Joulurauhaa

Ei ihan vielä meiltä löydy, ihan hirveästi ei kyllä puutu. Meillä oli perjantaina kun kotiuduin klo 22 jälkeen valmis keittiö. No tokihan joka kodista ne listat puuttuu, mutta muutoin valmis. Olohuone, jossa oli lattia, katto ja seinät, valmiit sellaiset. Niin siis ilman niitä maagisia listoja. Olohuoneessa oli myös tv-taso kera tv:n, sohva ja matto, lattialla. Eikä pölyä, roskaa, jätesäkkejä, roikkuvia johtoja... Ruokatilassa näkyi lattia - sen aiemman "koko omaisuutemme huonekaluja myöten on pinottu ruokatilaan päällekäin" sijaan.

Nyt meillä on jo verhot ja verhotangot. Jouluvaloja ja kynttilöitä sisällä. Ja jouluksi meidän kaaos siirtyy alakerran makuuhuoneeseen jonka oven voin huoleti sulkea useaksi päiväksi ja piilottaa lopun kaaoksen sinne.

Olen kiitollinen.Vaikka joulustressi verhojen, pihavalojen, kuusen, ja kaiken puuttuvan suhteen yrittää nostaa päätään, työnnän sen pois. Me saimme ne huoneet valmiiksi - siihen pisteeseen, johon halusimmekin, jouluksi. Ja se riittää. Puuhellamme ei vedä ja se on suurin huolenaihe nyt sillä haluan todella kovasti keittää jouluaattona riisipuuron aamulla tuliterällä puuhellallamme. Toistaiseksi se ei näytä mahdolliselta, mutta toivon miespuolisen asukkaan tekevän ihmeitä sille tämän ja huomisen päivän aikana. Toivon.

Seuraan kateudella Suden Hetki blogia, tänään kävin jälleen ihastelemassa ihania koiria ja sisustusta. Meillä tuo edellä mainittu miespuoleinen asukki jaksaa aina purnata kurasta, hiekasta ja siitä ulkoa kulkeutuvan lian määrästä jonka koirat sisälle kantaa. Toki, nehän kantavat. Yksi mallia hieman matalajalkaisempi paimenkoira varustettuna kolminkertaisella turkilla normaaleihin paiemenkoiriin verrattuna, lyhyeksi ajeltu ransun näköinen vinttikoira ja Suomen "talvi" eli +5 ja vesisadetta 2kk putkeen, kyllä, kuraa ja hiekkaa, risuja, varpuja, oksia kantautuu sisätiloihin 24/7 siivouspartion ja tassupyyhe armeijan ohi jotenkin kummasti.

Tämä mallia ransun näköinen koira myös ei omaa minkäänlaista katkaisinta jossa lukisi "oppiminen/tottelevaisuus" tahi "säännöt" - joten heti kun kenen tahansa silmä välttää, useimmiten työpäivien aikana eritoten, tassunjäljet ja hiekkalaatikollinen hiekkaa paljastavat neidin nukkuneen joko sohvalla tai sängyssä koko päivän. Ja kotiin tultaessa sama neiti makaa viattoman näköisenä ketarat kohti taivasta omalla pedillä autuaallisen tietämättömänä sänkyyn tai sohvalle ilmaantuneesta hiekasta. Minäkö?

Silti, on ne karvanaperot aika ihania, kuraavia, remmirähjiä ja huonot käytöstavat useimmiten omaavia, silti, ihania. Ja meidä koti, uutta, vanhaa, remontoitua ja hiivatisti remontoitavaa, ensimmäistä kertaa alkaa tuntua, että sekin on kyllä aika ihana <3

P.S. Luokkakaverini päätti perheineen ensi vuonna viettää joka viikko vuorokauden ilman somea, puhelinta ja tietokonetta. Poislukien ko. vuorokauden aikana töissä pakollinen tietokoneen ja puhelimen käyttö. Tästä inspiroituneena päädyin antamaan itselleni ja läheisilleni joululahjaksi somettoman joulun, ei facebookia tai instagramia tästä päivästä eteenpäin, ensi maanantaihin asti.

Alla kuva jota voi kotona aattona fiilistellä, verhojen ollessa suljettuna ja toivoa, että ulkona näyttäisi vesisateen sijaan tältä, houhou!

Haluanko sittenkään?

Tänään, taas vuoden vanhempana. Olen seurannut uutisia ja ahdistunut pikkuisen, sitten pikkuisen lisää. Käytiin luokkakavereiden kanssa pizzalla ja kaverin suloinen 1,5v. poika oli mukana, kunnon naistenmies jo tuossa iässä. Vaan kun seuraan uutisia, meidän nk. hyvinvointivaltion tilaa ja päätöksiä alan vakavasti pohtia, kuinka sula hulluus tähän maahan on synnyttää yksikään lapsi lisää.

Otetaan se perinteinen lempiaiheeni eli joulu. Lunta on tullut, jos en ihan väärässä ole niin kaksi tai kolme kertaa tämän syksyn /alkutalven aikana. Nyt sitä satoi, ihana oli herätä aamulla lumisateeseen ja pakkaseen. Pekka Pouta kertoo juuri viikonlopun sääennustetta televisiossa, sunnuntaina Etelä-Suomen lämpötilat lähentelevät +10 astetta. Toiset sanovat, ettei tämä ole kasvihuoneilmiö. Totta, 1940 ja 1980 luvulla on ollut todella lämpimiä ja vähälumisia talvia. Vaan nyt näyttää erittäin varmasti tulevan musta joulu, edellinen oli toissavuonna. Milloin viimeksi järvet ovat olleet joulukuussa jäässä niin, että sinne uskaltautuu kävelemään? Tai niin paljon lunta, että ensilumi on jäänyt maahan lokakuussa? Itse muistan mummini, isoisovanhempani sanonnan, että ensilumi joka lokakuussa sataa myös jää maahan, vaan marraskuun lumi ei, jos ensilumen tulo venyy marraskuulle niin pysyvä lumi tulee vasta joulukuussa. Joten kyllä, kyllä minä sanon että tämä on juuri sieltä ja syvältä, ilmastonmuutos. Milloin viimeksi lokakuun ensilumi jäi maahan, pysyvästi? Takatalvia tulee yhä myöhemmin, maalis-huhtikuussa, kesät on kylmempiä ja talvet lauhempia. Tervettä? Ei minusta.

Toisena aiheena SSS hallitus. Ihmettelen miksi hallitus yhä on pystyssä. Niin suuria mokia, somessa, päätöksissä, että tv:ssä on tehty ja silti hallitus porskuttaa. Reilua.
Meillä on velkaa, totta hitossa, tämä ei ole velaton valtio. Silti tämä huijataan-kansalaisia puhe oli suurin floppi ikinä. Mihin unohtui se fakta, että meille myös virtaa kokoajan rahaa? Niin, mihin? Menot ja kaikki on liian suuria ja kaikkia pitää leikataleikata sanoinko jo, että LEIKATA? Mitä jos puututtaisiin niihin porsaanreikiin, työttömiin joiden työttömyyskorvaus menee alkoon? Työttömiin jotka osaavat tukiviidakossa kikkailun ja ovat kotona, koska rahaa tulee huomattavasti enemmän Kelalta ja toimeentulotuen muodossa kuin tekemällä "paska"duunia 20-30h/viikko.

Sitten me normaali, työssä käyvät keskituloiset, eli noin 2000-2500e bruttona tienaavat ihmiset, moni naisvaltaisella alalla työskentelevä. Me olemme se suurin valtion menoerä, meiltä kannattaa leikata lomista ja sairausloma-ajan palkoista. Itsekin olen sen kannalla, että ensimmäinen sairauslomapäivä voisi olla palkaton, jos se kerran jotenkin valtiotamme hyödyttää. Vaan se sitten koskee joka ainoaa alaa poikkeuksitta, myös näitä kansanedustajia.

Miksi menetetyistä eduista pitäisi luopua? Siinä hyvä kysymys. Me teemme työtä niiden etujemme eteen, emme lorvi kotona. Ja tässä näemme taas hallituksen viisaauden, kieron sellaisen. Koska vanhat, eläkeikää lähenevät jaksavat työssä hyvin pitkälle sen 38 lomapäivän voimalla, niistä kun 8 poistetaan, lisääntyy uupumus ja sairauslomat. Ja kah siihen hallitus puuttuu ennakkoon, palkaton sairauslomapäivä - se ensimmäinen ja muista 80% palkasta. Niin, eli kaikki voittavat - paitsi työntekijä joka yrittää jaksaa eläkeikään asti työssään.

Mitä jos alkaisimme tuottaa enemmän kotimaista ruokaa, loisimme työpaikkoja Suomeen sitä kautta? Ostaisimme sitä kotimaista ruokaa, emmekä haalisi jenkkien geenimanipuloituja "moderneja ja ilmastoystävällisiä" ruokia. Tekisimme kuin sukupolvi sodan jälkeen, nostaisimme tämän maan itse. Emme myymmällä kaiken mitä meillä on, tehtaat ja verovarat ulkomaille, vaan meille - Suomalaisille, kotimaahan.

Joten niin, monta syytä meillä on tätä menoa herätä aamuisin töihin? Luoja toivon, että jos lapsia joskus meille siunaantuu heillä on hyvinvointivaltio sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä poliitikkoja johtamassa maata joiden oman pankkitilin ja intressien etu ajaa Suomen kansan, meidän 5 miljoonan ihmisen ohi.

Muutosta. Sitä voi yksikin ihminen saada aikaan, niin hyvää kuin pahaa. Kysymys kuuluu, miten me saamme nämä hiljaiset ja kiltiti puurtajat barrikaadeille? Jos pysäytetään koko Suomi, oikealla yleislakolla eikä tällaisella "oli siellä 30 000 ihmistä" - tehdään, kuten AKT teki, koulut, sairaalat, yritykset kiinni. Taksit, junat, bussit pois liikenteestä. Kunnes hallitus herää ja alkaa tehdä oikeita päätöksiä. Vaan mistä rohkeus tähän?

Kuvapostaus

Tässä teille muutamia kuvia meidän remontista, alkupisteestä ja vaiheista. Valmista alkaa tällä viikolla syntyä kun sopivasti kumpikin olemme kotoa poissa. Tänään oli olohuoneen seinä saanut tapetin ja ikkunanpokat pohjamaalit olohuoneessa. Keittiön välitila on laatoitettu ja saumattu. Uskomatonta, että vihdoin ollaan tässä pisteessä, koti lähenee asumiskuntoa. Saimme myös etukäteisen "joululahjan" remontissa työntekijälle x budjetoitu summa oli lähes puolet pienempi ja meillä on nyt siis varaa tilata meille yksi liukuovikaapisto. 3 toki tarvitsemme, mutta se yksikin tässä kohtaa on lottovoitto. Todellinen lottovoitto.

Viimeinen lähiopetusjakso koulussa ja ensimmäinen lukukausi pian suoritettu. Ilman yhtään täydennettävää tehtävää tai hylkyä, olen erittäin tyytyväinen itseeni ja tiimiimme. Kaksi seminaaripäivää vielä ja torstaina esitämme käsikirjoittamani näytelmän, suas nährä mitä siitäkin tuloopi :)

Vaikka kotona joulu on yhä kateissa, niin elän toivossa, että viikonlopun siivouksen jälkeen me saamme jouluverhot, valot ja koristeet. Joulukirjani on pölyttynyt vuoden ja myönnän olevani täysin hukassa ilman sitä. Lahjat olen joutunut ostamaan mutu ja ehkä-tuntumalla, masentavaa. Toivon, että seuraavana jouluna saan panostaa minulle ominaiseen tapaan.

Viikonloppuna remontti eteni todella upeasti, lauantaina se toinen meillä asuva osapuoli armas kihlattuni asensi keittiön kaapinovet ja vetimet ystävänsä kanssa ja siihen menikin noin koko päivä. Minä asensin miehen toisen ystävän kanssa olohuoneen paneelit kattoon ja saimme urakan valmiiksi. Kumpanakin päivänä työskenneltiin keskimäärin 14h. Sunnuntaina pohdittiin mitä ehditään tehdä ja meillä olin plan A, joka lennossa muuttui plan B.ksi ja hyvä niin, olohuoneen ja ruokatilan välinen seinä pudotettiin alas ja samassa tuli toki väliseinän purut ja siivotessa meni sitten jälkeen 22 sunnuntaina. Tiesi taas tehneensä, todella.

