 |
| 19+6 Fado ja maha |
 |
| 19+6 |
maanantai 17. huhtikuuta 2017
sunnuntai 16. huhtikuuta 2017
Yhdessä ja eka kerta
Illalla saunan jälkeen vatsanahka tuntui taas hivenen kiristävältä joten hain kaapista perusvoidetta. Sohvalle päästyäni kysyin mieheltä, haluaako hän osallistua ja rasvata mahani. Pieniä juttuja jotka kuitenkin lisäävät kasvavan mahan ja vauvan konkretiaa myös tulevalle isälle. Mies hoiti mahani rasvaamisen minun nauttiessa jalat koholla sohvalla, saunan raikkaana.
Katsoimme elokuvaa ja pidin toista kättäni kohdun tienoilla. Tunsin liikkeitä saunan jälkeen ja kokeilin, tuntuisivatko ne jo vatsanpeitteiden läpi. Hetken odottelun jälkeen tunsin ensimmäisen potkun kädelläni. Hymyilin ja tartuin miehen käteen, "kokeile". Mies piti kättään hetken vatsalla, mutta emme saaneet lisää potkuja. Koitin itse uudelleen, ja tunsin jälleen liikkeitä. Tartuin miestä uudelleen kädestä, ja pienen hetken kuluttua mies tunsin vauvamme ensimmäisen potkun. Kummallekin eka kerta joka painui mieleni sopukoihin, meidän vauvamme <3
Pääsiäinen on kirkkovuoden näkökulmasta joulun ohella tärkeimpiä tapahtumia. Koulussa puhuimme myös oman hengellisen identiteetin ja elämän toteuttamisesta opiskellessamme kirkolliseen ammattiin. Itse toteutan hengellistä elämääni seurakunnassa yhä aika vähäisellä tasolla ja vaihtelevasti. Torstaina ajatukseni oli mennä kiirastorstain messuun joka jäi. Toisaalta seurakunta jonka alueella asumme, on kohtalaisen pieni maalaisseurakunta. Toimintaa on enemmän iäkkäille ja nuorille. Viereissä seurakunnassa järjestetään ainakin tällä hetkellä eka vauva-kerhoa, jonne ovat tervetulleita raskaana olevat ja alle vuoden vanhojen vauvojen äidit vauvojen kanssa. Koen, että raskaana käyminen siellä voisi olla outoa, mutta synnytettyäni ajatuksenani on kyllä mennä vauvan kanssa tapaaman sinne muita äitejä lastensa kanssa. Kotona hengellisen elämäni toteutukseni jää lähinnä rukouksen tasolle. Koen silti hyväksi, että koulu nostaa esiin myös kysymyksen, toteutammeko omaa hengellistä elämäämme ja miten.
Kirjoittaessani tätä radiosta alkoi soida Lohtu. Suljin silmäni ja asetin käteni vatsalle, pohjaton kiitollisuus jota saan kokea siitä, että odotan täytti minut. Meitä on jo nyt siunattu niin paljolla.
Katsoimme elokuvaa ja pidin toista kättäni kohdun tienoilla. Tunsin liikkeitä saunan jälkeen ja kokeilin, tuntuisivatko ne jo vatsanpeitteiden läpi. Hetken odottelun jälkeen tunsin ensimmäisen potkun kädelläni. Hymyilin ja tartuin miehen käteen, "kokeile". Mies piti kättään hetken vatsalla, mutta emme saaneet lisää potkuja. Koitin itse uudelleen, ja tunsin jälleen liikkeitä. Tartuin miestä uudelleen kädestä, ja pienen hetken kuluttua mies tunsin vauvamme ensimmäisen potkun. Kummallekin eka kerta joka painui mieleni sopukoihin, meidän vauvamme <3
Pääsiäinen on kirkkovuoden näkökulmasta joulun ohella tärkeimpiä tapahtumia. Koulussa puhuimme myös oman hengellisen identiteetin ja elämän toteuttamisesta opiskellessamme kirkolliseen ammattiin. Itse toteutan hengellistä elämääni seurakunnassa yhä aika vähäisellä tasolla ja vaihtelevasti. Torstaina ajatukseni oli mennä kiirastorstain messuun joka jäi. Toisaalta seurakunta jonka alueella asumme, on kohtalaisen pieni maalaisseurakunta. Toimintaa on enemmän iäkkäille ja nuorille. Viereissä seurakunnassa järjestetään ainakin tällä hetkellä eka vauva-kerhoa, jonne ovat tervetulleita raskaana olevat ja alle vuoden vanhojen vauvojen äidit vauvojen kanssa. Koen, että raskaana käyminen siellä voisi olla outoa, mutta synnytettyäni ajatuksenani on kyllä mennä vauvan kanssa tapaaman sinne muita äitejä lastensa kanssa. Kotona hengellisen elämäni toteutukseni jää lähinnä rukouksen tasolle. Koen silti hyväksi, että koulu nostaa esiin myös kysymyksen, toteutammeko omaa hengellistä elämäämme ja miten.
Kirjoittaessani tätä radiosta alkoi soida Lohtu. Suljin silmäni ja asetin käteni vatsalle, pohjaton kiitollisuus jota saan kokea siitä, että odotan täytti minut. Meitä on jo nyt siunattu niin paljolla.
Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa
Katson lohdunkantajaa
Sylissä ja sisällä
Pidän aina lähellä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa
Katson lohdunkantajaa
Sylissä ja sisällä
Pidän aina lähellä
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Pitkä perjantai
Nimenomaan Pitkä. Koska itselläni on paha tapa jonkinlaisen henkisen kuormituksen kohdalla lukita tunteet ja ajatukset pannaan jotta toimintakyky säilyy - ja sehän säilyy, käy sitten usein niin, etten laske niitä tilanteen ohi mentyä pois. Annan niiden lukittua. Sitten ne haamuilee ja kummittelee, tiettyinä hetkinä. Käsittelyn opettelua siis ja sitä tämä teksti osaltaan yrittää olla.
Torstaina oltiin illalla kotona, mies remontoi. Minä käytin koirat ja laitoin kukille hallaharson yöpakkasten varalta, kukkasipulit nousee jo kovaa vauhtia. Illalla alkoi äkisti vihloa voimakkaasti vasemmalle alavatsalle, sivuun kohdun kiinnikkeiden seutuun. Ei oikein kärsinyt edes laskea vasenta jalkaa maahan kun kipu iski. En huolestunut liiemmin, koska levossa kipua ei ollut. Kunnes alkoi tulla aaltomaisina kohtauksina myös levossa. Kuulostelin, tunnustelin, kohdun tienoilla kipu kuitenkin on. Onneksi on kollegoja päivystyspolilla töissä ja viestiä sinne, kuinka horror jono siellä on ja kuka lääkärinä? Jos varmuuden vuoksi menisi näytille, tämä ei tunnu nyt ihan normaalilta kivulta kuitenkaan. Parin tunnin kotona seurailun ja kipulääkkeiden jälkeen oltiin päivystyksessä 22 maissa. Pyhien alla päivystys on kyllä viimeinen paikka missä haluaa olla yötä vasten, nytkin oli reilusti yli 10 potilasta katsomatta ennen meitä. Onneksi selvittiin vain 3 tunnin odotuksella. Siihen "vain" mahtuu kyllä monta miehen manausta ja minulta tuskaista irvistystä, puhinaa ja lisää puhinaa kun kello mateli. Silti, tiskin toisella puolella töitä tehneenä tiedän, että jokainen siellä tekee parhaansa ja sillä vauhdilla mikä vain on mahdollista. Oma itsehillintä odotuksen suhteen on siis paljon parempi tässä tapauksessa mitä miehellä. Pitkiä silti olivat ne minuutit 22 ja 01:30 välillä.
Sitten lääkärille joka kuunteli, kirjoitti ylös ja kyseli. Vähän paineli kohdun yläosaa ja siinäpä se. Tiesin kyllä, ettei yle lääkäri voi juuri muuta tehdä kun konsultoida päivystävää gynekologia. Eli takaisin aulaan odottamaan.
