Ärsyttävän pitkä matkakertomus - Varsova!

Viime syksyn suunnitelmana oli Milano maaliskuussa la-ke mittaisena matkana. Työpaikanvaihto ja lomien palaminen perheen miespuoliselta jäseneltä poltti nuo haaveet, mutta minulle jäi ajatus kytemään, jotta jonnekin olisi kiva päästä. Bongasin meille järkevän hintaiset lennot Varsovaan helmikuussa, naputtelin miehen työpaikalle s-postia, että nyt tarvis järjestää yksi maanantai-vapaa miehelle  - tämän tietämättä. Asia järjestyi ja kotona naputtelin meille lentoliput ja aloitin hotellin metsästyksen, ihan sujuvasti miehen selän takana. Puhutin miehen lähtemään kanssani Helsinkiin tuttavaparimme luo yöksi 20.3. ja tarkoitus oli ajomatkalla paljastaa reissun todellinen päämäärä. No miehen (eikä suinkaan yhtään omani, krhm...) malttamattomuus asian suhteen ei riittänyt sinne asti joten mies sai vuosipäivälahjaksi hankitut lentoliput hiukan ajateltua aiemmin, vaan yllätys se oli silti :)

Lähdimme siis la 21.3 klo 9:45 aamukoneella kohti Varsovaa. Kolme päivää, ei sen suurempaa aikataulua tai ohjelmaa sovittuna, paitsi liput ostettuna etukäteen Varsovan uuteen Juutalaismuseoon (http://www.polin.pl/en) lauantaille.
Lento laskeutui ajallaan ja saatuamme matkalaukun suunnistin turisti-informaatioon ostamaan liput bussiin 175 joka liikennöi lentoasema-kaupunki väliä. Google maps näytti myös pysäkkien nimet kartalta joten olimme perillä, minkä nimisellä pysäkillä meidän tulee jäädä pois. Bussissa näkyy samaan tapaan kuin Helsingin busseissa pysäkkien nimet taululla ja ne myös kuulutetaan. Bussia odotellessa S sanoi, että mitä jos joskus pakettimatka, sellainen ettei itse tarvitse huolehtia mistään? No eihän! Kivasti osa jännitystä millä ja miten pääsee lentokentältä mahdollisimman edullisesti hotellille ;)

Päästiin perille ja oikealla pysäkilläkin pois. Matkalaukku vietiin hotelliin säilytykseen koska check in alkoi vasta klo 14. Lähdimme kävelemään pitkin Nowy Swiat katua, tarkoituksena etsiä jonkinlainen ruokapaikka. Katseltiin kahviloita, turisteja, arkkitehtuuria ja nautittiin keväisen lämpimästä säästä. Pohdinta kahville - vai jotain ruokaa ruokaa vei meidät jo vanhaan kaupunkiin asti ja päädyttiin ostamaan katukojusta zapiekankat, Puolalaista pikaruokaa, patonki jonka päällä on tomaattisosetta, usein herkkusieniä mutta me otimme sienettömät versiot, juustoa ja jotain muuta ja koko komeus grillataan nopeasti. Hinta oli 2e luokkaa ja patonki oli iso. Tässäkin oli oma ongelmansa kielimuurin kanssa, olin tarjoamassa myyjälle käteistä kun se alkoi inttää etten ole vielä maksanut patonkiani, totta en ole koska rahat on yhä kädessäni, aionko maksaa sen, kyllä aion tässä on yhä tämä raha, ja en voi syödä patonkiani ennekuin olen sen maksanut, voi piiiiiiiiip huolitko sinä tämän setelin vai et..? :D No sain maksettua, sain vaihtorahat ja sain patonkini.
Emme kiertäneet sen kummemmin vanhaa kaupunkia vielä lauantaina, se oli tarkoitus jättää sunnuntaille. Suunnattiin takaisin Nowy Swiat kadulle ja pysähdyttiin kahvilaan joka oli hiukan hintavan näköinen, mutta möttöset (meidän yleisnimitys mille tahansa makealle kakku/torttu/keski tms. jälkiruualle) olivat uskomattoman herkullisen näköisiä. Istuttiin pöytään ja päädyin hinnastoa tutkittuani ottamaan mielumin caramel mocha kahvin ja pidättäytymään möttösten syönnistä. No koska minä vastasin "do you want some cake?" kysymykseen "no" myyjä ei edes kysynyt S.ltä ja jäi S.kin ilman möttösiä :D Sanoin, että pyydä vaan, tuossa se on sinun selän takana, mutta ei, S jurputti ettei edes möttösiä saa ja kahvi oli Americano with milk - S.n mielestä ei siis kahvia nähnytkään. Kahvi ei ole kahvia jos se ei ole Juhla Mokkaa ja kylmällä maidolla tarjottuna, Varsovassa kahvi maidolla tuli aina kuuman maidon kanssa. Meidän "juon pannullisen kahvia joka päivä" -miehelle Varsova oli Espanjan ohella kauhistus, ei normaalia kahvia, ei mistään :D

Kuninkaanlinnan aukiolta

Kuninkaanlinnan aukiolta

Kuninkaanlinnan aukiolta

 Kello oli noin 14:30 kun lähdettiin kävelemään kohti Marsalkowska katua, jolta olin etukäteen katsonut, että päästään helpoiten museolle. Oikaistiin jonkun ison ja hienon puiston läpi ja käveltiin, käveltiin ja katsottiin kelloa eräällä metroasemalla, se oli noin 14:45, ok, ei se voi enää kaukana olla, jos hotellilta sinne oli 2.7km kartan mukaan ja lähdettiin kahvilalta sinne suoraan. Tässä kohtaa kiristettiin tahtia ja lähdettiin vasemmalle, ei se voi enää kaukana olla. Katsoin lipuista kadun nimen ja pysähdyttiin ensimmäiselle pysäkille katsomaan kartasta kuinka kaukana me vielä ollaan? Perkele, noin 4 kadunväliä, nyt menoksi, 10min aikaa! Opastettu kierros englanniksi alkoi siis klo 15.00 ja sitä ennen museoon mentäessä on vielä turvatarkastus. S sanoin, että ei me taideta mitenkään ehtiä, ala tulla nyt aivan varmasti ehditään! Löydetiin oikea katu, kumpi, oikea vai vasen, hetken pälyily, ok oikealle! Juostiin viimeiset metrit ja ehdittiin kuin ehdittiinkin noin 5min myöhässä paikalle, ryhmä ei ollut vielä lähtenyt liikkeelle.
Kierros kesti 2h ja oli erittäin kattava perehdytys juutalaisten historiaan. Gallerioita oli 7 vai 8 ja osassa opas antoi aikaa omatoimisesti perehtyä galleriaan tutustumiseen 5-10min ja osa mentiin suoraan oppaan selostuksella läpi. Otin joitain kuvia musosta, lähinnä holokausti galleriasta ja joitain esineitä ei saanut kuvata museossa lainkaan. Opastetun kierroksen päätteeksi olisi saanut palata vielä omatoimisesti tutkimaan näyttelyä niin halutessaan, mutta meillä kummallakin oli jalat aivan puhki ja niin tolkuttoman kova jano, että päädyttiin poistumaan suorinta tietä kohti hotellia. Sinne oli kuitenkin vielä vajaa 3km kävelymatka.

