Elämäntapaintiaani

Kävin eilen illalla poimimassa vadelmanlehtiä. Törmäsin googlettamalla marjojen kuivaus ohjeita sivustoon jolla oli v. 1942 artikkeli. Siinä ohjeistettiin itse tekemään teetä vadelmanlehdistä. Koska kaikkea itse tehtyä pitää kokeilla, otin pussin ja sakset mukaan ja lähdin rämpimään lähimetsään vadelmapuskien perässä. Vadelmapuskia löytyi, jokin vieraslajike kuitenkin kasvaa käsi kädessä vadelmapuskan vieressä, en tiedä mikä, sain siis olla todella tarkkana, että poimin vain vadelmanlehtiä. Ties mikä hulluruoho se toinen kasvi voi olla? Ohje opasti poimimaan uusia, nuoria versoja. Saaliini jäi aika laihaksi, pyrin katsomaan, että keräsin pienimpiä ja vihreimpiä, nuoria lehtiä ja versoja. Niitä ei sattuneesta syystä enää hirveän paljoa näin heinäkuussa ollut. Alkukesä olisi eittämättä parasta keräysaikaa tee-se-itse- teelle. Mustikat alkavat myös kypsyä. Pohdin, onko tee turhan mautonta jos se koostuu pelkistä vadelmanlehdistä, siksi poimin kypsiä ja suuria mustikoita, ne harvat jotka olivat jo poimittavissa, vadelmanlehtien keräämisen ohessa. Marttojen sivuilta löytyi vinkki marjojen kuivaamiseen ja tänään on vuorossa operaatio kuivaa mustikat. Kuivatuista mustikoista toivottavasti saa lisää makua teehen.

Vadelmanlehdet kuivataan ohjeen mukaan seuraavalla tavalla: Levitä lehdet vuorokaudeksi lämpimään paikkaan levälleen ja anna lakastua. Lehtien lakastuttua ne pinotaan tiiviiksi kasaksi, päällekkäin ja päälle asetetaan paino. Pino laitetaan lämpimään, vedottomaan paikkaan ja annetaan olla 3-4 päivää. Lämpö ja käymisprosessi saavat aikaan teen maun ja tuoksun. Liian kauaa lehtiä ei saa pitää pinossa tai ne mätänevät ja mustuvat. Katsotaan kuinka minun käy kuivausprosessini kanssa.

Olen muutenkin pohtinut tätä tarvetta olla eräänlainen elämäntapaintiaani. Puhdasta, luonnonmukaista ruokaa. Tilasin viimein ensimmäisen erän lähellä tuotettua naudanlihaa, seuraavana tilausvuorossa on sitten lammas. Haluan tietää mistä syömäni ruoka (liha) tulee ja miten se on elänyt elämänsä. 

Olen pitkälti käsitöitä inhoava ihminen, neulominen tuli siksi viime syksynä aivan puskista, toivon, että sama neulomisinto jatkuu ensi syksynä. Voi olla että pelkkä villan kehrääminen langaksi saa hermoni pahasti jumiin, mutta ajatus olisi kiehtova, kehrätä itse villaa ja neuloa siitä sukkia – itse.

Mistä juontuu tarve tehdä asiat itse? Moni tyytyy siihen, että ruokaa saa kaupasta, joku tekee kaiken ”omasta puolesta”. Marjat saa torilta, putsattuna tai vähintään valmiiksi kerättynä. Ei tarvitse itse kuin pussittaa ja pakastaa. Minä haluan itse nähdä sen vaivan, että lähden metsään kyykkimään viikko toisensa jälkeen, ensi mustikoita, sitten sieniä ja puolukoita keräämään. En ole tähän asti käyttänyt poimuria, sormin poimittuna välttyy putsaamiselta, mutta marjasato toki jää hieman heikommaksi vrt. poimurin kanssa.

