keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Häähumua

Vähiin käy päivät ennen kuin juhlat ovat käsillä. Tj 16. Vastahan oli ensimmäinen palaveri ja aikaa häihin yli vuosi. Harmillisesti alkuvuosi on ollut täynnä kaikkea epämukavaa joten pieni harmitus alkaa hiipiä, ettei ole ehtinyt nauttia häiden odotuksesta ja suunnittelusta täysillä ja pian H-hetki on jo käsillä, haikeaa.

Eilen sain hoidettua hurjan paljon to-do listan asioita. Noudin kihlasormukset rodinoinnista ja miehen sormus kävi samalla kaiverruksessa. Kyllä nyt kiiltää! Uusin myös passikuvat ja hain uuden passin, sillä miniloma Barcelonaan kutsuu heti häiden jälkeen.
Kävin tilaamassa kukat. Minulla oli ehkä jonkinlaista visiota jotka menivät sitten ihan uusiksi koska värit. Toisaalta visioni oli enemmän "ei ainakaan sellaista ja sellaista" joten luotan, että saan kauniin ja mieleisen kimpun - toivottavasti. Pitkään arvoin ruusukimpun ja muiden kukkien välillä, no nyt ei tule ruusuja, ehkä pöytiin sitten hankin niitä. Alla kukat joita kimppuuni ainakin tulee ja vähän vapautta myös jätin floristille jos tulee jotain inspiraatioita.


Kävin myös tilaamassa iltapalaa varten ruokatarpeita ja ostamassa vappusimaa, joka nyt ei toki häihin mitenkään liity. Myös paikkakortteihin vaadittavat painotuotteet kävimme tilaamassa ja tänään tuli viesti, että ne ovat jo valmiit.
Tänään sain varattua ajan kynsien laittoa varten, ja koekampaus on myös sovittuna.

Vielä listalla olisi vappuna askarteluiltamat bestmanin ja kaasojen kanssa, viimeiset koristelut ja härpätykset kasaan. Photobooth seinä puuttuu vielä kuten myös ikkunasta tehtävä valokuvakehys. Häävalssin harjoittelua emme ole aloittaneetkaan, miehen tämä viikko on mennyt hääautoamme remontoiden. Minä olen taas ensi viikolla opiskelemassa muutaman päivän ja niin, sinne ne päivät hupenevat.
Myös alkoholillisten juomien astiat kuten myös alkunaposteluja varten tarjoiluastiat puuttuvat vielä. Ja kaikkea pientä sälää jota ei ehkä ole muistanut ajatella. Muttereita tarvitsemme myös jokusen kymmentä.
Kakkukoriste puuttuu eikä mitään havaintoa mitä kirkosta poistuessamme "heitetään".

Olen pientä, alustavaa tiedustelua tehnyt matkatoimistolta matkustamisesta tuollaisen noin 5kk vanhan kanssa. Käytännön seikkoja, maksu ja peruutusehtoja. Näytää kyllä vahvasti siltä, että toivomani Mauritiuksen häämatka kera vauvan ja miehen olisi täysin toteuttamiskelpoinen jos budetti antaa myöten. Alunperin näytti siltä, että alle 5000e ei selviä edes kahdestaan 2 viikon häämatkasta, mutta se taitaakin olla mahdollista - vaikka meitä lähtisikin nyt kahden sijasta kolme. Tänään myös juttelimme alustavasti neuvolatädin kanssa aiheesta ja hän oli ihan mukana ajatuksessa joten, mahdollisesti me pääsemme kuin pääsemmekin ensi keväänä Mauritiukselle. Mutta näihin ajatuksiin sitten häiden ja Barcelonan jälkeen. Haaveitahan saa aina olla ja tässä kohtaa kaipaan jotain mihin suunnata ajatuksia, edes vähän.

Huomenna kuitenkin kutsuu Helsinki. Koska mikään raskautumisessa tai tässä raskaudessa ei ole kovin mutkattomasti mennyt, ei mennyt rakenneultrakaan. Vauva kasvaa hyvin, on virkeä, terve ja kaikki elimet siellä missä pitääkin. Ja sitten se, "mikähän tuo on". Niin. Kaiku, varjostuma jokin, mitä kätilö ja lääkäri eivät osanneet nimetä. Kontrolliultra kutsuu siis Naistenklinikalla huomenna aamulla. Olen koittanut olla panikoimatta ja positiivisella mielellä, silti sairaalassa töitä tekeävänä realiteetit ovat hyvin tiedossa. Vaikka riski on häivän pieni, on silti aina se pieni mahdollisuus, että kaikki ei mene hyvin eikä jatku hyvin. Nyt siis toivomme, että selvitään seurannalla huomisesta eteenpäin ja se mikä ikinä onkaan, on vaaratonta. Pelottaa, mutta reilun 12 tunnin kuluttua olemme viisaampia.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Reseptejä

On ollut tosi kiva palata normaaliin, eli laittamaan ruokaa ja ideoimaan uusia reseptejä. En ole koskaan ollut orjallinen reseptien noudattaja, vaikka olisi uusi ruokalaji pyrin aina jollain tavalla muokkaamaan reseptistä jotain. Olen äidiltäni oppinut "silleen sopivasti" ruuanlaitto tavan, eli aineksia tulee olla silleen sopivasti. Jos joku epäilyttää reseptissä, korvaan sen herkästi toisella, tai muuntelen määriä.

