tiistai 18. joulukuuta 2018

Pulkkailua ja unihommia

Ihanaa kun tuli lisää lunta ja pääsimme kunnolla pulkkahommiin. Pari kertaa on pulkkaa jo testattu, mutta lumen vähyyden ja hiekan takia meno on ollut aika tahkeaa. Taapero selkeästi tykkää kun sanoo jo omalla tavalla pulkka (pupubukka).  Tänään vielä satoi lunta illalla kun pakkasimme talvivaatteet niskaan ja lähdimme pikkukakkosen jälkeen ulos. Ja ihan kaksin, tällä kertaa jätin koiratkin kotiin!

Äiti! Täällä sataa jotain
Aivan ihanaa vetää taaperoa pulkassa hijaisia katuja pitkin taaperon hihkaistessa aina kun näkyi jouluvalot. Lepoa ja rentoutusta mielelle ja keholle, raitista ilmaa taaperolle <3





Olin tänään myös viimeistä päivää - toivottavasti - Pieksämäellä kouluhommissa. Eilen ja tänään olivat viimeiset seminaarit ja näistä kursseista kun tulee suoritus, on valmistumiseni harjoittelua vaille valmis.

Eilen siis isämies ja taapero olivat jälleen kaksin kotona. Minulla oli pikkujoulut kuukausi takaperin ja tulin tuolloin vasta 02 maissa yöllä kotiin. Taapero oli herännyt kaipailemaan äitiä (tissejä) jo 01:30 maissa joten täällä oli konsertti vastassa kun tulin. Tämän jälkeen meillä ei yöunet ole palautuneet normaaleiksi juuri lainkaan. Meidän normaali on 20-02(-04) unta, tissiä, unet jatkuu ja aamulla tissitellään lisää siinä 6:30-07 maissa, ja noustaan ylös 7-7:30. Tämän puolikkaan yöpoissaolon jälkeen ensimmäinen herätys on jo 22 maissa joinain iltoina, viimeistään 01 mennessä kuitenkin. Ja yöllä tarkistetaan parin tunnin välein, että äiti on yhä paikalla, vaikka taapero nukkuu meidän vieressä. Ja aamulla 05 maissa siirrytään nukkumaan tissi suussa taktiikalla joka tarkoittaa aamun tankkauksen poisjäämistä, joten taapero on valmis nousemaan yöunilta jo 6:30 maissa.

Lauantaina kävin pitkästä aikaa messarissa ystävän kanssa koiranäyttelyssä ja pääsin kehässäkin pyörähtämään. Auto starttasi kohti Helsinkiä 4:30 joten äiti hävisi kesken taaperon unien sängystä ja sitä oli isämiehelle karjuttu 05-06 välinen aika, vaikka hän sai pullosta maitoa reilusti. Mutta kun ei se maito yksin, vaan äiti. Äitiä oli itketty, huudettu ja karjuttu sekä yläkerrassa, että alakerrassa vähän lisää kun ei löytynyt sieltäkään (kun isämies lähti hakemaan varuiksi vielä lisää maitoa).

Joten jännityksellä itse kukin odotti edellistä yötä. Minä siksi, että saan nukkua kaverini sohvalla edes kohtalaisen hyvin yhden yön ilman hirveän montaa herätystä, ja isämies lähinnä kauhulla, nukkuuko kotona kukaan. Viimeksi kun taapero ja isämies olivat kahdestaan yön lokakuussa, taapero oli herännyt 01, kömpinyt isämiehen viereen ja jatkanut unia. Halunnut 05 maitoa ja jatkanut taas unia. Eilen meni enemmän "normaalilla" kaavalla  = unta 20-00:30, ja sitten karjuttiin 2h suoraa huutoa. Aivan suoraa huutoa äitiä. Juotiin kyllä tarjotut maidot ja jatkettiin huutoa.

Joten en ole mielelläni yötä pois kotoa, sillä tuosta ei nauti kukaan. Minulla on paha mieli kun itse saan nukkua ja tiedän, että taapero kärsii tilanteesta vaikka hänellä ei isämiehen kanssa hätää ole. Eikä isämies kun on aivan voimaton karjuvan taaperon kanssa joka kaipaa vain äitiään. Olen tähän asti ollut yhden yön vapaaehtoisesti pois kotoa ja 3 pakon sanelemana. Näistä 4 yöpoissaolosta tasan yksi on mennyt hyvin.

Joten ei yöreissuja ihan heti näköpiiriin, luulenpa, että lauantai aamun poissaolo ja viime yö näkyvät meidän yöunissa taas viikkoja. Joten uskallan toivoa, että seuraavan kerran meillä nukutaan normaalisti joskus tammikuussa -19, ehkä.



Joulu alkaa olla kotona valmis, vielä kylpyhuoneen pesu ja viimeisten lahjojen paketointi. Onnistuin saamaan itselleni pentukuumeen, kavala tauti, mutta yritän kanavoida tämän johonkin järkevämpään. Yksi aivoton karvakakara tämän olemassaolevan karvaisen ja karvattoman lauman jatkoksi ei houkuta kyllä yhtään.

Pöllö puuhun kanervan kera ja taas on taaperolla ihmeteltävää pihassa :D 
Nyt keskityn nauttimaan talvesta, lumesta ja läheisistä, odotan pukkia, kinkkua, joulukuusta ja joulurauhaa.

Ihanaa joulun odotusta ja joulun aikaa jokaiselle lukijalle!

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Jouluhypetys ja kulutushysterian yliannostus

Joulu. Paras asia vuodessa ehdottomasti. Siksi uhraan sille aikaa 1.11 alkaen. Laittelen rauhassa joulukoristeet, jouluvalot, verhot, tontut... Kaivan joulukirjan kaapista. Alan pohtia joulukortteja, lahjoja, ruokia, laskeutua joulun tunnelmaan.


Vuosi sitten en saanut tavoitettua sellaista joulutunnelmaa kuin toivoin. Toisaalta se ehkä johtui perhemuutoksesta, joulu on perinteisesti lasten juhla. Olen meidän suvun nuorin ja ollut aina se "lapsi". Nyt kun oli oma lapsi, joutui pohtimaan omaa asemaa ja asennetta.

Tänä jouluna olemme tehneet yhdessä Hillan kanssa. Ihmetelleet valoja ja tonttuja. Kuvia, kirjoja ja verhoja. Olen kertonut joulusta ja joulun kristillisestä sanomasta. Hankkinut joulukalenterin ja kuunnellut joulumusiikkia. Herkkujen syöminen on jaettu, äiti ja iskä hoitaa sokeriset herkut, Hilla saa taateleita ja muita taaperolle sopivia (sokerittomia) herkkuja.


Kävin ystävän kanssa viikolla minilomalla Helsingissä, ja joululahja ostoksilla. Olimme yhden yön hotellissa ja perjantaina kierreltiin kauppoja. Ihana ja rentouttava irtiotto arjesta, vaikka taapero oli mukana. Huomasin kuitenkin perjantaina, että alan karsastaa joulun kaupallisuutta. Haluan toki ostaa läheisimmille lahjat kuten ennenkin, mutta olen alkanut kyseenalaistaa monen tavaran ja lahjan tarpeellisuutta. Osaksi siitä syystä, että joulun sanoma hukkuu kaupallisuuden alle turhan paljon mielestäni. Osaksi ilmastoraportin takia. Olen ennen ostanut "hullunkiilto silmissä" pientä ihanaa joulukrääsää. Nyt pohdin miten paljon senkin joulukrääsän valmisprosessi sekä rahdit, pakkaamiset sun muut kuluttavat luonnovaroja.

Perhehuone tavallisen hinnalla, laatuaikaa ystävän kanssa kun taapero simahti

Ostin taaperolle yhden joulutabletin pöytään. Tämän joulun selvä turhakkeeksi laskettava ostos. Laitoin kaksipuolisella teipillä kiinni ja siinä se on, helppo ja silmää miellyttävä jouluinen (taaperon kestävä) piristys.



Tänään kävimme joulutorilla, ostin sieltä huomattavasti enemmän joululahjoja kuin Helsingistä. Lopulta Helsingistä tarttui mukaan 1 lahja, muutama piparkakkumuotti kotiin ja itselleni ostin luonnonkosmetiikkaa jota ei meidän kulmilta löydy. Joulutorilta ostin ihmisten itse tekemiä tuotteita joilloin tiedän tukevani kotimaista yrittäjyyttä ja lahja tuntuu arvokkaammalta kuin massaan hukkuva tusinatuote.

Emme meinaa tänäkään jouluna ostaa Hillalle lahjoja. Sukulaiset ja kummit niitä tuovat, ja se on riittävästi taapero ikäiselle. Ainoa lahja jonka ostimme jo tänään, oli aito lampaantalja pulkkaan/vaunuihin talvipakkasia ajatellen. Ja tästä myös tuotot menivät ilman välikäsiä suoraan tuottajalle. Pyysin myös mieheltä, etten halua turhia lahjoja saati paljoa. Häneltä tai sukulaisilta. Minulla on 3 toivetta ja niistä yksikin riittää. Maailma muuttuu yksi pieni askel kerrallaan, ja ostos - tai ostamatta jättäminen.

Lammasta kiitos 

Olemme myös käyneet kirkossa, koko perheen kera ja yksin kävin adventtimessussa viime sunnuntaina. Sieltä löydän joulutunnelman jota en enää kaupallisuuden alta tavoita. Rauha jonka vain sisimmästään löytää.

