Synnytyskertomus

Pohdin synnytystä jonkinverran etukäteen ja kirjoitin siitä joskus blogiinkin. Lähdin sillä asenteella, että keho tietää mitä tekee ja minun tehtävä on ennenkaikkea kuunnella kehoani. Ei turhia odotuksia, pelkoja tai ruusuisia kuvitelmia. Perehdyin aktiivinen synnytys-ryhmään ja luin keinoista joilla itse voi edistää ja helpottaa synnytystä. Mieleen jäi parhaiten kämmenen akupisteet sekä suun rentous, jos jännittää suuta ja poskilihaksia myös kohtu jännittyy.

Perjantaina kävin vessassa 23 jälkeen, bongasin veristä vuotoa ja pohdin limatulpan irtoamista. 23:30 tuli ensimmäinen supistus joka tuntui siltä, miltä kuvittelin etukäteen synnytystä käynnistävien supistusten tuntuvan. Kävin uudelleen vessassa ja vuotoa oli tullut lisää, siinä kohtaa olin varma, että synnyttämään tästä lähdetään. Passitin miehen nukkumaan, menin sohvalle tyynyjen ja kirjan kera. Supistukset tulivat selkeästi aaltomaisina 6-11 minuutin välein. Supistuksen tullessa hengitin joogasta tutuilla hengityksillä ja ramppasin vessassa vähän väliä. 03 yöllä soitin synnärille kun veristä vuotoa tuli jokaisella wc käynnillä. Neuvoteltiin puhelimessa ja meidät pyydettiin näytille, vaikka olin varma, että kohdunsuulta vuoto tulee (se kun on vuotoherkkä jo olemassaan minulla) ja kätilö oli samalla linjalla, mutta parempi varmistaa. Herätin miehen, keitin kupin kahvia ja tein eväsleivät miehelle mukaan. Niin ja sairaalakassin pakkasin ensimmäisten supistusten tultua. Autossa tuli pari supistusta matkalla sairaalaan eli väli oli yhä 6-10 minuutin luokkaa.

Sairaalassa oltiin 3:45. Kätilö otti meidät vastaan ja pääsimme kahdestaan tarkkailuhuoneeseen. Vauvalta otettiin sydänäänikäyrää ja minulta supistuskäyrää tunnin verran. Supistukset olivat muuten siedettäviä, mutta lonkissa tuntuva kipu vaati miehen hierontaa joka supistuksella. Käyrät olivat kunnossa ja sisätutkimus totesi juuri sen mitä "pelkäsin" - parille sormelle (n. 2-3cm) auki ja kanava pehmeä, jääkää sairaalaan. Pyysin kipulääkettä lonkkien vuoksi, kipu oli sen verran ikävä, että valitin matalalla äänellä aina supistuksen tullessa, pyrkien pitämään posket rentona ja saaden äänen avulla "synnytyskuplaa" ja voimaa kuunnella kehoa. Sain kipupiikin ja Panadolin noin 6:30. Seisoin joka supistuksen tullessa ja mies makasi sängyllä hieroen lonkkia yhä joka supistuksella. 09 maissa aloin olla väsynyt kun en ollut nukkunut sitten to-pe yön jälkeen hetkeäkään. Kipulääke auttoi sen verran, että 09-12 istuin kuin tatti samassa asennossa sängyllä ja otin supistukset istuen vastaan. Katsottiin telkkaria ja mies torkkui vieressä, hieroen aina kun tuli kipeämmän tuntuinen supistus. Pyrin myös itse torkkumaan jokaisen supistuksen välissä.

12 maissa kätilö patisti liikkeelle ja kävin wc:ssä ja sitten laitettiin taas käyrä piirtymään. Supistukset olivat yhä samanlaisia ja tulivat noin 4-6min välein, kesto ei ollut minuuttia-kahta pidempi. Käyrää otettiin puolisen tuntia ja vauvan sydänäänet reagoivat hetkittäin voimakkailla laskuilla supistuksiin, joten päätettiin ottaa uusi käyrä klo 13:30. Sydänäänet elivät tässäkin käyrässä ja kätilö teki sisätutkimuksen, 6-7cm auki ja saliin marsmars. 14:35 meidät on merkattu saliin saapuneiksi. Tässä kohden alkoi oikeasti jännittää, nyt alkaa se todellinen homma ja täältä ei enää ilman vauvaa lähdetä.

