Joogakurssilla

Niin käynnistyi kolmas vuosi joogan harrastajana. Aloitin sen poikkeuksellisesti, osallistuin Hanne Sydänmaan pitämälle joogakurssille, ensimmäiseen päivään, ohjattu 1 harjoitus. Kansalaisopiston kursseilla olen käynyt 2 viimeistä vuotta ja jatkan niitä taas 14.9 alkaen. Kolmannen joogaohjaajan opissa.

Hanne oli ihana, valovoimainen ja loistava persoona. Kävimme astangajoogan 1-sarjan asanat läpi joista minulle oli täysin tuntemattomia osa. Viime vuoden opettaja oli ehkä hieman enemmän "jumppaopettajamaisempi" ja siksi koin toisinaan, etten ehkä halua jatkaa joogaa enää kurssin loputtua. Hanne sytytti kipinän ja sai näkemään astangan uudella tavalla. Hanne painotti "kultaista neliötä", vatsan aluetta joka tukee asanoita, helpottaa hengitystä ja auttaa pidentämään kehoa asanoita tehdessä. Löysin joogan ja sen tuoman rentouden, kehon ja mielen yhteyden uudelleen ja osin täysin uudella tavalla. Tunnin jälkeen pää oli tyhjä, täysin tyhjä. Kuten Hanne sanoi, sitähän me kaipaamme, että mieli on joskus kehossa ja hiljaa. Sitä se todella oli. Hannesta voi lukea siis lisää täältä Hanne Yoga
Nyt sain tunteen, että voisin siirtyä ensi keväästä mysore-joogaajaksi ohjattujen tuntien sijaan. Nyt viimein ymmärsin mysoren ajatuksen ja mitä mysorella haetaan. Ohjattu harjoitus on kuitenkin aina "rankempi" ja toteutuu jonkun toisen ohjein vrt. mysore jossa teet omaa kehoa ja hengitystä kuunnelleen, omassa tahdissa, ohjaajan auttaessa vain tarvittaessa.

Hyvinvointivaltiota ja sienestystä

Luin aamulla HS:n sivuilta Artikkelin joka oli pitkästä aikaa aivosoluja kivasti kutkuttava. Tartuin Jarin näkemyksiin kuivuva kukka virkistävään vesisateeseen. Omat ajatukset menevät pitkälle samoja ratoja.  Itse asiassa avioliittonäkemyksiä pohtiessani olen huomannut, että avioliitot lähipiirissä joissa aviopuolisoilla on yhteinen päämäärä ja asia jonka eteen/vuoksi ponnistella, avioliitto näyttäytyy ulospäin erilaiselta kuin "tavan" avioliitot. Se näyttäytyy toimivana, kauniina, tiimityönä. Jari tekstissään nostaa mielestäni hyvin esiin asian joka tähän pohdintaan juuri liittyy.

hän sanoi hyvinvointiaatteen paljastavan, että elämme arvotyhjiössä. Hänen mukaansa Suomi on kansakuntana menettänyt ajatuksen henkisestä kehittymisestä ja pyrkimyksestä arvokkaaseen elämään. Samalla meistä on tullut onnettomia.

EHRNROOTH esitteli todisteita kansakunnan pahoinvoinnista: lisääntynyt alkoholinkulutus, rikollisuus, liikalihavuus, elintapasairaudet ja liikunnan puute, parisuhteiden katkeilu, lastensuojeluilmoitukset ja lasten huostaanotot, mielenterveyden ongelmat ja masennuslääkkeiden kulutus.

Kirjailijan mukaan hyvinvointi ilman sivistystä ja moraalia ei ole muuta kuin primitiivistä hyvää oloa. Läntinen ihminen on saavuttanut vapauden, rauhan ja aineellisen turvan, mutta samalla kulttuurin henkinen tila on taantunut pakanallisten kulttiuskontojen asteelle. Onnellisuuden tavoittelu asettuu oikeamielisyyden edelle ja voittamisen palvonta korvaa moraalisen itsetutkiskelun. Hyvinvointiaate on oire pahoinvoinnista.