Mutta nyt niitä kuvia, olkaa hyvät :)

Keittiö alkuperäisessä asussaan

Vanha leivinuuni ja hella

Olohuoneen katon purku aloitettu

Leivinuuni purettu ja uuden pohjaa valetaan

Vanhaa keittiötä

Uusi keittiö alkaa hahmottua, sama ikkuna näkyy kuin ylläolevassa kuvassa

Olohuone ja perus remonttikaaos

Uutta keittiötä, jääkaappi kompleksin tilalla ylhäällä kuvissa on vanha leipäkaappi

Seuraavia kuvia tulee kun on konkreettisesti jotain täysin valmista mitä näyttää :)

Remontin keskellä

On elelty jo jokunen kuukausi, valitettavasti. Useinkin alkaa korvista nousta jo savua kun tavarat ovat yhä pahvilaatikoihin haudattuna ruokatilassa. Juuri siinä, jossa on pölyä noin 10cm kerros kaiken päällä ja joka pitäisi nyt viikonloppuna siivota ja tyhjentää. Kuulostaa todella lupaavalta, eikö?

Keittiömme - vihdoin - etenee. Viikonloppuna miehekkeen ystävä oli meidän kanssa asentamassa runkoja paikalleen, 2 päivää ja helvetin monta tuntia, säätöä, vatupassin kanssa ihmettelyä, lisää säätöä ja pohtimista, mittailua, kiinnittämistä, irroittelua ja done - ne ovat paikallaan. Ovet ja vetimet oviin on seuraavan viikolopun agenda.

Kummini mies laatoitti eilen keittiön lattian loppuun ja siitä tuli kuin tulikin pirun hieno. Kävin myös eilen ostamassa spotit ja pistorasiat keittiöön, jotka asennetaan ensi viikolla jahka välitila on saatu laatoitettua. Tänään pitäisi putkimiehen tulla ihmettelemään putkien ja vesien kohtaloa keittiöön. Elän toivossa, että me saatamme kuitenkin saada jouluksi valmiin olohuoneen, ruokapöydän ruokatilaan ja valmiin keittiön!

Muurari tulee maanantaina pinnoittamaan hellan ja leivinuunin antiikkilaastilla ja minulle annettiin tehtäväksi pohtia millainen siitä pinnasta nyt sitten tulee. Ja siinähän sitä pohdittavaa on, kun ei mitään havaintoa, jotta millainen...

Keittiöön valikoitui ihanan alumiiniset, teräväreunaiset pistorasiat näkyviin paikkoihin ja ne jotka jäävät piiloon ovat perus valkoiset. Kattoon tuli Airamin hopeakehyksiset 4W led-spottivalot joista 5 ensimmäistä saatiin eilen paikalleen. Valokatkaisimet pitäisi vielä käydä etsimässä ja valitsemassa.

Alla pari kuvaa keittiön rungoista jotka ovat paikallaan, viimein! Laminaatit eivät ole vielä saapuneet, sopisi tulla pikkuhiljaa, jotta ensi viikolla kummini voi laittaa ne paikalleen ja tapetit samalla. Olohuoneen katto valmistunee paneeleiden osalta tämän ja huomisen päivän aikana ja sitten olohuone olisi done, ikkunapokien maalaus on vielä kysymysmerkki, annoin päivän työporukalle homman kyllä hioa, teipata ja maalata ne mutta saas nähdä mikä tilanne on kun kotiin menen :)

Kaappien rungot osa 1

Kaappien rungot osa 2

Valmiit keittiln kattopaneelit 

Ylimmän kuvan vasempaan laitaan tulee astianpesukone integroituna ja ylös nostettuna. Allas onkin paikallaan ja liesituulettimen alla induktioliesi piilossa pahvin alla. Koko keittiöön tulee vain 3 yläkaappia jotka kaikki näkyy sopivasti kuvassa.Astianpesukoneen päällä oleva työtaso joutui lyhennettäväksi pienen mittavirheen vuoksi, kaapit mitoitettiin ennen kuin seinät ja katto oli koolattu uusiksi ja kas, meiltähän hävisi melkein 5cm suuntaansa tilaa keittiöstä joka vaati pieniä ratkaisuja sitten runkojen asettelun suhteen...

Keskimmäisen kuvan oikeaan reunaan tulee jääkaappi, ja oikeassa kulmassa näkyy meidän leivinuunin kulma :)

Alimmassa kuvassa on kattopaneelit viikko sitten viikonloppuna, paikalleen vihdoin asennettuna! 

Seuraavaksi kuvaa meidän - toivottavasti viittä vaille valmiista keittiöstä siis!

Häädilemma

Tässä päänsärkyhuuruisessa työ-koirat-remontti-opiskelu-siivous-koirat-työ-opiskelu kombossa aloin kokea jonkinmoista hää"ahdistusta". Osin siksi, että ihmisille tuntuu hääjuhlassa usein olevan eniten tärkeää se, että ruoka tai alkoholipitoinen juoma ei vaan lopu kesken. Itse muutamissa häissä olleena pohdin sitä, miten tuntuu, että kuitenkin se hääparin onni jää sivuun kaiken ruoka- ja alkoholihuuruisen toiminnan tieltä. Syödään, seurustellaan, vaihdetaan kuulumisia tuttujen kanssa ja muutama sana hääparille ja majoittaudutaan boolimaljan viereen heti sellaisen ilmestyessä. Masentavaa, enemmän kuin masentavaa.

Hääjuhla on varmasti tärkeä, uskon, että sen tärkys muodostuu itselle pikkuhiljaa. Minulle eniten tärkeä on kuitenkin itse vihkimis tilaisuus kirkossa. Se Pyhä hetki jollaista ei tule toista. Onneksi vihkikaavan voi muokata oman mielen mukaiseksi, ei ole pakko ottaa sitä kaikilla olevaa perinteistä Raamatun jaetta ja niin nopeasti kuin mahdollista ja ulos. Toki opinnot auttavat siinä, että voin itse suunnitella vihkikaavamme teksteineen, kuuluuhan opintoihin kirkollisia opintoja, messut ja kirkon kirjat, sekä selitysteokset :) Naapuri kunnan seurakunnan sivuja kun selailin, oli vapauttavaa lukea teksti "muistathan, että vihkimistilaisuus on aina ensisijaisesti Jumalanpalvelus" - kiitos, juuri tätä olen kaivannut! Se ei ole vain maallinen nopea toimitus kuten monet haluavat ajatella.

Olin viikonlopun ensimmäistä kertaa Hiljaisuuden Retriitissä. Menin sinne hakemaan hetken hengähdystaukoa omasta elämästäni ja sain jotain paljon, paljon enemmän. Eväitä elämän pituiselle matkalle. Hiljaisuutta kappelissa, rukouksen muodossa, kysymyksiä ja vastauksia kysymyksiin. Sain kokea rauhaa jollaista en uskonut olevan. Sain hengellistä luettavaa josta ammennan pitkään itselleni vielä voimavaroja. Sain kokemuksia, Pyhä Hengen kosketuksen ja Rauhan, sellaisen jonka Johanneksen evankeliumi meille lupaa.

Nyt pelkäänkin, että suunnittelemamme häät ja niiden tärkeys, itse vihkitoimitus hukkuu kaiken "maallisen" alle. Ja toisaalta kuppi keikahti "kyllä, haluan syyshäät" puolelta "haluan ehdottomasti talvihäät" puolelle. Toisaalta, en keksi "hyviä syitä" talvihäille, mieheni ei saisi toivomaansa jenkkiauto kyytiä kirkolta vihkipaikalle, Saimaa näkymä olisi se ja sama, sillä Saimaa olisi jäiden peitossa. Emme saisi ulkokuvia (luultavasti, joko on a) -30 pakkasta ja kaikki punoittaa, b) tuulee niin, että tukka ja mekko tippuu päältä c) sataa loskaa/räntää on ikävä sää)... Ja silti jokin sisimmässäni puoltaa talvihäitä 100-0.

Ehkä vedän syvään henkeä ja uppoudun tähän rauhaan. Virikehetken sanoin, "koputtakaa niin teille avataan, etsikään, niin te löydätte" Minä kerään kysymyksiä ja mieltä painavia asioita, ja jätän kaiken Herran haltuun. Vastaus tulee minulle, selvästi ja sitten kun sen aika on, aivan kuin se tuli viikonloppuna kysymyksiini jotka mielessäni painoivat, selvästi ja epäilyksettä. Minä voin luottaa armoon ja rauhaan joka minulle on suotu ja toivon, että voin jakaa ympärille sitä samaa rauhaa johon olen päässyt osalliseksi. Ei ole mitään hätää, meitä kannatellaan, joka askeleella.

Joulustressini sai myös siunauksen, vaikka minun jouluni ei alkanut tänä vuonna 1.11, ei edes 1.12, jouluvalot ovat ehkä paikallaan viikkoa ennen joulua, samoin verhot, jos sittenkään. Silti, minä saan viettää joulua, saan kokea joulurauhaa, vaikka minun kotini ei vastaa mielessäni olevia kuvitelmia.

Mikä on oikeasti tärkeää?

Olemme Espanjan matkasta lähtien olleet menossa tukka putkella. Koulu, koulutehtävät, lähiopetusviikot integroivat miehen koirien "yh:ksi" kouluviikkojen ajalle. Talokaupat, muutto ja remontin aloitus olivat oma rumbansa jo lähtökohtaisesti.

Nyt ollaan remonttia tehty piirun vajaa 2kk muutosta. Uskomattoman pitkät ja toisaalta lyhyet 2kk. Olemme purkaneet vanhat insuliittilevyt ja pinkopahvit seinistä. Purkaneet vanhan laminaatin lattiasta, vanhat kattopaneelit katosta. Vanhat sähköjohdot, patterit ja pistorasiat. Hajottaneet vanhan leivinuunin atomeiksi ja tiilimuurin rappaus sai antautua vasaran alla, alas ropisten, olohuoneesta kuten keittiöstäkin.

Muurari on sotkenut paikkoja noin 10 päivän verran ja tuloksena on uusi leivinuuni ja puuhella viimeistä pintasilausta vaille valmiina keittiön nurkassa. Muurari on tehnyt hyvää ja tarkkaa työtä ja siinä ohessa olen saanut siivota tunteja laastia, mutaa, kuraa, hiekkaa ja savea jonka muurari ja apumies ovat kengissään kantaneet matkalla pihamaalta keittiöön, eteisen käytävän kautta. Koirat ovat talsineet tässä samassa sotkussa ja levittäneet ainoaan sinnepäin asuttavaan siipeen kuraa, meidän sänkyyn, "keittiöön" jonka virkaa toimittaa siis makuuhuone jossa on kahvinkeitin ja mikro keittiön pöydän päällä.

Appiukko on mieheni kanssa koolannut seinät ja katot uusiksi, uudet kipsilevyt on saatu viittä vaille paikalleen seiniin ja kattopaneelit toista kuukautta makaavat yläkerran "romuhuoneessa" odottamassa paikalleen asennusta. Keittiön kaapit löysivät tiensä olohuoneeseemme 1½ viikkoa takaperin ja siellä ovat yhä.

Toisin sanoen, meillä on valmista syntynyt katto, keittiön katto, uudet paneelit ja muurarin muuraamat uuni ja hella, kahden kuukauden aikana. Me emme tehneet tiukkoja aikatauluja, jätimme elämisvaraa ja silti kaikki on mennyt päin sitä itseään tässä remontissa. Meillä piti olla keittiö täysin valmis viikko sitten. Meillä on puoliksi maalatut seinät, valmis katto, viittä vaille valmis uuni ja hella, täysin keskeneräinen lattia ja ikkunat täynnä poistamatonta maalia. Sähköjohdot on vaan niiden päässä ei ole mitään.

Meillä on lattiamateriaalit valittu keittiöön. Muuta lattiamateriaalia toisin sanottuna järkevän hintaista tummaa, kosteussuojattua laminaattia meillä ei ole. Meillä ei myöskään ole niille uusille, vastavedetyille sähköjohdoille spottivaloja jotta saisimme valoa. Meillä ei ole näiden uusien sähköjohtojen matkalle pattereita tai pistorasioita vaan ilmalämpöpumppu olohuoneen nurkassa joka on käyöttkiellossa remonttipölyn vuoksi.

Sitten meillä on ylläripylläri muutaman viikon miehen työmatka, viikot poissa kotoa, viikonloput remontin parissa kotona. Minun työt, koulutehtävät ja koirien hoito käsittäen lähinnä lenkityksen x3 päivässä ja ruuat. Takan lämmitys, pyykkihuolto. Siivoaminen joka ainoa päivä.