Talon suhteen kaipaan samaa, työtä. Remontointia, ehostusta. Olen ymmärtänyt tässä vuoden aikana kun olemme taloa etsineet, että en halua talon itsensä olevan työläs (remontin valmistuttua) pitää siistinä ja kunnossa. Helppohoitoiset pinnat ja materiaalit, keittiössä, lattioiden osalta ja kylpyhuoneessa. Mutta pelkkä asuminen ei riitä minulle. Haluan maata jossa voin kasvattaa ruokaa itse, kitkeä rikkaruohoja, manata puuttuvaa vapaa-aikaa koirien juostessa jaloissa ja kesän sujahtaessa hetkessä ohi, lampaita ja kanoja hoitaen, istuttaen, kitkien, hoitaen ja kastellen kasvimaata. Perunat, porkkanat, kesäkurpitsat, herneet, pavut, pinaatit… Mitä ikinä keksiikin laittaa kasvamaan.

Siinäkin meissä on miehen kanssa ero, vapaa-ajassa, kun puhutaan illoista kotona. Minä haluan tehdä kaiken valmiiksi ja vauhdilla. Ystäväni sanoi, että optimistiset ihmiset ovat myöhässä koska uskovat saavansa jäljellä olevaan aikaan mahdutettua 100 ja 1 asiaa – kuten minä. Akateeminen vartti on minun kohdallani vakiintunut käsite. Illalla minä laitoin vadelmanlehtiä kuivumaan, tyhjensin astianpesukonetta, tein sämpylätaikinaa, siivosin pöytiä – samaan aikaan. Mies aina sanoo, että minä teen monta asiaa yhtä aikaa ja kaikki jäävät vähän kesken. Eilen ei kyllä jäänyt, lehdet ovat kuivumassa keittiössä, pöydät pyyhitty, sämpylät paistoin aamulla ennen töihin lähtöä ja tiskit ovat koneessa. Sitten kun olen mielestäni saanut kaiken tarpeellisen tehtyä, pesen hampaat ja menen sänkyyn, 5min ja olen unessa.

Huikkasin hampaita pestessä miehelle, että tänäänkään et tule samaan aikaa nukkumaan, hieman ironisella äänensävyllä. ”No kun sinä huiskat taas ympäriinsä” kuului vastaus sohvalta. Kysyin, miten minun huiskimiseni sinun sohvalla istumiseen – mies ja hänen pyhä rauhoittumishetkensä television äärellä – liittyy? En saanut vastausta. Miehellä oli saunalonkero yhä kesken, minä hörpin omani siinä kaiken touhuamisen ohessa keittiössä puuhatessani. ”Joitko muka lonkeronkin?” Kuului vastakysymys sohvalta. ”Join” vastasin ja menin vällyjen väliin.

Minä en kaipaa varsinaista rauhoittumista ennen nukkumaan käymistä. Rapsuttelen kissaa viitisen minuuttia sängyssä, sitten kissa petaa itselleen paikan minun jalkopäähän, minä laitan silmät kiinni ja käyn nukkumaan. Tässä kohtaa mies vasta tekee eväsleipiä töihin, laittaa kahvinkeitintä valmiiksi, käy pesemässä hampaat, etsii vaatteet aamuksi..

Ehkä minä sitten haluan nähdä vaivaa elämäni eteen. Ehkä tämä tietynlainen elämäntapaintiaanin leikkiminen antaa jotain merkityksellisyyttä minun elämääni? 

Lisäksi yritän ehtiä treenaamaan vartaloa omaan ihannemuottiin sopivaksi, olet mitä syöt, kovin terveellisesti ei ole tullut syötyä ja se näkyy. Tuskastun ja hermostun kun en liiku omalla mittapuullani tarpeeksi, saatan 2-3 viikkoa liikkua 7-9h aktiivisesti viikossa ja sitten voi mennä 1-2 viikkoa kun liikunta jää (aktiivinen) koko viikon tasolla siihen kahteen tuntiin. Minulla on oma tapa elää elämää täysillä, ja nautin siitä juuri näin, kiireisenä, itse tehden. Toisille täysillä eläminen tarkoittaa elämää ilman sitoumuksia, puolisoa, lapsia, asuntolainaa, juhlimista, matkustelua… Minulle se on jotain aivan päinvastaista, vaan silti koen eläväni täysillä kun saan sen oman tilan jota hoitaa, vaalia ja muokata minun näköiseksi, silti, luontoa kunnioittaen.