Vuoden viimeisiä päiviä

Ajoin perjantai aamuna normaalisti töihin. Jätin auton työpaikan pihaan ja laitoin lämmitysjohdon paikalleen. Lukitsin ovet ja kävelemään kohti alaovea, samasta ovesta kulkevat myös synnyttämään tulijat. Kävellessäni ovea kohti näen sen, tutun näköisen auton perän. Sydän lyö vähän kovempaa, nytkö? Kiiruhdan, kyllä. Tuttu rekisterinumero, leveä hymy nousee kasvoille välittömästi, päässä pieni ääni huutaa äääääkkkäääääkäääää <3 Ystäväni on synnyttämässä. Kävelen vauhdilla kohti pukukaappeja ja naputan samalla ystävälleni viestiä, onnea koitokseen. Päästessäni työpisteelle vilkuilen puhelinta ja hymyilen typerästi. Tänään heistä tulee perhe, kahdesta kolme.
Ennen puolta päivää saan viesti, pieni poika on syntynyt aamulla. Työpäivä suurilta osin meni aivan harakoille, olin vilpittömän iloinen ystäväni puolesta. Poika, uusi pieni ihminen.

Perjantai oli myös meille yksi käännekohta. Kulunut vuosi on ollut raskas joka kannalta. Parisuhdetta on koeteltu enemmän kuin kaikkien näiden vuosien aikana yhteensä. Odottelin normaalia kuukautiskiertoa alkavaksi ja ajattelin, että perjantaina, hyvä päivä. Ei harmita niin kovin ystävän iloisten uutisten myötä, ehkä meistäkin joskus tulee perhe.

Taustalla on nuoren, sen parikymppisen naisen toive, palava haave saada perhe. Muut kaverit elivät nuoruutta täysillä, minä kaipasin perhettä. Sitä kaikkea, mistä jäin itse joskus paitsi. Sitä yritettiin. Yritettiin yhdessä. Syötiin vitamiineja, koitettiin poppakonsteja, seurattiin kiertoa. Juotiin greippimehua, välteltiin alkoholia, tupakkaa, kaikkea vaarallista. Harrastettiin kalenteriseksiä ja lopulta päädyttiin lääkäriin. Sitten yritettiin lääkäreiden avulla. Kolmen vuoden jälkeen uskoin, että meitä ei ole tarkoitettu yhteen. Lääkärit olivat kannustavia, ei mitään syytä miksi en lasta saisi. En saanut. Tuli ero. Uskoin, että kaikella on tarkoituksensa. Jos kaikki on enemmän kuin hyvin, ja mikään ei tuota tulosta, me emme kuulu yhteen. Emme solutasolla, emme lainkaan. Meistä ei tule perhe. Vuotta myöhemmin kuulin ex-mieheni tyttöystävän olevan raskaana. Katkeruus oli sanoinkuvaamatonta. Silti ymmärsin, näin oli tarkoitettu. Ilman päätöstäni rikkoa suhde, hänestä ei olisi tullut isää.

Omassa elämässä surin. Vihasin. Ystävät saivat lapsia. Meillä oli tuore suhde, minulla yhä se polttava halu saada perhe. Miehellä ei. Silti salaa toivoin ihmettä. Mitä tahansa, ihan mitä tahansa ihmettä. Viimein, vuosien ja keskusteluiden jälkeen annettiin lupa perheelle kasvaa. Pelko oli valtava. Usko siihen, että raskaudun koskaan oli olematon. Luonto oli sen minulle jo osoittanut, muut kyllä - sinä, et. Kuukaudet kuluivat, en kokenut enää surua, en vihaa. Hyväksyin osani. Usko antoi voimaa hetkittäin, Luoja hoitaa kuten parhaaksi näkee. Hetkittäin toivoin silti ihmettä, jota ei tullut. En kuitenkaan stressannut enää. Opiskelin, suunnittelin kaasona ystäväni häitä, siinä ohessa omiani myös. Kuukaudet vierivät.

Tuli perjantai. 30.12.2016. Töiden jälkeen etsin puhdasta muoviastiaa kaapista. Mies menee yläkertaan, minä vessaan. Lukitsen oven. Kaivan testin kaapista, kymmenettä ja taas kymmenettä kertaa. Voin juoda saunan jälkeen iltalonkeron kun saan mielenrauhan. Kusen purkkiin ja testi sinne. 10s ja testi lavuaarin reunalle. Pyykkejä koneeseen. Muuta tekemistä, mielenrauha. Vilkaisen testiä ja olen heittämässä sitä pois. Siinä on kaksi viivaa. Kaksi. Pysähdyn. Kädet alkavat täristä. Koko keho tärisee. Nostan sen käteen. Ei, en minä. Kaikki muut, mutta en minä. Silti niitä on kaksi, tasavahvoja. Kyyneleet alkavat valua, alan itkeä hysteerisesti kaikkien niiden vuosien edestä jotka toivoin. Siinä se on, todiste, että nyt on minun vuoroni.  Kiistaton todiste. Saadessani itseni rauhoittumaan hiukan huudan miehen alas.

Mies tulee, vastahakoisesti. "No, mikä nyt on hätänä?" Mies pysähtyy portaisiin nähdessään kasvoni. Otan karmista tukea. "Meille tulee vauva". Ja alan taas itkeä. Mies harppaa luokseni ja halaa tiukasti. "Tuleeko, oikeasti?" Minä nyökytän ja itken hysteerisenä testi kädessä ja tärisen. Illan pohdimme voiko testitulos olla väärä. Ei voi. En usko. Silti perjantaina vallitsee yksin epäusko ja orastava toivo. Lauantaina lupaan tehdä heti aamulla uuden testin. Herään ennen 07 aamulla, vessaan. Sama kuvio toistuu, nyt en laske testiä kädestäni. Väriaine menee tikun läpi, ja siinä se on. Samantien, viiva ja sitten toinen. Hymyilen ja menen takaisin sänkyyn, miehen viereen. Raskaana.

Nyt, minä olen raskaana. Minä. Raskaana. Päivä kerrallaan, tulevaan luottaen, raskaana.

Jos Luoja suo, meille tulee syyskuussa vauva. Meistä tulee perhe, ja minusta äiti, kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Rakkautta vain

Niin tämäkin vuosi kääntyi jouluun. Aloitin useamman blogitekstin, mutta jätin ne lopulta kaikki julkaisematta. Toisaalta sanottavaa olisi, vaan mietin, kuka jaksaa aina lukea. Alan olla ehkä kriittinen oman tekstin tuottamiseni suhteen.

Joulumieltä sain eniten itsenäisyyspäivänä. Ulkona oli lumista, valkoista, puut huurteessa. Kotona paloi kynttilät, jouluvalot, verhot olivat jo ikkunoissa. Lammas tuoksui uunissa ja koko maailma tuntui hetken rauhaistalta.

Nyt lumet hupenevat uhaavaa tahtia. Luotan silti sääennustuksiin ja toivon edes sitä räntää ja pakkasta huomiselle. Kinkku laitetaan illalla leivinuuniin paistumaan. Koti on siisti, koirat puhtaat, lahjat paketeissa. Kuusi kissan leikkikaluna vielä koristeita odottamassa.

Siunattua joulua jokaiselle blogin lukijalle. Lisäsin blogiluetteloon Rakkaudenroihu blogin, joka on osa kirkon parisuhdetyötä. Sivustolle kirjoittavat eri henkilöt näkökulmiaan rakkaudesta, joka kantilta, myös siltä kipeältä.

Toivoisin jokaiselle rauhaa, syvää ja siunattua. En kiirettä, pakkoa, itkua, hampaiden kiristystä tai pelkoa. Toivon, että jokaista varjelevat enkelit tänä Jouluna.

