sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Vaatemullistus ja hidasta muutosta

Olen pikkuhiljaa vaihtunut "henkkamaukka" shoppailijasta merkkivaatteiden shoppailijaksi. Siis juuri sellaiseksi, mitä en ikinä halunnut olla, tai karsastin jo ajatuksen tasolla. T'ämä johtui yksin siitä, että monet merkkituotteita käyttävät ihmiset joita olen tavannut, eivät käytä niitä yksin laadun tai ulkonäön vuoksi, vaan egon jatkeena ja "pröystäilläkseen". Ja vanha sananlasku sen jo kertoo, rumat ne vaatteilla koreilee. Ikäänkuin tuote tai sen hinta, määrittäisi ihmisen arvon.

Neljä paitaa joiden arvo on enemmän kuin koko vaatekaappini yhteensä 
Vaatteisiin kuitenkin liittyy nykyään todella vahvasti eettisyys ja hiilijalanjälki. Ihmiset hamstraavat paljon ja halpaa, hikipajat rullaavat ja dokumenteissa paljastuu myös samaa ongelmaa merkkituotteiden kohdalla. 100 dollaria maksava miestenpaita on valmistettu köyhien maiden hikipajalla naurettavan halvalla. On vaikea luottaa vaatteen eettisyyteen. Vaatteista syntyvä jätekuorma ja valmistusprosessi kuormittaa luontoa huomattavasti enemmän kuin autoilu ja sen päästöt. Silti, autoilun päästöjen kompensoiminen on kokoajan tapetilla, mutta vaatteiden ei?

Ennen kun minulla taloudellisesti oli paljon tiukempaa, ja budetti uutta paitaa ja housuja ostaessa yhteensä 20 euroa, oli vaikea lähteä ostamaan merkkituotteita. Tuolla summalla olisin saanut ehkä yhden hihan, ei kovin kannattavaa.

Olen siksi yrittänyt antaa itselleni synninpäästöä. Olen toiminut olosuhteiden ja tilanteiden mukaan. Nyt myös oma ajatusmalli ja ympäröivä yhteiskunta on muuttunut. Kierrättämistä suositaan, ja kulutushysteriaa karsastetaan. Itse pyrin nyt ensisijassa ostamaan vaatteet käytettynä. Torissa, vahankaytetty.fi:ssä ja facebookissa pyörii todella edullisesti laadukkaita ja hyväkuntoisia vaatteita. Ensisijassa suosin ehdottomasti kotimaista, ja kotimaassa valmistettua, koska sen eettisyydestä voi olla varmempi kuin ulkomaisten merkkien. Lisäksi käytetyn vaatteen kemikaalikuorma on huomattavasti uutta tuotetta pienempi, ja tätä arvostan eritoten lapsen vaatteiden kohdalla.

Nyt karsin voimakkaasti omia vaatteita ja lapsen. En heittänyt mitään pois. Miehelle rikkinäiset autotalliin räteiksi, siellä niitä kuluu. Mitä ei kehtaa myydä lahjoitin hyväntekeväisyyteen. Myyntikuntoiset laitoin vahankaytetty.fi sivulle. Jos eivät mene kaupaksi, ne lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, eli turhaa roskaa niistä ei tule. Pyrin nyt myös pitämään vaatemäärän pienenä. Muutama laadukas paita ja housut, lapsella muutama enemmän, koska vaatteita joutuu toisinaan vaihtamaan päivän aikana useamman kerran. Silti, lapsikaan ei tarvitse 15 paitaa ja 20 kappaletta housuja. Jatkossa ostan vähemmän, tarpeeseen ja laatua. Jos en pidä jotain, myyn tai annan pois.