Itse olen tästä täysin samaa mieltä kun kaikki tulee valmiina, ei ole halua tai tarvetta itsetutkiskeluun, siihen pohdintaan voinko hyvin, miten voisin voida paremmin. Tässä on juuri se maaginen "minä ja minun oikeudet" joka unohtaa ne minun velvollisuudet. Jos mietitään mittareitakin, yksi suurin tekijä on ostovoima, paljon meillä on rahaa kulutettavissa eri tuotteisiin ja palveluihin, paljon me ostamme? Raha, raha ja raha, kulutushysteria näyttelee suurta osaa arjessa. Iltalehti uutisoi viikoittain omista oikeuksista avioliitossa, pettämisestä, avioeroon päätymisistä, ongelmista seksin saralla... Samaan aikaan se jättää sivuun oikea uutiset, mitä maailmalla tapahtuu ja mässäilee ihmisen moraalisella rappiolla.

Ratkaisuksi kirjailija tarjoaa paluuta yksilön vapauteen ja vastuuseen. Hänen mielestään yksilön on kehityttävä itse voidakseen kehittää yhteiskuntaa. Ja kehittyminen taas ei onnistu liian helpon elämän avulla.

Yksilönvapaus ei ole synnynnäinen luonnollinen ominaisuus, vaan kehittyy vain kulttuurissa kasvatuksen ja tietoisuuden avulla, joten sen turvaaminen, vahvistaminen ja kehittäminen on mahdollista vain itsenäisen moraalisen vastuullisuuden kautta... On reilua ja oikeudenmukaista, että vapaus ja oikeudet johdonmukaisesti kytketään vastuuseen ja velvollisuuksiin. 

 Kiinnostuin ehdottomasti Jarin kirjasta jonka aion etsiä (tilata) käsiini pikimmiten. Kerrankin joku uskaltaa nostaa kissan pöydälle ja tuoda esiin sen, että minkä me koemme hyvinvointivaltiona /yhteiskuntana on juna joka kulkee ilman kuljettajaa vääjäämättä raidetta joka loppuu rotkoon. Yksilökorosteisena aikakautena olemme saaneet tutustua uusioperheisiin, tasa-arvon kohtuuttomaan korostamiseen, avioerotilastoihin, lasten lisääntyvään pahoinvointiin ja julkisten sosiaali-, ja terveysmenojen kohtuuttomaan kasvuun. Hyvinvointiako? Ei minusta. 

Joten jatkan yhä omavaraisuuden liputtamisen puolesta, sen, että me itse teemme työtä. Emme vain palkkatyötä, vaan työtä oman itsemme, perheemme, puolison, ystävien lasten eteen. Neulomme sukkia, viljelemme maata, annamme ajallista panosta talkootyölle, aikaa ja olkapään ystäville, kahviseuraa vanhuksille. Muutamme Suomen sellaiseksi maaksi, josta sotaveteraanit taistelivat ylpeinä, emme seuraa Jenkkien vetämää massaa kuin aivoton zombilauma. 

Alle kuitenkin kevennys vielä eiliseltä, kävin Fadon kanssa sienessä. 14km pyöräilyä, paljon sieniä joista kovin vähän tunnistin. Haapasieniä oli, mutta ei kuitenkaan ihan niin paljoa, että keräämään olisi kehdannut käydä. Kanttarelleja saatii kyllä muorille vietäväksi. Ja tyylitaju oli kohdallaan mustissa urheiluhousuissa, syystakissa ja kirkuvanpunaisissa turvakumisaappaissa. Uskollisella 28' tuumaisella vuosikymmeniä vanhalla pappakonkelillani edeten, kuinkas muuten :) 

Väsynyt sienestäjä

Jotain outoa kasvustoa, näyttää sammaleelta, tuntuu sieneltä 

Samaa, eri värisenä 

Saalis

Kohti talvea, syksy!

Syksy. Tuli kuten vuosi sittenkin yllättäen, lämpimät kesäpäivät muuttuivat ensin koleaksi sääksi ja sateiksi. Koivut alkavat kellastua, marjat olla poimittuna, omenat kypsyä. Ja syksyn tulo enteilee talvea kuten jo muumit oivasti opettivat.

