Remontti on loppusuoralla. Muutama lista, kynnys kylpyhuoneeseen ja perusteellinen siivous - sekä takkahuoneen sisustaminen ja olisi valmista. Kuten vanhoissa taloissa käytännössä aina, remontti venyi reilusti pidemmälle mitä oli suunniteltu. Tärkeimmät kuitenkin saatiin suurinpiirtein silloin kun pitikin. Budjetti piti - koska tuli isohkoja alituksia, mutta tuli myös suuria ylityksiä. Remontoitava pinta-ala (lattia) oli wc:n osalta noin 2m2, takkahuoneen 16m2, kylpyhuoneen 6m2 ja saunan 3-4m2. Siihen lisäksi seinät ja eteisen edessä oleva pieni lattiapläntti joka laatoitettiin samalla laatalla kuin takkahuone. Uusittiin myös lattialämmitykset vaikka se ei alunperin ollut tarkoituksena. Remontti on tähän mennessä syönyt euroja noin 14000. Tarkempaa erittelyä laitan kunhan saan otettua viimeisetkin kuvat ja listattua jotenkin järkevästi miten paljon mikäkin maksoi, sillä nyt budjetti on laskettu tulleiden laskujen mukaan.
Wc 2 vuotta sitten ennen muuttoa
Ja sitten tilanne nyt - lisään vielä myöhemmin kuvan jossa näkyy myös uusi peili, jouduimme sen uusimaan kahdesti ja nämä kuvat on otettu siinä välissä.
Pesukone sai häädön ja tilalle tuli korkea, kapea kaappi ikeasta
Korkeampi wc-istuin ja leveämpi allaskaappi
Peilin paikka, seinälaatat K-raudasta
Yleissilmäys
Ja sitten vielä ennen ja jälkeen kuvat saunasta
Kulumista havaittavissa
Sähkökiuas jota emme käyttäneet kertaakaan
Ja miltä siellä näyttää nyt
Värimaailma enemmän omaan silmään sopivaksi
Lisättiin kulmalaude jotta saatiin nurkkakin hyödynnettyä
Puukiuas sen pitää olla
Näihin kuviin ja tunnelmiin - ei vauvajuttuja tällä kerralla.
Hilla on nyt vähän päälle 6 viikkoa vanha. Toisaalta aika tuntuu käsittämättömän lyhyeltä, vasta 6 viikkoa on hän ollut konkreettisesti meidän arjessa mukana, toisaalta 6 viikkoon on mahtunut älyttömän paljon kaikkea tunteista uuden oppimiseen, lähinnä omalla kohdalla.
Isämies palasi töihin viime viikolla joten nyt pyöritämme päivisin arkea neidin kanssa kahdestaan. Nousemme aamulla samaan aikaan milloin mitenkin nukutun yön jälkeen. Pääsääntöisesti Hilla nukkuu ensimmäisen unipätkän 4h ja loppuyön 2h välein syöden, toisinaan jopa 1h välein. Yö tällä hetkellä kestää noin 11 tuntia, aiemmin se oli 9 tunnin luokkaa. Aamutoimien ja aamupalan jälkeen käydään vaunulenkki, koirat pääsee liikkumaan ja äiti myös, sitten Hilla jää vaunuihin nukkumaan. Onneksi päikkärit ovat yhä olleet 3-4h luokkaa. Sillä välin minä lämmitän taloa, syön itse ja juon aamukahvin. Tsekkaan tietokoneella kaikkea turhaa ja tarpeellista ja poden syyllisyyttä kun opparillekin pitäisi tehdä jotain.
Iltapäivät ja illat menevät niin vaihtelevasti, että niissä ei mitään selvää rytmiä ole. Sunnuntaina päästiin kahdestaan saunaan kun Hilla nukkui suosiolla hetken takkahuoneen sohvalla. Yleensä iltapäikkärit kun nukutaan sylissä - jos erehdyt neidin laskemaan sohvalle/kehtoon mihin vaan hän on tikkana hereillä sillä sekunilla kun syli katoaa.
Kahtena iltana ollaan palattu tissi-sänky nukutukseen. Otan Hillan viereen syömään ja alan lukea neidille iltasatua. Vähintään vartin saa lukea, että neiti rauhoittuu selvästi. Sitten alkaa nukkumattia vastaan taistelu jonka, onneksi, Hilla vielä ainakin häviää. Pahimmat iltaraivot ollaan siis vältetty ainakin kahtena viimeisenä iltana, samalla yöunille meno aikaistui lähes kahdella tunnilla.
