Tämä kirjoitus sai tänään minulta aplodit, noin kuvainnollisesti.
Sokerilla kyllästetyt lapset
Olen puhunut mieheni kanssa tulevaisuudesta, jos meillä jonain päivänä on lapsia. Olen itse ollut myös päiväkodissa töissä, syöden samaa ruokaa siellä kuin lapset.
Mielestäni Sanna Ukkola, tekstin kirjoittaja on asian ytimessä. Meidänkin päiväkodissa välipalat, rahkat, kiisselit jne. olivat niin makeita, että itse sokerista pikkuhiljaa vieroittuvana, en voinut niitä syödä. Kun 2v. syö kulhollisen vispipuuroa, joka ei uppoa aikuiselle liiallisen sokerimäärän vuoksi, joka kuitenkin käyttää puurossa ja kahvissa sokeria itse, miettikään sitä energian määrää joka vapautuu. Iltapäivät kaaoksessa, kun moni moni lapsi menee pitkin seiniä äkillisen energiapurkauksen seurauksena. Pihalla sitten saadaan purkaa sitä touhotusta, vaan kun vanhempi tulee 1-1.5h välipalan jälkeen hakemaan lapsen, sillä on taas nälkä. Sillä sokeri ei täytä, se nostaa insuliinitason pilviin, hetkellisesti. Ja kotona taas syödään, kierre on valmis.
Ilmoitin miehelleni, että meidän lapset tulevat päiväkodissa noudattamaan sokeritonta ruokavaliota. Kotona sokeri myös pannaan, en suosittele edes karkkipäivää. Mies, luonnollisesti oli eri mieltä, koska hänellä oli hyvät muistot lapsuudesta ja lauantain karkkipäivistä.
Mielestäni alle 5v. lapsi ei tarvitse sokeria herkkuna. Lapsen makuaisti on erilainen kuin aikuisilla, enkä keksi yhtään hyvää syytä, miksi pienelle taaperolle pitäisi aloittaa karkkipäivä, antaa suklaata, sokeroituja muroja, mehuja, limpparia jne.
Miksi karkkipäivä ei voisi olla jotain muuta? Sokerittomia lettuja ja mustikoita? Meillä lettuihin tulee kaikkea muuta kuin rasvaa ja hötöä, kuten jo aiemmassa tekstissä julkaisin oman lettu ohjeeni. Siihen lisukkeeksi mustikoita, mansikoita, muita marjoja ja annetaan lapselle.
Miksei? Koska eihän se nyt ole tarpeeksi makeaa.
Lapsi ei kaipaa sokeria, jos sille ei sitä anneta. Jos lapsi ei syö sokeria, sokeroituja muroja, sokeroituja kiisseleitä, vanukkaita, kakkuja, välipaloja jne. se ei niitä kaipaa. Se on vanhempien korvien välissä oleva harhaluulo, että lapsi kaipaa sokeria ja makeaa. Miten se osaisi sitä kaivata jos se ei ole sitä koskaan saanut?
Itse olen vieroittautunut sokerin käytöstä pikkuhiljaa, ennen käytin sitä paljon enemmän. Olen hitaasti vähentänyt sokerin määrää kahvissa/teessä/puurossa. Totuttanut makuaistini vähemmän makeaan. Jugurtit ne vasta sokeripommeja ovatki. Katsokaapa huviksenne, paljon on esim. Danonen jugurtissa sokeria? Jos en täysin väärin muista, määrä oli lähemmäs 20g/100g eli 20 palaa sokeria. Luomujugurtti mitä itse ostan on sekin minusta sokerista, 11-13g/100g, olkootkin luomusokeria. Maustamaton jugurtti on minusta yhä pahaa, joten siinä on vielä opeteltavaa, sitäkin epäilemättä oppii syömään kun totuttaa makuaistiaan.
En halua paasata samoista asioista kuin Sanna kirjoitti blogissaan, mutta siinä se kaikki on tiivistetysti. Lohturuokaa, matkaruokaa, arkiruokaa. Kuvitellaan, ettei lapsi ole tyytyväinen ilman herkkuja. Ollaan sokeuduttu todellisuudelle.
Ruoka mikä ennen oli ihmisen selviytymistä varten, on tänäpäivänä suurin rahasampo. Mitä epäterveellisemmin me syömme, sen enemmän me myös kulutamme, lihomme. Raha virtaa ketjujen/tuottajien/suunnittelijoiden jne. taskuihin. Kun ruoka sairastuttaa meidät, lääkefirmat, lääkärit, hoitajat, terveydenhuoltolaitokset saavat lisää rahaa, koska tarvitsemme hoitoa. Lääkebisnes ei ole ihan niin puhtoista kuin annetaan ymmärtää.
Jos löydätte esim. yle arenasta Lihavuusepidemian syntipukit sarjan, suosittelen katsomaan. Siinä itseni herättä kertomus glukoosi-fruktoosi siirapista, referoin sen tähän niin hyvin kuin muistan:
Kun maissi alettiin USA:ssa viljellä tehotuotantona, maissinviljely valtasi alaa muulta viljalta ja viljelyltä, syntyi osittain ylituotantoa. Eräs mies pohtikin, miten ylijäämä maissi voitaisiin hyödyntää ja tienata silläkin lisää rahaa.
Syntyi glukoosi-fruktoosi siirappi. Se valmistetaan ylijäämä maissista, sen tuottaminen on halvempaa kuin puhtaan sokerin. Se syrjäytti sokerin makeutusaineena, edullisen tuotantotavan vuoksi.