Koen olevani taas elossa, tiedättekö, vähän eri tavalla kuin kesä-heinäkuussa. Saan alkaa hamstrata varastoihin luonnon antimia. Nuuskutella aamuisin raikasta ilmaa joka muuttuu kirpeäksi pakkasten lähetessä. Kaivaa neulepuserot ja villasukat kaapista, puikot naftaliinista ja kuluttaa aikaani sohvan nurkassa puikkojen kera. Yhä vahvemmin opin itsestäni tiettyjä puolia, ja yksi niistä on se, että ehdottomasti en ole kesä ihmisiä. Koen myös, että uudenlainen pehmeys valtaa minussa alaa, ehkä ikä pyöristää terävimpiä särmiä. Herkkyys liialliseen "raakuudella mässäilyyn" on yhä.

Operaatio kasvata myskikurpitsoja itse voi tuottaa tulosta. Muut myskikurpitsat puskevat sitkeästi lehteä vaan yksi, yksi kukkii! No kesäkurpitsasato tasapainottaa kyllä niukaksi, mahdollisesti, jäävää myskikurpitsasatoa. Nopeiden laskujen mukaan 10 taimessa on noin 5-8 kukkaa jokaisessa ja yhä ne puskevat lisää.

Myskikurpitsa, satoa odotellessa

Näitä piisaa!

Yläkerrassa tapahtuu jotain sillä sieltä kantautuva meteli on korviahuumaava. Vielä vähän sähkötöitä ja sitten pääsemme laittamaan levyjä seinään. Kittipakkelointi, maalausta, kattopaneelit ja lattia. Lasitiiliä, valehirsi, lukunurkkaus... Ennen joulua nukumme uudessa makuuhuoneessamme, ihan varmasti nukumme.

Tänään satoi vettä. Kävelimme, kastuen läpimäriksi, 3km päivälenkin ja nautin joka askeleesta. Missään ei ketään, vain usvainen sade Saimaalla, lukuisat sienet jotka urhoollisesti puskevat maasta, yksi innokas koira ja toinen joka mökötti sydämensä kyllyydestä kun häntä niin kaltoin kohtelin, vesisateeseen raahasin.

Loppuilta meillä on sujunut pitkälti näin <3

Yritä tässä nyt sitten neuloa

Meillä ei saa koirat olla sohvalla, eikun...

 Takana näkyy myös joogamatto jolle löytyy taas 14.9 alkaen käyttöä. Kolmas ohjaaja, saas nähdä joko kolmas kerta toden sanoo.

Vastarannankiiski lomailee!

Päätin toukokuussa, että lähden kaksin koiran kanssa Repovedelle eräjormailemaan kun kesäloma koittaa. Kerroin ystävälle suunnitelmastani ja kuinka ollakkaan, ystäväni oli vuoden toivonut pääsevänsä Repovedellä käymään, vaan se ei ollut vielä toteutunut. Helteet siis valtasivat Suomen 25.7 ja olosuhteiden pakosta koira tippui minun ja ystäväni matkasta pois joten tovin esivalmistelut huipentuivat maanatai aamuna kun starttasimme autolla 11 kieppeissä kohti määränpäätä. Rinkat tilattiin netin kautta, jostain brittiläisesti nettikaupasta. 65l vetoiset ja hintaa tuli kahdelle rinkalle posteineen yhteensä 70e. Karrimor-merkkiset ja kyllä nuo tavaraa veti. Minä suunnittelin meille vaellusreitin yöpymispisteineen ja kokonaismatkaksi muotoutui 24km jaettuna 3 päivälle.

Maanataina starttasimme Lapinsalmelta.

Minä ja kantamukset, tästä se lähtee

Etappi I, Katajavuoren rappuset, ei hele!

Positiivisuutta matkan välissä

Maiset, kyllä, palkitsee

Kiipesimme ensin Katajavuorelle josta matka jatkui Kuutinkanavaan. Ennen Kuutinkanavaa rinkat ja helle kuitenkin pistivät kropan lujille ja ensimmäinen lepotauko nuotikahveineen oli Katajajärven taukopaikalla. Siellä vaihdoimme muutaman sanan ulkolaistaustaisen perheen kanssa, he olivat tulleet aiemmin Sisiliasta joten lämpö oli heille "tuttua". Me totuttelimme vasta rinkkojemme painoon. Kummallekin kerta oli ensimmäinen rinkat ja teltat selässä, tavaramäärä pyrittiin jättämään minimiin, mutta vaa'an epäkunnon takia emme saaneet lähtöpainoa otettua.

