Aamun uutisena bongasin Iltalehden uutisen äitien lihavuudesta, juttu löytyy Täältä. Siinä uutisoidaan äitien lihavuudesta, sen vaikutuksista synnytykseen sekä sikiön kohdun jälkeiseen elämään.
Vauva-ryhmässä oli hyvin kiivasta keskustelua, kun yksi odottaja oli saanut potilaspapereihinsa maininnan lihavuudesta. Tähän monet olivat kommentoineet, että on todella ikävää kommentoida esim. obeesi (ylipainoinen) potilas, että kiitos vain, tämän äidin mielen pahoitit.
Ensimmäisenä tartuin tuohon kommentointiin, ne potilaspapereiden merkinnät eivät ensinnäkään ole etusijalla potilasta vaan henkilökuntaa varten. Se, että lääkäri huomioi potilaan olevan obeesi/lihaksikas/hoikka/kakektinen, kertoo lääkärin tekemästä yleishuomiosta potilaan yleiskunnon suhteen. Idea ei ole se, että pahoitetaanpas nyt yhden odottavan äidin mieli. Vaikka kanta.fi palvelu ja sieltä nähtävät omat potilastiedot ovat minunkin työtäni osittain helpottaneet, kolikolla on myös kääntöpuoli.
Suomessakin ylipaino ja liikalihavuus alkavat olla ongelma. Lasten lihavuudesta ja II-tyypin diabeteksen yleistymisestä uutisoidaan myös. Samoin kuin siitä, että lapset eivät todellakaan liiku tarpeeksi ja koulu-ikäisillä on huomattavissa jo ongelmia motoriikan kanssa, lapset eivät osaa juosta.
Sitten se muurahaispesän sohiminen. Olen aina ollut normaalipainoinen, samoin oma äitini, mummoni, äidin (ainoa) sisko. Elämäntavat ei tosiaan ole aina olleet yhtä terveelliset mitä v. 2011 aloitetun elämäntaparemontin jälkeen. Minulla ei ole ollut ongelmia paino kanssa - paitsi siltä kannalta, että sitä oli vaikeuksia saada silloin parikymppisenä nousemaan. Joten minähän olen hyvä sohimaan muurahaispesää ja kommentoimaan naisten tai odottajien lihavuutta.
Kun äiti alkaa odottaa, vauva ei ole enää yksin oma asia, mukaan tulee neuvola ja sairaanhoitopiiri eri tavoin. Tutkimuksia, seulontoja, ultria, seurantaa ja sitten itse synnytys. Jokainen äiti varmasti haluaa optimaalisimmat olosuhteet omalle lapselle. Vanha sanonta raskaus ei ole sairaus, pätee mielestäni tähän parhaiten. On raskauksia jotka ovat kuin sairaus. Koen, että oma raskauteni oli pitkälle juuri sitä sinne viikolle 16 asti. Kun ruoka ei pysy sisällä, kaikki heikottaa, oksettaa, et kykene ruokakauppaan, keittiöön tai jääkaapille se alkaa muistuttaa sairautta. Toisilla on niin pahat tules-vaivat, ongelmia supisteluiden kanssa tms jolloin vuodelepo on lähes pakotettu. Nämä ovat kuitenkin marginaalisia tapauksia, jokainen raskaus ei ole yhtä haastava.
Uskallan väittää, että ylipainoiset äidit tietävät olevansa ylipainoisia jo ennen kuin lääkäri tai neuvola huomauttaa asiasta. Miksi siitä sitten suututaan? Onko se häpeä, ymmärrys, ettei kykene tarjoamaan "parempia olosuhteita" kasvavalle sikiölle? Itsekurin puute, ei olla valmiita tekemään radikaaleja muutoksia ruokavalion ja liikunnan suhteen, edes sen vauvan takia? Ymmärrys, että vaikka kaiken on yrittänyt, ei silti onnistu?
Mielestäni odottajan kohdalla odottajan "mielipaha" ja tunteet ovat kuitenkin sivuseikka sen rinnalla, miten vauva voi ja mikä on optimaalisin ruokavalio ja elämäntapa vauvan kasvua ja kehitystä ajatellen.
Olen saanut läheltä seurata sukupolvien ketjun jatkumista lihavuuden suhteen, kun äiti on voimakkaasti ylipainoinen, myös aikuiset lapset ovat. Sitä olen itse ihmetellyt, jos itse on joutunut kamppailemaan paino-ongelmien kanssa nuoresta lähtien, eikö jo oletuksena haluaisi tarjota omalle lapselle toisenlaiset lähtökohdat? Ikävä kyllä, monestihan ylipainoisilla lapsilla on myös ylipainoiset vanhemmat. Lapsihan lopulta kasvaa matkimalla vanhempiaan - ruokailutottumusten ja liikunnan suhteen. Jos haluat lapsestasi kilparatsastajan ja pelkäät kuollaksesi hevosia etkä suostu tulemaan edes tallin pihassa autosta ulos, väitän, että tavoitteen saavuttaminen on helkkarin paljon vaikeampaa.
Mielestäni on hyvä, että odottajien ylipainoon, ruokailutottumuksiin ja liikkumattomuuteen puututaan neuvoloissa ja lääkäreiden toimesta. Äidin mielipaha on kuitenkin pienin murhe sen rinnalla, että saadaan heräteltyä odottajia pohtimaan sen ylipainon seurauksia pitkällä tähtäimellä. Tässä ehdottomasti myös henkilökunnalla on roolinsa sen suhteen, miten asiat esitetään. Toiset ovat parempia potilas-lääkäri kommunikaatiossa kuin toiset, se on valitettava tosiasia.
Lihavuus on kuitenkin meillä elintasosairauksineen yleistyvä ongelma, eikä vähiten sen takia millaista ruokaa meille syötetään ja miten vähän ihmiset liikkuvat nykyään.
Tänään 40+0 - la koitti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mielipiteesi otetaan vastaan ilolla, samoin kuin positiiviset ja negatiiviset kommentit :) 14 päivää vanhemmat tekstit kiertävät sensuurin kautta.