Politiikkaa

Niin ne eduskuntavaalit taas lähenevät. Olen pyrkinyt olemaan hyvinkin aktiivinen äänestämisen suhteen, kirkkovaaleissa en käynyt äänestämässä vaikka oli tarkoitus.

Viime vaaleissa ääneni meni vasemmistoliitolle. Perustan aika pitkälle valintani vaalikoneiden pohjalta, lähden perehtymään paremmin ehdokkaiden näkemyksiin ja puolueen vaaliohjelmiin. Nyt tein ensimmäisen vaalikoneen ja puolueeksi valikoitui keskusta. Samoin mielenkiintoista oli seurata nyt minne omien vastausten perusteella sijoituin akselistolla konservatiivi-liberaali ja oikeisto-vasemmisto.

Olennaisimmat kysymykset omalla kohdalla oli ydinvoima, en missään nimessä kannata ydinvoiman lisäämistä - enkä myöskään sitä, että Fennovoima saisi rakentaa luvatun ydinvoimalansa koska Olkiluotokin on täysi fiasko. Japanin katastrofin jälkeen Saksa päätti luopua ydinvoimasta, ja mitä tekee Suomi, maantieteellisesti pieni maa? No lisää sitä, tottakai! Toki sähkö täytyy jostain saada. Mutta tuulivoimassa ilmeisesti on se ongelma, että sen perustamiskustannukset ovat erittäin kalliit. Toki tässä voisi pohjimmiltaan pidemmälle miettiä sitäkin, että omakotitalon rakentaminen täysin sähkölämmitteiseksi olisi kannattamattomampi vaihtoehto vrt. vaikka sähkö/puu /maalämpö tms. Tosin itse en koe sitäkään hyvänä, että valtio verottaa nyt maalämpöä, ja tästä syystä meidän omakotitaloon jos sellaisen ostamme/remontoimme/rakennamme, tulee puu/sähkölämmitys. Maalämpö on mielestäni hyvä idea, mutten ymmärrä miksi siitä(kin) tulee maksaa veroa valtiolle - kun omakotitalossa maksetaan kuitenkin veroa maasta, kiinteistöstä, vakuutuksista, sähköstä jne.

En myöskään kannata kuntien pakkoliitoksia (kuntien määrän vähennyksiä) enkä pakkoruotsin opiskelusta luopumista, ellei sitä korvata jollain toisella kielellä toisinsanoen, yhä olisi 2 pakollista vierasta kieltä koulujen opetussuunnitelmissa.

En myöskään kannata palkka-alea ja ehdottomasti koko Suomi tulee pitää asuttuna. En osaa sanoa, onko Eu.sta enemmän hyötyä vai haittaa Suomelle, se on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta Eu.ssa kuten monessa muussakin asiassa, on kaksi puolta. Mutta Natoon liittymistä en kannata ja toisaalta kannatan kyllä puolustusvoimien määrärahojen lisäämistä. En myöskään kannata työperäisen maahanmuuton helpottamista.

Nyt on paljon esim, siivoojien paikkoja auki johon menevät usein maahanmuuttajat, koska harva työtön haluaa siivoojaksi. Siivojien palkat ovat kuitenkin kohtalaisen hyvät, verrattuna takavuosiin, kiitos korotusten. Puhutaan lähes samasta palkkatasosta kuin kaupan myyjillä. Lisäksi mietin, että miksi työtä haluava kieltäytyy työstä? Jos oikeasti haluaa töitä, ja työkokemusta, eikö sitä kannattaisi hankkia sieltä mistä saa? Olen itse kokeillut puhelinmyyjän työtä joka oli ehkä minusta vähiten miellyttävä työpaikka, mutta siellä olin sen hetken, ennekuin siirryin siivoojaksi, sitä työtä teinkin melkein 2 vuotta. Sitä kautta olen edennyt toimistotyöhön, eri aloille ja firmoihin, työtehtäviin joissa nyt olen ja joissa viihdyn. Harva työnantaja haluaa palkata nuoria jos ei ole mitään työkokemusta, mutta miten saa työkokemusta jos ei saa ensin töitä? Ja kyllä minä uskon, että oikeasti töitä haluava niitä kyllä löytää, vaikka sitten siivoomista tai tiskaamista, mutta jos siitäkin maksetaan palkkaa niin kokemusta sekin kerryttää. Ongelmana toki on myös se, ettei nykyisellään kannata tehdä töitä, jos saa esim. ansiosidonnaista ja tarjotaan osa-aikatyötä, 300e tienaamisraja on lopulta todella minimaalinen.

Arvoista en kannata homo ja lesbopareille samoja avioliitto ja adoptio oikeuksia kuten olen jo tänne aiemminkin kirjoittanut. Sen lisäksi kouluissa tulisi olla tiukempi kuri, opettajilla pitäisi olla työrauha ja valtuudet pitää kuria oppilaille, jotta opettajilla on työrauha ja oppilailla turvallinen, rauhallinen opiskeluympäristö. En myöskään missään nimessä kannata veronkorotuksia, vaan ennemmin sosiaalietuuksien leikkauksia, lapsiperheitä ja eläkeläisiä tulee erityisesti tukea, mutta meillä on eri ryhmille erilaisia etuuksia tarjolla ja ennemmin kannata niiden leikkauksia kun koko väestölle veronkorotuksia esim. ALV:n noston muodossa.

Joten vaalikoneen tulosten perusteella Keskusta on minulle läheisin puolue, sitten KD ja perussuomalaiset, vasemmistoliitto oli kaukaisin puolue. Niin ne omat ajatukset ja arvot ovat 4 vuodessa muuttuneet ihan päälaelleen. 

Ja arvokartalla olen konservatiivi oikeaistolainen.

No mutta, jatkan vaaliohjelmien tutkimista ja toivon, että saamme hallituksen joka lupausten sijaan toimii, politiikasta en voi sanoa ymmärtäväni koko kenttää, mutta tärkeintä on, että ihmiset äänestävän arvojensa mukaan ja rohkeasti. Äänestämättä jättäminen tuskin ketää auttaa. Kuten itse olen ylpeä Suna Kymäläisestä, joka on rohkeasti tarttunut mm. maakauppa kysymykseen. Itsekkään en kannata maan myymistä Venäläisille - niin kauan kun Suomalaiset eivät saa ostaa maata Venäjältä. Joten omalta osaltani kävin allekirjoittamassa kansalaisaloitteen asian puolesta.