Glukoosi-fruktoosi siirapilla maustetaan limpparit, karkit, jäätelöt, kakut, einekset, grillimarinadit, kaikki, missä me kuvittelemme olevan sokeria. Todellisuudessa glukoosi-fruktoosi siirappi on syrjäyttänyt sokerin. Se aiheuttaa riippuvuutta ja altistaa metaboliselle oireyhtymälle. Vaikuttaa aivoihin ja on vaarallisempaa ainetta siten kuin sokeri.
Ja sitä on kaikkialla.
Meksiko yritti kieltää sen käytön ja siirtyä takaisin sokeriin koska Meksikossa väestön lihavuus alkaa olla epidemiamainen ongelma.
USA kielsi. Jos Meksiko kieltää sen, he rikkovat kilpailulakia tms. USA olisi menettänyt loistavan tulonlähteen jos Meksiko olisi onnistunut kieltämään sen käytön, ei onnistunut, vedottiin lakiin.
Kaiken tämän takana on ihminen ja ihmisen ahneus, tarve saada lisää rahaa normaalin kansan kustannuksella.
Maailma muuttuu, kokoajan. Vaikka joka paikka ei ehkä pullistele salaliittoteorioita, ei kaikki ole niin sinisilmäistä. Miettikää mitä te syötte, mitä lapsenne syövät. Tykkään itse maustaa ruokia mm. marinadeilla, maustekastikkeilla. Se alkaa olla lähes mahdotonta, koska ainesosaluettelot alkavat hyvin usein "Vesi, glukoosi-fruktoosi siirappi..." Kiitos ei. Mitä enemmän me kulutamme tuota epäterveellistä moskaa, sitä kauemmin sitä myydään, se tuottaa voittoa ihmisille jotka tuhoavat meidän ja lastemme, kenties heidänkin lastensa terveyden.
Jos me valveudumme, boikotoimme sitä mikä ei elimistöllemme sovi, äänestämme jaloillamme, valitsemme tuotteemme tarkemmin, voimme vielä jonain päivänä saada muutoksen aikaan. Saada terveellistä ruokaa joka on tehty ihmisen ravitsemiseksi, ei yhden ahneen miehen taskuja täyttämään mahdollisimman edullisin kustannuksin ja huonoin ravintosisällöin.
tiistai 26. elokuuta 2014
maanantai 25. elokuuta 2014
Televisio ja sen merkitys
Kevyissä kuumehouruissa ajattelin kirjoittaa postauksen televisioon liittyen, voinhan vedota jokaisen typerän ajatuksen ja kirjoitusvirheen kohdalla tähän sohvalle minut kaataneeseen tautiin :D
Katsoin eilen bb:n avausjakson. Taisin seurata myös aikoinaan 2 vai peräti 3 kautta kyseistä sarjaa. Vitsit, että oli hauska taas arvostella taloon menijöitä, pohtia mikä aivovamma tuonnekin saa lähtemään.
Normaalisti meillä telkkari avataan harvakseltaan, 1-2 x viikoon, ellei jopa kahteen. DVD:itä tulee katsottua, mutta varsinaisesti ohjelmia tai sarjoja vähemmän. Tykkään itse piirretyistä, elokuvista ja luonto dokkareista.
Televisiossa pyörivät "älä arvioi esimerkin voimaa, myöskään liikenteessä" mainokset pistivät eilen miettimään kun BB:tä katsoin illalla. Että mitä esimerkkiä Suomi antaa nuorisolle / lapsille reality sarjojen perusteella? Lehdissä ja lööpeissä bb on esillä, vaikka kotona ei olisi, niin kaupasta voi helposti bongata (jahka nämä juorut alkaa) bb-otsikoita. Telkkarissa, mainoksissa tulee bb sieltä ja täältä. Aikuiset puhuvat siitä, somessa bb on vahvasti esillä... Sitä kautta se saa ehkä positiivisen latauksen nuorison mielessä, miten se on siistiä kun oot telkkarissa, voit tehdä melkein mitä vaan ja siitä saa joko lahjakortteja, tms. palkintoja tai voit jopa voittaa rahaa! Tai Martinan uutta ohjelmaa mainostava mainos, jossa sana turha julkkis nosti jo karvat pystyyn. Miksi nuorisolle opetetaan, että turhat julkkikset on ok ja kyllähän nyt tänne aina jokunen uusi 7-päivää lehden elätti mahtuu joka levittää kaiken törkynsä lehden ja kansan nähtäväksi ja elää sillä, rehellisen työn sijaan, olemalla nöyrä ja pitämällä ne asiat yksitysinä joiden kuuluukin olla?
Pieni nihilisti minussa sai taas eilen hepulin. Vaikka itse koen, että jokainen ansaitsee elää täällä ja pyrin olemaan suvaitsevainen, ei bb-Aslak (joka onneksi oli kuvitteellinen hahmo) tai eilinen taloon mennyt nuori mies joka käyttää meikkivoidetta ja tupsuttelee tukkaansa, saanut minulta yhtään sympatiapisteitä. Miksi kukaan haluaisi, että meidän nuoriso käyttäytyy kuin hän? Pyöritteli silmiä uusille tulijoille, käyttäytyi ylimielisesti, ollen jotain "parempaa" kuin ne muut taloon tulleet. Missä on vanhempien - tai kavereiden/muiden aikuisten/ ympäristön, esimerkin voima? Miksi suvaitaan muiden ylenkatsominen, nauresekellaan hauskoille ja erilaisille homopojille, vitsi se bb Niko (nuorempi versio) oli niin siisti tapaus kun se sai niitä hepuleita. Anteeksi, mitä hienoa on siinä, että viskoo toista - telkkarissa - tavaroilla päin näköä ja vetää päiväkirjahuoneessa itkupotkuraivarit? Oma lapsi jos tekisi noin, epäilemättä mieli tekisi kieltää hänet.