Iltavuoron kätilö+opiskelija tulivat ja juteltiin kivunlievityksestä, synnytystoiveista ja ponnistusasennosta. Kerroin haluavani ponnistaa muuten kuin puoli-istuvassa asennossa, jakkaralla tms. Kivunlievitystä haluan jos tarve tulee, varmuudenvuoksi en ja nyt supistukset eivät olleet niin kovia, ettenkö selviäisi hengittelemällä ja miehen avulla. Kätilö ehdotti suihkua ja ammetta, suihkuun suostuin ja menin saliin päästyämme suihkuun ehkä puolen tunnin ajaksi. Suihkun jälkeen vaihdoin sairaalavaatteet ja vauvan päähän laitettiin pinni, koska sydänäänet olivat käyrällä heitelleet. Samalla puhkaistiin kalvot ja kätilö käski soittaa kelloa aina kun jotain holahtaa housuihin. Supistukset provosoituivat kovemmaksi pinnin laiton jälkeen ja lapsivedet (paperin mukaan) menivät 15:35. Supistuksia otin vastaan hengittelemällä ilokaasua, joogahengityksillä, miehen hieroessa lonkkia ja alaselkää ja matalalla valittavalla äänellä. Yritin rentouttaa itseni jokaisen supistuksen välissä, jotta avautuminen etenee.

Vähän ennen klo 17 supistukset olivat niin kipeitä - yhä vain lonkissa - että aloin olla ihan kipukrampissa myös supistusten välissä. Pyysin epiduraalia, sillä olin yhä noin 7cm auki. Keho ei pystynyt rentoutumaan lainkaan enää ja lihakset tärisivät kuin horkassa jokaisen supistuksen välissä joten avautuminen ei edennyt. Anestesialääkäri tuli onneksi nopeasti, noin klo 17:10. Epiduraalin laitto ei sattunut, eikä onnistunut. Kolme kertaa pistettiin ja jokaisella kerralla kuului syvä huokaus, manaamista ja ei onnistunut selkäni takaa. Kipu oli helvetillinen aina supistuksen tullessa ja jokaisen pistoyrityksen välissä toki ehti tulla supistus, parhaimmillaan kaksi putkeen. Lopulta anestesialääkäri päätyi laittamaan spinaalin joka vaikutti heti seuraavalla supistuksella vieden pahimman terän kivulta pois ja pystyin taas hengittämällä ottamaan supistukset vastaan. Puudutteen vaikutuksesta supistukset hiipuivat kuten usein käy ja sain oksitosiini-tipan.

Noin 1.5h meni sängyllä istuen tai huilaten ja keräsin voimia. Supistukset tuntuivat suht samanlaiselta kuin aamulla, eli paljon siedettävämmiltä. Sanoin miehelle, että haluan toisen spinaalin jos näyttää ettei ponnistusvaihe ala ennen kuin ensimmäisen vaikutus lakkaa, spinaali vaikuttaa noin 2h. Mies lähti käymään ulkona ja wc:ssä 19 maissa ja tunsin kuinka puudutteen vaikutus hiipui, supistukset voimistuivat jälleen. Miehen tullessa saliin käskin hänen soittaa kelloa.

Pyysin kätilöltä toista spinaalia, lähinnä pelkäsin sitä, jos supistukset voimistuvat samanlaiseksi kuin ennen spinaalin laittoa ja menen samanlaiseen kipukramppiin, miten jaksan ponnistaa. Kätilö käski käydä wc:ssä ensin ja sanoi tekevänsä sitten sisätutkimuksen ja sitten katsotaan sitä spinaalia. Yritin käydä pissalla siinä onnistumatta, spinaalin vaikutus lakkasi ja lähinnä mölisin wc:ssä supistuksen tullessa. Hilauduin takaisin salin puolelle ja totesin, että ei onnistu. Kätilö yritti katetroida ja vauvan pää alkoi olla niin alhaalla, ettei sekään tahtonut onnistua. Supistuksen välissä kuitenkin katetrointi onnistui lopulta. Hengitin ilokaasua ja valitin matalalla äänellä taas supistuksia jotka olivat jälleen teräviä. Totesin, että taitaa olla auki ja nyt se on menoa, kätilö tutki ja totesi, että reunaa jäljellä vähän, ponnista hitaasti niin hän työntää sen pois, muuten vaaditut 10cm auki.