Tuurimartta

Tein jossain vaiheessa martta-testin jonka tulos oli "olet selkeä tuurimartta" joten Instagram-tilin nimi vaihtui tuurimartaksi vastikään. Olen päivitellyt eloa lähinnä instaan joten bloggaus on jäänyt vähemmälle.

Rakastuin, heräsin eloon, talvi tuli <3 Kaivoin jouluvalot ja jutut naftailiinista, katselen ulos ikkunasta, lunta, pakkasta, pimeys. Sisällä on lämmin, takassa/leivinuunissa/puuhellassa on tulet. Neuloosit etenee ja valmistuu, koko keho menee muumimaiseen talviuni tilaan jossa on hyvä. Tosin jätetään se nukkuminen talven yli pois, mutta niin. Rauha, seesteisyys, oma kotipesä. Rakastan, rakastan talvea. Ikävä kyllä säätiedotukset eivät ole puolellani, mutta nautin täysin rinnoin lumesta niin kauan kuin sitä on. Koirat nauttivat, kotona ei tarvitse siivota niin ahkerasti. Perjantaina meillä oli jo -11 astetta pakkasta.

Lenkkeily ja treenaus sujuu erinomaisesti. Ulkona on ihan parhaat kelit viuhtoa menemään, viime viikolla kävin kaksi reilu 9km lenkkiä ja torstaina kävimme reilun 6km lenkki. Nyt jouluun asti käyn joogassa joka tiistai ja keskiviikkoisin karvanaperon kanssa agilityssä. Nastalenkkarit on seuraavana ostoslistalla ja tilasin juuri Fitnesstukusta 4x1kg Whey-80 lisäravinnetta antamaan lisäboostia, sai tilattua 4 eri makua ja alennusta, kiitos Idajeminan alennuskoodin. Joten hintaa koko tilaukselle jäi alle 50e :) Nyt on miehekkeelle omat maut ja minulle omat. Minttusuklaa oli ensimmäinen jota ostin ja toisten en kyllä osta.

Kotona yläkerta etenee, olemme jo sisätyövaiheessa. Lakkasin ja petsasin kynnyksen ja olohuoneen pöytälevyn, alas myös vähäisellä vaivalla uutta ilmettä. Hyvällä tuurilla yläkerta valmistunee ihan 2-3 viikossa. Nyt uskallan jo väittää, että varmasti jouluksi. Veronpalautukset menevät lähes kokonaan hääsäästöihin, joten en ehkä vielä saa lukunurkkaani haaveilemaani uutta nojatuolia, mutta täytyy vahtia alennusmyyntejä ja toria. Kyllä se oikea tuoli meille tiensä löytää kun aika on oikea.

Toinen retriitti

Olin toisessa hiljaisuuden retriitissäni reilu viikko sitten. Tällä kertaa iso plussa siitä, että retriitti järjestettiin lähellä kotia, vain 15min ajomatkan päässä. Viimeksi retriitti oli suunnattu yksinomaan opiskelijoille, nyt retriitin keski-ikä olikin yli 60 tietämissä. Ei se luonnollisesti haitannut, loi omanlaisen kontrastinsa kuitenkin.

Tällä kertaa retriitti ei tarjonnut samanlaista henkistä elämystä kuin ensimmäinen. Puitteissa ei ollut varsinaisesti mitään "vikaa", silti ei Heponiemen voittanutta. Heponiemen oma, erillinen kappeli oli ehdotonta luksusta ja muistelen yhä kaiholla siellä vietettyjä hiljaisuuden rukouksia. Suurin miinus tässä retriittipaikassa oli ns. olohuoneen puuttuminen. Heponiemessä oli suurehko olohuone jossa oli nojatuoleja, pari sohvaa ja takka sekä kirjahylly. Sinne retriittiläiset kokoontuivat viettämään aikaa hiljaisuudessa, tuolta se puuttui. Muutama puutuoli oli aulassa, mutta aika ikävähkö paikka olla joten enimmäkseen yksin siellä neuloin tai luin jos siellä aikaa vietin. En vain kokenut mielekkääksi olla huoneessa yksin sillä retriitissä nautin juuri muiden läsnäolosta, ilman minkäänlaista kontaktia kuitenkaan. Lauantaina oli hetkittäin "vois jo lähteä kotiin" fiilis, osin myös siksi, että kotona oli lukuisia tehtäviä odottamassa. Sunnuntaina kuitenkin tuli tietynlainen haikeus siitä, että se loppuu jo. Luulen, että jos tämä olisi ollut ensimmäinen retriittini, se olisi ollut myös viimeinen. Onneksi on kokemus olemassa Heponiemestä ja sinne minä haluan vielä joskus uudelleen, aivan ehdottomasti.

Retriitissä heräsi ajatuksia omistamisesta. Luin Mark Rowlandsin kirjaa "Philosopher and the Wolf" joka on pitkälti kirja Markin sudesta, Breninistä, mutta myös filosofinen kirja miten Mark näkee ihmiset, ihmisten käytöksen ja maailman. Omistamiseen liittyen Mark pohti sitä millä tasolla hän Breninin omisti. Hän käy pohdintaa pidemmän kaavan mukaan, mutta lopulta ajatuksena on se, että Brenin on Markin luona myös "omasta tahdostaan". Molemminpuolisesta kunnioituksesta ja Breninin tarpeiden huomioimisesta. Pohdin myös omaa koira-isäntä suhdettani. Miksi minulla on koira? Onko se lenkkikaveri, kiva kun on "joku kotona?". Lähtökohta kuitenkin tulisi olla se, että koira nauttisi elämästään. Koiran ehdoilla, ei minun ehdoilla. Luonnollisesti sorrun "minun ehtoihin" hetkittäin, mehukkaat hajut jäävät toiseksi kun haluan lenkkeillä reippaasti. Toisena ajatuksena heräsi se miksi minulla on parisuhde? Mitä me haluamme puolisoiltamme? Läheisyyttä, turvaa, mahdollisuuden suvun jatkamiseen? Kuitenkaan ihmistä ei voi omistaa, ei puolisoa eikä lapsia. Millainen on siis hyvä suhde, joka ei perustu omistushaluun, vaan kunnioitukseen ja molemminpuoleiseen tarpeiden huomioimiseen? Siinä pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Eritoten mitä voi toiselta odottaa, vaatia, haluta? Miksi meillä on oikeus rajoittaa tai vaatia asioita toiselta, jos suhde perustuu vapaaehtoisuuteen?

Markin kirja on ollut muutoinkin äärimmäisen mielenkiintoinen. Kirjoitus siitä mitä ihmiset tekevät tunteilla ja miten me olemme negatiivisessa mielessä tunteilla mässäilijöitä osui ja upposi. Eikö joka tuutti toitota onnellisuutta? Miten sen saavuttaa, miten se on lähes perustuslaillinen oikeus? Mark kuvaa onnellisuuden tunteen olevan myös täysin turha, tunteen saalistaminen itsessään vie meiltä usein itse onnellisuuden hetken tarkoituksen. Pohdinta oli sen verran monimuotoinen, että kirjoitan siitä mieluummin kokonaan erillisen postauksen pohdintoineni, kuin tyydyn tähän pintaraapaisuun.

