Kevät toi haravan

Koiranpäivä, 24.4 ja aurinkoinen aamu.

Blogi on ollut kevätlomalla, sekä oma, että Fadon. Lumien sulettua olen ollut kiinni haravanvarressa kuin liimattu. Jopa koulutehtävät on jätetty vasemmalla kädellä tehtäväksi, noh koska harava. Vanhan talon omistamisen iloja on myös noin kolme vuotta maassa maatuneet koivunlehdet, koivun, monen koivun, aika tarkalleen 13 suuren koivun jotka tontin rajalla kasvavat. Olemme saaneet ehkä 70% pihasta haravoitua. Joten puuhaa riittää yhä. Samalla on 2 pienempää puuta kaadettu, tuija-aidan istutus aloitettu ja pihlajaa kaadettu oksa kerrallaan. Pihlajaa joka on noin viimeiset 40-50 vuotta kasvanut suoraan meidän aitan alta keskelle ajotietä.

En ole ehtinyt uutisia seurata kuin toisella silmällä, en katsoa Alizadin uutta Suomesta kertovaa ohjelmaa, tai katsoa koko televisiota juuri lainkaan. Pääsiäisenä käytiin Fadon kanssa kehässä pyörähtämässä, mutta siitä tarkemmin herran omaan blogiin, jahka minulla on tarpeeksi aikaa etsiä näyttelyarvostelu jostain mappi-ö:stä mihin sen olen näyttelyn jälkeen pikaisesti säilöön laittanut.

Olen juonut kahvia, paljon kahvia, tavannut ystäviä, leiponut ja juhlistanut mieheni vanhenemispäivää, käynyt koulussa ja töissä, suunnitellut omia ja toisten häitä ja niihin liittyviä oheistoimintoja. Olen tehnyt paljon ja silti vähän se näkyy, no paitsi metsässä olevassa lehtikasassa näkyy kyllä johon on kärrätty pihamme tähän asti haravoidut lehdet, näkyy todella.

Alla keväisiä puuhakuvia, näihin kuviin ja tunnelmiin, seuraavaa inspiraatiota odotellessa :)

Neitikin nauttii kevätauringosta

Valmista, haravoitua pinta-alaa

Miehen kuvakulmat, hyvinkin onnistuneet lopulta

Ennen

... ja jälkeen ^_^

Viimeiset kaksi kuvaa otettu samalta nurkalta, auto seisonut kokoajan samassa kohdassa, itse ottamani ylempi kuva kenties on hieman enemmän vasenvoittoisesti kuvattu, mutta muutos on hieno, omaankin silmään. Onni oli hanskat jotka ei silti minua täysin piikeiltä pelastaneet. Aamulenkin jälkeen jatkan talon toiselle puolelle, samanmoisen puskan kimppuun.

Uusia harrastuksia

Mies aloitti ystäväni miehen kanssa juoksutreenin aikeena tähdätä maratonille. Mies houkutteli minut myös kokeilemaan juoksua. Minä en ole juossut, sitten ylä-aste aikojen. Ei sillä, etten olisi tahtonut, en vain saa happea. Vikahan on osin ehkä keuhkoissa ja mitä suurimmaksi osaksi siinä, että vauhtia on ollut ihan liikaa.

Kävin ostamassa edulliset juoksuun soveltuvat kengät ajatuksella, että menee ne kävelylenkeilläkin jos juoksu ei onnistu. Nyt olen käynyt hölkkäämässä noin 4km lenkkejä, juoksuksi en sitä vielä nimittäisi koska vauhtia on 6½-8km/h. Tilasin myös zooplus verkkokaupasta canicross-vyön jotta on helpompaa ottaa koira mukaan lenkeille, se jättää kädet vapaiksi ja tukee selkää. Tilaus saapunee tällä viikolla ja toivottavasti pääsen pääsiäisenä jo testaamaan kapistusta. Välineurheilua tämäkin harrastus.