Itse olen kuluneen viikon aikana alkanut hirveästi pohtia omaa vanhemmuutta ja minä-kuvaa. Yksinhuoltajan perheessä kasvaneena en ole koskaan kaivannut isää. Äiti-suhde ei ole ollut ihan normaali "pullantuoksuinen kotiäiti" vaan enemmän mutkia, tulta, tappuraa ja kipuilua. Nyt olen pohtinut miten tämä kaikki vaikuttaa omaan vanhemmuuteen ja millaisen vanhemman isän puuttuminen minusta muokkaa. Kun katson isämiestä joka palvoo maata tyttärensä jalkojen alla (noin kuvainnollisesti) huomaan sen tyhjän aukon jossain itsessäni josta puuttuu se vanhempien aukoton hyväksyntä ja rakkaus. En hetkeäkään usko, etteikö äitini olisi minusta ylpeä ja etten olisi hänelle äärettömän rakas ja tärkeä, mutta erilainen lapsuus näkyy eri tavalla nyt kun on itse äiti. Kun on tehnyt pitkän matkan itsensä kanssa ja itseensä kasvaakseen siksi ihmiseksi joka nyt olen, on vielä pidempi matka edessä. Matka jonka tavoitteena on kasvattaa tyttärestäni itsenäinen, tasapainoinen ja omilla jaloilla seisova ihminen, joka voi tuntea jokaisena päivänä, miten äiti ja isä ovat hänestä ylpeitä ja rakastavat ehdoitta, ilman epäilyksen häivää. Ja se vaatii lisää henkistä kasvamista itseltä, mutta sitä matkaa me kolme teemme osin yhdessä. Minä, Hilla ja isämies.
On myös äärettömän raskasta hetkittäin vastata vauvan tarpeisiin välittömästi omat tarpeet sivuuttaen, vaikka se usein tarkoittaa jonkin perustarpeen (vessa, syöminen tai juominen) sivuuttamista siksi, että neiti haluaa syliin ja vain syliin, mikään muu ei kelpaa. Sitä kuitenkin on äärettömän herkkä oman lapsen itkulle, kun tietää, että sen useimmiten saa loppumaan tekemällä jotain. Siksi omat tarpeet jättää mielellään toiseksi jotta pienellä olisi hyvä olla. Takaraivossa kuitenkin jyskyttää kokoajan se, että pitää pitää huolta omasta jaksamisesta ja eritoten ravinnosta, jotta maito riittää. Huomaan myös oman heikkouteni ennakoinnissa, stressaan etukäteen tilanteita jotka ovat oman mukavuusalueeni ulkopuolella kuten tällä hetkellä autoilu Hillan kanssa. Siellä jos itku tulee, en voi tehdä muuta kuin keskittyä ajamiseen ja puhua rauhoittavasti kuskin paikalta. Siinä yksi kasvun paikka, etukäteen stressaamisen lopettaminen tai ainakin vähentäminen, asioita joihin et voi vaikuttaa, toimitaan niiden mukaan sitten kun ne eteen tulevat.
En ole kokenut ahdistusta siitä miten kiinni Hillassa olen, mutta olen ymmärtänyt mistä ihmiset puhuvat kun puhutaan siitä miten paljon vauva sitoo. Hilla viihtyy hetkittäin sohvalla /lattialla hereillä ollessaan ja voin tehdä jotain kädet vapaana. Sitten tulee se hetki kun syli on ainoa paikka jossa hän haluaa olla ja niin voi mennä monta tuntia, joten mitä et voi tehdä yhdellä kädellä et tee ennenkuin isämies tulee olemaan Hillan kanssa. Kantoliinaa kokeiltiin viikonloppuna, hirveän hyvä keksintö! Miinuksena se, että tuoksun liian vahvasti maidolta joten Hilla oli kaulassani kiinni ja itkuraivo tuli kun ei päästy tissille. Isämiehen kanssa liinailu toimi paljon paremmin.
Tällaisia ajatelmia tämän viikon aluun jonka lopussa neidille tulee 7 viikkoa ikää. Haikeana tänä aamuna imetin Hillaa sängyssä ja tajusin, että hän on kasvanut jo niin paljon, että se pieni mytty joka onnellisena imi aamumaitoja kädet poskella, on motorisesti ohittanut jo tuon vaiheen, ja nyt on ihan erilaiset asennot. Sniif.