Olen kasvanut jouluihmisenä ulos kulutushysteriasta kohti tiedostavampaa ja minulle aidompaa joulua. Suurin syy tähän on perinne, jonka haluan siirtää omalle lapselle. Ei lahjojen määrä, pakettien koko tai tavaran hinta. Sen sijaan rauha, tärkeät ihmiset lähellä, tunnelma josta tavoittaa joulumielen, yhdessä oleminen ja yhdessä tekeminen. Toivon, että lapseni oppii arvostamaan asioita joita itse en lapsena osannut.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Miten minusta tuli KiVa?

Meillä on semi usein kotona isämiehen kanssa väittely. Musiikista. Isämies on sitä mieltä, että jos jokin bändi on hyvä - siis ultimaattisen hyvä - sillä ei voi olla huonoa kappaletta. Ei vaan voi, mahdotonta.
Itsehän olen täysin eri mieltä. Jopa lempi bändiltäni löytyy aivan täyttää pskaa tuotannosta. Tähän päivään asti en ole löytänyt bändiä jolla ei jotain maanantaikappale biisiä - tai aika montaa olisi.

No miten em. liittyy mitenkään päivän aiheeseen, eli kiintymyssuhdevanhemmuuteen? Se pohjustaa minun ajatuksia ideologioiden suhteen. Eli vaikka jokin ideologia tai näkemys toimii, se ei ole aukottoman täydellinen minun mielestäni.

Marraskuu, kuura, pakkasta ja talven tulo lähellä <3
Luin raskausaikana kiintymyssuhdevanhemmuudesta. Aihe oli oikeastaan täysin vieras, enkä yhtään ymmärtänyt mitä helkkaria sillä ajetaan takaa. Olo oli samanlainen kuin olisin alkanut lukea avaruusteknologiaa. Vauva syntyi ja siinä unohtui oikeastaan kaikki muu, paitsi pesiminen ja tissittely vauvan kanssa.
Vaan kun vauva kasvoi ja aloin kiinnostua siitä, miten kasvatan lapseni mahdollisimman eri tavalla miten minut on kasvatettu, ja toisaalta sellaiseksi mitä toivoisin lapseni olevan: itseään ja omia tunnetilojaan ymmärtävä, empaattinen, reilu, oikeudenmukainen ja rohkeasti oma itsensä oleva yksilö. Niin miten sitten näitä vaapero taaperoita pitäisi kasvattaa?
Sitten mukaan tuli KiVa. Siellähän se vastaus oli - vähän kaikkeen. Tunteiden sanoittaminen, asia jota minulle ei ainakaan ole lapsuudessa tehty sillä tavalla, että mitenkään asian tiedostaisin. Vauvan ja taaperon viestin ymmärtäminen ja tulkkaaminen. Sen ymmärtäminen, ettei lapsi toimi kuten minä haluan, vaan ihan omalla tavalla. Ja meidän tulee löytää yhteinen, samalla tavalla toimiva sävel, ilman, että kellään on huono olla. Se ei tarkoita "et tee kuten minä teen, vaan teet kuten minä sanon" kasvatusmallia. Päinvastoin. Aikuinen näyttää esimerkkiä, sanoittaa omia ja lapsen tunteita, joskus myös toisen vanhemman. Ennakoi tulevia tapahtumia, selittää, puhuu, kertoo, ja selittää vähän lisää. Kuuntelee lasta herkällä korvalla ja ymmärtää lasta ja tämän tarpeita.

Konkreettisia esimerkkejä meidän arjesta, oli ne KiVa mallin mukaisia tai ei.
1. Pottailu. Selitetään, että ruuan jälkeen on usein pissa tai kakkahätä ja tämän takia mennään potalle. On mukavampi tehdä tarpeet pottaan kuin vaippaan. Myös aikuiset käyvät potalla. Aina sinne ei mitään tule, mutta se ei haittaa. Pääasia, että käy kokeilemassa.

2. Ruokailu. Kerrotaan mitä tänään syödään ja monelta, tai missä järjestyksessä asiat tapahtuvat. Pestään yhdessä kädet ennen ruokailua, annetaan taaperon kantaa jotain pöytää, oma pillipullo, ruokalappu tms. Kerrotaan mitä on lautasella ja syödään taaperon kanssa samaan aikaan. Jos jokin ei maistu, se ei ole koskaan pahaa tai yäk. Se ei vain ole oman suun makuista ja sitä ei ole pakko syödä. Maistamaan silti kannustetaan. Lautasta ei ole pakko myöskään syödä tyhjäksi, vain siksi, että aikuinen vaatii.

3. Nukkuminen. Päikkärit sekä yöunet. Samat rutiinit joka päivä ennen unitapahtumaa. Asian sanoitus ja kertominen hyvissäajoin. Lelut esimerkkinä mukaan "laitetaan lelut koriin yöunihommiin. Lelut eivät halua nukkua yksin, vaan yhdessä. Nyt kun lelut on korissa, mennään suihkuun, jonka jälkeen pestään hampaat ja harjataan tukka. Sitten Hilla menee omaan sänkyyn yöunihommiin". Selitetään myös jos taapero on väsynyt, että mitä väsymys on ja se on sallittua olla väsynyt, silloin voi huilata, eikä tarvitse jaksaa tehdä hommia /olla reipas. Väsyneenä voi myös kiukuttaa ja harmittaa ja sekin on ok.

4.Seksuaalisuus. Aihe joka on itsellenikin haastava vanhempana. Koulun myötä olemme perehtyneet paljon Raisa Cacciatoren luentoihin ja olen ymmärtänyt miten tärkeää on lapsen turvallinen ja oikeanlainen seksuaalikasvatus jo pienestä pitäen. Itse olen ehkä sitä sukupolvea, että seksuaalisuus = seksi = aikuisten juttu ei edes puhuta lasten kuullen. No näinhän asia ei tosiaan ole. Meillä on nimetty kehon osia, omia ja vanhemman. En ole kieltänyt mitään tutkimasta tai koskemasta, olen yrittänyt sanoittaa mikä se on ja kaiken tutkiminen ja koskeminen omassa kehossa on erittäin sallittua, sen jälkeen vain täytyy muistaa pestä kädet. Seuraavaksi kunhan ymmärrystä tulee lisään, täytyy opetella sanoittamaan miten kavereita saa koskea ja miten voi ilmaista, jos ei tykkää sitä että toinen koskee. Tämä aihealue on ehkä itselleni se haastavin, siksi on äärettömän hyvä, että netissä on asiallisia luentoja ja oppaita aiheesta. En halua, että lapselleni tulee (nykyään) valitettavan normaali häpeäleima, että omassa kehossa tai sen tutkimisessa on jotain hävettävää tai ällöttävää.

Hali koiralle. Yksi asia jota myös sanoitetaan, koirallakin on oikeus yksityisyyteen
Arki mielestäni rullaa kaikista parhaiten eteenpäin samojen rutiinien varassa. Ajallisesti en kuitenkaan koe, että poikkeaminen olisi maailmanloppu, kunhan perusrunko on kunnossa. Taaperolle ei tule yllätyksiä joita se ei voisi käsitellä, ja turvalliset rutiinit ja rajat luovat turvallisen olon ja ilmapiirin. Lapsi tietää mitä tapahtuu missä järjestyksessä ja suunnilleen mihin aikaan päivästä. Tunteiden näyttäminen on kaikilta sallittua, myös aikuiset suuttuvat ja pyytävät anteeksi, kertovat miksi näin kävi. Oli nälkä, väsytti tai harmitti muuten.

It's yoga time!
Tänään kirjoitin myös mielipiteeni paikallislehteen "vauvatalkoista". Syntyvyyden lasku on asia joka itseäni myös kiinnostaa erittäin paljon. Miksi (20)25-35v. aikuiset eivät halua lisääntyä? Syitä varmasti on lukuisia, ei ole puolisoa, opinnot kesken, urakehitys, lapsettomuus, nuoruuden eläminen...
Lähinnä kiinnostaa ajatus siellä takana, miksi lapsiperhearki nähdään niin kamalana, tai sitovana? Miksi se on negatiivinen ajatus, että ei voi mennä kuten haluaa ja elää kuten haluaa? Kuitenkaan lapsen saaminen ei ole vain ottava suhde, vaan se antaa hurjan paljon sellaista, mitä ei osannut ajatella. Myös työelämän ja uran nostaminen perhettä tärkeämmäksi on mielestäni mielenkiintoinen ajatus. Kuitenkaan eläkkeellä se työ ei tule perhelounaalle sinun kanssasi, tai juhlapyhinä kylään. Eläkettä se nostaa toki, mutta rahalla ei kuitenkaan voi onnellisuutta ostaa. Toisaalta näen, että länsimaisen hyvinvoinnin tuotos on juuri itsekkyys jonka pohjalta monet ajatukset kumpuavat. Jos lukee vertailevaa kirjallisuutta jossa pohditaan länsimaiden ja köyhempien maiden eroja, suurin ero on juuri itsekkyyden puutos köyhissä maissa, joka korostuu selvästi länsimaissa taas. Perhekeskeisyys on köyhemmissä maissa ihan toisenlaisessa merkityksessä, kuin meillä.

Paljon myös uutisoidaan siitä mitä vanhemmat ihmiset ovat kertoneet katuvansa elämässään. Enkä kertaakaan ole törmännyt siihen, että joku katuisi, ettei tehnyt enempää töitä. Päinvastoin, he katuvat, että olivat niin paljon töissä ja liian vähän perheen kanssa. Eikö tätä vain halua tämän päivän aikuiset nähdä, että se työ ja ura ei lopulta sitä onnea tuo, sen on jo aiemmat sukupolvet kokeilleet?

tiistai 30. lokakuuta 2018

Taapero iskän kanssa kotona - miten se meillä meni?