Museosta kuvattu

Museosta kuvattu

Museosta kuvattu

 Käveltiin saman puiston läpi pois mentäessä ja otin viimeisiä kuvia kun ilta alkoi hämärtää. Pysähdyttiin Nowy Swiat kadulla oluille La Cantina nimiseen ravintolaan, sillä siinä oli ulkoterassi jo auki. Otetiin puolalaista olutta joka oli hyvää ja edullista, jopa minun mielestä joka hyvin harvoin olutta juon. Iltakin oli vielä niin lämmin, että ulkona tarkeni istua eikä tuullut yhtään. Saapuessamme Varsovaan lämpötila oli +10 tietämissä. Tarjoilija vaihtoi kanssamme muutaman sanan kuultuaan mistä olemme kotoisin ja kehui Suomen kylmää ja lumista ilmastoa uskomattomaksi.
Oluiden jälkeen menimme hotelliin, hetken huilaus ja vaatteiden vaihto, syömään lähdettiin 20 maissa Aioli nimiseen ravintolaan josta olin lukenut etukäteen pelkkää hyvää netissä. Sopivasti Aioli sijaitsi ihan vieressä hotelliimme nähden.
Ja suosittu se oli. Meitä ennen oli kaksi useamman hengen porukaa odottamassa vapautuvaa pöytää, ravintola oli aivan täynnä. Kuitenkin, noin 20min odottelun jälkeen saimme pöydän eli suhteellisen nopeasti. Minä kokeilin lammasburgeria ja S söi aioli burgerin, kyytipojaksi red lageria. Itse en ollut aivan ihastunut burgeriini, pihvi oli turhan paksu minun makuun ja chiliä todellakin oli vähän turhankin reilusti. S ylisti ruokansa maasta taivaaseen ja söi kyllä osan minunkin burgerista. Otettiin jälkiruuaksi drinkit ja sitten meni sähköt. Porukka hurrasi, me katsottiin, että täällä osataan ainakin eläytyä hommaan :D No drinkit saatiin ja noin 30min päästä sähköt tuli takaisin - ja taas hurrattiin. No sähköt menivät toistamiseen melkein heti uudestaan ja taas porukka hurrasi. Sitten 22 jälkeen ne palautuivat pysyvästi, me saimme laskun ja oltiin takaisin hotellilla joskus 22.30 maissa. Väsytti ihan tolkuttomasti joten suihku ja nukkumaan.

Puistosta

Puolalaista olutta

Sunnuntaina aamulla todettiin, että kyllä, yöllä oli satanut lunta kuten säätiedotus ennusti. Tuuli oli älyttömän kylmä, mutta lähdettiin kohti vanhaa kaupunkia ja 9 vuotta vanhan opaskirjan mukaan kuninkaanlinnassa olisi sunnuntaisin vapaa pääsy, no eipä ollut. Joten tyydyttiin kiertelemään vanhaa kaupunkia ja ottamaan kuvia. Löysin myös ihanan, pienen lasiesineen paikallisilta "markkinoilta". Se oli täysin ylihinnoilteltu mutta en voinut jättää sitä sinne.

Afgaaninvinttikoira

Pöllökauteni sai myös lisäpontta, siellä oli pöllölaukkuja, lasimaalauksia, maalauksia, korvakoruja... Ja kaikki hintaan "turisteille". Joten ostamatta jäi.
Kiertelyn jälkeen käytiin kahvilla Cafe Trakt nimisessä paikassa. Paikka oli keskihintoja edullisempi, pieni ja kiva Nowy Swiat kadun varrella. Otin elämäni ensimmäisen (ja tuolla perusteella viimeisen) Irish coffeen, se kahvia ollut nähnytkään, huhhei!
Käytiin myös kolmessa eri kirkossa/katedraalissa, vaikka siellä oli messut meneillään sai sinne mennä kuitenkin. Oli upeaa nähdä paikallisten kirkkokäyttäytymistä, ikään ja sukupuoleen katsomatta kirkkoon tullessa he polvistuivat heti alttarikäytävän alussa ja tekivät ristinmerkin. Itselle tuli epäkunnioittava olo ja yritin maastoutua takaseinän viereen katsomaan ja ihmettelemään, kaikki kolme kirkkoa olivat mielettömän isoja ja upeita, pieniä yksityiskohtia, maalauksia, ikoneja...

Kirkko Nowy Swiat kadun varrella

Vanhan kaupungin laidalta

Cafe Trakt ja möttöset

  Tämän jälkeen jatkettiin kävelyä ja päädyttiin syömään puolalaista perusruokaa Zapiecek -nimiseen paikkaan jossa syötiin pierogi ruskie:ita, raviolia muistuttavia täytettyjä keitinpiiraita. S otti omansa lihalla ja kylmällä juustokastikkeella, minä omani pinaatti-juusto täytteellä ja karpalokastikkeella. Ne eivät olleet omaan makuuni kovin kummoisia, mutta S tykkäsi. Kyytipojaksi S otti winter warmer juoman vodkalla ja minä glögiä muistuttavaa mausteista viiniä joka tuli pientä fondy astiaa muistuttavassa kulhossa, jonka alla paloi kynttilä. Pieniä, kivoja erikoisuuksia. Sunnuntaina kierrettiin myös keskustan yksi harvoista kävelykaduista, chmielna-katu läpi. Siellä oli ihana puolalaista käsityötä pullollaan oleva kauppa josta löysin pöllölaukun ja pöllölompakon, lompakolle olisi hintaa tullut noin 20e ja laukulle lähemmäs 50e joten kauppaan jäivät. Jokainen toki määrittelee työlleen hinnan mutta nykyisestä valikoimastani varmaan kallein laukkuni on maksanut 30e. Lompakon olisin muuten ostanut, mutta se oli tarrakiinnityksellä, erittäin epäkäytännöllistä :I Käytiin myös yhdessä Varsovan suosituimmista kahviloista A.Blikle, möttöset oli hyviä, mutta ei kovin erikoisia. Tajuttiin, että ne hehkutetut munkit olisivat olleet tiskiltä vähän sivussa joten sunnuntailta jäi suurta suosiota saavuttaneet munkit syömättä. Uskomattoman hienoja suklaasta tehtyhä lampaita/pupuja jne oli myynnissä ko. kahvilassa.
Illalla mentiin Bollywood lounge ravintolaan, jossa sai shishan tilattua pöytään ja aikaa poltella 1.5h. Otettiin kahdelle ja makuvaihtoehtoina oli tasan omena. Drinkin oli myös edullisia ja hyviä joten aikaa saatiin reilu tunti ko. paikassa kulumaan. Siitä lähdettiin kävelemään kohti kolmen ristin aukiota Nowy Swiatin toisessa päässä, mutta emme löytäneet opaskirjan suosittelemaa Republika Latina ravintolaa joten palattiin hotellin lähistölle ja käytiin tylsästi pizzalla ja nukkumaan.

Pierogi ruskie ja mausteinen viini

Bollywood lounge ja erilainen pöytävieras

Winter warmer vodkalla

 Maanataina luovutettiin aamupalan jälkeen hotellihuone ja lähdettiin kohti keskustaa ja Zlote Tarasy-kauppakeskusta. Matkalla kuvasin jälleen upeita rakennuksia ja ihmeteltiin maailman menoa. Käytiin kiertämässä koko kauppakeskus läpi, ei juuri ollut mitenkään yllätyksellinen tai ihmeellinen, hieno toki ja paljon liikkeitä. Yksi erittäin edullinen kenkäkauppa löytyi (avokkaat ja ballerinat yht. 22e) ja S osti uudet kengät itselleen myös 21 eurolla. Ja New Yorkerissa kävin shoppailemassa, mutta muuten juuri en mitään ostanut. Hintataso oli melkein suomen tasoa, mutta se oli aika odotettavissa kun kauppakeskus oli kuitenkin todella uusi ja aivan keskustassa. Ensimmäisen Hard Rock Cafe paitani löysin, viimeinen s-koon kappale 30 zlotya eli noin 8e, se kauppa kannatti! Käytiin myös alimmassa kerroksessa A.Bliklen kojulta ostamassa munkit, mutta hyvin pitkälle ne maistuivat samalta kuin berliininmunkit joten eivät meiltä suurempaa hehkutusta saaneet, mutta hyviä toki olivat.

