Parisuhde, häät ja ainainen valitus

Luin artikkelin 15 asiaa joita sinun ei tulisi tehdä itsellesi. Käsi pystyyn, kuinka moni myöntää syyllistyvänsä useampaan kuin yhteen? Minä ainakin, enkä vain yhteen, tai kahteen.. Jos totta puhutaan noista kohdista lähes kymmeneen taidan syyllistyä. Ehkä suurimmiksi synneikseni voisin listata kohdat 1, 8 ja 12.
Olen jo aiemmin huomannut sen, että odotan - odotan sitä, että tulee kevät/kesä/syksy/talvi. Sitä että remontti alkaa/etenee/valmistuu. Ja sen jälkeen seuraava remontti. Odotan, että pääsen kouluun, nyt kun olen siellä, odotan että se menee mahdollisimman nopeasti ja valmistun mahdollisimman nopeasti. Tosin olen aina ollut meidän kaveriporukasta se, joka ei koskaan osaa elää hetkessä toisin kuin muut. Se, jolla on vuoden, kahden, viiden ja kymmenen suunnitelmat elämänsä varalle, siinä missä muut ehkä miettivät mitä tekevät seuraavalla viikolla. Toisaalta, reilu varttisata elämästä on kulunut jo, enkä voi sanoa että olisin varsinaisesti tyytymätön. Asioihin joita olen saanut nähdä ja kokea. Elää.
Keskustelimme viime viikonloppuna miehen kanssa johonkin häihin liittyvästä ja mies tokaisi "sama se mitä odottaa, luultavasti siltä osin se menee vituiksi kuitenkin" (puhe taisi olla säästä?). Toruin noin negatiivisesta asenteesta, mies tokaisi siihen: "mitä, minä olen vain realisti, sinulta tämäkin negatiivinen ajattelutapa on opittu". Se kieltämättä pysäytti. Mielestäni en ajattele negatiivisesti, enemmänkin juuri realistisesti. En maalaile pilvilinnoja tai ole yltiö optimistinen. Enemmänkin realisti, joskin hieman negatiivisuuteen taipuva. Miehen kommentti pakotti kuitenkin ajattelemaan, olenko muuttunut negatiiviseksi, kaikesta valittavaksi? Missä on se normaali, nuori, hyväntuulinen elämästä nauttiva avopuoliso? Huomasin eilen ruokajonossa koululla ärsyyntyväni suunnattomasti ylä-aste ikäisten typerän huulenheiton vuoksi. Sekin pohditutti, miksi heidän ilonsa - oli syy miten tyhmä tahansa, - olisi minulta pois?

Kun ystäväni jäi leskeksi ymmärsin, miten pienestä kaikki on kiinni. Siitä, että ajattelet viettäväsi sen romanttisen kahdenkeskeisen viikonlopun ensi viikolla. Entä jos toista ei enää ole, ensi viikolla? Tulevaisuudessa eläminen on typerää. Todella. Koska tulevaisuus voi muuttua silmänräpäyksessä. Jälleen yritän pudottaa itseni tähän hetkeen, löytää sen onnen ja kiitollisuuden tästä hetkestä.

Toinen artikkeli joka koski valittamista oli mielestäni myös lukemisen arvoinen. Miten monelle valittaminen todella on automaatio? Itse en ajatellut rynnätä viikon valituslakkoon sillä tiedän epäonnistuvani siinä. Kenties pienin askelein saan parempia tuloksia. Seuraavan kerran kun aion valittaa toivon pysäyttäväni itseni ja pohtivani, kannattaako kyseisestä asiasta oikeasti valittaa?

Häät ovat olleet myös tämän viikon pinnalla, stressiä ja kolotuksia kropassa, sitä maagista valitusta ja vielä ne häät. Kun olen haaveillut aiemmin häistäni, olen halunnut kaksi vuotta niiden suunnitteluun. Kahdessa vuodessa uskoin voivani valmistella täydelliset häät, en alle sen. Nyt kun häihimme on reilu vuosi aikaa ahdistun. Siksi, että aikaa on niin paljon. Vuosi häästressiä on pitkä aika. Muutoinkin toisinaan pohdin mikä järki on maksaa tuhansia euroja yhdestä päivästä? Siitä, että saa olla huomion keskipiste? Todellisuudessa häät ovat kohokohta luultavimmin vain morsiusparille sekä näiden vanhemmille. En hetkeäkään usko, että omat hääni ovat yhdenkään ystäväni vuoden kohokohta. Minä, prinsessahäistä aina haaveillut, alan pohtia miten ihana olisi mennä kahden miehen kanssa jossain kaukomailla, rannalla, palmujen alla naimisiin. llman turhaa stressiä ja rahanmenoa. Minä, joka olen halunnut sen prinsessapäivän ja luvan olla keskipiste mieheni kanssa, en sitä osaa enää kaivata. Olla muiden huomion keskipisteenä? Enemmänkin ahdistava ajatus. Silti, meidän häät ovat suuret, ja me olemme sen yhden päivän huomion keskipiste. Sillä en halua sukulaisilta ja mieheltä viedä sitä iloa saada "perinteiset" (ilmaisen viinan bileet) häät.