Sykerajat pohdituttavat taas. 2011 loin peruskunnon ennen kuin aloin repiä rankkoja kävelylenkkejä parissa kuukaudessa. Silti vuosien aktiivisesta liikunnasta huolimatta sykkeet on yhä korkeat, kovin korkeat. Lueskelin eri näkökulmia aiheeseen ylikunto, sykerajat ja juoksu. Löysin blogitekstin jossa oli juttua tasotestistä ja sykkeiden seuraamisesta toisesta näkökulmasta. Mielenkiintoinen ajatus sinänsä, että juoksisi vain kehoa kuunnellen. Ei tulisi mentyä liian kovaa, koska keho pistää äkkiä stopin liian kovalle juoksuvauhdille. Ei tuijottaisi sykemittaria tai stressaisi lukemista.
Tässä itseä vain mietityttää se, että jos on fysiologisesti kovat sykkeet miten se rasittaa vuosien saatossa elimistöä ja sydäntä?

Keskusteluja selatessa ohjeena oli mm. peruslenkit 95-130 sykkeellä ei yli sen. No leposykkeen ollessa 70-80 ja kävelysykkeetkin nousevat jo minulle hitailla (5-6km/h) kävelylenkeillä sinne 130 tietämiin voitte arvata, ettei juoksu suju alle 130 sykkeillä mitenkään, ainakaan vielä. Moni kirjoittaa myös siitä, että juoksussa nimenomaan kunnon kohotus on hidas prosessi eikä sitä voi kiirehtiä. Siksi olen toistaiseksi juossut max. 7km ja mieluusti alle tämän, lenkkejä. Tosin kun lähdetään juoksemaan matalien sykkeiden lenkkiä, saan käytännössä juosta silmät kiinni sykemittarissa sillä kevyessäkin vauhdissa syke huitelee noin 150 tietämissä.

Kyselin aiheesta ystävältä joka treenaa enemmänkin, että onkohan tässä ylikuntoa vai fysiologinen tekijä. Pyöräily ja rullaluistelu ovat niitä tapposyke lenkkejä minulle, kun normaalisyke pyöräillessä tai rullaluistellessa on siellä 160 tietämissä. Se ei sinänsä minua haittaa, keho on siihen tottunut, mutta jos sykkeitä olisi mahdollista saada alaspäin se olisi puoli voittoa jo. Lepoa kuitenkin tulee myös 4-5 päivän mittaisina pätkinä aina opiskeluviikoilla ja kotonakin, mutta ei totaalilepoa sillä koirat tulee kuitenkin joka päivä lenkittää. Emme vielä päässeet pohdinnoissa pitkälle, mutta ajatushautumo saattaa sylkäistä joskus tuloksia ulos.

Uuden harrastuksen parissa siis entisten lisäksi. Kevättä kohden, koulutehtäviä ja opintojen nopeutusta. Mies työmatkailee yhä ja minä yritän pyörittää koti-työt-siivous-ruoka-koirat-koulu komboa yksin viikot. Odotan kuumeisesti, että hiekat saavat kyytiä jalkakäytäviltä ja saan kaivaa rullaluistimet kaapista, polte alkaa olla jo kova, vielä hetken joudun silti malttamaan.

Mitä minä en ymmärrä?

Kiivas "yhteiskuntasopimus ja pakkolaki" keskustelu velloo jälleen kiivaana. Suomen kilpailukykyä nostetaan alentamalla ihmisten palkkoja - ovelasti se palkkojen alennus naamioidaan muiden hienojen sanojen ja termien taakse. Samalla luvataan veronkevennyksiä joita, ähäkutti, toteutetaan ensi keväänä jos hallituksesta siltä tuntuu (= ei tunnu).
En ole perehtynyt Suomen valtiontalouteen tahi politiikkaan sillä tasolla, että käytössäni olisi monipuoliset argumentit puolesta tai vastaan. Käytössäni on maalaisjärki ja jonkinlainen medialukutaito.