Ajatuksia on, herännyt kirjallisuuden, että työ(harjoittelu)kaverin myötä. Niin toiset ihmiset vain tulevat elämäämme ja herättävät meissä sen samankaltaisuuden. On ollut upeaa jakaa ajatuksia, samankaltaisia, käydä läpi kirjallisuutta ja tietoa jota on saanut ja jota voi omalla tiellään ammentaa. Tommy Hellsten on työkaverini yksi ehdoton "tienviitta" ja hän sai juuri päätökseen Tommy ja Carita Hellstenin kirjan, Lähelle On Pitkä Matka, joka kuulema kannattaa aivan ehdottomasti lukea. Hän sanoi saaneensa avaimia omaan avioliittoonsa ja sen kehittämiseen valtavasti kirjan myötä. Joten syysillta pimenevät, koulutehtävät hetkellisesti vähenevät, seuraavaksi suuntaan kirjastoon etsimään kyseistä kirjaa.

Täydellistä

Tänään on ollut sellainen päivä, millaisia koen, että päiväni voisivat ollakin. Heräsin aamulla, pirteänä. Aamukahvin jälkeen meillä oli töissä aamujumppa joka kivasti herätti heti aamusta. Työpäivän jälkeen suuntasin ostoksille.

Ensin kävin ostamassa kukkasipuleita pihalle, tulppaaneja kahta eri mallia, krookuksia ja narsisseja. Tarttui mukaani myös yksi tuija ja säkki multaa. Tämän jälkeen suuntasin Luhdan outlet myymälään, ensimmäistä vaan en takuulla viimeistä kertaa. Olin noin 50e budjetilla etsimässä itselleni syystakkia ja löysinkin Icepeakin kivan softshell takin alle 50e joten ostin vielä Luhdan pitkähihaisen teknisen urheilupaidan jollainen kaapista vielä puuttuikin. Kieltämättä hieman jouduin tuhlaamaan, Casan aivan ihania vaalean harmaa pehmeä viltti tarttui myös mukaani. Näen sen sopivan loistavasti yläkerran lukunurkkaukseeni jahka sitä pääsen joskus sisustamaan ^_^

Sisältää kassillisen mielihyvää tälle päivälle!

Uusi ihanuus

Kukkiakukkia

Kotona lenkitin koirat, laitoin pulla-, ja leipätaikinan alulle ja leivinuuniin tulet. Koirat ulos tarhaan ja multaa kupsuttelemaan. Nyt mansikka ja kukkapenkki ovat valmiit ja reunat "piirretty" joten ensi keväänä sitten reunuskiviä asentelemaan. Vaihdoin myös kahteen sisäkukkaan mullat samoilla lämmöillä.

Ensi kesää odotellessa =)

Sitten koko poppoo sisälle. Leivoin muutaman leivän ja marjahillolla täytettyjä pullia. Keitin maanantaina omenoista ja mustikoista sosetta jota jäi reilusti jääkaappiin, nyt sillekin löytyi erinomaista käyttöä.

Meidän keittiöelämää, virallinen viihdyttäjä

Siinä sitä olis, tuoretta leipää

Ja pullia jälkkäriksi

Nyt istun sohvalla, syön sosekeittoa (resepti alla!) ja tuoretta leipää. Telkkarista tulee House ja kohta suuntaan lämmittämään saunaa. Illalla olisi vielä pyykkien setviminen odottamassa, koirien iltapissatus ja tiskit. Tänään oli hyvä päivä <3

Sosekeitto myskikurpitsasta 

1 iso myskikurpista

1 pieni kesäkurpitsa (voi myös jättää pois)

1 sipuli

1 yksikyntinen valkosipuli

5-6dl kana-, tai lihalientä

Koskenlaskijaa, vuohenjuustoa tms mistä tykkää

Halkaise myskikurpitsa ja kaiva siemenet ulos. Paloittele kurpitsa 4 osaan. Puolita kesäkurpitsa. Paahda kurpitsoja uunissa noin 30-35min /200c. Pilko sipulit. 

Laita kattilaan pieni määrä voita ja freesaa sipulit pehmeäksi. Koverra myskikurpisasta hedelmäliha kattilaan ja lisää kesäkurpitsa sinne myös. Lisää noin 1dl lihalientä. Nosta kattila hellalta ja soseuta. 

Laita kattila takaisin hellalle, lisää loppu lihaliemi ja koskenlaskija. Tarkista maku, keitä sen aikaa, että juusto sulaa. Tarjoile ja nauti!

Tiistain ruoka, keittoa, polar näkkäriä ja lasi portviiniä kyytipojaksi

 Itse määrittelin nesteen määrän kurpitsan koon mukaan, isompi kurpitsa, enemmän nestettä. Viimeksi ostin noin 1.1kg kokoisen kurpitsan ja laitoin 5dl nestettä. 

Sieniä ja ajatelmia

Syksy ja ruska tulivat nopeasti. Ilmat viilenivät ja kaikki syksyksi suunnitellut pihaprojektit jäätyivät ja jäävät odottamaan ensi kesään, ja seuraavaan...seuraavaan..seuraavaan. Olen ehtinyt sienestää ahkerasti koirien kanssa ja ilman. Mustikoita löysin vielä tällä viikolla piirakkatarpeiksi ja leivoin samalla parit piirakat, sain myös vierasvaroja pakkaseen. Omenoita olen syönyt ja jalostanut minkä ehdin, osa menee luonnon kiertokulkuun ennenkuin ehdin iskeä näppini niihin. Kangassieniä löysin ensimmäistä kertaa täysin varmasti perinteisen "ehkä, tämä se ehkä on" sijaan. Myös haapasieniä on ollut runsaasti, kuten tatteja ja kanttarellejakin. Mummolle kaikki olen kantanut ja talveksi on useampi purkki säilöttyjä sieniä meille tulossa.

Leipomuksia

Aloitin myös työharjoittelun ja useampi viikko sujahtaa poissa leipätyön ääreltä. Nautin kyllä, saan tehdä töitä harjoittelupaikassa jossa työn ei ole tarkoitus tuottaa mitään, varsinkaan voittoa. Lisäksi työkaveri on mieletön persoona, samaa kaliiperia kuin minä. Kaiken kyseenalaistava, paljon ja liikaa lukeva vanhempi mies. Keskustelut ovat mieletöntä hengenravintoa ja nautin niistä suunnattomasti.

Perjantaina puhuttiin mm. mielipiteistä. Miten ihmisillä on tarve olla massan kanssa "samoilla linjoilla" ja oma mielipide muuttuu aina jonkun muun mukana. Ei seisota oman itsensä ja mielipiteiden, päätösten takana. Puolustellaan ja selitellään niitä ja ollaan kuin tuuliviirit konsanaan. Jos perustelet oman mielipiteesi joka on eriävä toisen mielipiteeseen, ei toisella ole esittää oman mielipiteensä tueksi useinkaan perusteluja. Miksi näin? Ei anneta enää minkäänlaista painoarvoa ihmisen korvien välissä olevalle maailmalle, kaikki pyörii enemmän tai vähemmän ulkonäön ja nuoruuden ihannoimisen ympärillä.