Keskustaa

Keskustaa

Zlote Tarasy sisältä

Tiede-, ja kulttuuripalatsi

 Käveltiin vielä Chmielna -kadun kautta ravintola Aioliin syömään toistamiseen, nyt tilasin pulled pork sandwichin ja S otti aioli burgerin tuplana. Tällä kertaa ruoka oli tajuttoman hyvää ja ähkystä huolimatta otin vielä jälkiruuaksi jotain suklaa moussen tyylistä missä oli pohjalla kirsikkahyytelöä, aivan älyttömän hyvää. Sen jälkeen noudettiin laukku hotellilta ja lähdettiin kohti lentokenttää samalla 175 bussilla jolla tultiin, liputkin onnistuttiin ostamaan kadun kulmasta automaatista.

Oma yhteenvetoni Varsovasta:
- hintataso on luokkaa turisti - aika monessa paikassa joten se kannattaa pitää mielessä esim. kahvilaa /ruokapaikkaa valitessa
- vessat, kamalia, huhhei. Naisten wc:t oli joka paikassa (hotellia lukuunottamatta) todella törkyisiä, ilmeisesti tapana on kuten suomessakin olen havainnut, seistä pöntön reunalla ja kusta siten. (S:n huomautus, miesten vessat ok!)
- Nowy Swiat kadun varrella on paljon nähtävää ja ihmeteltävää
- Zlote Tarasy kauppakeskus on nähtävä ja koettava ja jos on isompi matkakassa mukana, ostettavaa löytyy takuulla
- Hotelli Gromada Warsaw Centrum jossa yövyimme, oli mukava, isot huoneet, hyvä ilmanvaihto, aamupala surkea, en suosittele, mielumin kävisi jossain kahvilassa aamupalalla
- 175 bussilla pääsee kätevästi kentälle ja pois ja liput maksaa 4,4 zlotya eli todella edullisia, matka-aika noin 20-30min ruuhkasta riippuen

Taskuvarkaita ei tarvinnut pelätä, tupakkaa pummivia riitti S.n ympärillä, itse en onneksi tupakoi. Siistiä oli ja ihmisiä paljon. Muutamat huutelevat nuoret poikajoukot tavattiin su iltana, mutta opaskirjassa varoiteltiin, että kaupunki on rauhallinen poislukien jalkapallosta innostuneet nuoret humalaiset miehet, ja su oli kuin olikin jalkapallo-ottelu.
Kaupunki jossa kyllä kannattaa ehdottomasti käydä ainakin pidennetty viikonloppu viettämässä. Kesällä uskon kaupungin olevan todella upea, isoja puistoja, kukkaruukkuja katujen varsilla joissa on luultavasti kesäisin on upeita istutuksia ja rakennukset ovat todella upeita ainakin ulkoapäin.

Vesijalanjälki, kasvisruokaa ja ihmisoikeuksia

Vedestä uutisoidaan usein, Suomessa on sikäli erinomainen tilanne, että meillä on puhdasta vettä lotrattavaksi asti. Toki mitkään luonnonvarat ei kestä järjetöntä kulutusta, sehän me jo tiedetään. Mutta puhdas vesi tuskin on ensimmäinen asia joka loppuu. Hiilijalanjäljen rinnalle on tullut vesijalanjälki. Siitä on uutisoitu ja itsekkin pyrin "perinteisillä" menetelmillä pienentämään veden kulutusta, sammutan aina hanan kun pesen hampaita, toisinaan jopa onnistun suihkussa sammuttamaan suihkun saippuoimisen ajaksi, harvoin tosin, koska nautin lämmöstä liikaa, saunan jälkeen lähinnä.

Viimeisin artikkeli jonka luin, koski vesijalanjälkeä ja sitä, että lihan syönti suurentaa eniten meidän vesijalanjälkeä, kuten hiilijalanjälkeäkin ainakin jos syö Brasilialaista nautaa.

Kokonaan lihasta en luovu, tai näin väitän. Olen aina tykännyt syödä lihaa, joulukinkkua, makkaroita, pihvejä grillataan kesällä, nyhtöpossua sämpylän välissä jne. Olen sianlihaa vähentänyt reilusti pohjaten sen siihen, että se voi olla osasyyllinen länsimaiden suuren sydän-, ja verisuonisairauksien määrään. (Tämän kirjoituksen perusteelta lähdin asiaa pohtimaan ja tutkimaan islam ja sianliha, ruokaopas ) Pekonia meillä syödään toisinaan viikonloppuisin mutta muuten possu keskittyy lähinnä toisinaan tehtäväksi nyhtopossuksi. Kalan määrää olen onnistunut myös lisäämään ruokavaliossamme - ja se käsittää lähinnä lohen, koska mieheni ei syö Seitä (kalapuikot jne. pakastekalat eivät siis ui pöytäämme).
Lammasta tykkäisin syödä, mutta se on todella hintavaa perus nautaan tai possuun verrattuna. Olen liittynyt myös lähiruokarinkiin, mutta tuntuu, että tuotteet ovat siellä jopa kalliimpia kuin kaupoissa vaikka tulevatkin suoraan tuottajilta ja ilman välikäsiä.

Kasvisruuistahan onnistuin pinaattilasagnen kanssa, ja olen pyrkinyt myös löytämään muita potentiaalisia kasvisruokia joita söisin. Siksi, että ruokavaliomme kasvismäärä kaipaa lisäystä ja kaipaan vaihtelua myös ruokavalioon. Tofua olen kiinalaisessa käydessäni syönyt, mutta en koskaan valmistanut itse, ennen eilistä.
Hellapoliisin sivuilta bongasin reseptin johon tulee uunipaahdettuja juureksia ja kylmäsavustettua jalotofua. Alla muokattu ohjeeni:

1 bataatti
1 paprika
½-1 kesäkurpitsaa
3 porkkanaa
kirsikkatomaatteja¨
1 punasipuli
Rypsi/oliiviöljyä
Valkosipulin kynsiä 1-3 maun mukaan
Mausteita (esim. suolaton chilimausteseos/suolaton cajunmauste /yrttisuola)
1pkt kylmäsavustettua jalotofua

Kuutioi bataatti, kesäkurpitsa ja porkkanat suupalan kokoisiksi, pirskottele päälle öljyä ja mausta haluamallasi mausteseoksella, minä laitoin suolatonta chilimaustetta ja kääntelin kasvikset tasaisesti ja uuniin 240c kiertoilmalla ja 30min. Sen jälkeen lisää joukkoon paprika pilkottuna ja kirsikkatomaatit kokoinaisena, kypsennä noin 210c vielä 15-20min.

Paista pilkottu punasipuli pannulla voissa lähes kypsäksi ja nosta kasvisten päälle uuniin vielä kypsymään. Pilko jalotofu ohuiksi viipaleiksi/paloiksi, sekoita kulhossa pilkottu tofu, viipaloidut/puristetut valkosipulinkynnet ja öljyä/sulatettua voita n. 2rkl. Paista pannulla kunnes tofu on kullanruskean väristä. Sotke tofu ja kypsät kasvikset ja syömään!

Jopa mies kehui ja santsasi vaikka peri miehiseen tapaansa oli ennakkoasenteella hyi yäk rehuja missä lihaa, mitä tää nyt on ;)

Katsoin keskiviikkona Sofi Oksasen kirjaan perustuvan elokuvan, Puhdistus. En ole kovin herkkä, yleensä hyvin kinnostunut kansanmurhista, vainoista, ihmiskaupasta jne. Mutta elokuva, oli raaka. Ehkä naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on minun akilleen kantapää, tapahtui se sitten kirjoissa tai näytettiin elokuvassa.
Pahinta tuossa on se, että Zaran kohtalo on arkipäivää yhä niin monelle naiselle, ettei siihen meidän Suomalaisten ymmärrys edes riitä. Miten toisissa maissa nainen on pelkkä seksiobjekti, arvoton, miestä varten luotu ja miehen tarpeiden tyydyttämiseksi, vailla arvoa, omaa tahtoa, yhtä mitätön kuin pölyhiukkanen joka leijailee huoneen poikki.