Mediassa käsitellään mm. noin 400e nettotulomenetyksiä keskituloiselle per henkilö. Jos tämä meidän hieno yhteiskuntasopimus menee läpi. 3 työpäivää lisää vuodessa on enemmän kun pakkolakien palkaton helatorstai ja loppiainen. Lisäksi Tehy muutti sairaanhoitajien työsopimuksia tämän vuoden alusta, ruokatauosta tuli palkaton = 30min lisää työaikaa/päivä ja sitten vielä ensi vuonna pitäsi jo nyt olemassa olevaa työaikaa lisätä 3 päivällä? Kahden vanhemman, päivätyötä tekevän sellaisen, perheen ostovoima heikkenee siis noin 800-1000e /vuosi, työaika pitenee jolloin lapset ovat pidempään päiväkodissa = korkeammat päivähoitomaksu = lisää nettotulon vähennyksiä.

Uskokaa pois, ei mene montaakaan vuotta kun se on kuluttajien vika, ettemme kuluta ja talous ei nouse. Sitähän meille on ennenkin syötetty. Samaan aikaan ollaan valmiit leikkaamaan maataloustukia, Mavi pimittää mielivaltaisesti jo luvattuja rahoja ja meille ollaan tuomassa ympäristön saastumisesta välittämättä ties millä moottoroiduilla vehkeillä geenimuunneltua ruokaa Usa:sta. Samalla kiristetään meidän henkilöautoilua, tehdään siitä kalliimpaa ja syytetään meitä ilmanstonmuutoksesta.
Kun meillä on Suomessa maata jossa on tilaa tuottaa meille Suomalaisille ruokaa, viljaa, maitoa, lihaa. Jolla me maksaisimme meillä, omassa maassa ruuan tuottaneille Suomalaisille ruuasta jota syömme, emme monikansallisille yhtiöille. Yhä kasvavaa suosiota nauttivat lähiruokaringit ovat tästä jo loistava esimerkki joka jatkuvasti suuremmissa medioissa sivuutetaan.

Tai tämä uusi loistava idea ottaa metsät hyötykäyttöön? Olen pohtinut sitä, että ihmiskunnan ajanlasku on reilu 2000 vuotta ollut olemassa. Maapallo paljon pidemmän ajan. Se on se yksi pieni luonnonmullistus astetta isommassa mittakaavassa ja meidät pyyhitään maapallolta. Samaan tapaan kuin liiskaisit muurahaisen, aivan yhtä helposti. Milloin ihmisestä tuli niin tyhmä, että se kuvitteli omistavansa ilman jota hengittää? Sateen, joka kuivaan maahan lankeaa? Auringon joka kiertää radallaan piittaamatta bruttokansantuotteesta tai sodista, nälänhädästä tai yhteiskuntasopimuksista. Me emme omista maapalloa. Me saamme asua sillä jos Luonto ja Luoja suo. Ja tätä menoa, ei suo, ei kauaa. Sillä me tapamme elinympäristömme muuttamalla kaiken arvottamaksi paperiroskaksi jota poliitikot suuressa viisaudessaan rahaksi nimittävät.

EI MYYDÄ!

Kotijuttuja

Näillä "yh" viikoilla tulee iltaisin panostettua ruuan laittoon enemmältikin jos suinkin on aikaa. Torstai iltana leivoin appelsiinikeikauskakkua ja tein iltapalaksi Helmipuuroa. Helmipuuro on poikkeuksellisen hyvää mielestäni juuri siitä syystä, ettei se kaipaa mitään lisukkeeksi koostumuksensa vuoksi. Puuhellalla lisäksi ruuanlaitto on erityisen kivaa, asunto lämpiää samalla kun ruoka valmistuu.
Ostin appelsiineja niiden edullisen kilohinnan vuoksi ajatuksena leipoa niistä jotain. Joskus Yhteishyvässä oli keikauskakun reseptin, mutta se ei mielestäni ollut kauhean toimiva ja appelsiinit maistuivat silloin hyvin kitkeriltä. En ole 10 vuoteen syönyt kotona appelsiineja muutoin kuin leivonnaisissa, en siis koskaan osta appelsiineja kotiin. Espanjassa tuli aamupalalla syötyä muutoin edellisistä appelsiineista on vuosia aikaa. Nyt söin kakusta ylijääneet appelsiinit ja totesin, että nämä ihan oikeasti on hyviä. Joten nyt keittiössä on 1,5kg appelsiineja, ihan vain syötäväksi.

