maanantai 30. heinäkuuta 2018

Vaiheita unikoulun jälkeen, mikä oli ensimmäinen sana

Unikoulu ei vaikuttanut kovin hyvältä ratkaisulta ensimmäiseen 5 iltaan. Sitten mies lähti reissuun ja kas, illat helpottui. Itkut jäivät pois, neiti puuhasi omia hommia 30-60min ja kävi nukkumaan.

Helteet tulivat. Siirryttiin yläkerrasta nukkumaan alakerran makuuhuoneeeseen, patjat lattialle ja Hillalle patja meidän patjojen ja kaapin väliin. Oma pikku "aski". Toisaalta on ollut tosi kiva nukkua lattiatasolla, Hilla malttaa tehdä makuulla hommia ennen nukahtamista. Pinnasängyssä pitää päästä seisoskelemaan ja pystyyn, nyt ei. Helteille ei loppua näy, ja tuskin takaisin yläkertaan siirrymme ennen kuin lämpötila laskee alle 20 asteen.

Viime viikolla olimme jälleen mökillä. Järvivesi oli niin lämmintä, että Hilla ui minun kanssa useamman kerran, joskus jopa pari kertaa päivässä. Aitassa pitäisi olla viileää, mutta 3 ihmistä samassa sängyssä niin lämpötila kipusi +26 ja tuntui todella tukalalta. No yöt menivät ehkä hieman heikommin, mutta kivaa oli kuitenkin. Jopa iltaisin tuskaisen kuuma, kun ei tuullut lainkaan ja ilta-aurinko paistoi suoraan mökille. Rannalla käytiin kotipuolessa jo helteiden alettua, ihana kesä!

Rantahommia

Tässä kuussa aloitin myös päivän rytmityksen. Aiemmin Hilla heräsi noin 07, oli hereillä 1-2h ja nukkui 30min. Sitten oltiin taas hereillä 2-4h ja nukkui 30min ja taas hereillä 2-3h ja unille. Totesin, että nyt riittää nämä mikrounet. Päätin, että ennen lounasta ei nukuta. Ja lounas tulee 3h heräämisestä. Pyrin klo 11 mutta jos Hilla herää jo 07 niin syödään kyllä jo 10 tienoilla. Protestointia ja sirkustemppuja se yhä hieman vaatii, mutta nyt alkaa sujua.

Nukuttaisi jo

Yleensä Hilla herää ennen 7:30. Puuhaillaan puolisen tuntia aamutoimia sitten on aamupala. Aamupalan jälkeen leikitään sisällä, kun iskee kiukku lähdetään viemään koirat aamulenkille. Hilla istuu rattaissa ja pysyy hereillä. Sitten tullaan kotiin pihalle leikkimään, tai käydää vaikka leikkipuistossa keinumassa. Sitten on lounaan vuoro, jonka jälkeen laitan Hillan rattaisiin unille. Ensin unet olivat 30-50min mittaisia. Nyt unien pituus on vakiitunut noin 1.5 tuntiin, joskus jopa 2h.

Eli nyt meillä on aika selvä päivärytmi jota ruoka ja päiväunet ohjaavat. Iltaunille pyritään menemään 20 maissa, joskus venytän hieman pidemmälle jos viimeisistä päikkäreistä on alle 3 tuntia.

Pian koittaa todella jännät ajat. Isämies jää kotiin 13.8 alkaen ja minä aloitan 3kk kestävän työharjoittelun. Hillalla ja iskällä varmasti sujuu, oma haikeus on hirmuisen kova. En millään raaskisi mennä! Toisaalta Hilla vaatii jo hirveän paljon virikkeitä päivisin, ja sellainen päivä, jolloin olemme vain kotona tuntuu todella pitkältä. Joten toisaalta, ihan kiva päästä "aikuisten hommiin" ja isämies saa jäädä elämään lapsiarkea kotiin.