Sunnuntaina tulee televisiosta dokumentti "Intian tytär" jossa valotetaan raiskaajien näkemyksiä raiskauksiin. Siinä (esitietojen mukaan) mies kertoo raiskanneensa 5-v. tytön eikä kysyttäessä kadu, miksi katuisi? Se oli kerjäläistyttö, ei sen elämällä ole mitään arvoa.

Siitä aasinsiltana pohdin tänään ystäväni kanssa, että miksi tällaiset asiat eivät kiinnosta? Eikö haluta nähdän sen oman kuplan ulkopuolelle, että maailma ei ole kiva ja kaunis paikka kaikille vaan aivan helvetin raaka.
Vai eikö näistä asioista uutisoida tarpeeksi, tuoda tarpeeksi selvästi mediassa näitä esille?
Eivätkö vanhemmat enää opeta lapsia kotona olemaan kiitollisia joka ainoasta ruuasta jonka saavat, terveydestä, kodista, mahdollisuudesta opiskella?
Eikö ihmisellä itsellä ole halua ottaa selvää, laajentaa omaa näkemystä ja ymmärrystä muiden maiden ihmisten tilanteista, oikeuksista, naisten tai lasten asemasta, vankien kidutuksesta?

Minä kiitän Jumalaa rukouksissani omasta terveydestäni, miehestäni, koirista, ystävistä, työpaikasta ja kodista. Rukoilen varjelusta perheelle ja läheisilleni ja Jumalan tuomiota joka ainoalle pahantekijälle, hyväksikäyttäjälle, murhaajalle... ja varjelusta jokaiselle joka juuri nyt, missä tahansa pelkää, kuolee toisen ihmisen takia, raiskataan, kidutetaan, jätetään kuolemaan... Ja luotan, että viimeisellä Tuomiolla jokainen tulee tuomittua tekojensa mukaan.

Lehdessä oli juttu, että Iranissa oli mies sokeutettu koska sharia-lain mukaan "silmä silmästä" tuomio pantiin täytäntöön, mies oli tehnyt happohyökkäyksen jonka seurauksena uhri sokeutui ja nyt tekijältä poistettiin lääkäreiden toimesta nukutuksessa toinen silmä. Teko on tuomittu laajalti. Minä päinvastoin pidän sitä oikeutettuna. Happohyökkäys on ollut äärettömän kivulias, julma ja loppuelämäksi rampauttava teko.
Tekijän silmä poistettiin kivuttomasti nukutuksessa. Ja sillä on yhä toinen näkevä silmä. Toivon, että ko. rangaistus toimisi varoituksena muille vastaavanlaisia tekoja suunnitteleville, koska Lähi-Idässä miehet yhä luulevat voivansa tehdä mitä tahansa ilman rangaistusta Jumalan (Allahin) nimeen. Siellä kulttuuri-erot ovat niin syvällä ettei niitä voi länsimainen ihminen käsittää. Yrityksestä huolimatta, mutta jatkan yhä, yrityksiä ymmärtää erilaisia kulttuureja, näkemyksiä, ihmisiä jotka tekevät toinen toistaan julmempia rikoksia toista ihmistä vastaan.

Politiikkaa

Niin ne eduskuntavaalit taas lähenevät. Olen pyrkinyt olemaan hyvinkin aktiivinen äänestämisen suhteen, kirkkovaaleissa en käynyt äänestämässä vaikka oli tarkoitus.

Viime vaaleissa ääneni meni vasemmistoliitolle. Perustan aika pitkälle valintani vaalikoneiden pohjalta, lähden perehtymään paremmin ehdokkaiden näkemyksiin ja puolueen vaaliohjelmiin. Nyt tein ensimmäisen vaalikoneen ja puolueeksi valikoitui keskusta. Samoin mielenkiintoista oli seurata nyt minne omien vastausten perusteella sijoituin akselistolla konservatiivi-liberaali ja oikeisto-vasemmisto.

Olennaisimmat kysymykset omalla kohdalla oli ydinvoima, en missään nimessä kannata ydinvoiman lisäämistä - enkä myöskään sitä, että Fennovoima saisi rakentaa luvatun ydinvoimalansa koska Olkiluotokin on täysi fiasko. Japanin katastrofin jälkeen Saksa päätti luopua ydinvoimasta, ja mitä tekee Suomi, maantieteellisesti pieni maa? No lisää sitä, tottakai! Toki sähkö täytyy jostain saada. Mutta tuulivoimassa ilmeisesti on se ongelma, että sen perustamiskustannukset ovat erittäin kalliit. Toki tässä voisi pohjimmiltaan pidemmälle miettiä sitäkin, että omakotitalon rakentaminen täysin sähkölämmitteiseksi olisi kannattamattomampi vaihtoehto vrt. vaikka sähkö/puu /maalämpö tms. Tosin itse en koe sitäkään hyvänä, että valtio verottaa nyt maalämpöä, ja tästä syystä meidän omakotitaloon jos sellaisen ostamme/remontoimme/rakennamme, tulee puu/sähkölämmitys. Maalämpö on mielestäni hyvä idea, mutten ymmärrä miksi siitä(kin) tulee maksaa veroa valtiolle - kun omakotitalossa maksetaan kuitenkin veroa maasta, kiinteistöstä, vakuutuksista, sähköstä jne.

En myöskään kannata kuntien pakkoliitoksia (kuntien määrän vähennyksiä) enkä pakkoruotsin opiskelusta luopumista, ellei sitä korvata jollain toisella kielellä toisinsanoen, yhä olisi 2 pakollista vierasta kieltä koulujen opetussuunnitelmissa.

En myöskään kannata palkka-alea ja ehdottomasti koko Suomi tulee pitää asuttuna. En osaa sanoa, onko Eu.sta enemmän hyötyä vai haittaa Suomelle, se on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta Eu.ssa kuten monessa muussakin asiassa, on kaksi puolta. Mutta Natoon liittymistä en kannata ja toisaalta kannatan kyllä puolustusvoimien määrärahojen lisäämistä. En myöskään kannata työperäisen maahanmuuton helpottamista.

Nyt on paljon esim, siivoojien paikkoja auki johon menevät usein maahanmuuttajat, koska harva työtön haluaa siivoojaksi. Siivojien palkat ovat kuitenkin kohtalaisen hyvät, verrattuna takavuosiin, kiitos korotusten. Puhutaan lähes samasta palkkatasosta kuin kaupan myyjillä. Lisäksi mietin, että miksi työtä haluava kieltäytyy työstä? Jos oikeasti haluaa töitä, ja työkokemusta, eikö sitä kannattaisi hankkia sieltä mistä saa? Olen itse kokeillut puhelinmyyjän työtä joka oli ehkä minusta vähiten miellyttävä työpaikka, mutta siellä olin sen hetken, ennekuin siirryin siivoojaksi, sitä työtä teinkin melkein 2 vuotta. Sitä kautta olen edennyt toimistotyöhön, eri aloille ja firmoihin, työtehtäviin joissa nyt olen ja joissa viihdyn. Harva työnantaja haluaa palkata nuoria jos ei ole mitään työkokemusta, mutta miten saa työkokemusta jos ei saa ensin töitä? Ja kyllä minä uskon, että oikeasti töitä haluava niitä kyllä löytää, vaikka sitten siivoomista tai tiskaamista, mutta jos siitäkin maksetaan palkkaa niin kokemusta sekin kerryttää. Ongelmana toki on myös se, ettei nykyisellään kannata tehdä töitä, jos saa esim. ansiosidonnaista ja tarjotaan osa-aikatyötä, 300e tienaamisraja on lopulta todella minimaalinen.