Ja se ilmalämpöpumppu huutaa tälläkin hetkellä, pölystä huolimatta olohuoneen nurkassa, sillä vanhan puolen sisälämpötila lähentelee 14 astetta ja makuuhuoneemme (takkahuone, jossa nukumme) takka hehkuu punaisena, sillä se raukka yrittää luovuttaa lämpönsä noin 120 neliön alueelle - mahdotonta.

Olen stressaantunut. Tekeminen ja monta rautaa tulessa ei itsestään ole ongelma, ajankäyttö on. Koulutehtävät vaativat aikaa. Keittiö ei etene ennen ensi viikonloppua, koska keittiön kaapit asuvat olohuoneessa ei myöskään olohuone etene ennen keittiön etenemistä. Sanalla sanoen mikään ei etene. Tunnen itseni hyödyttömäksi, voin korkeintaan hioa ja maalata vessan oven - siihen on tarvikkeet, ja aikaa. Lähestyvä joulu saa minut hermoromahduksen partaalle. Odotan joulua marraskuun alusta alkaen, haluan paneutua sen odotukseen hartaudella, se on vain the juttu minulle, joka vuosi. Minä en voi tehdä joululle yhtään mitään. Olen ostanut joululahjoja ilman mitään "fiilistä" koska on pakko, joulukoristeet ja valot ovat käteni ulottuvilla, mihinkään en voi niitä laittaa, en tällä, en ensi, en kenties seuraavallakaan viikolla. Se masentaa. Se tekee luovuttaja fiiliksen, kaikki muu on "aivan sama" mutta joulusta en halua tinkiä. Minun jouluni vaatii koristeet, valot, puhtaan, siivotun ja valoisan kodin, tunnelman. Ei kipsipölyä, keskeneräisiä seiniä ja lattioita, sinnepäin valmiina olevia huoneita, sisustustavaroita jotka ovat yhä paketissa odottamassa purkajaansa.

Silti, mikä oikeasti on tärkeää? Mies ja koirat. Ne kenelle kiukuttelen, kenen kanssa otan yhteen monta kertaa päivässä, ne joihin puran kaiken turhautumisen ja raivoni. Mutta niitä ei osaa arvostaa, ei kun ruokahuolto on anoppilan varassa ja lämpö puiden, ja sen ilmalämpöpumpun jonka hajoamista "koska täällä on pölyä ja ei pitäisi käyttää kun kiellettiin" saa pelätä tämän tästä. Vaihtoehtona on tyytyminen alle 20 asteen sisälämpötilaan ja koleuteen.

Kun perusasiat, ruoka ja lämpö on ulkoistettu oman hallinnan ulkopuolelle, vaikka ne eivät täysin puutukkaan, ei osaa nähdä - eikä arvostaa niitä asioita jotka menisivät kaiken ohi, jos joutuisin niistä luopumaan. Silti olemme ihmisiä, inhimillisiä, epätäydellisiä. Tämäkin remontti loppuu aikanaan, meillä on kuitenkin vielä vettä vaikka se surkealla paineella tuleekin, ja sitä lämpöä, vaikka ilmalämpöpumppu saattaa laueta ja sitten joudun pohtimaan mikä järki oli hajottaa reilun kuukauden vanha laite. (Enkä suostu uskomaan, että se ottaisi itseensä tästä pölymäärästä jos puhdistamme sen säännöllisesti). Ja meillä on toisemme, vaikka vähintään 70% ajasta toisen hitaus, jurputus, jäkätys tai tapa tehdä asiat ärsyttääkin.

Arkisempaa eloa

Mitä meidän arkeen kuuluu? No sitä samaa minulle ominaista kaaosta, töitä, opiskelua joka toistaiseksi tuntuu vielä suorastaan helpolta ja sitten remonttia.

Me ostimme talon, viime lomamatkan jälkeen syyskuussa. En päässyt ihan maalle, ei ihan riitä nämä neliöt tontilla lampaille, mutta kanoille, kahdelle koiralle ja kissalle kylläkin. Asumme lähellä palveluita, silti maatalossa, pihapiiriä reunustaa navetta, aitta ja puusauna. Luonto on lähellä, metsäpolut, sieni ja mustikkamaastot, Saimaa.

Joten nyt me remontoidaan. Illasta vielä myöhäisempään iltaan. Revitään, koolataan, suoristellaan, mitataan, mitataan vielä vähän lisää, puretaan, tuskaillaan budjettien kanssa ja yritetään uudistaa. Koko talo remontoidaan, aluksi 2 huonetta, pikkuhiljaa loput. Kattopaneelit on koko asuntoon ostettu, nyt työn alla konkreettisesti on keittiö ja olohuone. Paljon on saatu aikaiseksi, aikamäärään nähden tuntuu, että vähän.

Koulussa on töitä töiden perään. Suurin osa vielä mallia ryhmä, joten me 4-6 ihmistä sovitamme aikataulujamme yhteen, keskustelemme what's app:issa, facebookissa, sähköpostin välityksellä. Tehtävät ovat mielenkiintoisia, sisällön tuottaminen helppoa, pilkunviilaus hyvin aikaavievää.

Viime Espanjanlomalla menimme myös kihloihin. Joten nyt olisi aikatauluihin ympätty vielä hääpäivä joka komeilee syksyssä 2017 - luojan kiitos, sinne on vielä 2 vuotta aikaa. Koulu, remontti ja ystäväni häät vievät totaalisesti kaiken ajan.

Sisustuskärpänen ei ole vielä kovin pahasti minua päässyt puraisemaan, ehkä kodin kaoottisuus säästää minut vielä siltä. Jokainen huone pursuaa tavaraa, pahvilaatikoita, nauloja, ruuveja, työkaluja, pukkeja, mittoja, sahoja... Vaikka muutimme kaksiosta jossa tilaa oli reilut 50 neliötä, asuntoon jossa sitä on reilusti tuplat, silti tuntuu tavaramäärä käsittämättömältä. Toki se vaikuttaa asiaan, että juuri mitään ei ole kaapeissa. Keittiötä puretaan parhaillaan ja uusi saadaan reilun kuukauden kuluttua. Astioita, perintöposliineja ja ties mitä ruuanlaittovälineistöä löytyy laatikko laatikon perään.

Puolukoita en ole ehinyt kerätä paria litraa enempää, nyt taitaa olla viimeiset hetket saada puolukoita. Aikaa niiden keräämiseen vaan ei tunnu olevan. Sieniä ei tahdo löytyä lainkaan, ilmeisesti syksy on ollut liian kuiva. Mustikoita miehelle pakkasessa sensijaan on, samoin vadelmia ja metsämansikoita muutama rasiallinen.

Jouluvohellus hirvittää, meillä ei ole yhtään valmista huonetta vielä 1.11 joten voi olla, että joudun siirtämään tänä vuonna perinteistä jouluvohellukseni ajankohtaa myöhäisemmäksi. Myönnän, en edes tällä hetkellä tiedä missä joulukirjani fyysisesti on. Luultavasti laatikossa, joka sijaitsee jossain ruokahuoneen ja makuuhuoneen välisessä tilassa.

Koulumme puolesta meille tarjotaan mahdollisuutta osallistua hiljaisuuden retriittiin Karjalohjalla, Heponiemessä. Retriitti kestää perjantai-illasta sunnuntaihin. Ohessa lyhyt kuvaus viikonlopun ohjelmasta:

Useita kertoja päivän mittaan retriitisttä kokoonnutaan hetkijumalanpalvelukseen, mietiskelyrukoukseen, virikesanoja kuulemaan, aterialle tai muuten vain takkatulen ääreen lueskelemaan. Kontaktia ei tarvitse hakea, eikä vältellä. Hiljaa yhdessä oleminen on yllättävän luontevaa. 
Hetkijumalanpalveluksessa seuraamme kirkon ikivanhoja rukoustekstejä ja näin syntyy yhteys myös menneiden sukupolvien uskoon. Mediaatio eli mietiskelyrukous on kahdenkymmenen minuutin mittainen hiljainen hetki. Siinä voimme luopua kaikesta ponnistelusta ja tahdonalaisesta rukousajatusten tai -sanojen etsimisestä ja jäädä lepäämään Jumalan kasvojen eteen. Siinä aukeaa mahdollisuus antautua Jumalalle, jäädä vain kuulemaan ja katselemaan Häntä. Koin vahvan johdatuksen tunteen lukiessani esitettä retriitistä. 

Olen tuntenut jo jokusen viikon sisäistä levottomuutta, intuitio, jonkin asian tulemisesta, muuttumisesta, jotain on tapahtumassa. Sen aistii. Se ei kuitenkaan ole negatiivinen tunne, päinvastoin. Haluaisin jo kurkkia mitä nurkan takana odottaa. Ehkä saan vastauksen, ehkä tämä on askel muutoksen polulla, yksi pysäkki.

Positiivinen kriisi ja omanapaisuus

Puhuin työkaverini kanssa, joka on minua puolet vanhempi, sukupolvesta ja ihmisen vastuusta. Minä-keskeisyys ja oman hyvinvoinnin edistäminen muiden kustannuksella on aiheuttanut minussa pohdintaa jo pitkään.

Me puhumme Suomalaisesta yhteiskunnasta, heikompien asemasta ja hyvinvoinnista, silti se vanha ns. talkoohenki, me-henki on täysin kuollut. Facebookin keräyksissä ollaan valmiit osallistumaan, mutta jos se naapurin talo palaa kuinka moni ottaa naapurin ja 6 lasta omiin nurkkiin ja vapaa-ajalla vielä auttaa palojälkien siivoamisessa? Tai kasvatus, on helpompaa osoittaa sormella ”katso miten tuo teki! Ei noin voi tehdä” ja nostaa itsensä jalustalle, en minä ainakaan noin… sen keskustelevan asenteen sijaan, avun tarjoaminen ja ymmärrys, mutta siitä ei saakaan itse pisteitä, joten ei kannata.

Valtio ajaa meitä teuraaksi kuin lampaita ja me sokeana tottelemme. Säädökset, säännökset ja erilaiset kiristävät toimenpiteet ”yhteiseksi hyväksi” ja silti jokainen on valmis tuijottamaan vain sitä omaa hyvinvointia, omaa perhettä, omaa napaansa.

Sitten, kun on meitä erilaisia ihmisiä, jotka haluaisimme muutosta. Kuten uutinen rouvasta joka myi lähituotteita omassa kaupassa, mutta ehhei etpäs saa myydä koska pullasta voi saada ruokamyrkytyksen! Viis siitä, että vuosituhansia ihmiset ovat selvinneet hengissä ilman maidon käsittelyä ja pästorointia, mutta kas, valtio menettäisi tässäkin rahaa joten kyllä me joku porsaanreikä löydetään jotta lappu luukulle vaan!  Pullan myyntikielto

Jos yrittää elää luonnonvaroja säästämällä valtio iskee lusikkansa soppaan saman tien, koska se raha on heiltä pois. Maalämpö, edullinen, luontoa ja ihmisen kukkaroa säästävä lämmitysmuoto. Mitä vielä, hallitus pani sille veron, koska täytyy heidänkin saada osansa siitä. Puun pienpolttoa yritetään kriminalisoida kuten olen jo aiemmin kirjoittanut. Eihän valtio saa puulämmitteisestä talosta rahaa, muutoin kuin kiinteistö-, ja metsäveron osalta. Verrattuna vaikka sähkö-, tai kaukolämmitykseen. Lisäksi sähkö-, ja kaukolämpöä voi ulkopuolinen taho kontrolloida.

Miksi ihmiset eivät kyseenalaista näitä päätöksiä joissa selvästi on jokin taka-ajatus? Miksi ylipäänsä ihmiset ovat lopettaneet kyseenalaistamisen, sulkeneet silmänsä ja tyytyneet siihen, että se keisari koreissa olemattomissa vaatteissaan hoitaa kaiken pilvilinnansa huipulta?

Työkaverini sanoi, että me olemme nyt se sukupolvi joka alkaa päättää. Meillä on vastuu muutoksesta jos sitä haluamme. Tämän päivän + 50 vuotiaat sanovat vain, että ei meidän nuoruudessa, ei meidän aikana.. Vaan he ovat vastuussa oman aikakautensa päätöksistä, kuinka moni heistä sanoo, että toisaalta, me olimme silloin vaikuttamassa ja osasyyllisiä vallitsevaan tilanteeseen, olisiko peiliin katsomisen paikka?

