Televisio ja sen merkitys

Kevyissä kuumehouruissa ajattelin kirjoittaa postauksen televisioon liittyen, voinhan vedota jokaisen typerän ajatuksen ja kirjoitusvirheen kohdalla tähän sohvalle minut kaataneeseen tautiin :D

Katsoin eilen bb:n avausjakson. Taisin seurata myös aikoinaan 2 vai peräti 3 kautta kyseistä sarjaa. Vitsit, että oli hauska taas arvostella taloon menijöitä, pohtia mikä aivovamma tuonnekin saa lähtemään.
Normaalisti meillä telkkari avataan harvakseltaan, 1-2 x viikoon, ellei jopa kahteen. DVD:itä tulee katsottua, mutta varsinaisesti ohjelmia tai sarjoja vähemmän. Tykkään itse piirretyistä, elokuvista ja luonto dokkareista.

Televisiossa pyörivät "älä arvioi esimerkin voimaa, myöskään liikenteessä" mainokset pistivät eilen miettimään kun BB:tä katsoin illalla. Että mitä esimerkkiä Suomi antaa nuorisolle / lapsille reality sarjojen perusteella? Lehdissä ja lööpeissä bb on esillä, vaikka kotona ei olisi, niin kaupasta voi helposti bongata (jahka nämä juorut alkaa) bb-otsikoita. Telkkarissa, mainoksissa tulee bb sieltä ja täältä. Aikuiset puhuvat siitä, somessa bb on vahvasti esillä... Sitä kautta se saa ehkä positiivisen latauksen nuorison mielessä, miten se on siistiä kun oot telkkarissa, voit tehdä melkein mitä vaan ja siitä saa joko lahjakortteja, tms. palkintoja tai voit jopa voittaa rahaa! Tai Martinan uutta ohjelmaa mainostava mainos, jossa sana turha julkkis nosti jo karvat pystyyn. Miksi nuorisolle opetetaan, että turhat julkkikset on ok ja kyllähän nyt tänne aina jokunen uusi 7-päivää lehden elätti mahtuu joka levittää kaiken törkynsä lehden ja kansan nähtäväksi ja elää sillä, rehellisen työn sijaan, olemalla nöyrä ja pitämällä ne asiat yksitysinä joiden kuuluukin olla?

Pieni nihilisti minussa sai taas eilen hepulin. Vaikka itse koen, että jokainen ansaitsee elää täällä ja pyrin olemaan suvaitsevainen, ei bb-Aslak (joka onneksi oli kuvitteellinen hahmo) tai eilinen taloon mennyt nuori mies joka käyttää meikkivoidetta ja tupsuttelee tukkaansa, saanut minulta yhtään sympatiapisteitä. Miksi kukaan haluaisi, että meidän nuoriso käyttäytyy kuin hän? Pyöritteli silmiä uusille tulijoille, käyttäytyi ylimielisesti, ollen jotain "parempaa" kuin ne muut taloon tulleet. Missä on vanhempien - tai kavereiden/muiden aikuisten/ ympäristön, esimerkin voima? Miksi suvaitaan muiden ylenkatsominen, nauresekellaan hauskoille ja erilaisille homopojille, vitsi se bb Niko (nuorempi versio) oli niin siisti tapaus kun se sai niitä hepuleita. Anteeksi, mitä hienoa on siinä, että viskoo toista - telkkarissa - tavaroilla päin näköä ja vetää päiväkirjahuoneessa itkupotkuraivarit? Oma lapsi jos tekisi noin, epäilemättä mieli tekisi kieltää hänet.

No siitä aasinsiltana, jokaisella vanhemmalla, tai ainakin toivon niin, on ideologia miten tai millaiseksi haluaa lapsensa kasvattaa. Monet myös ei lapselliset taivastelevat nykyajan nuorison pukeutumis/käyttätymis kulttuuria. Silti, jokainen meistä, myös ei vanhempi, antaa omalla esimerkillä nuorille jotain. Televisio suurena osana tänäpäivänä.
Perimmäinen syy tähän kaikkeen yhä raha. Mitä enemmän ihmiset istuvat tv:n ääressä, sitä enemmän he altistuvat mainoksille ja sarjojen/ohjelmien piilomainonnalle. Se ajaa välillisesti kulutushysteriaan, ostamaan, äänestämään. Puhumattakaan siitä, miten haitallista on jämähtää sohvan nurkkaan tuntikausiksi - liikunta vähenee ja terveys rapistuu.