Miehellä oli synttärit tällä viikolla ja tein kaksi erilaista voileipäkakkua. Ensimmäisen voileipäkakkuni tein vuosi takaperin, se teki hyvin kauppansa, mutta oli minusta tolkuttoman pahaa. Tällä kertaa testasin kahta erilaista reseptiä - muunneltuna kuinkas muuten. Alkuperäiset reseptit löytyvät Hellapoliisin sivuilta. Toinen kakuista oli perinteinen leipä-täyte-leipä-täyte ja toinen hyydytetty johon tuli pohja ja hyydytetty täyte päälle. Ohessa reseptit jos joku innostuu kokeilemaan. Kumpikin teki kauppansa todella hyvin ja mielestäni molemmat oli jopa hyviä, olen suhteellisen nirso voileipäkakkujen syöjä. Eritoten jos tuorejuuston valinta on epäonnistunut, koko kakku on mielestäni "pilalla".

Voileipäkakku naudanpaistista (3 palaa /kerros)

9 palaa vaaleaa leipää, käytin täysjyväkaura paahtoleipää
6 palaa tummaa leipää, käytin taikaruis paahtoleipää
Kostutukseen lihalientä, käytin vasikanlihafondia noin 3dl, ehkä vähän vähemmän

Täyte 1
200g naudanpaistia tms. naudasta tehtyä leikkelettä
150g ranskankermaa
1tl sinappia, minulla oli konjakkisinappia

Täyte 2
200g tuorejuustoa, käytin kylmäsavuporo
150g ranskankermaa
n. 1/2dl ruohosipulia silputtuna (tai rucolaa)

Koristeluun:
 Savupaimenpoika sulatejuustoa päälle (vajaa 1prk menee tähän) 
Sivuille majoneesia noin 1 tuubi, käytin tässä ihan perus kevytmajoneesia.
Tomaatteja, viinirypäleitä, leikkelettä tms. mitä haluaa päälle laittaa.

Tee täyte 1 tahnaksi ajamalla tehosekoittimessa ainekset sekaisin. Sekoita täytteen 2 ainekset toisessa kulhossa. Itse leikkasin ruohosipulia saksilla noin 1/2dl täytteen 2 sekaan. Leikkaa leivistä kannat pois. Lado ensimmäinen kerros leipiä pohjalle ja kostuta. Laita täytettä 1 ja lado toinen kerros leipiä päälle. Kostuta ja laita täytettä 2. Kasaa kaikki kerrokset em. tavalla, joka toiseen väliin täyte 1 ja joka toiseen täyte 2. Peitä tuorekelmulla, laita paino päälle ja anna vetäytyä yön yli jääkaapissa.

Koristele seuraavana päivänä. Levitin tuorejuuston veitsellä päälle ja majoneesin myös veistä apuna käyttäen sivuile. Tuorejuustossa ei sitten kestä ainakaan tomaatit, alla olevassa kuvassa ne on ja noin 2min kuvan ottamisen jälkeen valahtivat pois. Laitoin sitten päälle lisää leikkeleitä rullattuna ja leikkelin ruohosipulia saksilla joukkoon. Muita koristeita en laittanut. Olen surkean huono voileipäkakkujen koristelija.


Täytteitä tuli aika reilusti, vaikka tein alkuperäistä ohjetta yli puolet pienemmät määrät. Täytteen 1 jämät käytin toisen voileipäkakun täytteeseen ja yli jäänyt tuorejuustotäyte syötiin ihan leivän päällä pois. Toki jos haluaa paksulti täytettä, nämä määrät ovat aika hyvät.

Hyydytetty voileipäkakku
100g voita sulatettuna
200g tummaa leipää, ohjeessa oli limppua, itse laitoin samaa taikaruista kuin yllä olevaan kakkuun

Täyte
3 liivatelehteä
2dl kuohukermaa
200g tuorejuustoa, käytin ruohosipuli
1 kokonainen maustekurkku, laitoin valkosipulisuolakurkun
1rkl sinappia, käytin konjakkisinappia
2dl ruohosipulia hienonnettuna (tai rucolaa)
100g leikkelettä (laitoin leikkeleen sijaan ensimmäisen kakun yli jäänyttä naudanpaisti täytettä)

Koristeeksi 100g leikkelettä, käytin naudan kylmäsavupaistia
Miniluumutomaatteja (jätin pois)
Viinirypäleitä

Murenna leipä pieneksi kulhoon. Sulata voi ja sekoita leivän joukkoon, muussaa sormin taikinamaiseksi. Ota irtopohjavuoka, vuoraa pohja leipäseoksella tiiviisti.

Liota liivatelehtiä 5min kylmässä vedessä. Vaahdota kerma vatkaimella, sekoita joukkoon tuorejuusto. Pilko kurkku ja leikkeleet hienoksi. Lisää täytteeseen sinapin ja ruohosipulin kanssa. Sekoita. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois, liota liivatelehdet noin 2 ruokalusikalliseen kiehuvan kuumaa vettä, kaada seos täytteeseen.
Kaada täyte vuokaan, peitä kelmulla ja anna hyytyä yön yli. Koristele seuraavana päivänä ennen tarjoilua.
Tämä kakku sai hirveästi kehua, mielestäni tämä oli liian mietoa maultaan ylempään kakkuun verrattuna, ajattelin seuraavan kerran tehdä samalla ohjeella, mutta kylmäsavulohesta ja lohituorejuustosta.
Koristelu voisi olla myös parempi mutta jätän koristelun niille jotka sen hallitsee.

Tänään ruokalistalla oli helppo, nopea ja halpa spagetti bolognese, ensimmäinen tällä tavalla tekemäni jauhelikastike ja suoraan listan kärkeen, tätä meillä tehdään myös jatkossa. Älyttömän hyvää, jos maha vetäisi olisin kaalimassa pannusta loppuja ruokia, vaan kun ei vedä enempää.