Arvoista en kannata homo ja lesbopareille samoja avioliitto ja adoptio oikeuksia kuten olen jo tänne aiemminkin kirjoittanut. Sen lisäksi kouluissa tulisi olla tiukempi kuri, opettajilla pitäisi olla työrauha ja valtuudet pitää kuria oppilaille, jotta opettajilla on työrauha ja oppilailla turvallinen, rauhallinen opiskeluympäristö. En myöskään missään nimessä kannata veronkorotuksia, vaan ennemmin sosiaalietuuksien leikkauksia, lapsiperheitä ja eläkeläisiä tulee erityisesti tukea, mutta meillä on eri ryhmille erilaisia etuuksia tarjolla ja ennemmin kannata niiden leikkauksia kun koko väestölle veronkorotuksia esim. ALV:n noston muodossa.

Joten vaalikoneen tulosten perusteella Keskusta on minulle läheisin puolue, sitten KD ja perussuomalaiset, vasemmistoliitto oli kaukaisin puolue. Niin ne omat ajatukset ja arvot ovat 4 vuodessa muuttuneet ihan päälaelleen. 

Ja arvokartalla olen konservatiivi oikeaistolainen.

No mutta, jatkan vaaliohjelmien tutkimista ja toivon, että saamme hallituksen joka lupausten sijaan toimii, politiikasta en voi sanoa ymmärtäväni koko kenttää, mutta tärkeintä on, että ihmiset äänestävän arvojensa mukaan ja rohkeasti. Äänestämättä jättäminen tuskin ketää auttaa. Kuten itse olen ylpeä Suna Kymäläisestä, joka on rohkeasti tarttunut mm. maakauppa kysymykseen. Itsekkään en kannata maan myymistä Venäläisille - niin kauan kun Suomalaiset eivät saa ostaa maata Venäjältä. Joten omalta osaltani kävin allekirjoittamassa kansalaisaloitteen asian puolesta.

Leipomuksia ja päivän ystävyys-pohdinta

Vuosittainen pakkopulla päivä, laskiainen. Minä tykkäisin leipomisesta, haavena olisi olla juuri sellainen pullantuoksuinen äiti joka viikonloppuna herää ennen lapsia, leipoo tuoreet porkkanasämpylät aamupalaksi ja pullat jälkiruuaksi. Mutta pulla ja minä ei mahduta samaan lauseeseen. Vaikka olen yrittänyt vaivata, laittaa jauhoja enemmän tai vähemmän, voita lämpimämpänä tai jäähtyneenpänä, miten vain, kittiä siitä taikinasta aina tulee. Tuoreena pullat yleensä ovat jokseenkin syötäviä, mutta seuraavana päivänä niillä saisi rikottua ikkunan kun heittäisi pullan ikkunaan..!
No tänään johtuu se sitten vanhenemisesta tai kärsivällisyydestä jolla taikinaa vaivasin, pullat onnistui! Tein laskiaispullia pellillisen, toisesta puolikkaasta taikinaa korvapuusteja ja omenapullia. Tein ensimmäistä kertaa raskin, 20g hiivaa, 2dl luomutäysmaitoa ja 5dl vehnäjauhoja joista 2dl oli täysjyvää. Annoin raskin levätä tunnin ja sitten liuotin loput hiivat reiluun 2dl maitoa, reilu 1dl sokeria ja 2 kananmunaa ja sekoitin raskin sekaan. Sitten lisäilin jauhoja ja vaivasin vaivasin (ja monta kertaa lisää vielä vaivasin) ja kippasin sekaan sulatetun voin. Sitten taas vaivasin (ja vaivasin) ja jätin kohoamaan.

Taikina ei tarttunut kohonneenakaan käsiin, pöytään, kulhoon tai mihinkään muualekaan, oli kyllä onnistunut fiilis leipomisen jälkeen :)

Käytiin myös päivällä juoksuttamassa koiria jäällä, 7km ja 1,5h meni aikaa. Tällä viikolla on kyllä taas tullut liikuttua. Yritän muistaa, että lepopäivät kohottaa kuntoa, muttakun.... Kyykkääminen olisi uusi in juttu, olen jostain saanut päähäni halun tehdä kyykkyjä. Arvatenkin polveni ei tasan kestä kahta kyykkyä enempää - eikä varsinkaan painojen kanssa. Joten ei, en ole kyykkäämistä harrastanut, mutta tälläkin viikolla on tullut tehtyä 10 treeniä ja aikaa mennyt 8h. Lenkkeilyä, tiistaina agility treeni, keskiviikkona reilu tunti joogaa astangajooga ryhmässä, lisää lenkkeilyä ja vkl joogasin kotona sekä la, että su. Se auttaa selkääni ja niskoja pysymään kunnossa kun istumatyötä teen. Olen koittanut nyt myös lankuttaa, mutta astangajoogassa tulee treenattua myös vatsalihaksia joten en ole lankuttanut joogapäivinä.

Ensi viikolla yritän pitää ainakin yhden lepopäivän, muuten onkin sitten tiedossa taas lenkkeilyä, joogaa ja lenkkeilyä. Ja toki, kun on kaksi energistä koiraa kotona, totaalisia lepopäiviä ei ole. Jokaiseen päivään mahtuu lenkkeilyä, enemmän tai vähemmän.

Olen myös lukenut pääsykokeisiin, neulonut ja siivonnut viikonloppuna. Ystäväni lapsi täyttää 7 ja neulon "prinsessa" villasukkia joissa mikään muu ei kyllä ole prinsessaa nähnytkään paitsi langan väri. Tein muutaman rivin puro-langasta, sitten vaihdoin wool vaaleanpunaiseen lankaan, kantalapun-, ja pään punaisella langalla ja loput samalla vaaleanpunaisella langalla. Toinen sukka on vielä aloittamatta, onneksi synttäreihin on vielä pari viikkoa aikaa. Ja pääsykoekirjaakin ehtii lukea kerran jos toisenkin, 19.5. olisi pääsykokeet. Sinne kyllä lähden asenteella "yrittänyttä ei laiteta, pääseehän sitä aina avoimeen" ;) En ole tosiaan käynyt lukiota joten pääsykokeisiin tarvitsee panostaa ihan todella.

Käytiin ystävieni kanssa lauantaina syömässä särää Lemillä, suosittelen googlaamaan jos ei sano mitään, yksi Suomen seitsemästä ihmeestä ja taivaallisen hyvää! Puhuimme uskosta ja uskon "kertomisesta" tai puhumisesta ns. ei-uskoville. Miten sitä saa olla omien, ei-uskovien ystävien seurassa hirveän varovainen sanoissaan. Jotenkin tuntuu, että vaikka itse ei yrittäisi käännyttää toista tai muutenkaan harrastaa mitään paasaamista, kertoisi vain omia kokemuksia ja arvoja, toinen kokee sen ns. aivopesemisenä. Kuten olen jutellut ei-uskovan ystäväni kanssa intuitiosta/tarkoituksesta tai kohtalosta. Useampi ystäväni kokee, että kaikki tapahtuu tarkoituksesta, kuten minäkin. Ja oma intuitio johdattaa ihmistä, ns. sisäinen ääni. Minä uskon samaan, tosin sillä erolla että intuitio on Jumalan sana, Pyhä Henki joka puhuttelee ja ohjaa jos vain suostumme kuuntelemaan. Ja kyllä, kaikki tapahtuu tarkoituksesta, juuri niinkuin Jumala on tarkoittanut. Vaikka en yritä saada toista uskomaan omia näkemyksiä, jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa, niin toinen kokee herkästi sanomani käännytyksenä.