Elokuussa tosiaan isämies jäi kotiin ja minä lähdin suorittamaan työharjoittelua, sekä viimeisiä kursseja koulun osalta. Apunalla oli ikää juuri 11kk. Itse odotin kotoa "työelämään" pääsyä ja samalla tuntui, että en minä vielä ole valmis! Lähdin kuitenkin pelonsekaisella innolla, ja isämies jäi hyvin pitkälle samoilla fiiliksillä kotiin.


Nyt työharjoittelua on jäljellä 3 päivää ja sitten on läpsystä vaihto, minä jään kotiin ja isämies palaa leipätyöhönsä.

Miten tämä on mennyt? Mitkä fiilikset on isämiehellä, minulla? Entäpä apunalla? Miten meidän imetys?

No on mennyt. Hyvin ja hyvin huonosti. Aamut.  Apuna itkee noin 3 aamua 5:stä. Meidän rutiini menee niin, että minun kello soi noin 6:30. Joko apuna on tissillä, josta joudun hänet irroittamaan (huutoa) selittämään, että voit jatkaa iskän vieressä unia, äitin täytyy lähteä töihin (tikkana pystyssä ja lisää huutoa) poistun sängystä (huuto kuuluu alas asti) ja hetken päästä äkäinen isämies kantaa karjuvaa taaperoa alakertaan, koska se nyt (jännä juttu) ei nuku enää.

Jos apuna nukkuu, ja pääsen huomaamatta lähtemään sängystä, on 50/60 mahdollisuus, että hän jatkaa tyytyväisenä isämiehen vieressä unia, kunnes on valmis heräämään. Ja silloin on yleensä se yksi hyvä aamu viikosta.
....tai sitten nukkuu 5min ja kun olen päässyt vessaan aamutoimille, kuuluu itkuhuutoraivo yläkerrasta -> apuna huomasi, että äiti puuttuu.

Joten voitte uskoa, etten ole kauheasti kyllä nauttinut tästä. Minusta ei ole kiva huudattaa lasta aamuisin, ja kokea huonoa omatuntoa siitä, ettei hän halua jatkaa unia ilman äitiä. Kuitenkin ajallaan on töihin lähdettävä, ja apunan pitäisi nukkua pidempään kuin 6:30 jotta päivä ei mene ihan pipariksi. Sillä aamut ovat huonojen herätysten jälkeen aika haastavia, ei nauti apuna, ei isämies.

Muumipöksy aamuhommissa
Olemme pitäneet selkeät aamurutiinit jotka isämies hoitaa, ja ne toistuvat joka aamu samanlaisena. Potta, hampaat, vaatteet, hetki leikkiä, aamupuurolle. Joskus olen pottavahtina kun samalla laitan itseäni ihmisen näköiseksi töihin lähtöä varten, en kuitenkaan joka aamu (jos apuna on siis noussut samaan aikaan kuin minä). Edes rutiinit eivät ole meidän aamuja helpottaneet. Lisäksi olen noin 99% ajasta stressannut, että nouseeko isämies kun apuna herää, kuuleeko se varmasti... Isämiehen aamun unenlahjat on ihan uskomattomat nimittäin! Ja apunan aamun herätys hyvin aamuina on se, että hän konttaa sängyn päädyssä olevan senkin luo ja alkaa systemaattisesti tyhjentää sitä.

Imetän yhä iltaisin (töiden jälkeen) ja öisin. Toisinaan apuna syö vain 1-2 kertaa, hyvin usein tissirumba alkaa jo 22 maissa, kun olen vienyt apunan yöunille 19:30. Toisaalta se varmasti kompensoi minun poissaoloa, sitä lohtua ja turvaa on haettava, kun äiti on paikalla. Enkä ole mitenkään äidintahdistanut yöimetyksiä, ehditään me nukkua ensi vuonna, tai seuraavana. Tällä hetkellä mielestäni tärkeintä on lapsentahtisuus vaikka äidin yöunet ovat toisinaan erittäin katkonaiset.

Muuten päivät ovat sujuneet hyvin. Muutaman kerran apuna on osoittanut isämiehelle meidän hääkuvaa, sitten ulko-ovea ja käynyt itkemään äitiä. Isämies on muuten nauttinut kotona olemisesta, heillä on omia juttuja, hyvä suhde ja hän on nähnyt millaista lapsen kanssa kotona oleminen on. Hän ei kovin suurella innolla ole töihin palaamassa, vaikka monet aamut ja aamupäivät ovat olleet kovin toisenlaisia mitä hän ehkä olisi toivonut.

On niillä myös hauskaa <3
Olen pohtinut, miten olisin onnistunut aiheuttamaan mahdollisesti peruuttamatonta vahinkoa jos olisin apunan laittanut päiväkotiin. Jos tutun aikuisen kanssa omassa kodissa oleminen ilman äitiä on yhä näin haastavaa, mitä se olisi jossain muualla.

Tämän takia mielestäni lapsentahtisuutta tulisi yhteiskunnassa korostaa enemmän. Me olemme kovin itsekeskeisiä, äitinä ajatusmaailma lähtee siitä, että lapsella tulee olla asiat hyvin ja perustarpeet tyydytetty, mutta äidin ehdoilla. Aiheesta olen kirjoittanut aiemmin jo keväällä Tässä tekstissä. Vaikka meillä ei asu enää vauvaa, vaan taapero, ei ajatusmaailmani ole juuri tuosta muuttunut puolessa vuodessa. Toki nyt taaperolle voi selittää asioita eri tavalla ja hän ymmärtää yllättävän paljon, mutta punainen lanka meillä on yhä sama. Lapsen ehdoilla, lapsen tahtisesti, lapsi elämän keskipisteessä - ei keskipisteenä. Ruoka-ajat, nukkumaanmenoajat, perus arkirytmi, kaikki muut menot mukautetaan sen mukaan.

Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta valita milloin lapsi aloittaa päivähoidon ja osa lapsista sopeutuu jo pienenä sujuvasti päiväkodin arkeen. Se mikä saattaa siis muualla toimia, ei vain välttämättä toimi meillä. Eikä tässä ole ajatuksena aiheuttaa vastakkainasettelua, aina valinnanvaraa yksinkertaisesti ei vain ole.

Olen kokenut huonoa omaatuntoa, koska olen joutunut olemaan pois. Pitkiä päiviä, harrastusiltoja, koulupäiviä toisessa kunnassa, jne. Olen myös ollut salaa helpottunut, kun saan aamulla painaa oven kiinni ja tiedän saavani juoda kahvit töissä rauhassa ja syödä lounaan, koska apunalla oli huono aamu, ja tiedän, ettei se päivä kotona siitä kovin nopeasti parane.

Koen, että on helpottavaa jäädä kotiin. Ensi keväänä apuna tulee olemaan hoidossa, mutta palkkasimme yksityisen hoitajan, sillä minä en tässä tilanteessa näe päiväkotia minkäänlaisena vaihtoehtona. Vaikka taloudellisesti se tarkoittaa taas tarkkaa budjetin laskemista, painaa mielenrauha siitä, että oma lapsi voi hyvin, vaakakupissa rahaa enemmän.

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Talo ja lainahommia

Pitkästä aikaa vähän tekstiä meidän kodista. Onhan tästä kirjoitettu, kuviakin laitettu. Lyhyenä yhteenvetona:

Meillä on 1947/1992 valmistunut rintamamiestalo jossa on laajennusosa. Asumme hyvien kulkuyhteyksien päässä ihan kunnan palveluiden äärellä. Tontti on reilun kokoinen, sillä on vanha hirsinavetta, hirsinen pihasauna ja aitta. Rajanaapureita ei ole yhtään, eikä tule, tontti rajoittuu 3 sivulta tiehen ja aitan takana alkaa suo-alue joka rajoittuu järveen.
Ostimme tämän hyvin pitkälle alkuperäisessä kunnossa. Ja edulliseen hintaan. Tiedossa siis oli, että lainaa tulee menemään remontteihin.

Ensin remontoitiin keittiö ja olohuone heti muuton jälkeen. Otimme 15t lainaa jolla tehtiin nämä remontit. Keittiössä uusittiin kaikki, sähköt, putket, pinnat, leivinuuni ja puuhella sekä itse keittiön kaapistoineen ja koneineen. Olohuoneeseen asennettiin ilmalämpöpumppu, uusittiin sähköt ja kaikki pinnat. Laajennettiin olohuoneen ja ruokatilan välistä oviaukkoa.

Seuraavaksi tehtiin säästöillä ja pitkälle yli jääneillä remonttitarvikkeilla yläkertaan meille makuuhuone. Uusittiin sähköt, kaikki pinnat ja uusittiin sinne kaapistot.

Viime vuonna oli vuorossa kylpyhuone, takkahuone, sauna ja wc. Tähän otettiin jälleen lainaa ja aivan kaikki meni uusiksi. Takkahuoneeseen puhkaistiin ovi ulos, mitä siellä ei aiemmin ollut. Vessaan lisättiin lattialämmitys, saunaa muokattiin, takkahuoneen lattialämmitystä jatkettiin suuremmalle alalle. Tähän otettiin lainaa (jos oikein muistan) 20t joka riitti ihan hyvin. Meillä oli yksi palkattu timpuri tekemässä työt, aiemmissa remonteissa emme ole käyttäneet lainkaan palkattua työvoimaa.