Hetken päästä tulee hoitaja ja labratyöntekijä huutamaan minua. Tarkkailuhuoneeseen ja sängylle. Jahas, mitähän seuraavaksi? Emme saa tarkempaa informaatiota. Kädet ylös, kumpaankin käteen kiristysside, labratäti alkaa etsiä toisesta kädestä suonia verikokeita varten ja hoitaja laittaa tippaa. Jaa ei me vissiin kotiin sitten oltu menossa. Saan nesteytystä ja kipulääkettä. Kello on 02 aamuyöllä, koirat on olleet käymättä ulkona melkein 10 tuntia. Passitan miehen käymään kotona viemään koirat ulos ja syömään vähän jotain. Katson käsiä ja huonetta, eipä ole ennen tätä tullut koettua. Yritän itse torkkua jotta aika kuluisi ennen miehen paluuta. Verikokeissa kuitenkin kestää toista tuntia ja epäilin, ettei gynekologi ainakaan ennen niiden valmistumista minua tutki. On hämärää ja hiljaista. Stressaa, ihan sama miltä nuo vihlaisut ja jomotukset tuntuu, mutta onhan vauvalla kaikki kunnossa?
Pissanäytepurkki odottaa pöydän reunalla, ei ole vessahätä sitten yhtään. Kipulääke on tippunut ja mies tulee 03 maissa takaisin. Tuntemukset on samat, ei apua kipulääkkeestä ja stressaa yhä, miksi kello ei liiku, miksei kukaan tule katsomaan, että meidän vauva on varmasti hengissä? Hilaan itseni vessaan tippapullojen kera. Toinen letku vetää "väärään suuntaan" eli alkaa täyttyä verellä, jahas. Tämähän tästä puuttui. Koitan yksikätisenä häärätä vessassa ja varoa tippakättä. Pyyhin, verta. Pelko humahtaa läpi. Tippuihan se jostain letkusta? Ei. Minusta. Voi helvetti. Takaisin huoneeseen sillä vauhdilla millä selkä ja vatsakipu antaa myöten. Tokaisen miehelle, että vuodan. Pelko millaista ei voinut kuvitella olevankaan. Painan kelloa. Hoitaja hakee virtsanäytteen ja toteaa, että tippaletkussa oleva veri ei haittaa ja huuhtelee pois. Kerron, että vuodan verta. Hoitaja on rauhallinen, lupaa kertoa lääkärille ja katsotaan muuttaako se kiireellisyysluokitusta. Olen yhä kiireetön tapaus, tiedän sen kyllä. Tärisen sängyllä kuin horkassa. Hoitaja laittaa toisen kipulääkkeen tippumaan koska ensimmäinen ei auttanut. Kysyn, tuleeko gynekologi tutkimaan minut? "Ei välttämättä". Katsotaan miehen kanssa toisiamme, mitä? Gynekologi pitää niitä harjoitussupistuksina ja käski seurata aamuun. Viimein jotain tietoa edes. Mutta aamuun. Kello on vajaa 04. Aamuun on 4 tuntia, neljä helvetin pitkää tuntia. Mies on valvonut 22 tuntia putkeen. Hoitajan lähdettyä sanon miehelle, etten lähde kotiin, ennen kuin joku varmistaa, että meidän vauva on kunnossa, en helvetissä lähde. En ymmärrä miksi kaikki höösäävät kipulääkkeistä, kyllä minä tämän kivun kestän, mutta vauva.
Liikkeitä on tuntunut yölläkin, eritoten kun sain kipulääkkeen ja nestettä. Silti pelottaa, olen varma, että tämä oli tässä. Vaikka 8 vuoden lapsettomuus on takana käänteineen koen, että tämä raskaus on silti mennyt "liian helposti". Sehän sai alkunsa luomuna, oksensin vain 14 ensimmäistä viikkoa. Tämä olisi liian hyvää ollakseen totta, jos saisimme oikeasti syksyllä vauvan. Mies pysyy rauhallisena ja lohduttaa, käskee olla panikoimatta. Tiedän, etten voi tehdä mitään enkä olla paremmassa paikassa. Puristetaan toisiamme kädestä, kumpikin näkee toisen ajatukset kasvoilta, miksei kukaan tee mitään? Mies jaksaa olla vahva kun minä en enää pysty. Tiedän, että hän pelkää vähintään yhtä paljon kuin minä, mutta kestää sen. Toisen meidän on nyt kestettävä. Näillä viikoilla, mitä kukaan voisi tehdä? Tiedän kyllä sen, että jos se meinaa mennä kesken sille ei kukaan mitään mahda. Silti toivon, että joku tekisi jotain.
Laitan päättäväisenä silmät kiinni. Jos en nuku stressaan vielä itseni hengiltä. Pakko rauhoittua, pakko. Torkun noin tunnin. Katson kelloa, se on melkein 05 aamulla. Makaan katkarapu asennossa, vessaan pitäisi mennä, en uskalla. Ihan kuin voisin tahdonvoimalla estää jotain tapahtumasta, silti, en voi mennä vessaan. Rukoilen. Rukoilen lisää ja haen uskosta lohtua. Sinun käsiisi kun itse en voi mitään tehdä, Sinä voit. Viimein nousen, pakko mennä vessaan. Hoitaja tulee käytävällä vastaan, sanon, että soitan kelloa jos vuodan yhä. Pelottaa aivan helvetisti. Ei vuotoa, housuissa vähän, muuten ei vuotoa enää. Hengitän syvään. Ehkä meillä on vielä toivoa. Takaisin miehen luo, en vuoda. Mies on myös helpottunut, ei ainakaan huonoja uutisia.
Käsken miehen huilata, nukkua jos pystyy. Helpommin sanottu kun tehty kovalla puisella tuolilla joka on nostettu sänkyni viereen. Mies nojaa sänkyyni ja ottaa villatakkini tyynyksi. Yritän itsekin nukkua, vuoronvaihto on 08, joku tulee aamulla kyllä meitä katsomaan. Sitä ennen ei selvästi ole tapahtumassa mitään. En ole syönyt 11 tuntiin, joku pyytää hoitajalta leipää käytävällä, mahani murisee, painan silmät kiinni, ei nyt.
Herään 06:30. Mies torkkuu huonossa asennossa vieressäni. Kuulostelen tuntemuksia, ei koske, ei tunnu siltä että vuotaisin mitään. Ulkona alkaa näkyä aurinkoa talojen välistä. Soitan kelloa. Pyydän kiltisti hoitajalta aamupalaa, hän kyselee olenko vielä kipeä, kerron, että en juuri. Tosin en ole liikkunut joten en voi varmaksi sanoa. Hän miettii hetken ja toteaa, että uskaltaa antaa minulle ehkä sitten syömistä. Vatsakivun takia minut on pidetty tähän asti ravinnotta. Syön 2 palaa leipää ja vettä. Odotan lääkäriä. Kyllä se kohta tulee.
Lääkäri tulee katsomaan minua laukku olalla. Kysyy koskeeko, ei enää juurikaan. Kysyy, vaadinko sitten, että gynekologi tutkii minut? Sanon, että haluan jonkun varmistavan, että vauvalla on kaikki hyvin. Jaa selvä, minä soitan sitten gynekologille. Lääkäri poistuu oltuaan huoneessa ehkä minuutin. Sitten taas odotetaan. Kerron miehelle monelta vuoro vaihtuu ja mitä sitten tapahtuu, eli ainakaan tuntiin ei tapahdu mitään, ehkä kahteen. Toivon, että vaihdon jälkeen vuoroon tulee järkevämpi gynekologi joka suostuu tutkimaan minut. Mies torkkuu umpiväsyneenä, minä luen uutisia puhelimella ja odotan.