Ja tosiaan, ensimmäinen sana tuli meillä! Isämies otti Hillan syliin kun tuli töistä,  Hilla ojensi kädet minua kohti. Sanoin ei, teen ruokaa, nyt äiti ei ehdi. Hilla ojentaa vaativasti käsiä ja sanoo ÄITI. No itkuksi meinasi mennä ja oli se syliin otettava, äidin pikku apuna <3

Pihahommia Fadon kanssa 


Harvoja imetyskuvia isosta neidistä <3
Ja viimeiseen kuvaan viitaten, imetys jatkuu yhä lapsentahtisesti. Ja aion jatkaa myös harjoittelun alettua, tämän hetkisen fiiliksen mukaan jatkan niin kauan kuin Hilla itse haluaa. Velhoutuminen tavoitteena!

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Unikoulu

Sitten päädyttiin tilanteeseen jossa alkoi unikoulu. Aika monen muun vanhemman tavoin vierastan unikoulua ajatuksena. Sihen usein liittyy mielikuvia helvetillisistä illoista, lapsen huudattamisesta ja äärimmäisyyksiin venyvistä vanhempien hermoista.

Unikouluja ja tapoja nukuttaa on tolkuttomasti. On kirjallisuutta, tutkimuksia, mutuja ja mielipiteitä. Ystävien ja sukulaisten kokemuksia. Kuka on laskenut lapsen pinnasänkyyn, tämä leikkii yksin ja nukahtaa yksin, ihan suosiolla. Toinen antanut huutaa keuhkoja pihalle parin viikon ajan kunnes on ymmärretty, ettei palvelu pelaa enää illalla/yöllä. Yksi antanut nukkua isonakin samassa sängyssä.

Meillä ei ole ollut mitään ehdotonta ajankohtaa tai tarvetta unikoululle. Omia voimavaroja seuraten, ja se fakta mielessä pitäen, ettei vauva ja taaperoaika - kuten huonosti nukutut yötkään - kestä ikuisesti. Vuosi, puolitoista on lopulta ihmisen elinikään suhteutettuna todella lyhyt pätkä.

Vielä sivuvaununa, pohja ylhäällä
Turvallisuus ajoi meidät unikouluun. Pinnasängyn pohja on ollut ylätasolla tähän asti, eilen 2.7 se laskettiin alas. Neiti tykkää niin kovin seistä sängyn laidasta tukea pitäen, ja kurotella tavaroita kauempana. No pohjan ollessa ylhäällä, keikahdus laidan yli tapahtuu silmänräpäyksessä, esim yöllä jos vanhemmat eivät ole aivan skarppina ja napero on hereillä.
Laskettiin pohja alas. Mies oli jo purkamassa meidän sänkyä, että voidaan jatkaa alatasolla sivuvaunuilua. Vanha puusänky on kovin ärsyttävä purkaa ja kasata moneen otteeseen, joten totesin, että koitamme tänään nukahtaisiko pieni ilman tissiä. Jätettiin kuitenkin toinen laita laittamatta, joten pinnis toimii yhä ikäänkuin sivuvaununa, mutta alemmalla tasolla vrt meidän sänky.

Unikoulutus tuli eteen yllättäen, joten en ehtinyt muodostaa hirveitä paineita tai kauhukuvia. Pohdin eniten, mikä on järkevin ja loogisin tapa toteuttaa "nyt nukutaan ilman tissiä" ilta.

Joten nyt meidän illat menevät näin:
Normaalit iltatoimet. Kerrotaan alakerrassa, mitä seuraavaksi tapahtuu: Hilla menee nyt nukkumaan, syö äidin sylissä ja sitten käy itse omaan pinnasänkyyn yöunille.
Mennään yläkertaan, imetän istualleen meidän sängyssä. Lasken Hillan hereillä omaan pinnikseen. Istun meidän sängyllä, ihan pinnasängyn vieressä nukahtamiseen asti.

Eilen meni tunnin verran nukahtamiseen. Ensin söi, oli tyytyväinen. Leikki pinniksessä, tuli nojailemaan minun jalkaa vasten ja hakemaan läheisyyttä. Annoin tehdä tätä vartin verran. Laskin lempeästi makuuasentoon, ja kerroin, että nyt käydään yöunille, unihommiin. Itkun kera tätä toistettiin noin puoli tuntia. Hysteeriseksi hätäitkuksi meni vain kerran, jolloin rauhoitin pitämällä lähellä, hyssytin ja silitin. Lopulta vajaan tunnin jälkeen suostui jäämään makuulle, vähän itkeskeli. Silitin, pidin kättä selän päällä, otin välillä pois. Jos itku jatkoi, aloitin uudelleen. Ja siihen hän sitten nukahti, ja nukkui vajaa 7h yhteen putkeen.

