Tässä päänsärkyhuuruisessa työ-koirat-remontti-opiskelu-siivous-koirat-työ-opiskelu kombossa aloin kokea jonkinmoista hää"ahdistusta". Osin siksi, että ihmisille tuntuu hääjuhlassa usein olevan eniten tärkeää se, että ruoka tai alkoholipitoinen juoma ei vaan lopu kesken. Itse muutamissa häissä olleena pohdin sitä, miten tuntuu, että kuitenkin se hääparin onni jää sivuun kaiken ruoka- ja alkoholihuuruisen toiminnan tieltä. Syödään, seurustellaan, vaihdetaan kuulumisia tuttujen kanssa ja muutama sana hääparille ja majoittaudutaan boolimaljan viereen heti sellaisen ilmestyessä. Masentavaa, enemmän kuin masentavaa.
Hääjuhla on varmasti tärkeä, uskon, että sen tärkys muodostuu itselle pikkuhiljaa. Minulle eniten tärkeä on kuitenkin itse vihkimis tilaisuus kirkossa. Se Pyhä hetki jollaista ei tule toista. Onneksi vihkikaavan voi muokata oman mielen mukaiseksi, ei ole pakko ottaa sitä kaikilla olevaa perinteistä Raamatun jaetta ja niin nopeasti kuin mahdollista ja ulos. Toki opinnot auttavat siinä, että voin itse suunnitella vihkikaavamme teksteineen, kuuluuhan opintoihin kirkollisia opintoja, messut ja kirkon kirjat, sekä selitysteokset :) Naapuri kunnan seurakunnan sivuja kun selailin, oli vapauttavaa lukea teksti "muistathan, että vihkimistilaisuus on aina ensisijaisesti Jumalanpalvelus" - kiitos, juuri tätä olen kaivannut! Se ei ole vain maallinen nopea toimitus kuten monet haluavat ajatella.
Olin viikonlopun ensimmäistä kertaa Hiljaisuuden Retriitissä. Menin sinne hakemaan hetken hengähdystaukoa omasta elämästäni ja sain jotain paljon, paljon enemmän. Eväitä elämän pituiselle matkalle. Hiljaisuutta kappelissa, rukouksen muodossa, kysymyksiä ja vastauksia kysymyksiin. Sain kokea rauhaa jollaista en uskonut olevan. Sain hengellistä luettavaa josta ammennan pitkään itselleni vielä voimavaroja. Sain kokemuksia, Pyhä Hengen kosketuksen ja Rauhan, sellaisen jonka Johanneksen evankeliumi meille lupaa.
Nyt pelkäänkin, että suunnittelemamme häät ja niiden tärkeys, itse vihkitoimitus hukkuu kaiken "maallisen" alle. Ja toisaalta kuppi keikahti "kyllä, haluan syyshäät" puolelta "haluan ehdottomasti talvihäät" puolelle. Toisaalta, en keksi "hyviä syitä" talvihäille, mieheni ei saisi toivomaansa jenkkiauto kyytiä kirkolta vihkipaikalle, Saimaa näkymä olisi se ja sama, sillä Saimaa olisi jäiden peitossa. Emme saisi ulkokuvia (luultavasti, joko on a) -30 pakkasta ja kaikki punoittaa, b) tuulee niin, että tukka ja mekko tippuu päältä c) sataa loskaa/räntää on ikävä sää)... Ja silti jokin sisimmässäni puoltaa talvihäitä 100-0.
Ehkä vedän syvään henkeä ja uppoudun tähän rauhaan. Virikehetken sanoin, "koputtakaa niin teille avataan, etsikään, niin te löydätte" Minä kerään kysymyksiä ja mieltä painavia asioita, ja jätän kaiken Herran haltuun. Vastaus tulee minulle, selvästi ja sitten kun sen aika on, aivan kuin se tuli viikonloppuna kysymyksiini jotka mielessäni painoivat, selvästi ja epäilyksettä. Minä voin luottaa armoon ja rauhaan joka minulle on suotu ja toivon, että voin jakaa ympärille sitä samaa rauhaa johon olen päässyt osalliseksi. Ei ole mitään hätää, meitä kannatellaan, joka askeleella.
Joulustressini sai myös siunauksen, vaikka minun jouluni ei alkanut tänä vuonna 1.11, ei edes 1.12, jouluvalot ovat ehkä paikallaan viikkoa ennen joulua, samoin verhot, jos sittenkään. Silti, minä saan viettää joulua, saan kokea joulurauhaa, vaikka minun kotini ei vastaa mielessäni olevia kuvitelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mielipiteesi otetaan vastaan ilolla, samoin kuin positiiviset ja negatiiviset kommentit :) 14 päivää vanhemmat tekstit kiertävät sensuurin kautta.