Itse olen päättänyt boikotoida suurinta osaa tv:n tarjonnasta. En halua luopua kokonaan kapistuksesta, mutta en myöskään hyväksy tv:tä lapsenvahtina. Kaikilla ei varmasti ole sitä mahdollisuutta mitä omille lapsille toivon, aidattu piha maalla, kun ne alkaa käydä kierroksilla, pitää saada aikuisten hommat tehtyä (ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu u name it) laitan ne ulos. Kerrostalossa jos lasta ei voi tai uskalla laskea yksin ulos, on se tv varmasti helppo lapsenvahti. Monesti kun lapselle nykyään antaa leluja tai pelejä he tuntuvat kaipaavan toisen, esim. aikuisen kaveriksi, eivät halua tehdä /leikkiä yksin tai "eivät osaa". Sitten siinä taapero kainalossa suoritetaan edellämainittuja töitä, ellei se sitten katso telkkaria.

Lapsilla on mieletön mielikuvitus jos sitä vain osataan ruokkia. Itse katsoin lapsena piirrettyjä, viikolla ja viikonloppuisin. Maalla saatiin katsoa la aamuna ja la iltana uutisvuoto, se oli siinä. Muutoin jos oli tylsää piti lukea, piirtää, leikkiä, mennä ulos. Ei kelvannut selitys "en keksi mitään", se ei ollut aikuisen ongelma, lapsi keksii kyllä kun vain viitsii. Ja nyt en siis puhu alle 5v. lapsista. Kun vaihtoehto oli istua hiljaa tekemättä mitään ilman aikuisen huomiota /seuraa alkoi sitä tekemistä kummasti keksiä. Telkkari ei ole suoraan pahasta, ohjelmasisällöt, mainokset ja se miten se orjuuttaa ja lisää ruudun äärellä vietettyä aikaa, on.

Meillä ei katsota telkkaria, koska en halua nostaa katsojalukuja ja boikotoin muutenkin tätä ideologiaa, jossa kaiken takana on raha jota joku haluaa yhä lisää ihmisten kustannuksella. Jos katsonkin telkkaria, valitsen ohjelmasisällöt kohtalaisen tarkkaan ja televisio ei koskaan ole "taustahälynä" meillä päällä. Haluan omille lapsille opettaa sen, että lastenohjelmia tulee ja niitä on ok katsoa jokusen kerran viikossa, mutta jos on tylsää eikä äiti tai isä ehdi nyt leikkiä niin vaihtoehto ei ole televisio, pelit tai tietokone.

Aikuiset kuitenkin itse liikkuvat, käyvät salilla, ovat motivoituneita oman kunnon ylläpitämiseen, miksei siis myös lasten kanssa voisi sen ruudun äärellä vietetyn ajan sijasta panostaa terveelliseen harrastamiseen? Jos lapsen tulee olla 19.30 pedissä, tarhan jälkeen kotiin, lapselle leluja/peli ja ruuan laittoon. Syödään ja lähdetään ulos. Katselemaan maisemia, lenkille lapsen kanssa /lapsen ehdoilla, leikkipuistoon jos siltä tuntuu, luonnossa on vaihtoehtoja ja opittavaa uskomattoman paljon kun siihen vain jaksaa paneutua. Kun tullaan kotiin ja olisi aika rauhoittua, lapselle kirja, iltapalan teko, voi vaikka toisella korvalla eikun silmällä lukea jos lapsi jaksaa kiinnostua, iltapala, iltapesut ja iltasatu. Ei ruutuaikaa mihinkään väliin, jos arkipäivästä on kyse. Noin karrikoidusti. Sitten jos itsestä tuntuu, että haluaa vajota sohvalle rauhoittumaan, avaa sen telkkarin kun muksu on pedissä. Itse jos suinkin arkisin ehdin hetken hengähtää, en yleensä avaa televisiota vaan luen kirjaa sohvalla, poltan kynttilöitä, nautin tunnelmasta. Nollaan päivän ajatuksia, rauhoitun. Televisio ei kuitenkaan suoraan rauhoita, koska ärsyke se on sekin.

Mutta siinä tämänkertainen paasaus, kiitos ja kumarrus, jos tämä blogi suinkin on hengissä vielä, kun omat mahdolliset lapset ovat kauheimmassa uhma-taapero-2-3v. iässä lupaan tehdä postauksen uudelleen aiheena televisio lapsenvahtina, miten meillä? ;)