4kk yöhulinaa, tiheää imua, hampaita mitä niitä nyt on

Meidän pikku apuna on parin viikon kuluttua 5 kuukautta vanha. 4kk yöhulinat, ne hirveästi "pelotellut" ja toisilla ihan ongelmaksi asti näkyvä asia, eivät meille rantautuneet niin raskaina mitä odotin. Kuten ei 3kk tiheän imun kausikaan.

Hulinaa on ollut. Jouluaatosta alkanut päikkärilakkoilu kesti tämänkin viikon. Joka päivä nukkui vaunuissa tyytyväisenä lenkin ajan. Tulin kotiin, laitoin itkuhälyttimen päälle ja otin koirat sisälle. Riisuin ulkovaatteet ja kippasin myslin kuppiin ja latasin kahvinkeittimen. Jolloin itkuhälyttimestä kuului wää-ääääääääÄÄÄ! Ja ulos hyssyttämään neitiä, tuloksetta. Kitinää, itkua ja ähinää silmät ummessa, yhtenä päivänä 40 minuuttia. Kun nostan hänet vaunuista, ilme on hölmistynyt, mitä miksi me herättiin kesken unien. Great.
Perjantaina oli poikkeuksellisen huono päivä. Hampaat, 2 pientä nököä vierekkäin jotka tulivat läpi viikko sitten lauantaina, vaivasivat ihan huolella. Ei auttanut mikään. Itkua ja hampaiden kiristelyä itse kullakin ihan koko päivä. Paska mutsi - fiilis oli taattu, teki mieli nakata apuna ikkunasta lähimmälle ohikulkijalle "ota koppi". No en nakannut. Kanniskelua ja hyssyttelyä, 1.5h päiväunia koko päivänä 3 pienessä pätkässä. Hermot oli aika tiukalla itse kullakin. Yö oli sitten maagisen ihana, pelastus suorastaan. Nukahti vähän ennen 22. Heräsi syömään 1:20 ja 5:30. En muista milloin meillä olisi herätty vain 2 kertaa yössä! Ehkä joskus marraskuussa, vahingossa lähinnä.

Varpaita meillä tutkitaan ahkerasti öisin. Viime yö oli taas perus "ei nukuta". Ähinää, puhinaa, tissiä - ei kiitos - ei kun anna vaan tissiä - ei en halua... Pää pyörii, varpaat menee suuhun, iskää kynsitään ja kokeillaan sormilla, vedetään eri paikoista, äitiä potkitaan napakasti.. Perhepedin "iloja"! Aamulla oltiin kaikki vähän väsyneitä.

Leikkituokio

Vauvauinnit on olleet koko perheen uusi, paljon tykätty harrastus. Toki se tarkoittaa 6:45 herätystä lauantai aamuna ja apunan herättämistä 7:15. Mutta apuna tykkää, on hauskaa nähdä muita vauvaperheitä ja uintihetki on koko perheen yhteinen kiva juttu. Olemme nyt 3 kertaa käyneet, ja eilen saatiin sukeltaa ensimmäisen kerran. Toki ensimmäinen sukellus oli 1-2 sekunin mittainen, mutta pienestä se lähtee. Plussana pitkät päikkärit, vauvauinti väsyttää aika kovin. Joten kaikkina 3 lauantaina neiti on nukkunut mukisematta 4-5h kun kotiin päästään. Saadaan isämiehen kanssa hetki aikaa kahdestaankin.

Itsellä on ollut kunnon kehonhuoltoviikko. Keskiviikkona oli normaali joogatunti. Oma ohjaaja oli sairaana ja tuuraaja ei armoa antanut. Fiilis oli vähän samanlainen kuin rekan alle jääneellä joka on vielä mankelin läpi vedetty. Torstaina ajoin kaverin kanssa pääkallokelissä kokeilemaan ilmajoogaa. Hauska uusi tuttavuus, jota ehdottomasti suosittelen kokeilemaan! Ei kovin rankkaa, enemmän venyttely -tyyppistä ja vähän sai heittäytyä pää alaspäin roikunnoissa! Miinusta liinasta joka painoi suoliluita, mustelmat siitä tuli. Ja kantorepun alapaneeli painaa samaan kohtaan sopivasti, puhumattakaan neidin pienistä jaloista jotka yöllä potkivat kyseisiä mustelmia, aijaijai. Selkä on ihan "romuna" on venytelty tällä viikolla ja sen kyllä tuntee. Ensi viikolla mennään Hillan kanssa osteopaatille, ja tiedossa on jälleen 2 joogatuntia, saa nähdä siis miten rikki ollaan ensi su!
Plussaa omasta ajasta, eritoten kun hampaat vaivaa, eikä päikkäreitä nukuta, 2-3h omaa aikaa parinakin iltana on jo iso pelastus.