Olenkin pohtinut, miksi Jumalan, Jeesuksen, tai uskon mainitseminenkin saa äkillisen puolustusreaktion ihmisissä, muistan itsekin aikana kun en tunnustanut uskoani tai uskaltanut hyväksyä sitä, kokeneeni toisten uskon jotenkin niskavillat pystyyn nostavana. Miten se on toiselta pois jos minä uskon? Mitä "pahaa" siitä voi tapahtua jos kuuntelee ajatuksella uskovan ystävän kokemusta, kertomusta omasta uskosta, omasta Jumalan sanan kokemisesta? Ei minulla ainakaan ole mitään intressejä alkaa käännyttää ystäviäni, mutta en myöskään halua tuntea oloani epämukavaksi ei-uskovien ystävieni seurassa, varomalla sanojani ja pohtimalla mitä voin sanoa ja miten? Enhän myöskään odota, että ystäväni varovat sanojaan minun seurassa.

Mutta niin, ajatus katkesi ihan totaalisesti. Taidan avata pääsykoekirjan ja yrittää päntätä sosiaalityötä, sosiaalipolitiikkaa ja sosiaalityön työntekijä-asiakas vuorovaikutusta päähäni jokusen tovin.

Maalla vs. kaupungissa(/lähiössä)?

Olen tähän törmännyt ja aihetta pohtinut. Monet töissäkin haluavat palvelut kävelymatkan päähän. Pitää olla apteekki, kauppa, koulu, kuntosali jne. 1-2km päässä. Helposti saatavilla, asunto ihmisten keskellä. Luo turvallisen olon.

Kaupungissa tai lähiössä asumisessa on eittämättä puolensa. Autottomuus ehkä suurimpana sillä autoilun kustannuksia kiristetään jatkuvasti.
Palveluihin pääsee kävelemällä, lasten harrastuksetkin ovat luultavasti sellaisen matkan päässä ettei vanhempien tarvitse toimia harrastus-takseina. Ihmisiä on kokoajan ympärillä. Lapsilla mahdollisesti paljon kavereita. Asunto on vuokrattu tai oma osake yleisimmin.

Mutta tässä skenaariossa pohdituttaa myös ruoka. Jos ruoka joka meille tulee, tulee yhä maalta, miksi maalla asumiseen ei kannusteta? Maalla asuvat saavat sitten tuta kiristyvät autoilun kustannukset (verot, bensa, vakuutukset) sekä kiinteistöverot jotka kyllä epäsuorasti vaikuttavat vuokriin, vaan ei ehkä niin paljon mitä suureen maatilalliseen.

Haluaisivatko sitten lähellä palveluja asuvat, että suurin osa meidän ruoasta tulisi tuontina?

Maalla asumisessa kuitenkin miellän aikuisten ja lasten oppivan tietynlaisen tekemisen meiningin ja vastuullisuuden eri tavalla kuin kaupungissa.
Vesi tulee omasta kaivosta, ei vesimaksuja jätekaivon tyhjennystä lukuunottamatta. Jos lähikauppaan on 20km ei pienestä mielijohteesta sieltä lähdetän hakemaan yhtään mitään. Jos kotona kasvatetaan porkkanat, herneet, perunat, sipulit, kurkut, tomaatit, on kanoja jotka munii, ei ruokaa saa ilman työtä. Ei riitäkkään se, että vingauttaa muovikorttia S-marketin kassalla, on ruokittava ja hoidettava kanat, kitkettävä ja kasteltava kasvimaa, suojattava ja hoidettava ennenkuin se antaa satoa. Sen sijaan, että ostaa Norjasta pyydettyä lohta joka on rahdattu tänne (ja laivan/auton päästöillä tuhottu taas hippu ilmakehää) mennään itse ongelle/verkoille/katiskalle ja pyydetää se kala, useampikin ja pakastetaan esim. osa.
Lämpöä saadakseen ei käännetä patterin päässä olevaa namiskaa vain isommalle, kaadetaan puita, tehdään halkoja, kannetaan sisälle ja lämmitetään puut takassa/leivinuunissa/puuhellassa. Kun tulee se aika päivästä, että jotain olisi kiva syödäkkin, tekee ensin puuhellaan/leivinuuniin tulet eikä käännä sähköhellaa napista päälle. Ruokaa laittaessa myös talo lämpiää.

Minulle omavaraisuus /maalaisuus on myös kustannuskysymys. Vaikka joudun kärsimään autoilun kovenevat kustannukset, en tue ulkomailta rahdattujen kasvisten tms. tuontia, vaan pyrin hyödyntämään kotimaata joka on viljavaa. Sen sijaan, että kaukolämpö lämmittää taloni nurkat (jota ennen jonkun on täytynyt kaivaa ne lämpöputket maahan, tuottaa se kaukolämpö tehtaassa) minä kaadan oman metsän puita, huollan ja suojelen luontoa, edistän sen uusiutumista ja kasvua, saan fyysistä tekemistä kun pilkon ja kannan puut kuuriin/sisälle. Kun teen ruuan puilla lämpiävällä hellalla tai uunilla, en kustanna sähköyhtiöille senttiäkään jotta saadaan taas yksi maailmaa tuhoava ydinvoimala pystyyn. Sen joudun kyllä tekemään monessa muussa kohdin, astian/pyykinpesussa, mutta säästöä voin luoda edes jollain tavalla.

Naapurittomuus ei luo minulle turvattomuutta, luonnossa tai metsässä ei ole mitään pelättävää, siellä vallitsee luonnon lait, on metsän eläimiä joille se on koti ja jossa me olemme vierailijoina, emme kaikkea tuhoavina ylimpänä "rotuna ja lakina". Minä voin ottaa pihalleni vahtikoiran toteuttamaan sen luontaista käytömallia, saan lemmikin, harrastuskaverin ja vahtikoiran.
Susilla ja karhuilla, oravilla ja talitinteillä on yhtäläinen oikeus elää kuten meilläkin. Yksi syy esim. susien käytökseen on ihmisissä, miksi ne tappavat koiria ja lampaita, me kutistamme niiden elintilaa.

Ja vaikka kuinka meitä pyrittäisiin asuttamaan kaupunkeja ja lähiöitä, yhä jonkun on se ruoka tuotettava. 

Kortittomuus ei ole oikein ottanut tuulta siipiensä alle. Huomaan liian usein kaupassa, ettei minulla ole käteistä. Jokaisessa kaupassa ei ole automaattia jolloin kortilla maksaminen tulee liian helpoksi. Yritän silti aina automaatin ohi mennessäni muistaa nostaa käteistä.

Tipaton tammikuun tuli myös vietettyä, helmikuun tavoitteena on syödä mahdollisimman vähän porsaanlihaa. Sen vähennys on tässä kuukausien aikana onnistunut ihan hyvin, nyt olemme tehneet possusta jotain 1-3 päivänä viikossa, lammasta ja kalaa kuuluu yhä liian vähän ruokavalioon. En ole lapsuuden jälkeen pilkillä käynyt, senkin harrastuksen voisi yrittää herättää henkiin.

Liityin myös lähiruokarinkiin, helmikuun loppuun ajatuksena oli tilata sieltä lihaa. Siellä on tarjolla myös paikallisten leipomoiden leipiä jne mutta nekin voisi opetella tekemään itse, muutkin kuin namaste-sämpylät. Nyt laitoin viilin tekeytymään, mummolassa oli aina itse tehtyä viiliä, kaivoin ohjeen internetin syövereistä ja 2-4 päivän kuluttua katsotaan kuinka meidän viili voi.

