Miten minusta tuli KiVa?

Meillä on semi usein kotona isämiehen kanssa väittely. Musiikista. Isämies on sitä mieltä, että jos jokin bändi on hyvä - siis ultimaattisen hyvä - sillä ei voi olla huonoa kappaletta. Ei vaan voi, mahdotonta.
Itsehän olen täysin eri mieltä. Jopa lempi bändiltäni löytyy aivan täyttää pskaa tuotannosta. Tähän päivään asti en ole löytänyt bändiä jolla ei jotain maanantaikappale biisiä - tai aika montaa olisi.

No miten em. liittyy mitenkään päivän aiheeseen, eli kiintymyssuhdevanhemmuuteen? Se pohjustaa minun ajatuksia ideologioiden suhteen. Eli vaikka jokin ideologia tai näkemys toimii, se ei ole aukottoman täydellinen minun mielestäni.

Marraskuu, kuura, pakkasta ja talven tulo lähellä <3

Luin raskausaikana kiintymyssuhdevanhemmuudesta. Aihe oli oikeastaan täysin vieras, enkä yhtään ymmärtänyt mitä helkkaria sillä ajetaan takaa. Olo oli samanlainen kuin olisin alkanut lukea avaruusteknologiaa. Vauva syntyi ja siinä unohtui oikeastaan kaikki muu, paitsi pesiminen ja tissittely vauvan kanssa.
Vaan kun vauva kasvoi ja aloin kiinnostua siitä, miten kasvatan lapseni mahdollisimman eri tavalla miten minut on kasvatettu, ja toisaalta sellaiseksi mitä toivoisin lapseni olevan: itseään ja omia tunnetilojaan ymmärtävä, empaattinen, reilu, oikeudenmukainen ja rohkeasti oma itsensä oleva yksilö. Niin miten sitten näitä vaapero taaperoita pitäisi kasvattaa?
Sitten mukaan tuli KiVa. Siellähän se vastaus oli - vähän kaikkeen. Tunteiden sanoittaminen, asia jota minulle ei ainakaan ole lapsuudessa tehty sillä tavalla, että mitenkään asian tiedostaisin. Vauvan ja taaperon viestin ymmärtäminen ja tulkkaaminen. Sen ymmärtäminen, ettei lapsi toimi kuten minä haluan, vaan ihan omalla tavalla. Ja meidän tulee löytää yhteinen, samalla tavalla toimiva sävel, ilman, että kellään on huono olla. Se ei tarkoita "et tee kuten minä teen, vaan teet kuten minä sanon" kasvatusmallia. Päinvastoin. Aikuinen näyttää esimerkkiä, sanoittaa omia ja lapsen tunteita, joskus myös toisen vanhemman. Ennakoi tulevia tapahtumia, selittää, puhuu, kertoo, ja selittää vähän lisää. Kuuntelee lasta herkällä korvalla ja ymmärtää lasta ja tämän tarpeita.

Konkreettisia esimerkkejä meidän arjesta, oli ne KiVa mallin mukaisia tai ei.
1. Pottailu. Selitetään, että ruuan jälkeen on usein pissa tai kakkahätä ja tämän takia mennään potalle. On mukavampi tehdä tarpeet pottaan kuin vaippaan. Myös aikuiset käyvät potalla. Aina sinne ei mitään tule, mutta se ei haittaa. Pääasia, että käy kokeilemassa.

2. Ruokailu. Kerrotaan mitä tänään syödään ja monelta, tai missä järjestyksessä asiat tapahtuvat. Pestään yhdessä kädet ennen ruokailua, annetaan taaperon kantaa jotain pöytää, oma pillipullo, ruokalappu tms. Kerrotaan mitä on lautasella ja syödään taaperon kanssa samaan aikaan. Jos jokin ei maistu, se ei ole koskaan pahaa tai yäk. Se ei vain ole oman suun makuista ja sitä ei ole pakko syödä. Maistamaan silti kannustetaan. Lautasta ei ole pakko myöskään syödä tyhjäksi, vain siksi, että aikuinen vaatii.

3. Nukkuminen. Päikkärit sekä yöunet. Samat rutiinit joka päivä ennen unitapahtumaa. Asian sanoitus ja kertominen hyvissäajoin. Lelut esimerkkinä mukaan "laitetaan lelut koriin yöunihommiin. Lelut eivät halua nukkua yksin, vaan yhdessä. Nyt kun lelut on korissa, mennään suihkuun, jonka jälkeen pestään hampaat ja harjataan tukka. Sitten Hilla menee omaan sänkyyn yöunihommiin". Selitetään myös jos taapero on väsynyt, että mitä väsymys on ja se on sallittua olla väsynyt, silloin voi huilata, eikä tarvitse jaksaa tehdä hommia /olla reipas. Väsyneenä voi myös kiukuttaa ja harmittaa ja sekin on ok.