Keikauskakku

3rkl voisulaa
3rkl fariinisokeria (mie käytin ihan vain ruskeaa sokeria)
2 appelsiinia
1/2 banaani
2 munaa
0,7dl sokeria (ohjeessa 2dl en tosiaan laittanut noin paljoa)
4rkl voita
1dl vettä
1,5dl mantelijauhoa
1,5dl vehnäjauhoa (vehnäjauhoja oli 3dl josta itse korvasin puolet mantelijauhoilla)
2tl leivinjauhetta
Halutessa kanelia mausteeksi

Keittiö ja sotku - harvoin kokkaaminen on siistiä!

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele kakkuvuoka voisulalla. Ripottele fariinisokeri vuoan pohjalle, niin että se sekoontuu voisulaan. Tämän pitäisi karamellisoida appelsiinit - no meillä ei karamellisoinut, vika voi olla myös sokerissa jota käytin, mutta itse suosittelen ehdottomasti tekemään erillisen ohjeen mukaan pohjalle karamelliseoksen!

Kuori appelsiinit, leikkaa valkoinen kalvo pois tarkoin ja viipaloi hedelmät. Asettele viipaleet vuoan pohjalle ja banaaneja rakoihin.

Vatkaa munat ja sokeri. Kiehauta voi ja vesi ja sekoita munavaahtoon. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja kaneli. Sekoita ja kaada taikina kakkuvuokaan. Paista juuri uunin keskitason alapuolella 35-40 minuuttia.

 Valmis kakku ja iltapalaksi keitelty puuro.

Kakku oli muuten ihan ok, mutta koska karamellisointi ei onnistunut pohjassa tai appelsiineissa maistui ihan liikaa voi. Muutoinkin voin määrä on mielestäni turhan suuri ko. kakussa, mutta poikkeuksellisesti en kyseenalaistanut ohjetta. Enkä myöskään ihan ymmärtänyt tuota veden tarkoitusta tuossa, mutta taikinasta tuli mielestäni ihan toimiva, kaadoin lähes kiehuvan kuuman voi-vesiseoksen jauhosotkun sekaan ja sekoitin vispilällä. Kakku oli myös todella todella makea, vaikka laitoin sokeria noinkin vähän, johtunee mantelijauhojen käytöstä. Koska mantelijauho on suhteellisen kallista, ostin mantelilastuja jotka "jauhoin" Tupperwaren pikakokilla, toimii!

Perjantaina syötiin pitaleipiä lammas-täytteellä. Paistoin lampaan lapaa leivinuuunissa 7h miedolla lämmöllä, pintaan kiehautin tomaatti-valkosipuli-intialainen mausteseos kastikkeen joka antoi mietoa makua. Lampaan kanssa oli pilkottua paprikaa, kurkkua, leipäjuustoa ja kermaviilikastike jossa oli myös valkosipulia ja intialaista mausteseosta. Oli älyttömän hyvää ja juuri sopivan mausteista.

