Katsoin eilen neloselta Armanin lastensuojelua käsittelevän jakson. Alaa opiskelevana siinä ei tullut oikeastaan mitään niin pysäyttävää tai mullistavaa itse jaksossa, paitsi tilastot alussa. Avohuollon piirissä oli yli 73 000 lasta 2015. Suhteuttakaapa lukua esimerkiksi oman kuntanne väkilukuun, meidän kunnassa ei asu edes 10 000 ihmistä. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia oli yli 17 000. Määrät ovat aivan käsittämättömän suuria. Ongelmathan ovat erittäin moninaisia, miksi lapsi täytyy sijoittaa kodin ulkopuolelle. Kuitenkin noin suuret määrät kertovat jotain yhteiskuntamme rakenteesta, joko perheet eivät ole kykeneviä huolehtimaan omista lapsista tai nuoret eivät pärjää kotona vanhempiensa kanssa. Miksi tähän tilanteeseen on ajauduttu? Tukiverkostojen puute, suorituskeskeinen yhteiskunta ja yhteiskuntaluokkien tuloerot jotka heijastuvat myös hyvinvointiin. Itse mietin myös sitä onko nuorilla järkevää tekemistä. Jos ei ole varaa harrastaa ja kotona ei kiinnosta olla, kaupungilla hengailu kavereiden kanssa on aina vaihtoehto. Tiiviimpi asuminen ja suuremmat asutuskeskukset mahdollistavat myös sen, että sieltä löytää "vääriä" porukoita ja päihteitä helpommin. Maalla asuvilla taas kavereiden puute ja tietynlainen syrjäytyminen on välimatkojen vuoksi todennäköisempää. Toisaalta taas keskustelua seuranneena koen, että pienissä kouluissa olivat ne sitten kyläkouluja tai muuten pienempiä kouluja, yhteishenki on parempi kuin suurissa koulukeskittymissä.
Omaa ajatusmaailmaa värittää vahvasti olen-asunut-maalla minä. Kun on pakko tehdä työtä oman leivän ja elannon eteen, ei "ehdi" hunnigolle. Aikuisen näkökulmasta siis. Jos mietin päihteitä käyttävää, ei-työssäkäyvää aikuista joka asuu kerrostalossa, mitä tekemistä on päivisin, kotona? Eihän se muuttakaa kaikki maalle ideologia ongelmia poista, mutta kunhan pohdin. Ihminen kuitenkin kaipaa merkityksellisyyttä ja tarpeellisuutta omaan elämäänsä. Se voi olla lopulta hyvin pieni asia joka saa ihmisen tuntemaan itsensä tarpeelliseksi. Kukkapenkki, kasvimaa, lemmikki, vapaaehtoistyö, mikä tahansa. Kaikki ovat täysin toteuttamiskelpoisia myös kaupungissa siitähän se ei ole kyse. Miten ihmiset saataisivat sitten heräämään siihen, että vaikka olisi miten ryssinyt oman elämänsä ja asiat, aina voi yrittää nousta uudelleen jaloilleen?
Luin myös aamulla uutisia ja taas yksi avioero uutinen, Karalahdet eroavat. Joka kerta kun näihin uutisiin törmää, ensimmäinen ajatus on, että miksi he ovat edes menneet naimisiin. Pienten lasten vanhemmat, avioliitto ei kestänyt kuin hetken. Olen kyllä facebookin Häät2017 ryhmässä törmännyt siihen, että osa todella ajattelee, ettei koskaan tiedä mitä elämässä tulee ja parempi varautua myös avioeron varalta. Tässäkin olen hyvin puolueellinen, koska kyseinen ajatusmaailma ei vain mahdu omaan aivokoppaan. Avioero ei kuitenkaan käy "tuosta vaan" joku syy siellä taustalla aina on. Ja siihenkin, että mennään naimisiin koska juhlat.
Onko tulevaan puolisoon tutustuttu ennen häitä, puhuttu siitä mitä kumpikin haluaa elämältä? Millaisena toinen kuvittelee arjen kun olemme kahden, entä jos meitä onkin kolme, tai neljä? Millaista vapaa-aika olisi pariskuntana, entä lapsiperheenä? Mitä hän näkee tekevänsä 10 vuoden päästä, entä eläkkeellä? Mitä hän odottaa puolisolta, vaimona/äitinä/puolisona/naisena? Ja toisinpäin? Entä arvot, raha, taloudenhoito?
Avioliitto ei kuitenkaan ole "minä ja minun elämäni" vaan siinä luodaan kahden ihmisen elämää yhtenäiseksi symbioosiksi, jossa kummallakin on hyvä olla. Lopulta siis puhtaasti kompromisseja, rakastamista myös niinä tolkuttoman pskoina päivinä ja tahtoa saada liitto toimimaan. Luopumista omasta, jotta saa jotain vielä parempaa tilalle. Yksin siihen ei kukaan pysty, se vaatii molempien panoksen.
Tässä näen ongelman, jos ajatusmalli jo ennen häitä on se, että tämä voi päätyä eroon, yksi takaportti on jätetty auki. Jos en ole tyytyväinen tai jos toinen ei ole tyytyväinen, ainahan voi erota.
Sitä varten mielestäni on avoliitto.
Jotenko onko ihme, jos avioliiton merkitys ja arvo on laskussa kokoajan. Joskus tässä "arvotyhjässä" maailmassa tuntuu kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan, omien vastakkaista näkökulmaa edustavien mielipiteidensä kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mielipiteesi otetaan vastaan ilolla, samoin kuin positiiviset ja negatiiviset kommentit :) 14 päivää vanhemmat tekstit kiertävät sensuurin kautta.