Me emme uskalla tai halua vaatia nuorilta mitään. Ei tarvitse kunnioittaa vanhempia, omia tai vanhempia ihmisiä, ei opettajia… Opetamme kyllä nuoret pitämään puoliaan ja vaatimaan omansa. Vaadimme myös omat oikeutemme kynsin ja hampain kiinni pitäen, viis muiden omasta ja oikeuksista. Valtio vaatii meiltä, työnantaja…

Itse toivon ihmisten heräävän kyseenalaistamaan asioita ja päätöksiä. Vaikka meillä on 200 kansanedustajaa, meitä on yli 5 miljoonaa. Jos me haluamme muutosta, me saamme sitä.

Lasten tekemistä lykätään vuosi vuodelta, koska raha, asunnot sitä ja tätä. Mistä lähtien lapsista on kasvanut onnellisempia 300t euron omistusasunnossa verrattuna 150t euron omistusasuntoihin, tai vuokra-asuntoihin? Mistä lähtien työ on ollut arvo numero 1? Tuleeko se talo katsomaan sinua kun makaat vanhainkodissa? Entä se työpaikka, tai ne työkaverit, pomo? Pankkitilin saldo? Se uusi auto joka on viimeistään 10 vuoden päästä vanha?

Ravistelkaa ihmisiä ympärillänne, herättäkää ajatuksia jotta saisimme tähän todellisuuteen taas tervettä, maalaisjärkeä!

Elämän epäreiluus

Löysin Jennasta tehdyn blogin, Jennasta, joka sairastui alle 30 vuotiaana, vaimona, kahden lapsen äitinä rintasyöpään ja menehtyi siihen hyvinkin pian. Linkki toimittajan kirjoittamaan tarinaan Jennasta: Jennan tarina

Työskentelen itse sosiaali- ja terveysalalla, samoin opiskelen sitä myös työn ohessa. Olen syövän kanssa tekemisissä työni puolesta ja olen kohdannut kaksi syöpään menetynyttä läheisteni lähipiiristä kahden vuoden sisällä. Tiedän pitkälti faktat eri syöpiin, ennusteisiin, hoitoihin ja diagnooseihin liittyen. Pitkään seuraamani bloggaaja Camilla sairastui myös tänä vuonna.

Se pysäyttää. Kun Jennan, tai Camillan kaltaiset tarinat tulevat lähelle. Työssäni voin myöntää, se ei juurikaan pysäytä. Työtäni tarkemmin avaamatta (tai työnkuvaani) töissä en ole tekemisissä "ihmisten kanssa" vaan diagnoosien, oireiden, ennusteiden. Töissä ei ole 27-v. rintasyöpää sairastavaa vaimoa, lasten äitiä, vaan ICD koodi, sairauden kesto, syöpärekisteri ilmoitukset, verikoearvot. Työssäni asiat eivät tule iholle, enkä toivokaan niiden tulevan.

Silti, omassa elämässäni pohdin. Pohdin, miten suurella todennäköisyydellä arpaonni iskee minuun tai johonkin läheisistäni, äitiin, mummoon, kummiin? Mieheen? Johonkin heistä 6 läheisimmästä ystävästäni? Eritoten rintasyöpä yleistyy yleistymistään ja fakta on se, että erittäin pienellä todennäköisyydellä lähipiiristäni kukaan ei sairastuisi mihinkään syöpään vuosien saatossa, niin tulee epäilemättä jollekulle käymään, se on pelottavaa.

Se on pelottavaa siksi, että syövät lisääntyvät, ovat jo lisääntyneet, räjähdysmäisesti. Toiset sanovat, että nykyään tutkitaan paremmin, voi olla totta. Itse en silti usko siihen. Minä pidän todennäköisimpänä ilmansaasteita, ruuan tai veden "puhtautta", säteilyä, laskeumia... Ihminen on luonut niin paljon uutta, tuhonnut hyvää, ettemme millään voi ymmärtää kaiken seurauksia. Tsernobyl, Fukusima, Hiroshima, Nagasaki, Bikini-atollin ydinkokeet... Merten, ilmaston ja järvien saastuminen, maaperän saastuminen, me syömme kuitenkin ruokaa suoraan maasta. Viljat, perunat, juurekset, kasvikset, liha joka laiduntaa maasta kasvavaa ravintoa.

Elektroniikka, muovi, internet, kännykät, langattomuus... Miten paljon teknologia kehittyy, jo evoluution takia ihmisen on vaikea käsittää näin nopean kehityksen seurauksia pitkällä aikavälillä.

Minä en pelkää, en halua pelätä, syöpää tai kuolemaa. Minä haluan uskossani luottaa Jumalaan, Raamatun lupaukseen lunastuksesta. Luottaa uskooni, siihen, että se kantaa jos ja kun jonain päivänä se diagnoosi osuu maaliin, tai ainakin hyvin lähelle. Minä haluan uskoa Jumalan suunnitelmaan, siihen, että meidän jokaisen elinpäivät on ennalta määrätty ja ne jotka jäljelle jäävät, selviävät, Jumala pitää huolen heistä, heidän elinpäivien loppuun asti.

Minä pelkään silti meidän, ihmisten, luonnon, eritoten luonnon ja eläinten puolesta. Miten pitkään tämä tuhoaminen ja saastutus voi jatkua. Miten pitkään ihmiset sulkevat silmänsä tältä kaikelta, yhteyksiltä sairauksiin ja syöpiin, miten pitkään me menemme kuin lampaat teuraaksi. Minä toivon, että minä en näe tämän kaiken loppua omana elinaikanani, toisaalta minä toivon, että ihmiskunta herää ja meillä on vielä maailma, elinkelpoinen, terve maailma jälkipolville, meidän lapsille, heidän lapsille. Silti, se näyttää vuosi vuodelta epätodennäköisemmältä.

Minä haluan osoittaa rukoukseni Jennan läheisille, Fuulialle ja hänen läheisilleen ja jokaiselle, jotka syöpä koskettaa jollain tavalla.

"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. 
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" - Aamen.

Tietosuojaloukkaus

Mediassa jälleen kohistaan sairaanhoitopiirin työntekijän tekemästä potilaan tietojen urkkimisesta. Kesätyöntekijä oli urkkinut työhön kuulumattomissa tapauksissa yli 500 potilaan tietoja ja asia on saanut julkisuutta niin lehdissä, kuin somessakin.

Lähtökohtaisesti ihmisen raivo nousee, koska kyse on omasta koskemattomuudesta, eräällä tasolla. Vaikka taustalla ei itsellä olisikaan mitään ”vakavaa” tai salaista, jo periaatetasolla omien tietojen urkkiminen, vielä luottamuksellisessa työtehtävässä olevan henkilön tasolta on väärin.

Minulla nousee kuitenkin ajatus tässäkin tavallaan ihmisen minä-keskeisyydestä. Minua on loukattu urkkimalla minun tietojani, ihminen puolustautuu tuntiessaan olonsa uhatuksi, tai jos kokee, että hänelle on tehty vääryyttä. Somessa julistetaan kovaa vauhtia tappouhkauksia ja ties mitä ko. henkilölle. Mitä hyötyä yhtään kukaan urkinnan kohteeksi joutunut saa jos joku kävisi antamassa ko. urkkijalle vähän isän kädestä tai jotain muuta yhtä älytöntä? Teineiltä voi tuollaista uhoa jollain tavalla vielä ymmärtää, aikuisilta ihmisiltä taas mielestäni ei. 

Kolikolla on aina kaksi puolta. Kuolemaan, tapaturmiin, seksuaaliseen hyväksikäyttöön, vakaviin sairastumisiin liittyvät tiedot – niitä ei haluta julkiseksi, ystäville kerrotaan jos kerrotaan. Kun joku käy ne urkkimassa vaara on aina olemassa, että tieto myös leviää. Meillä lähtökohtaisesti on jokaisella tasolla ja organisaatiolla tiukka valvonta ja nollatoleranssi tällaisten tapausten suhteen, ja rangaistukset tuntuvia.

Pohjois-Savossa urkinnasta kiinni jäänyt sairaanhoitaja joutui maksamaan 37 000e korvauksia. Sitten kun poikaporukka raiskaa tytön niin annetaan ehdollista ja muutama tonni sakkoja.
Jokin tässä ei nyt täsmää oman oikeustajuni kanssa.

Maailmassa on miljardeja ihmisiä, tässä tapauksessa se, keitä tämä tapaus koskettaa on satoja, muutamia satoja. Mikro-osa maailman väestöstä.

Osaltaan voimme pohtia myös miksi pelko omien tietojen leviämisestä on niin suuri, mitä me pelkäämme jos joku saa tietää meidän sairaudesta, oli se sitten syöpä, suolisto tai keuhkosairaus? Psykiatriset ja omaan koskemattomuuteen liittyvät tiedot ovat toki eri asia. Onko kyse periaatteesta, en halua, että kukaan tietää kelle se tieto ei kuulu? Vai pelosta, että ihmiset alkavat katsoa eri tavalla, sääliä? Hyljeksiä?

Silti, tuomitsen tämän tapauksen, hoitohenkilökuntaan tai tässä tapauksessa ylipäänsä sairaanhoitopiirissä työskenteleviin, kuten myös virastoissa, kela, poliisi, sosiaalihuolto, täytyy pystyä luottamaan. Rangaistusten tulee olla tuntuvia, sillä teko on väärin. Silti, tässäkin tapauksessa olen sitä mieltä, että meidän oikeusjärjestelmässä on rutkasti parantamisen varaa.

Ihmisen henkeen, terveyteen tai koskemattomuuteen kohdistuva teko, uhka tai rikos tulisi olla aina tiukemmin rangaistava, kuin sellainen, joka kohdistuu aineelliseen hyötyyn, voiton tavoittelemiseen, tai tiedon levitykseen, urkintaan, salaamiseen, jollain tasolla. 

Elämäntapaintiaani

Kävin eilen illalla poimimassa vadelmanlehtiä. Törmäsin googlettamalla marjojen kuivaus ohjeita sivustoon jolla oli v. 1942 artikkeli. Siinä ohjeistettiin itse tekemään teetä vadelmanlehdistä. Koska kaikkea itse tehtyä pitää kokeilla, otin pussin ja sakset mukaan ja lähdin rämpimään lähimetsään vadelmapuskien perässä. Vadelmapuskia löytyi, jokin vieraslajike kuitenkin kasvaa käsi kädessä vadelmapuskan vieressä, en tiedä mikä, sain siis olla todella tarkkana, että poimin vain vadelmanlehtiä. Ties mikä hulluruoho se toinen kasvi voi olla? Ohje opasti poimimaan uusia, nuoria versoja. Saaliini jäi aika laihaksi, pyrin katsomaan, että keräsin pienimpiä ja vihreimpiä, nuoria lehtiä ja versoja. Niitä ei sattuneesta syystä enää hirveän paljoa näin heinäkuussa ollut. Alkukesä olisi eittämättä parasta keräysaikaa tee-se-itse- teelle. Mustikat alkavat myös kypsyä. Pohdin, onko tee turhan mautonta jos se koostuu pelkistä vadelmanlehdistä, siksi poimin kypsiä ja suuria mustikoita, ne harvat jotka olivat jo poimittavissa, vadelmanlehtien keräämisen ohessa. Marttojen sivuilta löytyi vinkki marjojen kuivaamiseen ja tänään on vuorossa operaatio kuivaa mustikat. Kuivatuista mustikoista toivottavasti saa lisää makua teehen.

Vadelmanlehdet kuivataan ohjeen mukaan seuraavalla tavalla: Levitä lehdet vuorokaudeksi lämpimään paikkaan levälleen ja anna lakastua. Lehtien lakastuttua ne pinotaan tiiviiksi kasaksi, päällekkäin ja päälle asetetaan paino. Pino laitetaan lämpimään, vedottomaan paikkaan ja annetaan olla 3-4 päivää. Lämpö ja käymisprosessi saavat aikaan teen maun ja tuoksun. Liian kauaa lehtiä ei saa pitää pinossa tai ne mätänevät ja mustuvat. Katsotaan kuinka minun käy kuivausprosessini kanssa.

Olen muutenkin pohtinut tätä tarvetta olla eräänlainen elämäntapaintiaani. Puhdasta, luonnonmukaista ruokaa. Tilasin viimein ensimmäisen erän lähellä tuotettua naudanlihaa, seuraavana tilausvuorossa on sitten lammas. Haluan tietää mistä syömäni ruoka (liha) tulee ja miten se on elänyt elämänsä. 