Tänään jatkoin puuarkkujen käsittelyä, meille mies osti kaksin kappalein, toisen takkahuoneeseen ja toisen keittiöön, puulaatikoita joissa meillä on polttopuut. Käsittelin kyljet kahdesti valkokuultolakalla, alunperin ajattelin valkokuultolakata koko laatikon. Sitten totesin, että keittiössä ainakin kansi on jatkuvasti likainen, koska siihen putoaa puista roskaa, tuhkaa, siinä pidetään kasseja, puita, istutaan... Joten valkokuultolakka ennenpitkää alkaa näyttää no likaiselta sekin. Ajattelin tumman ruskean ja valkokuultolakan liittoa, tummaa petsiä kenties? Eilen käytiin Prismassa jossa olikin muutamat petsilakat -50% ja löysin palisanterin väristä petsilakkaa joka oli makuuni riittävän tummanruskea, moniin muihin vaaleisiin väreihin verrattuna. Käsittelin tänään kummankin arkun kannet ja kulmat kertaalleen, odotellaan että arkut kuivaa päivän-kaksi ja katsotaan täytyykö ne käsitellä uudelleen vielä.

Lisäksi keskusteltiin yläkerran remontin aloituksesta ja eilen ostettiin lattialistat olohuoneeseen. Huomenna alkaa listojen asennus, kattolistoja ei löytynyt mieleisiä joten niiden suhteen täytyy pohtia plan b:tä. Ehkä jo ensiviikonloppuna pääsemme konkreettisesti yläkerran kimppuun.

Valinnan vaikeus

Nyt kun olemme jokusen kuukauden tässä asuneet, sekä remontin keskellä, että puolivalmiissa kodissa, alkaa ideoita tulla yhä enemmän. Lähinnä sisustuksen ja huonekalujen suhteen.
Olen aiemmin ollut enemmän sotka/ikea linjan sisustaja, suht toimivia huonekaluja joita kuitenkin kelpaa myös katsella. Meillä on tällä hetkellä ikean vitriini, tv-taso ja sohvapöytä samaa sarjaa jotka olen käsitellyt valkokuultolakalla ja vitriinin puuovet saunavahalla (harmaalla).

Nyt kun neliöt reilusti tuplaantuivat edelliseen asuntoon verraten, huonekalujen uusiminen alkaa olla ajankohtaista. Sen sisustuksen yleisen suunnittelun, lähinnä toimivuus, lisäksi.

Meillä on ruokatila. Ruokatilassa on senkki joka oli vanhan kotimme eteisessä, piano ja ruokapöytä. Sekä sohvan toinen rahi joka on meidän karvaisen prinsessamme kerjäyspenkki meidän syödessämme. Ruokatilaan tulevaisuudessa tulee takka, senkin tilalle ja haluaisin sinne suuren, vanhan astiakaapin jonne saisin perintöposliinit sekä oluttuopit, ja muut erikoisemmat lasit joita meiltä löytyy yhden keittiön kaapillisen verran ja yläkerran vintillä on vielä yksi pahvilaatikollinen...

Ruokatila olohuoneesta keittiöön päin

Ja ruokatila keittiöstä olohuoneeseen päin, se remontoimaton huone

Ongelmana on se, etten tunnu nykyään kelpuuttavan mitään. Kaikki astiakaapit ovat jotenkin outoja, jopa ne minusta turhan suolaisen hintaiset. Hobby Hallista katsoin Romaine sarjan viinikaappia johon tavallaan tykästyin, mutta astiakaapin kummalliset puiset kaaret ja umpinainen alaosa... Eeeh ei ei ei.
Löysin sieltäkin kyllä kivalta näyttävän Honka vitriinin, silti kun asetan kuvat vierekkäin ja pohdin voinko laittaa ne samaan huoneeseen vastaus on pitkälti se maaginen ei. (Alla kuvat).

Romaine astiakaappi, Hobby Hallista

Romaine viinikaappi

Ja sitten se vitriini jonka voisin kuvitella ostavani ruokatilaan astiakaapiksi

Honka vitriini, Hobby Hallista

Toki tälläkin vitriinillä hintaa alkaa olla useita satasia, sen verran, ettei tililtä ylimääräistä niin paljoa löydy. Ja toisaalta haluaisin täysin lasiset ovet jotta vitriinissä olevat astiat pääsisivät oikeuksiinsa. Mutta ne täysin lasisilla ovilla olevat ratkaisut vasta kummallisia onkin, ainakin vetimien osalta. Tai sitten ne on matalia, liian leveitä... Tai hinta alkaa pyöriä tuhansissa satojen sijaan.