No siitä aasinsiltana, jokaisella vanhemmalla, tai ainakin toivon niin, on ideologia miten tai millaiseksi haluaa lapsensa kasvattaa. Monet myös ei lapselliset taivastelevat nykyajan nuorison pukeutumis/käyttätymis kulttuuria. Silti, jokainen meistä, myös ei vanhempi, antaa omalla esimerkillä nuorille jotain. Televisio suurena osana tänäpäivänä.
Perimmäinen syy tähän kaikkeen yhä raha. Mitä enemmän ihmiset istuvat tv:n ääressä, sitä enemmän he altistuvat mainoksille ja sarjojen/ohjelmien piilomainonnalle. Se ajaa välillisesti kulutushysteriaan, ostamaan, äänestämään. Puhumattakaan siitä, miten haitallista on jämähtää sohvan nurkkaan tuntikausiksi - liikunta vähenee ja terveys rapistuu.
Itse olen päättänyt boikotoida suurinta osaa tv:n tarjonnasta. En halua luopua kokonaan kapistuksesta, mutta en myöskään hyväksy tv:tä lapsenvahtina. Kaikilla ei varmasti ole sitä mahdollisuutta mitä omille lapsille toivon, aidattu piha maalla, kun ne alkaa käydä kierroksilla, pitää saada aikuisten hommat tehtyä (ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu u name it) laitan ne ulos. Kerrostalossa jos lasta ei voi tai uskalla laskea yksin ulos, on se tv varmasti helppo lapsenvahti. Monesti kun lapselle nykyään antaa leluja tai pelejä he tuntuvat kaipaavan toisen, esim. aikuisen kaveriksi, eivät halua tehdä /leikkiä yksin tai "eivät osaa". Sitten siinä taapero kainalossa suoritetaan edellämainittuja töitä, ellei se sitten katso telkkaria.
Lapsilla on mieletön mielikuvitus jos sitä vain osataan ruokkia. Itse katsoin lapsena piirrettyjä, viikolla ja viikonloppuisin. Maalla saatiin katsoa la aamuna ja la iltana uutisvuoto, se oli siinä. Muutoin jos oli tylsää piti lukea, piirtää, leikkiä, mennä ulos. Ei kelvannut selitys "en keksi mitään", se ei ollut aikuisen ongelma, lapsi keksii kyllä kun vain viitsii. Ja nyt en siis puhu alle 5v. lapsista. Kun vaihtoehto oli istua hiljaa tekemättä mitään ilman aikuisen huomiota /seuraa alkoi sitä tekemistä kummasti keksiä. Telkkari ei ole suoraan pahasta, ohjelmasisällöt, mainokset ja se miten se orjuuttaa ja lisää ruudun äärellä vietettyä aikaa, on.
Meillä ei katsota telkkaria, koska en halua nostaa katsojalukuja ja boikotoin muutenkin tätä ideologiaa, jossa kaiken takana on raha jota joku haluaa yhä lisää ihmisten kustannuksella. Jos katsonkin telkkaria, valitsen ohjelmasisällöt kohtalaisen tarkkaan ja televisio ei koskaan ole "taustahälynä" meillä päällä. Haluan omille lapsille opettaa sen, että lastenohjelmia tulee ja niitä on ok katsoa jokusen kerran viikossa, mutta jos on tylsää eikä äiti tai isä ehdi nyt leikkiä niin vaihtoehto ei ole televisio, pelit tai tietokone.
Aikuiset kuitenkin itse liikkuvat, käyvät salilla, ovat motivoituneita oman kunnon ylläpitämiseen, miksei siis myös lasten kanssa voisi sen ruudun äärellä vietetyn ajan sijasta panostaa terveelliseen harrastamiseen? Jos lapsen tulee olla 19.30 pedissä, tarhan jälkeen kotiin, lapselle leluja/peli ja ruuan laittoon. Syödään ja lähdetään ulos. Katselemaan maisemia, lenkille lapsen kanssa /lapsen ehdoilla, leikkipuistoon jos siltä tuntuu, luonnossa on vaihtoehtoja ja opittavaa uskomattoman paljon kun siihen vain jaksaa paneutua. Kun tullaan kotiin ja olisi aika rauhoittua, lapselle kirja, iltapalan teko, voi vaikka toisella korvalla eikun silmällä lukea jos lapsi jaksaa kiinnostua, iltapala, iltapesut ja iltasatu. Ei ruutuaikaa mihinkään väliin, jos arkipäivästä on kyse. Noin karrikoidusti. Sitten jos itsestä tuntuu, että haluaa vajota sohvalle rauhoittumaan, avaa sen telkkarin kun muksu on pedissä. Itse jos suinkin arkisin ehdin hetken hengähtää, en yleensä avaa televisiota vaan luen kirjaa sohvalla, poltan kynttilöitä, nautin tunnelmasta. Nollaan päivän ajatuksia, rauhoitun. Televisio ei kuitenkaan suoraan rauhoita, koska ärsyke se on sekin.
