Maalla vs. kaupungissa(/lähiössä)?

Olen tähän törmännyt ja aihetta pohtinut. Monet töissäkin haluavat palvelut kävelymatkan päähän. Pitää olla apteekki, kauppa, koulu, kuntosali jne. 1-2km päässä. Helposti saatavilla, asunto ihmisten keskellä. Luo turvallisen olon.

Kaupungissa tai lähiössä asumisessa on eittämättä puolensa. Autottomuus ehkä suurimpana sillä autoilun kustannuksia kiristetään jatkuvasti.
Palveluihin pääsee kävelemällä, lasten harrastuksetkin ovat luultavasti sellaisen matkan päässä ettei vanhempien tarvitse toimia harrastus-takseina. Ihmisiä on kokoajan ympärillä. Lapsilla mahdollisesti paljon kavereita. Asunto on vuokrattu tai oma osake yleisimmin.

Mutta tässä skenaariossa pohdituttaa myös ruoka. Jos ruoka joka meille tulee, tulee yhä maalta, miksi maalla asumiseen ei kannusteta? Maalla asuvat saavat sitten tuta kiristyvät autoilun kustannukset (verot, bensa, vakuutukset) sekä kiinteistöverot jotka kyllä epäsuorasti vaikuttavat vuokriin, vaan ei ehkä niin paljon mitä suureen maatilalliseen.

Haluaisivatko sitten lähellä palveluja asuvat, että suurin osa meidän ruoasta tulisi tuontina?

Maalla asumisessa kuitenkin miellän aikuisten ja lasten oppivan tietynlaisen tekemisen meiningin ja vastuullisuuden eri tavalla kuin kaupungissa.
Vesi tulee omasta kaivosta, ei vesimaksuja jätekaivon tyhjennystä lukuunottamatta. Jos lähikauppaan on 20km ei pienestä mielijohteesta sieltä lähdetän hakemaan yhtään mitään. Jos kotona kasvatetaan porkkanat, herneet, perunat, sipulit, kurkut, tomaatit, on kanoja jotka munii, ei ruokaa saa ilman työtä. Ei riitäkkään se, että vingauttaa muovikorttia S-marketin kassalla, on ruokittava ja hoidettava kanat, kitkettävä ja kasteltava kasvimaa, suojattava ja hoidettava ennenkuin se antaa satoa. Sen sijaan, että ostaa Norjasta pyydettyä lohta joka on rahdattu tänne (ja laivan/auton päästöillä tuhottu taas hippu ilmakehää) mennään itse ongelle/verkoille/katiskalle ja pyydetää se kala, useampikin ja pakastetaan esim. osa.
Lämpöä saadakseen ei käännetä patterin päässä olevaa namiskaa vain isommalle, kaadetaan puita, tehdään halkoja, kannetaan sisälle ja lämmitetään puut takassa/leivinuunissa/puuhellassa. Kun tulee se aika päivästä, että jotain olisi kiva syödäkkin, tekee ensin puuhellaan/leivinuuniin tulet eikä käännä sähköhellaa napista päälle. Ruokaa laittaessa myös talo lämpiää.

Minulle omavaraisuus /maalaisuus on myös kustannuskysymys. Vaikka joudun kärsimään autoilun kovenevat kustannukset, en tue ulkomailta rahdattujen kasvisten tms. tuontia, vaan pyrin hyödyntämään kotimaata joka on viljavaa. Sen sijaan, että kaukolämpö lämmittää taloni nurkat (jota ennen jonkun on täytynyt kaivaa ne lämpöputket maahan, tuottaa se kaukolämpö tehtaassa) minä kaadan oman metsän puita, huollan ja suojelen luontoa, edistän sen uusiutumista ja kasvua, saan fyysistä tekemistä kun pilkon ja kannan puut kuuriin/sisälle. Kun teen ruuan puilla lämpiävällä hellalla tai uunilla, en kustanna sähköyhtiöille senttiäkään jotta saadaan taas yksi maailmaa tuhoava ydinvoimala pystyyn. Sen joudun kyllä tekemään monessa muussa kohdin, astian/pyykinpesussa, mutta säästöä voin luoda edes jollain tavalla.

Naapurittomuus ei luo minulle turvattomuutta, luonnossa tai metsässä ei ole mitään pelättävää, siellä vallitsee luonnon lait, on metsän eläimiä joille se on koti ja jossa me olemme vierailijoina, emme kaikkea tuhoavina ylimpänä "rotuna ja lakina". Minä voin ottaa pihalleni vahtikoiran toteuttamaan sen luontaista käytömallia, saan lemmikin, harrastuskaverin ja vahtikoiran.
Susilla ja karhuilla, oravilla ja talitinteillä on yhtäläinen oikeus elää kuten meilläkin. Yksi syy esim. susien käytökseen on ihmisissä, miksi ne tappavat koiria ja lampaita, me kutistamme niiden elintilaa.

Ja vaikka kuinka meitä pyrittäisiin asuttamaan kaupunkeja ja lähiöitä, yhä jonkun on se ruoka tuotettava. 

Kortittomuus ei ole oikein ottanut tuulta siipiensä alle. Huomaan liian usein kaupassa, ettei minulla ole käteistä. Jokaisessa kaupassa ei ole automaattia jolloin kortilla maksaminen tulee liian helpoksi. Yritän silti aina automaatin ohi mennessäni muistaa nostaa käteistä.

Tipaton tammikuun tuli myös vietettyä, helmikuun tavoitteena on syödä mahdollisimman vähän porsaanlihaa. Sen vähennys on tässä kuukausien aikana onnistunut ihan hyvin, nyt olemme tehneet possusta jotain 1-3 päivänä viikossa, lammasta ja kalaa kuuluu yhä liian vähän ruokavalioon. En ole lapsuuden jälkeen pilkillä käynyt, senkin harrastuksen voisi yrittää herättää henkiin.

Liityin myös lähiruokarinkiin, helmikuun loppuun ajatuksena oli tilata sieltä lihaa. Siellä on tarjolla myös paikallisten leipomoiden leipiä jne mutta nekin voisi opetella tekemään itse, muutkin kuin namaste-sämpylät. Nyt laitoin viilin tekeytymään, mummolassa oli aina itse tehtyä viiliä, kaivoin ohjeen internetin syövereistä ja 2-4 päivän kuluttua katsotaan kuinka meidän viili voi.

Neulomis into jatkuu yhä, lukeminen on jäänyt totaalisesti taka-alalle, olen vapaa-ajalla neulonut aina kun suinkin sellainen hetki on ollut. Nyt vähän haastetta, ajatuksena oli tehdä ystävän lapselle ns. prinsessa villasukat, joihin kumpaankin varteen tulee tytön etunimen ensimmäinen kirjain, saa nähdä miten se tulee onnistumaan (vai tuleeko).
Radio Deitä olen myös kuunnellut, toisinaan tulee hieman yli hilseen menevää musiikkia, mutta asiaohjelmat ovat olleet mielenkiintoisia.

Ensi kesälle suunnittelin toisen auton laittamista seisontaan, meillä on miehen kanssa melkein sama työmatka ja aika, voisi tehdä vuoroviikkopyöräilyt. Toisella viikolla toinen ajaa aamulla toisen (ja pyörän) töihin ja ajaa iltapäivällä autolla kotiin jolloin toinen pyöräilee iltapäivällä kotiin. Ja  seuraavalla viikolla sitten vaihto. Meidän työajassa on aamu-, ja iltapäivällä noin 30min heitto joka ei ole paljoa. Ja toisen auton pitäminen kesän seisonnassa tuo jo useamman satasen säästöä.