Olenkin pohtinut, että ehkä se kestävyys ja laatu alkaa nykyään näkyä enemmän sisustuksessa kuin hinta. Ennen asia oli ehkä päinvastoin, ajatteli, ettei se haittaa jos tuote ei niin kestä koska edullinenhan se oli.
Sama juttu tv-tason kanssa. En ole nykyiseen tyytyväinen, mutta en ole löytänyt mieleistä johon näin äkkiä olisi varaa. Säästöt ovat huvenneet remonttiin ja hääsäästötili syö osan palkasta myöskin.

Toki kulutuksen kannalta olisi parempi satsata kerralla ja kunnolla, toivoa, että jokusen satasen syönyt huonekalu kestää esimerkiksi 10 vuotta. Toki yksi kestävyyden esimerkki on Sotkan lattiatyyny, koko 80x80cm ja muistelen, että se on ostettu 2007 keväällä, 9 vuotta sitten. Kerran mummo korjasi siitä ratkenneen vetoketjun ja kerran se on paikattu päältä kun siihen tuli reikä. Silti, se on kestänyt 4 koiraa ja 2 kissaa, 9 muuttoa ja yhä se palvelee meidän koiria täysin toimivasti. Hinta, jos en väärin muista, 50e?

Castro, Isla, Jadis ja Fado. Sama peti, monta eri kotia ja monta eri nukkujaa.

Toki huonekaluhankinnat vaativat aina rahaa, enemmän tai vähemmän. Varsinkin kun meille pitäisi uusia ajan saatossa aika pitkälti kaikki paitsi sänky. Tosin sekin vaatisi uudet runkopatjat. Eteiseen olen metsästänyt penkkiä laatikoilla, max. leveys 70cm - eipä tahdo löytyä. Liukuovikaapistoja tulisi hankkia 3-4kpl jahka saisimme remontoitua jonkun niistä huoneista jonne sellainen olisi tarkoitus ostaa. Ruokatila kaipaa sitä vitriiniä/astikaappia, minä kaipaan viinikaappia...
Ja sitten olohuone. Sohva nykyään on ihan kiva, niin ihan ok, ihan toimiva. Muttakun sellainen iiiiiso kulmadivaanimallinen sohva, kenties hieman u-mallisena? Sopisi myös tänne. Ja se uusi tv-taso. Ja tuon nykyisen vitriinin tilalle jonkinlainen toinen, mikä ja millainen? Ja sitten ne seinät. Kun on aika paljaat. Seinähyllyjä, niitä ensin ajattelin, acasia mallistosta. Mutta onko liian dominoiva, jos sittenkin vain valokuvia erilaisissa kehyksissä?
Liikaa vaihtoehtoja ja valinnanvaraa ja liian vähän rahaa ihan ehdottomasti. Alla vielä kuvat olohuoneestamme tällä hetkellä. Mukana nenäliinat ja aku ankat piristämässä sairastupaa jota meillä tällä viikolla vietetään.

Vitriini ja tv-taso mallia ikea

Sohva ja oikeassa kulmassa näkyvä "mitä tähän laittaisin" seinä

Ja kuten kuvista huomaa, kotimme on yhä hyvin vaiheessa ja kesken. Ensi viikonloppuna menemme etsimään katto-, ja lattialistoja ja sitten pitäisi miettiä myös nuo eritasolistat joita tulee vähän joka oviaukkoon kun karmit niistä poistimme.