Mutta siinä tämänkertainen paasaus, kiitos ja kumarrus, jos tämä blogi suinkin on hengissä vielä, kun omat mahdolliset lapset ovat kauheimmassa uhma-taapero-2-3v. iässä lupaan tehdä postauksen uudelleen aiheena televisio lapsenvahtina, miten meillä? ;)
Katsoin eilen bb:n avausjakson. Taisin seurata myös aikoinaan 2 vai peräti 3 kautta kyseistä sarjaa. Vitsit, että oli hauska taas arvostella taloon menijöitä, pohtia mikä aivovamma tuonnekin saa lähtemään.
Normaalisti meillä telkkari avataan harvakseltaan, 1-2 x viikoon, ellei jopa kahteen. DVD:itä tulee katsottua, mutta varsinaisesti ohjelmia tai sarjoja vähemmän. Tykkään itse piirretyistä, elokuvista ja luonto dokkareista.
Televisiossa pyörivät "älä arvioi esimerkin voimaa, myöskään liikenteessä" mainokset pistivät eilen miettimään kun BB:tä katsoin illalla. Että mitä esimerkkiä Suomi antaa nuorisolle / lapsille reality sarjojen perusteella? Lehdissä ja lööpeissä bb on esillä, vaikka kotona ei olisi, niin kaupasta voi helposti bongata (jahka nämä juorut alkaa) bb-otsikoita. Telkkarissa, mainoksissa tulee bb sieltä ja täältä. Aikuiset puhuvat siitä, somessa bb on vahvasti esillä... Sitä kautta se saa ehkä positiivisen latauksen nuorison mielessä, miten se on siistiä kun oot telkkarissa, voit tehdä melkein mitä vaan ja siitä saa joko lahjakortteja, tms. palkintoja tai voit jopa voittaa rahaa! Tai Martinan uutta ohjelmaa mainostava mainos, jossa sana turha julkkis nosti jo karvat pystyyn. Miksi nuorisolle opetetaan, että turhat julkkikset on ok ja kyllähän nyt tänne aina jokunen uusi 7-päivää lehden elätti mahtuu joka levittää kaiken törkynsä lehden ja kansan nähtäväksi ja elää sillä, rehellisen työn sijaan, olemalla nöyrä ja pitämällä ne asiat yksitysinä joiden kuuluukin olla?
Pieni nihilisti minussa sai taas eilen hepulin. Vaikka itse koen, että jokainen ansaitsee elää täällä ja pyrin olemaan suvaitsevainen, ei bb-Aslak (joka onneksi oli kuvitteellinen hahmo) tai eilinen taloon mennyt nuori mies joka käyttää meikkivoidetta ja tupsuttelee tukkaansa, saanut minulta yhtään sympatiapisteitä. Miksi kukaan haluaisi, että meidän nuoriso käyttäytyy kuin hän? Pyöritteli silmiä uusille tulijoille, käyttäytyi ylimielisesti, ollen jotain "parempaa" kuin ne muut taloon tulleet. Missä on vanhempien - tai kavereiden/muiden aikuisten/ ympäristön, esimerkin voima? Miksi suvaitaan muiden ylenkatsominen, nauresekellaan hauskoille ja erilaisille homopojille, vitsi se bb Niko (nuorempi versio) oli niin siisti tapaus kun se sai niitä hepuleita. Anteeksi, mitä hienoa on siinä, että viskoo toista - telkkarissa - tavaroilla päin näköä ja vetää päiväkirjahuoneessa itkupotkuraivarit? Oma lapsi jos tekisi noin, epäilemättä mieli tekisi kieltää hänet.
No siitä aasinsiltana, jokaisella vanhemmalla, tai ainakin toivon niin, on ideologia miten tai millaiseksi haluaa lapsensa kasvattaa. Monet myös ei lapselliset taivastelevat nykyajan nuorison pukeutumis/käyttätymis kulttuuria. Silti, jokainen meistä, myös ei vanhempi, antaa omalla esimerkillä nuorille jotain. Televisio suurena osana tänäpäivänä.
Perimmäinen syy tähän kaikkeen yhä raha. Mitä enemmän ihmiset istuvat tv:n ääressä, sitä enemmän he altistuvat mainoksille ja sarjojen/ohjelmien piilomainonnalle. Se ajaa välillisesti kulutushysteriaan, ostamaan, äänestämään. Puhumattakaan siitä, miten haitallista on jämähtää sohvan nurkkaan tuntikausiksi - liikunta vähenee ja terveys rapistuu.
Itse olen päättänyt boikotoida suurinta osaa tv:n tarjonnasta. En halua luopua kokonaan kapistuksesta, mutta en myöskään hyväksy tv:tä lapsenvahtina. Kaikilla ei varmasti ole sitä mahdollisuutta mitä omille lapsille toivon, aidattu piha maalla, kun ne alkaa käydä kierroksilla, pitää saada aikuisten hommat tehtyä (ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu u name it) laitan ne ulos. Kerrostalossa jos lasta ei voi tai uskalla laskea yksin ulos, on se tv varmasti helppo lapsenvahti. Monesti kun lapselle nykyään antaa leluja tai pelejä he tuntuvat kaipaavan toisen, esim. aikuisen kaveriksi, eivät halua tehdä /leikkiä yksin tai "eivät osaa". Sitten siinä taapero kainalossa suoritetaan edellämainittuja töitä, ellei se sitten katso telkkaria.