Nuotikahvia, kyllä kiitos

Katajajärvelta matka jatkui Kuutikanavaan. Pysähdyimme kaatuneiden puiden ja sopivan kokoisten kivien luona hetkeksi aina lepuuttamaan, laskimme rinkan siihen ja olkapäät saivat levätä, edes hetken. Pohdimme kiipeämmekö Mustavuorelle ja olihan se kiivettävä kun tänne asti on tultu. Siitä karttaa seuraten oli tarkoitus päätyä Olhavaan, vaan reitti menikin jotenkin muuten kuin kartta näytti ja löysimme itsemme Kuutin taukopaikalta. Koska siinä oli hyvä ja tasainen alusta teltalle hetken pohdittuamme, pistettiin kamat tonttiin ja teltta pystyyn. Kaivoa paikalla ei ollut, mutta juomapulloissa oli vettä ja juohan tuota järvivettäkin keitettynä. 

Tavarat huiliin ja kropalle lepoa

Iltapalaa

Lettuja, kahvia ja grillimakkaraa

Kaakkurit aamu-uinnilla

Peseytymispaikka

Normaalisti en mieluusti ui luonnonvesissä jos en tunne pohjaa ja aluetta, vaan helteellä patikoituamme 7.5km /4.5h hien määrä oli sen verran infernaalinen, että tuosta kalliolta sujuvasti liu'uttiin mahaliukua veteen, pohja oli mutaisen näköinen eikä vesi kovin syvää. Puhtaaksi kuitenkin saimme itsemme ja nautimme, todella paljon uimisesta pitkän päivän päätteksi. Nukkumatti korjasi meidät talteen jo ennen 22 illalla.

Aamulla matka jatkui siis kohti Olhavaa ja Olhavassa olevaa kaivoa. Olkapäät olivat kuin pesäpallomailalla hakatut, itse laitoin käsipyyhkeen olkapäille pehmustamaan pahinta kipua. Askel painoi enemmän kuin edellisenä iltana ja tuskanhiki valui jo ensimmäisten metrien jälkeen. Yö meni pitkälti pyöriessä, makuupussissa nukkuminen on haastavaa tällaiselle unihyrrälle joka myyssää peittoaan joka suuntaan normaalisti.

Nousu olhavalle, tuonne ollaan menossa

Ja tuolta tulossa

Bongaa muitakin ihmisiä kuvasta

Maisemat olivat kyllä taas <3

Vettä, jossain tuolla alhaalla

Välipalaa, salmiakissa yllärikirjain <3

Olhavavuoren huipulta suuntasimme kulkumme kohti Valkjärveä ja Sukeltajanniemen taukopaikkaa. Siellä oli perhekunta tekemässä ruokaa joten tyydyimme uittamaan varpaitamme vedessä ja söimme "kylmät eväät", minulla siis proteiinimaitokahvijuoma ja nyhtölihalla täytetty sämpylä. Kylmälaukku sentään keveni joka syönnin myötä. Aika tuntui menevän hitaammin kuin edellisenä päivänä, eikä kuviakaan tullut otettua niin ahkerasti.
Tästä jatkoimme kohti Kirnukangasta, poikkesimme ihailemassa lampea ja siitä jälleen kohti Kirnuhuokoa joka on joka kerta yhtä upea nähtävyys.

Vesipuro ja järkkärillä kikkailua

Ei jaksa poseerata, on se hieno

Löydetiin kaveri

Ei lisättävää.