Ja nyt sitten oli katon vuoro. Se oli ruosteinen, mutta pinnasta. Pari vuotta pohdittiin, että hiotaan ja maalataan. Vanhan puolen piippua olisi pitänyt samalla korjata, ja piippujen hatut, sekä lumiesteet puuttuivat kokonaan. Päädyttiin sitten kuitenkin teettämään kattoremontti. Kilpailutimme 3 yritystä ja valitsimme Kymen Kattokeskuksen laadun, aikataulun ja hinnan puolesta. Remontti valmistui aika tarkalleen aikataulussa, eikä mitään ongelmia ilmennyt. Remonttilainaa otimme vähän yli 21t ja tästä osa meni yhden vanhan lainan poismaksuun.

Uusi katto, toivottavasti seuraavat 50 vuotta! 
Eilen havahduin siihen, että meillä on nyt kaikki suuret remontit tehty. Kaikki putket on uusittu. Katto on tuliterä. Kylpyhuone, sauna ja takkahuone. Leivinuuni, keittiö. Sähköt kahta makuuhuonetta lukuunottamatta on uusittu kaikkialle. Vielä on 2 makuuhuonetta ja ruokatila remontoitava, mutta ne pystyy tekemään ilman lainarahaa. Julkisivu on vielä joskus tulevaisuudessa tehtävä, mutta se on onneksi hyvässä kunnossa ja palvelee meitä luultavasti seuraavat 10 vuotta sujuvasti.

Tällä hetkellä meillä on lainaa alle 150t ja voimme asua suhteellisen huolettomasti. Pihassa toki on hommaa vielä vuosiksi, mutta kokonaisuutena kun katson, meillä on hyvä koti jossa on hyvä asua. Tilaa harrastaa, olla ja toteuttaa itseään. Elää perheenä. Sen lisäksi lainan määrä on vielä järkevissä rajoissa, ja pystyn taloudellisesti tekemään vajaata työviikkoa niin halutessani siihen saakka, kunnes neiti täyttää 3 vuotta. Se oli yksi tärkeä kriteeri meillä, kun sitä oikeaa taloa etsimme.

Lisäilen myöhemmin tänne kuvapläjäyksen talosta ja remonteista, nyt iltatoimet kutsuvat!

torstai 20. syyskuuta 2018

Vapaaehtoistoimintaa

Olen aina ollut todella huono vapaaehtoistyöntekijä. Joskus ollut talkoohommissa koiranäyttelyssä, tai taloyhtiön yhteisissä talkoissa. En ole kokenut kovin omaksi jutuksi.

Nyt luulen, että selvisi myös syy. Motivaatio ei ole ollut riittävä, tai tarjolla oleva vapaaehtoistoiminta. Nyt nimittäin on.

Ensin hain imetystuen peruskurssille, jonka tavoite on siis valmistaa kurssilaiset imetystukiäideiksi. Tiesin, että rahallisesti on tiukkaa ja ajallisesti myös, mutta luotin korkeampaan johdatukseen. Herran haltuun, jos näin on tarkoitettu tapahtuvan, tapahtuu. Ja tapahtui, minut hyväksyttiin kurssille.

Sitten pohdin seurakuntavaaleihin ehdolle lähtemistä, kävin kuuntelemassa ensimmäisen infon ja pistin nimen paperiin. Herran haltuun tämäkin asia.

Kumpikin on tavallaan kovin mielipiteitä jakava asia. Sekä kirkon toiminta ja toiminnot, kuten imetyskin. On voimakasta vastakkain asettelua ja ennakkoluuloja. Mielipiteitä, paljon oikeaa ja paljon väärää tietoa. Kumpikin herättää tunteita ja todella voimakkaita sellaisia.

Seurakuntavaalit olivat looginen valinta tässä kohden. Opiskelen kirkon alaa, "käytän" seurakunnan tarjomia palveluja eli käymme perhekerhossa. Olen kiinnostunut siitä mihin suuntaan kirkkolaiva kääntyy, muuttuvassa maailmassa. Kahdesta eri näkökulmasta, työntekijänä ja seurakuntalaisena. Harmillisesti moni itsensä tapakristityksi mieltävä ei ota kantaa, tai ole kiinnostunut seurakunnan toiminnasta. Tämä on ymmärrettävää siksi, että seurakunta tarjoaa kovin vähän mitään nuorille aikuisille joilla ei ole lapsia. Isosikä on jo ohi, vielä ei ole tarvetta ekavauva- tai perhekerhoille. Monessa seurakunnassa on esim miesten tai naisten saunailtoja rantasaunalla tms, mutta valitettavan usein sielläkin osallistujien keski-ikä lähentelee +60. Toivoisinkin, että seurakuntalaisilta saisi suoraan palautetta millaista toimintaa he toivoisivat kirkon tarjoavan. Ja toivon osaltani voivani olla tekemässä muutosta nuorena vaikuttajana jos läpi pääsen.

Sitten tukiäitiys. Asia joka tuli minulle oman imetyksen myötä, ja ystävien epäonnistuneiden imetysten myötä äärettömän tärkeäksi. Olen aivan fiiliksissä kahden kurssipäivän jälkeen ja pursuan ideoita. Onneksi tukiäitiys on monipuolinen kenttä, jota voi toteuttaa todella monella eri tavalla. Muutama ajatus minulle on jo virinnyt, mutta kurssi ensin loppuun ja sitten katsotaan mihin rahkeet riittävät. Eniten toivoisin voivani vaikuttaa ihmisten asenteisiin. Ettei imetystä nähtäisi suorituksena, vaan osana elämää. Jossa on onnistumisia, vaikeita hetkiä, iloa ja surua. Kuten elämässäkin. Että äidit luottaisivat itseensä ja olisivat itselleen armollisia. Ja se, ettei korvike ja imetys olisi taisteluparit, vaan kaksi turvallista tapaa ruokkia vauva. Imetys on ensisijainen, mutta se ei mittaa kenekään äitiyttä jos imetys ei syystä tai toisesta onnistu, ja vauva kasvaa korvikkeella. Harmittavan monen asenne imetykseen on jo lähdöstä negatiivinen ja täynnä haastavia mielikuvia, joka heikentää siinä onnistumisen mahdollisuuksia. Ja se, että meidän kulttuurissa tutit ja pullot nähdään erottamattomasti vauva-arkeen kuuluvaksi, kun niiden ei sitä tarvitse olla.



Mutta näillä ajatuksilla täällä mennään. Koulutehtäviä on hurjasti, kaksi viimeistä kurssia tehtävineen ja tentteineen ovat menossa. Viimeinen viikko harjoittelussa pyörähtää käyntiin ja senkin tiimoilta on järkyttävä määrä hommia. Vaalityötä pitäisi alkaa tekemään. Ja ehtiä hoitaa se tärkein kotona, eli äitiys.

<3
Olen herännyt ajattelemaan millaisena multitaskaajana ihmiset minut ovat tottuneet näkemään, ja usein näkevät. Olen kuitenkin prosessin myötä ymmärtänyt, että en haluaisi ihmisten näkevän ja arvottavan minua toimintani kautta, sillä sen kuvan myötä minusta jää niin paljon todellista minää näkemättä. Yhdenlainen henkinen kasvu ja prosessi on siis käynnissä ja avartanut omaa ajatusmaailmaa hyvin paljon.

Näin? Ei näin?
Ja tärkeintä unohtamatta, meillä ei asu enää vauvaa, vaan taapero. Pikku apuna täytti vuoden. Kamalan haikea olo, sillä prosessoin kovin vuoden takaista pikkuvauva-aikaa. Samalla seuraan ylpeänä pienen ihmisen kasvua ja kehitystä, ja paikkailen lapsettomuuden arpia yhä teipillä.

Synttärihai! 
Puuhataapero <3

maanantai 20. elokuuta 2018

Rinnalla kulkija

Olen saanut pysähtyä. Eri tavoin. Isämies jäi kotiin ja minä aloitin diakoniatyön harjoittelujakson. Olen saanut pohtia ja haastaa omaa hengellistä elämää - jälleen. Myös opintojen muodossa. Totutella päiviin poissa kotoa, poissa pienen luota. Isämies on saanut omaksua lähivanhemman roolin ja uudenlaisen arjen pyörityksen. Eräänlainen vuoronvaihto parisuhteessa.

Toisella tavalla olen saanut haastetta myös. Diakoniatyö on ensisijassa läheisen rinnalla kulkemista. Läsnäoloa. Olen miettinyt ammatillisesti mitä se on ja toisaalta kuinka vaikeaa se on. Henkilökohtaisesta elämästä olen saanut tähän kysymykseen vastauksia. 
Ystävillä on ollut kriisejä toisilla erittäin suuria ja toisilla vähän pienempiä. Perheisiin liittyen. Olen myötäelänyt vahvasti mukana. Kokenut epäoikeudenmukaisuutta, surua, raivoa ja toisen tuskan. Yrittänyt löytää kysymyksiin vastauksia. Ja saanut niitä eri tavoin. Saanut lohtua, muistutuksen, että Jumala on läsnä myös kivussa. 

En osaa aina hoitaa omaa hengellisyyttä enkä elää niiden arvojen mukaan, jotka koen tärkeiksi. Minä tulen kuitenkin muistutetuksi, eri tavoin. Minua herätellään. Jotta voisin olla läsnä ja tukena läheisteni rinnalla kun heidän askeleensa horjuvat. Jotta muistaisin mikä elämässä on tärkeintä. Olen kiittänyt, kiittänyt näistä mahdollisuuksista kasvaa ja myötäelää, mutta myös siksi, etteivät ne suoraan koske minun perhettäni.