Pohdintaa lapsiluvusta

Kun olin reilu parikymppinen, perheestä haaveileva nuori, päätin, että 25-vuotiaana olen kaikki 3 lastani tehnyt. No elämä päätti toisin.

Hilla on reilut 4 kuukautta vanha. Lapsettomuuden arvet näkyvät yhä, hieman eri tavalla. Olen kipuillut jo parin kuukauden iästä asti aihetta, lisää lapsiako? Kun kaiken energian, tarmon ja ajatukset suuntasi vuosi toisensa perään oman jälkeläisen saamiseksi, nyt kun se on tässä, ajattelisi, että se kipuilu on käyty. Mutta sitten tulee se sama terävähampainen lapsettomuuden peikko joka nappaa pakarasta kiinni ja muistuttaa, että moni saa yhden lapsen. Vaan ei enempää.

Nyt en halua toista lasta. Hyvin itsekkäistä syistä. Rakastan Hillaa, äidinrakkaus on jotain uskomattoman voimallista, syvältä ihmisyyden juurista kumpuavaa. Jotain, mitä ei voi sanoin kuvata järkevästi. Tunne joka jyrää ylitse kuin valtameri. Ajatuksenkin tasolla, että joutuisin repimään äitiyteni kahtialle, ei. Toinen erittäin itsekäs syy on imetys. Nautin imetyksestä. Olen hurahtanut siihen, no niin. Hurahtanut kuvaa asiaa varmasti parhaiten. Kyllä se ärsyttää toisinaan. Kun toinen nyppää, repii, kiukkuaa, vaatii tunnin välein tissiäääää. Silloin kun on rauhallista, päikkäreiden jälkeen tai yöllä. Pieni ihme nappaa tiukasti kiinni, heruttaa ja alkaa syödä. Katsot sitä rauhallista hetkeä lumoutuneena. Miten meillä on tässä hyvä.
Toki tandem imetys on mahdollista monille, mutta raskaus tuo mukanaan usein ongelmia herumisen kanssa, ja aiheuttaa imetyskipuja. Joten tissit on varattu vain ja ainoastaan Hillalle juuri nyt.

Mielen sopukoihin tallennettuja, maagisia hetkiä kahden <3

Kolmas hyvin itsekäs syy on palautuminen ja oma jaksaminen. Olen palautunut nyt erittäin hyvin synnytyksestä. Lihakset tuntuvat vähän enemmän omilta, lenkkeily, jooga ja liikunta sujuvat. Keho muuttui raskauden myötä, vaan olen päättänyt hyväksyä ne muutokset ja elää niiden kanssa. Näin on hyvä. Parempaan menossa kokoajan, kun synnytyksestä kuluu aikaa ja voin monipuolistaa liikuntavalikoimaani.

Suurinta pohdintaa siis herättää ajankohta. Sen sijaan, että luottaisin Jumalaan tässä asiassa, kyllä Hän tietää milloin on oikea aika jos meille enemmän lapsia on tarkoitus tulla. Niin huseeraan itse. Lasken ja pohdin olisiko sopiva ikäero 2 vuotta, vähän yli vai vähän alle? Mietin työ ja opiskelukuvioita. Taloudellista tilannetta. Mietin Hillaa. Uutta raskautta ja sen tuomia muutoksia jotka ovat mahdollisesti - jälleen - aivan perseestä. Oksenna, raskausdiabetes, selkäkivut, lonkkakivut. Synnytä. Juu ei.