Leipomuksia ja päivän ystävyys-pohdinta

Vuosittainen pakkopulla päivä, laskiainen. Minä tykkäisin leipomisesta, haavena olisi olla juuri sellainen pullantuoksuinen äiti joka viikonloppuna herää ennen lapsia, leipoo tuoreet porkkanasämpylät aamupalaksi ja pullat jälkiruuaksi. Mutta pulla ja minä ei mahduta samaan lauseeseen. Vaikka olen yrittänyt vaivata, laittaa jauhoja enemmän tai vähemmän, voita lämpimämpänä tai jäähtyneenpänä, miten vain, kittiä siitä taikinasta aina tulee. Tuoreena pullat yleensä ovat jokseenkin syötäviä, mutta seuraavana päivänä niillä saisi rikottua ikkunan kun heittäisi pullan ikkunaan..!
No tänään johtuu se sitten vanhenemisesta tai kärsivällisyydestä jolla taikinaa vaivasin, pullat onnistui! Tein laskiaispullia pellillisen, toisesta puolikkaasta taikinaa korvapuusteja ja omenapullia. Tein ensimmäistä kertaa raskin, 20g hiivaa, 2dl luomutäysmaitoa ja 5dl vehnäjauhoja joista 2dl oli täysjyvää. Annoin raskin levätä tunnin ja sitten liuotin loput hiivat reiluun 2dl maitoa, reilu 1dl sokeria ja 2 kananmunaa ja sekoitin raskin sekaan. Sitten lisäilin jauhoja ja vaivasin vaivasin (ja monta kertaa lisää vielä vaivasin) ja kippasin sekaan sulatetun voin. Sitten taas vaivasin (ja vaivasin) ja jätin kohoamaan.

Taikina ei tarttunut kohonneenakaan käsiin, pöytään, kulhoon tai mihinkään muualekaan, oli kyllä onnistunut fiilis leipomisen jälkeen :)

Käytiin myös päivällä juoksuttamassa koiria jäällä, 7km ja 1,5h meni aikaa. Tällä viikolla on kyllä taas tullut liikuttua. Yritän muistaa, että lepopäivät kohottaa kuntoa, muttakun.... Kyykkääminen olisi uusi in juttu, olen jostain saanut päähäni halun tehdä kyykkyjä. Arvatenkin polveni ei tasan kestä kahta kyykkyä enempää - eikä varsinkaan painojen kanssa. Joten ei, en ole kyykkäämistä harrastanut, mutta tälläkin viikolla on tullut tehtyä 10 treeniä ja aikaa mennyt 8h. Lenkkeilyä, tiistaina agility treeni, keskiviikkona reilu tunti joogaa astangajooga ryhmässä, lisää lenkkeilyä ja vkl joogasin kotona sekä la, että su. Se auttaa selkääni ja niskoja pysymään kunnossa kun istumatyötä teen. Olen koittanut nyt myös lankuttaa, mutta astangajoogassa tulee treenattua myös vatsalihaksia joten en ole lankuttanut joogapäivinä.

Ensi viikolla yritän pitää ainakin yhden lepopäivän, muuten onkin sitten tiedossa taas lenkkeilyä, joogaa ja lenkkeilyä. Ja toki, kun on kaksi energistä koiraa kotona, totaalisia lepopäiviä ei ole. Jokaiseen päivään mahtuu lenkkeilyä, enemmän tai vähemmän.

Olen myös lukenut pääsykokeisiin, neulonut ja siivonnut viikonloppuna. Ystäväni lapsi täyttää 7 ja neulon "prinsessa" villasukkia joissa mikään muu ei kyllä ole prinsessaa nähnytkään paitsi langan väri. Tein muutaman rivin puro-langasta, sitten vaihdoin wool vaaleanpunaiseen lankaan, kantalapun-, ja pään punaisella langalla ja loput samalla vaaleanpunaisella langalla. Toinen sukka on vielä aloittamatta, onneksi synttäreihin on vielä pari viikkoa aikaa. Ja pääsykoekirjaakin ehtii lukea kerran jos toisenkin, 19.5. olisi pääsykokeet. Sinne kyllä lähden asenteella "yrittänyttä ei laiteta, pääseehän sitä aina avoimeen" ;) En ole tosiaan käynyt lukiota joten pääsykokeisiin tarvitsee panostaa ihan todella.

Käytiin ystävieni kanssa lauantaina syömässä särää Lemillä, suosittelen googlaamaan jos ei sano mitään, yksi Suomen seitsemästä ihmeestä ja taivaallisen hyvää! Puhuimme uskosta ja uskon "kertomisesta" tai puhumisesta ns. ei-uskoville. Miten sitä saa olla omien, ei-uskovien ystävien seurassa hirveän varovainen sanoissaan. Jotenkin tuntuu, että vaikka itse ei yrittäisi käännyttää toista tai muutenkaan harrastaa mitään paasaamista, kertoisi vain omia kokemuksia ja arvoja, toinen kokee sen ns. aivopesemisenä. Kuten olen jutellut ei-uskovan ystäväni kanssa intuitiosta/tarkoituksesta tai kohtalosta. Useampi ystäväni kokee, että kaikki tapahtuu tarkoituksesta, kuten minäkin. Ja oma intuitio johdattaa ihmistä, ns. sisäinen ääni. Minä uskon samaan, tosin sillä erolla että intuitio on Jumalan sana, Pyhä Henki joka puhuttelee ja ohjaa jos vain suostumme kuuntelemaan. Ja kyllä, kaikki tapahtuu tarkoituksesta, juuri niinkuin Jumala on tarkoittanut. Vaikka en yritä saada toista uskomaan omia näkemyksiä, jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa, niin toinen kokee herkästi sanomani käännytyksenä.