Arki meillä rullaa. Olen unohtanut syödä ja treenata ohjeiden mukaan, mutta annan itselleni armoa. Sitten taas kun sen aika on. Pikku ipana kävelee kovasti ja konttaaminen on hänestä ihan menneen talven lumia. Elämä on tällaista juuri nyt, ja siitä olen kiitollinen tänäänkin.


Rakkautta juhlimaan lähdössä
On tässä tapahtunut onneksi myös iloisia asioita. Neiti kävi ensimmäisellä pyörälenkillä, yksi harrastus lisää jota voidaan perheenä harrastaa. Toisen ystävän häät olivat lauantaina, kaunis maisema, kaunis miljöö ja upea morsian, ihana hääpari. Ihanan rento ja lämmin tunnelma, nautin kaikesta kauniista, vaikka sydämessä tuntui surua. Ollaan "lomailtu" koko perhe Savossa kouluni merkeissä ja nautittu huimista maisemista. Nautittu perheestä ja lujitettu avioliittoa miehen kanssa. Keskustelua, läheisyyttä ja toisen kuuntelemista herkällä korvalla.


Eka pyörälenkki!


<3

lauantai 4. elokuuta 2018

Äiti treenaa

Pitkästä aikaa hyvin omanapainen teksti. Ystävä vinkkasi Fitverstaan tarjouksen facebookissa. After pregnancy paketti oli super edullisesti tarjouksessa, 2 eurolla. Totesin samantien, että saan tuon rahan menemään paljon turhempaankin ja kokeiluun!

Jännän äärellä
Liikunnan osalta en odottanut tai odota ihmeitä. Liikun yhä aika reippaasti, lenkit koirien kanssa, 13-18km rullaluistelu lenkki viikottain, jooga jatkuu syksyllä, juoksua olen varovasti aloitellut myös. Fillaroinnista innostuin kun kokeilin isämiehen maastopyörää joten pyöräilemässäkin olen reippaasti käynyt.

Ruokavalio oli The juttu. Akilleen kantapää minulla on iltaherkut, vaikka painoa ei ole liikaa voisin syödä paljon terveellisemmin. Päivärytmi on säännöllinen myös ruuan osalta, ollut jo vuosia. Ruokavalio ohjeet kun tulivat kirjoitin ne paperille ja laitoin kaapin oveen. Selvä tällä skeemalla syödään seuraavat 6 viikkoa.

Mökillä jouduin vähän lipsumaan, eli possua meni kun isovanhemmat sitä pääosin tykkäävät syödä. Kuitenkin ateriavälit ja proteiinit pidin tiukasti.

Ensimmäiset päivät kun aloin syömään ohjeiden mukaisia määriä olivat aika mielenkiintoisia. Katselin lautasta ja mietin, että miten helekkarissa minä ikinä jaksan syödä tuon määrän?? Kahtena ensimmäisenä päivänä söin sellaisen määrän ruokaa, mitä syön normaalisti 4-5 päivän aikana. Isämiehelle olen useasti valittanut, että tarvitsisin selkeät ohjeet ateriamäärien kasvattamiseen. Kun on tottunut syömään pieniä määriä jo vuosia, ei itse osaa muutosta lähteä tekemään. Nyt sitten on ne ohjeet ja määrät. Ensipäivien järkytyksen jälkeen keho otti homman vastaan ja huolimatta suurista ruokamääristä, nälkä on ja tulee hyvin herkästi kun edellisestä ateriasta on 3-4h. Keho selvästi alkaa käyttää ruokaa eri tavalla, kun sitä tulee tarpeeksi.

Ongelmana on siis ollut vuosia sama oravanpyörä - liikun paljon ja syön vähän. Lihas ei kasva, eikä kehity, sillä keholla ei ole polttoainetta. Joten liikunta polttaa lihasta kun muutakaan ei ole.

Toivottavasti tämä 6 viikon setti tuo muutoksen tähän. Otin kehosta strategisia mittoja 1 päivänä, ja otan uudet mitat 2, 4 ja 6 viikon jälkeen. Olen ollut ihan fiiliksissä liikunnasta ja treeneistä, vaikka treenit eivät ole kovin pitkiä ajallisesti. Kuitenkin muut normaalit viikkoliikunnat siihen päälle, on kasassa hyvä määrä liikuttuja tunteja.

Kirjoittelen toivottavasti aiheesta vielä lisää, nyt on menossa vasta toinen viikko, ja jatkan innolla eteenpäin! :)

Yksi treeni vedettiin näissä maisemissa laituria hyödyntäen <3

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Vaiheita unikoulun jälkeen, mikä oli ensimmäinen sana

Unikoulu ei vaikuttanut kovin hyvältä ratkaisulta ensimmäiseen 5 iltaan. Sitten mies lähti reissuun ja kas, illat helpottui. Itkut jäivät pois, neiti puuhasi omia hommia 30-60min ja kävi nukkumaan.

Helteet tulivat. Siirryttiin yläkerrasta nukkumaan alakerran makuuhuoneeeseen, patjat lattialle ja Hillalle patja meidän patjojen ja kaapin väliin. Oma pikku "aski". Toisaalta on ollut tosi kiva nukkua lattiatasolla, Hilla malttaa tehdä makuulla hommia ennen nukahtamista. Pinnasängyssä pitää päästä seisoskelemaan ja pystyyn, nyt ei. Helteille ei loppua näy, ja tuskin takaisin yläkertaan siirrymme ennen kuin lämpötila laskee alle 20 asteen.

Viime viikolla olimme jälleen mökillä. Järvivesi oli niin lämmintä, että Hilla ui minun kanssa useamman kerran, joskus jopa pari kertaa päivässä. Aitassa pitäisi olla viileää, mutta 3 ihmistä samassa sängyssä niin lämpötila kipusi +26 ja tuntui todella tukalalta. No yöt menivät ehkä hieman heikommin, mutta kivaa oli kuitenkin. Jopa iltaisin tuskaisen kuuma, kun ei tuullut lainkaan ja ilta-aurinko paistoi suoraan mökille. Rannalla käytiin kotipuolessa jo helteiden alettua, ihana kesä!

Rantahommia

Tässä kuussa aloitin myös päivän rytmityksen. Aiemmin Hilla heräsi noin 07, oli hereillä 1-2h ja nukkui 30min. Sitten oltiin taas hereillä 2-4h ja nukkui 30min ja taas hereillä 2-3h ja unille. Totesin, että nyt riittää nämä mikrounet. Päätin, että ennen lounasta ei nukuta. Ja lounas tulee 3h heräämisestä. Pyrin klo 11 mutta jos Hilla herää jo 07 niin syödään kyllä jo 10 tienoilla. Protestointia ja sirkustemppuja se yhä hieman vaatii, mutta nyt alkaa sujua.

Nukuttaisi jo

Yleensä Hilla herää ennen 7:30. Puuhaillaan puolisen tuntia aamutoimia sitten on aamupala. Aamupalan jälkeen leikitään sisällä, kun iskee kiukku lähdetään viemään koirat aamulenkille. Hilla istuu rattaissa ja pysyy hereillä. Sitten tullaan kotiin pihalle leikkimään, tai käydää vaikka leikkipuistossa keinumassa. Sitten on lounaan vuoro, jonka jälkeen laitan Hillan rattaisiin unille. Ensin unet olivat 30-50min mittaisia. Nyt unien pituus on vakiitunut noin 1.5 tuntiin, joskus jopa 2h.

Eli nyt meillä on aika selvä päivärytmi jota ruoka ja päiväunet ohjaavat. Iltaunille pyritään menemään 20 maissa, joskus venytän hieman pidemmälle jos viimeisistä päikkäreistä on alle 3 tuntia.

Pian koittaa todella jännät ajat. Isämies jää kotiin 13.8 alkaen ja minä aloitan 3kk kestävän työharjoittelun. Hillalla ja iskällä varmasti sujuu, oma haikeus on hirmuisen kova. En millään raaskisi mennä! Toisaalta Hilla vaatii jo hirveän paljon virikkeitä päivisin, ja sellainen päivä, jolloin olemme vain kotona tuntuu todella pitkältä. Joten toisaalta, ihan kiva päästä "aikuisten hommiin" ja isämies saa jäädä elämään lapsiarkea kotiin.

Ja tosiaan, ensimmäinen sana tuli meillä! Isämies otti Hillan syliin kun tuli töistä,  Hilla ojensi kädet minua kohti. Sanoin ei, teen ruokaa, nyt äiti ei ehdi. Hilla ojentaa vaativasti käsiä ja sanoo ÄITI. No itkuksi meinasi mennä ja oli se syliin otettava, äidin pikku apuna <3

Pihahommia Fadon kanssa 


Harvoja imetyskuvia isosta neidistä <3
Ja viimeiseen kuvaan viitaten, imetys jatkuu yhä lapsentahtisesti. Ja aion jatkaa myös harjoittelun alettua, tämän hetkisen fiiliksen mukaan jatkan niin kauan kuin Hilla itse haluaa. Velhoutuminen tavoitteena!

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Unikoulu

Sitten päädyttiin tilanteeseen jossa alkoi unikoulu. Aika monen muun vanhemman tavoin vierastan unikoulua ajatuksena. Sihen usein liittyy mielikuvia helvetillisistä illoista, lapsen huudattamisesta ja äärimmäisyyksiin venyvistä vanhempien hermoista.