Keittiökatsaus

Ajattelin laitella nyt niitä maagisia keittiökuvia vaikka suuressa osassa kuvia on jonkinlaista eläimellistä menoa tahi kaaosta havaittavissa, mutta, tämä ei olekaan kiiltokuvapintainen sisustusblogi jossa kaikki on paikallaan joten meiltä, olkaa hyvä :)

Keittiö 2015 talvella kun olimme taloa katsomassa

Yllä siis vanhasta keittiöstä kuvia vanhan omistajan aikaan, täysin muokkaamattomina (en kehdannut edes suoristaa, hyi minä!).

Keittiö jouluna ja karvaeläin

Jotain valmista, vaan ei liesituuletin

Keittiömme tuli siis Puustellilta ja en ole hetkeäkään katunut sitä rahasummaa jonka keittiöön käytimme. Mietimme myös Epoq ja Ikean keittiöitä, mutta suuren osan ajasta keittiössä viettävänä ja ruokaa laittavana halusin panostaa eritoten sen käytännöllisyyteen ja kestävyyteen (takuut). Puustelli tarjosi loistavat takuut ja hinta oli toki korkeampi, mitä muilla keittiöillä olisi ollut, en silti koe, että yksikään euro olisi hukkaan mennyt. Suunnittelija oli paras meillä käyneistä, panosti siihen mitä juuri me haluamme ja kävi ideoita, ehdotuksia ja materiaaleja kärsivällisesti läpi ja sai lähestulkoon mahtumaan keittiön meidän budjettiin. Sen lisäksi vietimme reilut kaksi tuntia aikaa liikkeessä paikanpäällä kauppoja tehdessä, käytiin jokainen vedin, mekanismi ja muu härpäke läpi joka meidänkin keittiöön tuli. Täydet pisteet puustellille ja olen myös heitä suositellut ystävilleni jotka keittiöremonttia tekevät tai suunnittelevat. 

Bongasin täältä ihanan keittiösuunnitelman, tuo penkki joka ko. keittiöön on suunniteltu vaikuttaa tosi kivalta ja toimivalta! Meillehän kummi ehdotti tuohon alimpaan kuvaan alempana olevan tason tilalle penkkiä, mutta halusin niin paljon kuin mahdollista pöytätilaa. Tosin mietin, että jos joku ideariihi syttyisi ja tuosta osan voisi hyödyntää istumakäyttöön... No pitänee etsiä inspiraatiokuvia ja pohtia.

Remontin saralla muutoin on hiljaista, listat puuttuu yhä ja motivaatio tehdä mitään. Pakkaset lauhtuivat joten lämmittämiseen ei kulu enää suurinta osaa valveillaoloajasta, mutta koulutehtävät tulivat korvaamaan sen "mitä tekisin ruhtinaallisella vapaa-ajallani" ongelman.

Kirkko ja hääpaikka varattu, nyt voi kai hetken hengähtää ja keskittyä opiskeluihin.