Lapsilla on mieletön mielikuvitus jos sitä vain osataan ruokkia. Itse katsoin lapsena piirrettyjä, viikolla ja viikonloppuisin. Maalla saatiin katsoa la aamuna ja la iltana uutisvuoto, se oli siinä. Muutoin jos oli tylsää piti lukea, piirtää, leikkiä, mennä ulos. Ei kelvannut selitys "en keksi mitään", se ei ollut aikuisen ongelma, lapsi keksii kyllä kun vain viitsii. Ja nyt en siis puhu alle 5v. lapsista. Kun vaihtoehto oli istua hiljaa tekemättä mitään ilman aikuisen huomiota /seuraa alkoi sitä tekemistä kummasti keksiä. Telkkari ei ole suoraan pahasta, ohjelmasisällöt, mainokset ja se miten se orjuuttaa ja lisää ruudun äärellä vietettyä aikaa, on.
Meillä ei katsota telkkaria, koska en halua nostaa katsojalukuja ja boikotoin muutenkin tätä ideologiaa, jossa kaiken takana on raha jota joku haluaa yhä lisää ihmisten kustannuksella. Jos katsonkin telkkaria, valitsen ohjelmasisällöt kohtalaisen tarkkaan ja televisio ei koskaan ole "taustahälynä" meillä päällä. Haluan omille lapsille opettaa sen, että lastenohjelmia tulee ja niitä on ok katsoa jokusen kerran viikossa, mutta jos on tylsää eikä äiti tai isä ehdi nyt leikkiä niin vaihtoehto ei ole televisio, pelit tai tietokone.
Aikuiset kuitenkin itse liikkuvat, käyvät salilla, ovat motivoituneita oman kunnon ylläpitämiseen, miksei siis myös lasten kanssa voisi sen ruudun äärellä vietetyn ajan sijasta panostaa terveelliseen harrastamiseen? Jos lapsen tulee olla 19.30 pedissä, tarhan jälkeen kotiin, lapselle leluja/peli ja ruuan laittoon. Syödään ja lähdetään ulos. Katselemaan maisemia, lenkille lapsen kanssa /lapsen ehdoilla, leikkipuistoon jos siltä tuntuu, luonnossa on vaihtoehtoja ja opittavaa uskomattoman paljon kun siihen vain jaksaa paneutua. Kun tullaan kotiin ja olisi aika rauhoittua, lapselle kirja, iltapalan teko, voi vaikka toisella korvalla eikun silmällä lukea jos lapsi jaksaa kiinnostua, iltapala, iltapesut ja iltasatu. Ei ruutuaikaa mihinkään väliin, jos arkipäivästä on kyse. Noin karrikoidusti. Sitten jos itsestä tuntuu, että haluaa vajota sohvalle rauhoittumaan, avaa sen telkkarin kun muksu on pedissä. Itse jos suinkin arkisin ehdin hetken hengähtää, en yleensä avaa televisiota vaan luen kirjaa sohvalla, poltan kynttilöitä, nautin tunnelmasta. Nollaan päivän ajatuksia, rauhoitun. Televisio ei kuitenkaan suoraan rauhoita, koska ärsyke se on sekin.
Mutta siinä tämänkertainen paasaus, kiitos ja kumarrus, jos tämä blogi suinkin on hengissä vielä, kun omat mahdolliset lapset ovat kauheimmassa uhma-taapero-2-3v. iässä lupaan tehdä postauksen uudelleen aiheena televisio lapsenvahtina, miten meillä? ;)
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Miksi minä liikun?
Muistelen koululiikuntaa, kuka siitä tykkäsi, käsi ylös? Minä en juurikaan. Pesäpallo oli kivaa, samoin suunnistus - ala-asteella.
Kun muutin kotoa nuorena, liikunnalliset harrastukset oli oman koiran kanssa lenkkeily ja ratsastus tutulla vuokrahevosella 1-3x viikossa. Koiran lenkityksetkin oli jaettu minun ja silloisen avokin kesken puoliksi. Jos sinä viet aamulla, minä vien iltapäivällä. Tavallaan pakollinen paha.
Muistan kuitenkin, luultavasti kauppiksen liikuntatunneilta mieleen jääneen lauseen:
Kroppa pärjää koulun liikuntapohjilla sinne 25v. asti, kunnes se alkaa rapistua, kunto ja kroppa.
2011 ollessani sairauslomalla päätin opetella lenkkeilemään. Siihen asti liikuntaa en juuri harrastanut, meillä oli omakotitalo isolla pihalla jossa koirat saivat painella menemään vapaana. Lenkillä kävin vaihtelevasti viikottain, jos niinkään usein. En nauttinut mitenkään lenkkeilystä. Ehkä maailman typerintä puuhaa.
2011 syksyllä koulun alettua, muutettuamme Helsinkiin, pyöräilin kouluun joka päivä vajaa 7km ja yritin aina rikkoa nopeusennätyksiäni.
Helmikuussa 2012 kävelin töihin 4km edestakaisin joka ainoa päivä. Kävin uimassa kerran viikossa ja rakensin pohjakuntoa kesää varten. Inhosin yli kaiken kävelyä helmikuussa, lunta, kylmää, toppavaatteet hiostaa, askel painaa, ei kiinnosta pätkän vertaa, mikään ei voi olla yhtä typerää kuin tämä... Mutta en antanut itselleni periksi. Tämän taistelun vien loppuun asti, ja sitkeästi tallasin 6 viikkoa edestakaisin työmatkat.
Lumien sulettua aloin lenkkeillä, tosissani. Spotifystä sopivaa musiikkia, napit korville ja toisinaan koirien kanssa, toisinaan ilman. Kipinä löytyi kun kunto kasvoi. Askel kulki vaivattomasti ja motivaatio kasvoi kokoajan lisää. Kotona olin täyttänyt 0.5l termospullon vedellä ja treenasin (aiemmin) leikattua rannettani tekemällä satoja toistoja pienellä painolla.