Olen pitkälti käsitöitä inhoava ihminen, neulominen tuli siksi viime syksynä aivan puskista, toivon, että sama neulomisinto jatkuu ensi syksynä. Voi olla että pelkkä villan kehrääminen langaksi saa hermoni pahasti jumiin, mutta ajatus olisi kiehtova, kehrätä itse villaa ja neuloa siitä sukkia – itse.

Mistä juontuu tarve tehdä asiat itse? Moni tyytyy siihen, että ruokaa saa kaupasta, joku tekee kaiken ”omasta puolesta”. Marjat saa torilta, putsattuna tai vähintään valmiiksi kerättynä. Ei tarvitse itse kuin pussittaa ja pakastaa. Minä haluan itse nähdä sen vaivan, että lähden metsään kyykkimään viikko toisensa jälkeen, ensi mustikoita, sitten sieniä ja puolukoita keräämään. En ole tähän asti käyttänyt poimuria, sormin poimittuna välttyy putsaamiselta, mutta marjasato toki jää hieman heikommaksi vrt. poimurin kanssa.

Talon suhteen kaipaan samaa, työtä. Remontointia, ehostusta. Olen ymmärtänyt tässä vuoden aikana kun olemme taloa etsineet, että en halua talon itsensä olevan työläs (remontin valmistuttua) pitää siistinä ja kunnossa. Helppohoitoiset pinnat ja materiaalit, keittiössä, lattioiden osalta ja kylpyhuoneessa. Mutta pelkkä asuminen ei riitä minulle. Haluan maata jossa voin kasvattaa ruokaa itse, kitkeä rikkaruohoja, manata puuttuvaa vapaa-aikaa koirien juostessa jaloissa ja kesän sujahtaessa hetkessä ohi, lampaita ja kanoja hoitaen, istuttaen, kitkien, hoitaen ja kastellen kasvimaata. Perunat, porkkanat, kesäkurpitsat, herneet, pavut, pinaatit… Mitä ikinä keksiikin laittaa kasvamaan.

Siinäkin meissä on miehen kanssa ero, vapaa-ajassa, kun puhutaan illoista kotona. Minä haluan tehdä kaiken valmiiksi ja vauhdilla. Ystäväni sanoi, että optimistiset ihmiset ovat myöhässä koska uskovat saavansa jäljellä olevaan aikaan mahdutettua 100 ja 1 asiaa – kuten minä. Akateeminen vartti on minun kohdallani vakiintunut käsite. Illalla minä laitoin vadelmanlehtiä kuivumaan, tyhjensin astianpesukonetta, tein sämpylätaikinaa, siivosin pöytiä – samaan aikaan. Mies aina sanoo, että minä teen monta asiaa yhtä aikaa ja kaikki jäävät vähän kesken. Eilen ei kyllä jäänyt, lehdet ovat kuivumassa keittiössä, pöydät pyyhitty, sämpylät paistoin aamulla ennen töihin lähtöä ja tiskit ovat koneessa. Sitten kun olen mielestäni saanut kaiken tarpeellisen tehtyä, pesen hampaat ja menen sänkyyn, 5min ja olen unessa.

Huikkasin hampaita pestessä miehelle, että tänäänkään et tule samaan aikaa nukkumaan, hieman ironisella äänensävyllä. ”No kun sinä huiskat taas ympäriinsä” kuului vastaus sohvalta. Kysyin, miten minun huiskimiseni sinun sohvalla istumiseen – mies ja hänen pyhä rauhoittumishetkensä television äärellä – liittyy? En saanut vastausta. Miehellä oli saunalonkero yhä kesken, minä hörpin omani siinä kaiken touhuamisen ohessa keittiössä puuhatessani. ”Joitko muka lonkeronkin?” Kuului vastakysymys sohvalta. ”Join” vastasin ja menin vällyjen väliin.

Minä en kaipaa varsinaista rauhoittumista ennen nukkumaan käymistä. Rapsuttelen kissaa viitisen minuuttia sängyssä, sitten kissa petaa itselleen paikan minun jalkopäähän, minä laitan silmät kiinni ja käyn nukkumaan. Tässä kohtaa mies vasta tekee eväsleipiä töihin, laittaa kahvinkeitintä valmiiksi, käy pesemässä hampaat, etsii vaatteet aamuksi..

Ehkä minä sitten haluan nähdä vaivaa elämäni eteen. Ehkä tämä tietynlainen elämäntapaintiaanin leikkiminen antaa jotain merkityksellisyyttä minun elämääni? 

Lisäksi yritän ehtiä treenaamaan vartaloa omaan ihannemuottiin sopivaksi, olet mitä syöt, kovin terveellisesti ei ole tullut syötyä ja se näkyy. Tuskastun ja hermostun kun en liiku omalla mittapuullani tarpeeksi, saatan 2-3 viikkoa liikkua 7-9h aktiivisesti viikossa ja sitten voi mennä 1-2 viikkoa kun liikunta jää (aktiivinen) koko viikon tasolla siihen kahteen tuntiin. Minulla on oma tapa elää elämää täysillä, ja nautin siitä juuri näin, kiireisenä, itse tehden. Toisille täysillä eläminen tarkoittaa elämää ilman sitoumuksia, puolisoa, lapsia, asuntolainaa, juhlimista, matkustelua… Minulle se on jotain aivan päinvastaista, vaan silti koen eläväni täysillä kun saan sen oman tilan jota hoitaa, vaalia ja muokata minun näköiseksi, silti, luontoa kunnioittaen. 

Televisiota kammoava introvertti?

Juteltiin ystäväni kanssa aamulla televisio-ohjelmista. Olen tainnut joskus kirjoittaa samasta aiheesta ennenkin tekstiä.

Meillä on telkkari. Minä seurasin joskus salkkareita, greyn anatomiaa ja ties mitä. Kummasti ne ohjemat ovat karsiutuneet vuosien mittaan pois, nyt seuraan Outlander sarjaa joka tulee torstaisin ykköseltä. Sarja perustuu nimittäin yhden parhaimman kirjailijan kirjoihin, joten seuraan mielenkiinnolla, kuinka lähelle kirjoja sarja on saatu tehtyä. Toistaiseksi olen tykännyt sarjasta.

Useilla on nykyään Elisa viihdettä, Netflixiä, Viaplayta ja ties mitä. Minun ensimmäinen ajatus oli, että eikö ihmisillä ole ajalleen parempaa käyttöä? Tai rahalle? Meilläkin on kaksi kertaa ollut Netflix, kun sai kuukauden ilmaiset kokeilujaksot. Silloin katsoin sieltä luontodokumentteja ja erään dokumentin joka kertoi Islamin naisten elämästä.

"Turhat" komediasarjat, saippuasarjat, ns. täyteohjelmat (Suomen kaunein tai kauhein se tai tämä) sen sijaan saavat minulta pelkkiä pyyhkeitä. Miksi ihmiset halutaan jumiuttaa sohvan nurkkaan, varsinkin kun yhä useampi tekee istumatyötä ja istumisen haittoihin valveudutaan kokoajan yhä enemmän myös ylemmillä tahoilla?
Toki, onhan helppo seurata mitä ihmiset katsovat, katsojaluvut ovat olennainen mittari ja niistä käydään epäilemättä sotaa eri kanavien kesken. Mainokset, saadaan ihmiset kuluttamaan ja ostamaan ties mitä turhia hilavitkuttimia kun mainokset ujutetaan niiden lempiohjelmien mainostauoille.

Meilläkin mies tykkää katsoa yhdessä leffaa sohvalla, viettää yhteistä aikaa. Minusta se, että kaksi ihmistä jakaa saman sohvan ja tuijottaa samaa ruutua joka on jokusen metrin päässä siitä sohvasta, on kaikkea muuta kuin yhteistä aikaa, et sinä anna aikaasi tai huomiotasi toiselle, vaan sille televisiolle.

Mies usein meillä katsoo iltaisin hetken televisiota, minä en. Tutkimukset ovat sen(kin) osoittaneet, että puhelimen/tietokoneen/television katsominen /käyttö ennen nukkumaanmenoa jättää aivot rauhattomaan tilaan ja hidastaa nukahtamista, kenties huonontaa unen laatua.

Itse olen alkanut laittaa puhelimen noin 21 maissa lentokonetilaan ja yöpöydälle, minulla ei ole tarvetta selata sitä enää ennen nukkumaanmenoa. Tietokonetta en avaa kotona edes joka päivä, toisinaan jos kirjoitan tai maksan laskuja, riittää, että istuin töissä koko päivän tietokoneella. Nimenomaan istun. Television katselua välttelen. Turhaa saastetta aivoille, katsojalukujen nostamista vain pitämällä televisiota päällä.

Itse kulutan aikani mielumin lukemalla tai pohtimalla, mitä sitten ikinä pohdinkin. Törmäsin eilen tähän linkkiin sosiaalisessa mediassa Oletko sinäkin introvertti?
Olen aina mieltänyt itseni enemmän ekstrovertiksi, mutta tajusin tekstin myötä ja akuutin 12 kohdan listan mukaan lopulta olevani ehkä enemmän introvertti mitä olen ajatellut.

Ylläolevasta tekstistä pisti silmään seuraavat kohdat:
Saan elämääni tasapainoa yksinolosta. Analysoin elämääni, tunteitani ja ajatuksiani, mutta myös ulkopuolisia havaintojani kirjoittamalla, ja tunnen tarvetta ymmärtää itseäni
Minulla on tarve jatkuvasti analysoida omaa toimintaa ja tunteita, uskon, että kaikille ajatuksille, käytösmalleille, hermostumiselle, ja eritoten muille negatiivisille tunteille löytyy ihmisestä itsestään syy kun osaa tutkia mikä on se kipupiste mihin osutaan kun tunnet negatiivista tunnetta, liittyi se sitten toisen ihmisen sanomisiin/ tekemisiin tms.

Olen laiska pitämään yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa en pysty keskustelemaan avoimesti kaikista tärkeistä asioista. Pieni piiri aidosti läheisiä ihmisiä riittää sosiaaliseksi elämäkseni, eikä minulla ole tarvetta pitää heihinkään yhteyttä joka viikko tai kuukausi
Minulla on hyvin pieni ystäväpiiri ja olen surkea soittelemaan ihmisille, inhoan soittelua. Jos joku ystäväni on soittanut, enkä ole ehtinyt vastata/kuullut puhelinta tms. en koskaan soita takaisin, saatan laittaa viestin, mitä asiaa oli, kommunikoin muutenkin viesteillä mielumin ja yhteydenpito on usein minun puolelta aika heikoissa kantimissa.

Akuutissa oli 12 kohdan listaus piirteistä jotka sopivat introverttiin tai ekstrovertti (introvertti vai ekstrovertti?)
Introvertin listauksesta minuun osui seuraavat 7 kohtaa:

1. Haluat rauhaa ja rentoutumista.
2. Pidät itsenäisestä työstä. Pystyt toimimaan pitkiäkin aikoja yksin kaipaamatta muiden seuraa.
3. Haluat analysoida ja pohtia asioita. Pyrit pitämään tunteet ja logiikan erillään.
4. Olet äärimmäisen keskittynyt. Pystyt paneutumaan tehtävään pitkäksikin aikaa ilman taukoja.
7. Viihdyt yksin. Sosiaalinen tarpeesi ei ole kovin suuri.
8. Ajattelut kuvallisesti. Sanojen visualisoiminen on sinulle helppoa.
9. Olet taitava kuuntelemaan. Keskustelussa panet merkille paitsi sen mitä sanotaan, myös sen mitä oikeasti tarkoitetaan.

On minussa ripaus ekstroverttiäkin:

1. Reagoit nopeasti- Suhtaudut aktiivisesti ympäristöösi
3. Olet tarkkaavainen, voimakkaasti läsnä hetkessä, teet valppaasti aistihavaintoja.
6. Olet verbaalinen. Osaat puhua melkein kaikeasta kaikkien kanssa spontaanisti ja luontevasti.
9. Pärjäät hyvin paineessa. Stressi saa sinut työskentelemään nopeammin laadun kärsimättä.

Itse ajattelen, että illat voisi käyttää ehdottomasti hyödyllisemmin kuin televisiota katsomalla. Voisi mennä sen oman puolison kanssa sänkyyn rauhoittumaan ennen nukahtamista, keskustella päivän tapahtumista, jakaa ajatuksia ja pohdintoja. Rauhoittua siinä ja olla läsnä toiselle. Usein ihmiset mieltävät television katselun rentouttavaksi toiminnaksi, mutta se ärsykemäärä mitä televisio syöttää aivoillemme, on kaikkea muuta kuin rentouttavaa.