Lapsen pitkähihaiset, merkit ja markettimallit sulassa sovussa
Pyrin laajentamaan tätä myös koko kotiimme. Olen vuosia kadehtinut ystäväni (terkkuja vaan Karoliina :D ) kotia. Hänellä on järjestys ollut aina kohdallaan. Ymmärrän, että itsellä tämä tavaran paljous johtuu pitkälti tottumuksesta. Olen tottunut säästämään sen ja tuon, jos niitä joku päivä... Nyt olen pysähtynyt miettimään, että 130 neliön talossa ei mahdu olemaan järkevästi 3 ihmisen ja 2 koiran tavarat, vika ei voi olla enää säilytysjärjestelmissä vaan tavaran määrässä. Konmaritus on ehkä pinnalla, mutta minä koen lähinnä olevani raivaaja, raivaan systemaattisesti turhan pois ja pyrin säästämään sen mitä tarvitsen. Ja kyllä, huomaan nyt jo, että halu saada heitettyä yhä enemmän pois on tosi kova. En silti halua roskata, eli heittää kaatopaikalle hyvää tavaraa, vaan kierrättää järkevästi kaiken minkä voin, koska sekin, turha roskaaminen siis, kuormittaa luontoa. Ekologisuus edellä.

Ihan vain kuva, hän tekee yhtä lempipuuhaansa, lukee
Muuten meillä on sairastettu ja valvottu. Niistä ei mitään kovin kivaa tai positiivista ole kirjoittaa, joten en kirjoita. Jokainen tietää miten tympivää univelka ja viikkojen sairastelu on.

Terveenä ehdittiin käydä pulkkailemassa ja nähtiin jo pajunkissoja

Positiivistakin mahtui, ystävä oli taaperonsa kanssa meillä viikonlopun yökylässä, ihana vkl, otetaan ehdottomasti joku kerta uusiksi! <3

Aurinko

maanantai 4. helmikuuta 2019

Kasvis vai vege, lihansyöjästä tiedostavaksi

Inspiroiduin kirjoittamaan tämän postauksen, kun valitsin manteli”kermaa” kaupan hyllyllä. Mennään ajassa taaksepäin 2 vuotta eikä manteli, kaura tai muunkaan ”epäkerman” ostaminen olisi käynyt mielessäkään. Miten tähän tultiin?


Wokin pohja
Ennen apunaa meillä syötiin hyvin pitkälti lihaa 7x viikossa. Kumpikin oli tottunut siihen kotona ja sillä mentiin. Kasvisruokaa oli syöty ehkä koulussa ja se yleensä oli hajutonta ja mautonta. Sianlihaa aloin vähentää jo aiemmin meidän ruokavaliosta mutta lihaa ylipäänsä en.

Sitten tuli vauva, ja iän karttuessa pohdinta mitä ravintoa haluan tarjota pienelle ihmiselle jonka makumatka maailmaan on ”tyhjä taulu”. Koska en ole itse saanut kovin terveellisen ruuan mallia kotoa, ja mies vielä vähemmän, halusin sellaisen omalle lapselle antaa. Eli kasviksia, paljon ja hyvää kasvisruokaa. Sitähän piti sitten opetella tekemään ja samalla vähentää omaa lihansyöntiä. Minusta on epäeettistä vaatia lapselta jotain, mihin itse ei omalla esimerkillä pysty.


Ruuanlaittoa taaperoturvallisesti samalla kuin lämmitetään


Arkea nopeuttavia ratkaisuja: Kiehuvalla vedellä kypsyy lasinuudelit ja pieni määrä herneitä taaperolle samassa kulhossa
Sitten taaperolle tuli oireilua lehmänmaidosta, kauramaidosta/ ja kermasta. Hyväksi havaitut ja minun suosimat tuotteet menivätkin pannaan. Mihin nyt tehdään makaronilaatikko tai pataruoka joka kaipaa sitä jotain? Kun lettuja ei voi tehdä lehmänmaitoon, raejuusto jää kaupan hyllylle ja äiti on taas uuden opettelun edessä. Mantelikerma /maito menee nyt kokeiluun kun seuraavan kerran on tarve saada "sitä jotain" taaperon ruokaan. Puurot meillä tehdään aina veteen joten siinä ei ongelmaa ole. 