Pestoinen jauhelikastike

400g naudan jauhelihaa
400g-500g paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
1prk punaista pestoa
1-2 sipulia koosta riippuen, minulla oli pieniä salottisipuleita
4 valkosipulinkynttä
2dl myskikurpitsaa pilkottuna (voisi laittaa enemmänkin, minulla oli vain jämä jääkaapissa)
Mausteita oman maun mukaan:
Laitoin n. 2rkl vasikanlihafondia, aromisuolaa ja suolatonta cajun maustetta.
Spagettia riittävä määrä ruokailijat huomioiden.

Laita vesi kiehumaan spagettia varten. Pilko sipulit ja myskikurpitsa pieneksi, itse hienonsin Tupperwaren pikakokilla sipulit ja myskikurpitsan. Ruskista jauheliha ja kurpitsa-sipuliseos pannulla, lisää fondi kun jauheliha on melkein kypsä. Lisää sekaan paseerattu tomaatti ja pestopurkki. Mausta ja anna hautua noin 10 minuuttia kannen alla, spagettien kiehumisen ajan.
Valuta spagetit ja sekoita kastikkeen joukkoon. Nauti kuumana.
Ei jauhoseoksia, suurustamista, kastikkeen sileäksi sekoittelua, vain ainekset isoon paistinpannuun, sekaisin ja ääntä kohti.

Bon apetit!

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Avioeroja ja lastensuojelua

Katsoin eilen neloselta Armanin lastensuojelua käsittelevän jakson. Alaa opiskelevana siinä ei tullut oikeastaan mitään niin pysäyttävää tai mullistavaa itse jaksossa, paitsi tilastot alussa. Avohuollon piirissä oli yli 73 000 lasta 2015. Suhteuttakaapa lukua esimerkiksi oman kuntanne väkilukuun, meidän kunnassa ei asu edes 10 000 ihmistä. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia oli yli 17 000. Määrät ovat aivan käsittämättömän suuria. Ongelmathan ovat erittäin moninaisia, miksi lapsi täytyy sijoittaa kodin ulkopuolelle. Kuitenkin noin suuret määrät kertovat jotain yhteiskuntamme rakenteesta, joko perheet eivät ole kykeneviä huolehtimaan omista lapsista tai nuoret eivät pärjää kotona vanhempiensa kanssa. Miksi tähän tilanteeseen on ajauduttu? Tukiverkostojen puute, suorituskeskeinen yhteiskunta ja yhteiskuntaluokkien tuloerot jotka heijastuvat myös hyvinvointiin. Itse mietin myös sitä onko nuorilla järkevää tekemistä. Jos ei ole varaa harrastaa ja kotona ei kiinnosta olla, kaupungilla hengailu kavereiden kanssa on aina vaihtoehto. Tiiviimpi asuminen ja suuremmat asutuskeskukset mahdollistavat myös sen, että sieltä löytää "vääriä" porukoita ja päihteitä helpommin. Maalla asuvilla taas kavereiden puute ja tietynlainen syrjäytyminen on välimatkojen vuoksi todennäköisempää. Toisaalta taas keskustelua seuranneena koen, että pienissä kouluissa olivat ne sitten kyläkouluja tai muuten pienempiä kouluja, yhteishenki on parempi kuin suurissa koulukeskittymissä.

Omaa ajatusmaailmaa värittää vahvasti olen-asunut-maalla minä. Kun on pakko tehdä työtä oman leivän ja elannon eteen, ei "ehdi" hunnigolle. Aikuisen näkökulmasta siis. Jos mietin päihteitä käyttävää, ei-työssäkäyvää aikuista joka asuu kerrostalossa, mitä tekemistä on päivisin, kotona? Eihän se muuttakaa kaikki maalle ideologia ongelmia poista, mutta kunhan pohdin. Ihminen kuitenkin kaipaa merkityksellisyyttä ja tarpeellisuutta omaan elämäänsä. Se voi olla lopulta hyvin pieni asia joka saa ihmisen tuntemaan itsensä tarpeelliseksi. Kukkapenkki, kasvimaa, lemmikki, vapaaehtoistyö, mikä tahansa. Kaikki ovat täysin toteuttamiskelpoisia myös kaupungissa siitähän se ei ole kyse. Miten ihmiset saataisivat sitten heräämään siihen, että vaikka olisi miten ryssinyt oman elämänsä ja asiat, aina voi yrittää nousta uudelleen jaloilleen?

Luin myös aamulla uutisia ja taas yksi avioero uutinen, Karalahdet eroavat. Joka kerta kun näihin uutisiin törmää, ensimmäinen ajatus on, että miksi he ovat edes menneet naimisiin. Pienten lasten vanhemmat, avioliitto ei kestänyt kuin hetken. Olen kyllä facebookin Häät2017 ryhmässä törmännyt siihen, että osa todella ajattelee, ettei koskaan tiedä mitä elämässä tulee ja parempi varautua myös avioeron varalta. Tässäkin olen hyvin puolueellinen, koska kyseinen ajatusmaailma ei vain mahdu omaan aivokoppaan. Avioero ei kuitenkaan käy "tuosta vaan" joku syy siellä taustalla aina on. Ja siihenkin, että mennään naimisiin koska juhlat. 