Olenkin pohtinut, miksi Jumalan, Jeesuksen, tai uskon mainitseminenkin saa äkillisen puolustusreaktion ihmisissä, muistan itsekin aikana kun en tunnustanut uskoani tai uskaltanut hyväksyä sitä, kokeneeni toisten uskon jotenkin niskavillat pystyyn nostavana. Miten se on toiselta pois jos minä uskon? Mitä "pahaa" siitä voi tapahtua jos kuuntelee ajatuksella uskovan ystävän kokemusta, kertomusta omasta uskosta, omasta Jumalan sanan kokemisesta? Ei minulla ainakaan ole mitään intressejä alkaa käännyttää ystäviäni, mutta en myöskään halua tuntea oloani epämukavaksi ei-uskovien ystävieni seurassa, varomalla sanojani ja pohtimalla mitä voin sanoa ja miten? Enhän myöskään odota, että ystäväni varovat sanojaan minun seurassa.

Mutta niin, ajatus katkesi ihan totaalisesti. Taidan avata pääsykoekirjan ja yrittää päntätä sosiaalityötä, sosiaalipolitiikkaa ja sosiaalityön työntekijä-asiakas vuorovaikutusta päähäni jokusen tovin.

Maalla vs. kaupungissa(/lähiössä)?

Olen tähän törmännyt ja aihetta pohtinut. Monet töissäkin haluavat palvelut kävelymatkan päähän. Pitää olla apteekki, kauppa, koulu, kuntosali jne. 1-2km päässä. Helposti saatavilla, asunto ihmisten keskellä. Luo turvallisen olon.

Kaupungissa tai lähiössä asumisessa on eittämättä puolensa. Autottomuus ehkä suurimpana sillä autoilun kustannuksia kiristetään jatkuvasti.
Palveluihin pääsee kävelemällä, lasten harrastuksetkin ovat luultavasti sellaisen matkan päässä ettei vanhempien tarvitse toimia harrastus-takseina. Ihmisiä on kokoajan ympärillä. Lapsilla mahdollisesti paljon kavereita. Asunto on vuokrattu tai oma osake yleisimmin.

Mutta tässä skenaariossa pohdituttaa myös ruoka. Jos ruoka joka meille tulee, tulee yhä maalta, miksi maalla asumiseen ei kannusteta? Maalla asuvat saavat sitten tuta kiristyvät autoilun kustannukset (verot, bensa, vakuutukset) sekä kiinteistöverot jotka kyllä epäsuorasti vaikuttavat vuokriin, vaan ei ehkä niin paljon mitä suureen maatilalliseen.

Haluaisivatko sitten lähellä palveluja asuvat, että suurin osa meidän ruoasta tulisi tuontina?

Maalla asumisessa kuitenkin miellän aikuisten ja lasten oppivan tietynlaisen tekemisen meiningin ja vastuullisuuden eri tavalla kuin kaupungissa.
Vesi tulee omasta kaivosta, ei vesimaksuja jätekaivon tyhjennystä lukuunottamatta. Jos lähikauppaan on 20km ei pienestä mielijohteesta sieltä lähdetän hakemaan yhtään mitään. Jos kotona kasvatetaan porkkanat, herneet, perunat, sipulit, kurkut, tomaatit, on kanoja jotka munii, ei ruokaa saa ilman työtä. Ei riitäkkään se, että vingauttaa muovikorttia S-marketin kassalla, on ruokittava ja hoidettava kanat, kitkettävä ja kasteltava kasvimaa, suojattava ja hoidettava ennenkuin se antaa satoa. Sen sijaan, että ostaa Norjasta pyydettyä lohta joka on rahdattu tänne (ja laivan/auton päästöillä tuhottu taas hippu ilmakehää) mennään itse ongelle/verkoille/katiskalle ja pyydetää se kala, useampikin ja pakastetaan esim. osa.
Lämpöä saadakseen ei käännetä patterin päässä olevaa namiskaa vain isommalle, kaadetaan puita, tehdään halkoja, kannetaan sisälle ja lämmitetään puut takassa/leivinuunissa/puuhellassa. Kun tulee se aika päivästä, että jotain olisi kiva syödäkkin, tekee ensin puuhellaan/leivinuuniin tulet eikä käännä sähköhellaa napista päälle. Ruokaa laittaessa myös talo lämpiää.

Minulle omavaraisuus /maalaisuus on myös kustannuskysymys. Vaikka joudun kärsimään autoilun kovenevat kustannukset, en tue ulkomailta rahdattujen kasvisten tms. tuontia, vaan pyrin hyödyntämään kotimaata joka on viljavaa. Sen sijaan, että kaukolämpö lämmittää taloni nurkat (jota ennen jonkun on täytynyt kaivaa ne lämpöputket maahan, tuottaa se kaukolämpö tehtaassa) minä kaadan oman metsän puita, huollan ja suojelen luontoa, edistän sen uusiutumista ja kasvua, saan fyysistä tekemistä kun pilkon ja kannan puut kuuriin/sisälle. Kun teen ruuan puilla lämpiävällä hellalla tai uunilla, en kustanna sähköyhtiöille senttiäkään jotta saadaan taas yksi maailmaa tuhoava ydinvoimala pystyyn. Sen joudun kyllä tekemään monessa muussa kohdin, astian/pyykinpesussa, mutta säästöä voin luoda edes jollain tavalla.

Naapurittomuus ei luo minulle turvattomuutta, luonnossa tai metsässä ei ole mitään pelättävää, siellä vallitsee luonnon lait, on metsän eläimiä joille se on koti ja jossa me olemme vierailijoina, emme kaikkea tuhoavina ylimpänä "rotuna ja lakina". Minä voin ottaa pihalleni vahtikoiran toteuttamaan sen luontaista käytömallia, saan lemmikin, harrastuskaverin ja vahtikoiran.
Susilla ja karhuilla, oravilla ja talitinteillä on yhtäläinen oikeus elää kuten meilläkin. Yksi syy esim. susien käytökseen on ihmisissä, miksi ne tappavat koiria ja lampaita, me kutistamme niiden elintilaa.