Aloitin ponnistamisen harjoittelun 19:50 U-mallisella "patjalla" polvillaan sängyllä. Suljin silmät ja kuuntelin kehoa mihin suuntaan ja miten se ohjaa minua ponnistamaan. Ponnistamisen tarve ei ollut voimakas eikä sellainen mitä olin etukäteen ajatellut. Jalat kramppasivat ja väsyivät aina supistusten aikana jolloin roikotin lähinnä lantiota ja mies tuki käsistä, että sain pidettyä painon enemmän etuosalla. Siinä tovin harjoiteltuani ja ponnisteltuani siirryttiin kylkiasentoon, koska tunsin, etten jaksa olla enää polvillani. Ponnistusvaihe tuntui kestävän ikuisuuden. Ponnistin, tuntui ettei mitään tapahdu. Kuuntelin kätilön ohjeita ja kehoani. Viimein saliin oli ilmestynyt toinen kätilö ja synnytyslääkäri ja joku kysyi meinaako se vauva syntyä. Ilmeisesti sydänäänet laskivat tai pinni irtosi ja minut käskettiin puoli-istuvaan asentoon vaikka sitä en halunnut. Suostuin kuitenkin sillä keho alkoi olla uuvuksissa. Toinen kätilö tuki oikeaa jalkaa ja opiskelija vasenta. Supistukset olivat rajuja ja kramppasivat lonkat ja jalat totaalisesti. Kätilö käski rentouttaa jalat mikä oli kivun takia mahdotonta. Ponnistin "purple pushing" tekniikalla ja se tuntui juuri niin pahalta ja epämiellyttävältä mitä olin kuvitellutkin. Sitten lääkäri kommentoi jostain, että nyt vauva pitää saada syntymään se on niin ahdingossa ja oksitosiinitippa laitettiin ties ja miten isolle. Vauvan pää painoi ihan alhaalla ja kipu oli järkyttävän kova, kiristi ja poltti. Supistuksen loputtua tuli pidempi tauko ja keho keräsi voimaa viimeistä ponnistusta varten. Lopulta tuli kunnon supistus ja vauva syntyi yhdellä työnnöllä, pään synnyttyä kaikki huusivat "nyt et ponnista!" mutta keho ponnisti itse vauvan ulos. Neiti tuli lopulta nyrkki poskella ulos. Syntymä-ajaksi on merkattu 20:54 ja aktiivista ponnistusta 44 minuuttia.

Vedin hetken henkeä ja oli mieletön fiilis kun kipu loppui vauvan ulostuloon. Meille näytettiin, että terve tyttö syntyi. Ehkä 5 minuuttia tuijotin seinää ja keräsin itseäni lähinnä ajatuksella "se loppui" ja sitten sain vauvan rinnalle. Kommentoin, etten tainnut pahemmin revetä kun ei ihan hirveästi koske. Kätilö totesi, että pinnallinen palkeenkieli repesi välilihaan jonka hän ompelee, muuten nirhaumia jotka eivät tikkejä vaadi. Pyysin, että istukan annetaan syntyä itsekseen ja näin toimittiin, jälkeiset syntyivät täydellisinä 16min myöhemmin ja kätilö paikkasi minut.

Salissa saimme onnistuneen ensi-imetyksen, ihokontaktissa oltiin toista tuntia ja ihmeteltiin tuoreen isän kanssa meidän pientä ihmettä. Kävin vielä suihkussa ennen osastolle siirtymistä ja vauva pääsi suihkuni ajaksi ihokontaktiin isän paidan alle.

Kokonaisuutena synnytyksestä jäi kuitenkin hyvä fiilis. Seuraava synnytys jos joskus tulee, toivon, etten joudu aivan luomuna ponnistamaan kuten nyt kävi, ja toivon, että jaksaisin ponnistaa muussa kuin puoli-istuvassa asennossa. Kipu ei ollut sietämätöntä paitsi viimeisissä ponnistuksissa ja noin 20-30min ennen spinaalin laittoa. Osastolla kävimme vielä synnytyksessä olleen kätilön kanssa tapahtumat läpi ja hän pahoitteli, että jouduin vasten tahtoani kuitenkin ponnistamaan puoli-istuvassa asennossa. Sanoin, että ymmärrän sen täysin, koska voimani loppuivat, en ehkä olisi missään muussa asennossa jaksanut ponnistaa ja vauva piti saada ulos, koska ponnistuvaihe pitkittyi kuitenkin suht paljon. Joten minulle siitä ei jäänyt huono fiilis, sillä ko. asennolle oli selvät perustelut.

Kokonaisuutena koen, että en saanut traumoja tai kammoa synnytyksestä. Ponnistin luomuna lopulta joten sen pahempaa kipua ei ehkä ole seuraavassakaan (mahdollisesssa) synnytyksessä odotettavissa, lisäksi neiti tuli kuin supermies nyrkki poskella ja selvisin koko rytinästä parilla hassulla tikillä, kyeten istumaan jo salissa sekä seuraavana päivänä osastolla. Koko synnytyksen jälkeen kipein paikka seuraavat päivät oli ehdottomasti selkä joka muistutti ristipistotyötä, eikä jalkoväli kuten kuvitella voisi.