Kuumimpina päivinä käytin koirat lenkillä ja sitten lähdin yksin lenkille. Sinä kesänä kävelin 8.0km aikaan 59min. Kävelin.
Ostin 4kg käsipainot joilla jatkoin yläkropan lihasten vahvistamista kotona. Ratsastus oli tauolla Helsingissä asumisen ajan.
Nykyään liikunta on minulle henkireikä, jotain, jota ilman en voisi elää. Käyn lenkillä pääsääntöisesti koirien kanssa, hyvin harvoin ilman. En juokse tai hölkkää, ei ole minun juttuni. Käyn kesäisin Saimaassa uimassa, talvella uimahallissa motivaation mukaan. Teen 1-4 x viikossa kotona treeniä käsipainoilla, vahvistan yläkroppaa. Venyttelen 2-4x viikossa illalla ennen nukkumaan menoa, rauhoitan elimistön.
Käyn pyöräilemässä ja ostin rullaluistimet, jotka odottavat vielä polven kuntoutumista. Koiran kanssa käyn agilityssä kerran viikossa. Syksyllä aloitan joogaamisen.
Omaan liikkumiseen vaikuttaa ihanne vartalosta, muotoja, mutta lihaksikas, ei liikaa mitään. Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tasapaino. Luonnon läheisyys lenkeillä, metsässä, uidessa Saimaassa. Jos meillä on vain yksi elämä, yksi ruumis, miksi pilata se ehdointahdoin? Ulkonäköön voi rajallisesti vaikuttaa, mutta siihen mistä ja miltä osin kehosi koostuu, meillä on vaikutusvaltaa.
Nykyään liikunta on pelottavan vähäistä eritoten lapsilla. On lapsia jotka eivät osaa uida tai pyöräillä vielä 8-9v. vanhempien mielenkiinnon puutteen takia. Liikkumattomia vanhempia jotka siirtävät saman taakan lapsille. Ei tehdä koko perheen kesken pyörälenkkejä, kävely lenkkejä, tutkimusretkiä metsään. Ei käydä kalassa, ei luistelemassa, ei uimassa. Ei kokeilla uusia harrastuksia.
Lasten liikunnan ja ravinnon suhteen liikaa vastuuta siirretään kouluille ja päiväkodeille. Vanhempi omalla esimerkillään näyttää lapselle sen kuinka itse elää ja lapsi imee vaikutteita vanhemmistaan kuin sieni.
Ystäväni jonka kanssa liikumme, harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Hänellä on oma hevonen. Kaksi lasta, alle 6v. molemmat. Mies juoksee, käy karatessa. Lapsista vanhempi käy lasten zumbassa, liikuntaleikkikoulussa. He tekevät perheenä pyörä ja kävelylenkkejä. Vanhempi osaa pyöräillä jo itsenäisesti. He käyvät uimassa, luistelemassa, lapset saavat leikkiä pihalla.
Jos me lähdetään yhdessä lenkille, nuorempi on yleensä rattaissa mukana. Lapset voi ottaa samalla tavalla liikunta harrastukseen mukaan, jos vain näkee siihen vaivaa.
Liikunta ei maksa mitään. Salikortit maksaa. Uimahallissa käynti maksaa. Ratsastus maksaa. Seurojen jäsenyydet maksaa. Minun harrastukset tällä hetkellä ei maksa. Joogakurssi maksaa kun sinne ilmoittaudun. Samoin uimahalli jonne syksyllä Saimaan viilennyttyä suuntaan.
Lenkkeily metsässä, hiljaisuudessa, luonno rauhaa itseeni imien, ei maksa. Uintihetki Saimaassa ei maksa sekään.
Minä aion opettaa lapsilleni liikunnan ilon. Ottaa sen kitisevänkin taaperon rattaisiin, kyse ei ole vapaaehtoisuudesta vaan tarpeesta, lähdetään ulos ulkoilmaan, liikkumaan. Se kitinäkin lakkaa kun tehdään jotain kivaa. Tutkitaan käpyjä, luontoa, lintuja, vaihtuvia maisemia jne.
Me liikumme kotona yhdessä. Koirat lenkitetään pääosin yhdessä miehen kanssa, meidän yhteinen harrastus. Käydään keräämässä marjoja, uimassa, kalassa, pyöräilemässä. Ei ole "sinun ja minun" lenkitysvuoroja, meidän lenkkeily hetkemme.
Lenkkeilen myös ystävien kanssa, nähdään ja käydään kävelemässä, jutellaan ja liikutaan siinä samalla.
Liikunta vie aikaa. Koirat käy lenkillä 3-4x päivässä, lenkkien pituudet vaihtelevat 20min (aamulenkki) - 1-2h päivän pitkä lenkki, välillä. Uiminen, koiran kanssa tai ilman, 15min - 1h. Lenkkeily mahdollisesti vielä ilman koiria, 1h. Kotitreeni 30min. Venyttely ennen nukkumista 10-20min. Tällä viikolla olen liikkunut 532min, poikkeuksellisen paljon koska olin eilen 2h marjastamassa. Lenkit koirien kanssa kesällä ovat lyhyempiä, koska on liian kuuma. Käydään enemmän uimassa kävelemisen sijaan. Keskimäärin olen liikkunut nyt polven toivuttua ~6h/viikko. Tähän en laske perus aamu/iltalenkityksiä jos ne ovat alle 30min, syötän siis Heiaheiaan/kiloklubiin vain "treenit" joihin ei esim. koirien aamulenkki kuulu, mutta päivän pitkä lenkki kuuluu.