Ja vaikka kuinka meitä pyrittäisiin asuttamaan kaupunkeja ja lähiöitä, yhä jonkun on se ruoka tuotettava. 

Kortittomuus ei ole oikein ottanut tuulta siipiensä alle. Huomaan liian usein kaupassa, ettei minulla ole käteistä. Jokaisessa kaupassa ei ole automaattia jolloin kortilla maksaminen tulee liian helpoksi. Yritän silti aina automaatin ohi mennessäni muistaa nostaa käteistä.

Tipaton tammikuun tuli myös vietettyä, helmikuun tavoitteena on syödä mahdollisimman vähän porsaanlihaa. Sen vähennys on tässä kuukausien aikana onnistunut ihan hyvin, nyt olemme tehneet possusta jotain 1-3 päivänä viikossa, lammasta ja kalaa kuuluu yhä liian vähän ruokavalioon. En ole lapsuuden jälkeen pilkillä käynyt, senkin harrastuksen voisi yrittää herättää henkiin.

Liityin myös lähiruokarinkiin, helmikuun loppuun ajatuksena oli tilata sieltä lihaa. Siellä on tarjolla myös paikallisten leipomoiden leipiä jne mutta nekin voisi opetella tekemään itse, muutkin kuin namaste-sämpylät. Nyt laitoin viilin tekeytymään, mummolassa oli aina itse tehtyä viiliä, kaivoin ohjeen internetin syövereistä ja 2-4 päivän kuluttua katsotaan kuinka meidän viili voi.

Neulomis into jatkuu yhä, lukeminen on jäänyt totaalisesti taka-alalle, olen vapaa-ajalla neulonut aina kun suinkin sellainen hetki on ollut. Nyt vähän haastetta, ajatuksena oli tehdä ystävän lapselle ns. prinsessa villasukat, joihin kumpaankin varteen tulee tytön etunimen ensimmäinen kirjain, saa nähdä miten se tulee onnistumaan (vai tuleeko).
Radio Deitä olen myös kuunnellut, toisinaan tulee hieman yli hilseen menevää musiikkia, mutta asiaohjelmat ovat olleet mielenkiintoisia.

Ensi kesälle suunnittelin toisen auton laittamista seisontaan, meillä on miehen kanssa melkein sama työmatka ja aika, voisi tehdä vuoroviikkopyöräilyt. Toisella viikolla toinen ajaa aamulla toisen (ja pyörän) töihin ja ajaa iltapäivällä autolla kotiin jolloin toinen pyöräilee iltapäivällä kotiin. Ja  seuraavalla viikolla sitten vaihto. Meidän työajassa on aamu-, ja iltapäivällä noin 30min heitto joka ei ole paljoa. Ja toisen auton pitäminen kesän seisonnassa tuo jo useamman satasen säästöä.

Koti, uskonto ja isänmaa

Eilisissä juhlissa juttelin itseäni melkein ikäni verran vanhemman ihmisen kanssa, no ei nyt ihan mutta +-5 vuotta.

Hän on ateisti.
Hän oli koko illan mielenkiintoisin keskustelukumppani. Puhuimme maailmasta, sen tilasta. Se herätti jälleen kirjoitussuonen sykkimään kiivaasti.

Suomalaisille perinteisesti tärkeitä arvoja on olleet koti, uskonto ja isänmaa. Vaikkakin kansa on hivenen viinaan menevää, suurin osa, eritoten maalla asuvista, hoitaa silti säntillisesti työnsä ja sovitut asiat, oli pullo pöytäviinaa edellisen illan aikana kumoutunut kurkusta alas tahi ei. Kaveri ei jätetä periaate on vahva on ok poiketa naapuriin - joka usein sijaitsee satojen metrien päässä - ilmoittamatta päiväkahville.
Vrt. kaupunkilaisen on helppo jättää menemättä sovitulle päiväkahville tutun kanssa, hups sori unohdin katsoa kännykkää. Naapuria ei tunneta, ei edes tiedetä että siellä seinän takana asuu joku. Ollaan täysin riippuvaisia keinotekoisesta (internet, älypuhelimet, pelikonsolit) maailmasta pienessä vuokraluukussa jossa ei ole välttämättä edes parveketta. Elämä pysähtyy jos tulee sähkö-, tai vesikatko.

Valtion ideologia josta aiemminkin olen kirjoittanut, pyrkii Saksan malliin. Ihmiset vuokralle, yli 50% asuisi vuokra-asunnossa, omistusta ei enää tueta eikä se ole niinsanotusti IN. Samaan hötäkkään asetetaan vielä keskustoihin kielto ajaa muulla kuin sähköautolla, avot rajoitetaan ihmisen liikkumista ja valinnanvapautta.

-> Tällä vietäisiin meiltä osa meidän perimää, koti. Onko se todella koti jos sen omistaa joku miljoonayhtiö joka voi milloin tahansa kriisin tai konfliktin sattuessa potkaista jokaisen sieltä pihalle? Omasta maatalosta on paha ketään tulla pois potkimaan ja kriisin tai konfliktin sattuessa on isäntä kiväärin kanssa kotia ja perhettä puolustamassa. 

Isänmaa. On Nato keskustelu ja on vielä varsin kiivaana. Mitä Venäjä haluaa, onko se meille uhka nyt vai sitten vasta jos mennään Natoon? Monet pelkäävät Venäjää, itse heräsin keskustelun aikana miettimään mitä todella Venäjä hyötyisi Suomesta? Maantieteellisesti olemme sikäli huonossa asemassa, juuri tässä mihin esi-isämme ovat joskus jalkansa laskeneet. En kannata Nato jäsenyyttä vaan en toisaalta myöskään pelkää, että Venäjällä olisi intressejä aloittaa Suomen valtaaminen. Aina historia ei toista itseään.
Venäjältä meille syötettävä propaganda ei kuitenkaan ole kovin luotettavaa, sillä todellisen Venäjän tilannetta emme tiedä kuin paikanpäälle menemällä. Riittääkö siellä ruokaa kaikille? Työtä, asuntoja?
Ajatus harhailee, takaisin asiaan.
Isänmaa, meidän uskoa isänmaahan horjutetaan ja jos tuleekin kriisitilanne, joku haluaa vallata Suomen, oli se sitten rakas naapurimaamme tai III maailmansota, isänmaamme, toinen perusarvo on uhattuna.