Silti, jokainen tehköön televisiollaan mitä tahtoo ei se ole minulta pois jos sitä haluaa katsoa tunnin illassa tai 7 tuntia päivässä. Silti, kannustan ihmisiä pohtimaan omaa television ja median kulutusta, voisiko tehdä jotain oikeasti hyödyllisempää kuin katsoa salattuja elämiä tai istua lukemassa iltalehden sivuja mobiililaitteella? Televisio lastenvahtina aiheeseen olen ottanut aiemmin kantaa ja koen yhä kantani hyvin jyrkäksi, lapset eivät tarvitse televisiota, kehittyvät aivot saavat siitä liikaa ärsykkeitä, siksi 30min päivässä pienille lapsille on mielestäni oiva ohjenuora, yhden muumijakson verran. Ja alle kolmevuotias tuskin tarvitsee sitäkään.

Toivon voivani tarjota joskus omille lapsilleni iltaisin jotain muuta tekemistä kuin television tai muut turhat älyvempeleet. Iltasatuja, kuvakirjoja, lampaiden ja kanojen yöpuulle laitto omassa navetassa, lastenohjelmat ehkä lauantai aamuisin ja muuten jotain muuta tekemistä kuin ruutu lapsenvahtina. 

Hyvät, pahat bakteerit ja asiaa mansikoista

Poimin eilen metsämansikoita illalla. Mies katsoi minua hieman hitaasti, tuostako? Kyykistyin autotien viereen jossa oli kokonainen keko pulleita, meheviä, suuria punaisia mansikoita. Tästä, vastasin. Mutta pakokaasuja, saasteita, ne ovat ihan pölyisiä. Ensimmäiset mansikat tipahtelivat pakastusrasian pohjalle. Sitten? Esitin vastakysymyksen. Mies nojasi yhä pyörään, eihän noita voi syödä. Jaa, miksi ei voi? Ihmiset ostavat mansikoita kojuista, kuinka moni tietää missä sijaitsee se mansikkatila jolta ne mansikat on poimittu? 20 kilometrin päässä lähimmästä tiestä, mansikanpoimija desinfioi kädet joka välissä? Entisenä mansikanpoimijana voin murskata ko. harhaluulot. Monet mansikkatilat ovat teiden lähellä, kyllä ne saasteet samalla tavalla yltävät sinne. Mansikkamaalla pestiin kädet aamulla, vessassa käydessä ja tauoilla. Siinä välissä poimittiin mansikoita, näpelöitiin koreja, lehtiä, oksia, nosteltiin maahan pudonneita mansikoita.

Ihmisten bakteerikammo on saanut käsittämättömät sfäärit. Keksitään kaikenmaailman dettoleja jotta ei saada bakteereja mistään, kas kun ei ole koti ovellakin desinfiointi automaattia, kuten sairaaloissa.

Ihmisen suolisto ja elimistö kuolee ilman bakteereja, kas kun kaikki bakteerit eivät ole pahasta. Maaseudulla lapset yhä laittavat takuulla kaiken suuhun mitä löytävät, minäkin olen kuulemma tyytyväisenä pistänyt poskeeni hiekkaa, multaa, muurahaisia ja muurahaisten munia, ihan täys(järjetön)järkinen minustakin tuli .

Ihmiset vieraantuvat luonnosta. Lapsia ja vauvoja varjellaan kaikelta, ettei nyt vain koiria, kissoja, eläimiä, karvoja, pölypunkkeja… Samaan aikaan hengityselimistön sairaudet ja allergiat lisääntyvät, minä näen siinä jo maalaisjärjellä suoran yhteyden.

Maaseudulla, itsekin kasvaneena, vietettiin päivät ulkona, navetassa, heinäpellolla tai heinävintillä. Pölyä, eläinpölyä, karvoja, likaa ja elämä oli elämisen arvoista. Aamupalan jälkeen häädettiin lapset napakasti pihalle, mitään asiaa sisälle ei ollut ennen ruokakellon soimista. Ei annettu leluja, älypuhelimia, pleikkareita, tietokoneita… Käytä mielikuvitustasi. Ja sitähän lapsella on kun annetaan tilaa käyttää sitä. Mutta kun panee merkille miten vanhemmat ovat jo 2-3 vuotiaiden kanssa, joka paikkaan otetaan lelut/legot tms mukaan, ettei lapsi vain tylsisty. Mistä lähtien tylsistyminen on tappanut lapsen? Tai meteli muut kanssaolijat jos lapsi alkaa kitistä, että on tylsää? Nykyään on peliriippuvuus ja jännetuppitulehdus sormissa liian tekstailun seurauksena, vanhemmat manaa kun lapsi ei mene koskaan ulos. Ei minun lapsuudessa kysytty mitä haluan tehdä, mennä ulos vai istua sisällä, mentiin ulos kun vanhemmat niin sanoivat. Mielikuvitus sen kuin kasvoi, mitä enemmän sitä käytti. Nykyään lapsille ei edes anneta tilaisuutta käyttää mielikuvitusta, vaan vanhemmat ovat kilvan keksimässä tekemistä pienelle rusoposkelle ja valittavat kun tuo on niin vaativa ja kokoajan lahkeessa kiinni, ja mistähän se mahtaakaan sitten johtua?

Järkyttävää on myös vieraantuminen ruuasta. Jossain median julkaisemassa uutisessa oli maininta lapsesta joka järkyttyi kuultuaan maidon tulevan lehmästä. Maaseudulla lapset oppivat elämän kiertokulun ja työn teon. Eläinlapsi syntyy, parittelun seurauksena, no niin sekin oli kielletty aihe, lisääntyminen, epänormaalia ja lapsilta kiellettyä. Eläinlapsen synnyttyä se imee maitoa suoraan tissiltä, ok tämä voidaan ymmärtää, näin ihmisvauvatkin tekevät yhä. Sitten se kasvaa, joko se parittelee ja synnyttää lisää eläinlapsia tai saa napin otsaan, teurastetaan, otetaan lihat, nahat yms. talteen ja lopulta se sama eläinlapsi löytyy lautaselta. Se ei ollut vierasta. Nyt se pihvi jota iloisena popsitaan hesburgerissa tai mäkissä onkin jostain mystisestä ulko-avaruudesta pudonnut ruokalaji, eihän se nyt pieni vasikka tai lehmä ole ollut, eihän lapsi voi käsitellä tuollaista julmaa murhaamista, vaan hyvin näyttää silti ruoka maistuvan?

Lapset ymmärtävät ja kestävät asioita ihan yhtä hyvin kuin vuosikymmeniä sitten, me aikuiset vieraannumme todellisuudesta. Ruoka tulee yhä maatiloilta, maatiloilla yhä on likaa, pölyä, ihan sitä itseään – puhdasta paskaa. Ruoka on yhä teurastamalla tapetusta eläimestä joka tuskin on vanhuuteen kuollut elettyään hyvän ja pitkän elämän vapaana laitumella.

Bakteereja on aina ja tulee aina olemaan. Mitä enemmän muutumme hygieniaa vaaliksi ja bakteereja kammoaviksi, sitä enemmän tulee resistenttejä bakteereja, allergioita, sairauksia. Kaikki bakteerit eivät ole pahasta, osa on. Ihmisen kuuluu sairastaa toisinaan flunssa tai nuhakuume. Ei siltä kukaan välty lotrasi sitä käsidesiä vaikka sitten kerran tunnissa.

Lapsen vastustuskyky kasvaa kun se saa antaa sille rasitetta, ei se hiekanjyvä tai muurahainen äkkiä äidiltä tai isiltä salaa nielaistuna lasta hengiltä saa. Eläintalouksissa asuvien lasten on lisäksi tutkittu olevan terveempiä. Elimistö on tottunut erilaisiin bakteereihin ja viruksiin, sen ei tarvitse taistella ”normaaleja” bakteereja vastaan – joiden seurauksena syntyvät allergiat ja astmat.

Myös ne appelsiinimehut jotka meille tuodaan ulkomailta, ovat suurten moottoriteiden varsilla. Hyvin meille nekin maistuvat, vaan samaan aikaan tien laidasta poimitut ahomansikat ovat vähintään tappavia.

Naisten oikeuksien puolesta

Otin eilen Netflixin käyttöön koska sain ilmaisen jakson. Kokeilin sitä jo kerran enkä löytänyt tarjonnasta mitään itselle kelpaavaa. Eilen oli vähän samanlainen fiilis kun aloin sitä selata, roskaa, roskaa, roskaa....
Kunnes hiiri sattui kohtaan Honor Diaries. 9 naisaktivistia jotka ajavat naisten oikeuksia muslimiyhteisöissä/maissa. Heidän keskusteluja ja kertomuksia.
Tämän jälkeen päädyin katsomaan World Befor Her ohjelman joka kertoi Intiasta kahdesta eri näkökulmasta. Toisessa kerrottiin naisten valmistautumisesta Miss Intia kilpailuun ja kaikesta mitä se vaatii. Toisessa oli ääri-Hindu tyyppinen leiri jossa nuorille tytöille/naisille opetetaan taistelutaitoja, Hindulaisuuden puolustamista ja säilyttämistä mm. muita uskontoja vastaan, aseen käsittelyä jne. Ko. leirit on leimattu myös terroristi leireiksi ja niitä on yritetty ilmeisesti myös kieltää ohjelman mukaan.

Heräsi taas paljon ajatuksia. Yhtenä naisten ympärileikkaus. Miehet pelkäävät niin vahvasti naisen seksuaalisuutta, että se on kuihdutettava ennen kuin vahinkoja tapahtuu. Kuitenkin samat ympärileikkaajat pohjaavat sen tavalla tai toisella uskontoon, uskoon. Kuten miestenkin ympärileikkauksen joka on huomattavasti yksinkertaisempi toimepide naisten ympärileikkaukseen verrattuna. Mutta Jumala on luonut ihmisen, miehen ja naisen. Jo tästä näkökulmasta minusta on käsittämätöntä, että ihmisen silpominen luetaan uskonnon harjoittamiseksi. Jumala tuskin loi meille mitään ylimääräistä minkä ihminen voi omien "uskomusten" perusteella ottaa pois.

Pakkoavioliitot. Lasten jääminen isälle avioerossa. Naisten elämän on vain puolet miehen elämään verrattuna. Kunniamurhat.
Kaikessa paistaa läpi tavalla tai toisella, minulle, miesten epävarmuus. Minusta tulee kunniaton jos nainen jättää minut, fine henki pois siltä. Syöhän se länsimaisenkin miehen itsetuntoa kun akka ottaa ja lähtee naapurin Penan matkaan. No, toisaalta, meillä on perhesurmat yleistyneet...
Tai kommentti dokumentista: Tyttäreni katsoi poikaa liian pitkään vaikka kielsin, upotin sen happoon = henki pois. Minut hirtetään, fine, mutta kunniani on tallella.

On totta, etten länsimaisena ihmisenä voi ymmärtää millään tasolla perheen/miehen kunnian ideaa jos se sälytetään naisen harteille. Minulle, minun arvomaailmalle ja kasvatukselle on pohjautunut yksilön kunnia, jos itse mokaat, niin kunnia menee. Toisaalta kantavathan esim. monet länsimaiset alkoholistien lapset vanhempien aiheuttamaa häpeää harteilla, ehkä siinä on pieni ikkuna siihen mitä haetaan naisen kunnialla joka kohdentuu suoriltakäsin mieheen, kun kyse on mm. muslimeista.
En minä koe millään tavalla, että olisin jotenkin kunniattomampi jos mieheni mokaa, käy pettämässä minua, jättää minut. Ne ei ole minun valintoja - sen toisen, se se kunniaton paskiainen sitten on.
Mutta ehkä siinä se onkin, nainen on niin vahvasti alistetussa asemassa, miehen/isän/veljen/pojan käskyvallan alla, että naisen tehdessä jotain miehen kunniaa loukkaavaa, käskyvallan haltija ei ole pystynyt tekemään velvollisuuttaan ja pitämään naista kurissa?