Samalla vege on nostanut päätään; eikä varmasti vähiten ilmastonmuutoksen myötä. Itse en ole vielä edes ihan 100% sinut kasvisjuttujen kanssa, joten vege on vielä enemmän utopiaa. En ole myöskään kokenut tarvetta ”vegeillä”. Kuitenkin testissä meillä on ollut jo vegetuotteita myös puolihuomaamatta: kuten falafel pyörykkä ainekset. Jotka oli äärimmäisen helppoja ja hyviä, iso miinus hiivauutteen käytöstä. Ei sovi kovinkaan monelle migreeniä sairastavalle. Tästä laitoinkin palautetta Soyappetitille. Toisaalta hiivauutteen on myös tarkoitus huijata aivot uskomaan, että se mitä syöt on hyvää ja tarpeellista. Hiivauutetta löytyykin usein sipseistä ja kaikista eri mausteseoksista. Vinkki, koittakaapa etsiä liemikuutioita tai fondia, jossa tätä ei ole, menee nimittäin hetki hyllyllä pakkauksia selatessa. 

Mutta näin meillä. Punaista lihaa menee ruokana ehkä kerran viikossa, ja mieluummin nautaa kuin possua. Kanaa vähän useammin, kalaa ja katkarapuja myös. Kasvisruokaa ja kasviksia joka aterialla eri muodossa. Isäntä syö vielä leikkeleitä itse olen niistä jo luopunut ja vähentänyt juustoviipaleiden määrää leivän päällä. Hummusta sen sijaan olen ostanut leivälle toisinaan laitettavaksi ja tutustunut tosiaan eri kasvikerma vaihtoehtojen ihmeelliseen maailmaan.
Lisänä sopassa vielä ”ei lisättyä sokeria tai mehutiivisteitä eikä juurikaan suolaa” taaperon ruokavaliossa. 

Joskus tuntuu, että tuoteselosteiden luku on aikaavievää puuhaa. Toisaalta tiedostaminen on palkitsevaa, ja sen huomaaminen mitä kaikkea meidän ravintoon ”ujutetaan” ihmisten tietämättä. Kuten vauvojen soseissa joissa osassa on lisättyä sokeria, 4kk vanhalla vauvalle, mielestäni todella hurjaa ja ikävää.

Ystäväni huolsi minun ruhtinaallisen hintavat (kahvipaketti...) sukset, jotka eivät luistaneet yhtään mihinkään. Kävimme kerran hiihtämässä ja inhosin sitä yhtä paljon kuin kouluaikana. Päätin kuitenkin ennen suksien hankintaa, että minä tykkään hiihtää. Opettelen, haluan oppia ja tykkään. Ja tänään tykkäsin. Oli aivan ihanaa luistella menemään yksin ladulla kun sukset toimivat, keho toimi ja tiesin olevani vasta toista kertaa suksien päällä. Ymmärrän erittäin hyvin, miten niin monen lapsen ja nuoren ilo hiihtoon tapetaan huonoilla välineillä, itse sen nyt kokeilin. Valitettavasti, tämä jos mikä, on täysin välineurheilulaji.


Ladulle!
Mitä kamalampi sää, sen paremmin nukuttaa, 3h päikkäritt lumisateessa
Äitin tukkakuva
Tajusin, taas kerran, että kampaajalla käynnistä on kulunut kohta 1.5 vuotta aikaa. Todella, vuotta. Toisaalta hiuksissa isoin miinus on haperot latvat. Väriin olen jo tottunut, ja isäntä tykkää, että pitää olla pitkät hiukset. Sitä ne on, taapero onnistuu jo niihin ajoittain sotkeutumaan. Katsotaan milloin saan aikaiseksi mennä kampaajalle. Yksi syy ehkä käymättömyyteen, on se, etten ole tähän ikään mennessä löytänyt järkevän hintaista ja miellyttävää luottokampaajaa.