Hilla on tänään 5 viikkoa vanha. Mitä näihin 5 viikkoon on mahtunut, millaista elämä on 5 viikkoisen vauvan kanssa - joka tuntuu jo niin isolta siihen pieneen vastasyntyneeseen verrattuna, ollessaan kuitenkin yhä niin tolkuttoman pieni? Mitä ajatuksia äitiys ja vanhemmuus herättää nyt kun olen hetken saanut olla konkreettisesti äiti?
Ensimmäiset 2 viikkoa oli pehmeää laskua vauva-arkeen. Sitten odottelin sitä 3 viikon tiheän imun kautta jota ei tullut sellaisena kuin odotin. Ajattelin vauvan asuvan rinnalla vuorokauden ympäri, no meillä tiheä imu taisi näyttäytyä siinä, että Hilla tankkasi maitoa toisina iltoina 17-22.
Nyt kuvaan on tullut iltahulina joka tuntuu olevan sekin yksi vaihe ja yleistä. Hilla herää noin 09 aamulla, nukkuu 4h päikkärit vaunuissa heräten noin 15 maissa. Ilta menee vaihtelevasti seurustellen ja yleensä 2h nukutaan vielä jossain välissä, toisina iltoina jopa 16-20 välinen aika on mennyt nukkuessa. Sitten kun olisi aika käydä yöpuulle alkaa show. Entinen tissiä ja unille ei enää toimi. Hilla syö, ja jatkaa ähryämistä. Malttaa olla vieressä hetken ja sitten tulee parku. Syliin, hytkyttelyä, asennon vaihtamista, lisää tissiä, lisää hytkyttämistä, vuoronvaihtoa iskän kanssa ja niin menee helposti 1.5-2h kunnes Hilla väsähtää, käy tissille ja nukahdetaan vierekkäin.
Pohdittiin mitä voitaisiin tehdä iltaisin, rutiineja sun muita, jotta Hillan olisi helpompi nukahtaa. Isämies onneksi on vielä tiistaihin asti kotona ennen töihin paluuta joten meitä on tässä kaksi hoitamassa iltashowta. Lähinnä hauskuus tulee sitten kun isämiehen pitää herätä 06 aamulla töihin lähteäkseen, jos Hillan iltashow jatkuu 01 asti kuten toisina iltoina on jatkunut.
Sitten törmäsin tähän tekstiin Vauvan kirje äidille
Pysähdyin. Niin. Hilla on 5 viikkoa vanha. Ei noin pieni ihminen ymmärrä onko kello 23 vai 01 vai 08 aamulla. Jos harmittaa, harmittaa. Asiaa ei varmasti auta äiti ja isä jotka ajattelivat, että 23 voitaisiin mennä sänkyyn yöunille. Lyhyesti, sorruin taas siihen päässäni olevaan käsikirjoitukseen. Yritin pakottaa lastani muottiin joka minusta olisi hyvä ajatus. Kuten olen parisuhteessakin sortunut usein, ystävien ja vanhempien kohdalla myös.
Vauvantahtinen ei tarkoita sitä mitä ajattelin sen ehkä raskausaikana tarkoittavan: Vauva vie ja vanhemmat vikisee.
Vauvantahtisesti kun me elämme, kaikilla on hyvä. Minä opin lukemaan vauvaani ja tiedän milloin on nälkä, milloin harmittaa, milloin vaippa on täynnä. Minä tiedän milloin hän nukkuu piemmän pätkän ja ajoitan kotityöt, ruuan laiton ja siivoamisen siihen väliin. Sekä omaan lepäämiseni. Me kaikki voimme paremmin kun elämme vauvantahtisesti pakottamatta Hillaa elämään siinä rytmissä joka sopisi meidän päässämme olevaan käsikirjoitukseen. Silti meidän elämämme ei pysähdy tai kärsi siitä. Päinvastoin, kellään ei tule turhaan pahaa mieltä kun emme tee asioita jotka eivät vain sovi meille.
Koin myös kovaa ulkopuolista painetta nukuttaa Hilla omaan pinnasänkyyn tai vähintään vauvapesään meidän sängyssä. Tätä pari kertaa jopa yritettiin. Kunnes ymmärsin, että ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa mikä on meille paras ratkaisu. Perusteluina sain perinteiset "kierähdät vauvan päälle / nukut itse paljon paremmin kun Hilla on omassa sängyssä / sillä on omakin sänky". Totuus on se, että nukuin paljon huonommin kun Hilla ei ollut iholla, sen pari tuntia mitä hän nukkui unipesässä. Minä olen selvästi syvemmässä unessa kun Hilla nukkuu vieressäni. Tiedän milloin hän on hereillä ja haluaa tissiä, milloin vain ähryää tai möyryää unissaan.