Tai uutisotsikot, Kardashianit ovat suurempi uutisotsikko kuin Syyriassa tapetut 200 sotilasta. Tosin työkaverilla oli kertoa mielenkiintoinen näkökulma tähän. Se on tarkoituksenmukaista. On mielekkäämpää (kelle, päättäville elimille, luulisin) saada ihmiset ajattelmaan ja näkemään laput silmillä, laput joiden väliin mahtuu turhat julkkikset ja joiden ulkopuolelle jää todellinen maailma, sodat, pakolaiset, valtioiden mielivaltaiset toimet, köyhyys, nälänhätä, viattomien siviileiden kuolemat. Kun ihminen ei tiedä, se ei kyseenalaista ja päättävät tahot voivat hääriä rauhassa ihmisten piittaamatta vähääkään. Kirja Kuudennen auringon aika tulee ehdottomasti seuraavana lukulistalle. Se kuulema järisyttää ihmisen peruskäsityksen maailmasta ja ihmiskunnasta uusille urille. En malta odottaa ko. lukukokemusta. Klikkaa oheista linkkiä jos haluat tietää lisää ->  Jos on kiinnostunut laajasti maailmasta – tulevaisuudesta, ympäristöongelmien ratkaisujen etsimisestä, henkisyydestä – kannattaa tarttua tähän jättiteokseen. Sitä voi lukea vaikka koko vuoden, nautinto ja älyllinen ruokahalu pysyvät pitkään yllä sitä tutkiessa
Mutta ihmiset sulkevat silmänsä. Kuten hallituksen yhä enemmän takapajulaan meidät ajavat toimet joita valmistellaan ja pannaan täytäntöön kokoajan. Saku Timosen blogia lukiessani olen ymmärtänyt miten rasistinen valtio Suomi on. Miten uskomattoman kapeakatseisia "Rajat kiinni ja Suomi Suomalaisille" vouhakkeet ovat. Medialukutaito on olematon ja asioita vääristellään lukijan haluamaan muottiin samaan tapaan kuin Isis vääristelee Koraanin lauseita omiin tarkoitusperiinsä. 

Mutta painavasta sanasta takaisin arkeen. Koulutyöt kutsuvat, talon lämmitys alkoi taas. Tänään laitoin ensimmäistä kertaa ilmalämpöpumpun päälle ja leivinuunissa on ollut tulet jo useampana iltana. Makuuhuoneen remontti etenee ja ei etene, jouluksi, siinä on tarpeeksi tavoitetta. Uskomattoman hidasta yhden mokoman huoneen remontointi, no onhan tässä ollut näitä muuttuvia tekijöitä matkalla myös. Aamujoogaa en aloittanut vielä tällä viikolla. Alaselkä kiukuttelee yhä ja joogatunnilla jouduin ottamaan normaalia varovaisemmin. Olen kuitenkin yrittänyt jaksaa punnertaa aamuisin ja keppijumppa tuli uutena myös tällä viikolla kuvoihin. Alla vielä kuva sienimetsältä, kaikkea mielenkiintoista sitä eteen tulee. Ostin myös ensimmäistä kertaa luonnonkosmetiikkaa ja pääsin vihdoin testaamaan CosmEthics appsia, vihreää valoa tälle tuotteelle!

Joogakurssilla

Niin käynnistyi kolmas vuosi joogan harrastajana. Aloitin sen poikkeuksellisesti, osallistuin Hanne Sydänmaan pitämälle joogakurssille, ensimmäiseen päivään, ohjattu 1 harjoitus. Kansalaisopiston kursseilla olen käynyt 2 viimeistä vuotta ja jatkan niitä taas 14.9 alkaen. Kolmannen joogaohjaajan opissa.

Hanne oli ihana, valovoimainen ja loistava persoona. Kävimme astangajoogan 1-sarjan asanat läpi joista minulle oli täysin tuntemattomia osa. Viime vuoden opettaja oli ehkä hieman enemmän "jumppaopettajamaisempi" ja siksi koin toisinaan, etten ehkä halua jatkaa joogaa enää kurssin loputtua. Hanne sytytti kipinän ja sai näkemään astangan uudella tavalla. Hanne painotti "kultaista neliötä", vatsan aluetta joka tukee asanoita, helpottaa hengitystä ja auttaa pidentämään kehoa asanoita tehdessä. Löysin joogan ja sen tuoman rentouden, kehon ja mielen yhteyden uudelleen ja osin täysin uudella tavalla. Tunnin jälkeen pää oli tyhjä, täysin tyhjä. Kuten Hanne sanoi, sitähän me kaipaamme, että mieli on joskus kehossa ja hiljaa. Sitä se todella oli. Hannesta voi lukea siis lisää täältä Hanne Yoga
Nyt sain tunteen, että voisin siirtyä ensi keväästä mysore-joogaajaksi ohjattujen tuntien sijaan. Nyt viimein ymmärsin mysoren ajatuksen ja mitä mysorella haetaan. Ohjattu harjoitus on kuitenkin aina "rankempi" ja toteutuu jonkun toisen ohjein vrt. mysore jossa teet omaa kehoa ja hengitystä kuunnelleen, omassa tahdissa, ohjaajan auttaessa vain tarvittaessa.

Hyvinvointivaltiota ja sienestystä

Luin aamulla HS:n sivuilta Artikkelin joka oli pitkästä aikaa aivosoluja kivasti kutkuttava. Tartuin Jarin näkemyksiin kuivuva kukka virkistävään vesisateeseen. Omat ajatukset menevät pitkälle samoja ratoja.  Itse asiassa avioliittonäkemyksiä pohtiessani olen huomannut, että avioliitot lähipiirissä joissa aviopuolisoilla on yhteinen päämäärä ja asia jonka eteen/vuoksi ponnistella, avioliitto näyttäytyy ulospäin erilaiselta kuin "tavan" avioliitot. Se näyttäytyy toimivana, kauniina, tiimityönä. Jari tekstissään nostaa mielestäni hyvin esiin asian joka tähän pohdintaan juuri liittyy.

hän sanoi hyvinvointiaatteen paljastavan, että elämme arvotyhjiössä. Hänen mukaansa Suomi on kansakuntana menettänyt ajatuksen henkisestä kehittymisestä ja pyrkimyksestä arvokkaaseen elämään. Samalla meistä on tullut onnettomia.

EHRNROOTH esitteli todisteita kansakunnan pahoinvoinnista: lisääntynyt alkoholinkulutus, rikollisuus, liikalihavuus, elintapasairaudet ja liikunnan puute, parisuhteiden katkeilu, lastensuojeluilmoitukset ja lasten huostaanotot, mielenterveyden ongelmat ja masennuslääkkeiden kulutus.

Kirjailijan mukaan hyvinvointi ilman sivistystä ja moraalia ei ole muuta kuin primitiivistä hyvää oloa. Läntinen ihminen on saavuttanut vapauden, rauhan ja aineellisen turvan, mutta samalla kulttuurin henkinen tila on taantunut pakanallisten kulttiuskontojen asteelle. Onnellisuuden tavoittelu asettuu oikeamielisyyden edelle ja voittamisen palvonta korvaa moraalisen itsetutkiskelun. Hyvinvointiaate on oire pahoinvoinnista.

Itse olen tästä täysin samaa mieltä kun kaikki tulee valmiina, ei ole halua tai tarvetta itsetutkiskeluun, siihen pohdintaan voinko hyvin, miten voisin voida paremmin. Tässä on juuri se maaginen "minä ja minun oikeudet" joka unohtaa ne minun velvollisuudet. Jos mietitään mittareitakin, yksi suurin tekijä on ostovoima, paljon meillä on rahaa kulutettavissa eri tuotteisiin ja palveluihin, paljon me ostamme? Raha, raha ja raha, kulutushysteria näyttelee suurta osaa arjessa. Iltalehti uutisoi viikoittain omista oikeuksista avioliitossa, pettämisestä, avioeroon päätymisistä, ongelmista seksin saralla... Samaan aikaan se jättää sivuun oikea uutiset, mitä maailmalla tapahtuu ja mässäilee ihmisen moraalisella rappiolla.

Ratkaisuksi kirjailija tarjoaa paluuta yksilön vapauteen ja vastuuseen. Hänen mielestään yksilön on kehityttävä itse voidakseen kehittää yhteiskuntaa. Ja kehittyminen taas ei onnistu liian helpon elämän avulla.