Onko tulevaan puolisoon tutustuttu ennen häitä, puhuttu siitä mitä kumpikin haluaa elämältä? Millaisena toinen kuvittelee arjen kun olemme kahden, entä jos meitä onkin kolme, tai neljä? Millaista vapaa-aika olisi pariskuntana, entä lapsiperheenä? Mitä hän näkee tekevänsä 10 vuoden päästä, entä eläkkeellä? Mitä hän odottaa puolisolta, vaimona/äitinä/puolisona/naisena? Ja toisinpäin? Entä arvot, raha, taloudenhoito?
Avioliitto ei kuitenkaan ole "minä ja minun elämäni" vaan siinä luodaan kahden ihmisen elämää yhtenäiseksi symbioosiksi, jossa kummallakin on hyvä olla. Lopulta siis puhtaasti kompromisseja, rakastamista myös niinä tolkuttoman pskoina päivinä ja tahtoa saada liitto toimimaan. Luopumista omasta, jotta saa jotain vielä parempaa tilalle. Yksin siihen ei kukaan pysty, se vaatii molempien panoksen.
Tässä näen ongelman, jos ajatusmalli jo ennen häitä on se, että tämä voi päätyä eroon, yksi takaportti on jätetty auki. Jos en ole tyytyväinen tai jos toinen ei ole tyytyväinen, ainahan voi erota.
Sitä varten mielestäni on avoliitto.

Jotenko onko ihme, jos avioliiton merkitys ja arvo on laskussa kokoajan. Joskus tässä "arvotyhjässä" maailmassa tuntuu kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan, omien vastakkaista näkökulmaa edustavien mielipiteidensä kanssa.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Puoliväli

Tänään 20+0. Puoliväli. Yksi etappi saavutettu!

19+6 Fado ja maha 

19+6

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Yhdessä ja eka kerta

Illalla saunan jälkeen vatsanahka tuntui taas hivenen kiristävältä joten hain kaapista perusvoidetta. Sohvalle päästyäni kysyin mieheltä, haluaako hän osallistua ja rasvata mahani. Pieniä juttuja jotka kuitenkin lisäävät kasvavan mahan ja vauvan konkretiaa myös tulevalle isälle. Mies hoiti mahani rasvaamisen minun nauttiessa jalat koholla sohvalla, saunan raikkaana.

Katsoimme elokuvaa ja pidin toista kättäni kohdun tienoilla. Tunsin liikkeitä saunan jälkeen ja kokeilin, tuntuisivatko ne jo vatsanpeitteiden läpi. Hetken odottelun jälkeen tunsin ensimmäisen potkun kädelläni. Hymyilin ja tartuin miehen käteen, "kokeile". Mies piti kättään hetken vatsalla, mutta emme saaneet lisää potkuja. Koitin itse uudelleen, ja tunsin jälleen liikkeitä. Tartuin miestä uudelleen kädestä, ja pienen hetken kuluttua mies tunsin vauvamme ensimmäisen potkun. Kummallekin eka kerta joka painui mieleni sopukoihin, meidän vauvamme <3

Pääsiäinen on kirkkovuoden näkökulmasta joulun ohella tärkeimpiä tapahtumia. Koulussa puhuimme myös oman hengellisen identiteetin ja elämän toteuttamisesta opiskellessamme kirkolliseen ammattiin. Itse toteutan hengellistä elämääni seurakunnassa yhä aika vähäisellä tasolla ja vaihtelevasti. Torstaina ajatukseni oli mennä kiirastorstain messuun joka jäi. Toisaalta seurakunta jonka alueella asumme, on kohtalaisen pieni maalaisseurakunta. Toimintaa on enemmän iäkkäille ja nuorille. Viereissä seurakunnassa järjestetään ainakin tällä hetkellä eka vauva-kerhoa, jonne ovat tervetulleita raskaana olevat ja alle vuoden vanhojen vauvojen äidit vauvojen kanssa. Koen, että raskaana käyminen siellä voisi olla outoa, mutta synnytettyäni ajatuksenani on kyllä mennä vauvan kanssa tapaaman sinne muita äitejä lastensa kanssa. Kotona hengellisen elämäni toteutukseni jää lähinnä rukouksen tasolle. Koen silti hyväksi, että koulu nostaa esiin myös kysymyksen, toteutammeko omaa hengellistä elämäämme ja miten.

Kirjoittaessani tätä radiosta alkoi soida Lohtu. Suljin silmäni ja asetin käteni vatsalle, pohjaton kiitollisuus jota saan kokea siitä, että odotan täytti minut. Meitä on jo nyt siunattu niin paljolla.

Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa
Katson lohdunkantajaa
Sylissä ja sisällä
Pidän aina lähellä


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pitkä perjantai

Nimenomaan Pitkä. Koska itselläni on paha tapa jonkinlaisen henkisen kuormituksen kohdalla lukita tunteet ja ajatukset pannaan jotta toimintakyky säilyy - ja sehän säilyy, käy sitten usein niin, etten laske niitä tilanteen ohi mentyä pois. Annan niiden lukittua. Sitten ne haamuilee ja kummittelee, tiettyinä hetkinä. Käsittelyn opettelua siis ja sitä tämä teksti osaltaan yrittää olla.