Summa summarum. Lapsettomuus ei lopu lapsen saamiseen. Se ehkä kulkee mukanani tiukasti takalistossa kiinni, niin pitkään, kunnes koen, että lapsilukumme on tässä. Oikeaa aikaa en osaa sanoa, tuleeko sellaista koskaan. Hän yksin tietää ja uskon varaan tämän asian soisin jättäväni. Tunteet eivät halua olla yhtä mukana, joten kipuilen ja puhisen yksinäni asian kanssa. Myöskään lasten määrää en tiedä. Toivoisin, että saisimme 3 tai jopa 4 lasta. Kuitenkin voi olla, että tämä yksi on ainokaiseksi jäävä, ja siksi yritän muistaa nauttia joka ainoasta päivästä kun äidin pieni kasvaa kokoajan isommaksi <3

Soseita, sormiruokaa, jokosesyökiinteitä

Hilla täyttää ensi viikolla 4 kuukautta. Sekä minun, että isämiehen vanhemmat ovat aloittaneet soseet 4 kuukauden iässä meille. Meiltä on jo kyselty, että milloin Hilla alkaa sitä oikeaa ruokaa syödä? 2004 on tullut suositus, että vauva syö ensimmäiset 6kk äidinmaitoa. Jonka jälkeen aloitetaan kiinteän ruuan maistelu. Alussa annokset ovat luonnollisesti pieniä, kun pieni ihminen totuttelee toisenlaiseen ruokaan. Silti sitkeässä elää uskomus, että vauva nukkuu paremmin kun alatte lapata sille kiinteää ruokaa nassuun. Tästähän on tutkimustuloksia olemassa, että näin ei tosiaankaan ole. Lisäksi maito on vuoden ikään asti vauvan pääasiallinen ravinto, ja kiinteät aloitetaan äidinmaidon ohella.

Olen ilmoittanut, että täysimetän 6kk joten sitä ennen ei suuhun mene muuta kuin maitoa. Tästä on kysytty, että miten kuvittelen maitoni riittävän kun Hilla alkaa touhuta ja liikkua enemmän? No ihan samalla tavalla kuin muillakin täysimettäjillä riittää. Lapsentahtisesti kun imettää ei se maito lopu. Tätä on selvästi -60 luvulla syntyneiden hankala ymmärtää.

Osa syyskuisten vauvojen vanhemmista on aloittanut soseiden maistelun jo. Tätä uskallan kritsoida. Uudet, vastajulkaistut imetysohjeet ottavat kantaa kiinteään ruokaan siirtymiseen:

Vauvan valmiuksista kiinteiden ruokien syömiseen ja myös sormiruokailuun kertovat seuraavat opitut taidot: Vauva hallitsee pään liikkeitä ja pystyy koordinoimaan silmiään. Hän yrittää tarttua ruokiin ja seuraa kiinnostuneena toisten ruokailua. Vauva onnistuu poimimaan ruoan käteensä ja viemään sen suuhunsa. Hän osaa käsitellä ruokaa suussaan niin, että ei kielellään työnnä kaikkea ulos suustaan. Vauva osaa istua tukevassa pystyasennossa syöttötuolissa (esimerkiksi pienen pyyherullan voi laittaa tueksi) tai aikuisen sylissä.

Meillä ei todellakaan vielä Hillan kohdalla täyttyisi valmiudet , sillä hän ei istu tukevasti vielä itse. Artikkelissa lukee, että usein nämä valmiudet täyttyvät vauvalla 6 kuukauden iässä. 4 kuukauden iästä on kuitenkin vauvan koko elinikään nähden pitkä matka vielä 6 kuukauden ikään. En myöskään ymmärrä mikä kiire äideillä on aloittaa kiinteät? Lapsi tulee syömään kiinteää ruokaa lopun elämäänsä joten miksi sitä kahta kuukautta pidempään ei olla valmiita odottamaan? Onko se ehdottomasti vauvan etu, että kiinteitä aloitetaan maistelemaan jo 4 kuukauden iässä, vai aloitetaanko ne sen takia, että äiti haluaa?