Uskonto. Kirkosta eroaa ihmisiä joka kerta enemmän ja enemmän, massahysteriaa. Kuinkahan moni on miettinyt mitä niillä verorahoilla kustannetaan, ottanut asiasta selvää? Väitän että harva. Sotketaan usko ja uskonto. Usko Jumalaan on täysin eri asia kuin evankelis-luterilainen uskonto.
Ei ole enää kirkkohäitä, suurin osa vihitään maistraatissa. Ei kasteta lapsia, ei viedä heitä kirkkoon esim. jouluna, vain kun on "pakko" - häissä tai hautajaisissa, esimerkiksi. Vaahdotaan homo-avioliitoista ja sitä mukaa kun uskovaiset eroavat protestina kirkosta sateenkaariperheet liittyvät sinne takaisin ja taas lisää uskovaisia eroaa, sillä heidän uskontoon ja uskoon ei mahdu homo-avioliitot ja sateenkaariperheet. Uskovia pidetään kiihkoilijoina, uskonto, Raamattu poljetaan maan rakoon myös median taholta.
Jokaisella ihmisellä on tarve uskoa. Uskoi hän sitten Jumalaan, tieteeseen, profeettoihin, karmaan, ihmisellä on sisäsyntyinen uskomisen tarve.
Nyt meiltä viedään sukupolvia ja taas sukupolvia kestänyt voimavara, uskonto. Se poljetaan ja lytätään ja käännetään ihmiset uskontoa, kirkkoja, pappeja, seurakuntia vastaan.
Kriisin yllättäessä, läheisen/perheen kuolema onnettomuudessa, konflikti kuten Ukrainassa, kun ihminen menettää kaiken, kodin, isänmaan, jäljelle jää usko ja uskonto.
Vaan jos sekin meiltä viedää?
Ihminen on tyhjä kuori jonka vallanpität haluavat täyttää, kuten Pohjois-Koreassa, jossa Jumalan ja Jessuksen on korvannut Kim Jong-Un. Ihmiset aivopestään uskomaan kaikki mitä hän sanoo ja on, tekee, koska ei ole muuta tarjolla.

Keskustelukumppanini sanoi, että hän jopa ateistina ymmärtää tämän, mihin tällä uskonnon lokaamisella pyritään. Ja siksi, hän arvostaa uskovia, idealistisia ihmisiä jotka uskaltavat olla vastarannankiiskejä. Laittaa kampoihin tälle yhä pelottavammaksi ja hullummaksi menevälle politiikalle, ihmisten ajamiselle tietyn ihmisryhmän haluamaan suuntaan, kaiken sähköiseksi muuttamiselle jolla voidaan seurata ihmisen elämää mitä ja missä se ikinä tekeekin (miettikää, jokainen korttiostos kaupassa kertoo sinusta ja kulutus tavastasi jotain, etälukumittarit, kuinka riippuvainen olet sähköstä, internetin käytöstä puhumattakaan!).

Itse keskustelun seurauksena päädyin myös pohtimaan kortilla maksamisen haittoja. Joten kokeiluun, käteinen takaisin. Joka kerta kun tarvitsen jotain, maksan käteisellä. Poislukien bensa-asemat, sillä useimmiten korttiasemilla bensa on halvempaa, mutta koitetaan ja katsotaan kuinka käy.

Mutta siinä, koti, uskonto ja isänmaa. Häät, maalaistalo, monipäinen lapsiluku. Omavaraisuus, talo joka lämpiää puulla, isäntä joka omistaa kiväärin, omat kanat/porkkanat/herneet/perunat, oma kaivo. Raamattu ja usko, uskonto.
Meitä, vastarannankiiskejä on, meidän täytyy vain löytää toisemme, yhdistää voimamme ja laittaa kampoihin. Kaupunkilaistumista, älyteknologian voitonkulkua, ihmismielen tyhjentämistä ja aivopesemistä vastaan, paluu sinne missä on vielä viimeiset rippeet aitoudesta, luonto, metsä. Puhdas vesi joka on meidän tulevaisuuden voima, Saimaa. Järvet.

Tämä ideologinen sota on vasta alussa.

Elämä kuoleman keskellä

Lähipiirissä eteen tuli äkisti suru. Se kietoutui ovelasti ja vaivihkaa sairaalan seiniin, upposi omaisten mielii etäisenä aavistuksena kunnes rysähti niskaan kuin romahtanut talo. Ystäväni mies menehtyi täysin odottamatta lääkäreiden tehtyä kaikkensa mitä pystyivät. Menehtyminen ei ollut onnettomuuden seurausta ja kyseessä oli perusterve ja urheilullinen nuori mies. Juhlimme ystäväni ja hänen miehensä häitä alle kaksi vuotta sitten - ja seuraavana vuorossa on hautajaiset. Eihän tämän näin pitänyt mennä.

Olen ollut ystäväni tukena vajaan viikon. Auttanut käytännön asioiden järjestelyssä ja ollut läsnä, tarjonnut sanoja ja lohtua. Olen miettinyt ja pohtinut elämää ja kuolemaa. Perhesuhteita ja voimavaroja.

He olivat naimisissa mikä on ehdottomasti suurin käytännön asioiden järjestelyä helpottava asia. Miten hankalaa olisi perua lehtitilauksista, jäsenyyksiä, hoitaa pankki tai vakuutusasioita jos kyseessä olisi ollut avopari ja ensisijainen perijä olisi menehtyneen vanhemmat. Usko on myös ollut läsnä ja olen rukoillut, ensin hänen paranemista ja sitten rauhaa hänen sielulleen. Rukoillut voimia hänen vanhemmille ja eritoten ystävälleni, hänen vaimolleen kestää tämä suru.
Minua lohduttaa oma usko, alun järkytyksen ja epätoivon jälkeen tuntuu hyvältä luottaa Jumalan tahtoon - tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaissa. Tämä oli Jumalan tahto, osa suurempaa suunnitelmaa, asia jota me emme ymmärrä eikä meidän tarvitse, meidän tarvitsee uskoa. Uskoa siihen, minä uskon siihen, että jokaisen meidän elinpäivät on ennalta määrätty, hänen elämä oli juuri tämän mittainen, meistä ja läheisimmistä epäilemättä liian lyhyt mutta me emme tiedä elinpäiviä emme omia, emme toisen, ennalta. Meidän on uskottava ja luotettava Jumalan armoon ja suunnitelmaan myös näin vaikeina hetkinä.