Käytän liikunnan apuna ja motivaattorina puhelimessa SportsTrackeria, koneella HeiaHeiaa ja Kiloklubia jolla voin laskea liikunnalla kulutetut kalorit. Minulla on myös sykemittari joka ei kyllä ole joka lenkillä mukana. Motivaationi ylläpitämiseksi haastan itseni ja pidän kirjaa kulutuksista, tunneista, kilometreistä. Tarvitsen jotain konkreettista jotta saan tsempattua itseäni aina vain parempiin suorituksiin ja pidettyä motivaation korkealla.
Minulla on myös vapaapäiviä, päiviä jolloin en jaksa eikä huvita. Silti, 5-6 päivää viikossa tulee aktiivi liikuntaa, koirienkin osalta väistämättä joka ainoa päivä.
Liikunta tuntuu vieraantuneen arjesta. Pitäisi käydä salilla, olla kalliit urheilulliset vaatteet ja välineet. Se perusidea mikä liikunnassa on, on kateissa. Ilo, riemu ja hyvä fiilis siitä, että minä jaksa, minä osaan, minun kroppa ja mieli voi hyvin kun liikun ja eritoten enemmän painoa omaavilla ihmisllä tulokset, jotka näkyvät piankin liikunnan aloittamisen jälkeen.
Lajeja ja tapoja on niin monia, että jokainen varmasti löytää omansa jos yhtään viitsii nähdä vaivaa itsensä - harrastuksen aloittamisen eteen.
Kun muutin kotoa nuorena, liikunnalliset harrastukset oli oman koiran kanssa lenkkeily ja ratsastus tutulla vuokrahevosella 1-3x viikossa. Koiran lenkityksetkin oli jaettu minun ja silloisen avokin kesken puoliksi. Jos sinä viet aamulla, minä vien iltapäivällä. Tavallaan pakollinen paha.
Muistan kuitenkin, luultavasti kauppiksen liikuntatunneilta mieleen jääneen lauseen:
Kroppa pärjää koulun liikuntapohjilla sinne 25v. asti, kunnes se alkaa rapistua, kunto ja kroppa.
2011 ollessani sairauslomalla päätin opetella lenkkeilemään. Siihen asti liikuntaa en juuri harrastanut, meillä oli omakotitalo isolla pihalla jossa koirat saivat painella menemään vapaana. Lenkillä kävin vaihtelevasti viikottain, jos niinkään usein. En nauttinut mitenkään lenkkeilystä. Ehkä maailman typerintä puuhaa.
2011 syksyllä koulun alettua, muutettuamme Helsinkiin, pyöräilin kouluun joka päivä vajaa 7km ja yritin aina rikkoa nopeusennätyksiäni.
Helmikuussa 2012 kävelin töihin 4km edestakaisin joka ainoa päivä. Kävin uimassa kerran viikossa ja rakensin pohjakuntoa kesää varten. Inhosin yli kaiken kävelyä helmikuussa, lunta, kylmää, toppavaatteet hiostaa, askel painaa, ei kiinnosta pätkän vertaa, mikään ei voi olla yhtä typerää kuin tämä... Mutta en antanut itselleni periksi. Tämän taistelun vien loppuun asti, ja sitkeästi tallasin 6 viikkoa edestakaisin työmatkat.
Lumien sulettua aloin lenkkeillä, tosissani. Spotifystä sopivaa musiikkia, napit korville ja toisinaan koirien kanssa, toisinaan ilman. Kipinä löytyi kun kunto kasvoi. Askel kulki vaivattomasti ja motivaatio kasvoi kokoajan lisää. Kotona olin täyttänyt 0.5l termospullon vedellä ja treenasin (aiemmin) leikattua rannettani tekemällä satoja toistoja pienellä painolla.
Kuumimpina päivinä käytin koirat lenkillä ja sitten lähdin yksin lenkille. Sinä kesänä kävelin 8.0km aikaan 59min. Kävelin.
Ostin 4kg käsipainot joilla jatkoin yläkropan lihasten vahvistamista kotona. Ratsastus oli tauolla Helsingissä asumisen ajan.
Nykyään liikunta on minulle henkireikä, jotain, jota ilman en voisi elää. Käyn lenkillä pääsääntöisesti koirien kanssa, hyvin harvoin ilman. En juokse tai hölkkää, ei ole minun juttuni. Käyn kesäisin Saimaassa uimassa, talvella uimahallissa motivaation mukaan. Teen 1-4 x viikossa kotona treeniä käsipainoilla, vahvistan yläkroppaa. Venyttelen 2-4x viikossa illalla ennen nukkumaan menoa, rauhoitan elimistön.
Käyn pyöräilemässä ja ostin rullaluistimet, jotka odottavat vielä polven kuntoutumista. Koiran kanssa käyn agilityssä kerran viikossa. Syksyllä aloitan joogaamisen.
Omaan liikkumiseen vaikuttaa ihanne vartalosta, muotoja, mutta lihaksikas, ei liikaa mitään. Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tasapaino. Luonnon läheisyys lenkeillä, metsässä, uidessa Saimaassa. Jos meillä on vain yksi elämä, yksi ruumis, miksi pilata se ehdointahdoin? Ulkonäköön voi rajallisesti vaikuttaa, mutta siihen mistä ja miltä osin kehosi koostuu, meillä on vaikutusvaltaa.