4.Seksuaalisuus. Aihe joka on itsellenikin haastava vanhempana. Koulun myötä olemme perehtyneet paljon Raisa Cacciatoren luentoihin ja olen ymmärtänyt miten tärkeää on lapsen turvallinen ja oikeanlainen seksuaalikasvatus jo pienestä pitäen. Itse olen ehkä sitä sukupolvea, että seksuaalisuus = seksi = aikuisten juttu ei edes puhuta lasten kuullen. No näinhän asia ei tosiaan ole. Meillä on nimetty kehon osia, omia ja vanhemman. En ole kieltänyt mitään tutkimasta tai koskemasta, olen yrittänyt sanoittaa mikä se on ja kaiken tutkiminen ja koskeminen omassa kehossa on erittäin sallittua, sen jälkeen vain täytyy muistaa pestä kädet. Seuraavaksi kunhan ymmärrystä tulee lisään, täytyy opetella sanoittamaan miten kavereita saa koskea ja miten voi ilmaista, jos ei tykkää sitä että toinen koskee. Tämä aihealue on ehkä itselleni se haastavin, siksi on äärettömän hyvä, että netissä on asiallisia luentoja ja oppaita aiheesta. En halua, että lapselleni tulee (nykyään) valitettavan normaali häpeäleima, että omassa kehossa tai sen tutkimisessa on jotain hävettävää tai ällöttävää.

Hali koiralle. Yksi asia jota myös sanoitetaan, koirallakin on oikeus yksityisyyteen

Arki mielestäni rullaa kaikista parhaiten eteenpäin samojen rutiinien varassa. Ajallisesti en kuitenkaan koe, että poikkeaminen olisi maailmanloppu, kunhan perusrunko on kunnossa. Taaperolle ei tule yllätyksiä joita se ei voisi käsitellä, ja turvalliset rutiinit ja rajat luovat turvallisen olon ja ilmapiirin. Lapsi tietää mitä tapahtuu missä järjestyksessä ja suunnilleen mihin aikaan päivästä. Tunteiden näyttäminen on kaikilta sallittua, myös aikuiset suuttuvat ja pyytävät anteeksi, kertovat miksi näin kävi. Oli nälkä, väsytti tai harmitti muuten.

It's yoga time!

Tänään kirjoitin myös mielipiteeni paikallislehteen "vauvatalkoista". Syntyvyyden lasku on asia joka itseäni myös kiinnostaa erittäin paljon. Miksi (20)25-35v. aikuiset eivät halua lisääntyä? Syitä varmasti on lukuisia, ei ole puolisoa, opinnot kesken, urakehitys, lapsettomuus, nuoruuden eläminen...
Lähinnä kiinnostaa ajatus siellä takana, miksi lapsiperhearki nähdään niin kamalana, tai sitovana? Miksi se on negatiivinen ajatus, että ei voi mennä kuten haluaa ja elää kuten haluaa? Kuitenkaan lapsen saaminen ei ole vain ottava suhde, vaan se antaa hurjan paljon sellaista, mitä ei osannut ajatella. Myös työelämän ja uran nostaminen perhettä tärkeämmäksi on mielestäni mielenkiintoinen ajatus. Kuitenkaan eläkkeellä se työ ei tule perhelounaalle sinun kanssasi, tai juhlapyhinä kylään. Eläkettä se nostaa toki, mutta rahalla ei kuitenkaan voi onnellisuutta ostaa. Toisaalta näen, että länsimaisen hyvinvoinnin tuotos on juuri itsekkyys jonka pohjalta monet ajatukset kumpuavat. Jos lukee vertailevaa kirjallisuutta jossa pohditaan länsimaiden ja köyhempien maiden eroja, suurin ero on juuri itsekkyyden puutos köyhissä maissa, joka korostuu selvästi länsimaissa taas. Perhekeskeisyys on köyhemmissä maissa ihan toisenlaisessa merkityksessä, kuin meillä.

Paljon myös uutisoidaan siitä mitä vanhemmat ihmiset ovat kertoneet katuvansa elämässään. Enkä kertaakaan ole törmännyt siihen, että joku katuisi, ettei tehnyt enempää töitä. Päinvastoin, he katuvat, että olivat niin paljon töissä ja liian vähän perheen kanssa. Eikö tätä vain halua tämän päivän aikuiset nähdä, että se työ ja ura ei lopulta sitä onnea tuo, sen on jo aiemmat sukupolvet kokeilleet?