lauantai 19. elokuuta 2017

Tähän asti

Maanantaina vaihtuu taas viikot. 39. raskausviikko alkaa. Synnytys lähenee siis kokoajan. Hormonit - oletan tai ainakin niitä on helppo syyttää - tekee sen, että ärsyttää. Pienetkin asiat, ihmiset eritoten. Se, että pitäisi nähdä (eritoten sukulaisia) ja kaikki kyselyt mikä vointi, ärsyttää. Tuntuu, että kaikki "kyttää" ja odottaa, että joko se lähtee synnyttämään. Mies ei ymmärrä, yllättäen. Kiinnostaahan, varsinkin sukulaisia, milloin se ensimmäinen lapsenlapsi maailmaan tulee. Kyllä, en sitä kiellä. Silti, aivan varmasti me ilmoitamme kun se on syntynyt. En todellakaan halua alkaa raportoimaan suvulle milloin lähdetään sairaalaan tai väliaikatietoja miten synnytys sujuu. Se ei mielestäni kuulu hittojakaan kenellekään muulle kuin minulle ja miehelle. En minäkään kysele äitini tai appivanhempieni suolen toiminnasta, närästyksestä tai onko pukamat tänään vaivanneet? Vaikka syntyvä vauva on äärettömän odotettu ja tärkeä meidän lisäksi kummankin vanhemmille, silti minun kehoni ja sen vaivat ovat yhä minun yksityisasia, hiisi vieköön. Ja mies pyörittelee silmiään minun ajatusmaailmalle.

Pinna on muutenkin kireällä, ihan kaiken suhteen. Silti hillitsen vielä ainakin itseni suhteellisen hyvin. Voi olla, että se vain lyhenee vielä raskauden myötä, eihän tässä tiedä, monta viikkoa vielä on jäljellä. Keskiviikkoisen lääkärin jälkeen oli pari päivää hyvin kipeä jalkoväli, pää selvästi on kunnolla kiinnittynyt ja hyvä niin. Supistuksia tulee aamusta iltaan, lähinnä yhä harjoitussupistuksia kyllä. Tällä viikolla loppui täysien öiden nukkuminen, 03-05 välillä on käytävä vessassa, usein herään siihen, että supistaa ja rakko on täynnä. Pitää silti olla kiitollinen, että selvisin 38. viikolle asti ilman suurempia yöheräilyjä!

Kävin eilen keräämässä pari tuntia kantarelleja. Mentiin lyhyt 2-3km lenkki, hitaasti ja maleksittiin. Silti olo oli kuin rekan alle jääneellä ja kaikkensa antaneella. Liikunta kuitenkin tekee hyvää, hidas kävely myös pitää lihaksia edes jossain kunnossa ja auttaa vauvaa "porautumaan" oikein tuonne lähtökuoppiin. Joten vaapun joka päivä johonkin kävellen, vähintään koirien kanssa aamulenkille. Kantarelleja sain vajaat 2l, tein kantarellisarvia (voitaikinasta) jotka olivat oikeasti hyviä. Löytyi siis ainakin yksi tapa tehdä sieniä niin, että upposi sekä minulle, että miehelle. Toki radi varmaan sai orgasmin vähintään, koska voitaikina, mutta olen ottanut vähän rennomman asenteen keskiviikkoisen lääkärin jälkeen. Toki ei joka päivä tarvitse syödä vehnää enkä aio, mutta 1x viikossa jonkinlainen herkuttelu ei enää varmaan maata kaada. Perus ruokavalion pidän silti kurissa, että vauvalla ei ainakaan minun takia sokerit heittelisi synnytyksen jälkeen.

Kylpyhuoneen remontti etenee. Laatat kaikki on purettu, vanhat laastit raavittu pois. Oviaukkoa korotettu, seinät tasoitettu, uudet putket ja kaivo vedetty, pesukoneelle putket vedetty. Ensi viikolla lattialämmitystä, vedeneristeita, laatoitusta saunan puolelle toivottavasti ja lämminvesivaraaja paikalleen. Kaikki muu alkaa olla ostettu paitsi suihku jota en osaa vielä päättää. Haluan sadevesisuihkun, mutta en sellaista, mikä tuntuu samalta kuin heikossa kesäsateessa seisominen. Oma kaivo ja paineet kun on vähän toista luokkaa mitä kunnan vesijohtoverkostossa, niin pitää sitäkin pohtia, etten ota liian isoa ja kadu useamman satasen "hukkaan" heittämistä. Kunhan olemme saaneet kaiken suht valmiiksi, laitan tänne mitä mikäkin maksoi, jos jollekulle remonttia suunnittelevalle ko. laskelmista olisi apua. Tarvikkeiden osalta lähinnä. Onneksi meillä on tullut budjetin alituksia useammassa kohdassa, koska ylityksiäkin on tullut. Yksin lattialämmitykset maksoivat hiivatin paljon enemmän mitä olin laskenut, mutta ainakin vielä remonttitilillä on rahaa joten vielä voi hengittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi otetaan vastaan ilolla, samoin kuin positiiviset ja negatiiviset kommentit :) 14 päivää vanhemmat tekstit kiertävät sensuurin kautta.