Tämä on mietityttänyt myös oman elämän kannalta, laittanut arvoja uusiksi ja antanut uskoa siihen, että Jumala pitää meistä huolen myös vaikeina hetkinä. Olen saanut olla ystäväni tukena vaikka se on myös minulle ollut rankkaa. Seurata toisen surua vierestä voimattomana ja avuttomana. Riittämättömyyden tunteen painaessa hartioita kasaan. Uskoen siihen että Jumala tukee minua ja auttaa minua riittämään.

Minähän en ole naimisissa tai edes kihloissa. Olemme avopari - Jumalan silmissä siis "emme yhtään mitään".
Olen toisina hetkinä tuntenut häpeää kun joku on kysynyt siviilisäädystäni, uskova ihminen, sillä omaakin moraalia vastaan on sotinut susiparina elo. En silti koe - kun meillä on yhteistä elämää jo lähes kaksi vuotta takana ja saman katon alla vain hieman vähemmän, järkeväksi muuttaa erilleen ja takaisin yhteen kun joskus mennään(?) naimisiin. Mieheni ei usko kuten minä, ei ole ateisti mutta hakee omaa tapaansa ja uskoaan mihin nyt sitten kokeekaan uskovansa. Hänelle naimisiin meno on tärkeää mutta ei samalla tavalla kuin minulle.
Ystäväni menetyksen myötä olen ymmärtänyt miten heikko suhde on kihlaus tai avoliitto. Se ei - ja hyvä niin - ole meidän lakien silmissä yhtä vahva ja sitova kuin avioliitto joka on Jumalalta lähtöisin. Olen pohtinut tämän käytännön asioiden keskellä, miten vaikeaa tämä kaikki olisi jos he eivät olisi olleet naimisissa. Heilläkin on yhteistä lainaa ja omaisuutta.

Olen puhunut mieheni kanssa puhelimessa ja pohtinut vahvasti sitä mitä aiemminkin, meidän ensimmäinen sitoumus ei ole tai ei voi minulle olla asuntolaina. Kävimme siis katsomassa jälleen yhtä asuntoa, olemmehan aiemminkin muutamaa käyneet katsomassa, mutta enemmän mielenkiinnon kuin todellisten vaihtoaikeiden vuoksi. Nykyinen asunto jossa minä asun on mieheni ja laina on hänen. Ja hyvä niin.
Edellisessä elämässä kun usko ei ollut minulla näin vahva tai merkittävässä osassa, minulle ei ollut niin väliksi missä vaiheessa ostetaan talo, tai tehtäisiin lapsia tai mentäisiin naimisiin.
Nyt on.

Toivoisin jokaisen pohtivan hetken ajan mitä omalle elämälle, arvoille, taloudelle tapahtuisi jos tärkein ihminen, oma puoliso kuolisi aivan yllättäen. Mitä siitä seuraisi, miten siitä selviäisi. Mikä merkitys avioliitolla on avoliittoon verrattuna. Jos nykyinen suhde ei tunnu siltä, että kantaisi avioliittoon asti kannattaako sitä jatkaa? Olisiko onnellisempi hetken yksin ennenkuin elämään astuu se jonka kanssa tahtoo jakaa kaiken - siihen asti kunnes kuolema meidät erottaa. Ainoa asia joka voi avioliiton "päättää". Ihminen tai käräjäoikeuden paperi on heikko veruke, yritys päästä toisesta eroon tällaiseen tilanteeseen verrattuna. Onko yhteinen laina todellinen sitoumus vai olisiko se jotai mitä meille on lahjana Jumalalta annettu, avioliitto kuitenkin sitä.

Silti tämänkin surun keskellä elää toivo. Toivo siitä että yhden mentyä me jäljellä olevat vaalimme hänen muistoa ja luotamme Jumalan suunnitelmaan, vaikka
Hän otti rakkaan meiltä, vaimolta ja vanhemmilta, ystäviltä pois, Hänellä on silti suunnitelma jokaisen meidän varalle. Ja suru hiipuu aikanaan, muuttaa muotoaan helpomminkin kestettävään muotoon, aika tekee tehtävänsä. Jonain päivänä voimme rakkaudella ja hartaudella muistaa edesmenneen läheisen elettyä elämää ja kiittää siitä, että se oli hyvä ja täynnä onnellisia asioita, läheisiä ihmisiä, arkea ja me saimme elää sitä matkan hänen kanssaan.

Ystäväni miehen muistoa kunnioittaen <3 ja läheisiä surussa tukien.

Pohdintaa ilmastonmuutoksesta ja päivän "arkiruoka"

Minua kiinnostaa ilmastonmuutos. Olen niitä ihmisiä jotka katsovat kaiholla vanhoja joulukortteja, haaveilevat ensilumesta joka jää jo lokakuussa maahan, joulukuussa jouluun tultaessa Saimaan kantena olisi niin vahva jää, että se kantaisi hevosen ja reen joulukirkkoon. Kuten silloin aikaa ennen minua on ollut.

Sen sijaan on marraskuu, -2 pakkasta, tiet peilijäässä, joku älykääpiö televisiossa paasaa suu vaahdossa kitkarenkaiden puolesta "kielletään nastarenkaat" kampanjaansa kun hädintuskin selviän yhden talven ajetuilla nastarenkaillani nytkään yhtenä kappaleena töistä kotiin, tien muistuttaessa vasta jäädytettyä luistelukaukaloa. Että vielä kitkat? Hiphuraa.