Parisuhde, häät ja ainainen valitus

Luin artikkelin 15 asiaa joita sinun ei tulisi tehdä itsellesi. Käsi pystyyn, kuinka moni myöntää syyllistyvänsä useampaan kuin yhteen? Minä ainakin, enkä vain yhteen, tai kahteen.. Jos totta puhutaan noista kohdista lähes kymmeneen taidan syyllistyä. Ehkä suurimmiksi synneikseni voisin listata kohdat 1, 8 ja 12.
Olen jo aiemmin huomannut sen, että odotan - odotan sitä, että tulee kevät/kesä/syksy/talvi. Sitä että remontti alkaa/etenee/valmistuu. Ja sen jälkeen seuraava remontti. Odotan, että pääsen kouluun, nyt kun olen siellä, odotan että se menee mahdollisimman nopeasti ja valmistun mahdollisimman nopeasti. Tosin olen aina ollut meidän kaveriporukasta se, joka ei koskaan osaa elää hetkessä toisin kuin muut. Se, jolla on vuoden, kahden, viiden ja kymmenen suunnitelmat elämänsä varalle, siinä missä muut ehkä miettivät mitä tekevät seuraavalla viikolla. Toisaalta, reilu varttisata elämästä on kulunut jo, enkä voi sanoa että olisin varsinaisesti tyytymätön. Asioihin joita olen saanut nähdä ja kokea. Elää.
Keskustelimme viime viikonloppuna miehen kanssa johonkin häihin liittyvästä ja mies tokaisi "sama se mitä odottaa, luultavasti siltä osin se menee vituiksi kuitenkin" (puhe taisi olla säästä?). Toruin noin negatiivisesta asenteesta, mies tokaisi siihen: "mitä, minä olen vain realisti, sinulta tämäkin negatiivinen ajattelutapa on opittu". Se kieltämättä pysäytti. Mielestäni en ajattele negatiivisesti, enemmänkin juuri realistisesti. En maalaile pilvilinnoja tai ole yltiö optimistinen. Enemmänkin realisti, joskin hieman negatiivisuuteen taipuva. Miehen kommentti pakotti kuitenkin ajattelemaan, olenko muuttunut negatiiviseksi, kaikesta valittavaksi? Missä on se normaali, nuori, hyväntuulinen elämästä nauttiva avopuoliso? Huomasin eilen ruokajonossa koululla ärsyyntyväni suunnattomasti ylä-aste ikäisten typerän huulenheiton vuoksi. Sekin pohditutti, miksi heidän ilonsa - oli syy miten tyhmä tahansa, - olisi minulta pois?

Kun ystäväni jäi leskeksi ymmärsin, miten pienestä kaikki on kiinni. Siitä, että ajattelet viettäväsi sen romanttisen kahdenkeskeisen viikonlopun ensi viikolla. Entä jos toista ei enää ole, ensi viikolla? Tulevaisuudessa eläminen on typerää. Todella. Koska tulevaisuus voi muuttua silmänräpäyksessä. Jälleen yritän pudottaa itseni tähän hetkeen, löytää sen onnen ja kiitollisuuden tästä hetkestä.

Toinen artikkeli joka koski valittamista oli mielestäni myös lukemisen arvoinen. Miten monelle valittaminen todella on automaatio? Itse en ajatellut rynnätä viikon valituslakkoon sillä tiedän epäonnistuvani siinä. Kenties pienin askelein saan parempia tuloksia. Seuraavan kerran kun aion valittaa toivon pysäyttäväni itseni ja pohtivani, kannattaako kyseisestä asiasta oikeasti valittaa?

Häät ovat olleet myös tämän viikon pinnalla, stressiä ja kolotuksia kropassa, sitä maagista valitusta ja vielä ne häät. Kun olen haaveillut aiemmin häistäni, olen halunnut kaksi vuotta niiden suunnitteluun. Kahdessa vuodessa uskoin voivani valmistella täydelliset häät, en alle sen. Nyt kun häihimme on reilu vuosi aikaa ahdistun. Siksi, että aikaa on niin paljon. Vuosi häästressiä on pitkä aika. Muutoinkin toisinaan pohdin mikä järki on maksaa tuhansia euroja yhdestä päivästä? Siitä, että saa olla huomion keskipiste? Todellisuudessa häät ovat kohokohta luultavimmin vain morsiusparille sekä näiden vanhemmille. En hetkeäkään usko, että omat hääni ovat yhdenkään ystäväni vuoden kohokohta. Minä, prinsessahäistä aina haaveillut, alan pohtia miten ihana olisi mennä kahden miehen kanssa jossain kaukomailla, rannalla, palmujen alla naimisiin. llman turhaa stressiä ja rahanmenoa. Minä, joka olen halunnut sen prinsessapäivän ja luvan olla keskipiste mieheni kanssa, en sitä osaa enää kaivata. Olla muiden huomion keskipisteenä? Enemmänkin ahdistava ajatus. Silti, meidän häät ovat suuret, ja me olemme sen yhden päivän huomion keskipiste. Sillä en halua sukulaisilta ja mieheltä viedä sitä iloa saada "perinteiset" (ilmaisen viinan bileet) häät.