Neulomis into jatkuu yhä, lukeminen on jäänyt totaalisesti taka-alalle, olen vapaa-ajalla neulonut aina kun suinkin sellainen hetki on ollut. Nyt vähän haastetta, ajatuksena oli tehdä ystävän lapselle ns. prinsessa villasukat, joihin kumpaankin varteen tulee tytön etunimen ensimmäinen kirjain, saa nähdä miten se tulee onnistumaan (vai tuleeko).
Radio Deitä olen myös kuunnellut, toisinaan tulee hieman yli hilseen menevää musiikkia, mutta asiaohjelmat ovat olleet mielenkiintoisia.

Ensi kesälle suunnittelin toisen auton laittamista seisontaan, meillä on miehen kanssa melkein sama työmatka ja aika, voisi tehdä vuoroviikkopyöräilyt. Toisella viikolla toinen ajaa aamulla toisen (ja pyörän) töihin ja ajaa iltapäivällä autolla kotiin jolloin toinen pyöräilee iltapäivällä kotiin. Ja  seuraavalla viikolla sitten vaihto. Meidän työajassa on aamu-, ja iltapäivällä noin 30min heitto joka ei ole paljoa. Ja toisen auton pitäminen kesän seisonnassa tuo jo useamman satasen säästöä.

Koti, uskonto ja isänmaa

Eilisissä juhlissa juttelin itseäni melkein ikäni verran vanhemman ihmisen kanssa, no ei nyt ihan mutta +-5 vuotta.

Hän on ateisti.
Hän oli koko illan mielenkiintoisin keskustelukumppani. Puhuimme maailmasta, sen tilasta. Se herätti jälleen kirjoitussuonen sykkimään kiivaasti.

Suomalaisille perinteisesti tärkeitä arvoja on olleet koti, uskonto ja isänmaa. Vaikkakin kansa on hivenen viinaan menevää, suurin osa, eritoten maalla asuvista, hoitaa silti säntillisesti työnsä ja sovitut asiat, oli pullo pöytäviinaa edellisen illan aikana kumoutunut kurkusta alas tahi ei. Kaveri ei jätetä periaate on vahva on ok poiketa naapuriin - joka usein sijaitsee satojen metrien päässä - ilmoittamatta päiväkahville.
Vrt. kaupunkilaisen on helppo jättää menemättä sovitulle päiväkahville tutun kanssa, hups sori unohdin katsoa kännykkää. Naapuria ei tunneta, ei edes tiedetä että siellä seinän takana asuu joku. Ollaan täysin riippuvaisia keinotekoisesta (internet, älypuhelimet, pelikonsolit) maailmasta pienessä vuokraluukussa jossa ei ole välttämättä edes parveketta. Elämä pysähtyy jos tulee sähkö-, tai vesikatko.

Valtion ideologia josta aiemminkin olen kirjoittanut, pyrkii Saksan malliin. Ihmiset vuokralle, yli 50% asuisi vuokra-asunnossa, omistusta ei enää tueta eikä se ole niinsanotusti IN. Samaan hötäkkään asetetaan vielä keskustoihin kielto ajaa muulla kuin sähköautolla, avot rajoitetaan ihmisen liikkumista ja valinnanvapautta.

-> Tällä vietäisiin meiltä osa meidän perimää, koti. Onko se todella koti jos sen omistaa joku miljoonayhtiö joka voi milloin tahansa kriisin tai konfliktin sattuessa potkaista jokaisen sieltä pihalle? Omasta maatalosta on paha ketään tulla pois potkimaan ja kriisin tai konfliktin sattuessa on isäntä kiväärin kanssa kotia ja perhettä puolustamassa. 

Isänmaa. On Nato keskustelu ja on vielä varsin kiivaana. Mitä Venäjä haluaa, onko se meille uhka nyt vai sitten vasta jos mennään Natoon? Monet pelkäävät Venäjää, itse heräsin keskustelun aikana miettimään mitä todella Venäjä hyötyisi Suomesta? Maantieteellisesti olemme sikäli huonossa asemassa, juuri tässä mihin esi-isämme ovat joskus jalkansa laskeneet. En kannata Nato jäsenyyttä vaan en toisaalta myöskään pelkää, että Venäjällä olisi intressejä aloittaa Suomen valtaaminen. Aina historia ei toista itseään.
Venäjältä meille syötettävä propaganda ei kuitenkaan ole kovin luotettavaa, sillä todellisen Venäjän tilannetta emme tiedä kuin paikanpäälle menemällä. Riittääkö siellä ruokaa kaikille? Työtä, asuntoja?
Ajatus harhailee, takaisin asiaan.
Isänmaa, meidän uskoa isänmaahan horjutetaan ja jos tuleekin kriisitilanne, joku haluaa vallata Suomen, oli se sitten rakas naapurimaamme tai III maailmansota, isänmaamme, toinen perusarvo on uhattuna.

Uskonto. Kirkosta eroaa ihmisiä joka kerta enemmän ja enemmän, massahysteriaa. Kuinkahan moni on miettinyt mitä niillä verorahoilla kustannetaan, ottanut asiasta selvää? Väitän että harva. Sotketaan usko ja uskonto. Usko Jumalaan on täysin eri asia kuin evankelis-luterilainen uskonto.
Ei ole enää kirkkohäitä, suurin osa vihitään maistraatissa. Ei kasteta lapsia, ei viedä heitä kirkkoon esim. jouluna, vain kun on "pakko" - häissä tai hautajaisissa, esimerkiksi. Vaahdotaan homo-avioliitoista ja sitä mukaa kun uskovaiset eroavat protestina kirkosta sateenkaariperheet liittyvät sinne takaisin ja taas lisää uskovaisia eroaa, sillä heidän uskontoon ja uskoon ei mahdu homo-avioliitot ja sateenkaariperheet. Uskovia pidetään kiihkoilijoina, uskonto, Raamattu poljetaan maan rakoon myös median taholta.
Jokaisella ihmisellä on tarve uskoa. Uskoi hän sitten Jumalaan, tieteeseen, profeettoihin, karmaan, ihmisellä on sisäsyntyinen uskomisen tarve.
Nyt meiltä viedään sukupolvia ja taas sukupolvia kestänyt voimavara, uskonto. Se poljetaan ja lytätään ja käännetään ihmiset uskontoa, kirkkoja, pappeja, seurakuntia vastaan.
Kriisin yllättäessä, läheisen/perheen kuolema onnettomuudessa, konflikti kuten Ukrainassa, kun ihminen menettää kaiken, kodin, isänmaan, jäljelle jää usko ja uskonto.
Vaan jos sekin meiltä viedää?
Ihminen on tyhjä kuori jonka vallanpität haluavat täyttää, kuten Pohjois-Koreassa, jossa Jumalan ja Jessuksen on korvannut Kim Jong-Un. Ihmiset aivopestään uskomaan kaikki mitä hän sanoo ja on, tekee, koska ei ole muuta tarjolla.

Keskustelukumppanini sanoi, että hän jopa ateistina ymmärtää tämän, mihin tällä uskonnon lokaamisella pyritään. Ja siksi, hän arvostaa uskovia, idealistisia ihmisiä jotka uskaltavat olla vastarannankiiskejä. Laittaa kampoihin tälle yhä pelottavammaksi ja hullummaksi menevälle politiikalle, ihmisten ajamiselle tietyn ihmisryhmän haluamaan suuntaan, kaiken sähköiseksi muuttamiselle jolla voidaan seurata ihmisen elämää mitä ja missä se ikinä tekeekin (miettikää, jokainen korttiostos kaupassa kertoo sinusta ja kulutus tavastasi jotain, etälukumittarit, kuinka riippuvainen olet sähköstä, internetin käytöstä puhumattakaan!).

Itse keskustelun seurauksena päädyin myös pohtimaan kortilla maksamisen haittoja. Joten kokeiluun, käteinen takaisin. Joka kerta kun tarvitsen jotain, maksan käteisellä. Poislukien bensa-asemat, sillä useimmiten korttiasemilla bensa on halvempaa, mutta koitetaan ja katsotaan kuinka käy.