Tästä askel tuntui ehkä hieman kevenevän, kummankin silmissä kiilsi jos seuraava etappi, ruokaa ja leiriytyminen Lojukoskelle. Haukkavuori oli kuitenkin Kirnuhuokon portaiden nousun jälkeen vielä vuorossa, sen kuvaaminen, kuten koko loppu päivän jäi kuitenkin väliin. Päästiin viimein Lojukoskelle, siellä oli ennestään 2 porukkaa joista toinen jäi sinne myös yöksi kuten mekin. Keitetyt nuudelit ja makkara upposi ilman suurempia mutinoita pohjattomaan kitaan jahka olimme puolisen tuntia uineet äärettömän lämpimässä vedessä, uimapaikan ollessa mahtava, syvä vesi ja laituri, shamppoot päähä ja järveen, huisia! Lopulta meitä yöpyi Lojukoskella 4 eri porukkaa ja kaverin ilmastointiteippirulla pääsi käyttöön kun lainasimme epäonniselle perheenisälle sen kenkiensä korjaukseen, kummankin kengän pohja oli kirjaimellisesti räjähtänyt onnettomasti irti, eikä varakenkiä matkassa. Teippi pelasti, ainakin he toivottavasti selvisivät takaisin autolle.

Viimeisenä päivänä, kotiinlähdön siintäessä mielessä suuntasimme kulkumme kohti Tervajärveä. Askel oli kevyempi ja rinkat myös. Tervajärvellä pidimme lyhyen tauon ja huomaamatta olimme jo Talaksessa jonne suunnittelimme kahvitaukoa, mutta matkan kulkiessa niin jouhevasti päädyimme jatkamaan suoraan Määkijään asti jonne suuntasimme juomaan viimeiset kahvin ja syömään viimeiset eväät.

Viimeinen evästauko

Paita märkä, kenen muka?

Kettulossilla yli

Lopulta pääsimme autolle. Takana 3 päivää, 23.6 kilometriä ja paljon huikeita maisemia. Emme jaksaneet enää käydä uimassa Repoveden päädyssä joten kotiin päästyäni heitin rinkan narikkaan ja lähirantaan huuhtomaan pahimmat pölyt Saimaaseen. Kotona vaa'an pikakorjaus, rinkan paino näin viimeisenä päivänä mitään pois ottamatta oli 14kg. Voin vain pohtia mitä se lienee ollut maanantaina kun matkaan lähdettiin. Mahti reissu, reissaajat kiittää ja kumartaa, tää on tehtävä joskus uusiksi! Ampiaisia riitti, pistoja ei ihme kyllä tullut yhtään, kummallekaan. Pannukahvia kului, paljon hauskuutta ja itsensä ylittämistä kilometri kilometriltä. Mekin saimme kuulla, että on perin erikoinen käsitys lomasta, painavat rinkat, Suomen mittapuulla helle ja keskipäivän vaellusta kolme päivää putkeen. Loma lomailijan tyyliin.

P.s. työnjakokin pelasi, minä hoidon notskihommat ja ystäväni tiskaamisen, suutari pysyköön lestissään vai miten se meni ;)

Ruokapläjäys

Eilen oli taas perinteinen "mitä tänään syödään" pohdinta, kaapissa jämäkanaa sunnuntailta. Päädyin kokeilemaan thai tyylistä kana-nuudelikeittoa. Kaupasta siis mukaan nippu sipuleita, kookosmaitoa, tom yum isoja nuudelipusseja pari ja kotiin ihmettelemään.

Alla ohje, noin mitoilla, jos joku muukin intoutuu kokeilemaan :)

n. 1.2 l vettä

1 kanafondi, itse laitoin liha koska sitä oli kotona

2-3tl curry-, tai chilitahnaa

(kotoa löytyi punaista chilitahnaa joten käytin sitä, teelusikalliset olivat reiluja)

1prk (400g) kookosmaitoa

1-2 kevätsipulia, laitoin yhden kokonaisen ja toisesta pelkät varret

2kpl kypsiä kananrintafileitä pilkottuna sekaan

2pkt Mama's Tom Yum isoja nuudelipusseja + nuudeleiden maustepussit 

1-2tl suolatonta chilimaustetta

Pala tuoretta inkivääriä

1-2 valkosipulinkynttä

1tl kalakastiketta

Laitoin kattilaan 1.2l vettä, currytahnan, fondikuution, noin teelusikallisen tuoretta inkivääriä, nuudelimaustepussit (en rasvoja), valkosipulinkynnen ja keitin noin 10min.
Sen jälkeen sekaan kookosmaito ja sipulit ja keittelin taas 10min. Sitten kananrintafileet joukkoon ja chilimauste, koska mielestäni tässä kohtaa keitossa ei ollut riittävästi potkua ja taas keittämään toviksi. Tarkistin maun, sammutin hellan ja laitoin sekaan kalakastikkeen ja nuudelin pieniksi murennettuna ja kansi päälle ja haudutin 5-10min. Mielestäni nuudeleiden keittäminen saa niistä turhan pehmeää mössöä joten laitan itse ne keittoon aivan loppuvaiheessa. Sitten annetaan jäähtyä ja lapioidaan ääntä kohti :)

