Hyvinvointivaltiota ja sienestystä

Luin aamulla HS:n sivuilta Artikkelin joka oli pitkästä aikaa aivosoluja kivasti kutkuttava. Tartuin Jarin näkemyksiin kuivuva kukka virkistävään vesisateeseen. Omat ajatukset menevät pitkälle samoja ratoja.  Itse asiassa avioliittonäkemyksiä pohtiessani olen huomannut, että avioliitot lähipiirissä joissa aviopuolisoilla on yhteinen päämäärä ja asia jonka eteen/vuoksi ponnistella, avioliitto näyttäytyy ulospäin erilaiselta kuin "tavan" avioliitot. Se näyttäytyy toimivana, kauniina, tiimityönä. Jari tekstissään nostaa mielestäni hyvin esiin asian joka tähän pohdintaan juuri liittyy.

hän sanoi hyvinvointiaatteen paljastavan, että elämme arvotyhjiössä. Hänen mukaansa Suomi on kansakuntana menettänyt ajatuksen henkisestä kehittymisestä ja pyrkimyksestä arvokkaaseen elämään. Samalla meistä on tullut onnettomia.

EHRNROOTH esitteli todisteita kansakunnan pahoinvoinnista: lisääntynyt alkoholinkulutus, rikollisuus, liikalihavuus, elintapasairaudet ja liikunnan puute, parisuhteiden katkeilu, lastensuojeluilmoitukset ja lasten huostaanotot, mielenterveyden ongelmat ja masennuslääkkeiden kulutus.

Kirjailijan mukaan hyvinvointi ilman sivistystä ja moraalia ei ole muuta kuin primitiivistä hyvää oloa. Läntinen ihminen on saavuttanut vapauden, rauhan ja aineellisen turvan, mutta samalla kulttuurin henkinen tila on taantunut pakanallisten kulttiuskontojen asteelle. Onnellisuuden tavoittelu asettuu oikeamielisyyden edelle ja voittamisen palvonta korvaa moraalisen itsetutkiskelun. Hyvinvointiaate on oire pahoinvoinnista.

Itse olen tästä täysin samaa mieltä kun kaikki tulee valmiina, ei ole halua tai tarvetta itsetutkiskeluun, siihen pohdintaan voinko hyvin, miten voisin voida paremmin. Tässä on juuri se maaginen "minä ja minun oikeudet" joka unohtaa ne minun velvollisuudet. Jos mietitään mittareitakin, yksi suurin tekijä on ostovoima, paljon meillä on rahaa kulutettavissa eri tuotteisiin ja palveluihin, paljon me ostamme? Raha, raha ja raha, kulutushysteria näyttelee suurta osaa arjessa. Iltalehti uutisoi viikoittain omista oikeuksista avioliitossa, pettämisestä, avioeroon päätymisistä, ongelmista seksin saralla... Samaan aikaan se jättää sivuun oikea uutiset, mitä maailmalla tapahtuu ja mässäilee ihmisen moraalisella rappiolla.

Ratkaisuksi kirjailija tarjoaa paluuta yksilön vapauteen ja vastuuseen. Hänen mielestään yksilön on kehityttävä itse voidakseen kehittää yhteiskuntaa. Ja kehittyminen taas ei onnistu liian helpon elämän avulla.

Yksilönvapaus ei ole synnynnäinen luonnollinen ominaisuus, vaan kehittyy vain kulttuurissa kasvatuksen ja tietoisuuden avulla, joten sen turvaaminen, vahvistaminen ja kehittäminen on mahdollista vain itsenäisen moraalisen vastuullisuuden kautta... On reilua ja oikeudenmukaista, että vapaus ja oikeudet johdonmukaisesti kytketään vastuuseen ja velvollisuuksiin. 

 Kiinnostuin ehdottomasti Jarin kirjasta jonka aion etsiä (tilata) käsiini pikimmiten. Kerrankin joku uskaltaa nostaa kissan pöydälle ja tuoda esiin sen, että minkä me koemme hyvinvointivaltiona /yhteiskuntana on juna joka kulkee ilman kuljettajaa vääjäämättä raidetta joka loppuu rotkoon. Yksilökorosteisena aikakautena olemme saaneet tutustua uusioperheisiin, tasa-arvon kohtuuttomaan korostamiseen, avioerotilastoihin, lasten lisääntyvään pahoinvointiin ja julkisten sosiaali-, ja terveysmenojen kohtuuttomaan kasvuun. Hyvinvointiako? Ei minusta. 

