärtävät ja kestävät asioita ihan yhtä hyvin kuin vuosikymmeniä sitten, me aikuiset vieraannumme todellisuudesta. Ruoka tulee yhä maatiloilta, maatiloilla yhä on likaa, pölyä, ihan sitä itseään – puhdasta paskaa. Ruoka on yhä teurastamalla tapetusta eläimestä joka tuskin on vanhuuteen kuollut elettyään hyvän ja pitkän elämän vapaana laitumella.

Bakteereja on aina ja tulee aina olemaan. Mitä enemmän muutumme hygieniaa vaaliksi ja bakteereja kammoaviksi, sitä enemmän tulee resistenttejä bakteereja, allergioita, sairauksia. Kaikki bakteerit eivät ole pahasta, osa on. Ihmisen kuuluu sairastaa toisinaan flunssa tai nuhakuume. Ei siltä kukaan välty lotrasi sitä käsidesiä vaikka sitten kerran tunnissa.

Lapsen vastustuskyky kasvaa kun se saa antaa sille rasitetta, ei se hiekanjyvä tai muurahainen äkkiä äidiltä tai isiltä salaa nielaistuna lasta hengiltä saa. Eläintalouksissa asuvien lasten on lisäksi tutkittu olevan terveempiä. Elimistö on tottunut erilaisiin bakteereihin ja viruksiin, sen ei tarvitse taistella ”normaaleja” bakteereja vastaan – joiden seurauksena syntyvät allergiat ja astmat.

Myös ne appelsiinimehut jotka meille tuodaan ulkomailta, ovat suurten moottoriteiden varsilla. Hyvin meille nekin maistuvat, vaan samaan aikaan tien laidasta poimitut ahomansikat ovat vähintään tappavia.