Ja ehdottomana plussana tässäkin ruuassa se, ettei kookos maistu. En ole koskaan sietänyt kookoksen makua, enkä usko, että siitä koskaan opin pitämäänkään. Kuitenkin, tulisissa ruuissa se antaa sopivan pehmennyksen tulisuudelle joten kyllä, vaikka mausta en pidä olen kuitenkin oppinut kookosta käyttämään!

Jälkiruuaksi, kuinkas muuten, kuin nopeasti keiton teon ohessa paistettuja lettuja.

Lisukkeena Nocillaa Espanjan tuliaisina, tuoretta banaania ja miehekkeelle mustikkahilloa.

Pakkaseenkin sain eilen rasiallisen mustikoita ja vadelmia, kivasti metsässä seurana oli itikoita, ampiaisia ja paarmoja. Jostain kumman syystä mielenkiinto vadelmapuskien kollaamiseen jäi tuohon yhteen rasialliseen. Ötökkämyrkkyjen kera ehkä paremmalla tuurilla uudemman kerran loppuviikosta.

Yhdenlainen juoksutreeni

Kävimme eilen viettämässä parisuhdeaikaa liikunnan muodossa. Pyöräilimme ensin reilut 2km pururadalle ja sitten juoksemaan. 5 kierrosta, 5km ja 2km paljain jaloin juoksua.

Olen huomannut, että juoksulenkeillä yhä kipeytyy vasemman jalan polvi (leikkaamaton) sekä selkä kuormituu väärin, sama hermojumi häiritsee yhä. Kipu lähtee alaselästä säteillen reittä pitkin polveen ja siitä taas säären ulkosyrjää nilkkaan asti. Tuntuu selkeältä hermopinteeltä. Fysioterapiaan olen ollut menossa huhtikuusta asti, ei vain ole saanut aikaiseksi eikä ole ollut aikaa. Kotikonstein hoitoa olen siis yrittänyt. Juossut max. 6km lenkkejä, mieluusti vain 4-5km kuten eilen. Pyöräillyt vastapainoksi, siinä on hankala kuormittaa itseä väärin tai epätasaisesti, pyöräilyä onkin tullut useamman kymmentä kilometriä kahden viimeviikon aikana.

No eilen siis testasin uudet juoksucaprit ja paljasjalka juoksua. Ensin mentiin 3km kengät jalassa, turhan kovaa, nopeus oli noin 8.3km/h ja sykkeetkin sen mukaiset. Viimeiset 2km juoksin paljain jaloin, huomasin muutaman sadan metrin jälkeen jo jalan toimivan eri tavalla maahan astuessa ja uuteen ponnistukseen lähdettäessä. Samoin syke laski muutaman lyönnin minuuttitasolla alaspäin. Onneks meillä on yhä perinteinen pururata jota ei ole "pilattu" kivituhkalla. Se tuntuu olevan tämän päivän yleistyvä trendi, että pururadat muutetaan kivituhkapohjaisiksi radoiksi.

Juteltiin illalla saunan lauteilla, että pitäisi tosissaan palata taas perusasioiden äärelle. Juoksusyke alas, alas ja alas. Itse olen joka lajissa samaan perisyntiin syyllistyjä, mennään niin kovaa kun kropasta saa irti. Syke huutaa 160-180 lyöntiä minuutissa, mutta siihen kun on tottunut, ei se juuri "tunnu missään". 8km juoksulenkki 160 -> sykkeillä menee helposti. Ehdottomasti sekä juoksussa, että rullaluistelussa pitäisi palata perusasioihin, max. 140 sykkeellä oli vauhti mitä tahansa. Mieluusti vieläkin alemmalla, mutta voi olla aika tekeminen näillä sykkeillä yrittää päästä suoraan sinne 130 tienoille. Kuitenkin 80% treenistä pitäisi olla matalan sykkeen treenejä ja loput 20% voisi ottaa kovemmilla sykkeillä. Treeni kun treeni, omat sykkeet on kovat.