Yksilönvapaus ei ole synnynnäinen luonnollinen ominaisuus, vaan kehittyy vain kulttuurissa kasvatuksen ja tietoisuuden avulla, joten sen turvaaminen, vahvistaminen ja kehittäminen on mahdollista vain itsenäisen moraalisen vastuullisuuden kautta... On reilua ja oikeudenmukaista, että vapaus ja oikeudet johdonmukaisesti kytketään vastuuseen ja velvollisuuksiin. 

 Kiinnostuin ehdottomasti Jarin kirjasta jonka aion etsiä (tilata) käsiini pikimmiten. Kerrankin joku uskaltaa nostaa kissan pöydälle ja tuoda esiin sen, että minkä me koemme hyvinvointivaltiona /yhteiskuntana on juna joka kulkee ilman kuljettajaa vääjäämättä raidetta joka loppuu rotkoon. Yksilökorosteisena aikakautena olemme saaneet tutustua uusioperheisiin, tasa-arvon kohtuuttomaan korostamiseen, avioerotilastoihin, lasten lisääntyvään pahoinvointiin ja julkisten sosiaali-, ja terveysmenojen kohtuuttomaan kasvuun. Hyvinvointiako? Ei minusta. 

Joten jatkan yhä omavaraisuuden liputtamisen puolesta, sen, että me itse teemme työtä. Emme vain palkkatyötä, vaan työtä oman itsemme, perheemme, puolison, ystävien lasten eteen. Neulomme sukkia, viljelemme maata, annamme ajallista panosta talkootyölle, aikaa ja olkapään ystäville, kahviseuraa vanhuksille. Muutamme Suomen sellaiseksi maaksi, josta sotaveteraanit taistelivat ylpeinä, emme seuraa Jenkkien vetämää massaa kuin aivoton zombilauma. 

Alle kuitenkin kevennys vielä eiliseltä, kävin Fadon kanssa sienessä. 14km pyöräilyä, paljon sieniä joista kovin vähän tunnistin. Haapasieniä oli, mutta ei kuitenkaan ihan niin paljoa, että keräämään olisi kehdannut käydä. Kanttarelleja saatii kyllä muorille vietäväksi. Ja tyylitaju oli kohdallaan mustissa urheiluhousuissa, syystakissa ja kirkuvanpunaisissa turvakumisaappaissa. Uskollisella 28' tuumaisella vuosikymmeniä vanhalla pappakonkelillani edeten, kuinkas muuten :) 

Väsynyt sienestäjä

Jotain outoa kasvustoa, näyttää sammaleelta, tuntuu sieneltä 

Samaa, eri värisenä 

Saalis

Kohti talvea, syksy!

Syksy. Tuli kuten vuosi sittenkin yllättäen, lämpimät kesäpäivät muuttuivat ensin koleaksi sääksi ja sateiksi. Koivut alkavat kellastua, marjat olla poimittuna, omenat kypsyä. Ja syksyn tulo enteilee talvea kuten jo muumit oivasti opettivat.

Koen olevani taas elossa, tiedättekö, vähän eri tavalla kuin kesä-heinäkuussa. Saan alkaa hamstrata varastoihin luonnon antimia. Nuuskutella aamuisin raikasta ilmaa joka muuttuu kirpeäksi pakkasten lähetessä. Kaivaa neulepuserot ja villasukat kaapista, puikot naftaliinista ja kuluttaa aikaani sohvan nurkassa puikkojen kera. Yhä vahvemmin opin itsestäni tiettyjä puolia, ja yksi niistä on se, että ehdottomasti en ole kesä ihmisiä. Koen myös, että uudenlainen pehmeys valtaa minussa alaa, ehkä ikä pyöristää terävimpiä särmiä. Herkkyys liialliseen "raakuudella mässäilyyn" on yhä.

Operaatio kasvata myskikurpitsoja itse voi tuottaa tulosta. Muut myskikurpitsat puskevat sitkeästi lehteä vaan yksi, yksi kukkii! No kesäkurpitsasato tasapainottaa kyllä niukaksi, mahdollisesti, jäävää myskikurpitsasatoa. Nopeiden laskujen mukaan 10 taimessa on noin 5-8 kukkaa jokaisessa ja yhä ne puskevat lisää.

Myskikurpitsa, satoa odotellessa

Näitä piisaa!

Yläkerrassa tapahtuu jotain sillä sieltä kantautuva meteli on korviahuumaava. Vielä vähän sähkötöitä ja sitten pääsemme laittamaan levyjä seinään. Kittipakkelointi, maalausta, kattopaneelit ja lattia. Lasitiiliä, valehirsi, lukunurkkaus... Ennen joulua nukumme uudessa makuuhuoneessamme, ihan varmasti nukumme.

Tänään satoi vettä. Kävelimme, kastuen läpimäriksi, 3km päivälenkin ja nautin joka askeleesta. Missään ei ketään, vain usvainen sade Saimaalla, lukuisat sienet jotka urhoollisesti puskevat maasta, yksi innokas koira ja toinen joka mökötti sydämensä kyllyydestä kun häntä niin kaltoin kohtelin, vesisateeseen raahasin.

Loppuilta meillä on sujunut pitkälti näin <3

Yritä tässä nyt sitten neuloa

Meillä ei saa koirat olla sohvalla, eikun...

 Takana näkyy myös joogamatto jolle löytyy taas 14.9 alkaen käyttöä. Kolmas ohjaaja, saas nähdä joko kolmas kerta toden sanoo.

Vastarannankiiski lomailee!

Päätin toukokuussa, että lähden kaksin koiran kanssa Repovedelle eräjormailemaan kun kesäloma koittaa. Kerroin ystävälle suunnitelmastani ja kuinka ollakkaan, ystäväni oli vuoden toivonut pääsevänsä Repovedellä käymään, vaan se ei ollut vielä toteutunut. Helteet siis valtasivat Suomen 25.7 ja olosuhteiden pakosta koira tippui minun ja ystäväni matkasta pois joten tovin esivalmistelut huipentuivat maanatai aamuna kun starttasimme autolla 11 kieppeissä kohti määränpäätä. Rinkat tilattiin netin kautta, jostain brittiläisesti nettikaupasta. 65l vetoiset ja hintaa tuli kahdelle rinkalle posteineen yhteensä 70e. Karrimor-merkkiset ja kyllä nuo tavaraa veti. Minä suunnittelin meille vaellusreitin yöpymispisteineen ja kokonaismatkaksi muotoutui 24km jaettuna 3 päivälle.

Maanataina starttasimme Lapinsalmelta.

Minä ja kantamukset, tästä se lähtee

Etappi I, Katajavuoren rappuset, ei hele!

Positiivisuutta matkan välissä

Maiset, kyllä, palkitsee

Kiipesimme ensin Katajavuorelle josta matka jatkui Kuutinkanavaan. Ennen Kuutinkanavaa rinkat ja helle kuitenkin pistivät kropan lujille ja ensimmäinen lepotauko nuotikahveineen oli Katajajärven taukopaikalla. Siellä vaihdoimme muutaman sanan ulkolaistaustaisen perheen kanssa, he olivat tulleet aiemmin Sisiliasta joten lämpö oli heille "tuttua". Me totuttelimme vasta rinkkojemme painoon. Kummallekin kerta oli ensimmäinen rinkat ja teltat selässä, tavaramäärä pyrittiin jättämään minimiin, mutta vaa'an epäkunnon takia emme saaneet lähtöpainoa otettua.

