Toinen retriitti

Olin toisessa hiljaisuuden retriitissäni reilu viikko sitten. Tällä kertaa iso plussa siitä, että retriitti järjestettiin lähellä kotia, vain 15min ajomatkan päässä. Viimeksi retriitti oli suunnattu yksinomaan opiskelijoille, nyt retriitin keski-ikä olikin yli 60 tietämissä. Ei se luonnollisesti haitannut, loi omanlaisen kontrastinsa kuitenkin.

Tällä kertaa retriitti ei tarjonnut samanlaista henkistä elämystä kuin ensimmäinen. Puitteissa ei ollut varsinaisesti mitään "vikaa", silti ei Heponiemen voittanutta. Heponiemen oma, erillinen kappeli oli ehdotonta luksusta ja muistelen yhä kaiholla siellä vietettyjä hiljaisuuden rukouksia. Suurin miinus tässä retriittipaikassa oli ns. olohuoneen puuttuminen. Heponiemessä oli suurehko olohuone jossa oli nojatuoleja, pari sohvaa ja takka sekä kirjahylly. Sinne retriittiläiset kokoontuivat viettämään aikaa hiljaisuudessa, tuolta se puuttui. Muutama puutuoli oli aulassa, mutta aika ikävähkö paikka olla joten enimmäkseen yksin siellä neuloin tai luin jos siellä aikaa vietin. En vain kokenut mielekkääksi olla huoneessa yksin sillä retriitissä nautin juuri muiden läsnäolosta, ilman minkäänlaista kontaktia kuitenkaan. Lauantaina oli hetkittäin "vois jo lähteä kotiin" fiilis, osin myös siksi, että kotona oli lukuisia tehtäviä odottamassa. Sunnuntaina kuitenkin tuli tietynlainen haikeus siitä, että se loppuu jo. Luulen, että jos tämä olisi ollut ensimmäinen retriittini, se olisi ollut myös viimeinen. Onneksi on kokemus olemassa Heponiemestä ja sinne minä haluan vielä joskus uudelleen, aivan ehdottomasti.

Retriitissä heräsi ajatuksia omistamisesta. Luin Mark Rowlandsin kirjaa "Philosopher and the Wolf" joka on pitkälti kirja Markin sudesta, Breninistä, mutta myös filosofinen kirja miten Mark näkee ihmiset, ihmisten käytöksen ja maailman. Omistamiseen liittyen Mark pohti sitä millä tasolla hän Breninin omisti. Hän käy pohdintaa pidemmän kaavan mukaan, mutta lopulta ajatuksena on se, että Brenin on Markin luona myös "omasta tahdostaan". Molemminpuolisesta kunnioituksesta ja Breninin tarpeiden huomioimisesta. Pohdin myös omaa koira-isäntä suhdettani. Miksi minulla on koira? Onko se lenkkikaveri, kiva kun on "joku kotona?". Lähtökohta kuitenkin tulisi olla se, että koira nauttisi elämästään. Koiran ehdoilla, ei minun ehdoilla. Luonnollisesti sorrun "minun ehtoihin" hetkittäin, mehukkaat hajut jäävät toiseksi kun haluan lenkkeillä reippaasti. Toisena ajatuksena heräsi se miksi minulla on parisuhde? Mitä me haluamme puolisoiltamme? Läheisyyttä, turvaa, mahdollisuuden suvun jatkamiseen? Kuitenkaan ihmistä ei voi omistaa, ei puolisoa eikä lapsia. Millainen on siis hyvä suhde, joka ei perustu omistushaluun, vaan kunnioitukseen ja molemminpuoleiseen tarpeiden huomioimiseen? Siinä pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Eritoten mitä voi toiselta odottaa, vaatia, haluta? Miksi meillä on oikeus rajoittaa tai vaatia asioita toiselta, jos suhde perustuu vapaaehtoisuuteen?

Markin kirja on ollut muutoinkin äärimmäisen mielenkiintoinen. Kirjoitus siitä mitä ihmiset tekevät tunteilla ja miten me olemme negatiivisessa mielessä tunteilla mässäilijöitä osui ja upposi. Eikö joka tuutti toitota onnellisuutta? Miten sen saavuttaa, miten se on lähes perustuslaillinen oikeus? Mark kuvaa onnellisuuden tunteen olevan myös täysin turha, tunteen saalistaminen itsessään vie meiltä usein itse onnellisuuden hetken tarkoituksen. Pohdinta oli sen verran monimuotoinen, että kirjoitan siitä mieluummin kokonaan erillisen postauksen pohdintoineni, kuin tyydyn tähän pintaraapaisuun.

Ajatuksia on, herännyt kirjallisuuden, että työ(harjoittelu)kaverin myötä. Niin toiset ihmiset vain tulevat elämäämme ja herättävät meissä sen samankaltaisuuden. On ollut upeaa jakaa ajatuksia, samankaltaisia, käydä läpi kirjallisuutta ja tietoa jota on saanut ja jota voi omalla tiellään ammentaa. Tommy Hellsten on työkaverini yksi ehdoton "tienviitta" ja hän sai juuri päätökseen Tommy ja Carita Hellstenin kirjan, Lähelle On Pitkä Matka, joka kuulema kannattaa aivan ehdottomasti lukea. Hän sanoi saaneensa avaimia omaan avioliittoonsa ja sen kehittämiseen valtavasti kirjan myötä. Joten syysillta pimenevät, koulutehtävät hetkellisesti vähenevät, seuraavaksi suuntaan kirjastoon etsimään kyseistä kirjaa.