Aamuvuoron hoitajat menevät käytävää pitkin, kello on 7:30. Yöstä, todella pitkästä yöstä selvittiin. Olo on toiveikkaampi. Jonkun on pakko tutkia meidät nyt aamulla. Minuutit matelevat. Kello 8:15 käytävä hiljenee, osa potilaista kotiutetaan, meidän huoneesta lähtee kaksi, me jäädään yksin sinne. Kello on 8:35 tuttu hoitaja tulee pyörätuolin kanssa. Päästään synnärille. Vihdoin. Mies ottaa meidän tavarat ja meidät viedään synnärille. Istutaan odottamaan kun hoitaja käy sanomassa, että me olemme paikalla. Kätilö tulee esittäämään tarkentavia kysymyksiä, on empaattinen ja erittäin miellyttävä. Mies torkkuu yhä, isät kävelevät ohitsemme kuka mihinkin, minuutit matelevat yhä. Koirat eivät ole saaneet aamupalaa, eivätkä päässeet ulos. Ennen 10 miehen äiti yrittää soittaa, mies ei vastaa. Alan turhautua. Eikö jo voisi olla meidän vuoro. Mies on hetkittäin hereillä ja erittäin ärtynyt, mikä voi kestää näin kauan. Koitan selittää mikä kaikki voi kestää, mies jatkaa torkkumista. Viisarit menevät eteenpäin, 10:15 ja odotamme yhä. Koirat odottavat yhä. Kätilöt kolisevat, jossain itkee vauva. Joka kerta kun ovi käy, nostan katseeni, ei lääkäriä.
Viimein. 10:30 lääkäri kävelee kansioni kainalossa ja ottaa meidät vastaan. Hän tutkii kaiken perusteellisesti ja pitkään. Kaikki on kunnossa. Vauva voi hyvin, kohdunkaula on kiinni. Vuodolle ei löydy syytä, missään ei ole mitään hälyyttävää. Ei kohdussa tai muuallakaan. Voin vihdoin hengittää. 11 pääsemme lähtemään kotiin. Ulkona on kylmä ja aurinko paistaa, olemme nukkuneet muutaman tunnin koiranunta, olemme umpiväsyneitä ja mies on valvonut käytännössä torstai aamusta asti. Mutta meillä on kaikki hyvin.
Torstaina oltiin illalla kotona, mies remontoi. Minä käytin koirat ja laitoin kukille hallaharson yöpakkasten varalta, kukkasipulit nousee jo kovaa vauhtia. Illalla alkoi äkisti vihloa voimakkaasti vasemmalle alavatsalle, sivuun kohdun kiinnikkeiden seutuun. Ei oikein kärsinyt edes laskea vasenta jalkaa maahan kun kipu iski. En huolestunut liiemmin, koska levossa kipua ei ollut. Kunnes alkoi tulla aaltomaisina kohtauksina myös levossa. Kuulostelin, tunnustelin, kohdun tienoilla kipu kuitenkin on. Onneksi on kollegoja päivystyspolilla töissä ja viestiä sinne, kuinka horror jono siellä on ja kuka lääkärinä? Jos varmuuden vuoksi menisi näytille, tämä ei tunnu nyt ihan normaalilta kivulta kuitenkaan. Parin tunnin kotona seurailun ja kipulääkkeiden jälkeen oltiin päivystyksessä 22 maissa. Pyhien alla päivystys on kyllä viimeinen paikka missä haluaa olla yötä vasten, nytkin oli reilusti yli 10 potilasta katsomatta ennen meitä. Onneksi selvittiin vain 3 tunnin odotuksella. Siihen "vain" mahtuu kyllä monta miehen manausta ja minulta tuskaista irvistystä, puhinaa ja lisää puhinaa kun kello mateli. Silti, tiskin toisella puolella töitä tehneenä tiedän, että jokainen siellä tekee parhaansa ja sillä vauhdilla mikä vain on mahdollista. Oma itsehillintä odotuksen suhteen on siis paljon parempi tässä tapauksessa mitä miehellä. Pitkiä silti olivat ne minuutit 22 ja 01:30 välillä.
Sitten lääkärille joka kuunteli, kirjoitti ylös ja kyseli. Vähän paineli kohdun yläosaa ja siinäpä se. Tiesin kyllä, ettei yle lääkäri voi juuri muuta tehdä kun konsultoida päivystävää gynekologia. Eli takaisin aulaan odottamaan.
Hetken päästä tulee hoitaja ja labratyöntekijä huutamaan minua. Tarkkailuhuoneeseen ja sängylle. Jahas, mitähän seuraavaksi? Emme saa tarkempaa informaatiota. Kädet ylös, kumpaankin käteen kiristysside, labratäti alkaa etsiä toisesta kädestä suonia verikokeita varten ja hoitaja laittaa tippaa. Jaa ei me vissiin kotiin sitten oltu menossa. Saan nesteytystä ja kipulääkettä. Kello on 02 aamuyöllä, koirat on olleet käymättä ulkona melkein 10 tuntia. Passitan miehen käymään kotona viemään koirat ulos ja syömään vähän jotain. Katson käsiä ja huonetta, eipä ole ennen tätä tullut koettua. Yritän itse torkkua jotta aika kuluisi ennen miehen paluuta. Verikokeissa kuitenkin kestää toista tuntia ja epäilin, ettei gynekologi ainakaan ennen niiden valmistumista minua tutki. On hämärää ja hiljaista. Stressaa, ihan sama miltä nuo vihlaisut ja jomotukset tuntuu, mutta onhan vauvalla kaikki kunnossa?
Pissanäytepurkki odottaa pöydän reunalla, ei ole vessahätä sitten yhtään. Kipulääke on tippunut ja mies tulee 03 maissa takaisin. Tuntemukset on samat, ei apua kipulääkkeestä ja stressaa yhä, miksi kello ei liiku, miksei kukaan tule katsomaan, että meidän vauva on varmasti hengissä? Hilaan itseni vessaan tippapullojen kera. Toinen letku vetää "väärään suuntaan" eli alkaa täyttyä verellä, jahas. Tämähän tästä puuttui. Koitan yksikätisenä häärätä vessassa ja varoa tippakättä. Pyyhin, verta. Pelko humahtaa läpi. Tippuihan se jostain letkusta? Ei. Minusta. Voi helvetti. Takaisin huoneeseen sillä vauhdilla millä selkä ja vatsakipu antaa myöten. Tokaisen miehelle, että vuodan. Pelko millaista ei voinut kuvitella olevankaan. Painan kelloa. Hoitaja hakee virtsanäytteen ja toteaa, että tippaletkussa oleva veri ei haittaa ja huuhtelee pois. Kerron, että vuodan verta. Hoitaja on rauhallinen, lupaa kertoa lääkärille ja katsotaan muuttaako se kiireellisyysluokitusta. Olen yhä kiireetön tapaus, tiedän sen kyllä. Tärisen sängyllä kuin horkassa. Hoitaja laittaa toisen kipulääkkeen tippumaan koska ensimmäinen ei auttanut. Kysyn, tuleeko gynekologi tutkimaan minut? "Ei välttämättä". Katsotaan miehen kanssa toisiamme, mitä? Gynekologi pitää niitä harjoitussupistuksina ja käski seurata aamuun. Viimein jotain tietoa edes. Mutta aamuun. Kello on vajaa 04. Aamuun on 4 tuntia, neljä helvetin pitkää tuntia. Mies on valvonut 22 tuntia putkeen. Hoitajan lähdettyä sanon miehelle, etten lähde kotiin, ennen kuin joku varmistaa, että meidän vauva on kunnossa, en helvetissä lähde. En ymmärrä miksi kaikki höösäävät kipulääkkeistä, kyllä minä tämän kivun kestän, mutta vauva.
Liikkeitä on tuntunut yölläkin, eritoten kun sain kipulääkkeen ja nestettä. Silti pelottaa, olen varma, että tämä oli tässä. Vaikka 8 vuoden lapsettomuus on takana käänteineen koen, että tämä raskaus on silti mennyt "liian helposti". Sehän sai alkunsa luomuna, oksensin vain 14 ensimmäistä viikkoa. Tämä olisi liian hyvää ollakseen totta, jos saisimme oikeasti syksyllä vauvan. Mies pysyy rauhallisena ja lohduttaa, käskee olla panikoimatta. Tiedän, etten voi tehdä mitään enkä olla paremmassa paikassa. Puristetaan toisiamme kädestä, kumpikin näkee toisen ajatukset kasvoilta, miksei kukaan tee mitään? Mies jaksaa olla vahva kun minä en enää pysty. Tiedän, että hän pelkää vähintään yhtä paljon kuin minä, mutta kestää sen. Toisen meidän on nyt kestettävä. Näillä viikoilla, mitä kukaan voisi tehdä? Tiedän kyllä sen, että jos se meinaa mennä kesken sille ei kukaan mitään mahda. Silti toivon, että joku tekisi jotain.