Mutta siinä, koti, uskonto ja isänmaa. Häät, maalaistalo, monipäinen lapsiluku. Omavaraisuus, talo joka lämpiää puulla, isäntä joka omistaa kiväärin, omat kanat/porkkanat/herneet/perunat, oma kaivo. Raamattu ja usko, uskonto.
Meitä, vastarannankiiskejä on, meidän täytyy vain löytää toisemme, yhdistää voimamme ja laittaa kampoihin. Kaupunkilaistumista, älyteknologian voitonkulkua, ihmismielen tyhjentämistä ja aivopesemistä vastaan, paluu sinne missä on vielä viimeiset rippeet aitoudesta, luonto, metsä. Puhdas vesi joka on meidän tulevaisuuden voima, Saimaa. Järvet.

Tämä ideologinen sota on vasta alussa.

Elämä kuoleman keskellä

Lähipiirissä eteen tuli äkisti suru. Se kietoutui ovelasti ja vaivihkaa sairaalan seiniin, upposi omaisten mielii etäisenä aavistuksena kunnes rysähti niskaan kuin romahtanut talo. Ystäväni mies menehtyi täysin odottamatta lääkäreiden tehtyä kaikkensa mitä pystyivät. Menehtyminen ei ollut onnettomuuden seurausta ja kyseessä oli perusterve ja urheilullinen nuori mies. Juhlimme ystäväni ja hänen miehensä häitä alle kaksi vuotta sitten - ja seuraavana vuorossa on hautajaiset. Eihän tämän näin pitänyt mennä.

Olen ollut ystäväni tukena vajaan viikon. Auttanut käytännön asioiden järjestelyssä ja ollut läsnä, tarjonnut sanoja ja lohtua. Olen miettinyt ja pohtinut elämää ja kuolemaa. Perhesuhteita ja voimavaroja.

He olivat naimisissa mikä on ehdottomasti suurin käytännön asioiden järjestelyä helpottava asia. Miten hankalaa olisi perua lehtitilauksista, jäsenyyksiä, hoitaa pankki tai vakuutusasioita jos kyseessä olisi ollut avopari ja ensisijainen perijä olisi menehtyneen vanhemmat. Usko on myös ollut läsnä ja olen rukoillut, ensin hänen paranemista ja sitten rauhaa hänen sielulleen. Rukoillut voimia hänen vanhemmille ja eritoten ystävälleni, hänen vaimolleen kestää tämä suru.
Minua lohduttaa oma usko, alun järkytyksen ja epätoivon jälkeen tuntuu hyvältä luottaa Jumalan tahtoon - tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaissa. Tämä oli Jumalan tahto, osa suurempaa suunnitelmaa, asia jota me emme ymmärrä eikä meidän tarvitse, meidän tarvitsee uskoa. Uskoa siihen, minä uskon siihen, että jokaisen meidän elinpäivät on ennalta määrätty, hänen elämä oli juuri tämän mittainen, meistä ja läheisimmistä epäilemättä liian lyhyt mutta me emme tiedä elinpäiviä emme omia, emme toisen, ennalta. Meidän on uskottava ja luotettava Jumalan armoon ja suunnitelmaan myös näin vaikeina hetkinä.

Tämä on mietityttänyt myös oman elämän kannalta, laittanut arvoja uusiksi ja antanut uskoa siihen, että Jumala pitää meistä huolen myös vaikeina hetkinä. Olen saanut olla ystäväni tukena vaikka se on myös minulle ollut rankkaa. Seurata toisen surua vierestä voimattomana ja avuttomana. Riittämättömyyden tunteen painaessa hartioita kasaan. Uskoen siihen että Jumala tukee minua ja auttaa minua riittämään.

Minähän en ole naimisissa tai edes kihloissa. Olemme avopari - Jumalan silmissä siis "emme yhtään mitään".
Olen toisina hetkinä tuntenut häpeää kun joku on kysynyt siviilisäädystäni, uskova ihminen, sillä omaakin moraalia vastaan on sotinut susiparina elo. En silti koe - kun meillä on yhteistä elämää jo lähes kaksi vuotta takana ja saman katon alla vain hieman vähemmän, järkeväksi muuttaa erilleen ja takaisin yhteen kun joskus mennään(?) naimisiin. Mieheni ei usko kuten minä, ei ole ateisti mutta hakee omaa tapaansa ja uskoaan mihin nyt sitten kokeekaan uskovansa. Hänelle naimisiin meno on tärkeää mutta ei samalla tavalla kuin minulle.
Ystäväni menetyksen myötä olen ymmärtänyt miten heikko suhde on kihlaus tai avoliitto. Se ei - ja hyvä niin - ole meidän lakien silmissä yhtä vahva ja sitova kuin avioliitto joka on Jumalalta lähtöisin. Olen pohtinut tämän käytännön asioiden keskellä, miten vaikeaa tämä kaikki olisi jos he eivät olisi olleet naimisissa. Heilläkin on yhteistä lainaa ja omaisuutta.

Olen puhunut mieheni kanssa puhelimessa ja pohtinut vahvasti sitä mitä aiemminkin, meidän ensimmäinen sitoumus ei ole tai ei voi minulle olla asuntolaina. Kävimme siis katsomassa jälleen yhtä asuntoa, olemmehan aiemminkin muutamaa käyneet katsomassa, mutta enemmän mielenkiinnon kuin todellisten vaihtoaikeiden vuoksi. Nykyinen asunto jossa minä asun on mieheni ja laina on hänen. Ja hyvä niin.
Edellisessä elämässä kun usko ei ollut minulla näin vahva tai merkittävässä osassa, minulle ei ollut niin väliksi missä vaiheessa ostetaan talo, tai tehtäisiin lapsia tai mentäisiin naimisiin.
Nyt on.

Toivoisin jokaisen pohtivan hetken ajan mitä omalle elämälle, arvoille, taloudelle tapahtuisi jos tärkein ihminen, oma puoliso kuolisi aivan yllättäen. Mitä siitä seuraisi, miten siitä selviäisi. Mikä merkitys avioliitolla on avoliittoon verrattuna. Jos nykyinen suhde ei tunnu siltä, että kantaisi avioliittoon asti kannattaako sitä jatkaa? Olisiko onnellisempi hetken yksin ennenkuin elämään astuu se jonka kanssa tahtoo jakaa kaiken - siihen asti kunnes kuolema meidät erottaa. Ainoa asia joka voi avioliiton "päättää". Ihminen tai käräjäoikeuden paperi on heikko veruke, yritys päästä toisesta eroon tällaiseen tilanteeseen verrattuna. Onko yhteinen laina todellinen sitoumus vai olisiko se jotai mitä meille on lahjana Jumalalta annettu, avioliitto kuitenkin sitä.

Silti tämänkin surun keskellä elää toivo. Toivo siitä että yhden mentyä me jäljellä olevat vaalimme hänen muistoa ja luotamme Jumalan suunnitelmaan, vaikka
Hän otti rakkaan meiltä, vaimolta ja vanhemmilta, ystäviltä pois, Hänellä on silti suunnitelma jokaisen meidän varalle. Ja suru hiipuu aikanaan, muuttaa muotoaan helpomminkin kestettävään muotoon, aika tekee tehtävänsä. Jonain päivänä voimme rakkaudella ja hartaudella muistaa edesmenneen läheisen elettyä elämää ja kiittää siitä, että se oli hyvä ja täynnä onnellisia asioita, läheisiä ihmisiä, arkea ja me saimme elää sitä matkan hänen kanssaan.

Ystäväni miehen muistoa kunnioittaen <3 ja läheisiä surussa tukien.