Taapero iskän kanssa kotona - miten se meillä meni?

Elokuussa tosiaan isämies jäi kotiin ja minä lähdin suorittamaan työharjoittelua, sekä viimeisiä kursseja koulun osalta. Apunalla oli ikää juuri 11kk. Itse odotin kotoa "työelämään" pääsyä ja samalla tuntui, että en minä vielä ole valmis! Lähdin kuitenkin pelonsekaisella innolla, ja isämies jäi hyvin pitkälle samoilla fiiliksillä kotiin.

Nyt työharjoittelua on jäljellä 3 päivää ja sitten on läpsystä vaihto, minä jään kotiin ja isämies palaa leipätyöhönsä.

Miten tämä on mennyt? Mitkä fiilikset on isämiehellä, minulla? Entäpä apunalla? Miten meidän imetys?

No on mennyt. Hyvin ja hyvin huonosti. Aamut.  Apuna itkee noin 3 aamua 5:stä. Meidän rutiini menee niin, että minun kello soi noin 6:30. Joko apuna on tissillä, josta joudun hänet irroittamaan (huutoa) selittämään, että voit jatkaa iskän vieressä unia, äitin täytyy lähteä töihin (tikkana pystyssä ja lisää huutoa) poistun sängystä (huuto kuuluu alas asti) ja hetken päästä äkäinen isämies kantaa karjuvaa taaperoa alakertaan, koska se nyt (jännä juttu) ei nuku enää.

Jos apuna nukkuu, ja pääsen huomaamatta lähtemään sängystä, on 50/60 mahdollisuus, että hän jatkaa tyytyväisenä isämiehen vieressä unia, kunnes on valmis heräämään. Ja silloin on yleensä se yksi hyvä aamu viikosta.
....tai sitten nukkuu 5min ja kun olen päässyt vessaan aamutoimille, kuuluu itkuhuutoraivo yläkerrasta -> apuna huomasi, että äiti puuttuu.

Joten voitte uskoa, etten ole kauheasti kyllä nauttinut tästä. Minusta ei ole kiva huudattaa lasta aamuisin, ja kokea huonoa omatuntoa siitä, ettei hän halua jatkaa unia ilman äitiä. Kuitenkin ajallaan on töihin lähdettävä, ja apunan pitäisi nukkua pidempään kuin 6:30 jotta päivä ei mene ihan pipariksi. Sillä aamut ovat huonojen herätysten jälkeen aika haastavia, ei nauti apuna, ei isämies.

Muumipöksy aamuhommissa

Olemme pitäneet selkeät aamurutiinit jotka isämies hoitaa, ja ne toistuvat joka aamu samanlaisena. Potta, hampaat, vaatteet, hetki leikkiä, aamupuurolle. Joskus olen pottavahtina kun samalla laitan itseäni ihmisen näköiseksi töihin lähtöä varten, en kuitenkaan joka aamu (jos apuna on siis noussut samaan aikaan kuin minä). Edes rutiinit eivät ole meidän aamuja helpottaneet. Lisäksi olen noin 99% ajasta stressannut, että nouseeko isämies kun apuna herää, kuuleeko se varmasti... Isämiehen aamun unenlahjat on ihan uskomattomat nimittäin! Ja apunan aamun herätys hyvin aamuina on se, että hän konttaa sängyn päädyssä olevan senkin luo ja alkaa systemaattisesti tyhjentää sitä.

Imetän yhä iltaisin (töiden jälkeen) ja öisin. Toisinaan apuna syö vain 1-2 kertaa, hyvin usein tissirumba alkaa jo 22 maissa, kun olen vienyt apunan yöunille 19:30. Toisaalta se varmasti kompensoi minun poissaoloa, sitä lohtua ja turvaa on haettava, kun äiti on paikalla. Enkä ole mitenkään äidintahdistanut yöimetyksiä, ehditään me nukkua ensi vuonna, tai seuraavana. Tällä hetkellä mielestäni tärkeintä on lapsentahtisuus vaikka äidin yöunet ovat toisinaan erittäin katkonaiset.

Muuten päivät ovat sujuneet hyvin. Muutaman kerran apuna on osoittanut isämiehelle meidän hääkuvaa, sitten ulko-ovea ja käynyt itkemään äitiä. Isämies on muuten nauttinut kotona olemisesta, heillä on omia juttuja, hyvä suhde ja hän on nähnyt millaista lapsen kanssa kotona oleminen on. Hän ei kovin suurella innolla ole töihin palaamassa, vaikka monet aamut ja aamupäivät ovat olleet kovin toisenlaisia mitä hän ehkä olisi toivonut.

On niillä myös hauskaa <3

Olen pohtinut, miten olisin onnistunut aiheuttamaan mahdollisesti peruuttamatonta vahinkoa jos olisin apunan laittanut päiväkotiin. Jos tutun aikuisen kanssa omassa kodissa oleminen ilman äitiä on yhä näin haastavaa, mitä se olisi jossain muualla.

Tämän takia mielestäni lapsentahtisuutta tulisi yhteiskunnassa korostaa enemmän. Me olemme kovin itsekeskeisiä, äitinä ajatusmaailma lähtee siitä, että lapsella tulee olla asiat hyvin ja perustarpeet tyydytetty, mutta äidin ehdoilla. Aiheesta olen kirjoittanut aiemmin jo keväällä Tässä tekstissä. Vaikka meillä ei asu enää vauvaa, vaan taapero, ei ajatusmaailmani ole juuri tuosta muuttunut puolessa vuodessa. Toki nyt taaperolle voi selittää asioita eri tavalla ja hän ymmärtää yllättävän paljon, mutta punainen lanka meillä on yhä sama. Lapsen ehdoilla, lapsen tahtisesti, lapsi elämän keskipisteessä - ei keskipisteenä. Ruoka-ajat, nukkumaanmenoajat, perus arkirytmi, kaikki muut menot mukautetaan sen mukaan.

Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta valita milloin lapsi aloittaa päivähoidon ja osa lapsista sopeutuu jo pienenä sujuvasti päiväkodin arkeen. Se mikä saattaa siis muualla toimia, ei vain välttämättä toimi meillä. Eikä tässä ole ajatuksena aiheuttaa vastakkainasettelua, aina valinnanvaraa yksinkertaisesti ei vain ole.

Olen kokenut huonoa omaatuntoa, koska olen joutunut olemaan pois. Pitkiä päiviä, harrastusiltoja, koulupäiviä toisessa kunnassa, jne. Olen myös ollut salaa helpottunut, kun saan aamulla painaa oven kiinni ja tiedän saavani juoda kahvit töissä rauhassa ja syödä lounaan, koska apunalla oli huono aamu, ja tiedän, ettei se päivä kotona siitä kovin nopeasti parane.

Koen, että on helpottavaa jäädä kotiin. Ensi keväänä apuna tulee olemaan hoidossa, mutta palkkasimme yksityisen hoitajan, sillä minä en tässä tilanteessa näe päiväkotia minkäänlaisena vaihtoehtona. Vaikka taloudellisesti se tarkoittaa taas tarkkaa budjetin laskemista, painaa mielenrauha siitä, että oma lapsi voi hyvin, vaakakupissa rahaa enemmän.