Unikouluja ja tapoja nukuttaa on tolkuttomasti. On kirjallisuutta, tutkimuksia, mutuja ja mielipiteitä. Ystävien ja sukulaisten kokemuksia. Kuka on laskenut lapsen pinnasänkyyn, tämä leikkii yksin ja nukahtaa yksin, ihan suosiolla. Toinen antanut huutaa keuhkoja pihalle parin viikon ajan kunnes on ymmärretty, ettei palvelu pelaa enää illalla/yöllä. Yksi antanut nukkua isonakin samassa sängyssä.

Meillä ei ole ollut mitään ehdotonta ajankohtaa tai tarvetta unikoululle. Omia voimavaroja seuraten, ja se fakta mielessä pitäen, ettei vauva ja taaperoaika - kuten huonosti nukutut yötkään - kestä ikuisesti. Vuosi, puolitoista on lopulta ihmisen elinikään suhteutettuna todella lyhyt pätkä.

Vielä sivuvaununa, pohja ylhäällä
Turvallisuus ajoi meidät unikouluun. Pinnasängyn pohja on ollut ylätasolla tähän asti, eilen 2.7 se laskettiin alas. Neiti tykkää niin kovin seistä sängyn laidasta tukea pitäen, ja kurotella tavaroita kauempana. No pohjan ollessa ylhäällä, keikahdus laidan yli tapahtuu silmänräpäyksessä, esim yöllä jos vanhemmat eivät ole aivan skarppina ja napero on hereillä.
Laskettiin pohja alas. Mies oli jo purkamassa meidän sänkyä, että voidaan jatkaa alatasolla sivuvaunuilua. Vanha puusänky on kovin ärsyttävä purkaa ja kasata moneen otteeseen, joten totesin, että koitamme tänään nukahtaisiko pieni ilman tissiä. Jätettiin kuitenkin toinen laita laittamatta, joten pinnis toimii yhä ikäänkuin sivuvaununa, mutta alemmalla tasolla vrt meidän sänky.

Unikoulutus tuli eteen yllättäen, joten en ehtinyt muodostaa hirveitä paineita tai kauhukuvia. Pohdin eniten, mikä on järkevin ja loogisin tapa toteuttaa "nyt nukutaan ilman tissiä" ilta.

Joten nyt meidän illat menevät näin:
Normaalit iltatoimet. Kerrotaan alakerrassa, mitä seuraavaksi tapahtuu: Hilla menee nyt nukkumaan, syö äidin sylissä ja sitten käy itse omaan pinnasänkyyn yöunille.
Mennään yläkertaan, imetän istualleen meidän sängyssä. Lasken Hillan hereillä omaan pinnikseen. Istun meidän sängyllä, ihan pinnasängyn vieressä nukahtamiseen asti.

Eilen meni tunnin verran nukahtamiseen. Ensin söi, oli tyytyväinen. Leikki pinniksessä, tuli nojailemaan minun jalkaa vasten ja hakemaan läheisyyttä. Annoin tehdä tätä vartin verran. Laskin lempeästi makuuasentoon, ja kerroin, että nyt käydään yöunille, unihommiin. Itkun kera tätä toistettiin noin puoli tuntia. Hysteeriseksi hätäitkuksi meni vain kerran, jolloin rauhoitin pitämällä lähellä, hyssytin ja silitin. Lopulta vajaan tunnin jälkeen suostui jäämään makuulle, vähän itkeskeli. Silitin, pidin kättä selän päällä, otin välillä pois. Jos itku jatkoi, aloitin uudelleen. Ja siihen hän sitten nukahti, ja nukkui vajaa 7h yhteen putkeen.

Kuitenkin päätin, että katson 3-5 iltaa, alkaako selvästi tapahtua edistystä illoissa. Nukahtaako nopeammin, selviääkö harmin yli nopeammin, no ylipäänsä edistytäänkö tästä tilanteesta. Jos ei, niin sitten Hilla ei ehkä ole vielä täysin valmis luopumaan tissitainnutuksesta, ja puretaan meidän sänky, siirretään patjat lattialle ja jatketaan sivuvaunuilua. Itse tissille nukahtaminen kun ei ole minulle ongelma, tai yöimetykset, vaan turvallisuus saneli tämän päätöksen. Nyt kuitenkin meni paremmin kuin odotin, vaikka minä toteutin unikoulun eikä isä - kuten usein niin tehdään.

Ensimmäinen Juhannus <3 Tissinukutuksen etuja, helppoa nukuttaa missä ja mihin sänkyyn tahansa

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Lapsiperheen brändäys

Luin (Elämä ei lopu lapsiarkeen) tämän jutun vastikään. Olen yksi niitä ”nuoria” jotka valmistautui lapsiarkeen melkein kuin sotaan. Toki lapsettomuus toi oman mausteen soppaan, olisi arki mitä tahansa se olisi jotain mitä palavasti haluan. Jotain mitä olen vuosia odottanut ja toivonut.

Mökkeily vauvan kanssa? Onnistuu!
Nyt meillä on sitä arkea eletty ja opeteltu 9 kuukautta. Se on yllättänyt myös yllätyksettömyydellään. Lopulta elämä ei mullistunut niin, että taivas ja maa olisi vaihtaneet paikkaa. Elämän keskipiste ja valo tuli kaikessa kirkkaudessaan ja opetti kaiken meille uudelleen. Rakkauden, ilon, naurun, surun ja itkun.

Vaaperon ensimmäinen kala - koska se saatiin neidin nukkuessa kantorepussa päikkäreitä, sen sellaiseksi voi laskea
Sitten on alkanut tämä huomauttelu sukulaisten sekä ystävien taholta ”odota kun niitä on useampi”. Ja taas sitä ajattelee, että helvetistäkin varmaan selviää helpommin, kuin arjesta kahden lapsen kanssa. Tai kolmen tai neljän. Kuitenkin jutussa jonka linkkasin aiemmin, lapsiperhe 48 neliön hirsitalossa, ei lukenut että arki on rankkaa. Kamalaa, kaaosta, selviytymistaistelua. Sen ei ole pakko olla sellaista. Mutta siitä voi tulla sellaista. 

Lopulta arki on monien mausteiden summa. Ja äidin /isän - molempien asenne arjen pyörittämiseen on se voimakkain suola. Lasten iät, persoonallisuudet ja muut muuttuvat tekijät ovat muita mausteita arjen sopassa. 

Pitkästä aikaa pelottaa. Saammeko lisää lapsia. Milloin uskaltaa niitä toivoa. Onko järkevää leikkiä Jumalaa ja yrittää itse miettiä sopiva ikäero. Kohtaako meidän näkemykset arjesta puolisoina, isänä ja äitinä? Onko itse palautunut riittävästi edellisestä raskaudesta ja synnytyksestä. Miten käy imetyksen...

Lopulta kaikki kulminoituu siihen, että kun itse yrittää pitää langat käsissä asioista joista ei kuitenkaan voi, luo vain turhaa huolta ja stressiä omaan elämään. Vaikuta siihen mihin voit ja opettele hyväksymään ne asiat, joihin et voi. Usein elämä yllättää tavalla tai toisella, siksi pitää hyväksyä asiat sellaisena kun ne annetaan. Ja opetella hyväksymään asiat joita ei pysty parhaallakaan tahdonvoimallaan muuttamaan. 

perjantai 25. toukokuuta 2018

Mikä on sallittua?

Mikä on sallittua? Esikoisen äitinä kuulee usein, että kaikista tunteista on sallittua puhua ja tuntea. Silti kukaan ei kerro julkisesti pohtineensa voisiko vauvan tiputtaa vaikka ikkunasta kun se huutaa kolmatta tuntia putkeen. Tunteiden sanoitus vauvalle pitää aloittaa heti, jotta empatiakyky kehittyy. Osasit sitten sanoittaa omiakaan tunteitasi tai et. Vauvavuosi on täynnä muutosta vauvalle ja vanhemmalle. Yhdessä oppimista, iloa ja kasvua. Itkua, surua ja kiukkua. Epäonnistumista. Arjen läpi rämpimistä päivä toisensa perään. Vaiheita, huonosti nukuttuja öitä. Pohjatonta kiitollisuutta, oman epätäydellisyyden sietämistä. 

En tiedä onko osasyynä meidän kulttuuri vai länsimainen yhteiskunta yleisesti, mutta vanhemmuus ja eritoten äitiys on tai pitäisi olla suorittamista. Ulkopuoliset paineet sanoittavat mitä ja miten pitäisi olla. Usein etunenässä neuvolan vanhempi sukupolvi ja omat ”ei minunkaan maito riittänyt” sukulaiset. Tukemisen sijaan keskitytään arvostelemaan ja kohottelemaan kulmia. Sama miten teet, aina joku muu tekee ja osaa paremmin. Synnyttää, ruokkia tai nukuttaa.