Kuitenkin päätin, että katson 3-5 iltaa, alkaako selvästi tapahtua edistystä illoissa. Nukahtaako nopeammin, selviääkö harmin yli nopeammin, no ylipäänsä edistytäänkö tästä tilanteesta. Jos ei, niin sitten Hilla ei ehkä ole vielä täysin valmis luopumaan tissitainnutuksesta, ja puretaan meidän sänky, siirretään patjat lattialle ja jatketaan sivuvaunuilua. Itse tissille nukahtaminen kun ei ole minulle ongelma, tai yöimetykset, vaan turvallisuus saneli tämän päätöksen. Nyt kuitenkin meni paremmin kuin odotin, vaikka minä toteutin unikoulun eikä isä - kuten usein niin tehdään.

Ensimmäinen Juhannus <3 Tissinukutuksen etuja, helppoa nukuttaa missä ja mihin sänkyyn tahansa

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Lapsiperheen brändäys

Luin (Elämä ei lopu lapsiarkeen) tämän jutun vastikään. Olen yksi niitä ”nuoria” jotka valmistautui lapsiarkeen melkein kuin sotaan. Toki lapsettomuus toi oman mausteen soppaan, olisi arki mitä tahansa se olisi jotain mitä palavasti haluan. Jotain mitä olen vuosia odottanut ja toivonut.

Mökkeily vauvan kanssa? Onnistuu!
Nyt meillä on sitä arkea eletty ja opeteltu 9 kuukautta. Se on yllättänyt myös yllätyksettömyydellään. Lopulta elämä ei mullistunut niin, että taivas ja maa olisi vaihtaneet paikkaa. Elämän keskipiste ja valo tuli kaikessa kirkkaudessaan ja opetti kaiken meille uudelleen. Rakkauden, ilon, naurun, surun ja itkun.

Vaaperon ensimmäinen kala - koska se saatiin neidin nukkuessa kantorepussa päikkäreitä, sen sellaiseksi voi laskea
Sitten on alkanut tämä huomauttelu sukulaisten sekä ystävien taholta ”odota kun niitä on useampi”. Ja taas sitä ajattelee, että helvetistäkin varmaan selviää helpommin, kuin arjesta kahden lapsen kanssa. Tai kolmen tai neljän. Kuitenkin jutussa jonka linkkasin aiemmin, lapsiperhe 48 neliön hirsitalossa, ei lukenut että arki on rankkaa. Kamalaa, kaaosta, selviytymistaistelua. Sen ei ole pakko olla sellaista. Mutta siitä voi tulla sellaista. 

Lopulta arki on monien mausteiden summa. Ja äidin /isän - molempien asenne arjen pyörittämiseen on se voimakkain suola. Lasten iät, persoonallisuudet ja muut muuttuvat tekijät ovat muita mausteita arjen sopassa. 

Pitkästä aikaa pelottaa. Saammeko lisää lapsia. Milloin uskaltaa niitä toivoa. Onko järkevää leikkiä Jumalaa ja yrittää itse miettiä sopiva ikäero. Kohtaako meidän näkemykset arjesta puolisoina, isänä ja äitinä? Onko itse palautunut riittävästi edellisestä raskaudesta ja synnytyksestä. Miten käy imetyksen...

Lopulta kaikki kulminoituu siihen, että kun itse yrittää pitää langat käsissä asioista joista ei kuitenkaan voi, luo vain turhaa huolta ja stressiä omaan elämään. Vaikuta siihen mihin voit ja opettele hyväksymään ne asiat, joihin et voi. Usein elämä yllättää tavalla tai toisella, siksi pitää hyväksyä asiat sellaisena kun ne annetaan. Ja opetella hyväksymään asiat joita ei pysty parhaallakaan tahdonvoimallaan muuttamaan.