maanantai 23. marraskuuta 2015

Mikä on oikeasti tärkeää?

Olemme Espanjan matkasta lähtien olleet menossa tukka putkella. Koulu, koulutehtävät, lähiopetusviikot integroivat miehen koirien "yh:ksi" kouluviikkojen ajalle. Talokaupat, muutto ja remontin aloitus olivat oma rumbansa jo lähtökohtaisesti.

Nyt ollaan remonttia tehty piirun vajaa 2kk muutosta. Uskomattoman pitkät ja toisaalta lyhyet 2kk. Olemme purkaneet vanhat insuliittilevyt ja pinkopahvit seinistä. Purkaneet vanhan laminaatin lattiasta, vanhat kattopaneelit katosta. Vanhat sähköjohdot, patterit ja pistorasiat. Hajottaneet vanhan leivinuunin atomeiksi ja tiilimuurin rappaus sai antautua vasaran alla, alas ropisten, olohuoneesta kuten keittiöstäkin.

Muurari on sotkenut paikkoja noin 10 päivän verran ja tuloksena on uusi leivinuuni ja puuhella viimeistä pintasilausta vaille valmiina keittiön nurkassa. Muurari on tehnyt hyvää ja tarkkaa työtä ja siinä ohessa olen saanut siivota tunteja laastia, mutaa, kuraa, hiekkaa ja savea jonka muurari ja apumies ovat kengissään kantaneet matkalla pihamaalta keittiöön, eteisen käytävän kautta. Koirat ovat talsineet tässä samassa sotkussa ja levittäneet ainoaan sinnepäin asuttavaan siipeen kuraa, meidän sänkyyn, "keittiöön" jonka virkaa toimittaa siis makuuhuone jossa on kahvinkeitin ja mikro keittiön pöydän päällä.

Appiukko on mieheni kanssa koolannut seinät ja katot uusiksi, uudet kipsilevyt on saatu viittä vaille paikalleen seiniin ja kattopaneelit toista kuukautta makaavat yläkerran "romuhuoneessa" odottamassa paikalleen asennusta. Keittiön kaapit löysivät tiensä olohuoneeseemme 1½ viikkoa takaperin ja siellä ovat yhä.

Toisin sanoen, meillä on valmista syntynyt katto, keittiön katto, uudet paneelit ja muurarin muuraamat uuni ja hella, kahden kuukauden aikana. Me emme tehneet tiukkoja aikatauluja, jätimme elämisvaraa ja silti kaikki on mennyt päin sitä itseään tässä remontissa. Meillä piti olla keittiö täysin valmis viikko sitten. Meillä on puoliksi maalatut seinät, valmis katto, viittä vaille valmis uuni ja hella, täysin keskeneräinen lattia ja ikkunat täynnä poistamatonta maalia. Sähköjohdot on vaan niiden päässä ei ole mitään.

Meillä on lattiamateriaalit valittu keittiöön. Muuta lattiamateriaalia toisin sanottuna järkevän hintaista tummaa, kosteussuojattua laminaattia meillä ei ole. Meillä ei myöskään ole niille uusille, vastavedetyille sähköjohdoille spottivaloja jotta saisimme valoa. Meillä ei ole näiden uusien sähköjohtojen matkalle pattereita tai pistorasioita vaan ilmalämpöpumppu olohuoneen nurkassa joka on käyöttkiellossa remonttipölyn vuoksi.

Sitten meillä on ylläripylläri muutaman viikon miehen työmatka, viikot poissa kotoa, viikonloput remontin parissa kotona. Minun työt, koulutehtävät ja koirien hoito käsittäen lähinnä lenkityksen x3 päivässä ja ruuat. Takan lämmitys, pyykkihuolto. Siivoaminen joka ainoa päivä.

Ja se ilmalämpöpumppu huutaa tälläkin hetkellä, pölystä huolimatta olohuoneen nurkassa, sillä vanhan puolen sisälämpötila lähentelee 14 astetta ja makuuhuoneemme (takkahuone, jossa nukumme) takka hehkuu punaisena, sillä se raukka yrittää luovuttaa lämpönsä noin 120 neliön alueelle - mahdotonta.

Olen stressaantunut. Tekeminen ja monta rautaa tulessa ei itsestään ole ongelma, ajankäyttö on. Koulutehtävät vaativat aikaa. Keittiö ei etene ennen ensi viikonloppua, koska keittiön kaapit asuvat olohuoneessa ei myöskään olohuone etene ennen keittiön etenemistä. Sanalla sanoen mikään ei etene. Tunnen itseni hyödyttömäksi, voin korkeintaan hioa ja maalata vessan oven - siihen on tarvikkeet, ja aikaa. Lähestyvä joulu saa minut hermoromahduksen partaalle. Odotan joulua marraskuun alusta alkaen, haluan paneutua sen odotukseen hartaudella, se on vain the juttu minulle, joka vuosi. Minä en voi tehdä joululle yhtään mitään. Olen ostanut joululahjoja ilman mitään "fiilistä" koska on pakko, joulukoristeet ja valot ovat käteni ulottuvilla, mihinkään en voi niitä laittaa, en tällä, en ensi, en kenties seuraavallakaan viikolla. Se masentaa. Se tekee luovuttaja fiiliksen, kaikki muu on "aivan sama" mutta joulusta en halua tinkiä. Minun jouluni vaatii koristeet, valot, puhtaan, siivotun ja valoisan kodin, tunnelman. Ei kipsipölyä, keskeneräisiä seiniä ja lattioita, sinnepäin valmiina olevia huoneita, sisustustavaroita jotka ovat yhä paketissa odottamassa purkajaansa.

Silti, mikä oikeasti on tärkeää? Mies ja koirat. Ne kenelle kiukuttelen, kenen kanssa otan yhteen monta kertaa päivässä, ne joihin puran kaiken turhautumisen ja raivoni. Mutta niitä ei osaa arvostaa, ei kun ruokahuolto on anoppilan varassa ja lämpö puiden, ja sen ilmalämpöpumpun jonka hajoamista "koska täällä on pölyä ja ei pitäisi käyttää kun kiellettiin" saa pelätä tämän tästä. Vaihtoehtona on tyytyminen alle 20 asteen sisälämpötilaan ja koleuteen.

Kun perusasiat, ruoka ja lämpö on ulkoistettu oman hallinnan ulkopuolelle, vaikka ne eivät täysin puutukkaan, ei osaa nähdä - eikä arvostaa niitä asioita jotka menisivät kaiken ohi, jos joutuisin niistä luopumaan. Silti olemme ihmisiä, inhimillisiä, epätäydellisiä. Tämäkin remontti loppuu aikanaan, meillä on kuitenkin vielä vettä vaikka se surkealla paineella tuleekin, ja sitä lämpöä, vaikka ilmalämpöpumppu saattaa laueta ja sitten joudun pohtimaan mikä järki oli hajottaa reilun kuukauden vanha laite. (Enkä suostu uskomaan, että se ottaisi itseensä tästä pölymäärästä jos puhdistamme sen säännöllisesti). Ja meillä on toisemme, vaikka vähintään 70% ajasta toisen hitaus, jurputus, jäkätys tai tapa tehdä asiat ärsyttääkin.