Toiset saavat neuvolasta ohjeet aloittaa kiinteät 4-5 kuukauden iässä. Tässäkin on silti virhemarginaali, sillä toiset neuvolat ohjeistavat äitejä nykyisten suositusten vastaisesti. Esimerkiksi jos kasvussa tapahtuu notkahdusta tulisi neuvolan tukea ensisijaisesti imetyksen tehostamista eikä olla ensimmäisenä teilaamassa äidinmaidon riittävyyttä ja työntämässä vauvalle perunaa (kuvainnollisesti). Tottakai on vauvoja joille on perusteltua aloittaa kiinteät ennen 6 kuukauden ikää. Silti itse olen lähinnä kohotellut kulmia kun vauva istuu sitterissä naama soseessa ja ikää on ehkä juuri ja juuri 4 kuukautta. Sillä sitterissä (tai bumbossa) syöttämistä ei suositella lainkaan, jos vauva ei osa istua  syöttötuolissa, niin sehän silloin kertoo, etteivät vauvan valmiudet kiinteän ruuan syömiseen täyty.

Meillä on tarkoitus aloittaa kiinteän ruuan maistelu 6 kuukauden iässä, sormiruokaillen. Siihen asti tissiä, läheisyyttä ja valmiuksien täyttymisen odottelua. Sotkua varmasti tiedossa, sillä harvoin vauvan syöminen on siistiä puuhaa söi sitten sosetta tai sormiruokaa. Sormiruokailussa Hilla saa itse syödä omaan tahtiinsa sen verran mitä haluaa ja toivottavasti tutustuu ennakkoluulottomammin ruokaan, kuin pelkkien soseiden avulla. En yhtään epäile, etteikö meillä toisinaan myös soseita syödä, mutta pääpaino toivottavasti on sormiruokailussa ja rintamaidossa.

Tämän linkin takana enemmän tietoa yllä mainitusta lainauksesta.

Vaativa vauva vai ei?

Joka toinen päivä minulla on tunne, että Hilla on kohtalaisen suuritarpeinen vauva. Joka toinen päivä taas tuntuu siltä, että ollaan kuitenkin päästy todella helpolla. Ensinnäkin, Hilla nukkuu yöt. On ollut ongelmia illalla nukuttamisessa ja nukutus on jatkunut lähemmäs 02 yöllä. Sitten kun Hilla nukkuu; ei meillä tarvitse kävellä ympäri asuntoa vauva sylissä, sillä sitten se myös nukkuu. Ehkä ähisee, tekee pierujumppaa. Saattaa havahtua hereille ja jokeltaa tovin, mutta ei vaadi aikuisen seuraa tai huomiota. Monet vauvat eivät nuku öisin, hyvä jos ollenkaan.

Kuva-aineistoa, Hilla nukkui myös kerran sohvalla

Eilen oli taas kohtalaisen paska mutsi fiilis ja tää-ei-rauhoitu-ikinä-tunne. Aamulla herättiin 07 ja tunnin tein vielä töitä, että sain Hillan nukkumaan vähän pidempään. 8:30 nousi Hilla ylös. Vaunuissa nukkui lenkin ajan eli 45min. Sitten loppupäivä silmien hieromista, haukottelua, sylissä tai tulassa olemista - tai tissillä. Nukkuminen siis onnistuu vain sylissä tai tulassa ja liikkua pitää kokoajan. Ei onnistu sohvalla istuminen ehei. Kävele, hytkytä, heijaa, mitä tahansa kunhan liike jatkuu alvarinsa. Tissille nukahtaa hyvällä tuurilla, vaan havahtuu jos liikut itse pois viereltä. Isämiehellä oli lenkkitreffit illalle sovittuna joten käytännössä oltiin kahden koko päivä. Käveltiin asuntoa ympäri silloin kun ei ollut pyykkejä tai tiskejä laitettavaksi. Ratkiriemukasta, askelmittari olisi tuollaisina päivinä kova sana! Mummoni vitsaili, että mitäs on äiti niin liikkuvaa sorttia, että vauva on jo kohdussa tottunut rytmiin.

Päikkärit. Iskän sylissä.

