Mietintää vanhemmuudesta ja itsekkyydestä

Meillä on ulkoiltu, ilman vaunuja. Tutustuttu maahan, ruohoon ja kaikkeen jännään mitä ulkoa löytyy. Keinuttu ja istutettu äitin apuna kukkia. Nautittu täysin rinnoin keväästä, käyty kaksi ellei kolmekin kertaa päivässä vaunulenkillä. Syöty uusia ruokia, sotkettu, kasvettu yli 68cm koon vaatteista.

Eka kertaa keinumassa

Tuohon lelujen luokse minä sen jätin, ja tuolta se löytyi 5min myöhemmin

Sen lisäksi minä olen taas ajautunut pohtimaan omia ajatuksia vs muiden ajatukset. Liittyen vanhemmuuteen, imetykseen ja siihen "äidin näkökulmaan". Me käydään viikottain kerhossa Hillan kanssa, ekavauva kerhossa on nimensä mukaisesti vain esikoisten äitejä. Siellä tulee vaihdettua ajatuksia kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä. Ruoka ja uni päällimmäisinä aiheina.

Uni puhututtaa kaikkia tuoreita vanhempia. Marginaali ovat he, jotka kokevat saavansa nukkua tarpeeksi. Toiset vauvat posottavat 5-8 tunnin yöunia, nukahtavat ongelmitta yksin pinnasänkyyn tai mihin vain. Suurin osa vauvoista ei. Some keskusteluissa unikoulu on nyt pinnalla kun nämä syksyn vauvat ovat ylittäneet 6 kuukauden rajapyykin.  Unikoulu, jonka usea vanhempi haluaa aloittaa heti vauvan täytettyä 6 kuukautta. Ikäänkuin vauva kasvaisi "riittävän" isoksi yhdessä yössä.

Kerhossa eräs äiti otti puheeksi, että viisi kuukautta valvottuaan vauva siirrettiin omaan huoneeseen ja isä alkoi hoitaa iltanukutukset. Pakko oli kokeilla, koska ei ollut enää mitään menetettävää. Omalle kohdalle kuulostaisi vieraalta ajatukselta. Minä valmistauduin siihen, ettei vauvan syntymän jälkeen ensimmäiseen vuoteen juuri nukuta. Ensin raskaus joka valvottaa sitten vauva. Pieni ihminen pienen vatsalaukkunsa kanssa vaatii ruokaa. Oppii uutta, tulee ärsykkeitä ja taitoja joka päivä. Niitä prosessoidaan öisin. Vanhemmat ovat vauvan kiintopiste maailmaan ja heidän läheisyydestä on pidettävä huolta myös yöllä.

Kyllä minä valitin väsymystä isämiehelle. Kitisin, kun annoin tissiä tunnin välein ja halusin nukkua edes joskus, kun Hilla oli 3-4kk vanha. Että etkö sinä voisi vaikka pullolla hoitaa yhtä yösyöttöä. Isämies järjen äänenä totesi, että joutuisin kuitenkin pumppaamaan yöllä kun tissit eivät yli 4h imetysväliä silloin kestäneet. Ja tämäkin vaihe menee ohi, hän voi viihdyttää lasta päivällä, että saan nukkua extrapäikkärit. Yöt kuitenkin sujuvat parhaiten niin, että minä kestän. Oikeassahan hän oli. Silloin tuntui vittuilulta moiset kommentit, itse ei vain osannut väsymykseltä nähdä kokonaiskuvaa.

Nainen jaksaa 9 kuukauden raskausajan. Perustaa perheen miehen kanssa tai kuka mitenkin, usein suunnittelun seurauksena. Miksi siis vauvavuosi tuntuu raskauden päälle niin pitkältä?
Minä vierastan ajatusta, että oma tarve unelle /omalle ajalle ja vauvan luonta pois olemiselle on niin vahva pienten vauvojen äideillä. En tiedä, johtuuko se vuosien lapsettomuudesta. Mielestäni vauvan - siis alle vuoden ikäisen lapsen, äidin ensisijainen tehtävä on huolehtia jälkikasvunsa hyvinvoinnista. Oman ajan, omien yöunien ja omien tarpeiden "kustannuksella". Mutta eihän se ole vain "antava" suhde - siinä suhteessa jos missä äiti saa enemmän, kuin missään muussa ihmissuhteessaan, minun mielestäni. En koe olevani mikään vuoden äiti, tai sädekehä pään päällä hymisevä marttyyri ajatukseni kanssa. Koen, että minä olen lapseni halunnut, tehnyt tähän maailmaan tarkoituksella. Sillä valinnalla on seurauksensa. Vähäiset unet, lyhyet hermot, sotku, parisuhteen siirtyminen taka-alalle, omasta ajasta luopuminen. Sen vastineena saan pienen ihmisen, oman tyttäreni rajattoman kiintymyksen ja rakkauden, huomion ja olla aitiopaikalla seuraamassa miten hän kasvaa vauvasta taaperoksi.

Nettikeskusteluissa paistaa läpi äitien kiintymys omiin lapsiin. Kuitenkin kääntöpuolella on voimakas tarve omalle ajalle, omille tarpeille. Oli kyse sitten täysistä yöunista, oman kropan "takaisin" saamisesta, viikonlopusta kavereiden kanssa. Ehkä itse olen sitten poikkeava yksilö, kun koen, että kaikki nuo ovat vauvavuotena toisarvoisia. Keho palautuu kyllä synnytyksestä, ajallaan. Viikonloppuja poissa kotoa ehtii olla kun vauva kasvaa. Nämäkin vauvat nukkuvat täysiä öitä, viimeistään teini-iässä. Ehkä lapsettomuus on tehnyt minusta "uhrautuvan". Tiedän, että moni äiti ottaa näkökulmani negatiivisena ja arvosteluna. Minun puolestani jokainen kasvattaa lapsensa juuri niinkuin itse parhaaksi näkee. Ei kenekään kasvatustapa ole minulta pois. Kuitenkin koin, että johonkin on saatava kirjoittaa tämäkin ajatus auki.

Meillä uhraudutaan. Vauvan vuoksi ja teen sen enemmän kuin mielelläni. Sillä tiedän myös, mitä on elää ilman vauvaa - sitä joka solulla toivoen - vuosikausia. Joten tuon pienen nyytin vuoksi, joka pian muuttuu vauvasta taaperoksi, luovun ilomielin yöunista, viikolonpuista poissa kotoa ja omasta ajasta siinä merkityksessä mitä se oli ennen häntä. Minun vauvani joka on pian 8 kuukautta tarvitsee ruokaa öisin. Nukkuu pisimmillään 3-5h ja se on paljon. Sillä se voisi olla vähemmänkin. Nukahtaa tissille ja saa tehdä niin, sillä se on hänelle turvallinen ja tuttu paikka.

Eilen juhlimme isämiehen pyöreitä. Menin juhlapaikalle järjestelemään 16 maissa. Join puoli lasia valkoviiniä, jammailin musiikin tahdissa, nauroin, söin, pidin hauskaa. Ja olin kotona 20:00 menossa vauvan kanssa yöunille. Olisin voinut pyytää anoppia nukuttamaan Hillan. Se olisi saattanut jopa onnistua. Kuitenkin vaakakupissa painoi se, että Hilla tarvitsee minua enemmän kuin isämies. Minä sain muutaman tunnin pitää hauskaa ja se oli tarpeeksi. Isämies jatkoi juhlintaa ja minä siirryin sinne missä minua tarvittiin eniten.