Elämä kuoleman keskellä

Lähipiirissä eteen tuli äkisti suru. Se kietoutui ovelasti ja vaivihkaa sairaalan seiniin, upposi omaisten mielii etäisenä aavistuksena kunnes rysähti niskaan kuin romahtanut talo. Ystäväni mies menehtyi täysin odottamatta lääkäreiden tehtyä kaikkensa mitä pystyivät. Menehtyminen ei ollut onnettomuuden seurausta ja kyseessä oli perusterve ja urheilullinen nuori mies. Juhlimme ystäväni ja hänen miehensä häitä alle kaksi vuotta sitten - ja seuraavana vuorossa on hautajaiset. Eihän tämän näin pitänyt mennä.

Olen ollut ystäväni tukena vajaan viikon. Auttanut käytännön asioiden järjestelyssä ja ollut läsnä, tarjonnut sanoja ja lohtua. Olen miettinyt ja pohtinut elämää ja kuolemaa. Perhesuhteita ja voimavaroja.

He olivat naimisissa mikä on ehdottomasti suurin käytännön asioiden järjestelyä helpottava asia. Miten hankalaa olisi perua lehtitilauksista, jäsenyyksiä, hoitaa pankki tai vakuutusasioita jos kyseessä olisi ollut avopari ja ensisijainen perijä olisi menehtyneen vanhemmat. Usko on myös ollut läsnä ja olen rukoillut, ensin hänen paranemista ja sitten rauhaa hänen sielulleen. Rukoillut voimia hänen vanhemmille ja eritoten ystävälleni, hänen vaimolleen kestää tämä suru.
Minua lohduttaa oma usko, alun järkytyksen ja epätoivon jälkeen tuntuu hyvältä luottaa Jumalan tahtoon - tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaissa. Tämä oli Jumalan tahto, osa suurempaa suunnitelmaa, asia jota me emme ymmärrä eikä meidän tarvitse, meidän tarvitsee uskoa. Uskoa siihen, minä uskon siihen, että jokaisen meidän elinpäivät on ennalta määrätty, hänen elämä oli juuri tämän mittainen, meistä ja läheisimmistä epäilemättä liian lyhyt mutta me emme tiedä elinpäiviä emme omia, emme toisen, ennalta. Meidän on uskottava ja luotettava Jumalan armoon ja suunnitelmaan myös näin vaikeina hetkinä.

Tämä on mietityttänyt myös oman elämän kannalta, laittanut arvoja uusiksi ja antanut uskoa siihen, että Jumala pitää meistä huolen myös vaikeina hetkinä. Olen saanut olla ystäväni tukena vaikka se on myös minulle ollut rankkaa. Seurata toisen surua vierestä voimattomana ja avuttomana. Riittämättömyyden tunteen painaessa hartioita kasaan. Uskoen siihen että Jumala tukee minua ja auttaa minua riittämään.

Minähän en ole naimisissa tai edes kihloissa. Olemme avopari - Jumalan silmissä siis "emme yhtään mitään".
Olen toisina hetkinä tuntenut häpeää kun joku on kysynyt siviilisäädystäni, uskova ihminen, sillä omaakin moraalia vastaan on sotinut susiparina elo. En silti koe - kun meillä on yhteistä elämää jo lähes kaksi vuotta takana ja saman katon alla vain hieman vähemmän, järkeväksi muuttaa erilleen ja takaisin yhteen kun joskus mennään(?) naimisiin. Mieheni ei usko kuten minä, ei ole ateisti mutta hakee omaa tapaansa ja uskoaan mihin nyt sitten kokeekaan uskovansa. Hänelle naimisiin meno on tärkeää mutta ei samalla tavalla kuin minulle.
Ystäväni menetyksen myötä olen ymmärtänyt miten heikko suhde on kihlaus tai avoliitto. Se ei - ja hyvä niin - ole meidän lakien silmissä yhtä vahva ja sitova kuin avioliitto joka on Jumalalta lähtöisin. Olen pohtinut tämän käytännön asioiden keskellä, miten vaikeaa tämä kaikki olisi jos he eivät olisi olleet naimisissa. Heilläkin on yhteistä lainaa ja omaisuutta.

Olen puhunut mieheni kanssa puhelimessa ja pohtinut vahvasti sitä mitä aiemminkin, meidän ensimmäinen sitoumus ei ole tai ei voi minulle olla asuntolaina. Kävimme siis katsomassa jälleen yhtä asuntoa, olemmehan aiemminkin muutamaa käyneet katsomassa, mutta enemmän mielenkiinnon kuin todellisten vaihtoaikeiden vuoksi. Nykyinen asunto jossa minä asun on mieheni ja laina on hänen. Ja hyvä niin.
Edellisessä elämässä kun usko ei ollut minulla näin vahva tai merkittävässä osassa, minulle ei ollut niin väliksi missä vaiheessa ostetaan talo, tai tehtäisiin lapsia tai mentäisiin naimisiin.
Nyt on.

Toivoisin jokaisen pohtivan hetken ajan mitä omalle elämälle, arvoille, taloudelle tapahtuisi jos tärkein ihminen, oma puoliso kuolisi aivan yllättäen. Mitä siitä seuraisi, miten siitä selviäisi. Mikä merkitys avioliitolla on avoliittoon verrattuna. Jos nykyinen suhde ei tunnu siltä, että kantaisi avioliittoon asti kannattaako sitä jatkaa? Olisiko onnellisempi hetken yksin ennenkuin elämään astuu se jonka kanssa tahtoo jakaa kaiken - siihen asti kunnes kuolema meidät erottaa. Ainoa asia joka voi avioliiton "päättää". Ihminen tai käräjäoikeuden paperi on heikko veruke, yritys päästä toisesta eroon tällaiseen tilanteeseen verrattuna. Onko yhteinen laina todellinen sitoumus vai olisiko se jotai mitä meille on lahjana Jumalalta annettu, avioliitto kuitenkin sitä.

Silti tämänkin surun keskellä elää toivo. Toivo siitä että yhden mentyä me jäljellä olevat vaalimme hänen muistoa ja luotamme Jumalan suunnitelmaan, vaikka
Hän otti rakkaan meiltä, vaimolta ja vanhemmilta, ystäviltä pois, Hänellä on silti suunnitelma jokaisen meidän varalle. Ja suru hiipuu aikanaan, muuttaa muotoaan helpomminkin kestettävään muotoon, aika tekee tehtävänsä. Jonain päivänä voimme rakkaudella ja hartaudella muistaa edesmenneen läheisen elettyä elämää ja kiittää siitä, että se oli hyvä ja täynnä onnellisia asioita, läheisiä ihmisiä, arkea ja me saimme elää sitä matkan hänen kanssaan.

Ystäväni miehen muistoa kunnioittaen <3 ja läheisiä surussa tukien.