Kasvis vai vege, lihansyöjästä tiedostavaksi

Inspiroiduin kirjoittamaan tämän postauksen, kun valitsin manteli”kermaa” kaupan hyllyllä. Mennään ajassa taaksepäin 2 vuotta eikä manteli, kaura tai muunkaan ”epäkerman” ostaminen olisi käynyt mielessäkään. Miten tähän tultiin?

Wokin pohja

Ennen apunaa meillä syötiin hyvin pitkälti lihaa 7x viikossa. Kumpikin oli tottunut siihen kotona ja sillä mentiin. Kasvisruokaa oli syöty ehkä koulussa ja se yleensä oli hajutonta ja mautonta. Sianlihaa aloin vähentää jo aiemmin meidän ruokavaliosta mutta lihaa ylipäänsä en.

Sitten tuli vauva, ja iän karttuessa pohdinta mitä ravintoa haluan tarjota pienelle ihmiselle jonka makumatka maailmaan on ”tyhjä taulu”. Koska en ole itse saanut kovin terveellisen ruuan mallia kotoa, ja mies vielä vähemmän, halusin sellaisen omalle lapselle antaa. Eli kasviksia, paljon ja hyvää kasvisruokaa. Sitähän piti sitten opetella tekemään ja samalla vähentää omaa lihansyöntiä. Minusta on epäeettistä vaatia lapselta jotain, mihin itse ei omalla esimerkillä pysty.

Ruuanlaittoa taaperoturvallisesti samalla kuin lämmitetään

Arkea nopeuttavia ratkaisuja: Kiehuvalla vedellä kypsyy lasinuudelit ja pieni määrä herneitä taaperolle samassa kulhossa

Sitten taaperolle tuli oireilua lehmänmaidosta, kauramaidosta/ ja kermasta. Hyväksi havaitut ja minun suosimat tuotteet menivätkin pannaan. Mihin nyt tehdään makaronilaatikko tai pataruoka joka kaipaa sitä jotain? Kun lettuja ei voi tehdä lehmänmaitoon, raejuusto jää kaupan hyllylle ja äiti on taas uuden opettelun edessä. Mantelikerma /maito menee nyt kokeiluun kun seuraavan kerran on tarve saada "sitä jotain" taaperon ruokaan. Puurot meillä tehdään aina veteen joten siinä ei ongelmaa ole. 

Samalla vege on nostanut päätään; eikä varmasti vähiten ilmastonmuutoksen myötä. Itse en ole vielä edes ihan 100% sinut kasvisjuttujen kanssa, joten vege on vielä enemmän utopiaa. En ole myöskään kokenut tarvetta ”vegeillä”. Kuitenkin testissä meillä on ollut jo vegetuotteita myös puolihuomaamatta: kuten falafel pyörykkä ainekset. Jotka oli äärimmäisen helppoja ja hyviä, iso miinus hiivauutteen käytöstä. Ei sovi kovinkaan monelle migreeniä sairastavalle. Tästä laitoinkin palautetta Soyappetitille. Toisaalta hiivauutteen on myös tarkoitus huijata aivot uskomaan, että se mitä syöt on hyvää ja tarpeellista. Hiivauutetta löytyykin usein sipseistä ja kaikista eri mausteseoksista. Vinkki, koittakaapa etsiä liemikuutioita tai fondia, jossa tätä ei ole, menee nimittäin hetki hyllyllä pakkauksia selatessa. 

Mutta näin meillä. Punaista lihaa menee ruokana ehkä kerran viikossa, ja mieluummin nautaa kuin possua. Kanaa vähän useammin, kalaa ja katkarapuja myös. Kasvisruokaa ja kasviksia joka aterialla eri muodossa. Isäntä syö vielä leikkeleitä itse olen niistä jo luopunut ja vähentänyt juustoviipaleiden määrää leivän päällä. Hummusta sen sijaan olen ostanut leivälle toisinaan laitettavaksi ja tutustunut tosiaan eri kasvikerma vaihtoehtojen ihmeelliseen maailmaan.

Lisänä sopassa vielä ”ei lisättyä sokeria tai mehutiivisteitä eikä juurikaan suolaa” taaperon ruokavaliossa. 

Joskus tuntuu, että tuoteselosteiden luku on aikaavievää puuhaa. Toisaalta tiedostaminen on palkitsevaa, ja sen huomaaminen mitä kaikkea meidän ravintoon ”ujutetaan” ihmisten tietämättä. Kuten vauvojen soseissa joissa osassa on lisättyä sokeria, 4kk vanhalla vauvalle, mielestäni todella hurjaa ja ikävää.

Ystäväni huolsi minun ruhtinaallisen hintavat (kahvipaketti...) sukset, jotka eivät luistaneet yhtään mihinkään. Kävimme kerran hiihtämässä ja inhosin sitä yhtä paljon kuin kouluaikana. Päätin kuitenkin ennen suksien hankintaa, että minä tykkään hiihtää. Opettelen, haluan oppia ja tykkään. Ja tänään tykkäsin. Oli aivan ihanaa luistella menemään yksin ladulla kun sukset toimivat, keho toimi ja tiesin olevani vasta toista kertaa suksien päällä. Ymmärrän erittäin hyvin, miten niin monen lapsen ja nuoren ilo hiihtoon tapetaan huonoilla välineillä, itse sen nyt kokeilin. Valitettavasti, tämä jos mikä, on täysin välineurheilulaji.

Ladulle!

Mitä kamalampi sää, sen paremmin nukuttaa, 3h päikkäritt lumisateessa

Äitin tukkakuva

Tajusin, taas kerran, että kampaajalla käynnistä on kulunut kohta 1.5 vuotta aikaa. Todella, vuotta. Toisaalta hiuksissa isoin miinus on haperot latvat. Väriin olen jo tottunut, ja isäntä tykkää, että pitää olla pitkät hiukset. Sitä ne on, taapero onnistuu jo niihin ajoittain sotkeutumaan. Katsotaan milloin saan aikaiseksi mennä kampaajalle. Yksi syy ehkä käymättömyyteen, on se, etten ole tähän ikään mennessä löytänyt järkevän hintaista ja miellyttävää luottokampaajaa.