Arkisempaa eloa

Mitä meidän arkeen kuuluu? No sitä samaa minulle ominaista kaaosta, töitä, opiskelua joka toistaiseksi tuntuu vielä suorastaan helpolta ja sitten remonttia.

Me ostimme talon, viime lomamatkan jälkeen syyskuussa. En päässyt ihan maalle, ei ihan riitä nämä neliöt tontilla lampaille, mutta kanoille, kahdelle koiralle ja kissalle kylläkin. Asumme lähellä palveluita, silti maatalossa, pihapiiriä reunustaa navetta, aitta ja puusauna. Luonto on lähellä, metsäpolut, sieni ja mustikkamaastot, Saimaa.

Joten nyt me remontoidaan. Illasta vielä myöhäisempään iltaan. Revitään, koolataan, suoristellaan, mitataan, mitataan vielä vähän lisää, puretaan, tuskaillaan budjettien kanssa ja yritetään uudistaa. Koko talo remontoidaan, aluksi 2 huonetta, pikkuhiljaa loput. Kattopaneelit on koko asuntoon ostettu, nyt työn alla konkreettisesti on keittiö ja olohuone. Paljon on saatu aikaiseksi, aikamäärään nähden tuntuu, että vähän.

Koulussa on töitä töiden perään. Suurin osa vielä mallia ryhmä, joten me 4-6 ihmistä sovitamme aikataulujamme yhteen, keskustelemme what's app:issa, facebookissa, sähköpostin välityksellä. Tehtävät ovat mielenkiintoisia, sisällön tuottaminen helppoa, pilkunviilaus hyvin aikaavievää.

Viime Espanjanlomalla menimme myös kihloihin. Joten nyt olisi aikatauluihin ympätty vielä hääpäivä joka komeilee syksyssä 2017 - luojan kiitos, sinne on vielä 2 vuotta aikaa. Koulu, remontti ja ystäväni häät vievät totaalisesti kaiken ajan.

Sisustuskärpänen ei ole vielä kovin pahasti minua päässyt puraisemaan, ehkä kodin kaoottisuus säästää minut vielä siltä. Jokainen huone pursuaa tavaraa, pahvilaatikoita, nauloja, ruuveja, työkaluja, pukkeja, mittoja, sahoja... Vaikka muutimme kaksiosta jossa tilaa oli reilut 50 neliötä, asuntoon jossa sitä on reilusti tuplat, silti tuntuu tavaramäärä käsittämättömältä. Toki se vaikuttaa asiaan, että juuri mitään ei ole kaapeissa. Keittiötä puretaan parhaillaan ja uusi saadaan reilun kuukauden kuluttua. Astioita, perintöposliineja ja ties mitä ruuanlaittovälineistöä löytyy laatikko laatikon perään.

Puolukoita en ole ehinyt kerätä paria litraa enempää, nyt taitaa olla viimeiset hetket saada puolukoita. Aikaa niiden keräämiseen vaan ei tunnu olevan. Sieniä ei tahdo löytyä lainkaan, ilmeisesti syksy on ollut liian kuiva. Mustikoita miehelle pakkasessa sensijaan on, samoin vadelmia ja metsämansikoita muutama rasiallinen.

Jouluvohellus hirvittää, meillä ei ole yhtään valmista huonetta vielä 1.11 joten voi olla, että joudun siirtämään tänä vuonna perinteistä jouluvohellukseni ajankohtaa myöhäisemmäksi. Myönnän, en edes tällä hetkellä tiedä missä joulukirjani fyysisesti on. Luultavasti laatikossa, joka sijaitsee jossain ruokahuoneen ja makuuhuoneen välisessä tilassa.

Koulumme puolesta meille tarjotaan mahdollisuutta osallistua hiljaisuuden retriittiin Karjalohjalla, Heponiemessä. Retriitti kestää perjantai-illasta sunnuntaihin. Ohessa lyhyt kuvaus viikonlopun ohjelmasta:

Useita kertoja päivän mittaan retriitisttä kokoonnutaan hetkijumalanpalvelukseen, mietiskelyrukoukseen, virikesanoja kuulemaan, aterialle tai muuten vain takkatulen ääreen lueskelemaan. Kontaktia ei tarvitse hakea, eikä vältellä. Hiljaa yhdessä oleminen on yllättävän luontevaa. 
Hetkijumalanpalveluksessa seuraamme kirkon ikivanhoja rukoustekstejä ja näin syntyy yhteys myös menneiden sukupolvien uskoon. Mediaatio eli mietiskelyrukous on kahdenkymmenen minuutin mittainen hiljainen hetki. Siinä voimme luopua kaikesta ponnistelusta ja tahdonalaisesta rukousajatusten tai -sanojen etsimisestä ja jäädä lepäämään Jumalan kasvojen eteen. Siinä aukeaa mahdollisuus antautua Jumalalle, jäädä vain kuulemaan ja katselemaan Häntä. Koin vahvan johdatuksen tunteen lukiessani esitettä retriitistä. 

Olen tuntenut jo jokusen viikon sisäistä levottomuutta, intuitio, jonkin asian tulemisesta, muuttumisesta, jotain on tapahtumassa. Sen aistii. Se ei kuitenkaan ole negatiivinen tunne, päinvastoin. Haluaisin jo kurkkia mitä nurkan takana odottaa. Ehkä saan vastauksen, ehkä tämä on askel muutoksen polulla, yksi pysäkki.