Torstaina oltiin illalla kotona, mies remontoi. Minä käytin koirat ja laitoin kukille hallaharson yöpakkasten varalta, kukkasipulit nousee jo kovaa vauhtia. Illalla alkoi äkisti vihloa voimakkaasti vasemmalle alavatsalle, sivuun kohdun kiinnikkeiden seutuun. Ei oikein kärsinyt edes laskea vasenta jalkaa maahan kun kipu iski. En huolestunut liiemmin, koska levossa kipua ei ollut. Kunnes alkoi tulla aaltomaisina kohtauksina myös levossa. Kuulostelin, tunnustelin, kohdun tienoilla kipu kuitenkin on. Onneksi on kollegoja päivystyspolilla töissä ja viestiä sinne, kuinka horror jono siellä on ja kuka lääkärinä? Jos varmuuden vuoksi menisi näytille, tämä ei tunnu nyt ihan normaalilta kivulta kuitenkaan. Parin tunnin kotona seurailun ja kipulääkkeiden jälkeen oltiin päivystyksessä 22 maissa. Pyhien alla päivystys on kyllä viimeinen paikka missä haluaa olla yötä vasten, nytkin oli reilusti yli 10 potilasta katsomatta ennen meitä. Onneksi selvittiin vain 3 tunnin odotuksella. Siihen "vain" mahtuu kyllä monta miehen manausta ja minulta tuskaista irvistystä, puhinaa ja lisää puhinaa kun kello mateli. Silti, tiskin toisella puolella töitä tehneenä tiedän, että jokainen siellä tekee parhaansa ja sillä vauhdilla mikä vain on mahdollista. Oma itsehillintä odotuksen suhteen on siis paljon parempi tässä tapauksessa mitä miehellä. Pitkiä silti olivat ne minuutit 22 ja 01:30 välillä.

Sitten lääkärille joka kuunteli, kirjoitti ylös ja kyseli. Vähän paineli kohdun yläosaa ja siinäpä se. Tiesin kyllä, ettei yle lääkäri voi juuri muuta tehdä kun konsultoida päivystävää gynekologia. Eli takaisin aulaan odottamaan.

Hetken päästä tulee hoitaja ja labratyöntekijä huutamaan minua. Tarkkailuhuoneeseen ja sängylle. Jahas, mitähän seuraavaksi? Emme saa tarkempaa informaatiota. Kädet ylös, kumpaankin käteen kiristysside, labratäti alkaa etsiä toisesta kädestä suonia verikokeita varten ja hoitaja laittaa tippaa. Jaa ei me vissiin kotiin sitten oltu menossa. Saan nesteytystä ja kipulääkettä. Kello on 02 aamuyöllä, koirat on olleet käymättä ulkona melkein 10 tuntia. Passitan miehen käymään kotona viemään koirat ulos ja syömään vähän jotain. Katson käsiä ja huonetta, eipä ole ennen tätä tullut koettua. Yritän itse torkkua jotta aika kuluisi ennen miehen paluuta. Verikokeissa kuitenkin kestää toista tuntia ja epäilin, ettei gynekologi ainakaan ennen niiden valmistumista minua tutki. On hämärää ja hiljaista. Stressaa, ihan sama miltä nuo vihlaisut ja jomotukset tuntuu, mutta onhan vauvalla kaikki kunnossa?

Pissanäytepurkki odottaa pöydän reunalla, ei ole vessahätä sitten yhtään. Kipulääke on tippunut ja mies tulee 03 maissa takaisin. Tuntemukset on samat, ei apua kipulääkkeestä ja stressaa yhä, miksi kello ei liiku, miksei kukaan tule katsomaan, että meidän vauva on varmasti hengissä? Hilaan itseni vessaan tippapullojen kera. Toinen letku vetää "väärään suuntaan" eli alkaa täyttyä verellä, jahas. Tämähän tästä puuttui. Koitan yksikätisenä häärätä vessassa ja varoa tippakättä. Pyyhin, verta. Pelko humahtaa läpi. Tippuihan se jostain letkusta? Ei. Minusta. Voi helvetti. Takaisin huoneeseen sillä vauhdilla millä selkä ja vatsakipu antaa myöten. Tokaisen miehelle, että vuodan. Pelko millaista ei voinut kuvitella olevankaan. Painan kelloa. Hoitaja hakee virtsanäytteen ja toteaa, että tippaletkussa oleva veri ei haittaa ja huuhtelee pois. Kerron, että vuodan verta. Hoitaja on rauhallinen, lupaa kertoa lääkärille ja katsotaan muuttaako se kiireellisyysluokitusta. Olen yhä kiireetön tapaus, tiedän sen kyllä. Tärisen sängyllä kuin horkassa. Hoitaja laittaa toisen kipulääkkeen tippumaan koska ensimmäinen ei auttanut. Kysyn, tuleeko gynekologi tutkimaan minut? "Ei välttämättä". Katsotaan miehen kanssa toisiamme, mitä? Gynekologi pitää niitä harjoitussupistuksina ja käski seurata aamuun. Viimein jotain tietoa edes. Mutta aamuun. Kello on vajaa 04. Aamuun on 4 tuntia, neljä helvetin pitkää tuntia. Mies on valvonut 22 tuntia putkeen. Hoitajan lähdettyä sanon miehelle, etten lähde kotiin, ennen kuin joku varmistaa, että meidän vauva on kunnossa, en helvetissä lähde. En ymmärrä miksi kaikki höösäävät kipulääkkeistä, kyllä minä tämän kivun kestän, mutta vauva.

Liikkeitä on tuntunut yölläkin, eritoten kun sain kipulääkkeen ja nestettä. Silti pelottaa, olen varma, että tämä oli tässä. Vaikka 8 vuoden lapsettomuus on takana käänteineen koen, että tämä raskaus on silti mennyt "liian helposti". Sehän sai alkunsa luomuna, oksensin vain 14 ensimmäistä viikkoa. Tämä olisi liian hyvää ollakseen totta, jos saisimme oikeasti syksyllä vauvan. Mies pysyy rauhallisena ja lohduttaa, käskee olla panikoimatta. Tiedän, etten voi tehdä mitään enkä olla paremmassa paikassa. Puristetaan toisiamme kädestä, kumpikin näkee toisen ajatukset kasvoilta, miksei kukaan tee mitään? Mies jaksaa olla vahva kun minä en enää pysty. Tiedän, että hän pelkää vähintään yhtä paljon kuin minä, mutta kestää sen. Toisen meidän on nyt kestettävä. Näillä viikoilla, mitä kukaan voisi tehdä? Tiedän kyllä sen, että jos se meinaa mennä kesken sille ei kukaan mitään mahda. Silti toivon, että joku tekisi jotain.