Laitan päättäväisenä silmät kiinni. Jos en nuku stressaan vielä itseni hengiltä. Pakko rauhoittua, pakko. Torkun noin tunnin. Katson kelloa, se on melkein 05 aamulla. Makaan katkarapu asennossa, vessaan pitäisi mennä, en uskalla. Ihan kuin voisin tahdonvoimalla estää jotain tapahtumasta, silti, en voi mennä vessaan. Rukoilen. Rukoilen lisää ja haen uskosta lohtua. Sinun käsiisi kun itse en voi mitään tehdä, Sinä voit. Viimein nousen, pakko mennä vessaan. Hoitaja tulee käytävällä vastaan, sanon, että soitan kelloa jos vuodan yhä. Pelottaa aivan helvetisti. Ei vuotoa, housuissa vähän, muuten ei vuotoa enää. Hengitän syvään. Ehkä meillä on vielä toivoa. Takaisin miehen luo, en vuoda. Mies on myös helpottunut, ei ainakaan huonoja uutisia.
Käsken miehen huilata, nukkua jos pystyy. Helpommin sanottu kun tehty kovalla puisella tuolilla joka on nostettu sänkyni viereen. Mies nojaa sänkyyni ja ottaa villatakkini tyynyksi. Yritän itsekin nukkua, vuoronvaihto on 08, joku tulee aamulla kyllä meitä katsomaan. Sitä ennen ei selvästi ole tapahtumassa mitään. En ole syönyt 11 tuntiin, joku pyytää hoitajalta leipää käytävällä, mahani murisee, painan silmät kiinni, ei nyt.
Herään 06:30. Mies torkkuu huonossa asennossa vieressäni. Kuulostelen tuntemuksia, ei koske, ei tunnu siltä että vuotaisin mitään. Ulkona alkaa näkyä aurinkoa talojen välistä. Soitan kelloa. Pyydän kiltisti hoitajalta aamupalaa, hän kyselee olenko vielä kipeä, kerron, että en juuri. Tosin en ole liikkunut joten en voi varmaksi sanoa. Hän miettii hetken ja toteaa, että uskaltaa antaa minulle ehkä sitten syömistä. Vatsakivun takia minut on pidetty tähän asti ravinnotta. Syön 2 palaa leipää ja vettä. Odotan lääkäriä. Kyllä se kohta tulee.
Lääkäri tulee katsomaan minua laukku olalla. Kysyy koskeeko, ei enää juurikaan. Kysyy, vaadinko sitten, että gynekologi tutkii minut? Sanon, että haluan jonkun varmistavan, että vauvalla on kaikki hyvin. Jaa selvä, minä soitan sitten gynekologille. Lääkäri poistuu oltuaan huoneessa ehkä minuutin. Sitten taas odotetaan. Kerron miehelle monelta vuoro vaihtuu ja mitä sitten tapahtuu, eli ainakaan tuntiin ei tapahdu mitään, ehkä kahteen. Toivon, että vaihdon jälkeen vuoroon tulee järkevämpi gynekologi joka suostuu tutkimaan minut. Mies torkkuu umpiväsyneenä, minä luen uutisia puhelimella ja odotan.
Aamuvuoron hoitajat menevät käytävää pitkin, kello on 7:30. Yöstä, todella pitkästä yöstä selvittiin. Olo on toiveikkaampi. Jonkun on pakko tutkia meidät nyt aamulla. Minuutit matelevat. Kello 8:15 käytävä hiljenee, osa potilaista kotiutetaan, meidän huoneesta lähtee kaksi, me jäädään yksin sinne. Kello on 8:35 tuttu hoitaja tulee pyörätuolin kanssa. Päästään synnärille. Vihdoin. Mies ottaa meidän tavarat ja meidät viedään synnärille. Istutaan odottamaan kun hoitaja käy sanomassa, että me olemme paikalla. Kätilö tulee esittäämään tarkentavia kysymyksiä, on empaattinen ja erittäin miellyttävä. Mies torkkuu yhä, isät kävelevät ohitsemme kuka mihinkin, minuutit matelevat yhä. Koirat eivät ole saaneet aamupalaa, eivätkä päässeet ulos. Ennen 10 miehen äiti yrittää soittaa, mies ei vastaa. Alan turhautua. Eikö jo voisi olla meidän vuoro. Mies on hetkittäin hereillä ja erittäin ärtynyt, mikä voi kestää näin kauan. Koitan selittää mikä kaikki voi kestää, mies jatkaa torkkumista. Viisarit menevät eteenpäin, 10:15 ja odotamme yhä. Koirat odottavat yhä. Kätilöt kolisevat, jossain itkee vauva. Joka kerta kun ovi käy, nostan katseeni, ei lääkäriä.
Viimein. 10:30 lääkäri kävelee kansioni kainalossa ja ottaa meidät vastaan. Hän tutkii kaiken perusteellisesti ja pitkään. Kaikki on kunnossa. Vauva voi hyvin, kohdunkaula on kiinni. Vuodolle ei löydy syytä, missään ei ole mitään hälyyttävää. Ei kohdussa tai muuallakaan. Voin vihdoin hengittää. 11 pääsemme lähtemään kotiin. Ulkona on kylmä ja aurinko paistaa, olemme nukkuneet muutaman tunnin koiranunta, olemme umpiväsyneitä ja mies on valvonut käytännössä torstai aamusta asti. Mutta meillä on kaikki hyvin.
tiistai 11. huhtikuuta 2017
Tästä se taas lähti
Vietin viime viikon Pieksämäellä opintojen merkeissä. Majoitus oli tällä kerralla lähes erähenkinen. Jääkaapin puuttuessa sen virkaa toimitti kylmälaukku pihalla, keittiö käsitti kyllä kaapit ja lavuaarin, mutta "hella" oli yksi pieni siirrettävä keittolevy. Ja torpan sisälämpötila oli noin +30 astetta, no ei tarvinnut palella ei todellakaan.
Soittivat pankista viikolla. Että olkaa hyvät vaan, saatte lisää velkavankeutta. Puhelinrinki liikkeelle ja lauantaina kävi näin. Ennen kuvat on otettu kun käytiin taloa katsomassa, koska sisusta ja värit on mitä on, en ole koskaan tainnut asumisen aikana ottaa ainuttakaan kuvaa takkahuoneesta.
Ja sitten tuli team remontojat
Takka jää, se kun on vielä siisti ja oikein hyvin toimiva. Muuten takkahuone, vessa ja kylpyhuone sekä sauna menevät uusiksi. Levyt, laatat, lämmitykset, vedeneristeet, kalusteet... Onneksi meillä on "timpuri" tekemässä, eli meidän osuus on lähinnä siivous ja miehellä sähkötöissä auttaminen. Eipä tässä hirveästi aika riittäisi enää itse remontoida kaiken muun ohessa.
Parasta tässä on se, että lainan saannissa oli epävarmuutta joten en ole pohtinut värejä tai laattoja noin laisinkaan. Ensi viikolla siis rautakauppakierros kutsunee!
Uusi raskausviikkon pyörähti eilen, viime viikolta jäi mahakuva ottamatta, tällä viikolla pitää se siis muistaa. Potkuja tuntuu useamman kerran viikossa jo, eritoten kun olen syönyt. Epätodellista ja samalla ihan mielettömän ihanaa <3
Testasin eilen taas uutta leipäreseptiä. Joskus aikoinaan en osannut paistaa lettuja, ne epäonnistui keskimäärin aina. Vuosien ja tuhansien epäonnistuneiden lettujen jälkeen hallitsen sen paremmin melkein kuin mitään muuta leivontaa. Leivät onkin sitten asia erikseen. Olisi ihana osata leipoa muuta kuin ikkunoiden rikkomiseen soveltuvaa kittiä joka muodoltaa leipää muistuttaa. Testasin jogurttipohjaista leipäohjetta, joka tehdään padassa.