Nuotikahvia, kyllä kiitos

Katajajärvelta matka jatkui Kuutikanavaan. Pysähdyimme kaatuneiden puiden ja sopivan kokoisten kivien luona hetkeksi aina lepuuttamaan, laskimme rinkan siihen ja olkapäät saivat levätä, edes hetken. Pohdimme kiipeämmekö Mustavuorelle ja olihan se kiivettävä kun tänne asti on tultu. Siitä karttaa seuraten oli tarkoitus päätyä Olhavaan, vaan reitti menikin jotenkin muuten kuin kartta näytti ja löysimme itsemme Kuutin taukopaikalta. Koska siinä oli hyvä ja tasainen alusta teltalle hetken pohdittuamme, pistettiin kamat tonttiin ja teltta pystyyn. Kaivoa paikalla ei ollut, mutta juomapulloissa oli vettä ja juohan tuota järvivettäkin keitettynä. 

Tavarat huiliin ja kropalle lepoa

Iltapalaa

Lettuja, kahvia ja grillimakkaraa

Kaakkurit aamu-uinnilla

Peseytymispaikka

Normaalisti en mieluusti ui luonnonvesissä jos en tunne pohjaa ja aluetta, vaan helteellä patikoituamme 7.5km /4.5h hien määrä oli sen verran infernaalinen, että tuosta kalliolta sujuvasti liu'uttiin mahaliukua veteen, pohja oli mutaisen näköinen eikä vesi kovin syvää. Puhtaaksi kuitenkin saimme itsemme ja nautimme, todella paljon uimisesta pitkän päivän päätteksi. Nukkumatti korjasi meidät talteen jo ennen 22 illalla.

Aamulla matka jatkui siis kohti Olhavaa ja Olhavassa olevaa kaivoa. Olkapäät olivat kuin pesäpallomailalla hakatut, itse laitoin käsipyyhkeen olkapäille pehmustamaan pahinta kipua. Askel painoi enemmän kuin edellisenä iltana ja tuskanhiki valui jo ensimmäisten metrien jälkeen. Yö meni pitkälti pyöriessä, makuupussissa nukkuminen on haastavaa tällaiselle unihyrrälle joka myyssää peittoaan joka suuntaan normaalisti.

Nousu olhavalle, tuonne ollaan menossa

Ja tuolta tulossa

Bongaa muitakin ihmisiä kuvasta

Maisemat olivat kyllä taas <3

Vettä, jossain tuolla alhaalla

Välipalaa, salmiakissa yllärikirjain <3

Olhavavuoren huipulta suuntasimme kulkumme kohti Valkjärveä ja Sukeltajanniemen taukopaikkaa. Siellä oli perhekunta tekemässä ruokaa joten tyydyimme uittamaan varpaitamme vedessä ja söimme "kylmät eväät", minulla siis proteiinimaitokahvijuoma ja nyhtölihalla täytetty sämpylä. Kylmälaukku sentään keveni joka syönnin myötä. Aika tuntui menevän hitaammin kuin edellisenä päivänä, eikä kuviakaan tullut otettua niin ahkerasti.
Tästä jatkoimme kohti Kirnukangasta, poikkesimme ihailemassa lampea ja siitä jälleen kohti Kirnuhuokoa joka on joka kerta yhtä upea nähtävyys.

Vesipuro ja järkkärillä kikkailua

Ei jaksa poseerata, on se hieno

Löydetiin kaveri

Ei lisättävää.

Tästä askel tuntui ehkä hieman kevenevän, kummankin silmissä kiilsi jos seuraava etappi, ruokaa ja leiriytyminen Lojukoskelle. Haukkavuori oli kuitenkin Kirnuhuokon portaiden nousun jälkeen vielä vuorossa, sen kuvaaminen, kuten koko loppu päivän jäi kuitenkin väliin. Päästiin viimein Lojukoskelle, siellä oli ennestään 2 porukkaa joista toinen jäi sinne myös yöksi kuten mekin. Keitetyt nuudelit ja makkara upposi ilman suurempia mutinoita pohjattomaan kitaan jahka olimme puolisen tuntia uineet äärettömän lämpimässä vedessä, uimapaikan ollessa mahtava, syvä vesi ja laituri, shamppoot päähä ja järveen, huisia! Lopulta meitä yöpyi Lojukoskella 4 eri porukkaa ja kaverin ilmastointiteippirulla pääsi käyttöön kun lainasimme epäonniselle perheenisälle sen kenkiensä korjaukseen, kummankin kengän pohja oli kirjaimellisesti räjähtänyt onnettomasti irti, eikä varakenkiä matkassa. Teippi pelasti, ainakin he toivottavasti selvisivät takaisin autolle.

Viimeisenä päivänä, kotiinlähdön siintäessä mielessä suuntasimme kulkumme kohti Tervajärveä. Askel oli kevyempi ja rinkat myös. Tervajärvellä pidimme lyhyen tauon ja huomaamatta olimme jo Talaksessa jonne suunnittelimme kahvitaukoa, mutta matkan kulkiessa niin jouhevasti päädyimme jatkamaan suoraan Määkijään asti jonne suuntasimme juomaan viimeiset kahvin ja syömään viimeiset eväät.

Viimeinen evästauko

Paita märkä, kenen muka?

Kettulossilla yli

Lopulta pääsimme autolle. Takana 3 päivää, 23.6 kilometriä ja paljon huikeita maisemia. Emme jaksaneet enää käydä uimassa Repoveden päädyssä joten kotiin päästyäni heitin rinkan narikkaan ja lähirantaan huuhtomaan pahimmat pölyt Saimaaseen. Kotona vaa'an pikakorjaus, rinkan paino näin viimeisenä päivänä mitään pois ottamatta oli 14kg. Voin vain pohtia mitä se lienee ollut maanantaina kun matkaan lähdettiin. Mahti reissu, reissaajat kiittää ja kumartaa, tää on tehtävä joskus uusiksi! Ampiaisia riitti, pistoja ei ihme kyllä tullut yhtään, kummallekaan. Pannukahvia kului, paljon hauskuutta ja itsensä ylittämistä kilometri kilometriltä. Mekin saimme kuulla, että on perin erikoinen käsitys lomasta, painavat rinkat, Suomen mittapuulla helle ja keskipäivän vaellusta kolme päivää putkeen. Loma lomailijan tyyliin.

P.s. työnjakokin pelasi, minä hoidon notskihommat ja ystäväni tiskaamisen, suutari pysyköön lestissään vai miten se meni ;)

Ruokapläjäys

Eilen oli taas perinteinen "mitä tänään syödään" pohdinta, kaapissa jämäkanaa sunnuntailta. Päädyin kokeilemaan thai tyylistä kana-nuudelikeittoa. Kaupasta siis mukaan nippu sipuleita, kookosmaitoa, tom yum isoja nuudelipusseja pari ja kotiin ihmettelemään.

Alla ohje, noin mitoilla, jos joku muukin intoutuu kokeilemaan :)

n. 1.2 l vettä

1 kanafondi, itse laitoin liha koska sitä oli kotona

2-3tl curry-, tai chilitahnaa

(kotoa löytyi punaista chilitahnaa joten käytin sitä, teelusikalliset olivat reiluja)

1prk (400g) kookosmaitoa

1-2 kevätsipulia, laitoin yhden kokonaisen ja toisesta pelkät varret

2kpl kypsiä kananrintafileitä pilkottuna sekaan

2pkt Mama's Tom Yum isoja nuudelipusseja + nuudeleiden maustepussit 

1-2tl suolatonta chilimaustetta

Pala tuoretta inkivääriä

1-2 valkosipulinkynttä

1tl kalakastiketta

Laitoin kattilaan 1.2l vettä, currytahnan, fondikuution, noin teelusikallisen tuoretta inkivääriä, nuudelimaustepussit (en rasvoja), valkosipulinkynnen ja keitin noin 10min.
Sen jälkeen sekaan kookosmaito ja sipulit ja keittelin taas 10min. Sitten kananrintafileet joukkoon ja chilimauste, koska mielestäni tässä kohtaa keitossa ei ollut riittävästi potkua ja taas keittämään toviksi. Tarkistin maun, sammutin hellan ja laitoin sekaan kalakastikkeen ja nuudelin pieniksi murennettuna ja kansi päälle ja haudutin 5-10min. Mielestäni nuudeleiden keittäminen saa niistä turhan pehmeää mössöä joten laitan itse ne keittoon aivan loppuvaiheessa. Sitten annetaan jäähtyä ja lapioidaan ääntä kohti :)

Ja ehdottomana plussana tässäkin ruuassa se, ettei kookos maistu. En ole koskaan sietänyt kookoksen makua, enkä usko, että siitä koskaan opin pitämäänkään. Kuitenkin, tulisissa ruuissa se antaa sopivan pehmennyksen tulisuudelle joten kyllä, vaikka mausta en pidä olen kuitenkin oppinut kookosta käyttämään!