Muistan kampajan maaseutu asutetuksi. Tai jotain sinnepäin. Meillä on Suomessa satoja ja satoja hehtaareja viljelykelpoista maata, metsää, kyliä jota kuolevat asukas kerrallaan, poismuuton lisääntymistä, kunta(pakko)liitoksia...

Meillä on myös päättäjät joiden unelmissa siintää kaikki viitisen miljoonaa ihmistä ahdettuna kaupunkeihin, keskustassa on puistoa ja puskaa ja sitä ja tätä viheraluetta, kaikki autot ovat sähköautoja joiden sähkö tuotetaan todella "vaarattomalla ja ympäristöystävällisellä" ydinvoimalla, ihmiset kävelevät töihin/kauppaan/harrastuksiin/kouluun/päiväkotiin/kyläilemään jne jne. Ajavat hienolla sähköautollaan ehkä 30km päähän sukuloimaan.

Sitten meillä on Todellisuus.

Viitisen miljoona ihmisiä joista noin nelisen miljoonaa asuu muualla kuin pk-seudulla. Ihmisiä joiden koulu/työ/kyläily matka on keskimäärin 80-100km. Ihmisiä jotka viljelevät maata, omistavat metsää, asuvat kaukana palveluista, katuvaloista, sivistyksestä, tukiverkostosta, näissä "kuolevissa kylissä". Jotka haluavat vaalia perinnettä, sitä omaa asuinympäristöä, sukupolvelta toiselle vuosisatoja ehkä kestänyttä sukutilaa. Kaksi autoa, joihin iskee jokainen bensa ja dieselveron korotus armottomasti, samoin kuin autoveron. Jotka ovat valinneet tämän elämäntavan ja yrittävät päättäjien jauhavasta koneistosta huolimatta siirtää sitä myös jälkipolville.

Minä kannatan ruuhkamaksuja. Olen asunut Helsingissä ja siellä auto on suuri turhake, julkinen liikenne on siellä erittäin hyvä, siinäkin on ongelmansa vaan itse kuljin 95% ajasta julkisilla siellä asumiseni ajan.
Minä kannatan autoveron laskua niille joiden työmatka ylittää 60km suuntaansa. Samoin bensan ja dieselin verotus alas.
Norjan malli käyttöön. Maaseudulle, kauas kaikesta sivistyksestä perustetaan vaikka uusi tehdas, työpaikkoja luova yritys. Päiväkoti lähistölle jonka hoitomaksut ovat verratain halvemmat vrt lähin suuri kaupunki. Yrityksen verotus myös kevyemmäksi vrt yritys jonka sijaintipaikka on suurkaupungin "ytimessä". Ihmiset muuttavat helpommin näin työn perässä ko. paikkakunnalle elvyttäen sen.

Lopetetaan tämä kulutushysteria. Ei osteta uutta puhelinta aina sellaisen tullessa markkinoille. Aletaan valmistaa vuosikymmeniä kestäviä, taloudellisesti ja järkevästi tuotettuja atk-, tietotekniikka laitteita, jääkaappeja, pakastimia, pesukoneita.... Ei tehdä halpaa Kiinalaista kertakäyttökamaa, uusi Lumia tai Iphone, Samsung siellä ja täällä. Puhelin joka vaihdetaan kun vanha menee rikki. Lakataan saastuttamasta luomalla turhia kulutushysteriaa lisääviä tuotteita, kuten edellämainitut. Autoilu on pieni ilmastoa saastuttava tekijä vrt. kaikki turhuudet, esimerkkinä vaikka tulostimet joita valmistuu liukuhihnalta ja sisäänrakennettu laskuri "hajottaa" tulostimen kun x sivumäärä on täynnä ja eikun kauppaan ostamaan uusi. No hupsista, ostetaan 600e puhelin, vuotta myöhemmin tulee uusi malli ja taas tungetaan satasia uuteen puhelimeen vanhan ollessa toimiva. Sekö ei muka saastuta, niiden valmistus, komponenttien valmistus, rahtikulut mantereelta toiselle?
Äidilläni on yhä mummini (isän äitinsä) vanha pyykinpesukone joka on vuosikymmeniä vanha ja toimii. Kuinka monella on tänäpäivänä esim. 2000 luvulla valmistettu pyykkikone kotona joka toimii?
Sähkölämmitteisiä omakotitaloja, 800 neliön tontilla, lähiöissä. Se sähköhän on niin "edullista" ja hyvä tuottaa ydinvoimalla. Eikä yhtään saastuta, eihän?
Jännä silti, että asiaa tutkineet toteavat puun olevan vähiten saastuttava lämmitysmuoto kun puun on kuivaa, se poltetaan oikein, takka on varaava ja tulisija asianmukaisesti nuohottu. Ydinvoima häviää perinteiselle, Suomalaiselle puulle jota meillä on, kiitos suurten metsiemme. Ja siti, meille yritetään tuputtaa ydinvoimalla tuotettua sähkölämmitystä. Vaan siellä se dollarinkuva puhuu päättäjän suun taustalla.

Minua niin sapettaa päättäjien vouhotus siitä, että suuri osa meistä Suomalaisista, haluamme asua muualla kuin kehä III sisäpuolella ja meitä rangaistaan siitä, autoilu on pahasta, maalla asuminen hyh heti pois ja kaupunkiin missä palvelut ovat käden ulottuvilla.
Minä en halua asua palveluiden ulottuvilla. Haluan asua maalla, keskellä puhdasta luontoa josta on pitkä matka sukuloimaan, kauppaan, töihin, kavereille. Jossa ainoa liikkumismuoton on oma auto. Haluan nähdä maaseudun jolla asuu ihmisiä kuten vielä vuosikymmeniä sitten kun maatalous oli kannattavaa. Joille luonnon varjeleminen, viljely, perinteiset arvot painavat enemmän kuin kaupunkilaistuminen, lähiöt ja maaginen kulutushysteria. Se, että kaikki palvelut ovat "käden ulottuvilla".
Ja minä haluan tehdä sen, ilman, että päättäjät yrittävät ajaa meitä maaseudulle haluavia tai siellä asuvia kaupunkeihin poistamalla asuntolainojen verotusta, lakkauttamalla päiväkoteja/kouluja, kiristämällä autoilun kustannuksia vuosi toisensa jälkeen.