Soittivat pankista viikolla. Että olkaa hyvät vaan, saatte lisää velkavankeutta. Puhelinrinki liikkeelle ja lauantaina kävi näin. Ennen kuvat on otettu kun käytiin taloa katsomassa, koska sisusta ja värit on mitä on, en ole koskaan tainnut asumisen aikana ottaa ainuttakaan kuvaa takkahuoneesta.
 |
| Takkahuone ja takka |
 |
| Vasemmalla ovi joka vie kylppäriin |
 |
| Takkahuonetta |
 |
| Takkahuoneen ovi jonka takana ovi vessaan |
 |
| Takkahuoneen pitkä seinä - tuo vihreä on siis talon vanha ulkoseinä! |
 |
| Kevyt kasa paneelia |
 |
| Kattoa vaille purettu |
 |
| Villaa on ainakin |
Parasta tässä on se, että lainan saannissa oli epävarmuutta joten en ole pohtinut värejä tai laattoja noin laisinkaan. Ensi viikolla siis rautakauppakierros kutsunee!
Uusi raskausviikkon pyörähti eilen, viime viikolta jäi mahakuva ottamatta, tällä viikolla pitää se siis muistaa. Potkuja tuntuu useamman kerran viikossa jo, eritoten kun olen syönyt. Epätodellista ja samalla ihan mielettömän ihanaa <3
Testasin eilen taas uutta leipäreseptiä. Joskus aikoinaan en osannut paistaa lettuja, ne epäonnistui keskimäärin aina. Vuosien ja tuhansien epäonnistuneiden lettujen jälkeen hallitsen sen paremmin melkein kuin mitään muuta leivontaa. Leivät onkin sitten asia erikseen. Olisi ihana osata leipoa muuta kuin ikkunoiden rikkomiseen soveltuvaa kittiä joka muodoltaa leipää muistuttaa. Testasin jogurttipohjaista leipäohjetta, joka tehdään padassa.
Jogurttipohjainen pataleipä
2dl maitoa
2dl turkkilaista jogurttia
1pss kuivahiivaa
8.5dl jauhoja (ohjeessa oli käytetty durum, itse laitoin luomuvehnäjauhoja)
1rkl sokeria
Suolaa
Oliiviöljyä
Sekoita hiiva lämpimään (väh. 40 asteiseen) jogurtti-maitoseokseen ja lisää sokeri. Anna käydä 10min.
Lisää suola ja 4dl jauhoja. Sekoita haarukalla tasaiseksi taikinaksi. Lisää hitaasti loput 4.5dl jauhoja ja öljy haarukalla sekoittaen. Älä vaivaa. Sekoita niin kauan, että taikina alkaa irrota reunoista.
Kohota liinan alla 90min.
Kuumenna pata 225 asteisessa uunissa kuumaksi. Nosta pata uunista ja kaada leipä pataan, Leipää ei muotoilla vaan se jää pataan sellaisenaan.
Paista 225c /30min kannen alla, viimeiset 5-10min ilman kantta kauniin pinnan saavuttamiseksi.
Nauti.
 |
| Leipä jota on käyty jo leikkelemässä |
Leipä oli mehevää, kosteaa ja kaukana perinteisestä kitistä, uskomattoman hyvää! Oma pata oli ihan liian iso, valurautaa jossa on sisäpuolella emalipinta. En kuumentanut pataa uunissa, vaan kuumalla vedellä, kylmää valurautapataa kun ei suositella laitettavaksi kuumaan uuniin. Leipä haukkasi siihen kiinni kuin täi tervaan vaikka öljysin pohjan. Seuraavan kerran siis tiedän laittaa leivinpaperin pataan ennen paistamista. Ja omaan pataani tuplataikina olisi toimivampi. Tämä pataleipä ei kohoa niin mahdottomasti, vaan jää enemmän rieskan paksuiseksi. Paistoin leivinuunissa 20min + 10min ilman kantta, jos olisin pitänyt ohjeen 40min se olisi palanut, mutta olin lämmittänyt leivinuunin vasta eilen joten kuumuus oli enemmän mitä mittari (220) näytti.
sunnuntai 2. huhtikuuta 2017
Hyvin
Alkuraskauden ollessa viikolle 14 asti pitkälti pelkkää oksentamista, on ollut aivan huippua kyetä vastaamaan "miten olet voinut?" kysymyksiin Hyvin. Nyt olen voinut hyvin. Perjantaina oksensin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, osasyynä epäilen kyllä migreeniä ja totaalista niskajumia. Selkä on ollut jo tovin kipeä, alaselässä alkaa ilmeisesti liitokset löystyä ja vaapun kohtuullisen pienestä mahastani huolimatta kuin ankka, aina joltain tuolilta ylös noustessani. Silti en valita selkäkivusta, sillä oksentaminen on viimein suurelta osin historiaa ja voin nauttia raskaana olemisesta ja kohtalaisen normaalista arjesta.
Huhtikuu vaihtui viikonloppuna, ja sehän tarkoittaa sitä, että me menemme naimisiin ensi kuussa. Vielä on muutamia olennaisia juttuja hoitamatta, mutta onneksi alkaa olla jo voiton puolella häiden suunnittelu ja järjestely.
Kävimme viikonloppuna Helsingissä ystäväni luona, pääsin samalla viettämään aikaa kummipojan kanssa. Käytiin ystäväni kanssa tehokkaasti shoppailemassa lauantaina Espoon kirpparilla ja Sellossa. Hääkengät löytyivät mitä lähdin etsimään. Yllättävän huono valikoima valkoisia avokkaita matalalla korolla on tähän vuodenaikaan, mutta kahdet löysin sovitettavaksi. Toiset olivat hyvin kiiltävää, valkoista (keino?)nahkaa, mutta epäröin niiden kohdalla ja päätimme ensin katsoa vielä muut kaupat. Haloselta löytyi Gaborin helmiäisvalkoiset avokkaat, sopivassa koossa -30%. Budetti ylittyi aika roimasti, olin nuukana budjetoinut kenkiin noin 40e, mutta uskon, että noille kengille tulee kyllä käyttöä häiden jälkeenkin. Hauskasti totesin, että ainoa kalliimpi käsilaukku jonka koskaan olen myöskään ostanut, on Gaborin joten meinaa mennä melkein merkkiuskollisuuden puolelle jo. Huomaa sarkasmi.
Uskalsin viimein ostaa meille ensimmäiset vauvavaatteet. Koko on kyllä noin 6-9kk luokkaa, mutta silti, ensimmäiset omat. Vuosia kun niitä on hypistellyt, haaveillut, kummilapsille ostanut, ja miettinyt milloin voisi koittaa se päivä kun saisin tällaisen ihanuuden omalle lapselle kaappiin ostaa, nyt se on koittanut. Minä saan. Pieniä vauvanvaatteita en taida juurikaan ostaa, sain yhdeltä ystävältäni muovikassillisen ja toinen ystäväni lupasi myös kummipoikani unisex vauvanvaatteet meille joita hän ei enää tarvitse. Ihan pienillä kun vaatteet jäävät niin tolkuttoman nopeasti pieneksi.
Ainoa ärsyttävä puoli oli isovanhempien tänään ostoksia tutkiessa perus "se on siis poika"-lausahdus. Joka kerta he arvaavat tyttöä tai poikaa kun näemme, eivätkä usko, kun kerromme, että me emme tiedä. Eikä sitä saa tietää kuin aikaisintaan rakenneultrassa (johon on muuten 3 viikkoa aikaa), ja me (lue, minä) emme halua tietää sukupuolta etukäteen. Piste. Oli tyttö tai poika aion pukea sille vihreän bodyn koska muumi.