Ajatuksia herätti myös se, että länsimaissa pitkälti puoliso valitaan itse. Sekä miehen, että naisen tulee näyttää hyvältä, olla koulutettu, fiksu, olla sitä ja tätä. Se on toisen valloittamista omilla kyvyillä, sen eteen täytyy nähdä vaivaa, että löytää puolison. Varsinkin jos baareista lähdetään hakemaan. Ei riitä, että olet viikko sitten käynyt suihkussa ja nämä vaatteetkin taisi olla viimeisintä huutoa -70 luvulla, kukaan ei katso sinuun kahta kertaa ainakaan positiivisessa mielessä.

Mm. pakkoavioliitoissa ajatuksia herättää se, että miesten ei tarvitse nähdä vaivaa ollakseen fiksuja, sosiaalisia, koulutettuja, hauskoja jne. naisen takia, yleisesti. He saavat naisen ja naisen on tyydyttävä siihen mitä mies on. Oli se sitten lukutaidoton 200kg possu joka lyö naistaan joka päivä, mitä väliä sillä on millainen mies on, ulkonäöllisesti tai taidoiltaan kun naisen hän saa järjestetyn avioliiton kautta kuitenkin, ei sitä tarvitse lähteä etsimään tai kyliltä hakemaan. Ja 4 naista, aina parempi. Jos yksi osoittautuu huonoksi tehköön keittiössä ruokaa, eiköhän joku niistä kolmesta ole hyvä tarpeita tyydyttämään.

Jos isä ei kasvata tyttäriään muutoin kuin pakolla, pelolla ja väkivallalla, ja tytär viekin isänsä kunnian esim. valitsemalla puolisonsa itse, pitäähän siltä henki ottaa pois. Tai vähintää piestä se pahanpäiväisesti.
Tytärhän se kelvoton on, ei suinkaan isä joka ei osaa lapsia kasvattaa, jolle ne ovat vain kauppatavara, kameleihin verrattava, jalostuskäyttöön.

Suomesa monia päihde/alkoholisti vanhempia halveksitaan, ja nuoria arvostetaan jos he onnistuvat luomaan hyvän elämän, hyvät lähtökohdat itselleen vaikka kasvatus ei kotona ole täyttänyt edes kasvatus-sanan kriteerejä.
Intiassa jos olisi samanlainen perhe, kapinoiva tytär luultavasti pääsisi ennemmin tai myöhemmin hengestään, sillä vikoja tahi ei vanhemmat ovat aina oikeassa ja tehneet kaikkensa lastensa (ja oman kunniansa eteen) vaikkeivät olisikaan. Mutta oli vika missä tahansa, että nuori päätyisi tahraamaan vanhempien kunnian, heissä se ei ainakaan ole.

Koulutettu ja menestyvä nainen nähdään islamissa suurena uhkana. Koska sillä on oma tahto ja tietoa. Jos käykin niin, ettei enää riitä mies joka on tyhmä ja sikoo kotona vaan pitäisi olla jotain enemmän? Miehet petaavat (IMO) itselleen helpointa mahdollista elämää ja peittävät omia epävarmuuksia sälyttämällä kaiken naisten harteille. Jos nainen tahtoo eron, se kyllä mahdollisesti voi sen saada mutta lapsia et kyllä saa. Joten miehen ei edes tarvitse naista roikottaa avioliitossa jos mies ei halua lapset on automaattisesti kuitenkin miehen ja aivopestävissä.
Naisten tulee käyttää huntua, koska mies ei voi hillitä itseään ja sortuu epäpuhtaisiin ajatuksiin jos nainen kulkee minkäänlainen meidän mielestä säädyllinen vaatekappale päällä, kuten paita ja housut. No niin, taas kerran, mies ei voi hillitä... Pitäisikö opetella itsehillintää? Mutta ei, ei tarvitse koska on helpompaa pakottaa kaikki naiset hunnuttautumaan. Ja sitten ne jotka raiskataan niin kyllä aina perusteluksi käy se, että jostain kohtaa vilahti pikkurillin iho tai nilkkaa. Kyllähän se nyt on perusteltu syy raiskata nainen.

En tiedä olenko ainoa joka ajattelee näin, mutta minun ajatuksissa kaikki naisen alistaminen johtuu miehen omista puutteista ja epävarmuuksista.
Jos naiset saisivat valita puolisonsa, kuinka moni mies jäisikin ilman naista? Jos naiset voisivat ottaa eron ja saisivat lapset erossa, miehen olisikin tehtävä töitä jotta nainen myös on avioliitossa tyytyväinen ja hän voi jatkaa siinä ohessa lasten kasvatusta islamististen normien mukaan. Jos nainen saisi pukeutua kuten haluaa mies joutuu opettelemaan itsehillintää ja hyväksymään sen, että naiseen ei saa koskea ilman tämän lupaa vaan ne omat halut on hallittava. Ihan itse.
Jos nainen saisi käydä kaupassa ilman saattajaa tai ylipäänsä lähteä ulos ilman saattajaa, miehen olisikin luotettava naiseensa ja uskottava, että tämä pysyy uskollisena ja siveellisenä - mutta se taas vaatii sen, että avioliitossa miehenkin on tehtävä jotain muuta kun oltava alistava auktoriteetti naiselle.
Nyt miesten ei tarvitse huomioida naisten tarpeita tai mitään muutakaan, koska miehillä on valta naisiin nähden. Koraania en suoraan ole lukenut, mutta välillisten teosten kautta olen ymmärtänyt, että se sallii avioeron naiselle jos mies ei kykene pitämään naista tyytyväisenä. Olen kyllä pohtinut, että asioita paremmin ymmärtääkseni minun tulee vielä Koraani lukea jotta saan laajempaa pohjaa pohdinnoilleni.

Mutta eiliset dokumentit herättivät ajatuksen toimia, tehdä jotain. Me tiedämme, että 5 vuotiaita tyttöjä silvotaan epäpuhtailla partaterillä, me tiedämme, että 8 vuotiaita pakotetaan avioliittoon ja harrastamaan seksiä, mihin he eivät ole fyysisesti tai henkisesti valmiita. Me tiedämme, että lapsia/nuoria myydään seksiorjiksi koska he ovat "huonoista" perheistä eikä heidän elämällä ei ole mitään arvoa. Me tiedämme, että länsimaista musliminaisia viedään "lomille" kotimaahan jossa heidän sukuelimet silvotaan/pakkoavioliitot laitetaan täytäntöön. Ja silti, me emme tee mitään. Me, joilla olisi mahdollisuus. Ei heillä itsellä ole juuri mahdollisuuksia nousta vastarintaan, meillä on. Meillä on sananvapaus, meillä on koulutusta, tuloja, keinoja (internet mm.) levittää tätä, puuttua näihin, jos ei maailmanlaajuisesti vähintään omassa kotimaassamme. Miksi me emme tee sitä?
Seuraava askel on pyrkimys vaikuttaa asioihin, jollain tavalla. Jotenkin liittyä osaksi tahoja jotka haluavat muuttaa näiden naisten ja lasten elämän. 

Ärsyttävän pitkä matkakertomus - Varsova!

Viime syksyn suunnitelmana oli Milano maaliskuussa la-ke mittaisena matkana. Työpaikanvaihto ja lomien palaminen perheen miespuoliselta jäseneltä poltti nuo haaveet, mutta minulle jäi ajatus kytemään, jotta jonnekin olisi kiva päästä. Bongasin meille järkevän hintaiset lennot Varsovaan helmikuussa, naputtelin miehen työpaikalle s-postia, että nyt tarvis järjestää yksi maanantai-vapaa miehelle  - tämän tietämättä. Asia järjestyi ja kotona naputtelin meille lentoliput ja aloitin hotellin metsästyksen, ihan sujuvasti miehen selän takana. Puhutin miehen lähtemään kanssani Helsinkiin tuttavaparimme luo yöksi 20.3. ja tarkoitus oli ajomatkalla paljastaa reissun todellinen päämäärä. No miehen (eikä suinkaan yhtään omani, krhm...) malttamattomuus asian suhteen ei riittänyt sinne asti joten mies sai vuosipäivälahjaksi hankitut lentoliput hiukan ajateltua aiemmin, vaan yllätys se oli silti :)

Lähdimme siis la 21.3 klo 9:45 aamukoneella kohti Varsovaa. Kolme päivää, ei sen suurempaa aikataulua tai ohjelmaa sovittuna, paitsi liput ostettuna etukäteen Varsovan uuteen Juutalaismuseoon (http://www.polin.pl/en) lauantaille.
Lento laskeutui ajallaan ja saatuamme matkalaukun suunnistin turisti-informaatioon ostamaan liput bussiin 175 joka liikennöi lentoasema-kaupunki väliä. Google maps näytti myös pysäkkien nimet kartalta joten olimme perillä, minkä nimisellä pysäkillä meidän tulee jäädä pois. Bussissa näkyy samaan tapaan kuin Helsingin busseissa pysäkkien nimet taululla ja ne myös kuulutetaan. Bussia odotellessa S sanoi, että mitä jos joskus pakettimatka, sellainen ettei itse tarvitse huolehtia mistään? No eihän! Kivasti osa jännitystä millä ja miten pääsee lentokentältä mahdollisimman edullisesti hotellille ;)

Päästiin perille ja oikealla pysäkilläkin pois. Matkalaukku vietiin hotelliin säilytykseen koska check in alkoi vasta klo 14. Lähdimme kävelemään pitkin Nowy Swiat katua, tarkoituksena etsiä jonkinlainen ruokapaikka. Katseltiin kahviloita, turisteja, arkkitehtuuria ja nautittiin keväisen lämpimästä säästä. Pohdinta kahville - vai jotain ruokaa ruokaa vei meidät jo vanhaan kaupunkiin asti ja päädyttiin ostamaan katukojusta zapiekankat, Puolalaista pikaruokaa, patonki jonka päällä on tomaattisosetta, usein herkkusieniä mutta me otimme sienettömät versiot, juustoa ja jotain muuta ja koko komeus grillataan nopeasti. Hinta oli 2e luokkaa ja patonki oli iso. Tässäkin oli oma ongelmansa kielimuurin kanssa, olin tarjoamassa myyjälle käteistä kun se alkoi inttää etten ole vielä maksanut patonkiani, totta en ole koska rahat on yhä kädessäni, aionko maksaa sen, kyllä aion tässä on yhä tämä raha, ja en voi syödä patonkiani ennekuin olen sen maksanut, voi piiiiiiiiip huolitko sinä tämän setelin vai et..? :D No sain maksettua, sain vaihtorahat ja sain patonkini.
Emme kiertäneet sen kummemmin vanhaa kaupunkia vielä lauantaina, se oli tarkoitus jättää sunnuntaille. Suunnattiin takaisin Nowy Swiat kadulle ja pysähdyttiin kahvilaan joka oli hiukan hintavan näköinen, mutta möttöset (meidän yleisnimitys mille tahansa makealle kakku/torttu/keski tms. jälkiruualle) olivat uskomattoman herkullisen näköisiä. Istuttiin pöytään ja päädyin hinnastoa tutkittuani ottamaan mielumin caramel mocha kahvin ja pidättäytymään möttösten syönnistä. No koska minä vastasin "do you want some cake?" kysymykseen "no" myyjä ei edes kysynyt S.ltä ja jäi S.kin ilman möttösiä :D Sanoin, että pyydä vaan, tuossa se on sinun selän takana, mutta ei, S jurputti ettei edes möttösiä saa ja kahvi oli Americano with milk - S.n mielestä ei siis kahvia nähnytkään. Kahvi ei ole kahvia jos se ei ole Juhla Mokkaa ja kylmällä maidolla tarjottuna, Varsovassa kahvi maidolla tuli aina kuuman maidon kanssa. Meidän "juon pannullisen kahvia joka päivä" -miehelle Varsova oli Espanjan ohella kauhistus, ei normaalia kahvia, ei mistään :D

Kuninkaanlinnan aukiolta

Kuninkaanlinnan aukiolta

Kuninkaanlinnan aukiolta

 Kello oli noin 14:30 kun lähdettiin kävelemään kohti Marsalkowska katua, jolta olin etukäteen katsonut, että päästään helpoiten museolle. Oikaistiin jonkun ison ja hienon puiston läpi ja käveltiin, käveltiin ja katsottiin kelloa eräällä metroasemalla, se oli noin 14:45, ok, ei se voi enää kaukana olla, jos hotellilta sinne oli 2.7km kartan mukaan ja lähdettiin kahvilalta sinne suoraan. Tässä kohtaa kiristettiin tahtia ja lähdettiin vasemmalle, ei se voi enää kaukana olla. Katsoin lipuista kadun nimen ja pysähdyttiin ensimmäiselle pysäkille katsomaan kartasta kuinka kaukana me vielä ollaan? Perkele, noin 4 kadunväliä, nyt menoksi, 10min aikaa! Opastettu kierros englanniksi alkoi siis klo 15.00 ja sitä ennen museoon mentäessä on vielä turvatarkastus. S sanoin, että ei me taideta mitenkään ehtiä, ala tulla nyt aivan varmasti ehditään! Löydetiin oikea katu, kumpi, oikea vai vasen, hetken pälyily, ok oikealle! Juostiin viimeiset metrit ja ehdittiin kuin ehdittiinkin noin 5min myöhässä paikalle, ryhmä ei ollut vielä lähtenyt liikkeelle.
Kierros kesti 2h ja oli erittäin kattava perehdytys juutalaisten historiaan. Gallerioita oli 7 vai 8 ja osassa opas antoi aikaa omatoimisesti perehtyä galleriaan tutustumiseen 5-10min ja osa mentiin suoraan oppaan selostuksella läpi. Otin joitain kuvia musosta, lähinnä holokausti galleriasta ja joitain esineitä ei saanut kuvata museossa lainkaan. Opastetun kierroksen päätteeksi olisi saanut palata vielä omatoimisesti tutkimaan näyttelyä niin halutessaan, mutta meillä kummallakin oli jalat aivan puhki ja niin tolkuttoman kova jano, että päädyttiin poistumaan suorinta tietä kohti hotellia. Sinne oli kuitenkin vielä vajaa 3km kävelymatka.

