Mediassa jälleen kohistaan sairaanhoitopiirin työntekijän
tekemästä potilaan tietojen urkkimisesta. Kesätyöntekijä oli urkkinut työhön
kuulumattomissa tapauksissa yli 500 potilaan tietoja ja asia on saanut
julkisuutta niin lehdissä, kuin somessakin.
Lähtökohtaisesti ihmisen raivo nousee, koska kyse on
omasta koskemattomuudesta, eräällä tasolla. Vaikka taustalla ei itsellä
olisikaan mitään ”vakavaa” tai salaista, jo periaatetasolla omien tietojen
urkkiminen, vielä luottamuksellisessa työtehtävässä olevan henkilön tasolta on
väärin.
Minulla nousee kuitenkin ajatus tässäkin tavallaan
ihmisen minä-keskeisyydestä. Minua on loukattu urkkimalla minun tietojani,
ihminen puolustautuu tuntiessaan olonsa uhatuksi, tai jos kokee, että hänelle
on tehty vääryyttä. Somessa julistetaan kovaa vauhtia tappouhkauksia ja ties mitä ko. henkilölle. Mitä hyötyä yhtään kukaan urkinnan kohteeksi joutunut saa jos joku kävisi antamassa ko. urkkijalle vähän isän kädestä tai jotain muuta yhtä älytöntä? Teineiltä voi tuollaista uhoa jollain tavalla vielä ymmärtää, aikuisilta ihmisiltä taas mielestäni ei.
Kolikolla on aina kaksi puolta. Kuolemaan, tapaturmiin,
seksuaaliseen hyväksikäyttöön, vakaviin sairastumisiin liittyvät tiedot – niitä
ei haluta julkiseksi, ystäville kerrotaan jos kerrotaan. Kun joku käy ne
urkkimassa vaara on aina olemassa, että tieto myös leviää. Meillä lähtökohtaisesti
on jokaisella tasolla ja organisaatiolla tiukka valvonta ja nollatoleranssi
tällaisten tapausten suhteen, ja rangaistukset tuntuvia.
Pohjois-Savossa urkinnasta kiinni jäänyt sairaanhoitaja
joutui maksamaan 37 000e korvauksia. Sitten kun poikaporukka raiskaa tytön
niin annetaan ehdollista ja muutama tonni sakkoja.
Jokin tässä ei nyt täsmää oman oikeustajuni kanssa.
Jokin tässä ei nyt täsmää oman oikeustajuni kanssa.
Maailmassa on miljardeja ihmisiä, tässä tapauksessa se,
keitä tämä tapaus koskettaa on satoja, muutamia satoja. Mikro-osa maailman
väestöstä.
Osaltaan voimme pohtia myös miksi pelko omien tietojen
leviämisestä on niin suuri, mitä me pelkäämme jos joku saa tietää meidän
sairaudesta, oli se sitten syöpä, suolisto tai keuhkosairaus? Psykiatriset ja
omaan koskemattomuuteen liittyvät tiedot ovat toki eri asia. Onko kyse
periaatteesta, en halua, että kukaan tietää kelle se tieto ei kuulu? Vai
pelosta, että ihmiset alkavat katsoa eri tavalla, sääliä? Hyljeksiä?
Silti, tuomitsen tämän tapauksen, hoitohenkilökuntaan tai
tässä tapauksessa ylipäänsä sairaanhoitopiirissä työskenteleviin, kuten myös
virastoissa, kela, poliisi, sosiaalihuolto, täytyy pystyä luottamaan.
Rangaistusten tulee olla tuntuvia, sillä teko on väärin. Silti, tässäkin tapauksessa olen sitä mieltä, että
meidän oikeusjärjestelmässä on rutkasti parantamisen varaa.
Ihmisen henkeen, terveyteen tai koskemattomuuteen
kohdistuva teko, uhka tai rikos tulisi olla aina tiukemmin rangaistava, kuin
sellainen, joka kohdistuu aineelliseen hyötyyn, voiton tavoittelemiseen, tai
tiedon levitykseen, urkintaan, salaamiseen, jollain tasolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mielipiteesi otetaan vastaan ilolla, samoin kuin positiiviset ja negatiiviset kommentit :) 14 päivää vanhemmat tekstit kiertävät sensuurin kautta.