Nykyään liikunta on pelottavan vähäistä eritoten lapsilla. On lapsia jotka eivät osaa uida tai pyöräillä vielä 8-9v. vanhempien mielenkiinnon puutteen takia. Liikkumattomia vanhempia jotka siirtävät saman taakan lapsille. Ei tehdä koko perheen kesken pyörälenkkejä, kävely lenkkejä, tutkimusretkiä metsään. Ei käydä kalassa, ei luistelemassa, ei uimassa. Ei kokeilla uusia harrastuksia.
Lasten liikunnan ja ravinnon suhteen liikaa vastuuta siirretään kouluille ja päiväkodeille. Vanhempi omalla esimerkillään näyttää lapselle sen kuinka itse elää ja lapsi imee vaikutteita vanhemmistaan kuin sieni.
Ystäväni jonka kanssa liikumme, harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Hänellä on oma hevonen. Kaksi lasta, alle 6v. molemmat. Mies juoksee, käy karatessa. Lapsista vanhempi käy lasten zumbassa, liikuntaleikkikoulussa. He tekevät perheenä pyörä ja kävelylenkkejä. Vanhempi osaa pyöräillä jo itsenäisesti. He käyvät uimassa, luistelemassa, lapset saavat leikkiä pihalla.
Jos me lähdetään yhdessä lenkille, nuorempi on yleensä rattaissa mukana. Lapset voi ottaa samalla tavalla liikunta harrastukseen mukaan, jos vain näkee siihen vaivaa.
Liikunta ei maksa mitään. Salikortit maksaa. Uimahallissa käynti maksaa. Ratsastus maksaa. Seurojen jäsenyydet maksaa. Minun harrastukset tällä hetkellä ei maksa. Joogakurssi maksaa kun sinne ilmoittaudun. Samoin uimahalli jonne syksyllä Saimaan viilennyttyä suuntaan.
Lenkkeily metsässä, hiljaisuudessa, luonno rauhaa itseeni imien, ei maksa. Uintihetki Saimaassa ei maksa sekään.
Minä aion opettaa lapsilleni liikunnan ilon. Ottaa sen kitisevänkin taaperon rattaisiin, kyse ei ole vapaaehtoisuudesta vaan tarpeesta, lähdetään ulos ulkoilmaan, liikkumaan. Se kitinäkin lakkaa kun tehdään jotain kivaa. Tutkitaan käpyjä, luontoa, lintuja, vaihtuvia maisemia jne.
Me liikumme kotona yhdessä. Koirat lenkitetään pääosin yhdessä miehen kanssa, meidän yhteinen harrastus. Käydään keräämässä marjoja, uimassa, kalassa, pyöräilemässä. Ei ole "sinun ja minun" lenkitysvuoroja, meidän lenkkeily hetkemme.
Lenkkeilen myös ystävien kanssa, nähdään ja käydään kävelemässä, jutellaan ja liikutaan siinä samalla.
Liikunta vie aikaa. Koirat käy lenkillä 3-4x päivässä, lenkkien pituudet vaihtelevat 20min (aamulenkki) - 1-2h päivän pitkä lenkki, välillä. Uiminen, koiran kanssa tai ilman, 15min - 1h. Lenkkeily mahdollisesti vielä ilman koiria, 1h. Kotitreeni 30min. Venyttely ennen nukkumista 10-20min. Tällä viikolla olen liikkunut 532min, poikkeuksellisen paljon koska olin eilen 2h marjastamassa. Lenkit koirien kanssa kesällä ovat lyhyempiä, koska on liian kuuma. Käydään enemmän uimassa kävelemisen sijaan. Keskimäärin olen liikkunut nyt polven toivuttua ~6h/viikko. Tähän en laske perus aamu/iltalenkityksiä jos ne ovat alle 30min, syötän siis Heiaheiaan/kiloklubiin vain "treenit" joihin ei esim. koirien aamulenkki kuulu, mutta päivän pitkä lenkki kuuluu.
Käytän liikunnan apuna ja motivaattorina puhelimessa SportsTrackeria, koneella HeiaHeiaa ja Kiloklubia jolla voin laskea liikunnalla kulutetut kalorit. Minulla on myös sykemittari joka ei kyllä ole joka lenkillä mukana. Motivaationi ylläpitämiseksi haastan itseni ja pidän kirjaa kulutuksista, tunneista, kilometreistä. Tarvitsen jotain konkreettista jotta saan tsempattua itseäni aina vain parempiin suorituksiin ja pidettyä motivaation korkealla.
Minulla on myös vapaapäiviä, päiviä jolloin en jaksa eikä huvita. Silti, 5-6 päivää viikossa tulee aktiivi liikuntaa, koirienkin osalta väistämättä joka ainoa päivä.
Liikunta tuntuu vieraantuneen arjesta. Pitäisi käydä salilla, olla kalliit urheilulliset vaatteet ja välineet. Se perusidea mikä liikunnassa on, on kateissa. Ilo, riemu ja hyvä fiilis siitä, että minä jaksa, minä osaan, minun kroppa ja mieli voi hyvin kun liikun ja eritoten enemmän painoa omaavilla ihmisllä tulokset, jotka näkyvät piankin liikunnan aloittamisen jälkeen.
Lajeja ja tapoja on niin monia, että jokainen varmasti löytää omansa jos yhtään viitsii nähdä vaivaa itsensä - harrastuksen aloittamisen eteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)