Jälkiruuaksi, kuinkas muuten, kuin nopeasti keiton teon ohessa paistettuja lettuja.

Lisukkeena Nocillaa Espanjan tuliaisina, tuoretta banaania ja miehekkeelle mustikkahilloa.

Pakkaseenkin sain eilen rasiallisen mustikoita ja vadelmia, kivasti metsässä seurana oli itikoita, ampiaisia ja paarmoja. Jostain kumman syystä mielenkiinto vadelmapuskien kollaamiseen jäi tuohon yhteen rasialliseen. Ötökkämyrkkyjen kera ehkä paremmalla tuurilla uudemman kerran loppuviikosta.

Yhdenlainen juoksutreeni

Kävimme eilen viettämässä parisuhdeaikaa liikunnan muodossa. Pyöräilimme ensin reilut 2km pururadalle ja sitten juoksemaan. 5 kierrosta, 5km ja 2km paljain jaloin juoksua.

Olen huomannut, että juoksulenkeillä yhä kipeytyy vasemman jalan polvi (leikkaamaton) sekä selkä kuormituu väärin, sama hermojumi häiritsee yhä. Kipu lähtee alaselästä säteillen reittä pitkin polveen ja siitä taas säären ulkosyrjää nilkkaan asti. Tuntuu selkeältä hermopinteeltä. Fysioterapiaan olen ollut menossa huhtikuusta asti, ei vain ole saanut aikaiseksi eikä ole ollut aikaa. Kotikonstein hoitoa olen siis yrittänyt. Juossut max. 6km lenkkejä, mieluusti vain 4-5km kuten eilen. Pyöräillyt vastapainoksi, siinä on hankala kuormittaa itseä väärin tai epätasaisesti, pyöräilyä onkin tullut useamman kymmentä kilometriä kahden viimeviikon aikana.

No eilen siis testasin uudet juoksucaprit ja paljasjalka juoksua. Ensin mentiin 3km kengät jalassa, turhan kovaa, nopeus oli noin 8.3km/h ja sykkeetkin sen mukaiset. Viimeiset 2km juoksin paljain jaloin, huomasin muutaman sadan metrin jälkeen jo jalan toimivan eri tavalla maahan astuessa ja uuteen ponnistukseen lähdettäessä. Samoin syke laski muutaman lyönnin minuuttitasolla alaspäin. Onneks meillä on yhä perinteinen pururata jota ei ole "pilattu" kivituhkalla. Se tuntuu olevan tämän päivän yleistyvä trendi, että pururadat muutetaan kivituhkapohjaisiksi radoiksi.

Juteltiin illalla saunan lauteilla, että pitäisi tosissaan palata taas perusasioiden äärelle. Juoksusyke alas, alas ja alas. Itse olen joka lajissa samaan perisyntiin syyllistyjä, mennään niin kovaa kun kropasta saa irti. Syke huutaa 160-180 lyöntiä minuutissa, mutta siihen kun on tottunut, ei se juuri "tunnu missään". 8km juoksulenkki 160 -> sykkeillä menee helposti. Ehdottomasti sekä juoksussa, että rullaluistelussa pitäisi palata perusasioihin, max. 140 sykkeellä oli vauhti mitä tahansa. Mieluusti vieläkin alemmalla, mutta voi olla aika tekeminen näillä sykkeillä yrittää päästä suoraan sinne 130 tienoille. Kuitenkin 80% treenistä pitäisi olla matalan sykkeen treenejä ja loput 20% voisi ottaa kovemmilla sykkeillä. Treeni kun treeni, omat sykkeet on kovat.

Housujen lisäksi bongasin uutena tuttavuutena kaupan hyllystä luomu tattarihiutaleet (Sunflakes), jotka menee hyvin jogurtin ja hedelmien kanssa. Hyvä välipala ja vaihtelua talk muruihin, monipuolisesti viljoja ilman vehnää. Itse en juuri vehnää välttele, mutta keliakiaa sairastavien ystävien myötä sitä on tullut kokeilunhaluisemmaksi kaiken gluteenittoman ja vehnättömän suhteen, tattarihiutaleita voin ainakin suositella lämmöllä, rapeita ja maistuu hyvältä :)

Makuuhuoneen remontti on edennyt asteelle koolauslaudat, Sisustuskuume nostaa jo päätään, olisipa levyt seinissä ja katto paneloitu uusiksi, voisin alkaa shoppailla tapetteja ja maaleja, seinähyllyjä, vaatekaapin! Matto tuli jo, bongasin alennusmyynnistä ruskea-musta-valkean ruudullisen nukkamaton joka soveltuu loistavasti tulevaan lukunurkkaukseeni. Syysiltoja odotellessa, pian ne nurkan takana jo kolkuttelevatkin. Sääkirja tiesi kertoa, että vuosi takaperin 19.8 alkoi pudota puista ensimmäiset lehdet, syksyinen ilma tuntui jo ja koivut alkoivat kellastua.

Hellepäivä

Viikonloppu on ollut erittäin lämmin. Eilen lämpötila huiteli noin +26 tienoilla, kenties enemmänkin. Pieni tuulenvire toisinaan virkisti kummasti ja pilvet olivat hetkittäin enemmän kuin tervetulleita helpottamaan kuumuutta.
Eilen oli yhden pitkäaikaisimman ystäväni polttarit! Aamu alkoi - kuinkas muuten - kuin yllättämällä arvon tuleva morsian ja yllätys oli nimensä mukainen, totaalinen yllätys. Päivä oli huippuhauska, morsian kaunis ja ihana kuten aina ja sää enemmän kuin parempi. Päästiin kokeilemaan vesizorbbausta, totaalisen uusi tuttavuus ja eri hauska sellainen! Päivään mahtui paljon häähumua, rakkautta, naurua, ihania ihmisiä, hyvää ruokaa ja ikimuistoisia asioita. Huikea, huikea päivä.

Muuten kesä on mennyt, liian nopeasti kuten aina. Säät ovat suosineet, olen uinut jo tähänkin mennessä enenmmän kuin paljon, juhannuksena heitin talviturkin ja pari työaamua uhrasin tosiaan aamu-uinnille. Eilen ei enää jaksanut innostaa joten 21 päivä putki on katkolla se täytyisi ehkä aloittaa uudelleen. Katsotaan. Perjantaina pulikoidessani ennen töihin menoa, ja ennen kello 07 aamulla mietin, että on tämä aivan sekopäistä, täysin vapaaehtoisesti vielä!

