Millaisessa maailmassa eletään, fyysinen ympäristö

Olen tänään pohtinut elämää, eritoten fyysistä elinympäristöä.

En ole perehtynyt politiikkaan koskaan innolla. Seurannut sitä vaalien alla, sen verran, mikä itseä kiinnostaa ja hallituksen päätöksiä. Karrikoidusti näen, että poliitikkojen ihannemaailmassa me asuisimme kaupungeissa, kävelymatkan päässä palveluista, kerrostaloissa ja ehdottomasti vuokralla. Omistusasumisesta koitetaan tehdä mörköä ja ajaa meitä Saksan malliin, maassa jossa 55% väestöstä asuu vuokralla. Omistusasumisen ihannoimista yritetään kääntää negatiiviseksi. Motiivina mitä luultavimmin on raha. Kuinkas moni poliitikko asuu vuokralla kerrostalossa vapaaehtoisesti, vaikka olisi varaa ostaa oma, isohko omakotitalo? Liikkuu kävellen, ei omista autoa?

Itse kartan aivan täysin tätä elämismallia. Olen asunut omassa asunnossa, omakotitalossa maalla. Olen asunut vuokralla, kerros-, rivi- ja luhtitalossa. Olen asunut maaseudulla, taajamassa, pienessä alle 4000 asukkaan kunnassa, Helsingissä ja Kuopiossa.
Itse asun rivitalossa nyt. Rinnetontilla jonka ihminen on muokannut oman näkemyksensä ja toiveensa mukaan. Takapiha, joka ei ole luonnon muovaama vaan keinotekoinen ihmisen luoma. Älyttömyyden huipentuma. Mutta pakollinen ratkaisu, koska pankkien näkökulma ei kohtaa omia arvoja. Ei riitä kaksi työssäkäyvää ihmistä enää lainan saajiksi. Ei haluta myöntää lainoja, tai jos myönnetään, eivät ne riitä edes alkeelliseen asuntoon. Asunnot hinnoitellaan yli niiden arvon reilusti, vaahdotaan asuntokuplasta ja lamasta, koroista, niiden vaihteluista. Ei uskota, että 30v. työssäkäyvä voisi tulevan 30v. työuran aikana maksaa lainaa, vaikka 200 000e takaisin, koska tämä ihmisen luoma excel-taulukko nyt sanoo niin. Ihan sama, onko omat laskelmat asumis- ja elämiskuluista vai ei, pankkia ei kiinnosta, vain heidän näkemyksellä ja taulukolla on merkitystä.

Itse toivon voivani tulevaisuudessa asua maalla. (Välihuomautuksena, että tänä päivänä jos selaan myynti-ilmoituksia, navetta nähdään maalaisromanttisena elementtinä talon ohessa, ei käytännöllisenä ja hyödyllisenä rakennuksena.) Maatalossa, jossa on navetta, maata ympärillä. Meillä olisi lampaita muutama. Kanoja ja kukko. Munat saataisiin omilta kanoilta, omiksi tarpeiksi. Minulla olisi kasvimaa jolla kasvattaisin itse porkkanat, perunat, herneet, pavut, kesäkurpitsat. Niin paljon, että niitä voisi pakastaa talveksi. Talo olisi Saimaan rannalla, meillä olisi rannalla katiskoja, minä onkisin, mieheni virvelöisi kesäiltoina meille kaloja. Talvella voi pilkkiä, laskea verkot. Roskakalat antaa koirien ja kissojen syötäväksi, samalla Saimaa pysyy puhtaamapana ja rehevöityminen hidastuu.

Kaupasta ostaisimme välttämättömimmän, kulutushysterian sijaan pyrkisimme tuottamaan mahdollisimman paljon itse, omiin tarpeisiin. Talo lämpiäisi puilla, aamuisin laittaisin puuhellaan tulet, keittäisin samalla aamupuuron. Päivällä lämmittäisin puilla uunin, yöksi laittaisin uuniin lihapadan hautumaan. Jauhoja saisi joltain paikalliselta mylläriltä joista itse voisi leipoa leipää.

Ihmisten kunnioitus luontoa kohtaan on rapistunut täysin. Kaikkea halutaan yli omien tarpeiden, kaikkea pitäisi olla enemmän kuin paljon. Ihminen ei kunnioita enää luontoa, yritä suojella sitä. Työllä tehtyä rahaa tuhlataan uusimpiin kännyköihin, tietokoneisiin, tabletteihin, vaihdetaan pari vuotta vanha auto täysin uuteen ja arvotetaan ihminen auton arvon, talon hinnan tai muun, täysin turhan ja typerän mittarin mukaan.
Ennen jouluna riisipuuron päälle laitettiin kanelia ja sokeria. Tänään mennään kauppaan maustehyllylle ja ostetaan kaneli-sokeri seosta, koska ei nähdä niinkään pientä vaivaa, että siroteltaisiin eri purkeista ne kaksi ainesosaa.

Sen sijaan, että ihminen pyrkisi takaisin luontoon, yrittäisi elää sopusoinnussa luonnon kanssa, ottaisi sieltä vain sen mitä tarvitsee, me annamme rahan pyörittää ja määrittää elämämme. Emme kerää marjoja tai sieniä metsästä, keitä hilloksi tai mehuiksi. Pakasta. Me menemme kauppaan ja ostamme sieltä. Tai annamme isovanhempiemme, vanhempiemme tehdä sen. Emme ole valmiita raatamaan omamme eteen, ellei kyse ole 12 tunnin työpäivistä ilmastoidussa toimistossa jakkupuku päällä.