Olen reilun viikon pohtinut tunnenko jo liikkeitä. Voiko muka ensisynnyttäjä, oli miten hoikka hyvänsä, tuntea jo 18. viikolla liikkeitä? Kyllä voi. Kahtena iltana tällä viikolla syömisen jälkeen on alkanut hurja muljuaminen alavatsalla, selvästi kohdun korkeudella. Perjantaina kaikista selvimmin ja se jatkui useamman minuutin. Liikkeitä, ihan hurjaa <3
Tänään kotiin lähtiessä ajettiin Ikean kautta. Tutkailtiin Pax järjestelmän kaappeja mittoja ja sisusteita silmälläpitäen, jos remonttilaina meille myönnetään. Eteiseen tulisi 200x66x236 liukuovellinen vaatekaappi, samoin takkahuoneeseen ja yläkertaan 200x66x200 vaatekaappi meidän vaatteille. Vauvalle olen ajatellut lipastoa jossa voisi vaatteet säilyttää. Se mihin lipasto sijoitetaan, on vielä pohdinnassa. Käytiin myös lasten ikea-osastolla. Pinnasänkyjä, hypisteltiin siinä ja katseltiin, kummallakin ajatus, että me tosiaan voidaan ja saadaan hankkia myös pinnasänky meille. Uutena en pinnistä ajatellut ostaa, käytettynä saa hyväkuntoisia ja toimivia joten tori.fi ahkeraan käyttöön. Hoitoalusta, hoitoalustan suoja ja pinnasängyn reunasuojus kuitenkin ostettiin, ensimmäiset konkreettiset hankinnat sitten kehdon jälkeen. Meidän vauvalle. Ajatus on jotenkin yhä todella hurja, että on mahdollisuus ja lupa ostaa tarvikkeita pienelle ihmiselle joka meille syksyllä syntyy. Meille, ei ystävälle, kaverille, tutulle, vaan meille <3
Ensi viikolla suuntaan taas Savoon ja koulujutut kutsuvat. Katsotaan miten kouluviikko väsymyksen, selän ja 2h välein syömisen kanssa sujuu. Kuitenkin tosi kiva nähdä koulukavereita monen kuukauden tauon jälkeen.
Huhtikuu vaihtui viikonloppuna, ja sehän tarkoittaa sitä, että me menemme naimisiin ensi kuussa. Vielä on muutamia olennaisia juttuja hoitamatta, mutta onneksi alkaa olla jo voiton puolella häiden suunnittelu ja järjestely.
 |
| Hääkengät. Haloselta, Gaborin poistomallit -30% |
Uskalsin viimein ostaa meille ensimmäiset vauvavaatteet. Koko on kyllä noin 6-9kk luokkaa, mutta silti, ensimmäiset omat. Vuosia kun niitä on hypistellyt, haaveillut, kummilapsille ostanut, ja miettinyt milloin voisi koittaa se päivä kun saisin tällaisen ihanuuden omalle lapselle kaappiin ostaa, nyt se on koittanut. Minä saan. Pieniä vauvanvaatteita en taida juurikaan ostaa, sain yhdeltä ystävältäni muovikassillisen ja toinen ystäväni lupasi myös kummipoikani unisex vauvanvaatteet meille joita hän ei enää tarvitse. Ihan pienillä kun vaatteet jäävät niin tolkuttoman nopeasti pieneksi.
 |
| Ihan miestä ajatelle, kuinka rouhea takki meidän pienelle kunhan hän vähän kasvaa |
 |
| Aivan ihana, pehmeä fleecetakki, jossa on pöllöjä |
 |
| Muumibody, meidän lapsi tullaan kyllä aivopesemään muumeilla aivan totaalisesti |
Olen reilun viikon pohtinut tunnenko jo liikkeitä. Voiko muka ensisynnyttäjä, oli miten hoikka hyvänsä, tuntea jo 18. viikolla liikkeitä? Kyllä voi. Kahtena iltana tällä viikolla syömisen jälkeen on alkanut hurja muljuaminen alavatsalla, selvästi kohdun korkeudella. Perjantaina kaikista selvimmin ja se jatkui useamman minuutin. Liikkeitä, ihan hurjaa <3
 |
| Saunan raikkaana rv 17+2 <3 |
 |
| Ikean hankintoja |
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Ruokapäivitys kuvina
Olo on mennyt parempaan, jos verrataan viime kuun olotiloihin. Ruokakaupassa kykenee käymään ja toisina päivinä miettimään ruokaa ja sen valmistusta. Jeij! Ruokaohjelmien katsominen telkkarista onnistuu myös. Bongasin Jamie Oliverin ohjelman viikonloppuna ja ruuaksi oli tarjolla Super green cannelonit. Ruoka jonka päätin laittaa ehdottomasti testiin, lasagnea mutta ei kuitenkaan.
Karkeasti suomensin ohjeen ja lähdin aamulla kauppaan. Kotiin tullessa puuttui chili, sitruuna ja basilika. Perinteisellä "kyllä mie suurinpiirtein muistan mitä siihen tulee" asenteella. Myöskään lähi S-marketimme ei tarjonnut canneloneja eikä ricotta juustoa, muut siis unohdin lahopäisyyttäni. Joten perinteiselle kokkauksen mukavuusaluelle, let's sovelletaan!
Ainekset valmiina toimintaan. Lime mehu puuttuu kuvasta, jolla päätin korvata sitruunan. Ostin hetken mielijohteesta mozzarellaa sen ollessa osta minut lapulla. Tähän aikaan vuodesta tuoretta lehtivihreää ei ole tarjolla joten pakasteesta pinaattia pussi (200g) ja puoli pussillista (n. 200g) lehtikaalia sekä 3 kevätsipulinvartta toimi tässä vihreänä. Canneloneja en myöskään saanut joten pennepasta toimi korvaajana. Alla siis sovellettu versio a'la tuurimartta.
Sipulit ja valkosipulit tupperwaren pikakokkiin ja hienoksi, paistoin hetken oliiviöljyssä ja laitoin pinaatit sekä lehtikaalit sekaan, sekä pilkotun kevätsipulin. Kiitos ystäväni joka toi minulle Dubaista tuliaisina maustesetin, minulla oli myös kokonainen muskottipähkinä kotona josta raastoin sekaan puolet, ohjeessa oli ehkä 1, mutta muskottipähkinän tottumattomana käyttäjänä tyydyin puolikkaaseen. Pannulla seos oli sen aikaa, että kaikki pakasteet sulivat ja laitoin lautaselle jäähtymään ja kaadoin "silleen sopivasti" limemehua joukkoon.
Seuraavaksi kaivoin tästä samasta maustesäkistä kuivatun chilin, tuoreen puuttuessa, ja pilkoin 2 valkosipulinkynttä tomaattikastiketta varten. Eksynyt limemehu, sekä mozzarellat myös kuvassa.
Paistoin valkosipulia ja chiliä hetken oliiviöljyssä ja laitoin tomaattitölkit sekaan sekä noin yhden purkillisen vettä, jolla huuhdoin loputkin tomaatit purkeista. Keittelin noin 15min ja aloitin epätoivoisimman operaation, täytä pennepasta cannelonien puutteessa.
Yritin. Sain 5 minuutissa yhden täytettyä puoliksi ja totesin, että luovutan, sovelletaan myös tämä osio. Tässä kohtaa vihreä paistos oli käynyt tehosekoittimessa ja olin laittanut sen pakastepussiin johon leikkasin niin pienen reiän kuin osasin. Cannelonien täyttäminen varmasti onnistuisi tällä menetelmällä, pennepastan - ei.
Kaadoin valmiin tomaattikastikkeen vuoan pohjalle. Ladoin pilkotun mozzarellan päälle ja pursotin pussissa olleesta vihreästä seoksesta puolet mozzarellan päälle, sitten oli pastan vuoro. Pastan päälle pursotin loput vihreät pussista ja sitten vuoroon juustokastike.
Juustokastike piti laittaa tehosekoittimeen, eli maito, kananmuna, basilika, ricotta juusto ja parmesaani. Nopeaa ja helppoa, ehkä. No basilika ja ricotta puuttui - sovelletaan. Maito ja kananmuna sekä parmesaani kulhoon ja vatkasin sekaisin. Raastoin noin 200g luostari juustoa, sekoitin haarukalla joukkoon ja kaadoin vuokaan.