Laitan päättäväisenä silmät kiinni. Jos en nuku stressaan vielä itseni hengiltä. Pakko rauhoittua, pakko. Torkun noin tunnin. Katson kelloa, se on melkein 05 aamulla. Makaan katkarapu asennossa, vessaan pitäisi mennä, en uskalla. Ihan kuin voisin tahdonvoimalla estää jotain tapahtumasta, silti, en voi mennä vessaan. Rukoilen. Rukoilen lisää ja haen uskosta lohtua. Sinun käsiisi kun itse en voi mitään tehdä, Sinä voit. Viimein nousen, pakko mennä vessaan. Hoitaja tulee käytävällä vastaan, sanon, että soitan kelloa jos vuodan yhä. Pelottaa aivan helvetisti. Ei vuotoa, housuissa vähän, muuten ei vuotoa enää. Hengitän syvään. Ehkä meillä on vielä toivoa. Takaisin miehen luo, en vuoda. Mies on myös helpottunut, ei ainakaan huonoja uutisia.

Käsken miehen huilata, nukkua jos pystyy. Helpommin sanottu kun tehty kovalla puisella tuolilla joka on nostettu sänkyni viereen. Mies nojaa sänkyyni ja ottaa villatakkini tyynyksi. Yritän itsekin nukkua, vuoronvaihto on 08, joku tulee aamulla kyllä meitä katsomaan. Sitä ennen ei selvästi ole tapahtumassa mitään. En ole syönyt 11 tuntiin, joku pyytää hoitajalta leipää käytävällä, mahani murisee, painan silmät kiinni, ei nyt.

Herään 06:30. Mies torkkuu huonossa asennossa vieressäni. Kuulostelen tuntemuksia, ei koske, ei tunnu siltä että vuotaisin mitään. Ulkona alkaa näkyä aurinkoa talojen välistä. Soitan kelloa. Pyydän kiltisti hoitajalta aamupalaa, hän kyselee olenko vielä kipeä, kerron, että en juuri. Tosin en ole liikkunut joten en voi varmaksi sanoa. Hän miettii hetken ja toteaa, että uskaltaa antaa minulle ehkä sitten syömistä. Vatsakivun takia minut on pidetty tähän asti ravinnotta. Syön 2 palaa leipää ja vettä. Odotan lääkäriä. Kyllä se kohta tulee.

Lääkäri tulee katsomaan minua laukku olalla. Kysyy koskeeko, ei enää juurikaan. Kysyy, vaadinko sitten, että gynekologi tutkii minut? Sanon, että haluan jonkun varmistavan, että vauvalla on kaikki hyvin. Jaa selvä, minä soitan sitten gynekologille. Lääkäri poistuu oltuaan huoneessa ehkä minuutin. Sitten taas odotetaan. Kerron miehelle monelta vuoro vaihtuu ja mitä sitten tapahtuu, eli ainakaan tuntiin ei tapahdu mitään, ehkä kahteen. Toivon, että vaihdon jälkeen vuoroon tulee järkevämpi gynekologi joka suostuu tutkimaan minut. Mies torkkuu umpiväsyneenä, minä luen uutisia puhelimella ja odotan.

Aamuvuoron hoitajat menevät käytävää pitkin, kello on 7:30. Yöstä, todella pitkästä yöstä selvittiin. Olo on toiveikkaampi. Jonkun on pakko tutkia meidät nyt aamulla. Minuutit matelevat. Kello 8:15 käytävä hiljenee, osa potilaista kotiutetaan, meidän huoneesta lähtee kaksi, me jäädään yksin sinne. Kello on 8:35 tuttu hoitaja tulee pyörätuolin kanssa. Päästään synnärille. Vihdoin. Mies ottaa meidän tavarat ja meidät viedään synnärille. Istutaan odottamaan kun hoitaja käy sanomassa, että me olemme paikalla. Kätilö tulee esittäämään tarkentavia kysymyksiä, on empaattinen ja erittäin miellyttävä. Mies torkkuu yhä, isät kävelevät ohitsemme kuka mihinkin, minuutit matelevat yhä. Koirat eivät ole saaneet aamupalaa, eivätkä päässeet ulos. Ennen 10 miehen äiti yrittää soittaa, mies ei vastaa. Alan turhautua. Eikö jo voisi olla meidän vuoro. Mies on hetkittäin hereillä ja erittäin ärtynyt, mikä voi kestää näin kauan. Koitan selittää mikä kaikki voi kestää, mies jatkaa torkkumista. Viisarit menevät eteenpäin, 10:15 ja odotamme yhä. Koirat odottavat yhä. Kätilöt kolisevat, jossain itkee vauva. Joka kerta kun ovi käy, nostan katseeni, ei lääkäriä.

