tiistai 22. maaliskuuta 2016

Uusia harrastuksia

Mies aloitti ystäväni miehen kanssa juoksutreenin aikeena tähdätä maratonille. Mies houkutteli minut myös kokeilemaan juoksua. Minä en ole juossut, sitten ylä-aste aikojen. Ei sillä, etten olisi tahtonut, en vain saa happea. Vikahan on osin ehkä keuhkoissa ja mitä suurimmaksi osaksi siinä, että vauhtia on ollut ihan liikaa.

Kävin ostamassa edulliset juoksuun soveltuvat kengät ajatuksella, että menee ne kävelylenkeilläkin jos juoksu ei onnistu. Nyt olen käynyt hölkkäämässä noin 4km lenkkejä, juoksuksi en sitä vielä nimittäisi koska vauhtia on 6½-8km/h. Tilasin myös zooplus verkkokaupasta canicross-vyön jotta on helpompaa ottaa koira mukaan lenkeille, se jättää kädet vapaiksi ja tukee selkää. Tilaus saapunee tällä viikolla ja toivottavasti pääsen pääsiäisenä jo testaamaan kapistusta. Välineurheilua tämäkin harrastus.



Sykerajat pohdituttavat taas. 2011 loin peruskunnon ennen kuin aloin repiä rankkoja kävelylenkkejä parissa kuukaudessa. Silti vuosien aktiivisesta liikunnasta huolimatta sykkeet on yhä korkeat, kovin korkeat. Lueskelin eri näkökulmia aiheeseen ylikunto, sykerajat ja juoksu. Löysin blogitekstin jossa oli juttua tasotestistä ja sykkeiden seuraamisesta toisesta näkökulmasta. Mielenkiintoinen ajatus sinänsä, että juoksisi vain kehoa kuunnellen. Ei tulisi mentyä liian kovaa, koska keho pistää äkkiä stopin liian kovalle juoksuvauhdille. Ei tuijottaisi sykemittaria tai stressaisi lukemista.
Tässä itseä vain mietityttää se, että jos on fysiologisesti kovat sykkeet miten se rasittaa vuosien saatossa elimistöä ja sydäntä?

Keskusteluja selatessa ohjeena oli mm. peruslenkit 95-130 sykkeellä ei yli sen. No leposykkeen ollessa 70-80 ja kävelysykkeetkin nousevat jo minulle hitailla (5-6km/h) kävelylenkeillä sinne 130 tietämiin voitte arvata, ettei juoksu suju alle 130 sykkeillä mitenkään, ainakaan vielä. Moni kirjoittaa myös siitä, että juoksussa nimenomaan kunnon kohotus on hidas prosessi eikä sitä voi kiirehtiä. Siksi olen toistaiseksi juossut max. 7km ja mieluusti alle tämän, lenkkejä. Tosin kun lähdetään juoksemaan matalien sykkeiden lenkkiä, saan käytännössä juosta silmät kiinni sykemittarissa sillä kevyessäkin vauhdissa syke huitelee noin 150 tietämissä.

Kyselin aiheesta ystävältä joka treenaa enemmänkin, että onkohan tässä ylikuntoa vai fysiologinen tekijä. Pyöräily ja rullaluistelu ovat niitä tapposyke lenkkejä minulle, kun normaalisyke pyöräillessä tai rullaluistellessa on siellä 160 tietämissä. Se ei sinänsä minua haittaa, keho on siihen tottunut, mutta jos sykkeitä olisi mahdollista saada alaspäin se olisi puoli voittoa jo. Lepoa kuitenkin tulee myös 4-5 päivän mittaisina pätkinä aina opiskeluviikoilla ja kotonakin, mutta ei totaalilepoa sillä koirat tulee kuitenkin joka päivä lenkittää. Emme vielä päässeet pohdinnoissa pitkälle, mutta ajatushautumo saattaa sylkäistä joskus tuloksia ulos.

Uuden harrastuksen parissa siis entisten lisäksi. Kevättä kohden, koulutehtäviä ja opintojen nopeutusta. Mies työmatkailee yhä ja minä yritän pyörittää koti-työt-siivous-ruoka-koirat-koulu komboa yksin viikot. Odotan kuumeisesti, että hiekat saavat kyytiä jalkakäytäviltä ja saan kaivaa rullaluistimet kaapista, polte alkaa olla jo kova, vielä hetken joudun silti malttamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi otetaan vastaan ilolla, samoin kuin positiiviset ja negatiiviset kommentit :) 14 päivää vanhemmat tekstit kiertävät sensuurin kautta.