Voisimmeko olla etulinjassa muodostamassa uudenlaista vanhemmuutta? Jossa vanhempi saa olla vittuuntunut, väsynyt. Yksin, eksynyt. Täydellinen kaiken epätäydellisyyden keskellä. Koska rakastaa, niin, että pakahtuu. Rakastaa, ja raivoaa rakkaudesta. Väsymyksestä. Kokee pohjatonta iloa ja onnea pienen ihmeen olemassaolosta, onnistumisen hetkistä. Katsoo nukkuvaa lasta ja saa tuntea synninpäästön, minä pärjään, minä osaan. Vaikka tänään suutuin, väsyin, sanoin pahasti. Tulee huominen jolloin voin yrittää uudelleen. Sillä minä yritän, joka päivä uudelleen. Kuten tuo tuhiseva pieni, maailmaa opetteleva ihmeenikin. Ja tietäisi, että samaan aikaan niin moni ihminen ymmärtää ja kokee samoin, ei arvostele tai tuomitse, taputtaa olalle ja sanoo ”sinä pärjäsit hyvin”.


sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Onnellisuuden tavoittelua

Hilla nukkuu vaunuissa päikkäreitä, aurinko paistaa ja linnut laulaa. Rauhallinen sunnuntai, hetki omaa aikaa. Selailin facebookkia pihakeinussa ja törmäsin Lapsiperhe asuu 48 neliön hirsimökissä artikkeliin. Silmät aukesivat jälleen, tuota minäkin toivoin elämältä. Toivoin. 48 neliön hirsimökkiä en välttämättä, mutta arkea. Pohdin miksi mennyt aikamuoto. Meillähän on "hutua" - navetta, tonttia, mahdollisuudet kanojen pitämiseen jos ei ihan lampaiden tai lehmien. Iso talo johon mahtuisi lapsia liuta. Kasvimaata saisi perustaa enemmänkin.

Suurin ero omaan elämään on toive joka eroaa puolison näkemyksestä arjesta, millaista on hyvä ja toimiva arki. Isämies ei toivo tuollaista elämää, ei teurastaisi edes kanaa, jäisi luultavasti minun hommaksi. Toisaalta, en usko, ettenkö yhtä kanaa saisi pois päiviltä. Elän hyvin pitkälle sillä asenteella, mitä ei osata - opetellaan. Jos vain motivaatio riittää.

Aamulenkiltä, kesä <3

Arki on ollut kuluttavaa. Pienet "sukat keskellä lattiaa" kaltaiset ongelmat tuntuvat maailmanlopun aviokriisiltä. Eikä ne usein ole sukat, vaan ihan joku muu. Epätasa-arvo hiertää omassa kengässä. Hillalla on 8kk hulinat, hän nukkuu erittäin hyvin siihen nähden. Iltaisin 20 maissa sänkyyn, nukahtaa 15min - 1.5h välillä. Saattaa nukkua jopa 7-9h putkeen. Mutta päivisin, niin. Konttaa, istuu, nauraa ja kokeilee. Viikon konttasi, nyt nousee jo seisomaan tukea vasten. Kehitysvauhti on hurjaa, pienet aivot väsyvät. Kiukuttaa. Joten hyvien öiden vastapainona on tulta ja tappuraa oleva tättähäärä päivisin. Toki - tämäkin vaihe menee ohi. Vaikka ei se siltä tunnu aina niinä hetkinä kun pahin kiukkupuuska iskee päälle ja kestää useamman tunnin. Onni on ollut ihanat säät, ulkona on tilaa mennä ja mellastaa. Baana auki, kovaa menoa! Joten niin, parisuhde tuntuu hetkittäin enemmän rasitteelta kuin siunaukselta. Mutta sekin tunne menee ohi. Keskusteluja ja läheisyyttä, niillä usein ne mökömökö muurit kaatuvat.

On hommia - tärkeitä hommia 

Opinnot painaa päälle, oppari palautetaan 5 päivän päästä. Onko se valmis? No juu ei ole, mutta tehdään. Kesäkuussa on luentoja, suullinen tentti. Heinäkuussa voi sitten lomailla enemmän. Elokuussa alkaa työharjoittelu ja isämies jää kotiin Hillan kanssa. 1-vuotis neuvola rokotuksineen. Siinä taitaa olla seuraavan postauksen pohdinta. Rokotukset. No ei siitä sen enempää nyt.

Kuitenkin kaikki on hyvin. Vaikka arjen pienet asiat ärsyttää ja tuppaa kaatumaan niskaan, kaikki voisi olla paljon huonomminkin. Joten nyt, nautin kesästä ja nakkaan huolet hetkeksi romukoppaan. Ruusut ovat nupulla, narsissit kukkivat, linnut laulaa, vauva nukkuu ja kupissa on vielä kahvia. Näin on hyvä.


tiistai 8. toukokuuta 2018

Uusi perheenjäsen

Meillä riidellään aika harvoin kotitöistä. Kokonaisuutena minä jurputan, kun pitkälle vastaan yksin kaikesta. Osittain oma vika tämä, olenhan ottanut sujuvasti ohjat käsiini enkä halua niistä luopua. Mies ottaa vastuuta ja tekee, mutta turhan usein menen väliin itse vähän häärimään ja ohjeistamaan - ei näin.
Imurointi on yksi asia jonka olen ulkoistanut miehelle. Mies inhoaa moppaamista, kun en anna mopata vanhalla luutulla. Joten hän kieltäytyy mikrokuitumopin käytöstä. Tämä fine, minä moppaan - mutta vastapainona minä en sitten imuroi. Äitini on ostanut minulle joskus 2006 teollisuuskäyttöön tarkoitetun äärimmäisen tehokkaan imurin, joka vetää melkein tapetitkin seinästä. Nyt 12 vuotta ja helkkarin monta muuttoa myöhemmin, vanha raasku alkaa olla hyvin kuollut. Johto on rispaantunut, teleskooppiputken yksi osa kadonnut ja "haitari"letku poikki muutamasta kohtaa. Jesarilla korjailtu ja tekohengitetty. Imuteho on noin 20% alkuperäisestä, ehkä.

Eilen menetin sitten hermoni raaskun hajotessa taas vähän lisää. Nyt kun lumet suli, aamut ovat kosteita, hiekan määrä kotona on infernaalinen. Koirat kantaa tassuissa ja mahakarvoissa tuota hienoa hiekkaa joka ei suihkulla lähde. Pitää siis antaa kuivua ja karista pois. Koirat ovat kyllä takkahuoneessa usein kuivumassa, mutta sieltä se kuiva hiekkamuju kulkeutuu joka paikkaan. Joten Hilla nukkui eilen päiväunia ja äiti shoppaili imuria. Pari tuntia luin ties ja miten monen imurimallin-, ja merkin ominaisuuksia, tehoja, arvosteluja u name it. Hintahaitariksi laitoin alle 300e.

Lopulta kun arvostelu toisensta perään oli luokkaa "ei ime kissanhiekkaa, ei ime hiekkaa, ei kerää pölyä, imuteho laskee käytössä..." päädyin tilaamaan meille robotti-imurin. Verkkokauppa.comissa oli hyvä tarjous ja totesin, että ei tässä voi paljoa hävitä. Mies saa jatkossa ulkoiluttaa vanhaa raaskua kerran viikossa tarkemman siivouksen merkeissä, Juanita tai miksi sitten uuden perheenjäsenemme nimeämmekään, saa hoitaa päivittäisen ylläpitosiivouksen.

Tässä vielä linkki uuden perheenjäsenemme tarkempaa tarkastelua varten Klik!

Toki kun talomme on 3 kerroksessa periaatteessa, tuo se oman haasteensa. Kuitenkin, kun saamme kynnykset "keski"kerrokseen, pääsee imuri kulkemaan sujuvasti keittiö, olohuone, ruokatila, eteinen akselilla. Kun lähden aamulenkille, voin nostaa sen alas 3 rappusta ja se saa hoitaa takkahuoneen ja vaipanvaihtohuoneen imuroimisen. Yläkerta ei päivittäistä imurointia kaipaa muutoinkaan, koska siellä koirat eivät juuri oleskele. Katsotaan miten yhteiselomme lähtee sujumaan.

Hauskan sattuman kautta, myös ystäväni oli eilen tilannut heille täysin saman imurin, voimme siis vertailla kokemuksia miten uudet sisäkkömme suoriutuvat tehtävästään!

torstai 26. huhtikuuta 2018

Kakkadilemma ja marttailua

Hilla aloitti kiinteiden maistelun 6 kuukauden ja 1 päivän iässä. Maha meni nopeasti kovaksi, tai lähinnä kakka alkoi tulla muunlaisena kuin maitokakkana. Yksi pahempi kakkaepisodi koettiin kun takapuoli paloi punaiseksi. Ilmakylpyä ja pesua vuorokauden verran, sekä nukkumista ilman vaippaa, tilanne rauhoittui. Siitä melkein jäi tämä pätkis-pastilli kakka. Toisina päivinä neiti tekee jopa 8 pätkistä vaippaan. Yhtenä yönä vaihdoin vaipan kolme kertaa. Normaalisti neiti ei kakkaa ikinä yöllä, ei koskaan. Kyselin neuvoja simppelin facebook ryhmässä ja Marjut vastasi, että vauvan ummetus ei ole asia jonka kanssa "vain eletään". Meillä kuitenkin on useampi viikko syöty luumusosetta joka päivä, ilman huomattavaa vaikutusta.

Joten nyt meillä on viljojen karsinta menossa yksi kerrallaan. Aloitin kaurasta, koska kauraa meillä käytetään eniten. Jos selvää apua ei tästä näytä olevan, ensi viikolla pudotetaan vehnä tai ohra pois ja sitten taas seuraava. Ruista meillä ei muutenkaan mene kuin 1-3x kuukaudessa.