Viimein. 10:30 lääkäri kävelee kansioni kainalossa ja ottaa meidät vastaan. Hän tutkii kaiken perusteellisesti ja pitkään. Kaikki on kunnossa. Vauva voi hyvin, kohdunkaula on kiinni. Vuodolle ei löydy syytä, missään ei ole mitään hälyyttävää. Ei kohdussa tai muuallakaan. Voin vihdoin hengittää. 11 pääsemme lähtemään kotiin. Ulkona on kylmä ja aurinko paistaa, olemme nukkuneet muutaman tunnin koiranunta, olemme umpiväsyneitä ja mies on valvonut käytännössä torstai aamusta asti. Mutta meillä on kaikki hyvin.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Tästä se taas lähti

Vietin viime viikon Pieksämäellä opintojen merkeissä. Majoitus oli tällä kerralla lähes erähenkinen. Jääkaapin puuttuessa sen virkaa toimitti kylmälaukku pihalla, keittiö käsitti kyllä kaapit ja lavuaarin, mutta "hella" oli yksi pieni siirrettävä keittolevy. Ja torpan sisälämpötila oli noin +30 astetta, no ei tarvinnut palella ei todellakaan.
Soittivat pankista viikolla. Että olkaa hyvät vaan, saatte lisää velkavankeutta. Puhelinrinki liikkeelle ja lauantaina kävi näin. Ennen kuvat on otettu kun käytiin taloa katsomassa, koska sisusta ja värit on mitä on, en ole koskaan tainnut asumisen aikana ottaa ainuttakaan kuvaa takkahuoneesta.
Takkahuone ja takka

Vasemmalla ovi joka vie kylppäriin

Takkahuonetta

Takkahuoneen ovi jonka takana ovi vessaan
Ja sitten tuli team remontojat
Takkahuoneen pitkä seinä - tuo vihreä on siis talon vanha ulkoseinä!

Kevyt kasa paneelia

Kattoa vaille purettu

Villaa on ainakin
Takka jää, se kun on vielä siisti ja oikein hyvin toimiva. Muuten takkahuone, vessa ja kylpyhuone sekä sauna menevät uusiksi. Levyt, laatat, lämmitykset, vedeneristeet, kalusteet... Onneksi meillä on "timpuri" tekemässä, eli meidän osuus on lähinnä siivous ja miehellä sähkötöissä auttaminen. Eipä tässä hirveästi aika riittäisi enää itse remontoida kaiken muun ohessa.
Parasta tässä on se, että lainan saannissa oli epävarmuutta joten en ole pohtinut värejä tai laattoja noin laisinkaan. Ensi viikolla siis rautakauppakierros kutsunee!

Uusi raskausviikkon pyörähti eilen, viime viikolta jäi mahakuva ottamatta, tällä viikolla pitää se siis muistaa. Potkuja tuntuu useamman kerran viikossa jo, eritoten kun olen syönyt. Epätodellista ja samalla ihan mielettömän ihanaa <3

Testasin eilen taas uutta leipäreseptiä. Joskus aikoinaan en osannut paistaa lettuja, ne epäonnistui keskimäärin aina. Vuosien ja tuhansien epäonnistuneiden lettujen jälkeen hallitsen sen paremmin melkein kuin mitään muuta leivontaa. Leivät onkin sitten asia erikseen. Olisi ihana osata leipoa muuta kuin ikkunoiden rikkomiseen soveltuvaa kittiä joka muodoltaa leipää muistuttaa. Testasin jogurttipohjaista leipäohjetta, joka tehdään padassa.

Jogurttipohjainen pataleipä
2dl maitoa
2dl turkkilaista jogurttia
1pss kuivahiivaa
8.5dl jauhoja (ohjeessa oli käytetty durum, itse laitoin luomuvehnäjauhoja)
1rkl sokeria
Suolaa
Oliiviöljyä

Sekoita hiiva lämpimään (väh. 40 asteiseen) jogurtti-maitoseokseen ja lisää sokeri. Anna käydä 10min. 
Lisää suola ja 4dl jauhoja. Sekoita haarukalla tasaiseksi taikinaksi. Lisää hitaasti loput 4.5dl jauhoja ja öljy haarukalla sekoittaen. Älä vaivaa. Sekoita niin kauan, että taikina alkaa irrota reunoista. 
Kohota liinan alla 90min.
Kuumenna pata 225 asteisessa uunissa kuumaksi. Nosta pata uunista ja kaada leipä pataan, Leipää ei muotoilla vaan se jää pataan sellaisenaan. 
Paista 225c /30min kannen alla, viimeiset 5-10min ilman kantta kauniin pinnan saavuttamiseksi. 
Nauti.
Leipä jota on käyty jo leikkelemässä
Leipä oli mehevää, kosteaa ja kaukana perinteisestä kitistä, uskomattoman hyvää! Oma pata oli ihan liian iso, valurautaa jossa on sisäpuolella emalipinta. En kuumentanut pataa uunissa, vaan kuumalla vedellä, kylmää valurautapataa kun ei suositella laitettavaksi kuumaan uuniin. Leipä haukkasi siihen kiinni kuin täi tervaan vaikka öljysin pohjan.  Seuraavan kerran siis tiedän laittaa leivinpaperin pataan ennen paistamista. Ja omaan pataani tuplataikina olisi toimivampi. Tämä pataleipä ei kohoa niin mahdottomasti, vaan jää enemmän rieskan paksuiseksi. Paistoin leivinuunissa 20min + 10min ilman kantta, jos olisin pitänyt ohjeen 40min se olisi palanut, mutta olin lämmittänyt leivinuunin vasta eilen joten kuumuus oli enemmän mitä mittari (220) näytti.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Hyvin

Alkuraskauden ollessa viikolle 14 asti pitkälti pelkkää oksentamista, on ollut aivan huippua kyetä vastaamaan "miten olet voinut?" kysymyksiin Hyvin. Nyt olen voinut hyvin. Perjantaina oksensin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, osasyynä epäilen kyllä migreeniä ja totaalista niskajumia. Selkä on ollut jo tovin kipeä, alaselässä alkaa ilmeisesti liitokset löystyä ja vaapun kohtuullisen pienestä mahastani huolimatta kuin ankka, aina joltain tuolilta ylös noustessani. Silti en valita selkäkivusta, sillä oksentaminen on viimein suurelta osin historiaa ja voin nauttia raskaana olemisesta ja kohtalaisen normaalista arjesta.