Työ ja vain työ merkitsee mitään. Jotta saadaan satojen tuhansien laina, kivitalo läheltä kaupunkia ja ihmisiä. Ei olla valmiita palaamaan juurille. Opettamaan lapsille kuinka ongitaan kala, sen jälkeen suomustetaan ja perataan. Kuinka kerätään marjoja, putsataan ja pakastetaan. Kuinka pilkotaan raparperit hilloa ja perunat päivällistä varten. Kuinka sytytetään saunan kiukaaseen tuli, jotta päästään illalla saunaan. Elämänarvoja, joissa asioiden eteen joutuu tekemään töitä ja silti kohtaamaan pettymyksiä, koska elämän kuuluu kulkea niin.

Sen sijaan lapset osaavat käyttää teknologiaa, ohittaa salasanoja, löytävät kaiken taatusti haitallisen alle 10 vuotiaana internetistä. Lapset eivät koe pettymyksiä, munankuori-malli on käytössä. Lapsilta ei kielletä mitään, ei vaadita mitään. Annetaan haistatella, antaa piupaut kotona vallitseville säännöille ja vanhemmille. Kotiarestista karataan, valehdellaan tarpeen mukaan.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, käsky joka löytyy myös Raamatusta, ei ole enää itseisarvo lainkaan. Vanhemmat hyväksyvät sen, että lapsi on hankala. Kyllä se päiväkoti ja koulu kasvattaa. Kun ei tuo usko, eikä siihen auta käskyt tai kuri. Annetaan olla.

Meidän kotona lapsille tullaan opettamaan auktoriteetti. On ok kokeilla omia rajoja, juosta, kaatua, saada naarmu polveen joka putsataan, laastaroidaan vain, jotta lapsi voi juosta ja kaatua uudelleen. Kuinka elämä ja luonto vaatii työtä ja kunnioitusta. Kuinka luonnosta otetaan se mitä tarvitaan, ja jätetään muu rauhaan. Arvostetaan toisia ihmisiä, vanhempia.
Mutta kolikolla on myös kääntöpuoli. Vanhempien tulee ansaita lasten kunnioitus. Aiheesta teen joskus erillisen postauksen, mutta sivumainintana asuinympäristöön liittyen.

Miettikää Saimaata, suurta suurta järveä. Joka on ollut olemassa jo ennen kuin minä olin pilke äitini silmäkulmassa. Ennekuin mummoni oli edes tavannut pappaani. Saimaata, joka tulee olemaan olemassa vielä kun minunkin lapsenlapseni siunataan haudan lepoon. Ellei ihminen tule ja tuhoa kaikkea kaunista, säilyttämisen arvoista maapallolta. Luontoa. Meidän elinympäristöä.

Sen sijaan, että hankkii uuden tabletin, kännykän, uudemman auton, harrastukseksi moottoripyörän, pleikkarin tms. Voisi säästää rahaa, opetella elämään vaatimattomammin, luontoa kunnioittaen ja  elämän eteen työtä tehden.
Omana tulevaisuuden tavoitteena on siirtyä tekemään 4 päiväistä työviikkoa, jotta voin olla kotona läsnä tulevaisuudessa lapsilleni, miehelleni, kodilleni ja maalle joka vaatii hoitoa, kunnioitusta ja huolenpitoa, jotta voin nauttia sen antimista vuosi toisensa jälkeen.
Kun työura on omalta osalta ohi, voin pysähtyä toivottavasti katsomaan omalta laiturilta Saimaata, joka jatkaa väsymätöntä liikettään, vuosi vuoden perään. Minua on lasteni myötä siunattu lapsenlapsilla joille pyrin opettamaan samoja elämänarvoja kuin omille lapsilleni. Jotka leikkivät navetassa, hoitavat eläimiä, opettelevat ukin kanssa korjaamaan traktorin, auton. Jotka ovat lopulta se syy, miksi olemme täällä. Miksi ihminen on luotu. Ei se kaikki maallinen turha, jonka ihminen keksii, luo, ostaa helpottaakseen elämäänsä. 

Sen rinnalla pankkitilillä olevat numerot, desimaalit, pilkut ja kaikki muu täysin turha ei paina. Rahaa ilman ei pärjää, mutta vähemmällä voi opetella pärjäämään. Auton ei tarvitse olla kymmenien tuhansien arvoinen. Se riittää, että sillä pääsee turvallisesti töihin ja kotiin. Talon ei tarvitse olla linna, se riittää, että siellä on tilaa kaikille asujille ja se palvelee meitä käyttötarkoituksellaan. Maata ei tarvitse olla satoja hehtaareja, sen verran, että me voimme tulla toimeen sen antimilla ja pitää kotieläimiä.

Kun sinut, lukija, lasketaan haudan lepoon, ei pankkitilisi saldo seuraa sinua. Toki voit rahoillasi ostaa vaikka kullatun arkun, vaan kun viimeinen henkäys on vedetty, vastataan seuraavassa todellisuudessa ihmistä suuremmalle voimalle, jonka minä tunnen Jumalana.
Joten sen henkäys, vajaa vuosisata jonka me kukin täällä kuljemme, on viisasta käyttää hyvin. Pysähtyä arvioimaan nykymaailmaa, kriittisesti. Voinko minä tänään tehdä toiminnallani maailmasta vähän paremman paikan, jotta se olisi olemassa lapsilleni ja heidänkin lapsilleen?