Uusia makuja koko perheelle

Kävin maanantaina Marttojen kurssilla ensimmäistä kertaa. Aiheena oli lapsiperheen arkiruoka ja sormiruokailu. Kurssi oli todella kiva ja vieläpä ilmainen. Tehtiin kaksi eri lounasvaihtoehtoa, pari puuroa ja kolme välipalaa. Sai hyviä vinkkejä ajatellen Hillan syömistä, kun kiinteiden määrä alkaa kasvaa. Mitä tarjota välipalaksi esimerkiksi. Ja puuroideoita sain joka oli tosi kiva juttu. Tulee liian usein tehtyä perus mikropuuro ja ämmää sekaan, vähän luumusosetta ja ääntä kohti. Nyt kävin ostamassa vaihtelua kaappiin kun kaura putosi ainakin toistaiseksi ruokalistalta pois. Nyt mennään speltillä, tattarilla sekä ohralla. Spelttimanna oli itselle ihan uusi tuttavuus. Kivan miedon makuista ja kotimaista vielä. Eilen keitin koko perheelle iltapalaksi spelttimannapuuroa, sekaan yksi appelsiini pieneksi pilkottuna ja puolikas banaani. Vähän makua ja hedelmää, ei niin "tylsää" puuroa. Marttakurssilla juteltiin, miten aina tulee hedelmät tai soseet lisättyä valmiiseen puuroon. Kuitenkin makua saa enemmän kun puuron keittää hedelmien kanssa. Pikkujuttu mitä ei vain osaa itse ajatella, ennenkuin joku muu sanoo sen ääneen.

Spelttimannaa appelsiinilla ja banaanilla

Tänään kävin entisen luokkakaverin luona kyläilemässä. Samalla tuli shoppailtua Hillalle vaatteita, stonzit ja Fidellan kantoreppu. Uusia ihanuuksia meille <3 Stonzeja oli tarkoitus lähteä etsimään Hillalle, joten tämä kaverishoppailu sattui paremmin kuin hyvin! Kaverin tyttö on Hillaa 11 kuukautta vanhempi, joten hauska katsoa millaista meillä on arki vuoden kuluttua.

Meidän uusi kantoväline <3

Hilla istuu jo tomerasti itse. Hakee konttausasentoa ja tekee hampaita lisää vähän kokoajan. 8kk neuvola on ensi viikolla, mielenkiinnolla odotan miten neiti on kasvanut. Kiinteiden määrä aterioilla on kasvanut myös pikkuhiljaa. Lisäksi melkein joka päivä syödään jo 3 ateriaa. Sängyssä iltaisin harjoitellaan istumista, pyöritään, ollaan konttausasennossa ja kannetaan leluja suussa. Aito koiraperheen kasvatti siis!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Mietintää vanhemmuudesta ja itsekkyydestä

Meillä on ulkoiltu, ilman vaunuja. Tutustuttu maahan, ruohoon ja kaikkeen jännään mitä ulkoa löytyy. Keinuttu ja istutettu äitin apuna kukkia. Nautittu täysin rinnoin keväästä, käyty kaksi ellei kolmekin kertaa päivässä vaunulenkillä. Syöty uusia ruokia, sotkettu, kasvettu yli 68cm koon vaatteista.
Eka kertaa keinumassa

Tuohon lelujen luokse minä sen jätin, ja tuolta se löytyi 5min myöhemmin
Sen lisäksi minä olen taas ajautunut pohtimaan omia ajatuksia vs muiden ajatukset. Liittyen vanhemmuuteen, imetykseen ja siihen "äidin näkökulmaan". Me käydään viikottain kerhossa Hillan kanssa, ekavauva kerhossa on nimensä mukaisesti vain esikoisten äitejä. Siellä tulee vaihdettua ajatuksia kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä. Ruoka ja uni päällimmäisinä aiheina.

Uni puhututtaa kaikkia tuoreita vanhempia. Marginaali ovat he, jotka kokevat saavansa nukkua tarpeeksi. Toiset vauvat posottavat 5-8 tunnin yöunia, nukahtavat ongelmitta yksin pinnasänkyyn tai mihin vain. Suurin osa vauvoista ei. Some keskusteluissa unikoulu on nyt pinnalla kun nämä syksyn vauvat ovat ylittäneet 6 kuukauden rajapyykin.  Unikoulu, jonka usea vanhempi haluaa aloittaa heti vauvan täytettyä 6 kuukautta. Ikäänkuin vauva kasvaisi "riittävän" isoksi yhdessä yössä.

Kerhossa eräs äiti otti puheeksi, että viisi kuukautta valvottuaan vauva siirrettiin omaan huoneeseen ja isä alkoi hoitaa iltanukutukset. Pakko oli kokeilla, koska ei ollut enää mitään menetettävää. Omalle kohdalle kuulostaisi vieraalta ajatukselta. Minä valmistauduin siihen, ettei vauvan syntymän jälkeen ensimmäiseen vuoteen juuri nukuta. Ensin raskaus joka valvottaa sitten vauva. Pieni ihminen pienen vatsalaukkunsa kanssa vaatii ruokaa. Oppii uutta, tulee ärsykkeitä ja taitoja joka päivä. Niitä prosessoidaan öisin. Vanhemmat ovat vauvan kiintopiste maailmaan ja heidän läheisyydestä on pidettävä huolta myös yöllä.

Kyllä minä valitin väsymystä isämiehelle. Kitisin, kun annoin tissiä tunnin välein ja halusin nukkua edes joskus, kun Hilla oli 3-4kk vanha. Että etkö sinä voisi vaikka pullolla hoitaa yhtä yösyöttöä. Isämies järjen äänenä totesi, että joutuisin kuitenkin pumppaamaan yöllä kun tissit eivät yli 4h imetysväliä silloin kestäneet. Ja tämäkin vaihe menee ohi, hän voi viihdyttää lasta päivällä, että saan nukkua extrapäikkärit. Yöt kuitenkin sujuvat parhaiten niin, että minä kestän. Oikeassahan hän oli. Silloin tuntui vittuilulta moiset kommentit, itse ei vain osannut väsymykseltä nähdä kokonaiskuvaa.

Nainen jaksaa 9 kuukauden raskausajan. Perustaa perheen miehen kanssa tai kuka mitenkin, usein suunnittelun seurauksena. Miksi siis vauvavuosi tuntuu raskauden päälle niin pitkältä?
Minä vierastan ajatusta, että oma tarve unelle /omalle ajalle ja vauvan luonta pois olemiselle on niin vahva pienten vauvojen äideillä. En tiedä, johtuuko se vuosien lapsettomuudesta. Mielestäni vauvan - siis alle vuoden ikäisen lapsen, äidin ensisijainen tehtävä on huolehtia jälkikasvunsa hyvinvoinnista. Oman ajan, omien yöunien ja omien tarpeiden "kustannuksella". Mutta eihän se ole vain "antava" suhde - siinä suhteessa jos missä äiti saa enemmän, kuin missään muussa ihmissuhteessaan, minun mielestäni. En koe olevani mikään vuoden äiti, tai sädekehä pään päällä hymisevä marttyyri ajatukseni kanssa. Koen, että minä olen lapseni halunnut, tehnyt tähän maailmaan tarkoituksella. Sillä valinnalla on seurauksensa. Vähäiset unet, lyhyet hermot, sotku, parisuhteen siirtyminen taka-alalle, omasta ajasta luopuminen. Sen vastineena saan pienen ihmisen, oman tyttäreni rajattoman kiintymyksen ja rakkauden, huomion ja olla aitiopaikalla seuraamassa miten hän kasvaa vauvasta taaperoksi.

Nettikeskusteluissa paistaa läpi äitien kiintymys omiin lapsiin. Kuitenkin kääntöpuolella on voimakas tarve omalle ajalle, omille tarpeille. Oli kyse sitten täysistä yöunista, oman kropan "takaisin" saamisesta, viikonlopusta kavereiden kanssa. Ehkä itse olen sitten poikkeava yksilö, kun koen, että kaikki nuo ovat vauvavuotena toisarvoisia. Keho palautuu kyllä synnytyksestä, ajallaan. Viikonloppuja poissa kotoa ehtii olla kun vauva kasvaa. Nämäkin vauvat nukkuvat täysiä öitä, viimeistään teini-iässä. Ehkä lapsettomuus on tehnyt minusta "uhrautuvan". Tiedän, että moni äiti ottaa näkökulmani negatiivisena ja arvosteluna. Minun puolestani jokainen kasvattaa lapsensa juuri niinkuin itse parhaaksi näkee. Ei kenekään kasvatustapa ole minulta pois. Kuitenkin koin, että johonkin on saatava kirjoittaa tämäkin ajatus auki.

Meillä uhraudutaan. Vauvan vuoksi ja teen sen enemmän kuin mielelläni. Sillä tiedän myös, mitä on elää ilman vauvaa - sitä joka solulla toivoen - vuosikausia. Joten tuon pienen nyytin vuoksi, joka pian muuttuu vauvasta taaperoksi, luovun ilomielin yöunista, viikolonpuista poissa kotoa ja omasta ajasta siinä merkityksessä mitä se oli ennen häntä. Minun vauvani joka on pian 8 kuukautta tarvitsee ruokaa öisin. Nukkuu pisimmillään 3-5h ja se on paljon. Sillä se voisi olla vähemmänkin. Nukahtaa tissille ja saa tehdä niin, sillä se on hänelle turvallinen ja tuttu paikka.

Eilen juhlimme isämiehen pyöreitä. Menin juhlapaikalle järjestelemään 16 maissa. Join puoli lasia valkoviiniä, jammailin musiikin tahdissa, nauroin, söin, pidin hauskaa. Ja olin kotona 20:00 menossa vauvan kanssa yöunille. Olisin voinut pyytää anoppia nukuttamaan Hillan. Se olisi saattanut jopa onnistua. Kuitenkin vaakakupissa painoi se, että Hilla tarvitsee minua enemmän kuin isämies. Minä sain muutaman tunnin pitää hauskaa ja se oli tarpeeksi. Isämies jatkoi juhlintaa ja minä siirryin sinne missä minua tarvittiin eniten.