Huhtikuu vaihtui viikonloppuna, ja sehän tarkoittaa sitä, että me menemme naimisiin ensi kuussa. Vielä on muutamia olennaisia juttuja hoitamatta, mutta onneksi alkaa olla jo voiton puolella häiden suunnittelu ja järjestely.


Hääkengät. Haloselta, Gaborin poistomallit -30%
Kävimme viikonloppuna Helsingissä ystäväni luona, pääsin samalla viettämään aikaa kummipojan kanssa. Käytiin ystäväni kanssa tehokkaasti shoppailemassa lauantaina Espoon kirpparilla ja Sellossa. Hääkengät löytyivät mitä lähdin etsimään. Yllättävän huono valikoima valkoisia avokkaita matalalla korolla on tähän vuodenaikaan, mutta kahdet löysin sovitettavaksi. Toiset olivat hyvin kiiltävää, valkoista (keino?)nahkaa, mutta epäröin niiden kohdalla ja päätimme ensin katsoa vielä muut kaupat. Haloselta löytyi Gaborin helmiäisvalkoiset avokkaat, sopivassa koossa -30%. Budetti ylittyi aika roimasti, olin nuukana budjetoinut kenkiin noin 40e, mutta uskon, että noille kengille tulee kyllä käyttöä häiden jälkeenkin. Hauskasti totesin, että ainoa kalliimpi käsilaukku jonka koskaan olen myöskään ostanut, on Gaborin joten meinaa mennä melkein merkkiuskollisuuden puolelle jo. Huomaa sarkasmi.

Uskalsin viimein ostaa meille ensimmäiset vauvavaatteet. Koko on kyllä noin 6-9kk luokkaa, mutta silti, ensimmäiset omat. Vuosia kun niitä on hypistellyt, haaveillut, kummilapsille ostanut, ja miettinyt milloin voisi koittaa se päivä kun saisin tällaisen ihanuuden omalle lapselle kaappiin ostaa, nyt se on koittanut. Minä saan. Pieniä vauvanvaatteita en taida juurikaan ostaa, sain yhdeltä ystävältäni muovikassillisen ja toinen ystäväni lupasi myös kummipoikani unisex vauvanvaatteet meille joita hän ei enää tarvitse. Ihan pienillä kun vaatteet jäävät niin tolkuttoman nopeasti pieneksi.

Ihan miestä ajatelle, kuinka rouhea takki meidän pienelle kunhan hän vähän kasvaa

Aivan ihana, pehmeä fleecetakki, jossa on pöllöjä

Muumibody, meidän lapsi tullaan kyllä aivopesemään muumeilla aivan totaalisesti
Ainoa ärsyttävä puoli oli isovanhempien tänään ostoksia tutkiessa perus "se on siis poika"-lausahdus. Joka kerta he arvaavat tyttöä tai poikaa kun näemme, eivätkä usko, kun kerromme, että me emme tiedä. Eikä sitä saa tietää kuin aikaisintaan rakenneultrassa (johon on muuten 3 viikkoa aikaa), ja me (lue, minä) emme halua tietää sukupuolta etukäteen. Piste. Oli tyttö tai poika aion pukea sille vihreän bodyn koska muumi. 

Olen reilun viikon pohtinut tunnenko jo liikkeitä. Voiko muka ensisynnyttäjä, oli miten hoikka hyvänsä, tuntea jo 18. viikolla liikkeitä? Kyllä voi. Kahtena iltana tällä viikolla syömisen jälkeen on alkanut hurja muljuaminen alavatsalla, selvästi kohdun korkeudella. Perjantaina kaikista selvimmin ja se jatkui useamman minuutin. Liikkeitä, ihan hurjaa <3

Saunan raikkaana rv 17+2 <3
Tänään kotiin lähtiessä ajettiin Ikean kautta. Tutkailtiin Pax järjestelmän kaappeja mittoja ja sisusteita silmälläpitäen, jos remonttilaina meille myönnetään. Eteiseen tulisi 200x66x236 liukuovellinen vaatekaappi, samoin takkahuoneeseen ja yläkertaan 200x66x200 vaatekaappi meidän vaatteille. Vauvalle olen ajatellut lipastoa jossa voisi vaatteet säilyttää. Se mihin lipasto sijoitetaan, on vielä pohdinnassa. Käytiin myös lasten ikea-osastolla. Pinnasänkyjä, hypisteltiin siinä ja katseltiin, kummallakin ajatus, että me tosiaan voidaan ja saadaan hankkia myös pinnasänky meille. Uutena en pinnistä ajatellut ostaa, käytettynä saa hyväkuntoisia ja toimivia joten tori.fi ahkeraan käyttöön. Hoitoalusta, hoitoalustan suoja ja pinnasängyn reunasuojus kuitenkin ostettiin, ensimmäiset konkreettiset hankinnat sitten kehdon jälkeen. Meidän vauvalle. Ajatus on jotenkin yhä todella hurja, että on mahdollisuus ja lupa ostaa tarvikkeita pienelle ihmiselle joka meille syksyllä syntyy. Meille, ei ystävälle, kaverille, tutulle, vaan meille <3

Ikean hankintoja
Ensi viikolla suuntaan taas Savoon ja koulujutut kutsuvat. Katsotaan miten kouluviikko väsymyksen, selän ja 2h välein syömisen kanssa sujuu. Kuitenkin tosi kiva nähdä koulukavereita monen kuukauden tauon jälkeen.