Joten. Meillä eletään rytmissä, joka vaihtelee, mutta rytmin yksi alue on ainakin joka aamuiset vaunulenkit ja 3-4 tunnin päiväunet tämän päälle. Joka päivä saan siis liikuntaa ja Hilla raitista ilmaa. Loppupäivä menee miten menee, syöden, nukkuen ja sylitellen. Hilla nukkuu iltaisin pääosin vain sylissä. Tähän Hillan kummi osuvasti totesi, että se on niin lyhyt aika kun he mahtuvat ja haluavat nukkua sylissä. Aivan. Miksi siis pakottaa toista nukkumaan iltapäikkäreitä sohvalla tai kehdossa jos sylissä on paras? Lisäksi minä itse tiedän missä nukun parhaiten, ei isovanhemmat tai muutkaan ihmiset jotka eivät meidän kanssa samassa sängyssä nuku. Isämieskään kun ei koe perhepetiä ongelmaksi - me nukumme siinä kaikki sulassa sovussa. Tuoreena vanhempana sitä helposti lähtee kuuntelemaan muita liikaa ja lukemiaan tutkimuksia/tekstejä eikä luota intuitioonsa.
Jos meille on jokin näin hyvä, miksi sitä muuttamaan. Se on ehkä tärkein asia jonka olen oppinut näiden viiden viikon aikana.
Loppuun koskettava kappale ja uskomattoman hieno veto Wirtaselta, osui ja upposi <3
Meillä oli 7.10 lauantaina yksi suurimpia päiviä, pienen vielä nimeämättömän ihmeemme ristiäiset. Kuulumme molemmat kirkkoon joten luonnollisesti vauva kastettiin myös uskoon. Itse kastaminen tapahtui kotikirkossa, samassa jossa meidät vihittiin vajaat 5 kuukautta aiemmin. Kahvitukset pidimme kotona kummien, isovanhempien ja sukulaisten kera.
Suolaisten tarjottavien lisäksi tilasimme pitopalvelulta saman kakun neidin ristiäiskakuksi joka meillä oli hääkakkuna. Koristeet olivat hyvin yksinkertaiset ja kauniit.
Kahvitukset mentiin muumi-teemalla läpi. Oli muumimukit, muumikulhoissa tarjolla sokeria ja maitokannu oli myös muumisarjaa. Teelaatikko oli sekin muumia, kuten servetitkin. Häissämme pöydät oli nimetty muumihahmojen mukaan. Vaikea siis tuskin kenenkään arvata, että me molemmat pidämme miehen kanssa (vanhoista ja alkuperäisistä) muumeista ja lapsemme tullaan ehdottomasti muumi-aivopesemään pienestä pitäen.
Omissa häissäni en juuri itkenyt, mutta eilen ei meinannut kirkossa itkusta tulla loppua. 8 vuoden odotus konkretisoitui papin puhuessa Jumalan ihmeestä, joka meille on annettu. Papin puhe muutenkin oli vähintään yhtä koskettava mitä häissämmekin. Virret olivat myös äitihormoneille liikaa, pystyin ehkä puolet laulamaan ääni käheänä ja loppuaika meni silmiä pyyhkiessä. Meille suotu, pieni suuri ihme joka sai kasteessa nimen Hilla Raija Johanna. Sain kunnian kertoa nimen minkä olimme lapsellemme valinneet ja sekin oli vaikea hetki. Raija nimen kohdalla ääni sortui, Raija-mummi oli minulle kuin äiti, isomummoni joka on jo edesmennyt. Päätin teini-iässä, että jos saan omia lapsia toiseksi nimeksi tulee isovanhempani nimi, kumpi tuleekaan, tyttö tai poika. Johanna-nimestä mies piti ja se kulkee miehen suvussa. Lapsemme oli heti ensimmäisestä elinpäivästään lähtien aivan Hillan näköinen, joten hän itse kertoi meille nimensä selvästi. Aiemmat nimipohdinnat joita meillä oli, eivät hänelle sopineet lainkaan. Joten nyt hänellä on nimi ja kummit jotka olivat otettuja kunniatehtävästään ja halukkaita osallistumaan kanssamme lapsen kasvatukseen ja olemaan aktiivisesti mukana hänen elämässään, enempää emme voisi vanhempina toivoa <3