Museosta kuvattu

Museosta kuvattu

Museosta kuvattu

 Käveltiin saman puiston läpi pois mentäessä ja otin viimeisiä kuvia kun ilta alkoi hämärtää. Pysähdyttiin Nowy Swiat kadulla oluille La Cantina nimiseen ravintolaan, sillä siinä oli ulkoterassi jo auki. Otetiin puolalaista olutta joka oli hyvää ja edullista, jopa minun mielestä joka hyvin harvoin olutta juon. Iltakin oli vielä niin lämmin, että ulkona tarkeni istua eikä tuullut yhtään. Saapuessamme Varsovaan lämpötila oli +10 tietämissä. Tarjoilija vaihtoi kanssamme muutaman sanan kuultuaan mistä olemme kotoisin ja kehui Suomen kylmää ja lumista ilmastoa uskomattomaksi.
Oluiden jälkeen menimme hotelliin, hetken huilaus ja vaatteiden vaihto, syömään lähdettiin 20 maissa Aioli nimiseen ravintolaan josta olin lukenut etukäteen pelkkää hyvää netissä. Sopivasti Aioli sijaitsi ihan vieressä hotelliimme nähden.
Ja suosittu se oli. Meitä ennen oli kaksi useamman hengen porukaa odottamassa vapautuvaa pöytää, ravintola oli aivan täynnä. Kuitenkin, noin 20min odottelun jälkeen saimme pöydän eli suhteellisen nopeasti. Minä kokeilin lammasburgeria ja S söi aioli burgerin, kyytipojaksi red lageria. Itse en ollut aivan ihastunut burgeriini, pihvi oli turhan paksu minun makuun ja chiliä todellakin oli vähän turhankin reilusti. S ylisti ruokansa maasta taivaaseen ja söi kyllä osan minunkin burgerista. Otettiin jälkiruuaksi drinkit ja sitten meni sähköt. Porukka hurrasi, me katsottiin, että täällä osataan ainakin eläytyä hommaan :D No drinkit saatiin ja noin 30min päästä sähköt tuli takaisin - ja taas hurrattiin. No sähköt menivät toistamiseen melkein heti uudestaan ja taas porukka hurrasi. Sitten 22 jälkeen ne palautuivat pysyvästi, me saimme laskun ja oltiin takaisin hotellilla joskus 22.30 maissa. Väsytti ihan tolkuttomasti joten suihku ja nukkumaan.

Puistosta

Puolalaista olutta

Sunnuntaina aamulla todettiin, että kyllä, yöllä oli satanut lunta kuten säätiedotus ennusti. Tuuli oli älyttömän kylmä, mutta lähdettiin kohti vanhaa kaupunkia ja 9 vuotta vanhan opaskirjan mukaan kuninkaanlinnassa olisi sunnuntaisin vapaa pääsy, no eipä ollut. Joten tyydyttiin kiertelemään vanhaa kaupunkia ja ottamaan kuvia. Löysin myös ihanan, pienen lasiesineen paikallisilta "markkinoilta". Se oli täysin ylihinnoilteltu mutta en voinut jättää sitä sinne.

Afgaaninvinttikoira

Pöllökauteni sai myös lisäpontta, siellä oli pöllölaukkuja, lasimaalauksia, maalauksia, korvakoruja... Ja kaikki hintaan "turisteille". Joten ostamatta jäi.
Kiertelyn jälkeen käytiin kahvilla Cafe Trakt nimisessä paikassa. Paikka oli keskihintoja edullisempi, pieni ja kiva Nowy Swiat kadun varrella. Otin elämäni ensimmäisen (ja tuolla perusteella viimeisen) Irish coffeen, se kahvia ollut nähnytkään, huhhei!
Käytiin myös kolmessa eri kirkossa/katedraalissa, vaikka siellä oli messut meneillään sai sinne mennä kuitenkin. Oli upeaa nähdä paikallisten kirkkokäyttäytymistä, ikään ja sukupuoleen katsomatta kirkkoon tullessa he polvistuivat heti alttarikäytävän alussa ja tekivät ristinmerkin. Itselle tuli epäkunnioittava olo ja yritin maastoutua takaseinän viereen katsomaan ja ihmettelemään, kaikki kolme kirkkoa olivat mielettömän isoja ja upeita, pieniä yksityiskohtia, maalauksia, ikoneja...

Kirkko Nowy Swiat kadun varrella

Vanhan kaupungin laidalta

Cafe Trakt ja möttöset

  Tämän jälkeen jatkettiin kävelyä ja päädyttiin syömään puolalaista perusruokaa Zapiecek -nimiseen paikkaan jossa syötiin pierogi ruskie:ita, raviolia muistuttavia täytettyjä keitinpiiraita. S otti omansa lihalla ja kylmällä juustokastikkeella, minä omani pinaatti-juusto täytteellä ja karpalokastikkeella. Ne eivät olleet omaan makuuni kovin kummoisia, mutta S tykkäsi. Kyytipojaksi S otti winter warmer juoman vodkalla ja minä glögiä muistuttavaa mausteista viiniä joka tuli pientä fondy astiaa muistuttavassa kulhossa, jonka alla paloi kynttilä. Pieniä, kivoja erikoisuuksia. Sunnuntaina kierrettiin myös keskustan yksi harvoista kävelykaduista, chmielna-katu läpi. Siellä oli ihana puolalaista käsityötä pullollaan oleva kauppa josta löysin pöllölaukun ja pöllölompakon, lompakolle olisi hintaa tullut noin 20e ja laukulle lähemmäs 50e joten kauppaan jäivät. Jokainen toki määrittelee työlleen hinnan mutta nykyisestä valikoimastani varmaan kallein laukkuni on maksanut 30e. Lompakon olisin muuten ostanut, mutta se oli tarrakiinnityksellä, erittäin epäkäytännöllistä :I Käytiin myös yhdessä Varsovan suosituimmista kahviloista A.Blikle, möttöset oli hyviä, mutta ei kovin erikoisia. Tajuttiin, että ne hehkutetut munkit olisivat olleet tiskiltä vähän sivussa joten sunnuntailta jäi suurta suosiota saavuttaneet munkit syömättä. Uskomattoman hienoja suklaasta tehtyhä lampaita/pupuja jne oli myynnissä ko. kahvilassa.
Illalla mentiin Bollywood lounge ravintolaan, jossa sai shishan tilattua pöytään ja aikaa poltella 1.5h. Otettiin kahdelle ja makuvaihtoehtoina oli tasan omena. Drinkin oli myös edullisia ja hyviä joten aikaa saatiin reilu tunti ko. paikassa kulumaan. Siitä lähdettiin kävelemään kohti kolmen ristin aukiota Nowy Swiatin toisessa päässä, mutta emme löytäneet opaskirjan suosittelemaa Republika Latina ravintolaa joten palattiin hotellin lähistölle ja käytiin tylsästi pizzalla ja nukkumaan.

Pierogi ruskie ja mausteinen viini

Bollywood lounge ja erilainen pöytävieras

Winter warmer vodkalla

 Maanataina luovutettiin aamupalan jälkeen hotellihuone ja lähdettiin kohti keskustaa ja Zlote Tarasy-kauppakeskusta. Matkalla kuvasin jälleen upeita rakennuksia ja ihmeteltiin maailman menoa. Käytiin kiertämässä koko kauppakeskus läpi, ei juuri ollut mitenkään yllätyksellinen tai ihmeellinen, hieno toki ja paljon liikkeitä. Yksi erittäin edullinen kenkäkauppa löytyi (avokkaat ja ballerinat yht. 22e) ja S osti uudet kengät itselleen myös 21 eurolla. Ja New Yorkerissa kävin shoppailemassa, mutta muuten juuri en mitään ostanut. Hintataso oli melkein suomen tasoa, mutta se oli aika odotettavissa kun kauppakeskus oli kuitenkin todella uusi ja aivan keskustassa. Ensimmäisen Hard Rock Cafe paitani löysin, viimeinen s-koon kappale 30 zlotya eli noin 8e, se kauppa kannatti! Käytiin myös alimmassa kerroksessa A.Bliklen kojulta ostamassa munkit, mutta hyvin pitkälle ne maistuivat samalta kuin berliininmunkit joten eivät meiltä suurempaa hehkutusta saaneet, mutta hyviä toki olivat.

Keskustaa

Keskustaa

Zlote Tarasy sisältä

Tiede-, ja kulttuuripalatsi

 Käveltiin vielä Chmielna -kadun kautta ravintola Aioliin syömään toistamiseen, nyt tilasin pulled pork sandwichin ja S otti aioli burgerin tuplana. Tällä kertaa ruoka oli tajuttoman hyvää ja ähkystä huolimatta otin vielä jälkiruuaksi jotain suklaa moussen tyylistä missä oli pohjalla kirsikkahyytelöä, aivan älyttömän hyvää. Sen jälkeen noudettiin laukku hotellilta ja lähdettiin kohti lentokenttää samalla 175 bussilla jolla tultiin, liputkin onnistuttiin ostamaan kadun kulmasta automaatista.

Oma yhteenvetoni Varsovasta:
- hintataso on luokkaa turisti - aika monessa paikassa joten se kannattaa pitää mielessä esim. kahvilaa /ruokapaikkaa valitessa
- vessat, kamalia, huhhei. Naisten wc:t oli joka paikassa (hotellia lukuunottamatta) todella törkyisiä, ilmeisesti tapana on kuten suomessakin olen havainnut, seistä pöntön reunalla ja kusta siten. (S:n huomautus, miesten vessat ok!)
- Nowy Swiat kadun varrella on paljon nähtävää ja ihmeteltävää
- Zlote Tarasy kauppakeskus on nähtävä ja koettava ja jos on isompi matkakassa mukana, ostettavaa löytyy takuulla
- Hotelli Gromada Warsaw Centrum jossa yövyimme, oli mukava, isot huoneet, hyvä ilmanvaihto, aamupala surkea, en suosittele, mielumin kävisi jossain kahvilassa aamupalalla
- 175 bussilla pääsee kätevästi kentälle ja pois ja liput maksaa 4,4 zlotya eli todella edullisia, matka-aika noin 20-30min ruuhkasta riippuen

Taskuvarkaita ei tarvinnut pelätä, tupakkaa pummivia riitti S.n ympärillä, itse en onneksi tupakoi. Siistiä oli ja ihmisiä paljon. Muutamat huutelevat nuoret poikajoukot tavattiin su iltana, mutta opaskirjassa varoiteltiin, että kaupunki on rauhallinen poislukien jalkapallosta innostuneet nuoret humalaiset miehet, ja su oli kuin olikin jalkapallo-ottelu.
Kaupunki jossa kyllä kannattaa ehdottomasti käydä ainakin pidennetty viikonloppu viettämässä. Kesällä uskon kaupungin olevan todella upea, isoja puistoja, kukkaruukkuja katujen varsilla joissa on luultavasti kesäisin on upeita istutuksia ja rakennukset ovat todella upeita ainakin ulkoapäin.