Varmistus, että pastat ovat peitossa ja ripottelin vielä parmesaania ohuen kerroksen päälle. 170c kiertoilmalla ja 35min. Lopputulos.
Erittäin syötävä!
Suosittelen kokeilemaan ko. reseptiä, cannelonien kanssa onnistuu varmasti täyttämistä myöten erinomaisen hyvin. Annoin vetäytyä 15min ennen syömistä ja vuoka ei ollut liian vetistä, sopivan kostea koostumukseltaan. Pasta oli imenyt erittäin hyvin ylimääräisen nesteen. Ja raskauden tämä vaihe antaa myöten syödä jo näinkin juustoista ruokaa, oli hyvää!
Seuraava vaihe on opetella syömään sieniä, kaikki sieniruuat näyttää televisiossa luokattoman hyvältä - ja minä kun en niitä ruuassa voi sietää. Tulevan lapsen myötä tavoitteena on kuitenkin saada osallistettua lasta pienestä pitäen ruuan valmistukseen, raaka-aineiden valinnasta lähtien. Luomaan mahdollisimman ennakkoluuloton pieni ruokailija. Itse olen aikuisena joutunut opettelemaan suuren määrän ruokia mitä voisi syödä, sillä äitini ei syönyt - eikä siten myöskään tehnyt, tietyistä raaka-aineista koskaan mitään ruokaa, joten aikuisiällä ruokavalioon on tiensä löytäneet mm. kesäkurpitsa ja oliivit. Ehkä ainut mitä meillä ei tulla syömään, on sisäelimet, sillä kumpikaan meistä tulevista vanhemmista, ei niitä syö.
Ja vielä karvaisista naperoista kuvia iloksenne, apukokki vahti tänään keittiössä, että lattiat pysyy puhtaina.
Lopuksi täysin ohi aiheen. Tästä nojatuolista haluaisin eroon. Entisen asukin jäämistöä ja kivasti kulahtanut jo, mutta millä tästä nyt luovut kun sillä ahkera käyttäjä on. Takana näkyvät remonttiromut voi ignorata suosiolla. Ehkä esteettisyyteni saa väistyä tämän nojatuolin osalta niin kauan kun Jadis siinä viihtyy.
Tänään vaihtui jo 17. raskausviikko, aika etenee huimaa vauhtia, samoin kuten kevät. Pian pääsee jo pihatöihin, lumet sulaa vauhdilla ja jäälle en uskalla enää lähteä, rantojen läheisyydestä menneet paikoin jo aivan mustaksi.
Karkeasti suomensin ohjeen ja lähdin aamulla kauppaan. Kotiin tullessa puuttui chili, sitruuna ja basilika. Perinteisellä "kyllä mie suurinpiirtein muistan mitä siihen tulee" asenteella. Myöskään lähi S-marketimme ei tarjonnut canneloneja eikä ricotta juustoa, muut siis unohdin lahopäisyyttäni. Joten perinteiselle kokkauksen mukavuusaluelle, let's sovelletaan!
Vihreällä täytetyt cannelonit
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
Oliiviöljyä
200g pakastepinaattia
450g (tuoreita) sesongin vihreitä, lehtikaalia, mangoldia, nokkosia tms.
1/2 sitruuna
250g canneloneja
1/2 muskottipähkinä
Tomaattikastike
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili
3x400g kuorittuja tölkkitomaatteja
30g parmesaani juustoa
Juustokastike
250g ricotta juustoa
1 suuri vapaan kanan muna
200ml kevytmaitoa
Tuoretta basilikaa
Suosittelen kokeilemaan ko. reseptiä, cannelonien kanssa onnistuu varmasti täyttämistä myöten erinomaisen hyvin. Annoin vetäytyä 15min ennen syömistä ja vuoka ei ollut liian vetistä, sopivan kostea koostumukseltaan. Pasta oli imenyt erittäin hyvin ylimääräisen nesteen. Ja raskauden tämä vaihe antaa myöten syödä jo näinkin juustoista ruokaa, oli hyvää!
Seuraava vaihe on opetella syömään sieniä, kaikki sieniruuat näyttää televisiossa luokattoman hyvältä - ja minä kun en niitä ruuassa voi sietää. Tulevan lapsen myötä tavoitteena on kuitenkin saada osallistettua lasta pienestä pitäen ruuan valmistukseen, raaka-aineiden valinnasta lähtien. Luomaan mahdollisimman ennakkoluuloton pieni ruokailija. Itse olen aikuisena joutunut opettelemaan suuren määrän ruokia mitä voisi syödä, sillä äitini ei syönyt - eikä siten myöskään tehnyt, tietyistä raaka-aineista koskaan mitään ruokaa, joten aikuisiällä ruokavalioon on tiensä löytäneet mm. kesäkurpitsa ja oliivit. Ehkä ainut mitä meillä ei tulla syömään, on sisäelimet, sillä kumpikaan meistä tulevista vanhemmista, ei niitä syö.
Ja vielä karvaisista naperoista kuvia iloksenne, apukokki vahti tänään keittiössä, että lattiat pysyy puhtaina.
Lopuksi täysin ohi aiheen. Tästä nojatuolista haluaisin eroon. Entisen asukin jäämistöä ja kivasti kulahtanut jo, mutta millä tästä nyt luovut kun sillä ahkera käyttäjä on. Takana näkyvät remonttiromut voi ignorata suosiolla. Ehkä esteettisyyteni saa väistyä tämän nojatuolin osalta niin kauan kun Jadis siinä viihtyy.
Tänään vaihtui jo 17. raskausviikko, aika etenee huimaa vauhtia, samoin kuten kevät. Pian pääsee jo pihatöihin, lumet sulaa vauhdilla ja jäälle en uskalla enää lähteä, rantojen läheisyydestä menneet paikoin jo aivan mustaksi.
lauantai 11. maaliskuuta 2017
Kevät, korpiklaani ja ystävät
Kevät tuli muutamassa päivässä. Linnut alkoi laulaa, aurinko paistaa ja lumet hupenevat silmissä. Yöt pakastaa ja päivisin lämpötila kipuaa etupihalla yli 7 lämpöasteeseen, ainakin seinän vierustalla missä lämpömittarimme majailee.
Viikko sitten minut yllätettiin aivan ihanasti aamulla, olin lähdössä toisen kaason kanssa lenkille 9:30, vaan oven takana olikin molemmat kaasot ja luvassa oli mitäpä muuta kuin polttarit. Päivä oli aivan täydellinen, aktiviteetteja ja ruokia myöten minun näköinen. Vain 3 ihmistä estyi saapumasta paikalle joten suurin osa tärkeitä ystäviä oli kanssani viettämässä "prinsessapäivääni".
Pääsin pitkästä aikaa ratsastamaan luottohevosellani jonka vuokraajana aloitin 10 vuotta sitten. Polvivamman takia mielenkiinto heppailuun hiipui, mutta Dickillä on aina erityinen paikka sydämessäni. Nytkin pitkän tauon jälkeen selkään nouseminen oli luontevaa ja hauskaa. Heppailusta siirryttiin pulkkamäkeen, talvi-ihmiselle huisin hauskaa ja kaikki tuntuivat vapautuvan pulkkamäessä! Edellisestä mäenlaskusta on kyllä ehtinyt vierähtää vuosia ja taas vuosia.
Loppuilta meni ihanalla mökillä, jonne oli järkätty majoitus koko porukalle, ruokaa, sipsejä (ja paljon!) sekä muita herkkuja. Naurujoogaa pääsimme kokeilemaan, sain ihanan, perinteisen morsiussaunan ja lopulta nautimme lämpimässä paljussa oleilusta kirkkaan tähtitaivaan alla <3 Unohtumaton päivä jossa oli paljon unohtumattomia hetkiä, ihanien ihmisten kanssa. Ja mikä parasta, en oksentanut kertaakaan koko päivänä!