Illalla nukahtaminen onnistui ilman itkua. Ensimmäistä kertaa viikkoihin. Yöllä syötiin vain 4 kertaa. Aamulla nukahti vaunuihin - ilman itkua. Tulee taas sellainen olo, että niin. Turhasta valitan. Eilen oli vain huonompi päivä. Kuitenkin tosiasia on se, että suurin osa ajasta menee niin, että Hilla on sylissä tai tissillä. Jos illalla nukutan päikkäreille - se tapahtuu sylissä, tulassa tai tissille. Kunnes tulee aika mennä yöunille - tissiä vaaditaan taas. Itse imetys tai maitobaarina olo ei ahdista, vaan ensimmäistä kertaa ymmärrän sen, kun joku vaatii sinulta kokoajan jotain. Ehdottomasti on hyviä hetkiä, kun Hilla jaksaa kiinnostua leluista/koirista/ympäristöstä ja viihtyy sohvalla tai lattialla. Ne hetket kestävät max 20min kerralla joten suhteellisen lyhyestä ajasta on kyse siinäkin.

Perhepotretti

Luin eilen hesarin jutun Irene Naakan ilmestyvästä kirjasta (jonka laitoin samantien varaukseen meidän kirjastosta!) ja se herätti kyllä ajatuksia. Paljonkin. Tässä linkki juttuun.
Toisaalta saan kiinni Irenen ajatuksesta. Olen itse yhä minä vaikka olenkin äiti, minun omat tarpeet, halut (neulominen, lukeminen, some, hetki kun kukaan ei tarvitsisi minua kiitos!) on yhä olemassa. Toisaalta vahvasti tulee mieleen se, että itsekeskeisyys ja tietynlainen itsekkyys on nykyajan suurin syy äitien pahoinvointiin ja syntyvyyden laskuun. Kun on mielikuva äitiydestä, ajasta vauvan kanssa kotona. Ja sitten puuttuu tukiverkostot läheltä. Vauva syntyy ja mielikuvat romuttuu, arki tulee vastaan, mies on 40-50 tuntia viikossa poissa kotoa, mihinkään ei vielä tule vauvan kanssa lähdettyä, iskee se arjen raadollisuus todenteolla nuppiin. Ehkä liikaa lähdetään siitä ajatuksesta, että mies hoitaa sitten sen ja tämän, ja äiti saa omaa aikaa. Vaan se kun ei toteudukkaan, niin hupshei.

Ajatusmaailman kuitenkin pitäisi mielestäni mennä vauva ja vauvan tarpeet. Sitten perhe ja perheen yhteinen aika, kolmantena vasta se äidin ja isän oma aika. Joka on siis viikkotasolla ihan huomattavan paljon vähemmän kuin ennen vauvaa.

Toisaalta media suoltaa meille "paskaa", miten arki on rankkaa. Kukaan ei nuku. Some on puolillaan arjen helvettiä ruotivia kirjoituksia ja suoraa tekstiä seksittömyydestä, huonosti nukutuista öistä, vaipparallista sun muusta. Negatiivisuus on päivän sana. Missään ei kerrota sitä, että jokaisen huonosti nukutun yön jälkeen koittaa myös se yö kun vauva nukkuukin 6 tuntia putkeen. Jos ei tällä viikolla, ehkä seuraavalla, tai sitä seuraavalla. Miten rakkaus omaan lapseen on kuitenkin sen kaiken vaivan arvoista, ne hymyt ja kiintymys jota pieni ihmistaimi osoittaa vanhemmalleen. Jonka rakkaus on aukotonta ja ehdotonta kaikessa vaativuudessaan.

Summa summarum, kolikolla on kaksi puolta. Vauva-arki on rankkaa. Samalla se on antoisaa, uskomattoman ainutlaatuista aikaa oman lapsen kanssa. Hetkeäkään en vaihtaisi pois. En niitä itkuja, kanniskeluja tai kitinöitä. Miksi? Koska ne kasvattavat myös minua äitinä, vanhempana ja ihmisenä. Ne osoittavat, että minä olen ihminen. Ärsyyntyvä, heikko, turhautuva, täysin normaali ihminen tunteideni kanssa. Omalle lapselleni täydellinen kaikkine heikkoukseni. Vanhemmuus on kuitenkin matka jonka me teemme yhdessä vauvan kanssa, emme suorittaen omassa päässämme olevaa käsikirjoitusta vanhempina.