Housujen lisäksi bongasin uutena tuttavuutena kaupan hyllystä luomu tattarihiutaleet (Sunflakes), jotka menee hyvin jogurtin ja hedelmien kanssa. Hyvä välipala ja vaihtelua talk muruihin, monipuolisesti viljoja ilman vehnää. Itse en juuri vehnää välttele, mutta keliakiaa sairastavien ystävien myötä sitä on tullut kokeilunhaluisemmaksi kaiken gluteenittoman ja vehnättömän suhteen, tattarihiutaleita voin ainakin suositella lämmöllä, rapeita ja maistuu hyvältä :)

Makuuhuoneen remontti on edennyt asteelle koolauslaudat, Sisustuskuume nostaa jo päätään, olisipa levyt seinissä ja katto paneloitu uusiksi, voisin alkaa shoppailla tapetteja ja maaleja, seinähyllyjä, vaatekaapin! Matto tuli jo, bongasin alennusmyynnistä ruskea-musta-valkean ruudullisen nukkamaton joka soveltuu loistavasti tulevaan lukunurkkaukseeni. Syysiltoja odotellessa, pian ne nurkan takana jo kolkuttelevatkin. Sääkirja tiesi kertoa, että vuosi takaperin 19.8 alkoi pudota puista ensimmäiset lehdet, syksyinen ilma tuntui jo ja koivut alkoivat kellastua.

Hellepäivä

Viikonloppu on ollut erittäin lämmin. Eilen lämpötila huiteli noin +26 tienoilla, kenties enemmänkin. Pieni tuulenvire toisinaan virkisti kummasti ja pilvet olivat hetkittäin enemmän kuin tervetulleita helpottamaan kuumuutta.
Eilen oli yhden pitkäaikaisimman ystäväni polttarit! Aamu alkoi - kuinkas muuten - kuin yllättämällä arvon tuleva morsian ja yllätys oli nimensä mukainen, totaalinen yllätys. Päivä oli huippuhauska, morsian kaunis ja ihana kuten aina ja sää enemmän kuin parempi. Päästiin kokeilemaan vesizorbbausta, totaalisen uusi tuttavuus ja eri hauska sellainen! Päivään mahtui paljon häähumua, rakkautta, naurua, ihania ihmisiä, hyvää ruokaa ja ikimuistoisia asioita. Huikea, huikea päivä.

Muuten kesä on mennyt, liian nopeasti kuten aina. Säät ovat suosineet, olen uinut jo tähänkin mennessä enenmmän kuin paljon, juhannuksena heitin talviturkin ja pari työaamua uhrasin tosiaan aamu-uinnille. Eilen ei enää jaksanut innostaa joten 21 päivä putki on katkolla se täytyisi ehkä aloittaa uudelleen. Katsotaan. Perjantaina pulikoidessani ennen töihin menoa, ja ennen kello 07 aamulla mietin, että on tämä aivan sekopäistä, täysin vapaaehtoisesti vielä!

Omat mansikat alkavat olla kypsiä, kesäkurpitsat nousevat ja myskikurpitsat kasvavat. Herneet on tuettu ja perunoissa on jo korkeat varret. Remontti ei etene, autoja pitäisi korjata, remonttia jatkaa ja yrittää saada muutenkin kotona jotain aikaiseksi. Liikuntaa on ainakin harrastettu tällä viikolla, ensi viikko näyttääkin epävakaisemmalta, sateita ja viilenevää. Toisaalta kun sisälämpötila on 25-26 tietämissä ei säiden hetkellinen viilentyminen harmita juuri lainkaan, sitten viilenee sisälläkin.

Nyt aamupala loppuun ja lenkille. Sunnuntai, eikä vielä suunniteltua ohjelmaa, tiedä millaisiin suorituksiin tässä vielä ehtii venymään!