Joten jatkan yhä omavaraisuuden liputtamisen puolesta, sen, että me itse teemme työtä. Emme vain palkkatyötä, vaan työtä oman itsemme, perheemme, puolison, ystävien lasten eteen. Neulomme sukkia, viljelemme maata, annamme ajallista panosta talkootyölle, aikaa ja olkapään ystäville, kahviseuraa vanhuksille. Muutamme Suomen sellaiseksi maaksi, josta sotaveteraanit taistelivat ylpeinä, emme seuraa Jenkkien vetämää massaa kuin aivoton zombilauma. 

Alle kuitenkin kevennys vielä eiliseltä, kävin Fadon kanssa sienessä. 14km pyöräilyä, paljon sieniä joista kovin vähän tunnistin. Haapasieniä oli, mutta ei kuitenkaan ihan niin paljoa, että keräämään olisi kehdannut käydä. Kanttarelleja saatii kyllä muorille vietäväksi. Ja tyylitaju oli kohdallaan mustissa urheiluhousuissa, syystakissa ja kirkuvanpunaisissa turvakumisaappaissa. Uskollisella 28' tuumaisella vuosikymmeniä vanhalla pappakonkelillani edeten, kuinkas muuten :) 

Väsynyt sienestäjä

Jotain outoa kasvustoa, näyttää sammaleelta, tuntuu sieneltä 

Samaa, eri värisenä 

Saalis

Kohti talvea, syksy!

Syksy. Tuli kuten vuosi sittenkin yllättäen, lämpimät kesäpäivät muuttuivat ensin koleaksi sääksi ja sateiksi. Koivut alkavat kellastua, marjat olla poimittuna, omenat kypsyä. Ja syksyn tulo enteilee talvea kuten jo muumit oivasti opettivat.

Koen olevani taas elossa, tiedättekö, vähän eri tavalla kuin kesä-heinäkuussa. Saan alkaa hamstrata varastoihin luonnon antimia. Nuuskutella aamuisin raikasta ilmaa joka muuttuu kirpeäksi pakkasten lähetessä. Kaivaa neulepuserot ja villasukat kaapista, puikot naftaliinista ja kuluttaa aikaani sohvan nurkassa puikkojen kera. Yhä vahvemmin opin itsestäni tiettyjä puolia, ja yksi niistä on se, että ehdottomasti en ole kesä ihmisiä. Koen myös, että uudenlainen pehmeys valtaa minussa alaa, ehkä ikä pyöristää terävimpiä särmiä. Herkkyys liialliseen "raakuudella mässäilyyn" on yhä.

Operaatio kasvata myskikurpitsoja itse voi tuottaa tulosta. Muut myskikurpitsat puskevat sitkeästi lehteä vaan yksi, yksi kukkii! No kesäkurpitsasato tasapainottaa kyllä niukaksi, mahdollisesti, jäävää myskikurpitsasatoa. Nopeiden laskujen mukaan 10 taimessa on noin 5-8 kukkaa jokaisessa ja yhä ne puskevat lisää.

Myskikurpitsa, satoa odotellessa

Näitä piisaa!

Yläkerrassa tapahtuu jotain sillä sieltä kantautuva meteli on korviahuumaava. Vielä vähän sähkötöitä ja sitten pääsemme laittamaan levyjä seinään. Kittipakkelointi, maalausta, kattopaneelit ja lattia. Lasitiiliä, valehirsi, lukunurkkaus... Ennen joulua nukumme uudessa makuuhuoneessamme, ihan varmasti nukumme.

Tänään satoi vettä. Kävelimme, kastuen läpimäriksi, 3km päivälenkin ja nautin joka askeleesta. Missään ei ketään, vain usvainen sade Saimaalla, lukuisat sienet jotka urhoollisesti puskevat maasta, yksi innokas koira ja toinen joka mökötti sydämensä kyllyydestä kun häntä niin kaltoin kohtelin, vesisateeseen raahasin.

Loppuilta meillä on sujunut pitkälti näin <3

Yritä tässä nyt sitten neuloa

Meillä ei saa koirat olla sohvalla, eikun...

 Takana näkyy myös joogamatto jolle löytyy taas 14.9 alkaen käyttöä. Kolmas ohjaaja, saas nähdä joko kolmas kerta toden sanoo.