Omat mansikat alkavat olla kypsiä, kesäkurpitsat nousevat ja myskikurpitsat kasvavat. Herneet on tuettu ja perunoissa on jo korkeat varret. Remontti ei etene, autoja pitäisi korjata, remonttia jatkaa ja yrittää saada muutenkin kotona jotain aikaiseksi. Liikuntaa on ainakin harrastettu tällä viikolla, ensi viikko näyttääkin epävakaisemmalta, sateita ja viilenevää. Toisaalta kun sisälämpötila on 25-26 tietämissä ei säiden hetkellinen viilentyminen harmita juuri lainkaan, sitten viilenee sisälläkin.

Nyt aamupala loppuun ja lenkille. Sunnuntai, eikä vielä suunniteltua ohjelmaa, tiedä millaisiin suorituksiin tässä vielä ehtii venymään!

21 päivän jälkeen siitä tulee rutiini

Istun pihalla. Koska terassassia, tai tänä kesänä rahaa rakentaa sellaista ei ole, tuolit on isketty pihamaalle pöydän kera, ulkorappusten viereen. Aurinko paistaa suoraan silmiin ja on lämmintä, sopivasti. Tarkenee kapreissa ja urheilutopissa. Pinkissä sellaisessa, minä joka olen vannoutunut musta-fani.

Käytin hurtat uimassa kun tulin töistä kotiin. Saimaa on yllättävän lämmin vuodenaikaan nähden. Juteltiin kaverin kanssa töissä uimisesta. Työkaveri ui ympäri vuoden firman rantasaunalla, asuu melkein työpaikan naapurissa. Joka aamu 06 menee uimaan ja siitä töihin. Talvella sitten avantoon. Hullua sanon minä. Vesi saa olla noin +22 ennen kuin itse sinne varpaani työnnän. Kuitenkin uimisen terveysvaikutukset houkuttaisivat. Jos joka aamu, vaikka sitten toukokuusta lokakuuhun jaksaisi uida. Ei sairastelisi niin paljoa, olisi täynnä energiaa heti aamulla ja heräisi ihan takuulla.

Joten mietin, että altistaisinko itseni ihmiskokeelle. Väitetään, että jos jotain asiaa tekee 21 päivää putkeen siitä tulee rutiini. Kuten vaikka imuroimisesta. Joopa, imuroin 6 vai 7 päivää putkeen, että imurointi olisi nopeampaa ja sitä ei tarvitsisi tehdä niin usein. Lopetin, koska huomasin olevani ainoa joka meillä sitten imuroi. Nyt imuroinnista on 2 päivää ja sen huomaa, kesä, hiekka ja koirat.
Kuitenkin. Voisin seuraavat 21 päivää hypätä aamulla pyörän selkään, polkaista tuon vajaan kilometrin lähimpään uimarantaan ja ottaa uimahullun koirani mukaan. Käydä uimassa, polkea vauhdilla kotiin ja sitten siirtyä operaatio aamupala, meikit ja töihin kohtaan.
Tai sitten voisin töihin mennessä pysähtyä läheisellä uimarannalla, käydä pika-uinnilla ja vaihtaa uimavaatteiden tilalle normaalit alusvaatteet uimakopissa ja sitten siirtyä työmaalle.

Uinti kuulostaa ihan hyvältä. Nyt kun ulkona on melkein +20 ja järvi on tyyni. Jokainen kuitenkin tietää oikuttelevan Suomen kesän, voi olla hyvinkin, että seuraavat 15 päivää on +9 ja myrskytuulta. Juhannuksena istutaan toppatakit päällä.

Mutta harkitsen ihmiskoettani. Ennen kesälomaa heinäkuussa se 21 päivää voisi vielä toteutuakin.

Katsoin eilen Armanin jakson Suomen vankiloista. Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että elinkautinen todellakin saisi Suomessa tarkoittaa automaattisesti elinkautista 12 vuoden sijaan. Muutamat vangit jotka kertoivat istumisensa syitä ja asenne jolla he siihen suhtautuivat... Toisille oman käden oikeus on jotain joka on ja pysyy viis yhteiskunnan normeista, laeista tai muusta. Vaikka Arman painotti, että vapaudenriisto on pahinta jota ihmiselle voi tapahtua, olen silti osin eri mieltä. Vapaudenriiston lisäksi pahinta olisi epäinhimilliset olosuhteet, kidutus, ei ruokaa tai puhdasta vettä, fyysistä koskemattomuutta, vapaudenriiston lisäksi.

Uuteen SOS hallitukseen en aio ottaa sen enempää kantaa, katsotaan tehdäänkö me perinteisesti Ruotsia apinoiden 10 vuoden kuluttua 6h työpäivää 8h palkalla. Li:n pointti työntekijän hyvinvointi vrt mitä työntekijä maksaa oli hyvä. Jos töissä ollaan noin 40 tuntia viikosta, mielestäni on ensiarvoisen tärkeää viihtyä työssä, ja tuntea itsensä arvostetuksi. Esimiehen, kollegoiden ja organisaation taholta. Tilastojen valossa ihmisten työhyvinvointi on kuitenkin kokoajan laskenut, enkä usko, että maaginen 6min työaikaa lisää sitä tulee ainakaan kohentamaan.

Kevät toi haravan

Koiranpäivä, 24.4 ja aurinkoinen aamu.

Blogi on ollut kevätlomalla, sekä oma, että Fadon. Lumien sulettua olen ollut kiinni haravanvarressa kuin liimattu. Jopa koulutehtävät on jätetty vasemmalla kädellä tehtäväksi, noh koska harava. Vanhan talon omistamisen iloja on myös noin kolme vuotta maassa maatuneet koivunlehdet, koivun, monen koivun, aika tarkalleen 13 suuren koivun jotka tontin rajalla kasvavat. Olemme saaneet ehkä 70% pihasta haravoitua. Joten puuhaa riittää yhä. Samalla on 2 pienempää puuta kaadettu, tuija-aidan istutus aloitettu ja pihlajaa kaadettu oksa kerrallaan. Pihlajaa joka on noin viimeiset 40-50 vuotta kasvanut suoraan meidän aitan alta keskelle ajotietä.

En ole ehtinyt uutisia seurata kuin toisella silmällä, en katsoa Alizadin uutta Suomesta kertovaa ohjelmaa, tai katsoa koko televisiota juuri lainkaan. Pääsiäisenä käytiin Fadon kanssa kehässä pyörähtämässä, mutta siitä tarkemmin herran omaan blogiin, jahka minulla on tarpeeksi aikaa etsiä näyttelyarvostelu jostain mappi-ö:stä mihin sen olen näyttelyn jälkeen pikaisesti säilöön laittanut.

Olen juonut kahvia, paljon kahvia, tavannut ystäviä, leiponut ja juhlistanut mieheni vanhenemispäivää, käynyt koulussa ja töissä, suunnitellut omia ja toisten häitä ja niihin liittyviä oheistoimintoja. Olen tehnyt paljon ja silti vähän se näkyy, no paitsi metsässä olevassa lehtikasassa näkyy kyllä johon on kärrätty pihamme tähän asti haravoidut lehdet, näkyy todella.

Alla keväisiä puuhakuvia, näihin kuviin ja tunnelmiin, seuraavaa inspiraatiota odotellessa :)

Neitikin nauttii kevätauringosta

Valmista, haravoitua pinta-alaa

Miehen kuvakulmat, hyvinkin onnistuneet lopulta

Ennen

... ja jälkeen ^_^

Viimeiset kaksi kuvaa otettu samalta nurkalta, auto seisonut kokoajan samassa kohdassa, itse ottamani ylempi kuva kenties on hieman enemmän vasenvoittoisesti kuvattu, mutta muutos on hieno, omaankin silmään. Onni oli hanskat jotka ei silti minua täysin piikeiltä pelastaneet. Aamulenkin jälkeen jatkan talon toiselle puolelle, samanmoisen puskan kimppuun.