Tämä viikko on mennyt talvilomalla, remontteja ja tulevan kesän to-do listoja suunnitellen. Raskautta on jäljellä noin puolisen vuotta joka eittämättä hurahtaa nopeasti, kuten alkuraskauskin, nyt ollaan jo toisella kolmanneksella. Jos löytyy takausta appivanhempien puolesta kylpyhuoneen, takkahuoneen, saunan ja wc:n remontti alkaa heti kun pankki antaa rahoitusta, olen siihen siis yrittänyt hakea inspiraatiota pinterestistä ja etuovesta. Lisäsiipi on onneksi suht uusi, rakennettu -90, mutta silti hieman epäkäytännöllisesti suunniteltu tulevaa lapsiperhe arkea ajatellen. No ei auta kun soveltaa ja laittaa älynystyrät töihin!
Tänään kaivoin ensimmäistä kertaa kai koko vuonna treenivaatteet naftaliinista, napit korville, sykemittari mukaan ja lenkille. Sopivat mätöt spotifyn kautta soimaan ja tossua toisen eteen. Oli todellinen itkeäkkö vai nauraa olo, kun Korpiklaanin Metsämies alkaa soida, pää menee huisin kovaa vauhtia ja kroppa ei liiku. Entinen treeni-minä meni kuin täi tervassa. Mutta 4 kilometrin jälkeen jokin naksahti selässä kohdalleen ja löysin vauhdin, en toki ihan normaalia vauhtiani, mutta viimeiset 2 kilometriä käveltiin 6.4km/h vauhdilla, mikä on jo erinomainen suoritus alkuvuoden kunto ja olotilat huomioiden. Alaselkäkivut ovat alkaneet jo nyt vaivata, ja tosiaan, kun raskautta olisi vielä kaksi kolmannesta jäljellä, olisi parempi pysyä edes jokseenkin kunnossa loppuraskautta ajatellen. Keskiviikkona kävin kahden vuoden tauon jälkeen uimassa 750m/40min joka sekin oli tuuletuksen arvoinen asia. Selkään sekin kävi, mutta toivottavasti myös auttoi.
Eli, kevättä kohden. Yritän saada ruokamääriä suuremmaksi ja ruokia pysymään sisällä paremmin. Nyt olen oksentanut enää kerran päivässä joten parempaan menossa kokoajan. Pihamaalle tekisi mieli päästä jo tonkimaan ja rullaluistelu houkuttaa niin maan pirusti. Miehelle lupasin, etten rullaluistele raskaana, mutta ehkä joudun huhtikuussa pari pientä lenkkiä varoen heittämään, hinku rullaluistimille on nyt jo käsittämättömän kova! Pian pääsee laittamaan pihaa kesäkuntoon kunhan lumet sulaa. Häätkin lähenee ja koulutehtävät alkavat kasaantua. Toivotaan, että nämä aurinkoiset päivät jatkuvat myös ruudun sillä puolella!
P.S. Eilen oli neljäs vuosipäivä miehen kanssa ja kävimme uudessa, vasta avatussa ravintolassa illallisella. Ruoka oli todella hyvää ja tuoksui todella hyvältä, mikä oli parhautta pitkään aikaan! Vielä pari viikkoa takaperin ulkona syöminen ei olisi tullut kuuloonkaan.
Viikko sitten minut yllätettiin aivan ihanasti aamulla, olin lähdössä toisen kaason kanssa lenkille 9:30, vaan oven takana olikin molemmat kaasot ja luvassa oli mitäpä muuta kuin polttarit. Päivä oli aivan täydellinen, aktiviteetteja ja ruokia myöten minun näköinen. Vain 3 ihmistä estyi saapumasta paikalle joten suurin osa tärkeitä ystäviä oli kanssani viettämässä "prinsessapäivääni".
Pääsin pitkästä aikaa ratsastamaan luottohevosellani jonka vuokraajana aloitin 10 vuotta sitten. Polvivamman takia mielenkiinto heppailuun hiipui, mutta Dickillä on aina erityinen paikka sydämessäni. Nytkin pitkän tauon jälkeen selkään nouseminen oli luontevaa ja hauskaa. Heppailusta siirryttiin pulkkamäkeen, talvi-ihmiselle huisin hauskaa ja kaikki tuntuivat vapautuvan pulkkamäessä! Edellisestä mäenlaskusta on kyllä ehtinyt vierähtää vuosia ja taas vuosia.
Loppuilta meni ihanalla mökillä, jonne oli järkätty majoitus koko porukalle, ruokaa, sipsejä (ja paljon!) sekä muita herkkuja. Naurujoogaa pääsimme kokeilemaan, sain ihanan, perinteisen morsiussaunan ja lopulta nautimme lämpimässä paljussa oleilusta kirkkaan tähtitaivaan alla <3 Unohtumaton päivä jossa oli paljon unohtumattomia hetkiä, ihanien ihmisten kanssa. Ja mikä parasta, en oksentanut kertaakaan koko päivänä!
Tämä viikko on mennyt talvilomalla, remontteja ja tulevan kesän to-do listoja suunnitellen. Raskautta on jäljellä noin puolisen vuotta joka eittämättä hurahtaa nopeasti, kuten alkuraskauskin, nyt ollaan jo toisella kolmanneksella. Jos löytyy takausta appivanhempien puolesta kylpyhuoneen, takkahuoneen, saunan ja wc:n remontti alkaa heti kun pankki antaa rahoitusta, olen siihen siis yrittänyt hakea inspiraatiota pinterestistä ja etuovesta. Lisäsiipi on onneksi suht uusi, rakennettu -90, mutta silti hieman epäkäytännöllisesti suunniteltu tulevaa lapsiperhe arkea ajatellen. No ei auta kun soveltaa ja laittaa älynystyrät töihin!
Tänään kaivoin ensimmäistä kertaa kai koko vuonna treenivaatteet naftaliinista, napit korville, sykemittari mukaan ja lenkille. Sopivat mätöt spotifyn kautta soimaan ja tossua toisen eteen. Oli todellinen itkeäkkö vai nauraa olo, kun Korpiklaanin Metsämies alkaa soida, pää menee huisin kovaa vauhtia ja kroppa ei liiku. Entinen treeni-minä meni kuin täi tervassa. Mutta 4 kilometrin jälkeen jokin naksahti selässä kohdalleen ja löysin vauhdin, en toki ihan normaalia vauhtiani, mutta viimeiset 2 kilometriä käveltiin 6.4km/h vauhdilla, mikä on jo erinomainen suoritus alkuvuoden kunto ja olotilat huomioiden. Alaselkäkivut ovat alkaneet jo nyt vaivata, ja tosiaan, kun raskautta olisi vielä kaksi kolmannesta jäljellä, olisi parempi pysyä edes jokseenkin kunnossa loppuraskautta ajatellen. Keskiviikkona kävin kahden vuoden tauon jälkeen uimassa 750m/40min joka sekin oli tuuletuksen arvoinen asia. Selkään sekin kävi, mutta toivottavasti myös auttoi.
Eli, kevättä kohden. Yritän saada ruokamääriä suuremmaksi ja ruokia pysymään sisällä paremmin. Nyt olen oksentanut enää kerran päivässä joten parempaan menossa kokoajan. Pihamaalle tekisi mieli päästä jo tonkimaan ja rullaluistelu houkuttaa niin maan pirusti. Miehelle lupasin, etten rullaluistele raskaana, mutta ehkä joudun huhtikuussa pari pientä lenkkiä varoen heittämään, hinku rullaluistimille on nyt jo käsittämättömän kova! Pian pääsee laittamaan pihaa kesäkuntoon kunhan lumet sulaa. Häätkin lähenee ja koulutehtävät alkavat kasaantua. Toivotaan, että nämä aurinkoiset päivät jatkuvat myös ruudun sillä puolella!
P.S. Eilen oli neljäs vuosipäivä miehen kanssa ja kävimme uudessa, vasta avatussa ravintolassa illallisella. Ruoka oli todella hyvää ja tuoksui todella hyvältä, mikä oli parhautta pitkään aikaan! Vielä pari viikkoa takaperin ulkona syöminen ei olisi tullut kuuloonkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)