Tämän purkauksen taustalla oli tänään arkiruoka, johon ainekset noudin autolla kaupasta.
Kokeilin kasvisruokaa. En ole suuri kasvisruokien ystävä vaan kun olen alkanut käyttää mielikuvitustani ja lukenut sivusilmällä töissä naistenlehtiä, olen törmännyt kiinnostaviin ruokaohjeisiin.

Pinaattilasagne

1.5pss pakastepinaattia
2 punsipulia
2 valkosipulia (yksikyntisiä)
1prk fetaa
1/2 ruukullista basilikaa
1.5dl auringonkukansiemeniä
Tomaattimurskaa
Parmesan-raastetta
Juustokermaa (Minulla oli Kipparia)
Täysjyvälasagnelevyjä

Sulatin pinaatit pannulla. Pilkoin sipulit renkaiksi, vedin pikakokilla valkosipulit ja basilikan hienoksi. Kippasin valkosipuli-basilika sotkun, punasipulit, fetat ja auringonkukansiemenet pannulle pinaatin joukkoon. Maustoin pienellä määrällä aromisuolaa ja suolatonta cajun-maustetta.

Pinaattisotku pannulla

Laitoin tomaattimurskaa vuoan pohjalle ja ladoin lasagnelevyt päälle. Ripottelin vähän juustoraastetta levyille ja kippasin pinaatisotkun levyjen päälle. Seuraavaksi juustokerma ja seuraava kerros levyjä. Päälle vähän tomaattimurskaa, juustokermaa, parmesan-, ja emmental raastetta ja uuniin kiertoilmalle 190°C ja 42min taisi olla tarkka aika :P

Alla vielä jouluinen kuva tontusta joka muutti kaupasta pientä korvausta vastaan meille.

Syksy taipuu jouluun

                      

Taas se on mielessä, kotona, kaupoissa, lehdissä, joulu. Juhla, jota odotan vuoden ja johon minulla alkaa valmistautuminen 1.11. Kaivan joulukoristeet ja joulukirjan laatikoista, alan virittäytyä tunnelmaan. Minulla on joulukirja, johon kirjoitan muistiinpanoja jouluvalmisteluista, joulukorttien saajat ja osoitteet, lahjalista – mitä ostin ja kenelle. Jouluaaton kulku ruokineen. Säätilasto 26.11 – 26.12. Olen pitänyt joulukirjaa nyt 4 vuotta, loistava keksintö.

En halua tukea hillitöntä kulutushysteriaa, vaikka rakastan kaiken jouluisen shoppailua. Minulla on joulukoristeita, valoja, verhoja, pöytäliinoja… En osaa saati tykkää askarrella, mutta en myöskään osta ”päättömästi”. Vaan harkiten, tänävuonna tätä ja ehkä seuraavana vuonna jotain muuta, koristeen/valon tms. tulee kestää useampi vuosi.

Lahjoissa ajattelin hyödyntää vasta opettelemaani taitoa, neulomista. Nyt kun viimein kunnostauduin ja opettelin oikeasti neulomaan. Miehelle olisi tarkoitus myös neuloa villasukat lahjaksi joka tuottaa hieman ongelmia, sillä saman katon alla kun asutaan tulee neulomisen tapahtua aina kun hän ei ole kotona.

Muutoinkin olen pyrkinyt ostamaan hyödyllisiä ja järkeviä lahjoja, jotka kuitenkin ilahduttavat vastaanottajaa. Tiettyä sarjaa esim. astioissa jos toinen kerää, mummolle laadukkaampia päivä/yövoiteita, ystävien lapsille esim. Muumi dvd:itä, jotka mielestäni ovat huomattavasti parempaa viihdettä kuin nykypäivän älyttömät lastenohjelmat, hemmottelu-,/ruokakoreja tms. Nyt ajattelin myös kokeilla sytykeruusujen tekemistä esim. anopille, itse tehtyjä herkkuja, netistä löytyy loistavia ohjeita erilaisten herkkujen tekemiseen, mm. lumiukko soppa jonka googlettamalla tulee paljon eri vaihtoehtoja.

Olen nauttinut pakkasista, vaikka pakkasta on vain 1-2 astetta, maa on jäässä, on miellyttävää ulkoilla ja koti pysyy pidempään siistinä, ei kanna kaikki 8 tassua niin paljon rapaa sisälle. Nuorempi koira pudottaa pohjavillaa joten karvaa riittää kyllä. Olen istunut sohvalla, juonut vihreää teetä, nauttinut rauhasta, puikkojen kilinästä ilman television tai radion taustahälyä, kynttilät palavat, jouluvalot, uusi stockan jouluosastolta ostamani lumihiutale karuselli jatkaa pyörimistään kynttilän lämmön vaikutuksesta.

Eilen kokeileva keittiö valmisti terveellistä ja hyvää ruokaa, alla kokeilunhaluisille resepti J

5 palleroa pakastepinaattia

n. 1½dl herneitä

n. 1½dl katkarapuja

2 punasipulia

2pss täysjyvänuudeleita

1prk chilitonnikalaa

Kiehautin herneet, annoin kiehua pari minuuttia, kaadoin sekaan jäiset katkaravut, minuutin kiehautuksen jälkeen kaadoin lävikköön. Laitoin jäiset pinaattipallerot paistinpannulle odottamaan. Kiehautin nuudeleita pari minuuttia ja kaadoin ne myös lävikköön odottamaan. Pilkoin punasipulin ja laitoin voita 1rkl pinaattien sekaan ja pannun levylle kuumenemaan. Sipulit pinaatin sekaan ja paistoin sen verran, että pinaatit sulivat ja sipulit kypsyivät hiukan. Sitten kaadoin sekaan purkin tonnikalaa ja taas hetken paistaminen. Tämän jälkeen kippasin sekaan nuudelit ja herne-katkarapu seoksen ja levy pois päältä. Annoin kuumentua ja kääntelin pari kertaa, lopuksi ripottelin päälle juustoraastetta. Nopeaa, hyvää ja toivottavasti myös terveellistä J